Reikä taivaaseen
(K-mafia täydensi tyhjän tilan pohdintaansa lukuun 4 tulevaa silmällä pitäen - viimeksi klo: 12.50)
1
Ironmistress on yksi Blogistanin kaikkein konservatiivisimpia ja taantumuksellisimpia ihmisiä. Jopa siinä määrin, että hänen biologisesta elämänkatsomuksesta juontuvat argumenttinsa ilmentävät juuri sitä samaa henkeä, mistä fasistinen mentaliteetti sai aikoinaan syntynsä natsi-Saksassa. Ei siis mikään ihme, että Ironmistress/Takkirauta on myös yksi Blogistanin kaikkein tehokkaimpia propagandakoneita. Hän nimittäin kannattaa, vain ja ainoastaan, Totuutta.
Outoa ja merkille pantavaa kuitenkin on (vai onko sittenkään?), että tällainen ihminen väittää vihaavansa autoritaarisuutta, vaikka hänen oma asenteensa suorastaan tihkuu ylimielisyyttä, jonka hän pyrkii oikeuttamaan loputtomalla triviaalien tosiasioiden luettelemisella. Ironmistress jaksaa loputtomiin mainostaa omaa intellektuaalisesti kapea-alaista erinomaisuuttaan peittämällä älyllisen syvällisyyden puutteen sanakirjamaisten triviatietojen massaviljelyllä.
Oman oikeassaolemisensa nimissä hän jaksaa päreestä toiseen mainostaa itseään (eli kaiken maailman klisheitään) monomaanisen yksitoikkoisesti, mutta eikö jo pelkästään itsensä puhutteleminen kolmannessa persoonassa ole merkki narsistisesta patologiasta ja autoritaarisuudesta: jotain siis on vialla tässä koneessa, joka ei tiedä ollako ihminen (minä) vai ruukintekomylly (hän, se).
Takkiraudan mimeettinen itse-identifikaatio, 'Ylpeä Maija' on varsin lievä ja kaiken lisäksi väärään suuntaan osoittava tekopyhä eufemismi, koska Takkirauta on ennenmuuta yhden yksipuolisen totuusfiksaation omaksunut ja mitä ovelimmin faktojen taakse kätkeytyvä antidemokraattinen propagandamylly - jopa niin pitkälle, että yrittäessään pakkomielteisesti pysyä lain ja luonnontieteen sisällä/rajoissa, hän tulee kontrafaktuaalisesti kumonneeksi oman (perimmäisen) yksilöllisen mentaliteettinsa, joka niin selvästi on tekstistä luettavissa (en ole subjektiivinen, koska olen subjektiivisesti niin äärimmäisen viisas).
Takkirauta siis kumoaa asioita, joita kuitenkin implisiittisesti syvimmältään edustaa. Toisin sanoen - yleistäessään omat traumansa elämänkatsomukseksi hän yrittää samalla hämärtää elämänkatsomuksensa subjektiivisen traumaluonteen, joka on seurausta koetusta tyhjyyden nihilismistä.
Lopputulokseksi saadaan irvokas yhdistelmä lähes skientististä uskoa objektiiviseen tieteeseen ja 'pragmaattis-fanaattista' kampanjointia evoluutiobiologisesti perustellun psykologis-egoistisen 'objektiivisuuden' puolesta - esim. kieltämällä mm. kapitalismin ei-ideologisuus.
Tällainen propagandadiskurssi on a) joko itsepetosta tai b) toisten manipulointia. Pahimmillaan se on molempia, ja silloin me kritisoijat olemme pulassa, sillä selkokielellä sanottuna kyseessä on tällöin joko pahuus tai tyhmyys.
Mikäli tulkitsemme Takkiraudan intentiot pahuudeksi, häntä vastaan voi sielä yrittää asettua, mutta mikäli hän totuuden torvena onkin tyhmä (ja sitähän totuuden torvet usein ovat), tilanne muuttuu lukijan/kuulijan kannalta vielä paljon ikävämmäksi, koska tyhmyyttä vastaan ei voi asettua - sitä voi vain paeta. - (Tyhmän tai rakastuneen kanssa ei voi sopia mistään; - hänen tahtoonsa voi vain alistua tai hänet pitää jättää - nopeasti).
