Itse seulot itseäsi, ikävässä ainaisessa, haikeassa, vaikeassa

Kirjoitettu kommentiksi Arhi Finnsanitylle päreessäni Kuollut äiti-kompleksi: koetun hyvän ja tyydytyksen täydellinen katoaminen.
*
Finnsanity kirjoitti mm.:

Oletko kuullut käsitettä Musta rinta?
Jo imeväisellä lapsella on niin sanottu "mustan rinnan", puuttuvan tyydytyksen /rinnan aiheuttama viharaivo, rinnan negaatio-paradigma.
(Lukekaa loppuosa Arhin mainiosta kommentista em. päreen kommentilaatikosta)
*

RR
Musta rinta tai paha rinta. Käsite ja siihen liitetty tulkinta on tuttu noin yleisluonteisesti.

Mutta kuollut äiti-kompleksi on eri asia kuin paha rinta.

Pahan rinnan 'vallassa elävä' splittaa todellisuuden hyvään ja pahaan, hyviin ja pahoihin, mikä tarkoittaa (kuten kuvaat), että fundamentalistisesti suuntautunut ihminen ikäänkuin kostaa pahoille kokemansa uhkan - siis mielihyvän menetyksen uhkan, jota rinta - primaari todellisuus - elämänantajana edustaa, väittäen omaavansa totuuden, joka ilmentää ainoaa ja pysyvää hyvää - samalla mielihyvän lähdettä - tässä maailmassa.

Mustan/pahan rinnan 'vallassa elävä' siis vielä etsii kiihkeästi positiivista merkitystä koetusta ja pystyy rakastamaan vaikkakin eläen maailmassa, joka on jaettu kahteen vastapooliin, jotta uhka, jonka jokainen meistä väistämättä elämän epävarmuuden vuoksi kokee, saataisiin rajattua psyykkisesti ja mielihyvän sekä merkityksellisyyden kokemus edes siten varmistettua.

Kuollut äiti-kompleksista kärsivä sen sijaan on menettänyt lähestulkoon lopullisesti kaiken sen hyvän, minkä hän saattoi ehkä saada äidin kautta (toisin sanoen elämästä).

Tällainen ihminen on ikäänkuin luovuttanut ja elää merkityksettömyyden, apaattisuuden ja indifferenssin ikuisessa yössä, jota saattaa ehkä silloin tällöin valaista huumori ja ilon purkaukset, jotka nekin katoavat nopeasti sulautuen elämän harmaaseen mitäänsanomattomuuteen vailla elämyksellisiä kohokohtia.

Silti tällaiselle ihmiselle elämä yhä vielä on edes hitusen verran enemmän ja merkityksellisempi asia kuin kuolema, sillä vaikka hän onkin potentiaali itsemurhaaja, hän yhä edelleen ikäänkuin odottaa elämältä jotain - jotain, mistä hän ei ehkä koskaan tule ymmärtämään mitään muuta kuin tuon odotuksen ja kaipuun.

Eino Leinon Tumman loppusäkeet kuvaavat kuollut äiti-kompleksissa elävää osuvasti - olkoonkin, että runon päähenkilön elämä maanpäällisenä olentona ei todellakaan enää muistuta kovin paljon innostavammalta kuin hänen isiensä elo Manan majoilla.

Jokin häntä silti pidättelee täällä. Muisto onnen lupauksesta ehkä...

Tuska ilmoille ajoihe:

"Oi isoni, ota minutkin

kera Kalman kartanoihin,

kun olen maammon tumma lapsi,

syntymässä säikähtänyt,

näen kauhut kaikkialla,

enin ihmisten elossa."


Nousi ääni nurmen alta,

sana Tuonelta samosi:

"Säikkyivät isätkin ennen,

toki aikansa elivät.

Autio elämän aamu,

Manan ilta autiompi.

Pirtit on pienet Tuonelassa,

maan alla kaitaiset kamarit,

kuu ei loista, päiv' ei paista,

yksin istut, yksin astut,

toukka seuloo seinähirttä,

itse seulot itseäsi

ikävässä ainaisessa,

haikeassa, vaikeassa."


Poika Tuonelta palasi,

tuli miesnä hiljaisena,

istui tuttuhun tupahan;

kohenti takassa tulta,

talon töitä toimitteli,

hymysuin hyreksi joskus

sinipiioista saloilla,

vellamoista veen selillä:

meni merelle, metsähänkin,

vei verkon, asetti ansan,

niin eli ikänsä kaiken,

ei iloiten eikä surren,

pannen päivät päälletyksin

niin tulevat kuin menevät,

niin paremmat kuin pahemmat;

päällimmäiseksi paremmat.

*
http://www.sci.fi/~alboin/helkavirsia/helkavirsia1.htm

http://fi.wikipedia.org/wiki/Manala

http://www.encyclopaedia.es/fi/wiki/Tuonela.html

Kuollut äiti-kompleksi: koetun hyvän ja tyydytyksen täydellinen katoaminen

(Kielimafia kauhistelee ja tekee linkki- ym. lisäyksiään iltakahvin vaikutuksesta klo: 19.15)

Kirjoitettu kommentiksi anonyymille kiintoisaan kommenttipätkäänsä päreessäni Mytologian, fiktion ja fantasian kuolemattomat hirviöt.
*
anonymous kirjoitti:
'Andre Greenin mukaan äiti, jos se on elävä kuollut, palaa aina uudelleen ja uusine hirviön päineen.'
*
Se oli osuva ja heuristinen huomio. Osui nimittäin esimerkinomaisesti juuri siihen, mihin halusinkin viitata päreelläni.

