Pakanallisen culturan synty: maata varjostava tammi [oikukas luonnonvoima sekä jumalan että pahuuden ilmentymänä] kaadetaan, mutta kevätkäköselle [eläimistö] sentään jätetään kukuntapuu [rauhoitusalue]

Väinämöisen kauhea tammi, joka pitää kaataa ihmisen toimia estämästä ja häiritsemästä. Kyseessä on jäänne pakanallisen maailman kahlitsemattomasta, oikukkaasta ja siten hallitsemattomasta luonnonvoimasta - jumalan ja pahuuden hybridistä.
*
KALEVALA

Toinen runo

Nousi siitä Väinämöinen jalan kahen kankahalle
saarehen selällisehen, manterehen puuttomahan.

Viipyi siitä vuotta monta, aina eellehen eleli
saaressa sanattomassa, manteressa puuttomassa.

Arvelee, ajattelevi, pitkin päätänsä pitävi:
kenpä maita kylvämähän, toukoja tihittämähän?

Pellervoinen, pellon poika, Sampsa poika pikkarainen,
sep' on maita kylvämähän, toukoja tihittämähän!

Kylvi maita kyyhätteli, kylvi maita, kylvi soita,
kylvi auhtoja ahoja, panettavi paasikoita.

Mäet kylvi männiköiksi, kummut kylvi kuusikoiksi,
kankahat kanervikoiksi, notkot nuoriksi vesoiksi.

Noromaille koivut kylvi, lepät maille leyhke'ille,
tuomet kylvi tuorehille, raiat maille raikkahille,
pihlajat pyhille maille, pajut maille paisuville,
katajat karuille maille, tammet virran vieremille.

Läksi puut ylenemähän, vesat nuoret nousemahan.
Kasvoi kuuset kukkalatvat, lautui lakkapäät petäjät.
Nousi koivupuut noroilla, lepät mailla leyhke'illä,
tuomet mailla tuorehilla, katajat karuilla mailla,
katajahan kaunis marja, tuomehen hyvä he'elmä.

Vaka vanha Väinämöinen kävi tuota katsomahan
Sampsan siemenen aloa, Pellervoisen kylvämiä.
Näki puut ylenneheksi, vesat nuoret nousneheksi;
yks' on tammi taimimatta, juurtumatta puu Jumalan.

Heitti herjan valloillensa, olevillen onnillensa;
vuotti vielä yötä kolme, saman verran päiviäki.

Kävi siitä katsomahan viikon päästä viimeistäki:
ei ole tammi kasvanunna, juurtununna puu Jumalan.

Niin näkevi neljä neittä, viisi veen on morsianta.
Ne oli nurmen niitännässä, kastekorren katkonnassa

nenässä utuisen niemen, päässä saaren terhenisen;
mink' on niitti, sen haravoi, kaikki karhille veteli.

Tulipa merestä Tursas, uros aalloista yleni.
Tunki heinäset tulehen, ilmivalkean väkehen;
ne kaikki poroksi poltti, kypeniksi kyyetteli.

Tuli tuhkia läjänen, koko kuivia poroja.
Saip' on siihen lemmen lehti, lemmen lehti, tammen
terho,josta kasvoi kaunis taimi, yleni vihanta virpi;
nousi maasta mansikkaisna, kasvoi kaksihaarukkaisna.

Ojenteli oksiansa, levitteli lehviänsä.
Latva täytti taivahalle, lehvät ilmoille levisi:
piätti pilvet juoksemasta, hattarat hasertamasta,
päivän peitti paistamasta, kuuhuen kumottamasta.

Silloin vanha Väinämöinen arvelee, ajattelevi:
oisko tammen taittajata, puun sorean sortajata?
Ikävä inehmon olla, kamala kalojen uia
ilman päivän paistamatta, kuuhuen kumottamatta.

Ei ole sitä urosta eikä miestä urheata,
joka taisi tammen kaata, satalatvan langettoa.

