October 13, 2014
October 12, 2014
October 11, 2014
October 10, 2014
October 9, 2014
Tyhjyyden kosketus: kun tahto sammuu ja ei-mikään alkaa
Northern view in the sanctuary, Rothko
Chapel
.
‘And Rothko planned it this way. His chapel is one of the most
overwhelming syntheses of art and architecture in the world. It is as compelling
as the great Italian religious interiors he admired, yet as terrifying as
Munch's Scream. It is a tragic theatre of emptiness, death's antechamber, the
self-expression of a suicide. As such, the Rothko Chapel was destined to be
misunderstood. Had it been understood, it would not have been
built.’
*
‘Elävän’ tietoisuuden perimmäinen
dilemma: ‘Ihminen tahtoo mieluummin ei-mitään kuin on tahtomatta’
[Nietzsche/Schopenhauer]
*
October 6, 2014
October 5, 2014
Pinnan syvyys – syvyyden pinta
October 1, 2014
Wittgensteinin Tractatuksen viimeiset, itsensä kumoavat, propositiot
.....
6.522
There are, indeed, things that cannot be put into words. They make themselves
manifest. They are what is mystical.
.
6.53 The correct method in philosophy would really
be the following: to say nothing except what can be said, i.e. propositions of
natural science--i.e. something that has nothing to do with philosophy -- and
then, whenever someone else wanted to say something metaphysical, to demonstrate
to him that he had failed to give a meaning to certain signs in his
propositions. Although it would not be satisfying to the other person--he would
not have the feeling that we were teaching him philosophy--this method would be
the only strictly correct one. .
6.54 My propositions are elucidatory in this way: he who understands me finally recognizes them as senseless, when he has climbed out through them, on them, over them. (He must so to speak throw away the ladder, after he has climbed up on it.)
.
7 What we cannot speak about we must pass over in silence.
.
6.54. Lauseeni selventävät siten, että se, joka minut ymmärtää, huomaa lopulta lauseitteni olevan mielettömiä, noustuaan niitä pitkin – niiden päällä – niiden yläpuolelle. (Hänen on niin sanoakseni heitettävä pois tikkaat kiivettyään niillä ylös.)»
.....
Mikä on tuo ladder, tikkaat/tikapuut, joita pitkin kiipeämme, 'kohti tosiasiaa’? Se on kieli ja itse asiassa se on tietoisuus. 'Heittäkäämme' se pois, niin ymmärrämme Wittgensteinin propositiot oikein. Ne ovat ‘senseless’, vailla mieltä, siis itsestään selviä eli triviaa. Tällä varsin skeptisellä tai peräti nihilistisellä ‘kikalla’ Wittgenstein tavallaan kumoaa kaikki edelliset väittämänsä. Loogisesta totuudesta ‘tosiasialliseen havainnon ja kokemuksen totuuteen’ siirrytään kumoamalla logiikan tikapuut eli tosiasian ‘ei tosiasialliset’ edellytykset – siis perimmältään kielellisen representoinnin rekisteri ja sen myötä tietoisuus sellaisena kuin se kommunikoituu kielessä ja kielenä. Tämän proposition perimmäinen vaikute lienee tullut Wittgensteinille antiikin empiirikko-skeptikko Sekstus Empeirikosilta.
.
Viimeinen 7. propositio 'Siitä, mistä ei voi puhua, on vaiettava' koskee lopulta tiedostavaa subjektia itseään, sillä sen täytyy lopulta hylätä oletus semantiikan [lauseiden merkityksen/totuuden] ilmaistavuudesta myös luonnontieteellisessä verifioinnissa [kieli voi vain kuvailla maailmaa, mutta se ei voi kuvata sitä, miten se kuvaa maailmaa; tätä kutsutaan semantiikan lausumattomuudeksi]. Tosiasia itsessään ei ole kielellisesti kommunikoitavissa [edes fysiikassa, vaikka W. näin Tractatuksessa vielä ajattelikin] - se vain on. Tämä näkemys on tietenkin joko absurdi tai aivan liian kapea-alainen. Niinpä kielipelien pluralismista tuli antirealistinen vaihtoehto, jonka Wittgenstein myöhäisfilosofiassaan valitsi tai johon hän 'pragmaattisesti' päätyi. Pragmaattisella en tarkoita tässä niinkään jotain sovittuja käytäntöjä korostavaa filosofista asennetta kuin elämänmuotojen moninaisen luonteen tunnustamista totuuskielipelien lähtökohtana ja perustana.
.
http://en.wikipedia.org/wiki/Sextus_EmpiricusSeptember 29, 2014
Parasta Mozartia, Klarinettikonsertto, lokakuu 1791
Soloist: Sharon Kam - Basset Clarinet;
Performers: Czech Philharmonic Orchestra / Manfred Honeck; Recorded live at the
Estates Theatre, Prague, 27 January 2006.
.
