Kommentteja kommentoijille

Kirjoitettu kommenteiksi edellisen päreeni kommentteihin.

anonymous
*
Versiosi minun alkuperäisestä runostani vaikutti osuvalta, joskin eroavuuksia tietysti löytyy. Yritän selventää niitä sekavuuden uhallakin.
*
Seuraava teksti vaikuttaa varmaankin kovin epäkoherentilta sekavalta, mutta se todistanee, miten sekaisin todella olen - sekä Mirkka Rekolan että oman äitini-vainaani suhteen. (Äiti oli syntynyt v. -32, Rekola v. -31).

Sekoitin heidät toisiinsa sekä tietoisesti että jonkun merkillisen muun syyn takia, jota en vieläkään ymmärrä. - - -Huomautan heti perään, ettei kaikkia sekavalta vaikuttavia kokelujani voi suinkaan pistää pelkästään viinan piikkiin, vaikka alkoholi alentaakin tekstin emotionaalista kontrollikynnystä. Olen vuosien mittaan (itse asiassa koko ikäni) tottunut ajattelemaan systemaattisesti myös pienessä hiprakassa.

Mutta sen emotionaalisen puolen kanssa voi mennä joskus pahasti metsään, jos ei ole tosi tarkkana.
*
Minun äitini oli joskus kovin ambivalentilla tavalla kovin etääntynyt minusta. Nyt tosin ehkä hieman liioittelen taas, koska myös minä itse pidin häneen sekä ajallisesti että maantieteellisesti usein pitkää välimatkaa.

Silti esitän runossani Rekolan kautta hänelle vahvan pyynnön huolehtia minusta, koska eikö juuri se ole lopulta hänen ehdoton velvollisuutensa minua kohtaan. Eihän hän muuten minun äitini olisikaan.

Toki hän kyllä huolehtikin - - tosin minä vain pakenin aina omille teilleni (palaten takaisin) yrittäen itsenäistyä, joskin samalla toivoin/vaadin (jos sellaista ylipäätään voi vaatimalla vaatia) äidiltäni vilpitöntä ja spontaania rakkautta.

Sitä en kokenut koskaan saaneeni täysin aidosti kuin ajoittain - mutta minä en ollutkaan kovin kuuliainen poika...

Eikä äitini puolestaan ollut niitä kaikkein tasapainoisempia luonteita psyykkisesti - jos en sitten ole/ollut minäkään. Kuten kuukausi sitten totesin veljelleni äitini ja minun välisestä suhteesta: välimme olivat pahimmillaan 'kipeät' - aivan kuten kahdella ihmisella, jotka eivät tiedä, miten päästä irti toisistaan samalla kuitenkin toisiaan rakastaen.

Sinä sen sijaan ihmettelet, miksi 'mahdollinen' äitisi haluaa huolehtia sinusta kuin omasta pojastasi. - - Sellaisen äidin minäkin ilmeisesti haluaisin/olisin halunnut. Omassa runossanihan minä siis nimenomaan pyydän häntä viimein huolehtimaan ja rakastamaan minua.

Sillä epäilin jatkuvasti hänen kykyään rakastaa minua aidosti ja perimmältään pyyteettömästi. Pahimmillaan jopa pelkäsin hänen temperamenttiaan, joka ajoi meidät välirikkoon. Mutta kyllä hänkin sai kokea miltä tuntuu kohdata minun vihani hänen sanallisten loukkauksiensa vuoksi.

Olen osannut ja uskaltanut uhata ihmisiä väkivallalla - jopa omaa äitiäni. - - Yhtä naista en ole kuitenkaan voinut ja pystynyt vihaamalla vihamaan - ehkä kyllä suuttua häneen ja reagoida mykkäkoululla, joka on ehkä pahinta henkistä väkivaltaa pitemmän päälle, mutta uhkailla en koskaan.

Kyseessä on tuo usein mainitsemani S.
*
Mirkka Rekolan asetin suoraan sanottuna juovuspäisen ideani merkillisenä seurauksena, joskin täysin ja harkitun tietoisesti, äitini rooliin.

Siinä on nainen, jota kunnioitan sekä älyllisesti että emotionaalisesti. - - Olen sanonut myös joskus ennenkin, ettei melko oppimaton äitini ollut suinkaan mikään tyhmä ihminen - hieman paranoidi 'vain'.

Mutta tuskinpa Rekolaakaan olisi voinut koskaan rakastaa muuten kuin kirjoituksen, äänen/puheen, älyllisen selkeyden ja karisman perusteella (toki se riittää aivan hyvin tässä tapauksessa).

