Doriksen olohuoneessa

Kielimafia on tehnyt lisäyksen loppuun 23.1.

Matka ei ollut pitkä. Jo parin minuutin ajon jälkeen auto kääntyi -50-luvulla rakennetun, idyllisen omakotitalon pihaan. Pathos ja Ernest kävelivät omenapuitten ympäröimää pientä kujaa rappusia kohti. Ulko-ovi aukeni vähän ennenkuin he ehtivät rappusille asti, ja kuistille käveli lyhyehkö, kypsää ikää lähestyvä, punaisia sukkahousuja käyttävä, vakavan mutta silti hieman iloluonteisen näköinen ja oloinen nainen.

Te tulitte. Minä jo odotin.

Doris Häkkinen - tuo kummankin rakastuneen pöhkön mielestä niin hemaiseva himppuhamppu ja minimummo viittasi heitä tulemaan sisälle.

Minä olen tehnyt teille jo drinkit. Pathos juo skottilaista whiskyä ja Ernest japanilaista sakea. Tiedänhän minä teidän makutottumuksenne.

Doris tiesi kyllä muutakin. Pathoksen mielestä hän tiesi liikaa.

Nykyisessä mielentilassani minä joisin mieluummin venäläistä votkaa, Pathos sanoi Dorikselle, mutta olkoon - skottiwiski sopii erinomaisesti.

Pathos jätti pitkän talvitakkinsa naulakkoon ja asetti sen etumuksen hyvin varovasti seinää vasten. Tähän varovaisuuteen hänellä oli varsin pätevä syy.

Kolmikko käveli olohuoneeseen ja Doris näytti herroille heidän istumapaikkansa.

Hän on suunnitellut kaiken etukäteen - ihan kaiken, ajatteli Pathos. Minun ei olisi pitänyt milloinkaan rakastua tähän syöjättäreen. Hänhän tekee aivan mitä haluaa ja saa sormeaan napsauttamalla meidät nuolemaan vaikka - varpaitaan.

Ja nyt te kaksi teette sovinnon, huudahti Doris, ettekä kyräile toisianne! Tämä on käsky ja koskee etenkin sinua, Pathos, joka olet niin älytön noitten tunteittesi kanssa. Et hallitse itseäsi joskus lainkaan vaan uhoat kuin olisit menossa tappamaan jonkun.

Miten oikeassa sinä oletkaan hani, ajatteli Pathos ja yritti hymyillä niin, ettei hänen suupielistään ja silmistään olisi voinut nähdä, mitä hän todella sisimmässään oli jo päättänyt tehdä - siitä hetkestä lähtien, kun hän kehotti Ernestiä viemään heidät Doriksen luo.

Ernest, joka vaikutti helpottuneemmalta kuin pubissa, Pathoksen kanssa keskustellessaan, huudahti katsoen ensin Dorista:

Miksi emme olisi sovussa! Mitä pahaa siinä on, jos sinä rakastat meitä molempia ja me sinua?

Sitten hän kääntyi Pathokseen päin pilke silmäkulmassaan:

Itse asiassa meillä voi olla jopa hauskempaa kolmistaan.

Sinä typerys, synkisteli Pathos sanomatta sanaakaan ja käänsi oudon katseensa hitaasti Dorikseen, joka oli tullut Ernestin letkautuksesta entistä paremmalle tuulelle ja hymyili ihastuttavasti hänelle.

Pathos rykäisi kurkkuaan, sillä viimeistään nyt hänen oli sanottava kaikki se, mitä hänellä oli mielessään. Tai ehkei sentään kaikkea, koska ihan kaikkea sitä, mitä hän todella sisimmässään ajatteli, ei voinut pukea sanoiksi vaan teoiksi.

Pathos yritti hillitä tunteitaan, jotta olisi pystynyt ilmaisemaan itsensä asiallisesti ja vakuuttavasti. Hän tiesi, koska oli sen itse päättänyt, että heidän kolmen romanttinen pikku draama alkoi lähestyä loppuratkaisuaan.

Doris, jyräytti Pathos matalalla baritonillaan, sinä olet lutka! Et sinä ketään rakasta tai jos rakastatkin, niin olet valmis antamaan ja ottamaan sitä - muka rakkautta - vastaan keneltä tahansa ja melkein milloin tahansa. Olen puhunut kanssasi myös tästä - ja niin monesta muusta - asiasta sekä kahden kesken että skypessä kymmeniä tunteja, eikä minun tarvitse toistaa enää, mitä olen sanonut.