Populistis-elitistisen propagandistin, joka vetoaa kaikessa vain lailliseen (oikeutta toteuttavaan muttei tiukasti ottaen oikeudenmukaiseen) proseduuriin, kanssa ei kannata keskustella, koska hän ei suostu tunnustamaan ääneen että samalla, kun väittää edustavansa totuutta, hän ei kuitenkaan tule kertoneeksi, että tuo totuus implikoi nihilismin ja fasismin eli oikeutetun ja jopa systemaattisen vähemmistöjen, vähäosaisten ja heikompien syrjinnän.
Ja yhä silti tämä tyyppi haluaa, että minä esim. äänestäisin häntä vaaleissa (eli uskoisin hänen subjektiivisten intressiensä ilmentävän totuutta myös minun kohdallani), kuten toivovat vaikkapa syvästi inhoamani Ben Zyskovits ja Kimmo Sasi, nuo Kokoomuksen monetaristis-teknokraattiset verikoirat.
Mutta minä näen Takkiraudan argumenttien ja rivien läpi ja osaan lukea sen, mitä noiden rivien välistä paljastuu. Minä näen Ironmistressin lävitse. Minä eli Hän (Takkiraudan tavoin kutsun itseäni yksikön kolmannessa persoonassa) ei toki ole pelkästään naivin typerästi ja fanaattisen houkutuksen viettelemänä testannut itseään aatteellisilla umpikujilla - esimerkiksi sillä, mitä on olla fasisti?! - Kas kun itseään voi kasvattaa erinomaisen pätevästi yrittämällä samaistua äärimmäisten näkemysten ilmestyskirjanomaisiin visoihin.
Nihilistinen buddhalaisuus yhdistyneenä nihilistiseen sosiaalidarwinismiin ovat Takkiraudan kaltaisen lain kirjaimeen joka helvetin käänteessä vetoavan eliitti-ihmishalveksijan kaksi perus-ideologiaa. En ihmettelisi ollenkaan, vaikka Ironmistressin hyvä veli/sisko-verkostosta löytyisi paitsi uusnatsistisia fanaatikkoja myös terrorismiin valmiita kostonhimoisia siionisteja.
Sillä mitä eroa lopultakaan on natsi-fasismilla tai sen arkkityyppisillä kohteilla, äärinationalistisilla Palestiinan Länsirannan kibbutsi-juutalaisilla?
No - toki näzi-fasistit diskriminoivat miltei kaikkia vähemmistöjä eikä vähiten omaa väkeään, kuten mm. 1934 'pitkien puukkojen yö' jo osoitti. - Mutta siionistit vainoavat jopa kaikkia enemmistöjä...
Sillä kuten olen aimminkin todennut: Takkiraudan elämänkatsomusta (tieteellistä ja poliittista) leimaa kaikessa paranoia, fobia ja ksenofobia (ilmeisesti hän on yleistänyt koetun henkikohtaisen traumansa ulkomaalaisvihaksi ja buddhalais-sosiaalidarwinistiseksi nihilismiksi) yrittäen kehittää itselleen psyykkisen puolustusmekanismin pakkoneuroottisen yksiulotteisella fakta- ja totuus-propagandalla.
Tulkoon sanottua vielä kerran joskin toisin sanoin, että juuri tämä saarnaavaksi propagandaksi ja demagogiaksi muuttunut robottimainen faktoihin juuttuminen todistaa - ei ainoastaan ajattelun yksipuolisuudesta vaan jopa suorastaan persoonallisuuden kapeutumisesta.