Ehkä hän on tärkein suomalainen modernisti-naisrunoilija Edith Södergranin ja Eeva-Liisa Mannerin ohella - uhaten (toistaiseksi) sekoittaa pääni miltei totaalisti (ylipäätään modernismi sekoittaa pääni paljon tehokkaammin kuin alkoholi).

Voin kyllä ymmärtää Mummon tunnustuksen siitä, ettei hän uskalla mennä enää kuuntelemaan Rekolaa! Sen verran sain minäkin tuntumaa Rekolan lausuntaan omista runoistaan Yle Areenasta.
*
niinnniimmrtkuihuu

Ideani actuspurusesta (tunnetaan myös 'Purus Actuna') on nimenomaan mukaelma määritelmästäsi: 'Actus Purus is a term employed in scholastic philosophy to express the absolute perfection of God.'

Olet ymmärtääkseni osunut oikeaan potentiaalisuus-aktuaalisuus-pohdinnassasi, mutta jos Actus Purus on causa sui eli itse itsensä syy, niin eikö se juuri tällä olemisellaan sisällä molemmat - ja ilman että me voisimme määritellä syy-seuraus-suhdetta näiden kahden välillä.

- - Toisin sanoen - jos Jumala loi tyhjästä, hänen tekonsa oli aktuaalinen, tahdon sanelemana - akti jo alunperinkin.

Jos hän sen sijaan loi platonilaisten ideoiden tai jopa jonkun kaoottisen 'urstuffin' lähtökohdista, hänen kaikkivaltiutensa kyseenalaistuu ainakin osittain, potentiaalisuuden toimiessa luomisen mallin perimmäisenä lähtökohtana - - - toistan: Jumala ei tässä tapauksessa toiminut vapaasti, mikä on ainakin juutalais-monoteistisen jumala-käsityksen kannalta aika pahasti ristiriitainen ajatus.
*
Kristillinen teologia on sittemmin sekoillut kyseisessä asiassa kreikkalaisen rationalismin kanssa 'itsensä kipeäksi', kunnes tuli Luther ja aloitti a-teismin 'voittokulun'.

Luther nimittäin edustaa eräänlaista kristillistä juutalaisuutta!

Ja kuten tunnettua - juutalaisuus on vähintäin yhtä lailla teistinen laki- ja kulttiuskonto kuin ateistis-materialistista sekularismia - - kaiken lisäksi äärinationalistista etnopolitiikkaa (sekä reaalipoliittisista että ajoittain lähes piilorasistisista syistä!)

[Yli 2/3 israelilaisista on käytännössä ateisteja, vaikka väittävätkin, että Jumala on alunperin luvannut ja antanut heille Israelin valtion, ja että siitä löytyy varma näyttö Raamatusta (hahhah?!). Jo on logiikkaa...]
*
Potentiaalisessa forma-oletuksessaan Aristoteles muuten ei perimmältään juurikaan eroa Platonin ideaopista.

Toki nyt voidaan väittää, että Jumala loi täysin mielensä mukaisen maailmankaikkeuden 'urstuffista' - eräänlaisesta alkuenergiasta/alkumaterista, jolloin hänen tekoaan voisi pitää ensisijaisesti aktuaalisen tahdon aktina ja vasta sitten potentian (forman, täydentyvän muodon) - jonka hän itse määrittää - muovautumisena.

Eikä tämän tarvitse suinkaan suinkaan merkitä sitä, että Jumala loi joko välttämättämättömän (periaatteessa deterministinen suhteellisuusteoria) tai sattumanvaraisen (indeterministinen kvanttiteoria) universumin.

Hän loi yhtäaikaisesti ne molemmat, ja tässä lähestyn jossain määrin joskin epäsuorasti myös Hegelin panenteismiä (ei siis panteismia eikä teismiä!) ja Whiteheadin prosessiteologiaa.
*
Mummo, Iines

Taitaa - rehellinen ollakseni - mennä muutaman päivän ryyppyputken tiliin tämänkertainen hiljaisuuteni.

Mutta ei sen puoleen. Minulla on ollut pirun vaikeita motivaatio-ongelmia bloggaamisen suhteen viime aikoina muutenkin - ei siis vain ja yksinomaan viinan vuoksi.
*
Mattitaneli

Eipä nyt tule ihan äkkiseltään mieleen toista runoilija-Rekolaa. Eikä Googlestakaan ollut näin äkkiseltään apua.
*
anonymous

Täytyypä lukea paremmin tuo Zizekin Lounaskutsu. Saatan palata siihen vielä.

