[Kielimafia teki PS.-lisäyksen klo: 20.30]
Kirjoitettu kommentiksi Ironmistressin päreeseen Päivän mietelmä.
*
Jos elämä olisi roolipeli, niin minä haluaisin olla Jumala [pelinjohtaja, joka hallitsee myös sattumaa] ja lopettaisin sen pelin siihen paikkaan vihonviimeisenä typeryytenä eli täysin pinnallisen ja itsekkään psykologian ilmentymänä.
Siihen loppuisi myös Nopan eli Sattuman idolisointi - jolla [mikäli vain mahdollista] taikauskoisen tekopyhästi oikeutetaan omat itsekkäät valinnat - ja alkaisi järkevä sydämen etiikan aika - niin sanottu 'suunnitelmallinen hyvään elämään pyrkivä hyveellisyys'.
Ihmisen elämän tulee eettisimmillään olla nimenomaan kaikkien roolien dekonstruointia valheellisina ja teennäisinä ['ei tässä ole miestä eikä naista, ei juutalaista eikä kreikkalaista, ei orjaa eikä vapaata', kuten Saulus Tarsolainen sanoi].
Mitä enemmän on roolipelejä ['jumalia'], sitä enemmän on moraalittomuutta, koska moraali ei ole minkään roolin ominaisuus kuten ei pahuuskaan [esim.natsismi metaroolina].
Moraalinen ihminen [yhtä lailla kuin natsit] on tosissaan. Tämä on samalla todellisen moraalin kantilainen paradoksi: todellinen hyvyys ja radikaali pahuus kumpuavat samasta juuresta, mutta eivät tietenkään ole sama asia [kuten eivät ole armahtaminen ja teloittaminenkaan].
Meidän tuleekin elämämme aikana yrittää intensiivisesti ymmärtää, valitsemmeko hyvyyden vai pahuuden silloin, kun omaksumme jonkun ihmis- ja todellisuuskäsityksen, jonka perustalle hyveellinen etiikka voi rakentua.
Esimerkiksi evoluutiopsykologinen sosiaalidarwinismi ei ole sellainen ihmiskäsitys, koska siellä hyveet on korvattu nihilistisellä valinnan vapaudella ja tahdolla: kyse ei tällöin ole moraalista vaan egoistisen manipulaation ja siten väkivallan erilaisista muodoista, jotka mahdollinen onnekas sattuma varmentaa ja muka oikeuttaa.
Sokean itsekkyyden legitimoimana epäonnekas sattuma puolestaan sekin oikeuttaa entistä suurempaan strategisen voiman käyttöön. Mitään sattumaa ei siis tavallaan ole olemassakaan. On vain tapahtumia, joita on osattava hyödyntää sumeilematta omaksi edukseen - olivatpa ne sitten mitä tahansa [siten machiavellistit ovat kerrassaan esimerkillisiä roolipelaajia].
Roolipelit sopivatkin sosiaalidarwinistin 'sosiaalistamis-kalustooon' erinomaisesti, koska roolipelaajan ei tarvitse koskaan sitoutua rooliinsa koko elämällään.
Tässä mielessä rooli ei ole edes leikkiä [joka on lapselle maailman vakavin asia] vaan pelkkää peliä, jossa voidaan voittaa tai hävitä - jossa voidaan menestyä enemmän tai vähemmän vakuuttavasti.
Roolipelaajat ovatkin kuin kuluttaja-kapitalisteja, jotka voivat ostaa, vaihtaa ja myydä minkä moraalin tahansa. Roolipelaaja on utilitaristisen moraalifilosofian kannattaja, joka antaa itselleen luvan huijata, kunhan vain tekee sen tarpeeksi vakuuttavasti ja muodollisesti sovitun lain puitteissa.
Luottamuksesta [siten totuudellisuudesta ja uskottavuudesta] puhuminen tällaisessa seurassa on tietenkin irvokkuuksista suurin - varsinkin, koska juuri luottamukselle nämä tyhjyyttään kumisevat itsekkäät pellet sanovat roolien [laajemmin: kielipelien, diskurssien] välisen yhteistyön rakentavansa.
Roolipelaajien 'etiikkaa' [lue: pelleilyn kaapuun naamioitunutta itsekkyyttä] tulee vastustaa ennen muuta kantilaisen eli rationaalisen autonomian [= moraalisen integriteetin] ja kristillisen metanoian [= katumuksen ja mielenmuutoksen moraalin] nimissä. Aina.
Ei pidä uskoa sattumaan vaan [jos pystyy] Jumalaan ja itseensä Jumalan/Hyveen vartiomiehenä.
PS.
Moraalisesta onnesta voidaan kyllä perustellusti spekuloida, mutta näiden pohdintojen ongelmaksi jää aina se, voidaanko ihmistä pitää vastuullisena valinnoistaan, joihin hän ei itse ole voinut vaikuttaa, mikä tietysti tarkoittaa, etteivät ne itse asiassa olleet valintoja lainkaan vaan pelkästään huonoa tai hyvää onnea.
On varmasti totta, että ihmisten elämä olisi ollut toisenlaista, mikäli he olisivat syntyneet toisenlaiseen ympäristöön ja/tai päätyneetkin siihen toiseen kahdesta hyvin erityyppisestä vaihtoehdosta, jonka oli mahdollisuus toteutua. Tässä vain ei oteta huomioon sitä, että jouduttiinpa mihin tahansa tilanteeseen, ihminen ei menetä autonomiaansa koskaan totaalisti. Hän ei ole pelkkä robotti tai marionetti, mikäli pidämme häntä vähänkään moraalisesti vastuullisena.
Mikäli tuo autonomisuus ikäänkuin mitätöityisi moraalisen onnen [tai onnettomuuden seurauksena], menettäisi jopa oikeudenkäyttö legitimaationsa ja kaiken - niin pahan kuin hyvän - tulisi antaa tapahtua yhtä sattumanvaraisesti kuin se reaalimaailmassa näyttäisi tapahtuvan. - Näin absurdi ratkaisu johtaa kuitenkin anarkiaan ja kaaokseen, joten moraalisen onnen hyväksyminen eettisenä ohjelmana vaikuttaisi loppuun asti vietynä lähinnä mielipuoliselta projektilta.
*
http://takkirauta.blogspot.com/2010/12/paivan-mietelma_27.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Fortuna
http://en.wikipedia.org/wiki/Fortuna
http://fi.wikipedia.org/wiki/Moraalinen_onni
