Karl Barth ortodoksina

Onko Karl Barth kuin Tenavien Eppu, joka uskoo Suureen Kurpitsaan, josta Eppu-Barthin mielestä ei kuitenkaan ole mahdollista edes puhua - ja silti [juuri siksi] meidän täytyy siitä puhua?
*
[Kielimafian tarkennuksia ja korjauksia (luku 3, ensimmäinen ja kaksi viimeistä kappaletta) - klo: 16.20]

1
Kohtalo ei ole mikään animistinen henkiolio vaan sattuman ja välttämättömyyden tapahtumista eikä yhtään enempää tai vähempää.
*
Maailma on niinkuin se on - kvanttifysiikan positiivisesti varautunutta tyhjyyttä. Älä kysy, mitä on positiivisuus. Et tule koskaan tietämään. Riittää kun katsot ylös taivaisiin. Tai syvälle sisimpääsi.
*
Lacanin mahdoton reaalinen on kuin Mooseksen Jumala, jonka näkeminen tuhoaa tai ainakin traumatisoi ihmisen. Sellaiseen mahdottomaan voisi jopa uskoa - mutta varovaisesti...

2
Kirjoitettu kommentiksi Valkean kommenttiin edellisessä päreessäni Kirkko evankeliumin institutionaalisena linnakkeena ja hengellisenä vankilana.
*
Valkea kirjoitti: 'We will always fall short compared to God.'
*
Mistäs tiedät? Tuomas Nevanlinna antaa sinulle kaksi vaihtoehtoa tähän asiaan: Spinoza [varauksin Hegel] tai Kant - http://actuspurunen.blogspot.com/2011/08/tieto-ja-totuus-eivat-lankea-yhteen.html

3
Sillä, joka tekee vertailuja ihmisen ja Jumalan välillä, täytyy olla 'luonnollista' tietoa Jumalasta. Muussa tapauksessa vertailun tekeminen on joko mahdotonta [mikä tekee uskosta absurdin mutta juuri siksi aidon uskon] tai imaginaarista haaveilua [samaistumista], joka perustuu oletukseen olemisen transparenttisuudesta [läpinäkyvyydestä] ja subjektin identtisyydestä maailman kanssa [subjekti on maailman sisäinen] - olipa sitten kyseessä a] animismi, b] luonnollinen teologia tai c] jopa 'uusateistinen' evoluutio-luonnontiede.
*
Läntinen eli 'juutalaisen' jumalakäsityksen perustalle rakentuva augustinolais-luterilainen monergismin perinne [ks. PS.] ajautuu lähes kaikki sakramentit ja kaanonin hylätessään jatkuvaan kriisiin, joka muuttaa luterilaisen ja reformoidun kirkon pelkäksi empatia-palvelufirmaksi. Tämä on hinta, joka maksetaan siitä, ettei Jumalasta suostuta missään muodossa tekemään antropomorfistista henkioliota, kuten tapahtuu em. kolmessa tavassa hahmottaa ja mieltää todellisuus.

Idän 'kreikkalaisen' eli ortodoksisen kirkon sakramentaalinen synergismi on vahvasti kiinni luontomystiikan itämaisessa perinteessä. Olenkin ortodoksiseen kirkkoon kuuluvana ateistina päätynyt pirulliseen aporiaan tai dilemmaan, jonka mukaan kirkon, ollakseen 'esteettisesti oikea ja korkeatasoinen' kirkko, on oltava sakramentaalinen [animistis-pakanallinen], mutta kyseisen kirkon käsityksen Jumalasta täytyy silti ehdottomasti korostaa Jumalan absoluuttista tuntemattomuutta eli toiseutta, jottemme lankeaisi huuhaa-uskomuksiin.

Kuten edeltä ainakin epäsuorasti käy ilmi, luterilais-reformoidun teologian varaan ei mielestäni voi rakentaa uskottavaa kirkkoa, koska se viime kädessä on samanaikaisesti sekä sekulaaria ateismia että solipsistista mystiikkaa, joka ei tarvitse Jumala-suhteen välittäjäksi sakrametteja eikä kirkkoa ylipäätään - [huom. lut.-konservatiivit ja -fundamentalistit ovat asenteiltaan pikemminkin katolisia kuin lutkuja].

Näin ollen en voi välttää johtopäätöstä, jonka mukaan liturgian ja sakramenttien [kaikkien ort.-kirkollisten palvelujen] suoma esteettinen mielihyvä ei omassa uskossani rakennu ortodoksisen praksiksen opillisen perustan ja rakenteen varaan vaan muuttuu minulle ikäänkuin taiteeksi taiteen itsensä takia.

Katsellessani ja kuunnellessani ortodoksista toimitusta jään siis ikäänkuin taideteosta ihailevaksi kokijaksi enkä ole [kuten ortodoksin pitäisi olla] täydentävä osa tuon liturgisen perfomaation kokonaisuutta.

