Showing posts with label yliopisto. Show all posts
Showing posts with label yliopisto. Show all posts

October 27, 2008

Suomen uskottavin teologi

Kielimafia haluaa kuulla imitaatiotani, ei niinkään mauttomuuksiani. Korjauksia sekä lisäys 28.10 klo: 23.10.
I
Tämä päre vaatii väärinkäsitysten välttämiseksi perusteellisen esipuheen selvityksineen. Vaikka en mene takuuseen, että sekään auttaa asiaa niiden suhteen, jotka vain kerta kaikkiaan haluavat loukkaantua ko. tekstistä.

En tunne alla nimeltä mainittuja teologeja henkilökohtaisesti paitsi, että Matti Myllykosken kanssa olen keskustellut kahden kesken noin tunnin verran 1999 syksyllä Kotkan kirjastossa kritiikkipäivien aikana, jossa hän oli luennoimassa. En myöskään kovin hyvin tunne heidän teologista linjaansa, joskin kaikilta olen kyllä jotain lukenut - Myllykoskelta ehkä enemmän.

Kumpikaan päähenkilöistä ei edusta tässä itseään omana itsenään vaan minun tarkoitusperiäni palvelemassa. Toki olen valinnut heidät heidän asemansa, oletettujen teologisten linjaustensa ja yhteiskunnallisen vaikuttamisensa perusteella. Silti he ovat perimmältään fiktioita pakinassa, jonka perussanomana on irvailla kaikenmaailman suurimman suomalaisen ja satusuomalaisen äänestyskilpailuille - ylipäätään koko kilpailu- ja viihdekulttuurillemme.

Tässä jutussa korotan panoksia korkeimpaan potenssiin ja esittelen uskottavimman (huom! ei siis uskovaisimman) suomalaisen teologin vuonna 2008. Luulenpa, että jokaisella Das Manilla lienee asiasta mielipide. Ellei peräti kaksi.

Joten toistan painokkaasti korostaen, etteivät reaaliset henkilöni ole tässä pilkan kohteena vaan media-viihdekulttuuri (underground-liikkeen edustajat käyttivät aikoinaan termiä systeemi) sekä ihmisten intressit ja intohimot yleensä.

Kunnioitan vilpittömästi etenkin Eero Huovisen verbaalista herkkyyttä ja syvää persoonallista aitoutta mutta ilman muuta myös Matti Myllykosken avointa teologista rehellisyyttä, realismia ja huumorintajua - hänen ongelmia kaihtamatonta suoruuttaan.

Sen verran valotan tämän jutun syntyä, että idean siihen sain noin vain yhtäkkiä mieleeni juolahtaessa, että eikö myös teologien välille voisi julistaa jonkinlaisen kilpailun nyt, kun poliitikotkin ovat kilpailleet keskenään. Päähäni nousivat ensimmäisinä Huovinen ja Myllykoski.

Koska harrastan jonkun verran imitointia, aloin kokeilla, miten Huovisen puhe luonnistuisi minulta. Imitaatio vaatii aika merkillisen samastumiskyvyn. Ei riitä, että osaa teknisesti ääntää oikein, oikean sävyisesti ja oikealla intonaatiolla. Pitää kyetä menemään - tavalla, joka ei liene täysin analysoitavissa - sen ihmisen 'nahkoihin', jota matkii.

Nyt vain kävi yllättästi niin, että Huovinen tuntui onnistuvan ensimmäisestä lauseesta lähtien (tai ainakin minusta tuntui siltä). Olen tosin joskus aiemminkin yrittänyt imitoida hänen puhettaan (luultavasti kehnoin tuloksin), eli yritys ei ollut ihan ensimmäinen. Ehkä Eero Huovisen herkkyydessä ja juron - sanoisinko poikamaisessa syvällisyydessä on jotain, joka vetoaa minuunkin.

Matti Myllykoskea olen nimittänyt teologiamme Elvikseksi, koska sitä hän todella oli noin kymmenen vuotta sitten Suomessa. Julkinen eläin - mutta suurimmaksi osaksi kai lopulta tahtomattaan. Häneen tässä satiirissa personoituu epämääräinen nuoren polven rempseän ateistinen ja postmoderni teologia, minkä määrityksen Myllykoski luultavasti itse torjuisi - vaikkei ehkä täysin vakuuttavasti.

