Onko uusliberalismin umpikujasta enää ulospääsyä vai tekeekö finanssi- eli fiktio-velkavetoinen maailma lopullisen konkurssin?

David Harvey

I
Siteeraan tässä päreessä vasta ilmestyneestä Kurssi kohti konkurssia - talouskriisin syyt ja seuraukset David Harveyn artikkelin alkua sekä sen lopun eli viimeisen luvun viimeisen kappaleen [s, 233-36; 261].

Toivottavasti tämä tekstifragmentti antaa mahdolliselle kävijälle aiheen lukea Harveyn artikkelin kokonaisuudessaan ja saman tien koko kirjan, jossa pohditaan nykyisen talouskriisin ratkaisumahdollisuuksia maailman asiantuntevimpien vasemmistolaisten tutkijoitten näkökulmasta. 

Tuubivideosta [osa III] kuuluu/näkyy piirrosanimaatiolla havainnollistettua Harveyn luennointia, jossa hän tekee erinomaisen selkeää yhteenvetoa kapitalismin logiikasta, toiminnasta ja etenkin sen sisäisestä ristiriidasta.Toisessa tuubivideossa [osa IV] Harvey puhuu Lontoon Cityssä marraskuun Occypy London-tilaisuudessa.

II
Antikapitalistisen siirtymän organisoimisesta

Kapitalismin maantieteellinen kehitys on saavuttanut sellaisen kriiittisen vaiheen, jossa sekä valta-asetelmat muuttuvat kiihtyvällä vauhdilla että talouden dynamiikka on kovalla koetuksella. Terveen kapitalistisen talouden vähimmäismääränä pidetty kolmen prosentin vuotuinen kasvu näyttää yhä epätodennäköisemmältä eikä sitä saavuteta, jollei turvauduta erilaisiin kuvitteellisiin ratkaisuihin [mikä onkin ollut tyypillistä finanssimaailmassa ja osakemarkkinoilla viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana].

On syytä uskoa, että ainoana vaihtoehtona on uusi globaalin hallinnon malli, jolla järjestetään siirtyminen nollakasvun talouteen. Jotta tämä olisi mahdollista oikeudenmukaisella tavalla, ei jää muuta vaihtoehtoa kuin sosialismi tai kommunismi.

1990-luvun lopulta lähtien Maailman sosiaalifoorumissa on tuotu esille, että 'toisenlainen maailma on mahdollinen'. Nyt on ryhdyttävä toimeen ja selvitettävä paitsi se, miten toisenlainen sosialismi tai kommunismi on mahdollinen, myös se miten näihin vaihtoehtoihin voidaan siirtyä. Nykyinen kriisi tarjoaa mahdollisuuden pohtia juuri tätä.

I
Nykyinen kriisi on seurausta niistä toimenpiteistä, joilla aikaisempi kriisi yritettiin ratkaista:

a] Onnistunut hyökkäys järjestäytynyttä työväestöä ja sen poliittisia instituutioita vastaan. Tuolloin otettiin myös käyttöön maailmanlaajuiset työvoimareservit, kehitettiin työvoimakustannuksia säästävää teknologiaa ja kiristettiin kilpailua. Näiden toimien tuloksena palkat ovat alentuneet maailmanlaajuisesti [palkkatulojen vähentyminen bruttokansantuotteessa lähes kaikkialla] ja epävarmoissa olosuhteissa elävä työvoimareservi.

b] Kapitalismi on avattu paljon laajemmalle kansainväliselle kilpailulle siten, että aikaisempia monopolivallan rakenteita ja kansallisvaltioon perustunutta monopolikapitalismia on karsittu. Globaalin kilpailun koveneminen pudotti yhtiöiden voitot matalammalle tasolle kaikilla muilla aloilla paitsi finanssialalla. Epätasaisesta maantieteellisestä kehityksestä ja alueiden välisestä kilpailusta muodostui kapitalistisen kehityksen olennainen osa, mikä taas on johtanut siihen, että valtahegemonia on alkanut siirtyä muualle, varsinkin [joskaan ei pelkästään] Itä-Aasiaan.

