Onko taloustiede ideologiaa?

Uusliberalistien 'self-made-pareto-optimi-suodatin'.

*

'Pareto-tehokkuus ei ole yksinään riittävä kriteeri oikeudenmukaisen resurssien jaon tekemiseen. Esimerkiksi yhteiskunta, jossa diktaattori omistaa kaiken omaisuuden on Pareto-tehokas, koska kenenkään asemaa ei voida parantaa huonontamatta diktaattorin asemaa. Aina on siis olemassa useita Pareto-tehokkaita resurssijakoja eikä niitä voi laittaa paremmuusjärjestykseen ilman lisäoletuksia.  Hyvinvointitaloustiede tutkii vaihtoehtoisia lisäoletuksia'/wikipedia.

.

1

Luvun 2 linkistä löytyy erinomaisen tiivis keskustelu otsikon aiheesta. Jälleen huomataan, että uusliberalistit ovat rahateknokraatteja, joille esimerkiksi pareto-optimaalisuus on allokaatiota [resurssien jakamista] koskeva yksinomaan pelitekninen periaate, joka ei implikoi itseensä mitään oikeudenmukaisuusteoriaa. Heikki Patomäki on eri mieltä. Erimielisyys asiasta on tse asiassa niin syvä, että oikeastaan jo se itsessään paljastaa pareto-optimaalisuuden ilmentävän tiettyä [uusliberalistista] ideologiaa eikä pelkkää allokaation matemaattis-teknistä intressiä. 

.

Kaiken kaikkiaan Heikki Patomäen näkemykset ja asiantuntemus maailman makrotaloudesta ja etenkin EU:n kriisistä ovat niin perusteellisia, että Niku Määttäsen kaltainen ETLAn taloustiede-laskukone jää lopulta toistamaan yhtä ja samaa löysän rahan mantraansa, joka ei siis ole muka ideologista vaan tiukasti talousmatematiikkaan perustuvaa tieteellistä päättelyä. Ikään kuin tiede toimisi ideologioitten ulkopuolella – jossain hermeettisessä objektiivisuudessa, jota voidaan tulkita vain matemaattisesti. Mutta juuri tällainen asenne kätkee mitä röyhkeimmän ideologisen ihmiskäsityksen. 

.

Uusliberalismi on sekä teknis-teoreettista että moraali-psykologista asennerajoittuneisuutta, joka ilmenee [ellei joku sitä vielä ymmärtänyt] mm. siinä että uusliberalistin mielestä talousmatemaattinen peliteoria [vrt. pareto-optimaalisuus allokaatioperiaatteena] on sovellettavissa suoraan elävään elämään taloustieteen lainalaisuutena muka ilman, että siihen sisältyisi ideologista ennakko-oletusta resurssienjaon oikeudenmukaisuuden luonteesta. 

.

Olkoon ETLAn Niku Määttänen esimerkki laissez faire-kapitalismin teoreettisesta likinäköisyydestä [kätketystä ideologisuudesta] ja Yle TV 2:n syrjäytymisillan Henri Heikkinen [mm. Saul Schubakin ohella] eräänlainen ideaalityyppi Kokoomusnuorten luonnepatologisesta narsismista. Näitä ihmisiä pitää tietysti ainakin yrittää kuunnella, mutta heitä ei pidä koskaan uskoa.

*

Luvun 3 luento perustuu lähtökohdissaan Patomäen keväällä ilmestyneeseen kirjaan Eurokriisin anatomia: Mitä globalisaation jälkeen? Luento on mahtava tietopaketti niille, jotka etsivät uutta yleiskatsausta Euroopan ja maailman talouspoliittiseen tilanteeseen.

.
2

http://areena.yle.fi/radio/1752703

Onko taloustiede ideologiaa? Taloustieteen ideologiasta ja eurokriisin ideologisuudesta ja ratkaisuvaihtoehdoista väittelevät maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki Helsingin yliopistosta ja tutkija Niku Määttänen ETLAsta. Sakari Sirkkanen toimittajana.