Takkiraudan käyttämä muodollinen argumentaatio ja hänen psyykkinen mentaliteettinsa ovat mielenkiintoisella tavalla yhtä aikaa sekä yhteneviä että aivan kuin kahdesta eri maailmasta kumpuavia. Takkirautahan yrittää osoittaa, että hänen 'subjektiivisesti koettuihin objektiivisiin faktoihin' perustuva nihilisminsä on universaali totuus. Tästä seuraa argumenttien ja faktojen tasolla, että silloin myös hänen oman persoonallisuutensa täytyy olla perimmältään vain yksi tämän universaalin nihilismin tuotos, joka kuitenkin pystyy reflektoimaan ko. nihilismin kielellisesti.
Mutkat suoriksi oikoen sanottuna: Takkirauta ei nihilismistään johtuen voi olla yhtään mitään (paitsi ehkä zombie kuten tulemme näkemään), eikä häntä kannata ottaa vakavasti, koska hän on buddhalaisella sosiaalidarwinismillaan tuhonnut kaikki perspektiivit - niin ontologiset kuin eettis-poliittiset (ja silti hänen äänensä on autoritaarinen ja omahyväisen egoistinen).
Samalla Takkirauta on siis tehnyt faktoista psyykkisen, juridisen ja poliittisen puolustusmekanismin, jolla hän yrittää oikeuttaa ja suojata traumaattisen psyykensä fobiat. Nuo fobiat voivat olla itsessään järkevästi perusteltuja, mutta kun niillä ryhdytään systemaattisesti ja pakkomielteisesti (mutta epäsuorasti mystifioiden) puolustamaan jotain universaalin totuuden propagandaa, käy selväksi, että Takkiraudan konemaiseksi transformoitunutta, mekaanis-hedonistista elämänkatsomusta sävyttää pelonsekainen ressentimentti (ihmishalveksunta) eikä suinkaan buddhalainen altruismi (mitä ikinä sellainen sitten voisi nihilismin lähtökohdista edes olla).
2
En kuitenkaan mene tämän pitemmälle ad hominem-päättelyissäni vaan väitän, että diskurssin tasolla Takkiraudalla on syytä pelätä argumentatiivis-kategorisesta väistämättömyydestä seuraavia asioita, joista yksi on nihilismin (antifoundationalismina) kohtalokas vaikutus argumenttiemme uskottavuuteen ja toisaalta subjektiivisuuden ja nihilismin keskinäisen yhteensopivuuden mahdottomuus.
Koska nihilismi tuhoaa kaikki perspektiivit ja siten myös Takkiraudan loogisen uskottavuuden (sillä hän voi vedota vain päättelyn premisseihin muttei mihinkään totuuden perustaan, koska sitä ei ole), hän ajautuu väistämättä loogiseen regressioon, dialektiseen kehään ja auktoriteettiuskoon (sekä tieteellisten, kapitalististen että teknokraattis-lakiasäätävien auktoriteettien).
Miksi siis kukaan uskoisi häntä nimenomaan argumentatiivisista syistä - eihän hänen diskurssinsa pohjaudu kuin perustattomalle totuudelle, mikä merkitsee, että viime kädessä näissä totuuksissa kyse on pelkistä mielipiteistä!
Looginen vaihtoehto havainnoille, kokemuksille ja siten tiedolle vailla perustaa saattaisi löytyä Wittgensteinin Varmuudesta-kirjassaan vihjaamasta ei-propositionaalisesta foundationalismista eli käytännössä fideismistä, joka taitaa kuitenkin implikoida Wittgensteinille pikemminkin pyrkimystä päästä kokonaan eroon filosofiasta ja sen ongelmista näennäisinä, tyhjinä aporioina kuin jotain muka uutta filosofista ratkaisua tietoteoreettisiin kysymyksiin.
Mutta Takkiraudalle fideismi on myrkkyä, koska siinä viedään mahdollisuus siihen, mihin hän ajattelunsa perustaa eli (myös) faktiset perustelut evidenssinä. - On kuitenkin jopa hieman huvittavaa, jos/kun joku pyrkii argumentoimaan tyhjyyden olemassaolon havainto- ja kokemusperäisesti. Mihin hän silloin lopulta vetoaa? Tyhjyyshän ei ymmärtääkseni ole osoitettavissa positiivisesti. Vai kenet vakuuttaa se, jos tiedemies osoittaa ja sanoo empiiristen kokeittensa tuloksena: 'Tässä on tyhjyys - epäilemättä te kaikki havaitsette sen'.