c] Kaikkein joustavinta ja liikkuvinta pääoman muotoa eli rahapääomaa on vahvistettu ja käytetty pääomaresurssien globaaliin uusjakoon [elektronisten markkinoitten avulla]. Tämä on johtanut paitsi perinteisten keskusalueiden teollisuuden taantumiseen myös uudenlaisiin [hyvin epäoikeudenmukaisiin ja sortaviin] teollistumisen muotoihin ja tapoihin riistää luonnonvaroja ja maatalouden raaka-aineita uusilla kehittyvillä markkinoilla. Seuraukset ovat nähtävissä: finanssiyhtiöidsen tuottavuus on parantunut ja on keksitty uusia tapoja globalisoida ja 'vähentää' riskejä luomalla fiktiivisen pääoman markkinoita.

d] Yhteiskuntahierarkian alatasoilla kapitalistista luokkavaltaa ja kasautumista on tehostettu tekemällä toiset osattomiksi. Alkuperäiskansoihin ja maalaisvästöihin kohdistuneet alkuperäisen kasautumisen uusimmat kierrokset ovat saaneet lisäpontta keskustalouksien alempien luokkien varallisuuden tuhoutumisesta [näin kävi Yhdysvaltojen 'sub-prime'-asuntomarkkinoilla varsinkin afrikkalais-amerikkalaisen väestön varallisuudelle].

e] Velkatalouden laajentaminen niin valtioiden, yhtiöiden kuin kotitalouksienkin osalta äärimmilleen, mikä vahvisti muutoin heikentyntynyttä kysyntää [ennen kaikkea Yhdysvallooissa ja Iso-Britanniassa, mutta myös muissa maissa aina Latviasta Dubaihin].

f] Heikon tuottavuuden tason kompensoiminen rakentamalla kokonainen sarja osakemarkkinakuplia, jotka puhkesivat vuosien 2007 ja 2008 taitteessa ja jotka muistuttivat pyramidihuijauksia. Nämä kuplat saivat lisäilmaa finanssipääomasta, ja niitä edelsivät erilaiset finanssitalouden innovaatiot kuten esimerkiksi johdannaiskauppa.

Näiden toimenpiteiden avulla tuotettujen muutosten taakse ryhmittyneillä poliittisilla voimilla on ollut selkeä luokkaluonne ja oma ideologiansa, uusliberalismi. Uusliberalismin mukaan vapaat markkinat ja vapaa kauppa sekä henkilökohtainen aloitteellisuus ja yrittäjyys takaavat kaikkein varmimmin yksilönvapauden, ja kaiken lisäksi 'holhousvaltion' purkaminen esitetään kaikkien etuna.

Käytännössä kuitenkin valtion on pitänyt taata rahoitusinstituutioiden toimintakyky, mikä on johtanut rahoitusjärjestelmien kertakaikkisieen 'moraalikatoon' [tämä prosessi alkoi Meksikon ja kehitysmaiden velkakriisistä 1980]. Lisäksi valtio on pyrkinyt sekä kunnallisella että kansallisella tasolla takaamaan 'yritysystävällisen' ympäristön houkutellakseen investointeja kovassa kilpailussa.

Ihmisten edut ovat jääneet toissijaisiksi pääoman etuihin nähden ja eturistiriidoissa ne on pitänyt uhrata. Tämä muodostui esimerkiksi Kansainvälisen valuuttarahaston [IMF] rakennemuutosohjelmien vallitsevaksi käytännöksi 1980-luvun alkupuolelta lähtien [vrt. Kongon kohtalo/rr]. Uusi järjestelmä on siis ollut eräänlaista kapitalistiluokkaa palvelevaa kommunismia.

Olosuhteet ovat luonnollisesti vaihdelleet paljonkin riippuen paikasta, luokkasuhteista, poliittisista ja kulttuurisista perinteistä sekä poliittisten ja taloudellisten voimasuhteiden muutoksista.

II
Miten vasemmisto voisi tarttua tämän kriisin dynamiikkaan? Kriisiaikoina kapitalismin irrationaalisuus paljastuu kaikille. Vaikka on olemassa sekä pääoman että työn ylijäämä, näyttää siltä, ettei ole mitään keinoa tuoda niitä yhteen kaikesta inhimillisestä kärsimyksestä ja tyydyttämättömistä tarpeista huolimatta.

Vuoden 2009 keskikesän aikoihin Yhdysvalloissa oli kolmannes kiinteästä pääomasta käyttämättä samalla, kun noin 17 prosenttia työvoimasta oli työttömänä tai työskenteli tahtomattaan osa-aikaisena. Mikä voisi olla järjettömämpää?