.

3

http://www.youtube.com/watch?v=wsx9V0kzZ5g

Heikki Patomäen luento "Eurokriisin anatomia" 5.3.2012 Mannerheim-salissa.

*

http://fi.wikipedia.org/wiki/Heikki_Patom%C3%A4ki

http://www.intokustannus.fi/kirja/eurokriisin_anatomia/

http://staff.etla.fi/maattanen/

http://henriheikkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

http://fi.wikipedia.org/wiki/Allokaatio

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pareto-tehokkuus

http://www.hyvejohtajuus.fi/18/voitontavoittelun-ideologia-vaara-taloudelle/

Epäilen - siis uskon: Pascal ja fideismi

Onko kuvassa humalainen Blaise Pascal?
*

Kirjoitettu Mummon kommenttiin päreessään Maatalosta Päätaloon.

(Kielimafia korjaili typoja, joita piru vieköön aina jää tekstiin, ja teki joitain pikku lisäyksiä - oltiin jo 3.3 puolella - klo: 12.22).
*
Motto:
“[P]hilosophy can no more show a man what he should attach importance to than geometry can show a man where he should stand.” — Peter Winch, 1968.
*
Pascalin känni!? Huomisen tekstisi otsikko - niinkö sanoit Mummo?! Blaisen? -Annas tulla. Odotan mielenkiinnollla. En ole aiemmin kuullutkaan...(ellet sitten tarkoita: http://fi.wikipedia.org/wiki/Pascal_(ohjelmointikieli)

Pascal on minulle tosi merkittävä tyyppi sekä matemaatikkona, ajattelijana että filosofina/teologina.

Ei Pascal kai varsinaisesti mitään ideoita Montaignelta varastanut. Reagoipahan vain tämän skeptisismiin kuten Descarteskin omalla tavallaan. (Jopa itse ironisen kyyninen Shakespeare on kuulemma saattanut saada vaikutteita Montaignelta).

Descartes ei skeptisismiä hyväksynyt vaan yritti kehittää uutta matemaattis-luonnontieteellistä järjestelmää, jonka perustana oli mentaalinen substanssi = cogito = ajattelun kirkkaat ja selkeät ideat ja toisaalla fysikaalinen todellisuus, josta tuo cogito tekisin selkoa (substanssi-dualismia siis).

Pascal sen sijaan ymmärtääkseni hyväksyi Montaignen skeptisismin tiettyyn rajaan asti ja piti matematiikkaa pelkkänä välineenä kuvata maailmankaikkeuden äärettömyyttä ja mekanistista - jos ei nyt mielettömyyttä niin merkityksettömyyttä.

Mutta teologina Pascal ei ollut Descarten tapaan evidentialisti (vaikeaa se oli D:llekin, koska hänellä ei ollut Jumalalle oikeastaan mitään 'virkaa') - vaan fideisti ja mystikko (siis perimmältään mutatis mutandis skeptikko!) eikä hyväksynyt Montaignen diplomaattis-kulttuurirelativistista sekularismia, jossa Jumala oli vain osa kulttuurillista kontekstia.

Pascal sai mystisen elämyksen, jonka dokumentaatio löytyi hänen kuolemansa jälkeen. Lukekaas tuo:

"Blaise Pascal oli kuuluisa 1600-luvulla elänyt ranskalainen matemaatikko ja filosofi. Kun hän kuoli, löydettiin hänen takkinsa vuorista paperilappu, jonka tämä järjen legendaarinen jättiläinen oli ommellut takkiinsa kiinni jatkuvaksi muistutukseksi Jumalan kohtaamisesta, joka kerta heitolla muutti Pascalin elämän.
Paperilapun sanoissa huokuu kokemuksen intensiivisyys sydämen palo, jollaista Pascal ei ollut aikaisemmin tuntenut. Sanat ovat täynnä elämää, joka oli löytänyt tiensä matemaatikon sydämeen:

'Tämä Armon päivä 1654; Noin puoli yhdeltätoista illalla noin puoli yhteen yöllä; polttava tuli! Tuli! Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala, Jaakobin Jumala, ei filosofien ja viisaitten.