Ja jos emme usko silmiämme, niin matematiikka lopulta todistaa meille asian kuin asian. Mitäpä matematiikka ja etenkin massakeskipistekoordinaatista faktisen jumalansa tehneet eivät voisi todistaa. - Kyse ei ole ironiasta, sillä en väitä, että nämä ihmiset päättelisivät tai kalkyloisivat väärin; he vain ovat korvanneet kokemuksen symboleilla (ja redusoineet subjektin pelkäksi vaikutukseksi ja/tai vaikutustensa summaksi), minkä vuoksi todellisuus liikkeenä/energiana voi olla (materiana) periaatteessa mitä vain - mitä se epäilemättä onkin, mutta koettavissa se ei ole enää kuin (jälleen kerran) epäsuorasti metaforien, animaatioiden ja teoreettisten mallinnusten kautta.
Takkirauta siis haluaa ehdottomasti argumentoida, vaikka hänellä ei olekaan yhtään mitään, mistä/mitä argumentoida. Ja sen vuoksi hän harrastaa laskuoppia. Mutta ongelmat eivät häneltä vieläkään lopu.
Koska tyhjyydestä seuraa kokemuksellinen nihilismi, Takkirauta tekee päätelmän, joka ei ole oikeutettu kuin metaforisesti, mutta jonka hän korottaa nihilismin universaaliksi seuraukseksi käyttäen hyväkseen analogioita biologisesta evoluutiosta. Ja koska hänelle ei ole olemassa ideologioita vaan pelkkä nihilistinen tyhjyys, hän korottaa kapitalismin yleismaailmalliseksi, teknokraattiseksi käytännöksi.
Huomataan, että tuohon johtopäätelmään sisältyy enemmän ongelmia kuin, mihin se pystyy vastaamaan. Se suorastaan sikiää katkoksia, murtumia, lykkäyksiä ja jälkiä, jotka ilmentävät tyhjyydessä tapahtuvaa absoluuttisen 'ei-minkään' hajoamista suhteellisen 'jonkin' pluralistiseksi moneudeksi.
Kyse on siis loogis-kategorisesta (eikä vain yhdestä) virhepäätelmästä, jonka mukaan todellisuudesta, joka on tyhjyyttä ja siten nihilismiä, voidaan evoluutio-analogioitten kautta siirtyä kannattamaan avoimesti muka ei-ideologista kapitalismia ja siihen sisältyvää tai sen ehtona toimivaa moraalista relativismia ja psykologista egoismia.
Tässä on tehty hyppäys absoluuttisesta tyhjyydestä relativistiseen nihilismiin, jonka oletetaan ilmenevän biologisella tasolla lajin säilymiseen tähtäävänä häikäilemättömänä (joskin osittain myös naamioituneena kuten Takkirauta ajattelee ja paljastaa siten ideologisuutensa) oman edun tavoitteluna (yrityksillä ei ole yhteiskuntavastuuta, satuili protofasisti B. Wahlroos - tuo lopullisen ratkaisun ultraliberaali).
Toisin sanoen - kun on ensin oletettu tyhjyys ja tyhjyydestä ontologinen nihilismi (subjekti on harhaa) sekä moraalinen nihilismi (ei ole mitään hyvää tai pahaa), aletaankin yhtäkkiä ja täysin loogisen seuraannon vastaisesti julistaa subjektiivisen, psykologisen egoismin yleispätevyyttä muka ei-ideologisen kapitalismin muodossa.
Mutta mitä tekemistä tyhjyydellä, nihilismillä, subjektiivisuudella ja kapitalismlla on kategorisesti keskenään? Puhumattakaan jostain buddhalaisuuden karma-taruista?