Voiko kapitalismi selvitä tästä traumasta? Ilman muuta voi. Mutta millä hinnalla? Tämä kysymys jättää varjoonsa toisen kysymyksen: voiko kapitalistiluokka uusintaa valtansa huolimatta kaikista taloudellisista, sosiaalisista, poliittisista, geopoliittisista ja ekologisisista ongelmista?

Tähänkin kysymykseen vastaus on kyllä. Melkoisen joukon ihmisiä on kuitenkin ensin annettava työnsä hedelmät vallanpitäjille, luovuttava monista oikeuksistaan ja säästöistään [kuten eläkkeestä ja asunnosta] sekä kärsittävä ympäristötuhojen seurauksista.

Elinolosuhteitten huonontuminen taas tarkoittaa nälkään nääntymistä monille niistä, jotka jo nyt kamppailevat selviytymisestään yhteiskunnan pohjalla. Luokkaerot tulevat kasvamaan entisestään, kuten olemme jo nähneet. Kaikesta tästä seuraavaa levottomuuutta ei luultavasti riitä tukahduttamaan aivan mitätätön määrä poliittista sortoa, poliisiväkivaltaa ja militaristista valtiokontrollia.

[.....]

VII
[.....]
Marxin ja Engelsin Kommunistisessa manifestissa esittämän käsityksen mukaan kommunisteilla ei ole omaa puoluetta. Kommunistit ovat aina ja kaikkialla niitä, jotka ymmärtävät kapitalistisen järjestelmän rajat, epäonnistumiset ja tuhoisat tendenssit, kuten myös ne lukemattomat ideologiset naamiot ja väärät oikeutukset, joita kapitalistit ja heidän puolustelijansa [varsinkin media] tuottavat pitääkseen yllä luokkavaltaansa.

Tämä on kiinnostava määritelmä. Vaikka perinteinen institutionalisoitunut kommunismi on lähestulkoon kuollut ja kuopattu, niin tämän määritelmän mukaisia de facto kommunisteja on keskuudessamme miljoonia, kaikki valmiita kehittämään ymmärrystään ja toimimaan luovasti kapitalismin syrjäyttämiseksi.

Mikäli 'toisenlainen maailma on mahdollinen', kuten vaihtoehtoisen globalisaation liike 1990-luvun lopulla julisti, miksei voitaisi myös todeta, että 'toisenlainen kommunismi on mahdollinen'? Kapitalistisen kehityksen nykyiset olosuhteet vaativat jotakin tämänsuuntaista, mikäli todellinen muutos halutaan saada aikaan.
*
Artikkeli perustuu David Harveyn pitämään puheeseen Maailman sosiaalifoorumissa Porto Alegressa vuonna 2010.

II
http://www.youtube.com/watch?v=qOP2V_np2c0
RSA Animate - Crises of Capitalism. - In this RSA Animate, renowned academic David Harvey asks if it is time to look beyond capitalism towards a new social order that would allow us to live within a system that really could be responsible, just, and humane?

III
http://davidharvey.org/2011/11/videodavid-harvey-at-occupy-london-november-12-2011/
Video: David Harvey at Occupy London November 12, 2011

IV
Kurssi kohti konkurssia

Sisällysluettelo

Juha Koivisto, Yrjö Kallinen & Antti Ronkainen – Ankarat ajat: kovenevan uusliberalismin kiihtyvä kriisiytyminen

Leo Panitch & Martijn Konings – Myytit uusliberaalista deregulaatiosta

Wolfgang Fritz Haug – Mitä meidän tulisi tietää Marxista ymmärtääksemme paremmin “finanssikriisiä”

Andrew Kliman – Ilmiasu ja olemus: uusliberalismi, finansialisaatio ja kapitalistisen tuotannon kriisi

David McNally – Finanssisektorin epävakaus ja globaali ylikasautuminen: alustava analyysi nykyisestä suuresta lamasta

Stuart Hall & Doreen Massey – Mitä kriisi tarkoittaa?

