Tosiasiallinen ystävä

Onko tämä hyvää vai huonoa taloustiedettä?

.

Kommentti Tiedemiehen kommenttiin Ironmistressin päreessä Vaahtokarkkidilemma.

. 

Tiedemies kirjoitti: ‘Käytännössä markkinat eivät toimi täydellisesti, koska MBA-opinnoissa on huonoa taloustiedettä.’

.

Kiitos vain jälleen asiallisesta informaatiosta, Tiedemies. Toki tarvitsen myös ns. faktoja jos ei muuten niin ad hoc taustatueksi, jottei polemiikkiani voisi liian helposti leimata pelkäksi salaliittoteorisoinniksi. Mutta että huono taloustiede? Täydelliset markkinat [joka on utopia siinä missä kommunismikin]? Miksei MBA-opinnoissa sitten opeteta hyvää taloustiedettä? Kenen etu on huonon taloustieteen viljeleminen johtamisen perustutkintotasolla? Tai miksi en kysyisi vielä suoremmin ja samalla yleisemmin? Väitätkö, että hyvän taloustieteen opettaminen, mitä ihmettä se sitten onkaan, voisi estää kapitalismia ajautumasta niihin kupruihin, mihin se näyttää väistämättä ellei peräti rakenteellisen ristiriitaisuutensa vuoksi ajautuvan? Entä väitätkö edelleen, että rahamarkkinoitten vapauttaminen [esim. Glass-Steagall Act’in lopullinen purku 1999] oli ytimeltään järkevä päätös ei ainoastaan lokaalin markkina-dynamiikan vaan myös globaalin maailmatalouden kannalta, mikä ei tarkoita vain 2008 veroparatiiseihin kuin Liisan ihmemaahan kadonneita biljoonia vaan myös keskiluokan ja ‘alemman’ väen asuntosijoitusten arvon kadonneita miljardeja. 

.

Miksi emme saa oppiaksemme ‘hyvää' ja oikeaa’ taloustiedettä? Tällainen puutoshan on skandaalimaista, jos kerran paremmalla opetuksella voidaan estää talouskriisitilanne, josta ei ole rahallista hyötyä muille kuin Goldman&Sachille [ellei juuri tämä sitten ole hyvän taloustieteen tarkoitus?] tai ylipäätään lukumäärältään yhä kasvavien Aarresaarten finanssi-zombieille [ihmisille, joita ei ole, joiden toimista ei mitään tiedetä, mutta joilla silti on kasvavilla tileillään biljoonia dollareita verotonta tuloa 'tyhjästä']. 

.

Voit tietenkin tosiasioihin pohjautuen väittää, että finanssi-zombiet ovat saaneet voittonsa legitimoidun finanssipelin puitteissa ja prosessissa. Mutta näin väittäessäsi sekoitat keskenään objektiiviseksi tulkitun [vaikka kyse on talous-ideologis-tieteellisestä valinnasta] empirian [maksimaalisen voiton tavoittelu (muka) ei-moraalisena arvo-tosiasiana] ja normatiivisuuden käsityksenä oikeudenmukaisuudesta [riskien oton rationaalisen oikeutuksen ja moraalisen oikeudenmukaisuuden yhteiskuntapoliittinen arviointi]. Tällainen deskriptiivisen ja normatiivisen semantiikan sekoittaminen ei ole sallittua empiirisiin tosiasioihin vetoavalle. Oikeudenmukaisuuden edustajan tilanne on toinen, koska normatiivisuus ei ole objektiivisesti havaittava luonnon ominaisuus. 

.

Vaikka tietyt lait [esim. laki hallintarekisterin avaamisesta] tekevät mahdolliseksi tosiasian, joka nopeuttaa markkinadynamiikkaa, niin siitä ei kausaalisesti seuraa, että markkinadynamiikan nopeutuminen edistäisi myös yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta rahamarkkinoilla. Oikeudenmukaisuus ei ole empiirinen vaan normatiivinen tosiasia, joka perustuu demokraattisiin päätöksiin eikä kilpailuttamiseen. Markkinadynamiikan vapauttamista ja nopeuttamista voidaan pitää empiirisesti [systeemisesti] hyvänä asiana, mutta se ei ole välttämättä lainkaan oikeudenmukaista tai edes toimivaa rakenteellisesti [esim. koko julkisen sektorin yksityistäminen]. 