Kaikki fyysiset ja metafyysiset osat alkavat kuitenkin synkronoida keskenään, kun huomataan, että tässä todellakin, ihan oikeasti, liikutaan nihilistisen mystifikaation eli teknokraattisen propagandan narsistis-autoritaarisen patologian zombie-maailmassa, jossa Takkiraudan kaltaiset kapitalismin ja protofasismin vampyyrit ovat tulleet tyhjyydestään imemään elossaolevien viattomien verta (energiaa, työvoimaa) pitääkseen kapitalismin pyörät pyörimässä.
Siten subjekti osoittautuu vampyyriksi (elävä kuollut), jonka ainut nihilis-amoraalinen intentio (psykologinen egoismi) on riistää (kyseessä on ei-ideologinen riisto - haha) kapitalismin vaihtoperiaatteella niitä, jotka eivät ole onnistuneet yrityksissään päästä hyväksikäyttämään toisia - noita tavallisia työtä tekeviä ihmisiä.
Todella karmea elämänka/u/tsomus. Mutta mitä hemmetin tekemistä buddhalaisuudella on kapitalismin kanssa? Vai onko sen, jolle subjekti näyttäytyy pelkkänä harhana moraalisesti helpompi kusettaa ei-todellista olentoa - toista ihmistä? - Tämä on ehkä vielä karmeampi elämänka/u/tsumus kuin syvästi tekopyhä kalvinismi, tuo kristinuskon häpeäpilkku.
3
Kun pudistelen päätäni edellä kuvatun nihilistisen silmänkääntötempun edessä, tulee mieleeni väistämättä myös Takkiraudan perimmäistä rationaaliseen tekno-empirismiin naamioituvaa irrationaalista nihilismiä ehkä kaikkein suorimmin ja avoimimmin ilmentävä tai avaava antimodernistinen Luonto-Zombiemme: ekofasisti Pentti Linkola. Vaikkei sitä heti oivaltaisikaan, Linkola on kuin onkin Takkiraudan sukulaissielu.
Voi nimittäin olla niin, että Linkola on oikeassa, mitä tulee hänen havaintoihinsa ja retorisesti tehokkaisiin teksteihinsä, mutta se, mitä Linkola vaatii empiirisen faktisuuden nimissä tehtäväksi, mikäli haluamme pelastaa maapallon, ei suinkaan seuraa hänen 'faktoistaan'. Ne nimittäin eivät ole faktoja lainkaan vaan Linkolan omaa, henkilökohtaista metafysiikkaa, jonka hän, kuten kaikki empirismin äärimmäisessä harhassa elävät, on korottanut universaaliksi totuudeksi.
Linkola siis saattaa joissain asioissa olla hyvinkin oikeassa, mutta kuten G. E. Moore common sense-todistuksessaan kätensä olemassaolosta ei itse asiassa tiennyt sitä, mitä väitti tietävänsä vaan yksinkertaisesti vain uskoi kätensä olemassaoloon, koska se oli hänelle itsestään selvää, näin on myös Linkolan 'todistusten' laita.
Mooren 'vakaumuksellinen' näyttö voi siis olla koordinoitua, todennäköistä, itsestään selvää tai tuttua, mutta ei argumentatiivisesti pääteltyä/todistettua ja siten oikeutettua tietoa. - Joku voisi nyt väittää, ettei meillä edes voi olla muunlaista varmaa tietoa kuin Mooren terveen järjen itsestäänselvyydet (informaatio ja todennäköisyydet eivät ole vielä tietoa vaan tiedon osasia, joista tieto/teoria koostuu): - 'tieto tuttuutena', kuten Russell Nietzschen tavoin totesi. Kyse on silloin askeleesta kohti enemmän tai vähemmän halpaa pragmatismia eli/tai kohti postmodernia, kontekstualistista konstruktivismia ja relativismia.