Huovisen rooli on ongelmallisempi, koska olen korottanut hänet eräänlaiseksi Suomen paaviksi, korkeimmaksi teologiseksi auktoriteetiksi, karismaksi, jonka rinnalla arkkipiispa Jukkakin on Paarma. Satiirin eräs tärkeä tehokeino syntyy nimittäin siitä, että olen lisännyt Huovisen empaattiseen ja lähes - jos kehtaan näin sanoa - rakastettavaan hahmoon omahyväistä pyrkyrimäisyyttä, jota hän epäonnistuneesti yrittää peitellä toimiessaan mielipidemittauskilpailun, jossa hän muuten itse on ehdokkaana, lopputuloksen juontajana.

Vielä kerran: toivon, että juttuni ei loukkaa edellä mainittujen henkilöiden persoonaa, koska se ei ole ollut tarkoitukseni. Jos se loukkaa hyvää makua, olen vähemmän häpeissäni, koska jo pelkästään television viihdeohjelmat loukkaavat vähänkään itsetietoisen intellektuellin tajua siitä, mikä on hyvää ja mikä roskaa.

Kaikkein kuvottavinta tässä kun on lopulta se huijaus, että jopa surkeimmatkin viihdeohjelmat on tarkoitettu muka korkealuokkaiseksi entertaintmentiksi, vaikka ohjelmien taso on laskenut vuosi vuodelta kaupallisuuden lisääntyessä. Tällainen petos vaatii paljastamista. Kanonerna opp!

Lisäys

Miksi en siis tietoisesti pyrkisi mauttomuuksiin, jos kerran koko media on täynnään mauttomuuksia, joita se ei mauttomuuksiksi tunnusta? (Tämä oli myös epäsuora kommentti unkuriin, joka pisti minut kommenttiboikottiin, mistä kiitän julkisesti).

Minulla muuten oli huomattavan paljon hauskempaa imitoidessani Huovista improvisoidusti ääneen kuin kirjoittaessani tätä - jälleen kerran hieman torsoksi jämähtävää pärettä.

II

Fallbölen audiovisuaalisen uutistoimituksen live-lähetys Porthanian auditorio II:n tiloista Helsingin yliopistolta. Toimittajana teologian erikoisreportterimme Tuomas Pilkkanen.

Hyvät katsojat ja kuulijat! Ennenkuulumattomalla innostuksella ovat ihmiset lähettäneet vastauksia kaikin mahdollisin välinein kyselyyn siitä, kuka on Suomen teologisten tiedekuntien uskottavin ihminen. Myös seurakuntien viroissa toimivat papit otettiin lukuun äänestyksessä. Naiset mukaanlukien. Elämmehän suvaitsevaista tasa-arvon aikaa.

Jännittyneinä odottelemme nyt, kun itse Eero Huovinen - Helsingin hiippakunnan piispa, entinen teologian laitoksen pelikaani, ja itse kisan - jos näin voidaan sanoa suuri suosikki - tulee julistamaan mielipidetutkimuksen tuloksen.

Kas nyt Huovinen jo saapuukin kateederille.

Kröhöm. 'Kop kop' (Huovisen taputteleman mikrofonin ääntelyä). Hyvä yleisö, arvoisa kirkko- ja yliopistokansa - sekä tietenkin te siellä pilkkaajien penkissä. Olen tullut tähän tilaisuuteen pyydettynä julistamaan tuloksen Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan sekä Aalto-yliopiston järjestämästä, Suomen teologeja koskevasta mielipidemittauksesta: Ken on maassa uskottavin?

Minua on myös pyydetty siunaamaan voittaja Pyhän Hengen erityislahjoilla. Kuten 100000 euron palkintoshekillä - vai mikä sirukortti se nyt olikaan.

Huomautettakoon heti, että jos sattuisi käymään niin onnettomasti, että minä itse tulisin valituksi, olemme tuomikapitulin, konsistorin, yliopiston kanslerin, rehtorin ja keisarin - öö - Suomen presidentin kanssa päättäneet, että minä voin siinä tapauksessa poikkeuksellisesti itse siunata itseni.