.

Tässä kohtaa pitää tajuta, ettei matemaattinen ja/tai loogis-atomistinen kausaalianalyysi eksplikoi kokonaisuuden tilaa kuin deskriptiivisesti. Kokonaisuuden aitoon ymmärtämiseen tarvitaan ‘riittävä peruste’, joten kausaalinen selitys ei riitä, koska se ei vastaa kysymykseen kokonaisuudesta vaan ainoastaan kuvailee syy-seuraus-ketjua [Leibniz]. Tarvitaan normatiivinen käsitys oikeasta mitasta eli oikeudenmukaisuudesta [Aristoteles]. Ongelmana on, ettei oikeudenmukaisuusvajetta voi osoittaa sitoutumalla talousliberalistisen argumentaation atomistiseen saivarteluun, joka pohjautuu tiettyihin filosofis-antropologisiin perusaksioomiin omistusoikeudesta ja markkinoitten vapaudesta. Niinpä nuo aksioomat pitää jo lähtökohtaisesti kyseenalaistaa [tämä on maailmankatsomuksellinen eli ideologis-normatiivisiin tosiasioihin perustuva valinta] ja vasta sitten suostua pitkin hampain keskusteluun laissez faire-monetaristin kanssa. 

.

Jan Vapaavuori siis etsiköön asiallista ystävää, mutta minusta hän ei sellaista [ruiskukukan väristä porvarikaveria] tule saamaan, koska se merkitsisi hänen asettamiensa aksioomien ja ehtojen hyväksymistä keskustelun perustaksi. Ei käy, vaikka haukuttaisiin tosiasioista piittaamattomaksi. Kokoomuslaisten ja varsinkin aarresaarelaisten tosiasiat ovat aina hiukan erilaisia kuin ‘alemman’ väen tosiasiat. Miksiköhän? Kysyn aiempaan ihmettelyyni viitaten: olenko saanut huonoa oppia taloustieteessä? Jos olen, niin jo pelkästään tästä seuraten [koska saamaani oppia julistetaan totena] taloustieteen kaanon sisältää erityyppisiä strategisia tosiasioita, mikä tekee tosiasia-käsitteen käytöstä peräti omituista ainakin/myös tässä yhteydessä. 

.

Älkää siis kysykö minulta, miksi suhtaudun käsitteeseen tosiasia enemmän tai vähemmän ironisesti. Mikä paradoksaalisinta – siellä missä kaikkein voimallisimmin vedotaan tosiasioihin, siellä ideologiset sitoumukset näyttävät saaneet uskonvarmuuteen rinnastettavan näkymättömän legitimaation, jota ei voida milloinkaan epäillä, koska sen antaa tiede – moderni uskontomme. Edes uskonnolliset ajattelijat eivät voi kuin haaveilla moisesta varmuudesta. Mutta heidän aikansa alkaa olla ohi, sillä nykyään fyysikko [Kari Enqvist] todistaa jo Jumalankin olemattomaksi matemaattisella triviallaan. Ikään kuin Jumala tai Jumalan olemattomuus olisi kaikkein eksakteimmin representoitavissa matemaattisella symboliikalla. Voi pyhä yksinkertaisuus mitä typeryyttä suureen oppineisuuteen voikaan kätkeytyä!