Olen tavallaan henkipatto molemmissa - sekä ortodoksisessa että luterilaisessa kirkossa.

Ensin mainittu on esteettisesti vaikuttava luonnon ja vähän kaiken muunkin elollisen pyhittävä kirkko [koska kaikki on Jumalan luomaa ja siten pyhää] - eräänlainen kristillis-itämainen Gesamtkunstwerk-performanssi [itämaista wagner-oopperaa].

Jälkimmäistä kirkkoa ei sen sijaan pitäisi olla edes olemassa, sillä Karl Barthin [kalvinistisen reformaation perinne] mukaanhan uskonto ja kirkko nimenomaan erottavat ja vieraannuttavat [=synnin seuraus] meitä Jumalasta [mahdottomasta reaalisesta] keinotekoisella symboliikallaan - olkoonkin, ettei meillä ole muuta tapaa ilmaista ihmetystämme ja kaipuutamme ikuisuuden edessä.
*
Jos minä olisin teologinen nero, niin 'keksisin' sellaisen kirkon, jossa biletetään ortodoksisen liturgian mukaisesti lähes sanoinkuvaamattoman kauniissa kirkossa, mutta jossa silti tunnustettaisiin Karl Barthin dialektinen teologia triniteetin, kristologian ja soteriologian perustaksi.

Tiedän toki, että sellainen kirkko on täysi mahdottomuus, mutta pelkästään jo tuon mahdottomuuden takia sitä kannattaa pohtia. Sitäpaitsi jostain kumman syystä koen olevani uskonnollinen ihminen, vaikka pohdintojeni seurauksena tulenkin aina entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että ateismi on ainoa täysin rehellinen asenne suhteessa olemiseen.

Minulle ateistinen positio merkitsee lähinnä sitä, että voin katsoa maailmaa ikäänkuin puhtaalta pöydältä - vailla vähäisintäkään toivon kipinää pelastuksesta tai edes tarvetta siihen [olen Sivulliseni lukenut] - vailla mitään kaipuuta, jota voisi kutsua rakkaudeksi, joka sitoo tai jopa orjuuttaa minua - kohdistuipa tuo rakkaus sitten ihmiseen tai Jumalaan.

Tällainen asenne [jos se nyt ylipäätään on asenne] ei ole tunteettomuutta eikä luovuttamista vaan irrottautumista ja luopumista, joka meillä kaikilla ennenpitkää on edessämme. Meidän pitäisi hyvissä ajoin ennen kuolemaamme myöntää ja ymmärtää se, että maailma on jätettävä silleen, että kaiken on annettava olla niinkuin se on, että loppu on joka tapauksessa hiljaisuutta.

'Let be, the rest silence', sanoo Claudiuksen ja Laerteen myrkkymiekoin ja myrkkymaljoin juonimaan kaksintaisteluun myöntyvä stoalaisen rauhallinen ja kostonhimonsa voittanut Hamlet Horatiukselle, joka varoittaa häntä salajuonen mahdollisuudesta vähän ennen viimeisen näytöksen loppuratkaisua.

PS.
Vaikka juutalaisen uskonnon Jumala on monergistinen [kaikkivaltias ja arvaamaton], niin sen jumalasuhde rakentuu silti synergistisesti [kulttilaki, rituaaliuhrit] eli aivan toisin kuin tyystin epäsakramentaalisella Lutherilla - [luterilaisuus tunnustaa itse asiassa vain yhden todellisen sakramentin eli ehtoollisen ja senkin kai hieman häpeillen ;\].

Monergistinen Jumala on siis ehdoton kaikkivaltius, kun taas mielikuvituksellisen vahvat polyteistiset jumalat olivat vielä niitäkin suuremman voiman eli väistämättömän kohtalon [ananke, moira] alaisia. Jumala ei ole samaa kuin kohtalo, joka ikäänkuin viimeisenä animistisena jäänteenä viestii meille jostain henkivoimasta [vrt. karman laki], joka säätää elämämme kulkua. Tällainen uskomus on pelkkää imaginaarista huuhaata, jos minulta kysytään.
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2011/08/kirkko-evankeliumin-institutionaalisena.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Monergismi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Synergismi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Karl_Barth
http://en.wikipedia.org/wiki/Karl_Barth
http://fi.wikipedia.org/wiki/Eppu
http://actuspurunen.blogspot.com/2010/10/me-emme-voi-puhua-jumalasta-se-on.html
http://www.behance.net/gallery/Lutheran-Surrealism/761766

Me emme voi puhua Jumalasta [se on mahdotonta], mutta meidän täytyy. Tämä on meidän ahdistuksemme, jonka rinnalla kaikki muu on lasten leikkiä [Karl Barth]