Korostettakoon tässä yhteydessä, että myös teologiset tiedekunnat Suomessa seuraavat aikaansa ja pyrkivät mahdollisuuksiensa mukaan soveltamaan innovatiivisen plutokrati - öö- demokratian uusimpia trende - öö - keinoja tasapuolisen ja tasa-arvoisen sekä oikean ja aidon uskon kontrolloimiseksi.

Mekin täällä Helsingin keisarillisessa ylipistossa sekä kaikki kolleegamme Suomen muiden yliopistojen teologisissa tiedekunnissa olemme innokkaasti halunneet saada mainitun mielipidemittauksen käytäntöön ja arvaan nyt - niin teidän hyvä yleisö - myös te pilkkaajat siellä - ja hyvät kolleegat, korvat hörössä kuuntelevan, kenet on valittu Suomen uskottavimmaksi teologiksi.

Kädessäni on kuori, jonka sisältä löytyy jännittävän kilpail - öö - kyselyn lopputulos. Minulla itselläni ei tietenkään ole mitään etukäteistietoa asiasta, vaikka mulla hyvät suhteet onkin kaikkiin äänestyslautakunnan jäseniin.

Ryhdyn nyt avaamaan kuorta ja kappas vain - mitäs täältä löytyykään: taitettu valkoinen paperilappu, jonka sisäpuolelle on kirjoitettu joitain kirjaimilta vaikuttavia merkkejä. Käännän taitetun lapun auki, ja sieltä paljastuu nimi Eero Huov -- öö - mitä?! Eikö täällä luekaan minun nimeäni, vaikka lobbas - öö - vaan Matti Myllykoski, joka on Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan Uuden Testamentin eksegetiikan dosentti sekä tiedekunnan informaatikko. Myllykoski on toiminut myös Vartija-lehden toisena päätoimittajana vuodesta 1998.

Valtavat - suorastaan myrskyisät - suosionosoitukset säestävät piispa Huovista hänen luettuaan Myllykosken nimen ja esitellessään tämän nykyisen, ammatillisen karriäärin. Pilkkaajien penkissä noustaan jopa seisomaan ja huutelemaan avoimesti bravo! Minäkin, joka tätä lähetystä selostan, istuin itse kyseisellä penkillä ja olen nyt noussut seisomaan sen päälle vislaten ja kuuluvasti huutaen: Hyvä Masa!

Myllykoski itse seisoo kolme metriä pilkkaajien penkistä vasemmalle, eksegeettien puolella ja näyttää hänkin erittäin hämmästyneeltä, joskin toki leveä hyvy karehtii huulillaan ja varmaankin ajatuksissaan hän laskee, että nyt saan asuntolainani kertaheitolla maksettua Pyhän Hengen lahjalla ja vielä jää vähän ylikin.

Piispa Huovinen vaikuttaa järkyttyneeltä ja pettyneeltä, osin myös - kuten aina - nöyrältä ja lempeältä kuin teuraaksi vietävä karitsa. Hän pyytää yleisöä hiljenemään ja jatkaa:

Matti Myllykoski on voittanut minut yhdellä äänellä ja kolmanneksi sijoittuneen Kuopion piispa Riekkisen kahdella ja puolella äänellä, mikä vaikuttaa hieman kummalliselta vaalimatemaattisesti. Tulen välittömästi vaatimaan äänestysmateriaalin uusintatarkistusta, jotta mahdolliset virheet saadaan eliminoitua tuloksesta.

Koska mielipidemittaus suoritettiin sähköpostitse ja uudet hypertietokoneet pystyvät tarkistamaan sen muutamissa sekunneissa uudestaan eliminoiden hylättävät äänet välittömästi kuin virukset, Huoviselle toimitetaan puolen minuutin kuluttua printtipaperi, josta tarkistuksen tulos ilmenee.

Helsingin piispa pyörittelee päätään, sillä hän toteaa nyt toiseksi sijoittuneitten - itsensä ja Kuopion piispa Paavo Riekkisen lisäksi entisen Tampereen piispa Juha Pihkalan nousseen tarkistuksessa tasapisteisiin hänen kanssaan. Huovisen vaatima toinen tarkistuskaan ei tuo muutosta tähän asetelmaan.