Turvallisuus, turvallisuus, tunne, ilo, rauha. Jeesuksen Kristuksen Jumala.

Sinun Jumalasi on minun Jumalani. Unohtaa maailma ja kaikki paitsi Jumala. Hänet voi löytää vain evankeliumien opettamilla teillä…ilo, ilo, ilo, ilon kyyneleet…'"

Ehkä tämä oli sitten se varsinainen Pascalin 'känni..?'

(Nietzsche lienee ollut sekä kauhusta että kateudesta vihreä/kalpea kyseistä tekstiä lukiessaan. Nietzsche nimittäin arvosti Pascalia ja hänen Mietteitään, joskin myös ikäänkuin surkutteli tämän 'lankeamista kristillisyyden 'orjaksi'. Itse asiassa Nietzsche kritisoi hiukan samoista syistä myös (substanssi-) monistiseen rationalismiin (Jumala eli luonto) hurahtanutta Spinozaa, joka ei taatusti ollut teisti vaan pan-teisti!).

(Edellinen sitaatti löytyy blogista: http://uskonpuolesta.blogspot.com/2009/01/miss-ovat-viisaat-miss-kirjanoppineet.html)
*
Tällä tavalla skeptisismin hyväksyvä uskoo Jumalaan - hänestä tulee fideisti. Toisin sanoen hän ei etsi evidenssiä (näyttöä) eikä esitä argumentteja Jumalan olemassolon puolesta: hän uskoo, jos vain niin kokee - ja totisesti Pascal koki ja uskoi.

Ei Pascal mitään Montaignelta ainakaan tässä asiassa varastanut. Kunhan nyt ratkaisi Jumala-uskon omalla tavallaan skeptikkona.

En puutu tällä kertaa Pascalin kuuluisaan 'todistukseen' Jumalan puolesta (Pascalin vaaka, jonka mukaan Jumalaan uskominen on peliteoreettisesti kannattavaa), koska minun mielestäni, se ei todista lopulta yhtään mitään tai varmemmin kuin tuo hänen mystinen kokemuksensakaan.

Ruletissa ja etenkin pokerissa voi laskea tiettyjä matemaattisia todennäköisyyksiä/odotusarvoja, ja etenkin pokerissa voi kovalla pokalla (eli tietynlaisilla näyttelijänkyvyillä) vaikuttaa jossain määrin vastustajaan psykologisesti, mutta Jumalaan eivät todennäköisyyslaskelmat tehoa, vaikka ne miten näppäriä ja odotusarvolaskelmien kannalta perusteltuja olisivatkin.

Jumalasta me emme tietämällä voi tietää yhtään mitään, emmekä koskaan tule tietämäänkään.
Eri juttu sitten, jos siirrymme, hurahadamme tai 'hyppäämme' (Kierkegaard) mystiikkaan. Siellä kaikki on mahdollista - - - joskaan mitään voida todistaa! Ei edes joku Richard Swinburne.

Joka niin väittää on sekoittanut keskenään järjenkäytön ja matematiikan aksiomaattiset peruslähtökohdat - ikäänkuin nollan ja ykkösen. (En tosin väitä, etteikö todellisuus koostuisi nollan, äärettömän, tyhjän ja ykkösen 'saatanallisen' omalatuisesta pelistä!)

Kokemuksistaan voi toki jokainen puhua mitä tahansa, mutta ollakseen 'uskottava' hänen tulisi pikemminkin vaieta siitä/niistä, kuten teki myös Pascal kuolemaansa saakka kuin julistaa tuntojaan ympäri maailmaa muitten kiusaksi, nauruksi ja siten jopa omaksi häpeäkseen.