*

http://en.wikipedia.org/wiki/Glass%E2%80%93Steagall_Act

http://fi.wikipedia.org/wiki/Glass%E2%80%93Steagall-laki

http://fi.wikipedia.org/wiki/Taloustiede

http://runeberg.org/tieto/1/0109.html

http://takkirauta.blogspot.fi/2012/10/vaahtokarkkdilemma.html

http://actuspurunen.blogspot.fi/2012/10/kokoomuslainen-teknokraatti-etsii.html

Olkaa kilttejä toisillenne

Olenko minä hirviö, Typhon, vai onko minun tehtäväni olla jumalan tänne maailman-kaikkeuteen asettama vartiomies, joka suojelee hyvettä ja kunniaa?
*
[Tämä Sokrateen esittämä kysymys on yksi rakkaimpia sitaattejani, joka sopii myös tämän päreen motoksi].
*
Kirjoitettu kommentiksi Sammalkielen päreeseen Sivistynyt yhteiselämä ja liberalismi.
*
Sammalkieli kitjoitti: 'Määritelmään liittyy takaisinkytkentä: Jos kannabis todella ei ole este hyvälle elämälle, kannabis ei myöskään ole mikään oikea huume. Tämä on empiirinen kysymys johon en halua ottaa kantaa.'

Tuo oli keinotekoinen väistöliike tai jopa argumentatiivinen silmänkääntötemppu.

Koska on täysin mahdotonta, että mikään empiirinen tutkimus voisi hyvän elämän suhteen antaa vastauksen, joka koskee kaikkia ihmisiä tai jonka kaikki 100%:sti hyväksyisivät, ei kysymystä siitä, onko kannabis este hyvälle elämälle vai ei, voi kerta kaikkiaan pitää 'puhtaasti' tieteellis-empiirisenä vaan 'likaisesti' poliittis-ideologisena eli 'kauniisti' sanottuna normatiivisena.

On esimerkiksi olemassa useita Milttonin Friidmanin kaltaisia ihmisiä, joitten mielestä hyvä elämä toteutuu parhaiten, kun kaikki säännöstely poistetaan [ja he ovat tosissaan]. Mene ja todista heille empiirisesti [ikäänkuin se olisi mahdollista], että he ovat väärässä, ja he esittävät sinulle muka yhtä pätevät empiiriset todisteet omasta hyvän elämän mallistaan.

Ajaudumme siis jälleen poliittiseen kiistaan, jonka rationaalis-ideaalinen käsitys 'hyvästä' oletti voivansa välttää esittämällä niin vakuuttavat perusteet ja periaatteet hyvälle elämälle, ettei niistä muka enää kerta kaikkiaan voi syntyä kiistaa.

Mutta kuka meistä on enää platonikko tai edes Platonia hieman 'käytännöllisempi' aristoteelikko? Entä kuka meistä vielä uskoo aidosti kristilliseen yhtenäiskulttuuriin?

Vaikka olen viime aikoina suorastaan yliampuvan ilkeästi räksyttänyt Finnsanitylle, liberalisteille, vihreille, Vasemmistoliitolle, fundamentalisti-ateisteille, lutkille :\] jne., niin en minäkään usko enää mihinkään yhtenäiskultuuriin. Sen aika on lopullisesti ohi.

Ihmiset voivat tietysti pienyhteisöissään elää kukin omaa ''yhtenäiskulttuuriaan' [Ironmistress mukaanlukien], mutta todellisuudessa he ovat silloin vain osa kulttuurisesti pirstoutunutta yhteiskuntaa, jossa eri pienyhteisöjä voisi verrata Wittgensteinin kielipeleihin, joiden suurin ongelma on se, miten ne kykenevät kommunikoimaan keskenään - [jätän Habermasin kommunikatiivisen toiminnan ja sen perusehdon eli diskurssi-etiikan (jälleen]kritisoimisen toiseen kertaan].

Edellä esitetystä seuraa sekä loogisesti että psykologisesti, etten voi uskoa myöskään globaalin hyvän elämän mahdollisuuteen yhteiskunnallisena elämänmallina kuin ehkä sokraattisessa [tai gandhilaisessa] mielessä - yksilöllisenä, eksistentiaalisena yrityksenä elää sellaista elämää, jossa toteutuisivat ne yksittäiset ja vuosi vuodelta yhä vaatimattomammaksi muuttuvat ihanteet, joita arvostan [mutta sekin on hyvin hyvin vaikeaa].