Karl Barth
*
Eero Huovinen: Ei on kyllä. Karl Barthin filosofis-teologinen lähtökohta. [Teksti on Per Lindbladin referaatti Huovisen kirjasta - Teologinen aikakauskirja 4/2002]
*
[Karl Barth (1886 - 1968) oli vaikutusvaltainen sveitsiläinen reformistinen teologi. Pastori Barth oli yksi niin sanotun neo-ortodoksisen liikkeen keskeisistä ajattelijoista. Paavi Pius XII mainitsi hänet huomattavimmaksi teologiksi Tuomas Akvinolaisen jälkeen/wiki].
*
Ihminen ja Jumala kuuluvat Huovisen mukaan Karl Barthin dualismissa ontologisesti toisistaan erossa oleviin todellisuuksiin. Ne sulkevat toisensa pois kuin kaksi vastakkaista metafyysistä prinsiippiä. Erossa toisistaan eivät siis ole vain pyhä Jumala ja syntinen ihminen, vaan Jumala ja kaikki inhimillinen. Jumala on äärettömän kaukana kaikesta inhimillisestä.

Barthin dualismin taustalla on hänen käsityksensä ihmisen syntisyydestä. Kaikki luodun piiriin kuuluva on Barthin mukaan juuri luotuisuutensa perusteella erossa Jumalasta. Tätä olemuksellista eroa ei mikään voi sovittaa tai saattaa yhteen, koska ero Jumalasta on osa ihmisen luotuisuutta. Luotu ihminen ei siis Barthin mielestä turmeltunut vasta syntiinlankeemuksessa. Luotu todellisuus on yhtä kuin syntinen todellisuus. Ei mikään, ei edes Kristus tai usko, kirkko tai papit, voi tätä luotua syntisyyttä, eroa, muuksi muuttaa.

Tästä seuraa, ettei Barthin mielestä myöskään pelastushistoriallinen tapahtuma, Kristuksen ihmiseksitulo, voinut tapahtua aktina, jossa jumalallinen ja inhimillinen syvimmin liittyvät toisiinsa: yhtäältä sekoittamatta, mutta toisaalta erottamatta. Barthin mielestä Kristuksen ihmisyyden tarkoituksena oli osoittaa Jumalan ja ihmisen välistä eroa. Kristuksen ihmisyyden piti päättyä, ennen kuin yhteys Jumalaan tuli mahdolliseksi. ----

Ihmisen ja Jumalan välinen ero ei ole Barthin mukaan pelkästään olemuksellinen, vaan myös noeettinen eli ihmisen tiedonkykyä koskeva. Ihminen ei voi omasta todellisuudestaan käsin tuntea Jumalaa eikä tietää hänestä mitään. Jumala ei siis ole ihmisen pelastumista koskevissa kysymyksissä salattu, vieras tai toinen, vaan hän kuuluu kokonaan toiseen maailmaan ja todellisuuteen.

Barthin mukaan luodun todellisuuden piiriin kuuluvilla käsitteillä ei ole mahdollista kuvata Jumalan omaa sanaa tai puhetta. Ilmoitus, usko ja kaikki todella jumalallinen on historiassa vain tyhjiö. Ei ole mitään pohjaa mille asettua, ei mitään järjestystä jota seurata. Ilmoitus ja usko eivät milloinkaan voi tulla osaksi maailmaa eivätkä osaksi inhimillistä todellisuutta. Jumala ei milloinkaan tule maailmaksi, ei milloinkaan tule ihmiseksi. Jos ilmoituksen olemisesta ajassa halutaan puhua, jää jäljelle vain tyhjiön eli ei-olemisen kategoria.

----Barthin subjektiivisena intentiona on osoittaa ilmoituksen sanaa, viitata Johannes Kastajan sormen tavoin kohti Kristusta. Silti, vaikka ihmisen ja Jumalan välinen onttinen kuilu - kuolemanlinja - on ja pysyy, on olemassa myös sen yli osoittava sormi. Huovisen mukaan Barthin ajattelua säätelee ja suuntaa näin ollen selvästi teologinen motiivi: teologin tulee - kaikesta huolimatta - puhua Jumalasta. ----

Barthin kuvailemassa äärettömässä kvalitatiivisessa erossa on Huovisen mukaan kysymys inhimillisen tietämisen kriisistä. Ilmoitus on kaiken inhimillisen kriisi, tuomio ja loppu. Mutta vaikka Jumalan itseilmoitus on Barthin mielestä historialliselta sisällöltään tyhjä, ei tämä tyhjyys kuitenkaan ole mykkä. Ilmoituksen positiivisuus ilmenee siinä, että se osoittaa kaiken inhimillisen mahdottomuuden, kuolemanlinjan olemassaolon luodun ja Jumalan välillä.