Siitä vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki:
"Kave äiti, kantajani, luonnotar, ylentäjäni!
Laitapa ve'en väkeä veessä on väkeä paljo
tämä tammi taittamahan, puu paha hävittämähän
eestä päivän paistavaisen, tieltä kuun kumottavaisen!"

Nousipa merestä miesi, uros aallosta yleni.
Ei tuo ollut suuren suuri eikä aivan pienen pieni:
miehen peukalon pituinen, vaimon vaaksan korkeuinen.

Vaski- oli hattu hartioilla, vaskisaappahat jalassa,
askikintahat käessä, vaskikirjat kintahissa,
vaskivyöhyt vyölle vyötty, vaskikirves vyön takana:
varsi peukalon pituinen, terä kynnen korkeuinen.

Vaka vanha Väinämöinen arvelee, ajattelevi:
on miesi näkemiänsä, uros silmänluontiansa,
pystyn peukalon pituinen, härän kynnen korkunainen!

Siitä tuon sanoiksi virkki, itse lausui, noin nimesi:
"Mi sinä olet miehiäsi, ku, kurja, urohiasi?
Vähän kuollutta parempi, katonutta kaunihimpi!"

Sanoi pikku mies merestä, uros aallon vastaeli:
"Olen mie mokoma miesi, uros pieni, veen väkeä.
Tulin tammen taittamahan, puun murskan
murentamahan."

Vaka vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki:
"Ei liene sinua luotu, eipä luotu eikä suotu
ison tammen taittajaksi, puun kamalan kaatajaksi."

Sai toki sanoneheksi; katsahtavi vielä kerran:
näki miehen muuttunehen, uuistunehen urohon!
Jalka maassa teutaroivi, päähyt pilviä pitävi;
parta on eessä polven päällä, hivus kannoilla takana;
syltä oli silmien välitse, syltä housut lahkehesta,
puoltatoista polven päästä, kahta kaation rajasta.

Hivelevi kirvestänsä, tahkaisi tasatereä
kuutehen kovasimehen, seitsemähän sieran päähän.

Astua lykyttelevi, käyä kulleroittelevi
lave'illa lahkehilla, leve'illä liehuimilla.
Astui kerran keikahutti hienoiselle hietikolle,
astui toisen torkahutti maalle maksankarvaiselle,
kolmannenki koikahutti juurelle tulisen tammen.

Iski puuta kirvehellä, tarpaisi tasaterällä.
Iski kerran, iski toisen, kohta kolmannen yritti;
tuli tuiski kirvehestä, panu tammesta pakeni:
tahtoi tammi kallistua, lysmyä rutimoraita.

Niin kerralla kolmannella jopa taisi tammen kaata,
ruhtoa rutimoraian, satalatvan lasketella.
Tyven työnnytti itähän, latvan laski luotehesen,
lehvät suurehen suvehen, oksat puolin pohjosehen.

Kenpä siitä oksan otti, se otti ikuisen onnen;
kenpä siitä latvan taittoi, se taittoi ikuisen taian;
kenpä lehvän leikkaeli, se leikkoi ikuisen lemmen.
Mi oli lastuja pirannut, pälähellyt pälkäreitä
selvälle meren selälle, lake'ille lainehille,
noita tuuli tuuitteli, meren läikkä läikytteli
venosina veen selällä, laivasina lainehilla.

Kantoi tuuli Pohjolahan. Pohjan piika pikkarainen
huntujahan huuhtelevi, virutteli vaattehia
rannalla vesikivellä pitkän niemyen nenässä.

Näki lastun lainehilla; tuon kokosi konttihinsa,
kantoi kontilla kotihin, pitkäkielellä piha'an,
tehä noian nuoliansa, ampujan asehiansa.

Kun oli tammi taittununna, kaatununna puu katala,
pääsi päivät paistamahan, pääsi kuut kumottamahan,
pilvet pitkin juoksemahan, taivon kaaret kaartamahan
nenähän utuisen niemen, päähän saaren terhenisen.