Mario Candeias – Uusliberalismin viimeinen konjunktuuri: orgaaninen kriisi ja “jälkiuusliberaalit” suuntaukset

David Harvey – Antikapitalistisen siirtymän organisoimisesta

Tuohtuneiden taloustieteilijöiden manifesti

Sanasto & lisälukemistoa
*
http://kurssikohtikonkurssia.wordpress.com/
http://www.vastapaino.fi/vp/index.php?page=shop.product_details&flypage=$flypage&product_id=386
http://en.wikipedia.org/wiki/David_Harvey_(geographer)
http://fi.wikipedia.org/wiki/David_Harvey
http://www.kirjastot.fi/kysy/arkistohaku/kysymys/?ID=ecb39f96-675e-45e4-817b-46169b96114c
http://tuatara.wellington.net.nz/~weawgtn/
http://www.versobooks.com/authors/136-david-harvey

Jos kerjäläisen näät, niin missä vika on, no maahanmuuttotullihan on ollut vastuuton

Kuva: Kerjäläisiä ruokitaan Hämeenlinnassa
*
(Kielimafia tempaisi kahvit naamariin ja tarkensi kapitalismimääritystään myös fonttia muuttamalla - klo: 20.20).
1
Tapani kirjoitti edellisen päreeni, 'Martti Koskenniemi jne.' kommentissaan: Mutta nämä kauheat kerjäläiset, joita jokainen katsoo nyt asiakseen potkia ja halveksia - puolustapa heitä. Tässä se moraali mitataan, ei mummoissa.
*
Kieltämättä kerjäläiset ovat varsinainen omantunnon ja moraalisten perustelujen mutta myös yhteiskunnallisten ja poliittisten päätösten koetinkivi.

En periaatteessa vastusta yksittäisten Suomen kansalaisten tai täällä vakituisesti asuvien ihmisten 'passiivista' kerjäämistä (sehän osoittaa vain, että yhteiskunta on ollut vastuuton) vaan esim. romanialaisten systemaattista/organisoitua kerjäämistä (mikäli ko. ilmiön olemassaolo voidaan osoittaa/todistaa), koska silloin kyseessä on pikemminkin hädänalaisuudeksi naamioitu ja sillä 'kauppaa tekevä' liiketoiminta (mikä on eräänlainen petos) kuin äärimmäisen hädän sanelema reaktio.

En kuitenkaan haluaisi sanoa enempää. En osaa tai vaikka osaisin, en ole lainkaan varma, voinko hyväksyä sanomaani, koska jo se, mitä edellä sanoin, arveluttaa minua. Sitä vastaan voidaan argumentoida tavalla, jota en voi noin vain jättää huomiotta.

Joka tapauksessa - - sanonpa kuitenkin (;\], että ensin on tehtävä selväksi, etteivät välittömät tunteemme (puolesta tai vastaan) saa vaikuttaa ainakaan tähän päätökseen.

Eri asia on sitten tarvittavien faktojen ja niiden perusteella tehdyn viileän argumentaation jälkeen jäänyt tunne siitä, mikä kerjäämisen muoto on hyväksyttävää - jos sitten mikään.

Ja yhä vielä silloinkaan emme ole varmalla pohjalla - emme emotionaalisesti emmekä rationaalisesti, vaikka ideologis-poliittinen kantamme asiaan olisi selvillä.

Kerjäämiseen suhtautuminen todellakin paljastaa yhden rationaalisen moraalitajumme äärimmäisistä rajoista ja sen ikäänkun viskeraalisen eli vaistonvaraisen 'sisäelin'-luonteen (vrt. suhtautumisemme hymyilevään vauvaan, joka herättää välittömästi suuren hellyydentunteen).

Jopa abortista ja eutanasiasta saatamme päästä helpommin johonkin vakaumuksentapaiseen mielipiteeseen, mutta kadulla kättään ojentava ryysyläinen, joka ei ole rappioalkoholisti, pistää sydämeemme aina pahasti aiheuttaen meissä säälin, hämmennyksen ja vihan sekaisia affekteja. Kyseessä on ns. mixed feeling.

Tässä tapauksessa myös pelkkä vihan tunne eli torjunta nimittäin viestii, että meidän on sisimmässämme erittäin vaikea hyväksyä läsnä-/lähellä olevan ihmisen äärimmäistä kurjuutta.

Tulee mieleeni ekofasisti Pentti Linkola, joka vastasi kysymykseen, tunteeko hän lainkaan sääliä nälänhädästä kärsiviä mustia kohtaan, että 'ei pidä mennä katsomaan tilannetta siellä kurjuudessa - en mene minäkään'.