Mutta ainahan noita profeettoja on ilmaantunut maailmaan. Pascal tosin ei kuulunut heihin - ei selvin päin eikä edes kännissä. Hän vaikeni, koska tiesi jo silloin wittgensteinilaisittain (joka oli luultavasti fideisti hänkin), että siitä, mistä ei voi puhua, on parempi vaieta. Toisin sanoen: Kel' onni on, se onnen kätkeköön. Ja iloitkoon onnestansa ihan yksin vaan...
*
ttp://fi.wikipedia.org/wiki/Ontologia
ttp://fi.wikipedia.org/wiki/Uskonnonfilosofia
http://plato.stanford.edu/entries/fideism/
http://www.iep.utm.edu/e/evidenti.htm
http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&aq=h16&oq=rauno%20räsänen&ie=UTF-8&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=descartes
*
http://www.analphilosopher.com/archives/archive_2005_04.shtml
http://www.ohjelmanaiset.fi/superviinuri.htm

'Pantteri': peli jonka pitää jatkua niin pitkään kuin mahdollista

Kirjoitettu jatkoksi edelliseen päreeseen ja kommentiksi Kemppiselle.
(Lisäys PS.)

kemppinen kirjoitti

"Olimme yksimielisiä (Mäntylän kanssa) siitä, että shakki ei ole peli, koska muistikapasiteetin rajoissa se on optimoitavissa. Se on siis lähempänä algoritmeja tai matematiikkaa.
Pokeri on peli, koska siinä on säännöt, ja lisäksi pelin kulkuun voi vaikuttaaa strategioilla, esimerkiksi pudottamalla vahingossa pistoolin (cal. .45) housun liitingistä lattialle.'

*
RR

Lienet aivan oikeassa tämän Mäntylän kanssa siitä, mitä tulee shakkiin ja pokeriin, joita molempia on tullut pelailtua nuoremmapana.

Pokerin ja 'Pantteripelin' ero tosin on siinä, että ainakaan 'jotenkuten' virallisessa pokeripelissä et voi uhata toisen henkeä, mutta voit kyllä uhata sellaisella riskipanostuksella, jossa sinun voittaessasi vastapeluri saattaa menettää koko omaisuutensa, minkä jälkeen hän ehkä kävelee suoraan ulos 25:nnen kerroksen ikkunasta.

Mutta sehän on kokonaan hänen valintansa, koska säännöt sallivat psykologisen uhkapelin.

*
'Pantteripelin' idea sen sijaan on lopulta varsin 'yhteisöllinen'. Se on tavallaan joukkuepeliä, joka ei välttämättä pääty koskaan.

Olennaista on, että peli jatkuu, eli että pelaajien pyrkimyksenä ei olekaan voittaa vaan yrittää jatkaa peliä niin kauan kuin mahdollista.

Tällaisiakin pelityyppejä toki tunnetaan, mutta niissä on aina selkeät säännöt. 'P-pelissä' säännöt sen sijaan luodaan koko ajan uusien - joko yhden pelaajan päätöksen tai yhteisen sopimuksen kautta.

Tottumaton 'P-pelaaja' joutuu oppimaan, että mikäli juuri hänen siirtonsa johtivat pelin loppumiseen, hän on pelin niin sanottu häviäjä.

Siis: tuskinpä tätä kuvitteellista peliä pystytään pelaamaan loputtomiin, elleivät pelaajat ole valmiita yrittämään yhteistyötä vastapelurin kanssa.

Vaikeustasoja on - kuten edellä jo sivuttiin kaksi:

1) Vaikein taso on tilanne, jossa pelaajat eivät saa keskustella keskenään säännöistä.
Tämä osoittautuu kuitenkin lähes aina ylivoimaiseksi vaatimukseksi: peli päättyy vääjäämättä ja ehkä hyvinkin nopeasti, koska vastustajan seuraavaa sääntömuutosta ja sitä seuraavaa siirtoa on hyvin vaikea arvioida, ja ennenpitkää pelaajat eivät voi välttyä syömästä (kaikkia) vastustajiensa nappuloita.