Kun Takkirauta hyppää ei-subjektiivisestä tyhjyys-nihilismistään psykologis-egoistiseen todellisuuteen, jossa kapitalismi on pelkkä neutraali ja muodollinen vaihdon järjestymisen tapa, hänen päättelynsä perustuu tiettyihin itsestään selvyyksiin, joita yhdistää - jos ei deterministisesti niin ainakin fatalistisesti - toisiinsa kohtalonomainen tendenssi, jonka väistämättömyys ja siten totuus pyritään argumentoimaan noin vain välittämättä siitä, millä ehdoilla nämä elementit voivat loogisesti liittyä toisiinsa ja miten niistä voi seurata tai päätellä muita elementtejä.
Funktionalistis-biologinen seuraantomalli perustuu tulkinnallisesti (hiiteen tilastot ja todennäköisyydet, koska ne eivät edes hipaise itse Asiaa eli Tapahtuman singulaarisuutta!) lähinnä antropomorfis-metafyysiseen oletukseen siitä, että luonnonvalinta toimii järkevästi ja etenee kohti jotain päämäärää eli se voidaan rekonstruoida, ja että se pätee myös ihmisen poliittiseen toimintaan (kapitalismi luonnonvalintana).
Pitää kuitenkin oivaltaa, että populaation/lajin olemassaolon jatkuvuus ei ole päämäärä, joka pitää saavuttaa vaan yhtä aikaa sekä automaattinen että sattumasta riippuvainen prosessi - evoluutio toiminnassaan.
Päämäärä on käsitteellisesti jotain, mikä ei sisälly itse prosessiin, mutta joka kuitenkin samalla on se tarkoitus, joka panee prosessin liikkeelle jotakin varten.
Tällaista tarkoitusta evoluutiossa toisin kuin ideologioissa ei ole, sillä jos oletamme, että populaation lisääntyminen on päämäärä sinänsä, niin mitä järkeä on siinä, ettei tuo päämäärä kontrolloidu itsestään käsin vaan sattumanvaraisten ulkopuolisten olosuhteitten - esim. ilmastonmuutokset, meteoriitit ja muitten lajien paine, jolloin seurauksena saattaa olla sukupuutto.
Emme kuitenkaan tule (ainakaan kovin helposti) toimeen ilman metafyysis-antropomorfistisesti tulkittua oletusta päämäärästä - esim. juuri Luonto ja lisääntyminen tulkittuna päämääräksi itsessään joko biologin hiukan omituisena ('pakanallisena') uskontunnustuksena tai Vanhan Testamentin Jahven käskynä: 'Menkää, lisääntykää ja täyttäkää maa, huolehtikaa maasta jne.).
Sillä jos päämäärää ei missään muodossa oleteta, prosessin kognitiivinen mielekkyys (fenomenologisesta nyt puhumattakaan) haihtuu kuin savuna ilmaan. Jäljelle jää pluralistinen kaaos, jossa vain matemaattiset fyysikot 'tietävät' (koordinaatistojensa, animaatioittensa ja konstruktioittensa kautta), mistä perspektiiv/e/istä kosmos nähdään 'oikeasta suunnasta'. Mutta se maailma ei ole enää ihmisen maailma.
'So what' sanoisi Kari Enqvist tähän, mutta pysyköön Enqvist minun puolestani lopullisesti siellä, minne hän kuuluukin: kuolleena mutta loistavana tähtenä taivaalla - ihmisenä en häntä enää kuitenkaan pidä).
4
Enqvistin fysikaalis-deterministinen malli olettaa todellisuuden moneutena eli äärimmillään tyhjyytenä (jonka tosin matematiikka pystyy symboloimaan). Mutta tyhjyydestä ei empiirisesti voi syntyä mitään kuin joko siten, että Jumalaksi kutsuttu Olio luo maailman tai, että ihminen yrittää rationaalisesti strukturaalisen ajattelun ja mallinnuksen kautta ymmärtää, miten on mahdollista, että kokeva subjekti ylipäätään on mahdollinen.