Kuulit viimeksi kolme tuntia sitten pienellä näyttämöllä - siellä inva-wc:ssä - kaiken sen, mitä minulla on enää sanottavaa ja jätettävää sinulle.

Minä halusin sinut itselleni, mutta en saanut. Olen käyttäytynyt kuin hölmöin narri ja häpäissyt itseni sanoillani ja teoillani sinun takiasi. Luuletko sinä aivan tosissasi vielä, että minä annan sinulle anteeksi sitä, että olen joutunut ostamaan rakkauteni sinuun paljastamalla sinulle sisimmästä luonteestani ja elämästäni enemmän kuin kenellekään muulle ihmiselle.

Luuletko sinä, että minä annan anteeksi sen, että sinä - saamalla minut rakastumaan itseesi, tiedät liikaa minusta ja minun tunteistani. Olet tehnyt minusta heikon tai oikeastaan henkisesti ramman. Sinusta on tullut niin voimakas, että kykenet parilla sanalla nostamaan minun mielialani taivaisiin tai pudottamaan sen helvettiin!

Minä olen tullut hulluksi sinun takiasi entisen - normaalin puolihulluuteni tilasta, mutta yhä sinä katsot oikeudeksesi olla vapaa kuin taivaan lintu, perhonen tai mikä lie Ernestin japanilainen haiku! Kävellä keikistelet ilman korkokenkiäsi ikäänkuin sinulla olisi sellaiset koko ajan jalassasi.

Tiedätkö mitä se on? Se on silkkaa flirttiä - jokaiselle, joka ainoalle miehelle! Sellainen sekoittaa heidän päänsä ennenpitkää, ja sinä kyllä tiedät sen.

Sinulla on miehiin sellaista valtaa, jonka rinnalla Napoleonin, Hitlerin ja Stalin diktatuuri oli lasten leikkiä. Karismaattisuudestaan huolimatta nuo tyrannit pakottivat ihmiset tottelemaan ja alistumaan, mutta sinun ei tarvitse muuta kuin kävellä persettäsi heiluttaen kadulla, ja mies kuin mies alkaa käyttäytyä sinun edessäsi opetetun koiran tavoin!

Napoleon - Doris Häkkinen - olisi kadehtinut sinun kykyäsi manipuloida himonsa ja aggressioittensa typeriksi tekemiä, kiimaisia miehiä.

Muistat varmaan vanhan kuvauksen siitä, miten nainen heittää nenäliinansa kadulle - hyvin tarkoituksellisesti - ja sitä nenäliinaa sitten orjamaisten palvelijoitten lailla kiiruhtavat toistensa kanssa kilpaillen nostamaan häntä ihailevat kaksi miestä.

Minä ja Ernest olemme ne kaksi miestä. Ne kaksi orjamaista narria, jotka taistelevat sinusta.

Mutta sinun mielestäsi koko juttu on pelkästään hauskaa leikkiä näitten mukavien ja lahjakkaitten herrojen kanssa. Olet jopa vaatimassa, että heidän pitäisi yhä vain jatkaa tätä sinun nenäliinaheittopeliäsi ja kilpailla vaikka loppuikänsä keskenään, kumpi ehtii ensin saadakseen sinun suosiosi.

Sanokoon vaikka itse evoluutio minulle mitä tahansa tällaisen käytöksen luonnollisuudesta ja tarkoituksenmukaisuudesta lajinsäilymisen ja ihmisen lisääntymisen kannalta, niin minä aion nyt kuitenkin haistattaa evoluutiolle selkokielellä sanottuna paskat!

Minä rakastan sinua Doris. Ja Ernest - sinua minä arvostan suuresti - mutta vihaan. Tuon naisen takia. Hän ei voi saada anteeksi sitä, mitä on minulle tehnyt. Mutta jos hän ei saa anteeksi, et voi saada sinäkään. Olet elävä muistutus Doriksesta ja hänen rakkaudestaan sinuun.

Odottakaa hetki - minun on näytettävä teille yksi juttu ennenkuin lopetamme.