Voittaja on se, jonka viimeinen nappula syödään, sillä hän ei aiheuttanut pelin päättymistä!

2) Toisessa - hiukan helpommassa - vaihtoehdossa peli saattaa kestää todella pitkään, mutta ei luultavasti loputtomiin, mikäli tasapelin vaihtoehto kielletään: esim. toistuvien siirtojen mahdollisuutta rajoitetaan, eli henkilö saa käyttää samaa siirtoa vain rajatun määrän - varsinkin loppupelin aikana.

Tässä vaihtoehdossa pelaajat saavat joka tapauksessa sopia siirroistaan keskenään.

Huomautan, että 'P-peliin' voidaan kehittää moniakin sääntövariaatioita, mutta jos pelin ideaalina periaatteena pidetään jatkuvuutta - ei siis pelin loppumista - ei edes tasapeliin, tässä lienee aikamoinen haaste pelin kehittäjille.

Jos pelistä halutaan löytää voittaja, niin sellaiseksi voitaisiin julistaa se, jonka katsotaan parhaiten kyenneen sääntömuutoksilla estäneen sen loppumisen.

*
PS.

'P-pelissä' sääntöjen muoto ja määrä lienee ymmärtääkseni loputon, ja siinä käytetyt strategiat palvelevat siis pelin jatkumista, ei sen lopettamista omaan voittoon tähdäten.

Joku kysyy nyt, että mikä ihmeen peli se tällainen muka on?

Vastaan samaan tapaan kuin aiemmassa kommentissani: se on peli, jota pelataan 'tuolla' yhteiskunnan puolella - glokaalisti - kaiken aikaa.

Jos nimittäin joku voittaa makrotasolla lopullisesti, hän voittaa niin kovalla hinnalla, ettei koskaan tule saamaan sitä voittoaan, jota niin kovin havitteli, koska joutui tuhoamaan pelissään oman voittonsa edellytykset.

Tämä Al Goren esittämä kärjistys dokumenttielokuvassaan 'Epämiellyttävä totuus' motivoi loppujen lopuksi myös tätä pelkästään abstraktilla tasolla kuvaamaani Pantteri-peliä.

'Show must go on', mutta pelin sääntöjen on muututtava - eikä vain sääntöjen vaan jopa itse pelissä käytettävien sääntöjen luomisen osalta, jotta itse peli voisi jatkua reaaliaiakaisesti päivitettynä mahdollisimman pitkään.

Kaikki tähänastiset pelimme ovat makrotasolla olleet lopulta jonkunasteisia nollasummapelejä.

Itse en hehkuta edes mitään win-win-pelin mahdollisuutta vaan yksinomaan sitä, että kyettäisiin kehittämään peli (ja siten myös uusi käsitys pelistä), joka kykenisi takaamaan oman jatkuvuutensa ilman mitään perinteisiä voittopyrkimyksiä - edes win-win tasolla.

Onhan aivan sama voittaako yksi vai voittavatko useat tilanteessa, jossa koko perinteinen pelaamisen talouspoliittinen/-tieteellinen paradigma/idea on totaalisti muuttumassa - tai jo muuttunut - äärimmäisen kyseenalaiseksi ja itsensä kumoavaksi suhteessa itse pelivälineen eli maapallon kestokykyyn.

(Esitettäköön edellinen eräänlaisena huomautuksena vaikka Pekka Himaselle...)

Lankalauantain logiikka

Kirjoitettu kommentiksi Terho Pursiaisen päiväkirjan päreen Untitled kommentteihin.

*
Ajattelen - ehkä perin naivisti - seuraavalla tavalla.