Maailmankansalaisen etiikan nimellä kulkeva suvaitsevaisuus-päivitys stoalaisesta ajattelusta, jossa rationaalinen saivartelu kaventaa voluntaarisen kokemuksellisuuden lähes sisällöttömäksi automaatioksi [saman kritiikin voi tietysti esittää Kantin moraalifilosofiaa kohtaan], ei minua erityisemmin puhuttele, koska ihminen ei minun katsannossani ole viisas eli yhtä aikaa rationaalinen ja hyvä [viisautta voisi kutsua myös moraaliseksi integriteetiksi]. Hän kyllä sinnikkäästi yrittää olla, mutta epäonnistuu sekä omien että muiden ihmisten samankaltaisten heikkouksien ja intohimojen takia.

Ehkä pitäisi vain ajatella, ettei yrittänyttä ei laiteta, vaikkei sekään lopulta pidä paikkaansa tässä juonittelujen ja valheiden maailmassa.

Toki maailmassa sentään on lukemattomia empiirisiä faktoja, joitten mukaan elämämme objektiivisesti määräytyy ja joihin voimme luottaa, mutta sen verran on siis varmaa, että mitään empiiristä hyvän elämän ihanneyhteiskuntaa [jota Platon politiikassa kovia kolhuja saaneena sekä piruuttaan että vakavissaan Valtio-dialogissa hamotteli] tai sellaista uskomus- ja käyttäytymisohjeistoa, jonka kaikki voisivat yhteisesti jakaa, ei ole olemassa.

Kaikkia yleisesti ja yhteisesti koskevasta ja sitovasta moraalista [Kantin kategorisena imperatiivina eli ehdottoman sitovana velvollisuutena] taitaa jäädä jäljelle vain tuo hieman epämääräinen kultainen sääntö, jonka Wittgenstein tunnetusti lakoniseen tapaansa kiteytti kolmeen sanaan: 'Olkaa kilttejä toisillenne.'

Ei ole helppoa se - ei minulle eikä naapurin rouvalle - - :\].
*
http://sammalkieli.blogspot.com/2011/11/sivistynyt-yhteiselama-ja-liberalismi.html
http://www.journalforlifechange.com/

Jumalan luonnollinen järjestys Turussa ja Kuopijossa

Kirjoitettu kommentiksi Järveläisen päreeseen "Siunaamisesta, vihkimisestä, käsitteen konstituenteista ja luonnollisestakin".

*
Ymnmärsin yskän eli ongelmanasettelun, mutta ei asia siitä sen selvemmäksi tullut - minullekaan...

Sitäpaitsi käsitesaivartelu ja -sekaannus, jonka ytimestä löytyy oletus Jumalan ('yli'-) luonnollisesta järjestyksestä, ei välttämättä ratkaise mitään, jos joku on vakaumuksellisesti päättänyt vastustaa naispappeutta ja/tai homoliittojen vihkimistä.

(Asiahan ei tietenkään minulle kuulu (sanoi Pätkä), koska olen ortodoksisen kirkon jäsen, mutta kysyn vaan.)

Miten mikään rationaalinen päättely voisi 'loppupeleissä' vaikuttaa intuitiiviseen mutta myös käsitteellisesti perusteltuun teologis-eettiseen vakaumukseen?

Erotan tahallani intuition ja käsitteellisyyden toisistaan näin selvästi, koska uskostahan tässä on viime kädessä kyse, eikä usko ole ytimeltään propositionaalinen totuus - ainakaan minun järjenkäytössäni.
Tosin retoriikkaa - sitä voimme harjoittaa ja sitä meidän nytkin on suorastaan pakko harjoittaa...

Mutta.

Periksi antaminen jonkun sanamuodon perusteella merkitsee kuitenkin samaa kuin oman vakaumuksen - siis itsensä - tuomitseminen. On lähes ylivoimaista hyväksyä jotain dogmaattista linjausta, jos silloin joutuu kieltämään oman identiteettinsä.
Ellei sitten joudu Paavaliksi Damaskon tielle, mikä on enempi poikkeus kuin sääntö näin kohtuullisesti ilmaistuna...