Barthin ajattelussa laki ei edellä evankeliumia, vaan ilmoituksen evankeliumi on laissa. ilmoituksen varsinainen tehtävä on siten toimia lakina ja osoittaa kaiken inhimillisen kriisi. Ilmoituksen positiivinen funktio on negatiivisesti osoittaa, ettei jumalasta voida tietää. Yhtäältä ilmoitus on historialliselta olemukseltaan tyhjä, toisaalta ilmoitus on kaiken inhimillisen kriisi ja negaatio. Jeesus on ajan loppu, paradoksi, alkuhistoria, voittaja. Tämän ajatusrakennelman seurauksena Barthin teologiaa on myös usein nimitetty kriisin teologiaksi.----

Toiseena piirteenä Barthin ajattelussa esiintyy Huovisen mukaan aktuaalisuus. Pyhä Henki eli Jumala on Barthin mielestä actus purus, puhdas aktuaalisuus, puhdas tapahtuma, jolla ei ole alkua eikä loppua, ei rajoja, ei aikaa, ei paikkaa. Pyhä Henki ei ole mikään jokin muiden rinnalla, ei mikään asia eikä sen tähden mikään syy. Aktina se on kuin piste, jolla ei ole alaa eikä laajuutta; joka ei ala eikä lopu, vaan joka ainoastaan puhtaasti tapahtuu.

Jumala olemisena supistuu punktualistiseksi, pistemäiseksi tapahtumaksi, jolla ei ole mitään ontologisesti ilmaistavaa ulottuvuutta. Jumalan armokaan ei näin ollen ole onttisesti läsnä ajassa tai historiassa, vaan se toteutuu vain pistemäisinä tapahtumina yhä uudelleen ja uudelleen. Hetkellistä ilmoitusaktia voidaan tämän mukaan vain joko odottaa tai muistella.

Koska myöskään ilmoituksella ei ole ajallista ulottuvuutta pistemäisyytensä vuoksi, sen merkitys on vain osoittava. Ilmoitus ei toisin sanoen sisällä sitä todellisuutta, jonka se ilmoittaa. Se ainoastaan osoittaa ja viittaa siihen jumalalliseen todellisuuteen, joka varsinaisesti on muualla. Jumala ei tule lihaksi edes Kristuksen inkarnaatiossa. Kristuksen ihmisyys on vain vertauskuva tai viittaus, joka osoittaa muualla läsnäolevaan, ikuiseen Jumalaan. Kristuksen tosi ihmisyys on vain tietoa ikuisesta Kristuksesta.

Ilmoituksen lisäksi Barth ajattelee Huovisen mukaan samalla tavoin myös muusta kirkollisesta traditiosta. Kirkollinen traditio ja esimerkiksi uskontunnustukset ovat osa inhimillistä todellisuutta, joka on äärettömän kvalitatiivisen eron päässä Jumalasta. Tradition kohde ja sisältö ovat historiattomassa taivaassa, eivät maanpäällisessä historiassa. ---

Dualistisen ontologian ja aktualistisen ilmoitusteologian lisäksi Huovinen esittelee Barthin varhaisen ajattelun monistista luonnetta. Ilmoituksen paikka ajassa ja historiassa on Barthin mukaan tyhjiö, ja juuri tällaisena tyhjiönä se on viittaus Jumalan ikuiseen todellisuuteen. Myös kaikki inhimillinen on Barthin mukaan tyhjää. Siten kaiken inhimillisen tyhjyydella ja ilmoituksen tyhjiöllä ei viime kädessä ole mitään kvalitatiivista eroa. Kaikki viittaavat pois inhimillisestä. Näin ollen on loogista, että Barthin mukaan kaikki uskonnot, jopa koko historia yleensäkin, on viittaus Jumalaan, vaikka ja nimenomaan koska Jumala on niiden ulkopuolella. Juuri Jumalan ja maailman erottaminen toisistaan osoittaa kaiken olevaisen monistisen ykseyden.----

Barthia on kritisoitu hyvin voimakkaasti. Tosin Barthin asettamat kysymykset sekä hänen tapansa vastata kysymyksiinsä ovat olleet niin laajoja, että varmaankin jokainen vakavasti otettava teologi on kommentoinut jollakin vastaväitteellä Barthin ajatuksia. Samalla teologit ovat lähteneet kehittelemään vaihtoehtoisia tulkintatapoja Barthin ajattelulle. Tällaisia teologeja ovat olleet mm. Moltmann, Jungel, von Balthasar, Tillich ja Bultmann.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Eero_Huovinen
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/1106901/5233686
http://fi.wikipedia.org/wiki/Karl_Barth
http://en.wikipedia.org/wiki/Karl_Barth
http://www.theopedia.com/Karl_Barth
http://standingonshoulders.net/2009/09/08/table-talk-with-karl-barth