André Greenin 'kuollut äiti-kompleksi' niin sanotun negatiivisen hallusinaation eräänä ilmentymänä.

'..Kuollut äiti [Greenin tunnetuin artikkeli], joka käsittelee 'kuollut äiti-kompleksia tai kuolleen äidin hautakammiota potilaan mielessä, kuten Green sitä osuvasti luonnehtii.

Se on rakentunut lapsen mielen struktuureihin ja nousee analysoitavaksi rakkauteen kykenemättömän aikuisen analyysissa. Green katsoo samalla tavalla rakkaussuhdetta.

Ei rakkauden kaihtaminen ole separaatioahdistuksen eikä kastraation pelkoa vaan kolmiosuhteen [peruskolmio: äiti, isä, lapsi, joka toistuu monin tavoin elämässä] sietämättömyys ja pelko sitä, että jakamisen mahdottomuus johtaa kaiken jo koetun tyydytyksen ja hyvän täydelliseen katoamiseen (sitaati s. 288).
*
Kiintoisa oletus ja ajatus. Ja niin kovin satuttava sekä koskettava. Elävän kuolleen äidin haamu 'inkarnoitumassa' jokaikisen rakastetun naisen hahmossa ja tuhoamassa kyvyn ja mahdollisuuden kokea rakkautta toisessa.

Kaamea tilanne - kaamea hirviö - zombie.

Kuole jo lopullisesti äiti! Enhän minä sinua koskaan edes rakastanut! Päinvastoin pelkäsin ja jopa vihasin.

PAINAJAISUNI

Näin viime yönä - ehkä ensimmäisen kerran elämässäni - painajaisen kaltaista unta, jossa seurasin ikäänkuin sivusta - sekä konkreettisena mutta ei-nähtynä todistajana että unen näkijänä/'kertojana' - kun sarjamurhaaja - NAINEN - tappoi uhreiksi valikoimiaan miehiä ilmeisesti joko kuristamalla, tukehduttamalla, myrkyllä tvs:lla jossain vanhassa englantilaisessa kartanossa.

Aioin paljastaa naisen jossain vaiheessa samalla kun pelkäsin koko ajan itse joutuvani varomattomuuksissani hänen uhrikseen. Toisin sanoen - pelkäsin naisen huomaavan, että kykenin seuraamaan hänen toimintaansa alusta lähes loppuun asti.

Itse asiassa kävi jotenkin niin, että lopulta uni sekoitti sekä uhrien että murhaajan sukupuolen keskenään. Unen nainen tappoi miehiä ja unen mies/het naista/sia.

Lopputulos oli yhtä lailla kammottavan paranoidi jos ei kauheampi.

Toistan, etten muista koskaan aiemmin nähneeni tällaista murha-painajaista, enkä yleensäkään ole nähnyt elämässäni kovin paljon painajaisia.

Ahdistavien unieni sisältö noudattaa yleensä samaa kaavaa: olen mahdollisesti tapaamassa joitain - usein aiemmin henkilökohtaisesti minulle tuntemattomia ihmisiä, olen käymässä jossakin tai menossa jonnekin paikkaan, jonka sijainnin tiedän ja jopa näen unen alussa selvästi, mutta jota lähestyessä tai josta palattaessa kadotan määränpään ja eksyn lopulta täysin.

Uni päättyy monesti siihen, että tajuan ajautuvani entistä syvemmälle ja kauemmas harhaan - joko esim. suolle tai umpikujaan, jonka lähestyminen lisää ahdistumista liikaa. Klaustrofobinen tunne lisääntyy jatkuvasti.

Tässä vaiheessa ikäänkuin päätän herääväni, koska tiedostan, että kaikki tämä on 'vain' unta, eikä minun tarvitse kestää sitä enempää, jos en halua.

Jotenkin näin kävi tänään myös ko. naismurhaaja-unen suhteen, joskin kuten mainitsin lopussa henkilöitten roolit sekoittuivat merkillisesti toisiinsa.

Pohtia sopii, olinko muuttumassa ehkä murhatuksi tulevan (sitä juuri pelkäsin) miehen roolista itse tuon naisen murhaajaksi, mikä vaikutti ajoittain perverssin houkuttelevalta mahdollisuudelta, koska pystyin seuraamaan murhaajan toimia.

Uni kuitenkin loppui osittain kai senkin vuoksi, koska pari muuta, ohikulkevaa ihmistä tuli unessa liian lähelle tappamistilannetta, joka silti aina jäi minulle epäselväksi: en nähnyt mitä tappamisen hetkellä tapahtui.

Tajusin vain, että murha oli jo ohi, ja että nainen houkutteli jälleen uutta uhria tiettyyn huoneeseen. Uhri oli aina joku niistä henkilöistä, joka oli uhannut päästä paljastamaan murhan paikan, tekijän ja tavan.

Ilmeisenä voi kuitenkin pitää, että olisin lopulta itse päätynyt murhatuksi, ja että uni läheni koko ajan tuota pistettä tai loppuhuipennusta (umpikujaa), kunnes ikäänkuin hajosi ja nainen tavallaan muuntui tai transformoitui murhaajasta murhaamisen kohteeksi.
*
Sitaatti on kirjasta Psykoanalyysin isät ja äidit - teoreettisia näkökulmia (2006)

http://www.answers.com/topic/dead-mother-complex
The Dead Mother: The Work of Andre Green

http://www.enotes.com/psychoanalysis-encyclopedia/negative-hallucination

wheresmyhockeymask.blogspot.com/.