Rakkauden panttivangit

Kuva: 'Rakkauslukkoja' sillan kaiteessa.

Pari lisäystä 12.3

I
Olen lukinnut sinut sydämeeni niinkuin sinäkin olet minut sisimpääsi sulkenut. Ongelmaksi jää, mitä tehdä avaimille, jotka annoimme toisillemme? Nehän ovat jatkuva muistutus epäilyn mahdollisuudesta.

Mutta jos hävitämme avaimet, saatamme pahimmassa tapauksessa jäädä toistemme orjiksi. Rakkaus ei kuitenkaan ole epäilyä sen enempää kuin orjuutta vaan intohimon ja kuuliaisuuden - Halun sekä Lain - ylittävä ja yhdistävä sidos.

Me tarvitsemme ne avaimet, sillä rakkaus ei - kuten ei usko ja toivokaan - elä kahleissa, vaikka kihloissa oltaisiinkin (kihla merkitsee alunperin panttivankia). Entä olemmeko me itse oikeita henkilöitä toistemme lukkojen avaimia säilyttämään? Jos emme, niin kuka sitten on? (Jälleen se kuuluisa, tuntematon, 'yhdistävä kolmasko'? Rakkaus, Jumala, Kohtalo jne.?)

II
Alla olevassa jutussa kuvattu tapa vaikuttaa toki romanttiselta ja taikauskoiselta (kuten kaikki symbolinen viime kädessä aina), mutta sisältyy siihen muutakin kuin pelkkää tunteikasta hömpötystä.

Jokainen merkki ja symbolinen ele henkilökohtaisen sitoutumisen ilmaisemiseksi on nimittäin kuin sakramentti, jota tarvitaan uskon (toivon ja rakkauden) sinetöimiseksi. Ei enempää eikä vähempää. Sitäpaitsi mitä muuta ovat kihlasormukset kuin sitoutumisen ja sitomisen symboleja (kihla siis merkitsee alunperin panttivankia).

Lukon kiinnittäminen on kuin hevosenkenkä oven yläpuolella tuottamassa onnea. Ajatellaan, että se saattaa vaikuttaa, vaikkei siihen tosissaan uskoisikaan. - - Ja kuitenkin tähän merkkiin ja performaatioon jollain tavalla uskotaan - ehkä jopa syvästi, koska se epäilyistä huolimatta halutaan esittää julkisesti. Leikkimielinen - ei-tosissaan otettu - taikausko on tällä tavoin muuttunut ideologiaksi, joka säätelee suhtautumistamme itseen, toisiin ja maailmaan yleensä.

Täytyy korostaen toistaa, että kyseinen merkki ja sen käyttö on osoitus kahden ihmisen välillä vallitsevasta epätavallisen vahvasta ja intiimistä suhteesta, jota halutaan suojata ja jonka kesto halutaan varmistaa.

Mutta - kuten edellä totesin - emmekö me tarvitse sakramenttejakin juuri sen ilmaisemiseksi, että suhteemme Jumalaan on tiivis ja pysyvä - nyt ja aina. Psykologisesti lukon kiinnittäminen ja mahdollinen avaimen heittäminen jonnekin huitsin nevadaan on siis uskontunnustus (samaan tapaan kuin ristinmerkin tekeminen katolisilla tai ortodokseilla), jonka toisena osapuolena on lacanilaisittain The Biggest Other - Jumala.

Luterilaiset ovat tässä suhteessa melko tylsää ja mielikuvituksetonta porukkaa, mutta eivät hekään ihan ilman sakramentteihin verrattavia merkkejä tai performaatioita kirkossaan pärjää - kielestä ja kommunikaatiosta yleensä nyt puhumattakaan.

Allegorisesti ilmaisten haluaisin väittää, että ihminen vailla merkkejä (laajemmin: kieltä) on kuin majakka ilman valoa. Kukaan ei silloin näe sitä, eikä se näe ketään muita. Miten sellainen voisi olla edes olemassa?

III
Romantikkojen lukot kismittävät kaupunginisiä ympäri maailmaa

RIIKA. Tiesitkö, että lukkosepällä käynti on yhtä tärkeä osa häävalmisteluja kuin kultasepällä käynti?