Voittaja on edelleen yhdellä äänellä Matti Myllykoski ja toiseksi sjoittuneet Huovinen, Riekkinen ja Pihkala jakavat toisen sijan samalla äänimäärällä.

Viimein Huovinen ilmeisen tyynesti alistuu lopputulokseen ja ryhtyy tarkastelemaan mittauksen voittajan saamia perusteluja, eli miksi Matti Myllykoski voitti täpärästi ennakkosuosikki Huovisen ja tämän kanssa samaan äänimäärään nousseet, erittäin kovat kilpakumppanit.

Hyvä yleisö, arvoisat huligaanit. Kädessäni on paperi, josta ilmenee, miksi Matti on saanut niin suuren suosion näissä typeriss - öö - demokraattisissa kansan äänen populistisiss - öö - populaareissa testauksissa.

Tänne on valittu ehkä kaikkein suosituin slogan, josta tämä tosiasia ilmenee. Eräs vapaamielinen, naispuolinen liberaaliuskovainen, joka on kokeillut lähes kaikkia maailman uskonnon muotoja, kirjoittaa: 'Masa on suvaitsevainen, joustava, komea ja esittää dogmaattisesti pätevimmän lausuman uskon luonteesta postpost-teologisena aikana: "Epäílen, siis uskon. Uskon, siis epäilen."'

Huovinen mykistyy täysin tämän luettuaan, vaikka hän varsin hyvin on perehtynyt ateistisen teologian historialliseen ja systemaattiseen taustaan. Emeritus-piispa, dogmaatikko Pihkala huutaa: Kerettiläisyyttä! Piispa Riekkinen taas retorisoi kuuluvasti: Perusteltua mutta liian epämääräistä retoriikkaa!

Myllykoski itse kutsutaan paikalle noutamaan Suomen yliopistojen teologisten tiedekuntien uskottavimmalle teologille vuodatettavan Pyhän Hengen armolahjan: 100000 euron sirukortin. Lisäksi hänelle luovutetaan kullattu pokaali, jossa lukee: Champion of Faith 2008.

Aalto-yliopiston sponsoroiman mielipidemittaukseksi nimitetyn kilpailun palkintolautakunta on päättänyt, että se, joka voittaa kolmesti vuoden uskovaisen (anteeksi uskottavimman) tittelin, saa pokaalin omakseen, minkä jälkeen teetetään uusi, hieman toisenlaisen designin lähtökohdista.

Joten Matti Myllykoskella on vielä kilpailtavaa, mikäli aikoo saada pokaalin komistamaan olohuoneensa palkintohyllyä eläkepäivilläkin.

Eero Huovinen toteaa palkintogaalan lopuksi seuraavasti:
Arvoisat huligaanit - etenkin taas kerran te pilkkaajat siellä pitkässä penkissänne. Olemme nyt ensimmäisen kerran saaneet voittajan Ken on maassa uskottavin-kilpailussa, ja minun tehtäväni on nyt lopuksi antaa voittajalle palkintoshekin ja pokaalin jälkeen virallinen Pyhän Hengen siunaus, johon sisältyy bonuksena neljän viikon matka Israeliin - meno-paluu.

Huovisen on hieman vaikea peitellä pettymystään ojentaessaan palkintoa Jeesuksen viimeisten päivien, 'kristillisen' sosiaalihistorian ja nykyään myös Justinos Marttyyrin tuntijalle, mutta yleisö näyttää pitävän lopputuloksesta ja kuten sanottu - me täällä pilkkaajien penkissä riemuitsemme siitä, että epäily on tällä tavoin - demokraattisen mielipidemittauksen ratifioimana - saanut tasavertaisen aseman autenttisen uskon vaatimuksen kanssa.

Tämän jälkeen kuka tahansa voi mennä kirkkoon, kokematta olevansa hyljeksitty epäuskonsa ja epäilynsä vuoksi, koska kamppaileehan vuoden uskottavimman teologin palkinnon saanut itse nimenomaan epäuskon ja skeptisismin kanssa.

Eero Huovinen suorittaa Myllykoskelle Pyhän Hengen siunauksen yhdessä piipojen Pihkala ja Riekkinen kanssa. Monimutkaisen rituaalin, josta en ymmärrä itse juuri mitään. Lopuksi Huovinen voitelee Myllykosken pään pyhällä Saint-Brylcreem-tukkaöljyllä (ks. PS.) .