Oman identiteettikäsityksen kyseenalaistaminen saattaa vähäisemmissä asioissa joskus olla paikallaan, mutta nyt ei taida auttaa edes Khalkedon 'kakkonenkaan', koska kysymys sukupuolesta/ista on joka tapauksessa enemmän empiirinen kuin käsitteellinen ongelma.

Ja juuri tästä ongelman empirisestä luonteesta seuraa, että kysymykseen homoseksuaalisuudesta Jumalan luonnolliseen järjestykseen kuuluvana tai ei, kuten kirjoitit, on pakko vastata jossain vaiheessa kyllä tai ei.

Kyseistä kiistaa ei valitettavasti voi ratkaista Khalkedonin sinänsä mestarillisella 'paradoksi-diplomatialla', jossa ei tarvinnut eikä edes voinut vedota havaittaviin tosiseikkoihin kuin epäsuorasti.

Empiirisesti ajatellen sukupuoli on sukupuoli, vaikka sen voisi kirurgisesti vaihtaakin muka toiseksi, ja ylipäätään meidän taipumuksemme ovat enemmän tai vähemmän luonnollisia, vaikka ne olisivatkin muka konstruoituja - mitä asiaa minun on hieman vaikea ymmärtää, koska en ole kovin halukas osallistumaan esimerkiksi kontrafaktuaaliseen todistekielipeliin.

Mutta.

Porttiteoriaa soveltaen joku voisi tietysti nyt väittää, että jos (jossin käyttö pitäisi kieltää;) homojen vihkiminen/siunaaminen hyväksytään, niin miksi sitten ei hyväksytä ja siunata myös 'pedofiilista avioliittoa/parisuhdetta', mikäli ihmisten psykofyysiset taipumukset ovat aina periaatteessa luonnollisia?

Viimeistään tässä vaiheessa ei luonnollisuuden käsitteellä empiirisessä mielessä ajateltuna ole enää mitään virkaa. On pakko siirtyä käsitteellisen, normatiivisen päättelyn alueelle. Sama kehämäinen saivartelu käsitteistä ja argumenteista alkaa näin ollen (aina) uudestaan - jos se nyt koskaan on loppunutkaan - ja jos jos ja jos....

'Loppukevennys'

Pitäiskö sittenkin kutsua koolle kirkolliskokous - ja oikein suuri sellainen? Mutta minne?
Miten olis Wittenberg? No Augsburg(er) sitten? Ei roskaruokaa vai. No hitto - mennään sitten Nürnbergiin vielä kerran...päitä putoaa sanon mä...

Mutta ainakaan ei mennä Turkuun! Siellä ei osata konditionaalia.

'Jos mää nyt kuolisin nii surisisitko sää? Kyllä, kyllä mää surisisin...srrrrsrrr...'

Ei tämottien kanssa voi käsitteistä keskustella eikä jossitella. Mennään siis Kuopijoon ja siirretään vastuu Jumalalle..;)

Onko filosofialla normatiivisia/transsendentaalisia ennakkoehtoja?

(Täydennetty viimeksi 24.5, klo: 03.30)

Otsikon kysymykseen voisi vastata, että ajattelulla filosofiana ei ole mainittuja ennakkoehtoja, mutta ajattelijalla filosofina on.

Tämä etenkin analyyttisille filosofeille ja naturalisteille tyypillinen vastaus tekee kuitenkin varsin hankalan erottelun ajattelun: ikäänkuin objektina ja ajattelijan: subjektina - välille. Onko tällainen erottelu lainkaan mielekäs?

Eikö se pikemminkin osoita, että kyseisen eron tekevä ajattelija on perusteellisesti eksynyt 'nominalistiseen kontingenssiin' (= äärirelativistiseen konstruktivismiin) yrittäessään erottaa ontologisesti toisistaan ajattelunsa perustan eli kielen ajattelemisen universaalina välineenä ja siten koko ajattelun mahdollistavana itseisarvona siitä, mitä kieli ajattelee tai 'tekee', eli mihin se kohdistuu?