Näin ainakin Latvian pääkaupungissa Riiassa, jossa tuore aviopari siirtyy kirkosta lähipuistoon ja napsauttaa sillankaiteeseen oman nimikkolukkonsa. Lukko symboloi avioliiton kestävyyttä. Riian vanhankaupungin puistoissa matkailija ei voi olla huomaamatta lukkoja pursuavia siltoja.

Riika ei ole ainoa rakastavaisten lukkokaupunki: kuuluisia ovat muun muassa Unkarin Pécs, Italian Firenze ja Rooma, Uruguayn Montevideo, Japanin Mihama ja Etelä-Korean Soul.

Tradition alkuperä on hämärän peitossa, mutta sen leviämiseen ovat vaikuttaneet ainakin romanttiset kirjat ja elokuvat.

Lukkoseppienkin huhutaan levittäneen tahallaan tapaa omiin kaupunkeihinsa.
Riiassa viranomaiset suhtautuvat lukkoihin yleensä suopeasti, mutta muualla saa olla varovainen mihin lukkonsa kiinnittää.

Italiassa Firenzen kuuluisa Ponte Vecchio -silta oli ollut lukotuksen kohteena noin vuosikymmenen, kunnes pari vuotta sitten lukot alkoivat muuttaa keskiaikaisen sillan ilmettä liiaksi.

Viranomaiset irrottivat 5 500 lukkoa ja määräsivät lukon laittamisesta 50 euron sakon.
Lukot levisivät Roomaan, jossa Ponte Milvio -sillan valotolpat saivat lukkokuorrutuksen. Viime vuonna lukkoja alkoi ilmestyä kirkon porttiin, joka sijaitsee matkailijoiden suosiman Trevin suihkulähteen aukiolla.

Lukot saivat kuitenkin pikaisen häädön kiivaan kirkkoherran toimesta.

Unkarissa lukkojen vaivaamissa kaupungeissa on ehdotettu ratkaisuksi pelkästään lukkoja varten pystytettyjä erikoisaitoja, vähän samaan tapaan kuin moni kaupunki on pystyttänyt aitoja graffititaiteilijoiden käyttöön.

Onnelliset pariskunnat voivat myös aiheuttaa onnettomuuksia. Japanissa ainakin yhden lukkoaidan tiedetään kaatuneen lukkojen painosta.

Etelä-Korean Soulissa lukkoja kiinnitetään tv-tornin näköalatasanteella, josta avain heitetään alas – satojen metrien pudotuksen jälkeen se voi olla ikävä yllätys tornin juurella tähyilevälle.

Riiassa avain heitetään sillankaiteen yli kanavaan. Plups. Veden pinta väreilee vain hetken, mutta tuoreen avioparin hymy näyttää kestävän ikuisesti.

*

http://uutiset.msn.hs.fi/matkailu/artikkeli/Romantikkojen%20lukot%20kismittävät%20kaupunginisiä%20ympäri%20maailmaa/1135247584387?ref=msn

Pathoksen ja Doriksen viimeinen tapaaminen

Viimeisin muutos ja lisäys on tehty Doriksen ensimmäiseen, pitkään vastausrepliikkiin Pathokselle 25.1.
*
Pathos oli harmissaan. Athos ja Typhus eivät olleet innostuneet hänen 'doriksenpelastusretkestään' vaan olivat lähteneet jatkamaan 'kuran', joksi Pathos terävien ystävänä kutsui oluita, juomista inhottavaan Pickwick Pubiin Ala-Malmintorin laidalla.

Malmitalo oli vielä auki kellon näyttäessä vasta puolta kuutta illansuussa. Pathos päätti mennä käymään kirjastossa ja koukkasi matkallaan sinne Malmitalon inva-wc:n kautta. Vahtimestarilta avainta pyytäessään hän koki yllätyksen.

'Ovi on auki, teitä odotetaan'. 'Mitä ihmettä' P. ähkäisi, ja merkillisen sävähdyttävä aavistus täytti hänen mielensä.

Pathos koputti inva-wc:n ovea, ja kun se avautui, hän näki - aivan oikein! - edessään kadonneen Doris Häkkisen, tuon estetiikkaa opiskelevan naapurin himphamppuhempukan, jota 'kimppakiva-kaverien' oli ollut määrä lähteä etsimään.