Siit' alkoi salot silota, metsät mielin kasvaella,
lehtipuuhun, ruohomaahan, linnut puuhun laulamahan,
rastahat iloitsemahan, käki päällä kukkumahan.

Kasvoi maahan marjanvarret, kukat kultaiset keolle;
ruohot kasvoi kaikenlaiset, monenmuotoiset sikesi.
Ohra on yksin nousematta, touko kallis kasvamatta.

Siitä vanha Väinämöinen astuvi, ajattelevi
rannalla selän sinisen, ve'en vankan vieremillä.
Löyti kuusia jyviä, seitsemiä siemeniä
rannalta merelliseltä, hienoiselta hietiköltä;
kätki nää'än nahkasehen, koipehen kesäoravan.

Läksi maata kylvämähän, siementä sirottamahan
vierehen Kalevan kaivon, Osmon pellon penkerehen.

Tirskuipa tiainen puusta: "Eipä nouse Osmon ohra,
ei kasva Kalevan kaura ilman maan alistamatta,
ilman kasken kaatamatta, tuon tulella polttamatta."

Vaka vanha Väinämöinen teetti kirvehen terävän.
Siitä kaatoi kasken suuren, mahottoman maan alisti.
Kaikki sorti puut soreat; yhen jätti koivahaisen
lintujen leposijaksi, käkösen kukuntapuuksi.

Lenti kokko halki taivon, lintunen ylitse ilman.
Tuli tuota katsomahan: "Miksipä on tuo jätetty
koivahainen kaatamatta, puu sorea sortamatta?"

Sanoi vanha Väinämöinen: "Siksipä on tuo jätetty:
lintujen lepeämiksi, kokon ilman istumiksi."

Sanoi kokko, ilman lintu: "Hyvinpä sinäki laait:
heitit koivun kasvamahan, puun sorean seisomahan
linnuille lepeämiksi, itselleni istumiksi."

Tulta iski ilman lintu, valahutti valkeaista.
Pohjaistuuli kasken poltti, koillinen kovin porotti:
poltti kaikki puut poroksi, kypeniksi kyyetteli.

Siitä vanha Väinämöinen otti kuusia jyviä,
seitsemiä siemeniä yhen nää'än nahkasesta,
koivesta kesäoravan, kesäkärpän kämmenestä.

Läksi maata kylvämähän, siementä sirottamahan.
Itse tuon sanoiksi virkki: "Minä kylvän kyyhättelen
Luojan sormien lomitse, käen kautta kaikkivallan
tälle maalle kasvavalle, ahollen ylenevälle.

"Akka manteren-alainen, mannun eukko, maan emäntä!
Pane nyt turve tunkemahan, maa väkevä vääntämähän!
Eip' on maa väkeä puutu sinä ilmoisna ikänä,
kun lie armo antajista, lupa luonnon tyttäristä.

"Nouse, maa, makoamasta, Luojan nurmi, nukkumasta!
Pane korret korttumahan sekä varret varttumahan!
Tuhansin neniä nosta, saoin haaroja hajota
kynnöstäni, kylvöstäni, varsin vaivani näöstä!

"Oi Ukko, ylijumala tahi taatto taivahinen,
vallan pilvissä pitäjä, hattarojen hallitsija!
Piä pilvissä keräjät, sekehissä neuvot selvät!
Iätä iästä pilvi, nosta lonka luotehesta,
toiset lännestä lähetä, etelästä ennättele!
Vihmo vettä taivosesta, mettä pilvistä pirota
orahille nouseville, touoille tohiseville!"

Tuo Ukko, ylijumala, taatto taivon valtiainen,
piti pilvissä keräjät, sekehissä neuvot selvät.
Iätti iästä pilven, nosti longan luotehesta,
toisen lännestä lähetti, etelästä ennätteli;
syrjin yhtehen sysäsi, lomituksin loukahutti.
Vihmoi vettä taivosesta, mettä pilvistä pirotti
orahille kasvaville, touoille tohiseville.
Nousipa oras okinen, kannonkarvainen yleni
maasta pellon pehmeästä, Väinämöisen raatamasta.