Doris ja Ernest katsoivat hämmästyksestä ja ehkä pelostakin jähmettyneinä, kun Pathos käveli eteiseen ja tarttui talvitakkinsa liepeeseen.

Hänen katseessaan on päättäväistä epätoivoa.
*
Tämä teksti on jatkoa päreelle Keskustelu.

Pathoksen ja Doriksen viimeinen tapaaminen

Viimeisin muutos ja lisäys on tehty Doriksen ensimmäiseen, pitkään vastausrepliikkiin Pathokselle 25.1.
*
Pathos oli harmissaan. Athos ja Typhus eivät olleet innostuneet hänen 'doriksenpelastusretkestään' vaan olivat lähteneet jatkamaan 'kuran', joksi Pathos terävien ystävänä kutsui oluita, juomista inhottavaan Pickwick Pubiin Ala-Malmintorin laidalla.

Malmitalo oli vielä auki kellon näyttäessä vasta puolta kuutta illansuussa. Pathos päätti mennä käymään kirjastossa ja koukkasi matkallaan sinne Malmitalon inva-wc:n kautta. Vahtimestarilta avainta pyytäessään hän koki yllätyksen.

'Ovi on auki, teitä odotetaan'. 'Mitä ihmettä' P. ähkäisi, ja merkillisen sävähdyttävä aavistus täytti hänen mielensä.

Pathos koputti inva-wc:n ovea, ja kun se avautui, hän näki - aivan oikein! - edessään kadonneen Doris Häkkisen, tuon estetiikkaa opiskelevan naapurin himphamppuhempukan, jota 'kimppakiva-kaverien' oli ollut määrä lähteä etsimään.

'Miten ihmeessä sinä olet täällä? Mistä sinä tiesit, että minä tulen kirjastoon juuri näihin aikoihin? - - Ja mistä olet saanut nuo mustelmat tai mitkä lie fritsut kaulaasi? Ernestin kanssako te olette olleet paneskelemassa ja nyt sinä lutka yrität pokata minut?!'

Doris katsoi Pathosta syvälle silmiin.

'Sinä pöhkö ja hölmö mies. Pitääkö sinun aina olla niin fanaattisen mustasukkainen, vaikka me emme oikeastaan edes seurustele. Sinä vain olet kehitellyt päässäsi epärealistisia ja seksipitoisia fantasioita minun suhteeni, vaikka me emme ole muuta kuin jutelleet blogeissa, lähetelleet sähköposteja, puhuneet muutaman kerran skypessä, nähneet täällä kahviossa ja käyneet sitten pari kolme kertaa sinun luonasi. Ei sellainen ole vielä mikään parisuhde vaan deittailua - sinä neuroottinen, ihmisarka, viettielämältäsi ambivalentti, estynyt ja puolittain sadomasokistinen, äitisymbioosistasi kärsivä naistenvihaaja!'

Pathokselta loksahti konkreettisesti monttu auki.

'Että mitäkö? - - Mutta jos tuo, mitä sanot, pitää paikkansa, ja se pitää, niin sitä suuremmalla syyllä voin kysyä uudestaan, että minkä ihmeen takia sinä odotat minua täällä inva-wc:ssä, jossa tosin olen kerran lausunut sinulle yhtä Larin-Kyöstin runoa - ja sitäkin mielestäsi ihan pieleen? Ethän sinä minusta välitä - rakastamisesta nyt puhumattakaan. Sinä jakorasia!

Doris rypisti otsaansa muka miettiväisesti, mutta hänen vinkeä kasvonilmeensä ja suunsa mutruisuus paljasti jonkin aivan muunlaisen tunteen tuon fasadin takaa.

'Entäpä jos minä tykkään sinusta - ihan oikeasti - mutta en halua sitoutua sinuun - ainakaan vielä. Eikä tarvitse sinunkaan sitoutua minuun. Joten voimme molemmat säilyttää vapautemme ja silti elää jonkinlaista yhteistäkin elämää - silloin tällöin - kunhan vain pääsemme molemminpuoliseen yksimielisyyteen siitä milloin ja missä. Ainakin minä haluaisin sellaisen suhteen sinun kanssasi.'