'Miten ihmeessä sinä olet täällä? Mistä sinä tiesit, että minä tulen kirjastoon juuri näihin aikoihin? - - Ja mistä olet saanut nuo mustelmat tai mitkä lie fritsut kaulaasi? Ernestin kanssako te olette olleet paneskelemassa ja nyt sinä lutka yrität pokata minut?!'

Doris katsoi Pathosta syvälle silmiin.

'Sinä pöhkö ja hölmö mies. Pitääkö sinun aina olla niin fanaattisen mustasukkainen, vaikka me emme oikeastaan edes seurustele. Sinä vain olet kehitellyt päässäsi epärealistisia ja seksipitoisia fantasioita minun suhteeni, vaikka me emme ole muuta kuin jutelleet blogeissa, lähetelleet sähköposteja, puhuneet muutaman kerran skypessä, nähneet täällä kahviossa ja käyneet sitten pari kolme kertaa sinun luonasi. Ei sellainen ole vielä mikään parisuhde vaan deittailua - sinä neuroottinen, ihmisarka, viettielämältäsi ambivalentti, estynyt ja puolittain sadomasokistinen, äitisymbioosistasi kärsivä naistenvihaaja!'

Pathokselta loksahti konkreettisesti monttu auki.

'Että mitäkö? - - Mutta jos tuo, mitä sanot, pitää paikkansa, ja se pitää, niin sitä suuremmalla syyllä voin kysyä uudestaan, että minkä ihmeen takia sinä odotat minua täällä inva-wc:ssä, jossa tosin olen kerran lausunut sinulle yhtä Larin-Kyöstin runoa - ja sitäkin mielestäsi ihan pieleen? Ethän sinä minusta välitä - rakastamisesta nyt puhumattakaan. Sinä jakorasia!

Doris rypisti otsaansa muka miettiväisesti, mutta hänen vinkeä kasvonilmeensä ja suunsa mutruisuus paljasti jonkin aivan muunlaisen tunteen tuon fasadin takaa.

'Entäpä jos minä tykkään sinusta - ihan oikeasti - mutta en halua sitoutua sinuun - ainakaan vielä. Eikä tarvitse sinunkaan sitoutua minuun. Joten voimme molemmat säilyttää vapautemme ja silti elää jonkinlaista yhteistäkin elämää - silloin tällöin - kunhan vain pääsemme molemminpuoliseen yksimielisyyteen siitä milloin ja missä. Ainakin minä haluaisin sellaisen suhteen sinun kanssasi.'

Pathos nieleskeli ääneen ja änkytti:

'Ai että niinkuin sellaista Sartren-Beauvoirin suhteen vapauttako tarkoitat? Ollaan yhdessä, mutta tehdään kukin tahoillamme, mitä halutaan. Mikä se sellainen suhde on? Seksuaalista pätkätyöläisyyttä. Muodostaisimme ikäänkuin vapaaehtoisen huoraprekariaatin, mitä intiimiin yhteiselämään tulee.

Entä jos minä olenkin rakastunut sinuun ihan oikeasti? Entä jos minä en voi sietää, että sinä käyt nussimassa Ernestin kanssa joka torstai-ilta ja palaat pillu ja huulet turvoksissa katselemaan kympin uutisia - raukeasti hymyillen - selvästikin pari kolme järisyttävää orkkua saaneena - sinä toisen miehen mulkun jatke!'

Doris Häkkinen - tuo Pathoksen märkien unien ja mustasukkaisten aggressioitten kohde ei hätkähtänyt miehen uhoilua:

'Mutta sinulla on aivan sama vapaus naisten - ja miksei myös miesten suhteen. Minä en ole mustasukkainen. Olen vapaamielinen, vapautunut ja sen vuoksi myös iloinen ihminen. Toisin kuin sinä - suurisuinen peikko ja mörkki!'