Matin litimärästä päästä valuukin öljyä oikein noroina hänen lähtiessään äänekkäiden taputusten ja bravo-huutojen kannustamana lavalta kohti Aalto-yliopiston Cadillacia kuljettajineen, joka odottaa häntä Porthanian edessä, ja jolla hän kiertää kuin triumfikulkuessa roomalaisen sotapäällikön tavoin koko iltapäivän ajan ympäri Helsinkiä.

Illaksi Matin on tarkoitus siirtyä viettämään palkintojuhlia yksityistilaisuuteen tuntemattomaan seitsemän tähden hotelliin. Fallbölen toimitus seuraa sankaria niin tiiviisti kuin vain pystyy ja raportoi, jos kohta jotain mielenkiintoista ilmenee.

Täten Matti Myllykoski on siunattu Suomen uskottavimmaksi teologiksi vuonna 2008, mikä merkitsee, että piispa Eero Huovinen jäi piispojen Riekkinen ja Pihkala kanssa nuolemaan näppejään - tosin niukasti mutta määrällä, joka riittää erottamaan voittajan toiseksi tulleesta. Täällä pilkkaajien penkissä tosin liikkuu huhu, jonka mukaan tuo määrä riittäisi jopa erottamaan ihmisen ja Jumalan toisistaan.

Päätän raporttini täältä Helsingin keisarilliselta yliopistolta tähän. Ensi vuonna kilpaillaan taas uudestaan Champion of Faith-kannusta. Siihen asti näkemiin, kuulemiin ja uskomisiin!

PS.
Palkintolautakunnan ehkä visaisin ongelma oli yllättäen se, että jos voittajaksi valitaan kaljupää, niin hänen päätään ei ole käytännöllistä voidella tavanomaisella öljyllä vaan siihen on käytettävä tahmeampaa rasvaa - jotain hieman kenkälankin tapaista, jotta se pysyisi kiinni päässä.

Mutta tämäkin ongelma ratkaistiin ja nahkatukille kehiteltiin kemian laitoksella oma Pyhän Hengen kuulapää-lankki: The Holy Bald-Head Grease.

PPS. Suomen ortodoksisen kirkon teologeista parhaiten sijoittui isä Mitro Repo - heti kärkinelikon jälkeen viidenneksi, mikäli sijoituksia voidaan ylipäätään laskea äänten merkillisen jakautumisen vuoksi. Arkkipiispa Leo jäi kauas kärjestä, mutta Helsingin 'lobbari'-metropoliitta Ambrosius sijoittui 12:sta.

April 22, 2007

Uskonto, kulttuuri ja huippuyliopisto

Kirjoitettu kommentiksi A-K.H:n kommenttiin päreessäni "Onko kristillinen uskonto pyhän edustaja, sorron väline vai 'heikkojen' kostoa?".

*
Marxille uskonto on liittoutunut hallitsevan taloudellisen eliitin kanssa, joten kyse oli siis kirkon auktoriteetista, jolla tuuditettiin ihmisiä tuonpuoleisen pelastuksen odotuksen uneen, jotta he unohtaisivat maallisen vaelluksensa sosiaalisen ankeuden todelliset syyt.

Nietzsche puolestaan ei kritisoinut niinkään kirkkoa vallan välineenä - siinä suhteessa se oli hänen mielestään onnistunut oikein hyvin, mutta kristilliseen oppiin hänen mielestään väistämättömästi sisältyvää tekopyhyyttä sekä kaunaisuutta eri tavalla ja poikkeavasti ajattelevia ihmisiä - etenkin taiteilijoita kohtaan, hän arvosteli säälimättä.

Sekä Marxin että Nietzschen kritiikki on 'nietzscheläisittäin' perspektivististä.

Molemmilla on siis omat näkökulmansa - Marxilla proletariaatin aseman ja tietoisuuden parantaminen siirtämällä tuotantovälineet kokonaan työntekijöiden - siis käytännössä valtion omaisuudeksi (suunitelmatalous), mikä ei ole osoittautunut ainakaan suuressa mittakaavassa tehokkaaksi käytännön ratkaisuksi, ellei sitten sivistystointa ja hoitopalveluja pidetä poikkeuksina, jos aiotaan ylläpitää pohjoismaisen hyvinvointivaltion ideaalia.