Samoin kyseinen ajattelija ajattelee yleensä pystyvänsä erottamaan omat intentionsa ja intressinsä kuvauksistaan intentioista ja intresseistä yleensä.

Itse en pidä tällaista jakoa mahdollisena kuin pelkkänä ideaalina, jonka 'näkymättömäksi' ja ikäänkun 'kaikennäkeväksi' - siis Jumalan paikan ottavaksi - subjektiksi on paradoksaalisesti nyt tullut filosofi itse.

Tämä on ironista, koska juuri kontingentiksi ja fiktiiviseksi (ja siten eliminoitavaksi) luokiteltu subjekti sekä metafyyseksi luokitellut ymmärryksen/ajattelun ennakkoehdot (Jumala, Platonin Ideat tai jopa transsendentaaliargumentti) olivat ne metafyysisen 'sairauden' muodot, joihin ko. ehdottoman jaottelun tekevät ajattelijat väistämättä itse 'lankeavat'.

Jos siis ei-transsendentaaliset 'deskriptivistit' syyttävät Kantilta periytyvän transsendentaaliargumentin kannattajia ('normativistit') kehäpäättelystä, he eivät halua nähdä, että transsendentaaliargumentin edustaja pitää ajatteluun(sa) sisältyvää kehää avoimena ja väistämättömänä eikä suinkaan argumentin totuuden kannalta virheellisenä kehäpäättelynä.
(Kysehän on nimenomaan argumentaation edellytyksen ehdoista - ei itse argumentaatiosta).

'Deskriptivistit' sen sijaan pyrkiessään välttämään kaikenlaisia kehiä lankeavat todella massiiviseen kehäpäättelyyn yrittäessään luoda faktisia argumentaatiomaailmoja, - mahdollisia maailmoja, jotka toimisivat itsenäisesti ja korrespondentin totuuden säilyttäen ikäänkuin kyse ihan 'oikeasti' olisi aktuaalisesti olemassaolevista mahdollisuuksista/maailmoista eikä pelkästään loogisen mielikuvituksen loputtomista variaatioista, joiden paradigmaattisena mallina ja lopputuloksena on kone - tällä hetkellä tietysti tietokone.
(Tällaisen 'metafysiikan' perusmallina voinee pitää Aristoteleen 'liikkumatonta liikuttajaa').

(Heideggerin tavoin väitän silti, että 'tekniikka (kone) avatessaan todellisuutta kuitenkin kätkee sitä enemmän kuin paljastaa'.)

Sekä sosiaalinen konstruktivismi (joka ei piittaa totuuden korrespondenssiteoriasta) että hintikkalainen mahdollisten maailmojen IF- eli/tai 'kalkyylilogiikat' (jotka pyrkivät säilyttämään totuuden korrespondenssin) ovat kumpikin minun kielenkäytössäni massiivisen kehäpäättelyn seurauksia, koska niissä kielen ja maailman suhteesta on tullut pelkkä teknis-konstruktiivinen peli, jota pelaa (kuten edellä jo mainittiin) näkymätön ja kaikkivaltiaan mielikuvituksen omaava Subjekti-Jumala, jolle mikään ei näin ollen ole mahdotonta.

Tällainen subjektiivisuutensa kieltävä Subjekti-Jumala on nimenomaan idolisoinut itse itsensä 'kalkyloimalla' jopa transsendenssin.

Ei-transsendentalisteista 'jää jäljelle' 1) joko itsensä nihiloinut muttei vielä 'täysin kuollut' relativisti-konstruktivisti, 2) pelkkä loogisia kaavojaan tai kontrafaktuaalejaan rituaalinomaisesti 'hokeva', piisiruun mahtuva, kaikkivaltias 'taskulaskin', jonka suhde inhimilliseen todellisuuteen on jo miltei katkennut, eli se toimii enää 'vain digitaalisesti': 0100110011010110111...ad inf.