Mistä muusta tämä vastaus kertoo kuin Linkolan sisimmässä vaikuttavasta säälintunteesta, jonka hän kylmän rationaalisesti haluaa paaduttaa, koska sen mukaan toimiminen muka vain pahentaisi asiaa.

Näinkö ajattelevat ja kokevat myös ne oikeistolaiset, jotka haluavat kieltää kerjäämisen ehdottomasti ja totaalisti? - Eli oppikoot kerjäläiset auttamaan itseään kunnon ihmisten tavoin - itsenäisesti, sillä kaikenlainen ulkopuolinen apu vain passivoi heitä ja lisää heidän määräänsä?

2
Mutta - eikö kerjääminen nimenomaan oikeistolaisessa hengessä ole luokiteltavissa yrittämiseksi/elinkeinon harjoittamiseksi siinä missä prostituutiokin? - Eihän se kovin 'siistiä' puuhaa ole mutta kuitenkin 'selvästi vastuullisempaa' kuin sosiaaliluukulta/yhteiskunnalta vonkaaminen.

Vasemmisto ei vastusta julkista kerjäämistä niinkään eettisistä julkisivusyistä vaan siksi, että sen salliminen on täysin väärä tapa köyhyyden vähentämiseksi ja hallinnoimiseksi yhteiskunnassa. Vasemmistolaisen sosiaalipolitiikan mukaan köyhyys on perimmältään sortavien yhteiskunnallisten rakenteitten ja väärän talouspolitiikan heijastusta, ei niinkään yksilöiden itsensä aiheuttamaa (hmm). Tämän vuoksi köyhyyttä tuleekin pyrkiä poistamaan poliittisten päätösten avulla eikä kerjuuksi muuttuneella yksityisen yritteliäisyyden kieroutumalla eikä edes yksinomaan vapaaehtoisuuteen perustuvalla hyväntekeväisyydellä.

Yksittäiset leipäjonot ja seurakunnan apu voidaan vasemmistolaisesti vielä tiettyyn rajaan saakka hyväksyä välttämättömänä joskin väliaikaisena hätäapuna (josta ei siis pidä tulla vallitseva käytäntö), kunnes ongelman ratkaisemiseksi on tehty poliittisesti perustavat, oikeat, päätökset. Ja onhan hyväntekeväisyys kuitenkin yhteiskunnallisesti valvottua eikä mikään jonottajien oma, voittoa tavoitteleva hämäräbisnes.

Tosin näistä(kin) jonoista löytyy pakettiautoilla suhaavia romanihamstraajia, jotka ovat tehneet ilmaisten ruokakassien saalistamisesta (jolloin röyhkeä hamstraaja-'köyhä' riistää hänen takiaan kassittomiksi jääviä köyhiä) systemaattiseen kerjäämiseen verrattavan elinkeinon (tämä jos mikä on kapitalismia seurauksineen kaikkein raadollisimmillaan!)

Hmm?

Mutta miksi Suomen 'alkuperäisköyhät' eivät kerjää kaduilla vaan hakevat/saavat yhteiskunnan sosiaaliapua? Meneekö meillä paremmin kuin muilla? Tosin köyhät joutuvat meilläkin yhä useammin turvautumaan myös mainittuihin 1990-luvun laman jälkeen pysyviksi käytännöiksi muuttuneisiin leipäjonoihin.

Entä miksi juuri kiertelevien romanien pitäisi saada roikkua täällä ihmisten takinliepeissä ja harjoittaa kerjäämisen ammattiaan? Menkööt muualle. Emmehän me ole velvoitettuja hoitamaan heidän kotimaittensa surkean yhteiskunnallis-taloudellisen tilanteen aiheuttamia epäkohtia.

Emmekö? Sillä juuri äskenhän Suomen kansan enemmistö(?) lupautui maksamaan 1,5 miljardia paskalainaa Kreikan korruptoituneelle valtiolle tämän pelastamiseksi köyhyysloukulta.

Conclusion:
Jos uusliberalistisen markkinatalousjärjestelmän globaali leviäminen merkitsee paitsi tuotannon tekijöitten ja voittojen ulkoistamista kannattavuuden nimissä halpatuotannon ja halpaverotuksen maihin myös tappioitten ja globaalin köyhyyden ulkoistamista kerjäläisten ja pankkitukien/pakkolainojen muodossa, niin kapitalismi on ihan oikeasti kaksinaismoralistinen järjestelmä, joka vain siirtää ja pakenee sosiaalista vastuutaan paikasta toiseen kysynnän ja tarjonnan vaihtelujen mukaan piittaamatta vähääkään sen perimmäisen syyn korjaamisesta, joka nämä ongelmat aiheuttaa - ongelmasta, joka on SE ITSE!
 (Zizek osoittaa, että USA ulkoistaa jopa kidutuksen).