Ontologia on oppi olevasta. Siinä siis oletetaan jonkin olevan olemassaolo (heideggerilainen jako olevan olemassaoloon ja olemiseen ei tässä ole olennaista).

Epistemologia tutkii sitä, miten voimme tietää jotain jostain eli olevasta.

Mutta jos oletetaan, että on olemassa jotain, vaikuttaisi jotakuinkin absurdilta pohtia enää, onko sitä vai ei.

Aivan sama pätee tapauksen nihilistisessä versiossa, jossa oletetaan, että mitään ei ole (Gorgias).

Kun pohditaan, miten voimme tietää jotain olevasta, peruskysymys lienee yleensä, mikä on tietämisen kriteeri.

Riippumatta siitä, olemmeko internalisteja tai eksternalisteja tuo kriteeri liittyy aina jollain tavalla kompetenssiin.

Eksternalisteilla - etenkin reliabilisteilla - se kuitenkin on oletettujen, "normaalien" tiedollisten kykyjen luotettavaa käyttöä.
Internalistit taas vetoavat johonkin "sisäsyntyiseen", ihmisen kielellis-kognitiivisiin valmiuksiin alunperinkin kuuluvaa perustaa - eräänlaista "cogitoa" tai "anamnesista", joka mahdollistaa ymmärryksemme adekvaatin toimivuuden.

Internalismissa ei kuitenkaan yleensä oleteta itse olevan olevan tajunnasta riippumaton ja ikuinen, mutta jos meillä kerran on synnynäinen rationaalinen kyky/perusta tajuta todellisuus "oikein", niin eikö silloin ontologisen ja epistemologisen välinen erottelu ole pelkkää teknistä saivartelua?

Eksternalisti-reliabilistin perusongelma on sekin tiedollisen kompetenssin määrittämisessä.
Jos oletetaan, että me kykenemme saavuttamaan luotettavien menetelmien avulla luotettavaa tietoa todellisuudesta, tämä mahdollistuu vain ja ainoastaan jos tiedolliset kykymme ovat riittävät tuota tehtävää varten.

Mutta reliabilisti joutuu olettamaan liikaa ja ottamaan käyttöön jatkuvasti lisäehtoja/-määritelmiä luotettavuuden käsitteensä tueksi ja ajautuu siten premissien regressioon, mikä merkitsee, ettei itse todistaminen pääse koskaan edes alkamaan.

Jos hän sitten pysähtyy johonkin kohtaan ja väittää, että nämä ja nämä perusteet riittävät luotettavan tiedon ehdoiksi, hän joutuu - induktiivisen päättelyn välttämättömien rajoitusten vuoksi - tekemään oletuksen, jonka luotettavuus ei ole 100%:nen tai jonka luotettavuus on todistettu kehäisesti eli uskon avulla.

Reliabilisti saa "varmaa" tietoa maailmasta vain, mikäli hän jo alunperin uskoo oman tiedollisen kompetenssinsa pätevyyteen (="paha") kehä).

Mutta juuri tämä piti (ensin) todistaa. Vasta sen jälkeen voidaan puhua varmuudesta.

Summa: Se, mikä minua siis niin kovin huvittaa (yhtä hyvin se voisi tietysti itkettää) ontologian ja epistemologian suhteessa, on se, ettei kumpaakaan voi erottaa toisistaan, ja jos joku väittää pystyvänsä sen ihan varmasti tekemään, niin argumentaation ja logiikan lakeihin vetoamalla voidaan osoittaa, että hän valehtelee niin sanotusti silmät päästään.

En puhu tässä todennäköisestä tiedosta enkä myöskään hermeneuttisesta kehästä, joka sekin on lopulta perimmältään samaa muotoa kuin hypoteettis-deduktiivinen menetelmä, jota reliabilistikin noudattaa.