Vihainen mörkki katseli Dorista hänen kommenttinsa jälkeen. Käytyä keskustelua pohdiskellen Pathoksen suupielet kääntyivät kuitenkin lopulta sarkastiseen virneeseen. Sitten hän lausui itseironisen kohtalokkaalla äänellä käyttäen kaikkea sitä dramaattista mimiikkaa, jota oli yksin ollessaan ajankulukseen ja itseään hauskuuttaakseen kaksiossaan harjoitellut naureskellen monesti ääneen performatiiviselle pelilleen:

"Hyvästi Doris. On toki totta, että sinä et ole ainut nainen minulle tässä maailmassa, kuten en minä ole ainut mies sinulle. Mutta sitä en ymmärrä, miksi haluat meidän jatkavan sellaisessa suhteessa, joka aiheuttaa minulle tuskaa. Sadisti sinä olet. Pidä perseesi! Minä en aio jakaa sitä kenenkään muun kanssa.

Sillä jos minä nyt annan itseni rakastua sinuun todella syvästi ja ikäänkuin lopullisesti, niin minulla on oikeus vaatia sinulta tiettyä lojaalisuutta, sitoutumista ja uskollisuutta minua kohtaan - kuten sinäkin voit vaatia minulta sinua kohtaan, vaikka et sitä muka omien sanojesi haluakaan.

Tämä on meidän viimeinen tapaamisemme, ja sanon suoraan, että ainoa hyvä asia siinä on ollut se, että nyt minulle valkeni lopullisesti, kuka ja mikä sinä oikein olet. Ehdin sentään vielä kääntyä pois kuilun reunalta ja etsiä tasaista, tukevaa maata tunteilleni. Se, mitä sinä teet, on minulle enää yhdentekevää. Yhdentekevää, vaikka sieluni itkisi verta sen aikaa, kunnes unohdan sinut.

Palautan lainaamasi DVD:n vahtimestarille niin pian kuin ehdin. Hae se sitten, kun sinulle sopii. Mutta minä lähden nyt. Tämä näytös on lopussa, eikä se tule enää toistumaan. Eikä näissä sanoissa ole mitään pateettista ja dramaattista vaan silkkaa asiaa, sillä enhän minä ole sinulle kuin se yksi niiden muiden joukossa.

Hyvästi Doris. Ja onnea. Eroamme ystävinä. Tai ainakin minä yritän ajatella sinut ystävänä. Tunnustan, että se ei ole helppoa, koska minä rakastan sinua. Silti tämä on ainut vaihtoehto. Darling - jos joskus muistat minua, niin muista samalla, että kerrankin joku mies sanoi sinulle suoraan ja sisimmästään sen totuuden, minkä sinä ansaitsitkin kuulla. Ja totuus - rakas haikuni - eikö se ole aina hyvä asia - - - ?"
*
Doris Häkkinen jäi katse ja koko olemus jähmettyneenä seisomaan inva-wc:n ovelle ehtimättä sanoa edes hei, kun Pathos jo kääntyi, avasi oven ja paiskasi sen ulos mennessään kiinni paljon lujempaa ja kovaäänisemmin kuin olisi ollut asiallista.

Vahtimestari alkoi tuijottaa häntä ihmetellen. Pathos totesi miehelle lakonisen kylmästi ja välinpitämättömästi:

'Viekää rouvalle vessapaperia. Se on päässyt kuulemma loppumaan. Muuten kaikki on hyvin. Ja tulee myös olemaan. Mitä nyt vähän vatsavaivoista kärsitään...'

Tämän sanottuaan Pathos kaivoi povitaskustaan Doriksen hänelle lainaamaan DVD:n: Salò eli Sodoman 120 päivää (Pasolini), mulkaisi vielä alahuultaan puraisten wc:n ovelle päin, rykäisi ja sanoi hämmästyneelle vahtimestarille hitaasti ja arvokkaasti ikäänkuin tämä olisi ollut hänen henkilökohtainen palvelijansa:

'Antakaa tämä rouvalle, kun viette sen vessapaperirullan. Se kuuluu hänelle. Se on hänen omaisuuttaan. Niin henkisesti kuin fyysisestikin.'

Sitten Pathos alkoi klenkata kohti ulko-ovea, katuvalojen valaisemalle torille ja päätti lähteä vetämään kunnon kännit. Yksin. Hänen silmissään oli surullinen ja ikävöivä katse.