Tulla hulluksi - elää ei-minkään tällä puolen

Kuvissa: Mirkka Rekola
*
Minä en ehkä selviä enää järjissäni tästä Mirkka Rekolasta. Joten hyvästi jo näin etukäteen. Valmistan teitä lähtööni. Jos minusta ei kuulu kohtapuoliin mitään - katoan, mikä merkitsee, että olen ajautunut psykoosiin näiden runojen myötä. - - - Kiitos, Mummo Muu, ja hyvästi!

*
Ote teoksesta Kuutamourakka (1981)

(Kappalejakoja en saa muokattua oikein bloggeriin)

Minä puhun sinulle unohduksesta
tulevaisuuden muistin,
kaikki toistuu eikä toistu,
minä puhun unohduksen vesistä,
minä annan muistin olla
ja se on toinen.
Sanon rakastettu, kaivattu;
ja hän on mennyt. Ja hän on täällä.
*
Valekuun reitti. (WSOY 2004)

Tämän rajan yli ei lintukaan lennä,
tiesit sen kyllä
kun elit rajattomasti,
rajaton elää lintu putoaa
*
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=23&t=249&a=6219

Kuunnelkaa Mirkka Rekolaa näiltä audioilta ja videoilta. Onko tämä nainen Pyhä(?!) Toistaiseksi en kerta kaikkiaan osaa sijoittaa häntä mihinkään tähän mennessä kokemaani runouden ja ajattelun kentässä. Pelkäänkö, kammoksunko, kunnioitanko häntä kuin filosofisesti äärimmäisen selkeästi puhuvan aaveen kohdanneena? Sama se. - - - Karkuun en enää pääse! Loppu minun täytyy yrittää itse ratkaista - elää - ja kuolla - yhä uudestaan - aina - ja juuri nyt. Koska aikaa ei ole. Eikä siten myöskään subjektia. - - 'Vain Oleminen' - joka toistuu kuin itämainen - stoalaisten omaksuma - ja Friedrich Nietzschen eksistentialistiseksi imperatiivikseen muotoilema ikuisen paluun myytti.

*

http://en.wikipedia.org/wiki/Eternal_return

http://www.jyu.fi/taiku/aikajana/kirjallisuus/ki_an_stoalaisuus.htm
http://actuspurunen.blogspot.com/2005/06/ikuinen-paluu.html

http://actuspurunen.blogspot.com/2007/04/ikuinen-paluu-eksistentiaalisena.html
*
http://www.tampere.fi/kirjasto/pirkanmaankirjailijat/rekola.htm

http://www.kaapeli.fi/rekola/runoja.htm

http://cult.porvoo.net/peilikuva/2002/rekolarunoja.htm

http://www.savonsanomat.fi/viihde/kirjat/mirkka-rekola-esittävästä-todellisuudesta/37665

http://ajatusviiva.blogspot.com/2007/01/viikon-kirja-mirkka-rekola-min-rakastan.html

http://www.bookplus.fi/product.php?isbn=9789510351987

http://www.kaapeli.fi/rekola/

*

http://plato.stanford.edu/entries/nietzsche/

Mirkka Rekola 1

'Virran molemmin puolin' - Runot 1954 - 1996 (sekä Valekuun reitti, 2004)
- - Valikoima esikoiskokoelmasta Vedessä palaa (1954).
*
Väkevät

Väkevät
näkevät merensä
verensä synnyttäminä,
janoonsa sammuttamattomaan
alati syyllisinä.

Väkevät
vetävät vipua
kipua kieltämättä,
palavat teistä etäällä
kättänne kärventämättä.

Väkevät
näkevät nälkää.
Älkää auttako heitä.
Heillä on yllin kyllin
leipiä kivettyneitä.
*
Vedessä palaa

Syöttinä veteen
kuvasi eteen
valuu hopea
polttava, nopea.

Näetkö ne kaksi
tulista kalaa.
Silmäsi syttyvät.
Vedessä palaa.
*
Edessäsi

Jäisen kylmät, kovat
omat kämmeneni ovat.

Kaikki tahrat pesi
lumenluoma vuorivesi.

Älä koske, älä anna
mitään en voi kätees panna.

Jäisen itkun ainoastaan
sisimpäsi tulta vastaan.

Vakavampi lyhytpäre Mirkka Rekolan runoudesta

Kirjoitettu kommentiksi Mummon päreeseen Yksityisiä ääniä.
(Lisäyksiä ja korjauksia 26.1)
*
'Taivaanrannatonta. Kaikkikiitävässä avaruudessa veden vaatteus. Sinun hiljaisuutesi päivä'
*
Tunnustus.