Jopa tuosta toisna päänä, kahen, kolmen yön perästä,
viikon päästä viimeistäki vaka vanha Väinämöinen
kävi tuota katsomahan kyntöänsä, kylvöänsä,
varsin vaivansa näköä: kasvoi ohra mieltä myöten,
tähkät kuuella taholla, korret kolmisolmuisena.

Siinä vanha Väinämöinen katseleikse, käänteleikse.
Niin tuli kevätkäkönen, näki koivun kasvavaksi:
"Miksipä on tuo jätetty koivahainen kaatamatta?"

Sanoi vanha Väinämöinen: "Siksipä on tuo jätetty
koivahainen kasvamahan: sinulle kukuntapuuksi.
Siinä kukkuos, käkönen, helkyttele, hietarinta,
hoiloa, hopearinta, tinarinta, riukuttele!
Kuku illoin, kuku aamuin, kerran keskipäivälläki,
ihanoiksi ilmojani, mieluisiksi metsiäni,
rahaisiksi rantojani, viljaisiksi vieriäni!"
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Culture
http://payingattentiontothesky.com/2011/02/09/more-reading-selections-from-on-human-nature-by-marilynne-robinson/
http://www.kaapeli.fi/maailma/kalevala/TOINEN.html

Biovallan täyttymys. Ihmisen kuolema. Reservoitu maailma.

Yläkuvassa ensimmäiset laittomat maahanmuuttajat [RM:n esivanhemmat]. - Alakuvassa alku-patu [Rane].
*
Kommenttipäre Ironmistressin kommenttiin päreessäni 'Vastamyrkkyä jne.'.
*
Ironmistress kirjoitti:
Pääsääntöisesti ne kulttuurit, jotka onnistuvat elämään melko pitkiä aikoja riittävän hyvässä tasapainossa luonnonympäristönsä kanssa ovat rutiköyhiä, kurjia p*rsläpiä tai sitten niissä on yhteiskunnallinen eriarvoisuus ja epäoikeudenmukaisuus todella kärjistynyt pahaksi. Tai molemmat.

1
Ironmistressin näkemys edustaa kolonialistisen valkoisen naisen rasismia, joka on alistanut ja tuhonnut lähes kaikki alkuperäiskulttuurit 'fasistisella' teknologiallaan, alunperin roomalais-katolisen totalitarisminsa, sosiaalidarwinistisen etiikkansa ja yksilöjen rajatonta omistusoikeutta korostavan tuhokapitalisminsa legitimoimana.

Okei. Hyvä niin? Elintasomme on korkeampi, mutta se hinta, joka siitä on maksettu ja tullaan maksamaan, on lopulta maapallon tuhoutuminen teknokapitalismin raiskatessa, riistäessä ja manipuloidessa ihmiset, maat ja mannut kulutuksen objekteiksi ja marioneteiksi.

Teknologia-riippuvuus tekee ihmisestä koko ajan entistä haavoittuvamman ja alttiimman biosfäärin muutoksille.

Sitä ihminen toki oli ennenkin, mutta nyt kun kaiken ökyelintason edellytykset rakentuvat infrastruktuurissa pääosin sähkön ja tietokoneitten varaan, tulee romahdus [jonka jo näen, jos vain uskallan katsoa tulevaisuuteen \:] olemaan pudotus keinotekoisimmalta ja samalla korkeimmalta tasolta kuin, missä ihmislaji koskaan on elänyt.

Ökyrikkaat teknopohatat ehkä lähtevät [jos ehtivät] sitä ennen raketeillaan jonnekin fucking punaiselle planeetalle ja hyvä niin. Päästäänpä viimeinkin eroon noista verenimijöistä.

2
Edelliseen vuodatukseen sisältyy polttava ongelma, joka odottaa artikuloitumistaan nerokkaissa aivoissani. Se on subjektin ongelma - edelleen.