Osuustoiminta-muoto on myös varteenotettava ajatus pelkän osakeyhtiön rinnalla, joskin se tuskin voi kattaa kovin laajoja tuotantoaloja.

Nietzschelle kysymys on esteettisten (taiteellisten) ja ylipäätään kaikkien kulttuuristen sekä kasvatuksellisten arvojen ja 'innovaatioitten' vapaan kehityksen takaamisesta, mikä ei onnistu tasa-arvon ja kristillisen 'hissuttelun' ilmapiirissä vaan johtaa tasapäistymiseen.

Nietzschen ajattelu on tässä kohtaa kovin komplisoitua ja jopa ristiriitaista (ainakin siltä puuttuu historiallinen evidenssi), joskin hän kyllä perustelee sitä esim. Bismarckin nationalistisella imperialismilla (nationalismi uutena, tasapäistävänä uskontona; tämä ennakoi fasismia myös siksi, että Preussin lehdistönvapaus oli muita länsimaita huomattavasti tiukempaa!) ja hänen valtiovarainministerinsä sosialistisilla uudistuksilla, joilla tuuditetaan kansa - elintason muutenkin noustessa 1800-luvun lopun Saksassa - syvään 'horrokseen', jolloin ainoat henkiset tarpeet muodostuvat juopottelusta, karnevaaleista, surkeasta viihteestä sekä tekopyhästä tasa-arvon eli alunperin kristillisen lähimmäisenrakkauden opista, jonka nimissä on paitsi tapettu enemmän ihmisiä kuin pelastettu, myös saatu ihmiset käyttäytymään laumavaistoisesti eli arkaillen ja 'kesyyntyneen banaalisti mielistellen'.

Jos tasa-arvo toteutetaan, niin loogisesti se johtaa äärimmillään paitsi kaikkien erityisten oikeuksien eli etuoikeuksien (privilegoiden) myös KAIKKIEN oikeuksien vastustamiseen.

Tai kuten Nietzsche sanoo, miksei oikeuksien vaatimisella olisi toki vielä voimakastakin tehoa, mutta itse pyrkimys ehdottomaan tasa-arvoon aiheuttaa sen, ettei oikeuksilla ole enää rationaalista perustetta.
(Muun muassa Alistair MacIntyre tunnusti, että tämä Nietzschen kiritiikki on täysin paikallaan ja on syytä ottaa vakavasti sekä analysoida tarkoin, koska se pitää osoittaa vääräksi!)

Väittäisin itse, että myöskään velvollisuuksilla ei ole mitään virkaa äärimmäisen tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, koska siellä ei tarvita tällaisiakaan hyveitä, sillä itse utooppinen tasa-arvo-proseduuri huolehtii kaiken käytännön sujumisesta ilman konflikteja...

(Uskottavaa...eikö vain? Eikö? Miksi? Ettekö uskokaan tasa-arvoon?)

Mutta en voi uskoa, että Nietzsche olisi esteettisessä elitismissään ollut kovin suuri huippuyliopistojen ystäväkään, koska hän olettaakseni kyllä kannatti humboltilaista Wissenschaftlehreä, jossa tiede ymmärrettiin paljon laajemmin kuin nykyään täysin erikoistuneissa huippuyksiköissä, jotka ovat yleensä suorassa yhteydessä kaupallisiin projekteihin, eikä itse laajempi perussivistys ole enää muuta kuin ikävä ja hidastava jarru täysipainoisen erikoistutkimuksen tekemisessä.

Tosin Nietzsche kritisoi Saksan yliopisto-opetusta (tai ainakin ennakoi tulevan tilanteen) jo 1870-luvulla siitä, mistä me Wissenschaftlehren kannattajat kritisoimme sitä vasta nyt Suomessa!

Eisteinin tapainen nero oli valitettavasti vain sääntöä vahvistava poikkeus, jolla oli fysiikan lisäksi myös sekä humanistisia että taiteellisia intressejä ja harrastuksia.
Kysessä ei siis ollut mikään luonnontieteen ja matematiikan silmälaput silmillään ajatteleva, 'kylmennetyin sisuksin toimiva sammakko' (Nietzsche).