Vasta hyvin lyhyen tutustumisen jälkeen kirjoitan silti seuraavasti:

Vaikka viimeisin 'egoton segoiluni' tölväiseekin Mirkka Rekolan eräänlaisen mystisimin ja zeniläisyyden suuntaan (tietoisen mauttomasti), niin yhden asian sanon jo nyt - 'Virran molemmin puolin' -kokoelmaa selattuani:

Rekola on nero sanojen ja kielen audiovisuaalisen sekä merkitysulottuvuudellisen - niiden 'ei-identtiseen (Adorno) ilmaisuun' sisältyvän synkronisen (ei-lineaarisen, ei-kausaalisen, ei-binaari-oppositorisen) logiikan käytössä!

Rekola on sumeaa logiikkaa runoutena.

Hänen ilmaisunsa on usein keskuslyyrisen ja arkipäivän banaalisuuden sekoittavaa, samalla mysteerisen kaunista, kielikuvallisesti tarkoin osuvaa - sisältöä täyteen ladattua 'ei- mitään'.

'Mikä on se, joka on vastakohdissa mutta ei ole niistä?'

Tämän - alkuperäisen, runouden ratkaistavaksi asettamansa filosofisen perusproblematiikkansa Rekola pyrki voittamaan -60/-70-lukujen vaihteen jälkeen ikäänkuin 'empiirisessä mystismissä' (Eeva-Liisa Mannerin määritys), ortodoksisessa 'hesykasmissa' ja zenissä.

Ongelman ratkaisuyritys tunnetaan - kuten edeltä voi lukea - myös Theodor Adornon ei-identtisen logiikkana. Yhtä lailla sumea logiikka on siis eräs vastaus sille.

Olen lukenut Rekolan mainitseman Bart Koskon 'Sumean logiikan' 1996 ja se teki minuun suuren vaikutuksen. Siitä opin logiikan filosofiaa (metalogiikkaa) paljon enemmän kuin logiikan peruskursseilla. Ainakin siis opin ymmärtämään - en niinkään käyttämään formaalia 'kolmiarvo-logiikkaa'. - - - Toisaalta en myöskään oppinut kirjoittamaan 'sumeaa' runoutta.

Tietenkään runoutta ei voi redusoida tällaisiin kaavamaisuuksiin, sillä se elää aina ensisijaisesti omassa varassaan ja on tässä mielessä subjektittomuuttaan ja objektittomuuttaan ikäänkuin täydellistä, ' jumalatonta' (persoonatonta) henkeä - aivan kirjaimellisesti siten kuin mystikot ovat asian aina ja kaikkialla - vaikkapa (tässä vain kristillisiä esimerkkejä käyttääkseni) Gregorios Nyssalaisen, (jopa) Dionysios Areiopagitan ja nimenomaan Mestari Echkhardtin (Gelassenheit) kautta ymmärtäneet.

Rekolan runous 'elämyskuvakielenä' on uskomaton yhdistelmä älyllistä ja kokemuksellista.

Jos Saarikosken Tiarnia-sarjasta löytyy eeppis-mytologis-mystistä (etenkin Hämärän tanssit) imua, niin Rekolan tietyt siveltimen vedot luovat samaa tehovaikutelmaa aforistisemman, lyhyemmän, iskevämmän muodon kautta.

Silti ne eivät oikeastaan kerro mitään erityistä tarinaa tai kuvaile jotain matkaa vaan näkevät: - näkien itsensä näkijänä - kunnes katoavat näkijän itsensäkumoavuuteen näkevänä näkemisessään.

Kaikkeus voittaa. Näkijä katoaa. Mutta mahdollisuus nähdä jää.
*
Siteeraan lopuksi Liisa Enwaldin loppuvetoa hänen esitellessään Rekolan runoutta em. kokoelman lopussa:

'Aukossa, sisällä, välissä - tässä Rekolan runon tärkeät tilat. Ja jälleen käytän sanaa sen kaikissa merkityksissä: tila on tilanne on avaruus on sijainti on osa rajattomuutta.

Silmän matka katoaa tiellä katsomiseen. Nähdä täsmällisesti ympärille niin tarkasti että voi nähdä itsensä katselemassa. 'Kunnes ei ole sitäkään enää'. Mutta juuri tuossa katoamisessa on ilo. Niin että myös näiden runojen lukijalla tai kuulijalla voi lehti säilyä avoimena, aukkona uuteen.
*
Eivät siis ole menneet eräät viime vuosien arvostetut kirjallisuuspalkinnot väärälle ihmiselle. Kuten esim. Rekolalle myönnetty Kordelin-säätiön palkinto viime vuonna. Mainittakoon myös etenkin Neustadt-palkinto-ehdokkuus vuonna 2000.