Sillä jos eurooppalainen subjekti-käsitys, jonka lähtölaukaus oli kristinuskon erottautuminen juutalaisuudesta ja kreikkalaisuudesta omaksi lahkokseen - etenkin skolastisen nominalismin, renessanssin humanismin, luterilais-monergistisen kaksois-sidoksen [jonka kalvinismi ratkaisi kaksois-standardilla] ja saksalaisen idealismin sekä sosiaalidarwinismin ja teknologian vaikutuksesta - jos eurooppalainen subjektikäsitys siis mahdollisti kapitalismin eskalaation, niin onko se myös hallittavissa voluntaristisen subjektin avulla?

Vai pitääkö meidän yrittää yhdistää kapitalismi johonkin itämaiseen uskontoon, jossa käsitys subjektista on uskonnollis-metafyysisesti panteistisempi ja ei-voluntaristisempi, kollektiivisempi mutta samalla myös poliittisesti alistuneempi ja alistetumpi.

Miten kapitalismi muuttaa itämaista subjekti-käsitystä Aasian muuttuessa täyskapitalistiseksi? Miten kapitalismi itse muuttuu omaksuessaan tämän panteistis-ei-voluntaristisen subjekti-position?

Annan poleemisesti ja sen kummemmin perustelematta nyt vain yhden vastauksen. Subjektiton kapitalismi tulee olemaan kapitalismin kaamea huipennus, koska esim. juuri buddhalaisuus legitimoi eetoksessaan kapitalismin kalvinistisen kääntöpuolen [ja sen tehokkaan kasvun edellytyksen], joka on anonyymi muurahaismainen talous-subjekti eli nauttimiseen addiktoitunut kuluttaja-prostituoitu.

Kyseessä on biovallan täyttymys. Ihmisen kuolema. Maapallon raiskaus ja reservointi.

Alkuperäiseläimet ja -ihmiset sijoitetaan edistystä häiritsemästä ja pois jaloista kuleksimasta reservaatteihin, eläintarhoihin ja luonnonpuistoihin. Siellä sitten ruukinmatruunat ja ruukinpatruunat - nuo tuhokapitalismin tehoturistit - käyvät töllistelemässä niitä/heitä pelokkaasti ja omahyväisen ylemmyydentuntoisesti ihastellen:

RM: 'Katso miten kauhea mutta suloinen aboriginaali! Mikä sen nimi on? Rauno. Rane. Ihana nimi. - - Onneksi se kuitenkin on tuolla verkon takana, koska se murisee ja mulkoilee niin oudosti. Heitä sille vähän sisäfilettä pappa. Raukalla on nälkä. Mutta ihana se on - - joskin likainen ja tyhmä - - . [Mrr!] - Hui! Älä hermostu alku-patu. Annetaan sulle vähän elintasoherkkunamia. Ruukkilan Puhallus tarjoaa.'

[teema jatkuu]

PS.
Blogini uusi sisältö- ja profiili-kuvaus olkoon täst'edes subjekti-filosofian paradoksia painottaen: Häivähdys [aboriginaalista] neroutta vähän ennen [subjektin] kuolemaa.
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2010/12/vastamyrkkya-teknokulttuuria.html#comments
http://www.berm.co.nz/cgi-bin/postershop/item.cgi?i=6221496&l=1&cu=GBP
http://newspaperrock.bluecorncomics.com/2010/11/native-humor-for-thanksgiving.html

Liberaali-kristillisen teologian imaginaarinen [peili-]Jumala ja itseidentiteetin harha

[Kielimafia editoi kahta alkukappaletta ja etenkin PS.- osaa - klo: 14.10]
*
Kuvassa [sensuroitu] tapahtuu pyhän avioliiton [Hieros Gamos] yhdyntä-akti. - Taivas [ikuisuus] työntää falloksensa [Logos/Sana] syvälle Maan [ajan] sisään.

Kuulkaa, miten maailmakaikkeuden ikuisuus vapautensa liikkeen tuskaisessa kiimassa huohottaen on pakotettu laukeamaan maalliseen aikaan, minkä seurauksena Maa synnyttää ikuisessa ajassa androgyyni-kaksoset nimeltään Dionysos ja Jeesus.