Mutta asioitten pitää olla myös toisinpäin. Humanistien tulee saada kunnon 'perusannos' luonnontieteellisissä aineissa.
Schopenhauer esimerkiksi opiskeli aikoinaan yliopistossa ensin lääketiedettä sekä biologiaa ja siirtyi vasta tämän jälkeen pääaineeseensa filosofiaan.
Itse Hegel (joka oli lukenut alunperin teologiaa) havaitsi, että Schopenhauerilla oli paremmat tiedot luonnontieteissä kuin hänellä tämän hakiessa dosentuuria Berliinistä.

Myös Nietzsche luki itsenäisesti (osittain juutalaisen ystävänsä tohtori Paul Reen suosituksesta) 1870-luvun toisella puoliskolla ja 1880-luvun alussa muutamia aikansa kemian ja fysiikan tunnettuja teoksia sekä tietysti Darwinin Lajien synnyn.
Olipa hänellä jopa suunnitelma (joka ei toteutunut) lähteä Reen ja Lou Salomen kanssa opiskelemaan kemiaa Pariisiin!

Luultavasti olen tässä sivistysiassa, ainakin mitä poikkitieteellisyyteen tulee, samaa mieltä Kemppisen kanssa, vaikka ymmärrän toki myös hänen perustelunsa huipputehokkaasta innovaatio-yksiköstä, koska onhan meidän saatava leivän päällekin jotain levitettä tai jopa siivu makkaraa - eli uusia ideoita/innovaatioita pitää/tulee kyetä kehittämään jo ihan pelkästään valtion talouden takia (vapaasti Kemppistä lainaten).

Mutta toivoisin Kemppiseltä vielä selkeämpää kannanottoa - kuten luulen myös Petri Järveläisen toivovan - tästä asiasta.

*
Joka tapauksessa Pekka Himasen 'Suomalainen-unelma' oli mielestäni niin täysin makrotason kliseheemäinen abstraktio, etten maksaisi siitä 1000:ta euroa enempää, jossa minulla olisi valta päättää moisen pseudokonsultoinnin arvosta suomalaiselle yliopisto- ja sivistystoiminnalle.

Himasen idea olisi mahtunut pariin kolmeen virkkeeseen, eikä siihen senkään jälkeen olisi jäänyt mitään, mitä se Platonin Menon-dialogin orjapoika ei olisi oivaltanut, kun Sokrates häntä ensin 'ovelasti' avitti.
Ja Sokrateshan ei sitäpaitsi ottanut maksua 'innovaatioiden ('lapsen') päästöistään' kuten Saarisen ja Himasen kaltaiset sofistit.
(Toki työstä pitää saada palkka, mutta puhunkin nyt aivan suhteettomista palkkioista verrattuna työn todelliseen arvoon.)

Sokrates toimi siis täysin vastoin Ateenan ja kaikkien muittenkin jälkeenpäin ilmaantuneitten 'huippuinnovaatioyksiköitten' periaatteita ja käytäntöjä, jotka ovat ainakin USA:ssa jollain tapaa kytköksissä joko esim. aseteollisuuteen, ylipäätään kaupallisiin mafioihin tai vastaaviin 'yleishyödyllisiin' projekteihin.

April 13, 2007

Tieteen formulakuskit

Kirjoitettu kommentiksi PJ:n päreeseen "Juhlapuhe pykälälle".

*
Entäs ne huippu-innovaatio-yliopistot? Jonne sijoitetaan kaikki päänsä liialla tiedolla sekoittaneet ja/tai siitä 'euforisoituneet'?

Siis joko sellaiset, jotka ovat valtaisan mutta pirstaleisen informaation hallintansa vuoksi hajottaneet reflektiiviset intentionsa taivaan tuuliin kuten Jukka Kemppinen (tosin Kemppinen on aivan oikeassa, mitä poikkitieteellisyyden vaatimukseen tulee) tai sellaiset - yleensä 'äärikovien' luonnontieteiden tutkijat, jotka ovat supistaneet kompetenssinsa yhteen ainoaan 'pisteeseen' eli tietävät kaiken esim. aivojen mantelitumakkeen aineenvaihdunnallisista reaktioista heteroseksuaalisen kiihotuksen aikana tarkasti kontrolloiduissa laboratorio-olosuhteissa tiukasti strukturoitun tutkimusetelman puitteissa - klo:23.00-24:00 välisenä aikana iltayöstä - täydenkuun aikaan jne...