Mutta hei - entä jos tämä ulkoistaminen nyt onkin sitä vapauden ja tasa-arvon universalismia, jonka maallistunut liberalistinen demokratia on perinyt kristinuskon stoalaisesta kosmopoliittisuudesta ('ei ole täällä juutalaista eikä kreikkalaista', sanoi jo Paavali, tuo ensimmäinen euron vakauttaja). Alankin ymmärtää, miksi Jyrki Katainen vetoaa kristilliseen lähimmäisenrakkauteen Suomen valtion budjettia räätälöidessään. Juuri kokoomuslainen siis ymmärtää myös kerjäläisiä parhaiten!?
*
http://kirjasto.hameenlinna.fi/kirjasto/lydia/yhteiset_asiat/koyhainhoito
http://www.merriam-webster.com/dictionary/visceral

Islamilaiselle fundamentalismille on olemassa selitys, joka ei imartele länsimaista 'demokratiaa' - ei myöskään kommunismia

Slavoj Zizek ja konservatiivista eliittiä hännystelevän pseudofilosofin arkkityyppi Bernard-Henri Lévy väittelevät 16.9.2008, New York Public Library.
*
Here. I canvassed the criticisms here, and the uproar is especially relevant to the intellectual squalor abroad in Canada these days, which the "true left," as Žižek calls it, should not fail to notice. Context:

". . .I claim that jihadis are really motivated neither by religion nor by a Leftist sense of justice, but by resentment, which in no way puts them on the Left, neither "objectively" nor "subjectively." I simply never wrote that Islamic fundamentalists are in any sense on the Left--the whole point of my writing on this topic is that the "antagonism" between liberal tolerance and ethnic or religious fundamentalism is inherent to the universe of global capitalism: in their very opposition, they are the two faces of the same system. The true Left starts with the insight into this complicity.

A good example of how religious fundamentalism is to be located "in the context of the antagonisms of global capitalism" is Afghanistan. Today, when Afghanistan is portrayed as the utmost Islamic fundamentalist country, who still remembers that, 30 years ago, it was a country with strong secular tradition, up to a strong Communist party which first took power there independently of the Soviet Union? Afghanistan became fundamentalist when it was drawn into global politics (first through the Soviet intervention)."
*
Israel's Missteps with Palestine - Slavoj Žižek
(Zizek täydessä vauhdissa)
Slovenian philosopher Zlavoj Zizek accuses Israel of a "systematic" political effort to make life difficult for Palestinians, and blames the current Israeli/Hamas crisis on a mishandled approach to religious fundamentalism.This excerpt is taken from a debate between philosophers Bernard-Henri Lévy and Slavoj Žižek on the modern Left. For the complete video, visit: http://fora.tv/2008/09/16/Violence__t...
*
The Sublime Object of Ideology, London: Verso.
Left in Dark Times: A Stand Against the New Barbarism, 2008
http://transmontanus.blogspot.com/2009/01/slavoj-iek-magician-of-ljubljana.html
http://games.softpedia.com/progScreenshots/Battlefield-2-Blood-Mod-Screenshot-13502.html

Vapaus ja suvaitsevaisuus - nuo liberaalien rasistien keppihevoset

Tässä luku Tuomas Nevanlinnan kirjasta Surullinen tapiiri ja muita kirjoituksia.
(Kappalejaot minun)
*
Vapaus ja suvaitsevaisuus ovat globalisaatioprosessia vetävän lännen korkeimpia arvoja. Mutta ei ilman paradokseja. Silvio Berlusconi toi tämän rehellisimmin julki kuin moni vetisempi virkaveljensä: hänen mukaansa länsi on korkeammalla sivilisatorisella tasolla kuin arabimaailma juuri siksi, että se puolustaa vapautta ja suvaitsevaisuutta, toisin kuin muslimit. (Hyväkäs Berlusconi, fasisti jos kuka).