####

Alussa esitetyn jaottelun voi tosin ilmaista maltillisemmin ja - sanoisinko 'intuitiivisesti vakuuttavammin' - kuten teki Ludwig Wittgenstein myöhäisfilosofiassaan.
Wittgensteinin alla olevaa ja avoimeksi jättämää toteamusta on tulkittu ristiriitaisesti. Siteeraan tässä aihetta sivuten - omia kappalejakojani käyttäen - laajahkon pätkän Tommi Uschanovin aihetta käsittelevästä kommentaarista Niin & näin - lehdessä vuodelta 2001.
*

'Filosofia jättää kaiken ennalleen' (Ludwig Wittgenstein , Philosophical Investigations, §124)

"Tämän huomautuksen tulkintahistoria ei ole rohkaiseva. Yleensä sen on luultu virheellisesti tarkoittavan joko "Filosofit jättävät kaiken ennalleen" tai "Filosofian tulee jättää kaikki ennalleen".
Ensimmäisen tulkinnan mukaan Wittgenstein väittää, että filosofit ihmisryhmänä olisivat jotenkin poikkeuksellisen kyvyttömiä esittämään normatiivisia arvostelmia.
Toisen tulkinnan mukaan hän ei ajatellut näin, mutta hänen mielestään olisi kuitenkin parempi, jos filosofit olisivat kyvyttömiä arvoarvostelmien esittämiseen.

*
Kuten Stanley Cavell kuitenkin totesi jo neljä vuosikymmentä sitten, Wittgensteinin tarkoitus on yksinkertaisesti huomauttaa, että kun filosofit muuttavat maailmaa (eivätkä siis pelkästään kuvaa sitä), ei se, että he pystyvät muuttamaan maailmaa, johdu siitä, että he ovat filosofeja.

*
D. Z. Phillips, eräs ei-transsendentaalisen Wittgenstein-tulkinnan kärkihahmoista, kirjoittaa:

"Mutta nythän voidaan sanoa, että yritän kieltää lailla ja tukahduttaa jotakin, mitä filosofit ovat aina tehneet.

Täytyyhän minun tietää esimerkiksi, että poliittiset filosofit ovat kritisoineet tiettyjä hallitusmuotoja kannattamiensa poliittisten ihanteiden valossa.
Täytyyhän minun tietää, että moraalifilosofit ovat arvostelleet tiettyjä moraalisen perustelemisen muotoja kannattamiensa moraalisten ihanteiden valossa.
Täytyyhän minun tietää, että jotkut uskonnonfilosofit tuomitsevat uskon Jumalaan, kannattavat tiettyjen asenteiden ottamista vieraisiin uskontoihin ja niin edelleen.

Kaikkea tätä tapahtuu; kuinka voin kiistää sen? Vastaus on, etten kiistä sitä. Se, minkä kiistän, on näiden filosofien väite, että heidän esittämänsä arvoarvostelmat (sillä sitä ne ovat) ovat perusteltavissa filosofialla. Filosofian oppiala ei voi viedä heitä sinne, minne he haluavat."
*
(T)oinen ei-transsendentalistinen wittgensteiniaani, Peter Winch, on huomauttanut:

"Filosofia ei voi osoittaa ihmiselle, mitä hänen tulisi pitää arvokkaana, sen enempää kuin geometria voi osoittaa hänelle, missä pisteessä hänen tulisi seistä".

Geometrian ei-normatiivisuus ei tee siitä sen arvottomampaa kuin filosofian ei-normatiivisuus tekee filosofiasta.
Samaan tapaan kuin geometrian tehtävänä on antaa oikea kuva kuvioiden ja kappaleiden muodosta ja koosta asettamatta mitään niistä normatiivisesti etusijalle, filosofian tehtävänä on poistaa älyn ja tahdon vastarinnan asettamat esteet inhimillisen kanssakäymisen keskenään kilpailevien muotojen tasapuoliselle (normatiiviselle) punnitsemiselle - eikä ottaa itse kantaa siihen, mitä näistä muodoista ihmisten tulisi asettua kannattamaan."
*
Niin & Näin (2001)