Lacanilaisessa strukturalismissa lähtökohtana on myös tyhjyys, mutta ei mikään empiirisesti havainnoitu/koettu tyhjyys kuten fysiikassa ja/tai buddhalaisuudessa, koska tyhjyys ei yksinkertaisesti ole havaittavissa/koettavissa oleva ominaisuus. Kuvata sen tietysti kuten sanottu symbolisesti voi, mutta symbolit itsessään ovat reifikoituneita fiktioita, elleivät ne mene genealogisesti itse kokemisemme alkuun ja pyri kuvaamaan sen ydintä ainoalla mahdollisella tavalla eli struktuurista seuraavana välttämättömyytenä.
Oletus havaittavissa/koettavissa olevasta alkuperästä (esim. subjektista, joka voisi kokea subjektiivisen identiteettinsä) on yhtä mahdoton kuin on katse, joka näkisi itsensä tai ääni, joka voitaisiin sanoa - vai onko joku valmis etsimään geeniä, jossa tyhjyys, ei ainoastaan representoidu vaan nimenomaan 'tiivistyy' kuin - sanoisinko asian eksaktin tieteellisesti - kärpäsenpaska (jälki joka ilmaisee tyhjyyden) läpinäkyvässä (tyhjässä) ikkunalasissa.
Tyhjyys on etenkin kokeelliselle fyysikolle hiukkanen tai aaltoliike, jonka hän löytää esim. saviruukun tyhjästä tilasta. Näin siis fyysikolle tyhjyys tietenkin on havaittavaa, koska sitä ei itse asiassa ole olemassakaan. Mutta se, mitä tämä hiukkas-aaltoliike selittää meille on pelkkää mykkää triviaa ja siten fenomenologis-strukturalistisella mielen ontologian tasolla merkityksetöntä, koska se ei vastaa eikä pysty vastaamaan ihmisenä olemisen olennaisimpaan kysymykseen vietistä:
mitä ja miksi minä haluan?
Biologi vetoaa heti tietämättömyyttämme ihmetellen geeneihin ja hormooni-entsyymin vaikutukseen, mutta nyt ei kysytä sitä, mikä 'rauhanen' aiheuttaa mitäkin psykosomaattisia vaikutuksia vaan sitä, voinko ymmärtää haluni loppuun asti minkäänlaisen syyn, objektin tai representaation muodossa?
Vastaus on ei. Niin halu viettinä kuin sen kohde tai syykin jäävät perimmältään tuntemattomiksi, sillä onhan jotakuinkin mieletöntä tai ainakin kategorista väärinymmärrystä puhua minulle geeneistä ja rauhasista saati hiukkasista ja aalloista yritettäessä vastata kielellisesti siihen:
mikä on vietin/halun perimmäinen lähtökohta.
Geeni, entsyymi, hiukkanen ja aalto ovat tietenkin kieltä, mutta ihminen, joka 'osoittaa' geeniä tai 'sukupuolirauhastaan' vastauksena kysymykseen: miksi sinä haluat seksuaalisesti tai mikä sinussa haluaa toista seksuaalisesti, on ymmärtänyt kysymyksen väärin. - Jos me sen sijaan kysyisimme hevoselta tai lehmältä saman kysymyksen, annettu vastaus kyllä riittäisi mainiosti, vaikka jotkut (ilmeisesti eivät kuitenkaan biologit) saattaisivat tosin ihmetellä vastaaja-lehmän kielellis-symbolista ja kognitiivista kyvykkyyttä.
Tyhjyyden mielen voi kuitenkin ymmärtää (ei ainoastaan matemaattisesti reifikoida, jolloin se itse asiassa kadotetaan), ja tämän vuoksi onkin jälleen syytä opiskella biologian, fysiikan ja matematiikan ohella/sijasta hieman lisää lacanilaista strukturalismia.
*
Iloisiin kuulemiin ja näkemiin: Rauno Räsänen, Kriitikko, Satiirikko, Propagandisti ja Philosophi.
*
http://kapirasongkritika.wordpress.com/2008/11/23/pulitika-ng-masasamang-biro/