Vaikka on vanha vitsi, että 'pitäisikö kaikki suvaitsemattomat ampua?', niin tämä irvailu paljastaa kuin paljastaakin suvaitsevaisuusetiikan heikon kohdan - ratkaiseepa suvaitsevaisuusteoreetikko ongelman millä tavalla tahansa, hän joutuu loukkaamaan omia periaatteitaan.

Ajatellaan vaikka muodissa olevaa 'toiseuden kunnioittamista'. Sen sudenkuoppana on lipsahtaa ajatukseen, että kaikki on sallittua, kunhan toinen kunnioittaa samoja eroja kuin minä. Tämä tarkoittaa, että kunnioitan toiseutta sikäli kuin hän on samanlainen kuin minä.
Radikaali toiseus juuri kielletään siinä elkeessä, jolla ollaan kunnioittavinaan toiseutta.
***
Liberaalin vapaus- ja suvaitsevaisuusetiikan itseoikeuttamisstrategia perustuu aina kahden eri tason väliseen erotteluun: yhtäällä ovat kansalaisten ja yhteisöjen näkemykset hyvästä (elämäntavat, 'arvot', eetokset, uskomukset) ja toisaalla niiden poliittinen säätely ja sovittelu (yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus).

Liberalismi ottaa ensimmäisen tason moninaisuuden annettuna hyvänä ja pyrkii oikeuttamaan vain toisen. Se ei siis ole mikään erityinen tai sisällöllinen moraalinen kanta vaan koskee ainoastaan oikeudenmukaisen sovittelun ongelmaa.

Olisi siis oletettava, että ihmiset saattavat olla moraalifundamentalisteja ensimmäisellä tasolla kansalaisyhteiskunnassa (ensimmäinen taso) ja liberaaleja hyväksyessään pelisäännöt (toinen taso).
Tähän tapaanjärkeilevän/ajattelevan mielikuvitushahmon oletetaan syntyvän järjenkäytön avulla: hän ensinnäkin ymmärtää maksimoida oman etunsa ja toiseksi omaksuu yleistettävyysperiaatteen.

Olla 'fundamentalisti' kuitenkin merkitsee juuri sitä, että niin yleistettävyysmoraali kuin yksilöllisten etujen kalkyylikin puuttuvat - niin kuin olemme nähneet.
Tämä tekeekin fundamentalismista liberalismin silmissä irrationaalista. Jotta liberalismin kaavailema järkevä yhteiskuntasopimus olisi mahdollinen, se olisi siis aikaansaatava irrationaalisten sopijoiden kesken...

Tulemme sopimusteorian vanhaan ongelmaan: sopimuksen pitäisi olla jo olemassa, ennenkuin se voidaan solmia. 'Sopimusten sopimus', joka perustelee liberaalille vapaan ja oikeudenmukaisen sopimusyhteiskunnan, on aina jo edellytetty.

Eräällä tavalla liberalismi ei koskaan pääse siihen tilaan, jossa sitä 'tarvitaan': joko meistä tulee liberaaleja molemmilla tasoilla ('ideologioiden kuolema', 'historian loppu') tai sitten konflikti koskee itse sopimisen tapaa.
Jälkimmäisessä tapauksessa liberalismista kuitenkin tulee riidan osapuoli eikä ratkaisija.

Tässä liberalismin olemuksesta juontuvassa heiluriliikkeessä globalisaatio onkin tuomittu etenemään (s. 211-213).

Länsimaisesta äänestyskulttuurista, "nationalistisesta" globalisaatiosta ja kapitalismista markkinatalouden syöpänä

Kirjoitettu kommentiksi Claes Anderssonin blogijuttuun "Kiitos" - lähinnä Katarina Gäddnäsin kommenttiin - http://www.claesandersson.fi/blogi/2007/03/19/11#comments.

*
Katarina Gäddnäs

Det blåser hemska högervindar i vårt land. Valet var verkligen nedslående. Det heter att i en demokrati får folket de politiker vi förtjänar.
Jag har hört många människor sucka idag: Ja-a, men Claes kom i alla fall in! Det behövs ett parti som vänsterpartiet och det behövs politiker som du!
Keep up the good work!

RR

Tuskin me demokratiassa eläjät "ansaitsemme" ainoatakaan äänestämistämme poliitikoista.