Pathos nieleskeli ääneen ja änkytti:

'Ai että niinkuin sellaista Sartren-Beauvoirin suhteen vapauttako tarkoitat? Ollaan yhdessä, mutta tehdään kukin tahoillamme, mitä halutaan. Mikä se sellainen suhde on? Seksuaalista pätkätyöläisyyttä. Muodostaisimme ikäänkuin vapaaehtoisen huoraprekariaatin, mitä intiimiin yhteiselämään tulee.

Entä jos minä olenkin rakastunut sinuun ihan oikeasti? Entä jos minä en voi sietää, että sinä käyt nussimassa Ernestin kanssa joka torstai-ilta ja palaat pillu ja huulet turvoksissa katselemaan kympin uutisia - raukeasti hymyillen - selvästikin pari kolme järisyttävää orkkua saaneena - sinä toisen miehen mulkun jatke!'

Doris Häkkinen - tuo Pathoksen märkien unien ja mustasukkaisten aggressioitten kohde ei hätkähtänyt miehen uhoilua:

'Mutta sinulla on aivan sama vapaus naisten - ja miksei myös miesten suhteen. Minä en ole mustasukkainen. Olen vapaamielinen, vapautunut ja sen vuoksi myös iloinen ihminen. Toisin kuin sinä - suurisuinen peikko ja mörkki!'

Vihainen mörkki katseli Dorista hänen kommenttinsa jälkeen. Käytyä keskustelua pohdiskellen Pathoksen suupielet kääntyivät kuitenkin lopulta sarkastiseen virneeseen. Sitten hän lausui itseironisen kohtalokkaalla äänellä käyttäen kaikkea sitä dramaattista mimiikkaa, jota oli yksin ollessaan ajankulukseen ja itseään hauskuuttaakseen kaksiossaan harjoitellut naureskellen monesti ääneen performatiiviselle pelilleen:

"Hyvästi Doris. On toki totta, että sinä et ole ainut nainen minulle tässä maailmassa, kuten en minä ole ainut mies sinulle. Mutta sitä en ymmärrä, miksi haluat meidän jatkavan sellaisessa suhteessa, joka aiheuttaa minulle tuskaa. Sadisti sinä olet. Pidä perseesi! Minä en aio jakaa sitä kenenkään muun kanssa.

Sillä jos minä nyt annan itseni rakastua sinuun todella syvästi ja ikäänkuin lopullisesti, niin minulla on oikeus vaatia sinulta tiettyä lojaalisuutta, sitoutumista ja uskollisuutta minua kohtaan - kuten sinäkin voit vaatia minulta sinua kohtaan, vaikka et sitä muka omien sanojesi haluakaan.

Tämä on meidän viimeinen tapaamisemme, ja sanon suoraan, että ainoa hyvä asia siinä on ollut se, että nyt minulle valkeni lopullisesti, kuka ja mikä sinä oikein olet. Ehdin sentään vielä kääntyä pois kuilun reunalta ja etsiä tasaista, tukevaa maata tunteilleni. Se, mitä sinä teet, on minulle enää yhdentekevää. Yhdentekevää, vaikka sieluni itkisi verta sen aikaa, kunnes unohdan sinut.

Palautan lainaamasi DVD:n vahtimestarille niin pian kuin ehdin. Hae se sitten, kun sinulle sopii. Mutta minä lähden nyt. Tämä näytös on lopussa, eikä se tule enää toistumaan. Eikä näissä sanoissa ole mitään pateettista ja dramaattista vaan silkkaa asiaa, sillä enhän minä ole sinulle kuin se yksi niiden muiden joukossa.

Hyvästi Doris. Ja onnea. Eroamme ystävinä. Tai ainakin minä yritän ajatella sinut ystävänä. Tunnustan, että se ei ole helppoa, koska minä rakastan sinua. Silti tämä on ainut vaihtoehto. Darling - jos joskus muistat minua, niin muista samalla, että kerrankin joku mies sanoi sinulle suoraan ja sisimmästään sen totuuden, minkä sinä ansaitsitkin kuulla. Ja totuus - rakas haikuni - eikö se ole aina hyvä asia - - - ?"
*
Doris Häkkinen jäi katse ja koko olemus jähmettyneenä seisomaan inva-wc:n ovelle ehtimättä sanoa edes hei, kun Pathos jo kääntyi, avasi oven ja paiskasi sen ulos mennessään kiinni paljon lujempaa ja kovaäänisemmin kuin olisi ollut asiallista.