Lopputulema on skeptinen, ja skeptisismistä selvitään vain höllentämällä tiedon kriteereitä, mikä taas on eräänlainen "slippery slide", jonka toisesta päästä löytyy Nietzsche ja hänen ranskalaitten apinoijiensa verbalismia "sairastava" kööri.

*
Entä matemaatikot? Eikö muka heillä ole varmaa tietoa todellisuudesta?

No - minulle matemaatikot ovat vähän niinkuin juristit siinä mielessä, että he osaavat kaavoineen, malleineen ja teorioineen kääntää kaiken juuri sellaiseksi kuin haluavat - eikä "tuomiosta" voi valittaa -lähinnä sen takia, että kukaan ei ymmärrä sitä.

Matemaatikkoja ja fyysikkoja pidetään nykyään puolijumalina, koska lähes 100% ihmisistä ei ymmärrä esim. kvanttimatematiikasta yhtään mitään.

*
Mitä tulee kysymykseen Pascalin vetoargumentista ja sen vaikutuksesta siihen, miten ihminen suhtautuu Jumalan olemassaoloon, muistan Timo Airaksisen artikkelin, jossa hän analysoi ko. mallin eri vaihtoehtojen odotusarvojen todennäköisyyksiä tvs.

Lopuksi hän totesi lakonisesti, että uskonto ei välttämättä liity millään tavoin Pascalin teoriaan.
Ja näin varmaan onkin. Pascal vain itse käytti (uhka-)peliteoriansa kontekstina Jumalan olemassaoloon uskomisesta ja ei-uskomisesta seuraavia todennäköisyyksiä ja niiden seurauksia.

Yhtä hyvin - teorian logiikan kannalta - Pascal olisi voinut puhua erisuuruisista rahasummista.
Itse olen taipuvainen kuittaamaan (uhka-)peliteoriat yhdellä ainoalla ja lopullisella pelillä - venäläisellä ruletilla.

Sen lopputulema ilmaisee definitiivisesti, mistä peliteorioissa on kyse: sofistikoituneesta pyrkimyksestä tuhota vastustaja ja saada päävoitto itselle ja vielä siten että "winner takes it all".

Vai onko joku muukin kuin John Rawls ihan vakavissaan kehittänyt nollasummapeleille haastajan - niin sanotun "winwin-pelin"?

(Jätän sinänsä erittäin kiinnostavan kommunitarismi-keskustelun tässä käsittelemättä.)

Mutta koska matemaatikkomme ja analyyttiset filosofimme ovat niin teräväpäistä porukkaa, suotakoon heille se ilo, että saavat näyttää taitojaan tässä lajissa sen hienostuneempia muotoja esitellen.

Ihmettelen vain, ettei esimerkiksi Terho (anteeksi sinutteluni), jolla on tutkinto myös 'London School of Economics'ista valinnut teologian, politiikan ja filosofian sijasta jonkinlaista finanssi- tai pörssianalyytikon uraa.
Sielläpäinhän nällä taidoilla on kysyntää.

Sitäpaitsi olen pitänyt John Rawlsiakin enemmän talous- ja peliteoreetikkona kuin kantilais-rousseaulaisena moraalifilosofina.

Pelkästään "tietämättömyyden verho" kun ei kaikesta heuristisuudestaan huolimatta jaksa vakuuttaa minua Rawlsin teorian deontologisuudesta...

Peli- ja talousteorioilla taas ei ole mitään tekemistä Kantin kanssa. Kant olisi pikemminkin tuominnut ne utilitaristisina pyrkimyksinä käyttää ihmisiä välineinä eikä päämäärinä.

Kant oli kaiken lisäksi aika ehdoton tässä asiassa, minkä osoittaakseni siteeraan vielä muistinvaraisesti erästä Kantin lausuntoa, jonka mukaan edes tasa-arvoa ja ihmisyyttä kunnioittava utilitaristi ei ole lopulta muuta kuin hyvin kasvatettu Saatana.

Hyvää Lankalauantaita