Mozart's Clarinet concerto in A major, K. 622 was
written in 1791 for the clarinetist Anton Stadler.
.
1. Allegro; 2. Adagio; 3. Rondo Allegro. - Adagio-osa on mozartmaisessa yksinkertaisuudessaan lumoava ja surumielisen kaunis ennakoiden Mozartin seuraavaksi aloittaman ja joulukuun
alussa kesken jäävän viimeisen teoksen, Requiemin, teemoja. Klarinettikonsertto on yksi Mozartin viimeisiä loppuun asti saattamia töitä ja puhtaana instrumentaalimusiikkina se on hänen viimeisensä.
*
September 28, 2014
10 vuotta
Tämä blogi täyttää lokakuussa 10 vuotta. Toivotan
sille onnea ja jätän sille vähitellen hiljaiset hyvästit, joita olen
valmistellut jo lähes kahden vuoden ajan. Blogin lopettaminen on käynyt
mielessäni monesti aiemminkin vuosien varrella, mutta nyt se alkaa tulla
lopullisesti ajankohtaiseksi. Päivää ja hetkeä en vielä
tiedä.
Hop hop hop
.
Tässä kaksi kuuluisaa mustalaislaulua
[ks. youtube] elokuvamusikaalista ‘Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen’. Kylmät väreet menee
selkäpiitä pitkin näitä kuunnellessa. Tällaiset melodiat ja laulu kumpuavat yhä
vielä siitä ihmisyyden ‘eläimellisjumalallisesta selkäytimestä’, jonka suurin
osa länsimaisesta iskelmäpopista on lähes kadottanut ja korvannut näennäis- tai ylitunteellisella kertakäyttötoistolla. Kulutusmusiikin esittäjät ovat
ulkoistaneet tunteensa tekniikalle: heillä on informaatiokoneen tosi-tv-sielu,
joka tyhjentyy bitteinä ja algoritmeina ylisensitiiviseen banaalisuuteen. Aivan
toisin on mustalaislauluissa [vrt. flamenco, fado, blues, klezmer, jne.], joiden kiehtovuutta ja tenhoa ei voi vangita mihinkään
tappamatta emootioita ja affekteja, joista ne syntyvät. Niinpä ne, kuten myös Maksim Gorkin traagiseen tarinaan perustuva elokuva kertoo, sisältävät olemassaolonsa epävarmuuden
ja jopa tuhon mahdollisuuden kahlitsemattoman vapauden ja sitoutuneen rakkauden välisessä ristiriidassa [Oscar Wilden
riimein:‘rakkaimpansa surmaa jokainen, pelkuri tekee sen sanoin kavalin, mies
uljas miekallaan’ ja tulee myös tapetuksi]. - - Tämän[kin] hyvin ikävän
ristiriidan länsimainen loogis-empiirinen järki pyrkii minimoimaan.
Hinta on korvaamaton: ihmisen muuttuminen päämäärästä ja itseisarvosta teknisen tehokkuuden välineeksi: ihmisen kuolema. Toisin kuin mustalaislaulun ‘kiertelevä henki’,
länsimainen sielu ei enää herää kuolleista ja synny jatkuvasti uudelleen vaan
loppuu tekniikan täydelliseen hiljaisuuteen, ‘ei paukahtaen vaan kitisten’,
kuten Eliot ‘Ontoissa miehissä’ ennustaa. - - Mustalaislaulu kumpuaa elämästä,
jossa kuolema on aina läsnä, joskus hyvinkin traagisesti [ellei satu olemaan
kyseisen elokuvan flunssainen, aivasteleva ja sangen epäonnekas teloittaja].
Länsimainen jumputus sen sijaan tekee kuolemasta ekstaattisen revyyn [esim.
heavypellet] tai ylisensitiivistä ja kliseemäistä sosiaalipornoa [esim.
tangokuninkaalliset], itse asiassa tunteen kuolemaa: elämän kuolemaa. - - Vanha
sanonta pitää paikkansa: kaikki suuret ideat ja tunteet syntyvät idässä
kuollakseen viimein moderneissa läntisissä sivilisaatioissa. - - Mustalaisia on
helppo [joskin de jure oikeutettua] haukkua, koska he eivät integroidu
minkäänlaiseen sivilisaatioon vaan elävät yhteisöjen kannalta epäsosiaalista
elämää: kulkevat ja kiertävät loputtomasti – ‘maan äärin’.
‘Miksi?’, kysyy elokuvan femme fatalea turhaan tavoitteleva valkoinen
herra. ’Jotta voisimme palata takaisin’, vastaa nainen. ‘Mitä te
oikein etsitte?’ ‘Ei mitään, meille riittää tie’.
Siinä viisautta, joka ei kuole, vaikka sitä yritettäisiin väen väkisin
tappaa tieteellä, tekniikalla, järjellä ja rasismilla – kaikkein kavalimmin jopa
demokratialla ja suvaitsevaisuudella.
*
*
Subscribe to:
Posts (Atom)