Vahtimestari alkoi tuijottaa häntä ihmetellen. Pathos totesi miehelle lakonisen kylmästi ja välinpitämättömästi:

'Viekää rouvalle vessapaperia. Se on päässyt kuulemma loppumaan. Muuten kaikki on hyvin. Ja tulee myös olemaan. Mitä nyt vähän vatsavaivoista kärsitään...'

Tämän sanottuaan Pathos kaivoi povitaskustaan Doriksen hänelle lainaamaan DVD:n: Salò eli Sodoman 120 päivää (Pasolini), mulkaisi vielä alahuultaan puraisten wc:n ovelle päin, rykäisi ja sanoi hämmästyneelle vahtimestarille hitaasti ja arvokkaasti ikäänkuin tämä olisi ollut hänen henkilökohtainen palvelijansa:

'Antakaa tämä rouvalle, kun viette sen vessapaperirullan. Se kuuluu hänelle. Se on hänen omaisuuttaan. Niin henkisesti kuin fyysisestikin.'

Sitten Pathos alkoi klenkata kohti ulko-ovea, katuvalojen valaisemalle torille ja päätti lähteä vetämään kunnon kännit. Yksin. Hänen silmissään oli surullinen ja ikävöivä katse.

The Rose - rakkaus vailla kiinnekohtaa

('Paljastaja' kävi täällä, kts. linkki ja kommenttiloota)

Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää.

Ymmärtänette vihjauksen. Rakkaus on tie Danten Helvettiin - Beatricen tähden...

***

Todellinen rakkaus ei ole saamista vaan luopumista. Älkää kysykö, mitä tarkoitan. En tiedä sitä oikein itsekään. Mutta sen tiedän, että rakkaus ei ole ilo vaan suru, joka on naamioitunut typerän onnellisen ilmeen taakse, joka aika ajoin muuttuu tuskaksi sen vapauden vuoksi, jota 'todellinen' rakkaus elääkseen vaatii.

Mutta jos vapaus on rakkauden perimmäinen ehto, niin se tuhoaa kaikki muut, kilpailevat perspektiivit - säilyttääkseen rakkauden vain itsellään. Sen vuoksi ihmettelenkin suuresti, miksi tällaista asetelmaa ihannoidaan ylevänä, vaikka se mitä ilmeisimmin implikoi psykologisen egoismin.

Tästä seuraa myös, että vapauden ja rakkauden yhdistelmä on kuin neutronipommi, joka tuhoaa ihmisen, mutta jättää kaiken muun koskemattomaksi - paitsi sen, joka julisti rakkauden ja vapauden olevan sama asia.

Jeesus oli tällainen ihminen. Ja miten hänelle sitten kävikään? Hidas itsemurha se oli, jos minulta kysytte.

Jäljelle jää kysymys. Jos/kun olet kaiken edellisen viimein - oman helvettisi kautta tajunnut, niin oletko enää koskaan valmis rakastamaan? Jos vastaat ei, en voi soimata sinua, sillä enhän itsekään tiedä, mitä vastaisin.

Vielä hetken olen olemassa ja hämmästelen rakkauden julmuutta sen kaikessa loistossa, ihanuudessa - - - ja vapaudessa.
***
Johdantoni tahtoo olla ikäänkuin tekstianalyysi 'The Rose'en sisältyvästä symboliikasta, joka on vain esoteerisen tiedon ja siihen vihkiyteneitten 'hallussa'.
***
http://www.youtube.com/watch?v=EB9pfgHdW9A&feature=related (The Rose)
Janis Joplin harvinaisimmillaan ja ehkä parhaimmillaan. Laulajana Bette Midler. (Kiitos anonyymille 'paljastajalle' panttaamastani tiedosta.)

some say love, it is a river
that drowns the tender reed
some say love, it is a razor
that leaves your soul to bleed

some say love, it is a hunger
an endless, aching need
i say love, it is a flower
and you, it's only seed

it's the heart, afraid of breaking
that never learns to dance
it's the dream, afraid of waking
that never takes the chance

it's the one who won't be taken
who cannot seem to give
and the soul afraid of dyin'
that never learns to live

when the night has been too lonely
and the road has been too long
and you think that love is only
for the lucky and the strong

just remember, in the winter
far beneath the bitter snows
lie the seed, that with the sun's love
in the spring, becomes the rose