Näitä kahta anarkisti-hippiä [modernin liberaaliteologian sankaria] voinee pitää sekä antiikin kreikkalaisen että juutalaisen yhteiskunnan vaarallisimpana järjestyneen yhteiskunnan vastaisuuden edustajana.

Mutta.

Pelkän rakkauden varaan ei ole perustettu eikä rakennettu ainoatakaan valtakuntaa - ei ainakaan maan päälle. Paavali puhui siis oikeastaan palturia - varsinkin kun hän itse oli nimenomaan nerokas organisaattori, joka oli omaksunut itselleen kristillis-poliittisen mission, eikä mikään ekstaasiin lankeileva juoppo mystikko-esteetti kuten Dionysos tai yhteisönsä poliittisen korrektiivisuuden hylännyt ja päämäärättä kuljeskeleva lähimmäisen rakkauden vuorisaarnaaja, joka teki ihmeitä, kuten Jeesus.

2
Karl Barthin dogmatiikan kaksi pääasiallista kritiikin kohdetta olivat:

Luonnollinen teologia, joka mukaan Jumala ilmoittaa itsensä maailmassa positiivisella eli havaittavalla tavalla [katafaattinen teologia, ks. PS.] ja liberaaliteologia [luonnollisen teologian reformoitu versio], joka sai vaikutteensa valistuksen liberalismista [epäsuorasti], Jeesuksen Vuorisaarnasta [suoraan] ja Sleiermacherin hermeneuttisesta 'emotivismista', jonka mukaan usko Jumalaan on äärimmäistä riippuvuuden tunnetta korkeammasta voimasta [Jumala transsendenttina turvatakuuna/rr].

Liberaaliteologian paradoksi on muun muassa siinä, että se yritti löytää Raamatusta tieteellisen tekstikritiikin menetelmin autenttisen, historiallisen Jeesuksen ja siten yhtenäisen sanoman tämän opetuksista.

Yritys oli tavallaan alunperinkin tuomittu epäonnistumaan jo pelkästään metodis-empiiristen lähtökohtiensa vuoksi [jotka vanhan kirkon luonnollinen teologia oli ratkaissut kanoneilla] ja ajoi suurimman osan luterilais-reformatorista liikettä skeptis-relativistiseen kierteeseen, jossa rakkauden sanomaa on jaettu 'kaikki pelastuvat ja vain ['geneettisesti';\] valitut pelastuvat'-oppeja ad hoc-tyyliin yhdistelemällä jopa ilman käteisrahaa [osamaksulla] niinkuin riskit minimoivien [siis hyötyä maksimoimaan pyrkivien] kauppamiesten pitääkin tehdä.

Barthille ihmisen ja Jumalan välinen ero on niin täydellinen, ettei sitä voi edes määritellä positiivisella tavalla. Jo pelkästään tästä lähtökohdasta seuraa, että luonnollinen rakkauden teologia [johon liitän tässä myös ortodoksien synergia-opin], joka olettaa ihmisen pystyvän kasvamaan eettisesti Jeesuksen esimerkkiä seuraamalla korkeammalle henkiselle tasolle [reformatorinen perinne puhuu pyhityksestä, ortodoksit jumalallistumisesta], on Barthille pelkkää sanahelinää.

Luonnollisen liberaaliteologian ja itämaisen ortodoksisuuden ytimestä löytyy lacanilaisittan imaginaarisen tason harha: lapsi identifioi itsensä oman peilikuvansa kautta eheäksi persoonaksi, mikä väärin-tunnistaminen konstituoi ihmis-subjektin ontologian.

Tuloksena on katkos reaalisen minän ja imaginaarisen minän välillä, sillä lapsi ei ole sisäisesti/subjektiivisesti eheä vaan samaistuu pelkästään peilikuvansa imago-luonteeseen, jota pitää ideaalina [varhaisimpina samaistumiskohteina siis toimivat äiti ja oma peilikuva, isä, sisarukset].