Suurin osa heistä - onneksi löytyy hienoja poikkeuksia kuten esim. Claes Andersson - valitaan meriiteillä, jotka ovat ammattimaisen politikan teon kannalta erittäin sattumanvaraisia - joskus lähes ala-arvoisia.

Mutta tämä on se trendi, johon John Lockesta periytynyt käsitys hallitusvallasta, politiikan teosta ja siten myös äänestämisestä on periytynyt länsimaiseen, demokraattiseen liberalismiin.

Äänestetään muka kyvykästä yksilöä, mutta ei olla kiinnostuneita hänen todellisesta pätevyydestään ja poliittisesta tietoisuudestaan vaan eräänlaisesta "idols-arvosta" eli hänen tekemästään persoonallisesta vaikutelmasta ja hänen kyvystään viihdyttää - siis jaaritella mukavia.

Nämä ovat asioita, joiden perusteella muun muassa G. W. Bush valittiin presidentiksi (vuoden 2000 vaalipetoksen ohella).
USA ei "ansainnut" häntä vaan onnettomuudekseen "sai" hänet eli valitsi väärin - joskin täysin liberaalidemokratian pelisääntöjen puitteissa.

Näin ollen demokratia - tämä ei ole mikään uusi uutinen! - ei ole välttämättä tehokkain järjestelmä monien aivan perustavan tärkeitten poliittisten valintojen ratkaisemiseksi ja eteenpäin viemiseksi, mutta se estää kyllä kohtuullisen tehokkaasti täydelliset ylilyönnit - ellei sitten esim. Irakin sota ollut USA:n johtoklikiltä juuri sellainen valinta.

Toki me saamme, mitä tilaamme (äänestämme), mutta ei voi sanoa, että me nimenomaan ansaitsemme tilaamamme.

Äänestysvalintamme saattavat siis osoittautua täysin vääriksi -syistä, joihin voisimme kyllä itse vaikuttaa, mutta joihin meiltä puuttuu kärsivällistä halua paneutua todella kokonaisvaltaisesti - ei ainoastaan poliittisen ehdokkaan henkilökohtaisiin ominaisuuksiin ja oletettuun kyvykkyyteen luottaen/vedoten.

Väitänkin - vastoin yleistä trendiä, että ihmisten ei pitäisi suosia omia tuntemuksiaan jostain yksittäisestä ehdokkaasta vaan suurempia, yleiskatsauksellisia linjoja, jotka - myönnettäköön - näyttävät tosin olevan ideologioiden yhdenmukaistumisen myötä häviämässä lähes kokonaan ainakin perinteisten ideologioiden merkityksessä.

Mutta ne eivät tule häviämään lopullisesti - siitä tulevat etenkin ekologiset uhat ja riskit pitämään huolen.

Tilannne on kuitenkin hieman kahtiajakoinen, koska kansallisvaltioiden olemassaoloon perustuva politikointi on edelleen voimissaan varsinkin eurooppalais-angloamerikkaisen poliittisen hegemonian ulkopuolella.

Toisaalta USA on Irakin sodassa itse asettanut peliin oman arvovaltansa valtiona, mutta tämän arvovallan olemus on globalisaation sanoman ja käytännön levittäminen kaikkeen maailmaan, mikä merkitsee perinteisten ideologisten vastakkainasettelujen korvautumista markkinatalouden ehdoilla ja periaatteilla.

USA siis "esittelee" markkinoitten vapauttamista ja ylipäätään globalisaatiota omana, valtiollisena projektinaan (sic!).

Ja tämä on vähintäinkin ristiriitaista toimintaa, jossa vanhan imperialistisen toimintamallin puitteissa levitetään sanomaa, joka globaalisuudessaan nimenomaan kumoaa imperialistisen intervention - ellei sitten kyseessä ole - kuten helposti on nähtävissä - uudenlaisen markkinatalouden joka paikkaan tunkeutuva invaasio, jonka suurin vaara on kaiken markkinatalouden (sekä ennen että nyt) muuttuminen kaptalismiksi, joka on jo teollistumisen alkuaikoina tapahtuneitten yritysorganisaatioitten juridisten perusteiden muuttumisen ohella vaikuttanut nykyisessä muodossaan 1200-1300-luvulta saakka länsimaiseen politiikkaan.

Kapitalismi jos mikä on vapaan markkinatalouden syöpäkasvain, jonka vastustamisen pitäisi olla demokraattisen liberalismin tärkein tehtävä!