Kolmanteen kategoriaan kuulunevat Pekka Himasen kaltaiset "plagiaattorit", jotka tekevät jo miltei teini-ikäisinä eximian väitöskirjoja, joista ei kuitenkaan löydy tippaakaan omaperäisyyttä, mutta jotka täyttävät muodollisesti väitöskirjan tekemiselle asetetut - varsin pedanttiset ja jäykät vaatimukset - henkilöt, jotka esittelevät käsittämättömän suuria palkkioita vastaan triviaaleja ellei peräti banaaleja - yleensä jonkun suuren gurun (Castells) ajatuksia soveltavia arvioita innovaatioyhteisöjen syntymisen mahdollisuuksista käyttäen esimerkkinä 2500 vuotta sitten kukoistanutta Kreikan kulttuuria, joka oli kuitenkin aivan eri pohjalta ja pohjalle rakentunut kulttuuri- ja kommunikaatioyhteisö kuin joku pelkkään teknologiaan erikoistuneitten "Pelle Pelottomien" piilaakso Kaliforniassa 1900-luvun lopulla.

Näistä he sitten keskustelevat televisossa esasaaristen kanssa innostuneesti ja hauskasti ikäänkuin eivät lainkaan tajuaisi olevansa mitään muuta kuin lisää hyvin kaupaksi käyvää teknologista romua himoitsevan markkinatalouden hyväksikäytetyimpiä marionetteja (tosin hyväpalkkaisia kuten 'luxusprostituoidut' aina).

(Myönnettäköön, että Pekka Himanen on poikkitieteellinen ja omaa varmasti laajan yleissivistyksen.)

*
Mutta niinhän se on nykyään yliopistomailmassakin: tulos tai ulos!Hyvästi siis lopullisesti humboltilainen yliopistoihanne ja Wissenschaftlehre!

Tosin yliopistomaailmakin on aina ollut myös kilpailuyhteisö, mikä tietenkin on aivan luonnollista ja jopa välttämätöntä, mutta jos pelkkä erikoistuneitten tutkintojen määrä alkaa tulla tärkeämmäksi kuin yleissivistys ja poikkitieteellisyys, joita minun mielestäni täytyisi pitää kaiken todella korkeimman luokan tutkimuksen perustana, niin tällainen tilannehan alkaa muistuttaa vähitellen ammattilaishuippu-urheilua.

Pitäisikö huippututkijoita ryhtyä nimittämään 'tieteen formulakuskeiksi'?

Vaikka 1800-luvun saksalainen yliopisto oli sen ajan maailman huippu, niin en yhtään ihmettele, että Nietzsche, jota arvostettiin oman tiedealueensa huippuopiskelijana, haistatti esimerkiksi Schopenhauerin, Marxin ja Freudin ohella pitkät koko 'putiikille'...puhumattakaan nyt vaikka Wittgensteinin kritiikistä akateemisen maailman maneereita kohtaan.

(Joku (en muista nyt nimeä) arvostettu 'innovaattori' totesi, että yliopisto on paikka, jossa ei ajatella. Tiedon omaksuminen ja omaehtoinen ajatteleminen ovat nimittäin kaksi eri asiaa, jotka lopultakin aika harvoin yhdistyvät samassa henkilössä...)

Ai niin - mutta eiväthän nämä edellä mainitut herrat lopultakaan olleet tiedemiehiä vaan "satusetiä", joiden ajatukset on jo 'kumottu'.

Pyydän anteeksi varsinkin kaikilta äärireduktionisteilta, jos tulin loukanneeksi heidän pyhää vakaumustaan siitä, että todellinen tiede lähestyy jatkuvasti ja vääjäämättömästi totuutta...

Toivottavasti he kuitenkin osaavat lähestyä sitä tarpeeksi varovaisesti, sillä aina on vaarana saada kallonmurtuma, jos törmää liian lujaa - varsinkin totuuteen...