Tämä fantasioiden kautta tapahtuva ontologisesti dysfunktiivisten [mutta illusorisesti onnistuneitten]samaistumisten ketju toistuu myöhemmin elämässä mitä moninaisimmilla ja abstrakteimmilla tasoilla. Olemmehan jatkuvasti mielikuvapommistusten kohteina ja meillä on vahva taipumus kokea tietty tai tietyt mielikuvat ikäänkuin juuri meille tarkoitetuiksi kutsuiksi.

Althusser kuvaa kirjassaan Ideologiset valtiokoneistot, miten imaginaarisen tason samaistuminen ja yhteiskunnallis-kulttuuriset performaatiot ovat kytköksissä toisiinsa. Paradigmaattisena esimerkkinä voimme mainita tietysti mainokset, joiden houkuttelevuus perustuu juuri imaginaaritason (väärin-] identifikaation toistumiseen ihmisen etsiessä merkityssisältöjä elämäänsä ja siten ikäänkuin substanssia minuuteensa.

Perusväittämäni kuuluu, että luonnollinen teologia ja sen reformatorinen muunnos liberaaliteologia perustuvat imaginaarivaiheen toistumiseen massiivisen uskontomielikuvallisen mystifikaation muodossa. Nämä teologiset perusparadigmat kantavat yhä itsessään lapsuuden traumaattisen samaistumisen illusorista sovitusyritystä 'luonnollisen Jumalan', pyhittymisen ja jumalallistumisen teemoissa.

Samalla ne kantavat yhä mukanaan pakanallista animimismia luonnonhenkineen ja mytologisine hahmoineen [esim. Olympos-vuoren monijumalainen näyttämö] - olkoonkin, että nämä henget ja jumalat ovat jo saaneet yhtenäisemmän muodon uskonnossa, jonka perusta luotiin yhden yksilön henkilökohtaisen elämän ja opetuksen varaan hellenismi-juutalaisen kulttuurin vaikutuksen alaisena, mikä merkitsi itsereflektiivisen minä-kokemuksen kehittymistä entistä vahvemmaksi [oli tämä sitten lopulta hyvä tai huono asia maailmankatsomuksellisesti - en tässä ota kantaa siihen kysymykseen].

PS.
Huomautettakoon, että nykyajan ateistis-luonnollista teologiaa edustavat luonnontieteet ja tiede ylipäätään. Katolisen tomismin [Tuomas Akvinolaisen aristotelismi] ohella luonnollista teologiaa [Jumalan kanssa] edustaa reformatorisella puolella epistemologinen kalvinismi [USA:ssa Alvin Plantinga, Suomessa Tapio Puolimatka].

Jos Jumala voidaan oikeuttaa tiedollisesti, niin kyseessä on silloin minun intuitioni mukaan rationaalinen ['luonnollinen'] varmuus supranaturalistisesta Sunnittelijasta. Katkos Jumalan ja ihmisen välillä on tällä tavoin umpeutunut ainakin tieto-opillisesti. - Minä nimitän tällaista varmuutta luonnollisen teologian reformatoris-epistemologiseksi muodoksi [vrt. kalvinismin pelastusopillinen silmänkääntötemppu pelastusvarmuuden saavuttamiseksi: menestyneisyys on merkki kuulumisesta pelastuvien joukkoon].

Rakkauden ja 'emotivistisen' liberaaliteologian luonnollisuus perustuu imitatio christi-periaatteelle eli Jeesuksen esimerkin seuraamiselle [imaginaarisen identifikaation lähtökohta]. Osallisuus Jeesuksen armosta seurakunnallisessa elämässä luetaan silloin 'pelastus-kandidaatin' hyväksi [imputatiivinen armo]. Tällä silmänkääntötempulla yritetään retorisesti kiertää pelagiolaisuus, josta nyt ei vain yksinkertaisesti päästä eroon, mikäli ihminen aikoo elämänsä järjissään ja ilman itsemurhaa loppuun asti kulkea.

Monergismi on kyllä järkevä lähtökohta, koska me emme tiedä emmekä tule tietämään Jumalasta mitään muuta kuin oman puheemme. Praktisesti elettynä ja toteutettuna monergismi kuitenkin johtaa samantyyppiseen dilemmaan kuin skeptisismi Pyrrhonin tämän yrittäessä elää arjessa olematta varma yhtään mistään. Oppilaat pelastivat Pyrrhonin esim. jäämästä lähestyvän hevosvaljakon alle, koska tämä ei voinut luottaa omaan päättelyynsä/havaintoonsa lähestyvästä vaarasta.

Äärimmäinen monergismi kuten äärimmäinen skeptisismi johtaa siis absurdismiin. Siten myös Humen giljotiini [arvoja ei voi johtaa tosiasioista] on praktisesti absurdi kodinkone, jota tarvitsevat lähinnä englantilaiset, älylliseen kapea-alaisuuteen taipuvaiset luonnontiede-filosofit [he siirtyvätkin yleensä magiaan eli matematiikkaan, sillä aksiomaattiset tieteet eivät petä koskaan - - ad hoc you know - -].

Elämä saattaa ihan oikeasti olla absurdia, mutta absurdi ei silti voi toimia elämänkatsomuksena - paitsi psykoottisille [jotka silti monesti ovat mielestään rationaalisia] tai koomikoille [jotka ovat yleensä tosikkoja].

3
Barthia, jonka ajattelu hipoo yhtä paljon ateismia kuin teismiäkin, on joskus nimitetty 1900-luvun ainoaksi Jumalaan aidosti uskovaksi teologiksi, ja tämä määritys miellyttää minua erityisesti.

Usko ei milloinkaan ole erossa epäuskosta - ei teoreettisesti eikä emotionaalisesti.

Tällainen väite taas on liberaali-teologian rakkaus-mantraa hokeville täysin käsittämätöntä, koska heille on mahdollista uskoa [ja kaiken lisäksi yhtä aikaa] a) ihan älyttömästi, b) paljon, c) jonkun verran, d) hieman, e) ihan vähän - ja kaiken lisäksi sekä asiayhteydestä että tunne- ja tahtotilasta riippuen.

Hmm.

Mitenkähän 'emotivistinen' liberaaliteologi selittäisi uskovien naisten tunnetilojen vaihtelun kuukautisten aikana vaikuttavan heidän uskonnollisiin ynnä muihin vakaumuksiin.

Tätä pitää tietysti tutkia [joku englantilais-empiristinen nollatutkija sen vielä tekeekin] - josko vaikka joku päivä saisimme varmaa tietoa siitä, mitä nainen todella haluaa. - Samalla saamme lisätietoa liberaaliteologian kulttuuri-antropologisista perusteista, sillä vapaa sinkku-nainen on modernin liberaaliteologisen ihmiskäsityksen arkkityyppi - [Dionysoksen ja Jeesuksen vapaus on nimittäin liian itsetuhoista nykyajan liberaali-demokraattiselle ura-älyttärelle, jonka ongelmana ovat nimenomaan hullut miehet - -;\].
*
http://people.bu.edu/wwildman/WeirdWildWeb/courses/mwt/dictionary/mwt_themes_750_barth.htm
http://en.wikipedia.org/wiki/Karl_Barth
http://en.wikipedia.org/wiki/Liberal_Christianity
http://en.wikipedia.org/wiki/Louis_Althusser
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hieros_gamos
http://en.wikipedia.org/wiki/Hieros_gamos
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kreikkalainen_mytologia
http://en.wikipedia.org/wiki/Greek_mythology
http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Greek_mythological_figures
http://www.netikka.net/mpeltonen/jeesus3.htm
http://en.wikipedia.org/wiki/Dionysus
http://fi.wikipedia.org/wiki/Dionysos
http://www.kingdavid8.com/Copycat/JesusDionysus.html
http://www.religioustolerance.org/chr_jcpa2.htm
http://www.historum.com/showthread.php?t=2246