Kirjoitettu kommentiksi Arhi Finnsanitylle päreessäni Kuollut äiti-kompleksi: koetun hyvän ja tyydytyksen täydellinen katoaminen.
*
Finnsanity kirjoitti mm.:
*
Finnsanity kirjoitti mm.:
Oletko kuullut käsitettä Musta rinta?
Jo imeväisellä lapsella on niin sanottu "mustan rinnan", puuttuvan tyydytyksen /rinnan aiheuttama viharaivo, rinnan negaatio-paradigma.
(Lukekaa loppuosa Arhin mainiosta kommentista em. päreen kommentilaatikosta)
*
Jo imeväisellä lapsella on niin sanottu "mustan rinnan", puuttuvan tyydytyksen /rinnan aiheuttama viharaivo, rinnan negaatio-paradigma.
(Lukekaa loppuosa Arhin mainiosta kommentista em. päreen kommentilaatikosta)
*
RR
Musta rinta tai paha rinta. Käsite ja siihen liitetty tulkinta on tuttu noin yleisluonteisesti.
Mutta kuollut äiti-kompleksi on eri asia kuin paha rinta.
Pahan rinnan 'vallassa elävä' splittaa todellisuuden hyvään ja pahaan, hyviin ja pahoihin, mikä tarkoittaa (kuten kuvaat), että fundamentalistisesti suuntautunut ihminen ikäänkuin kostaa pahoille kokemansa uhkan - siis mielihyvän menetyksen uhkan, jota rinta - primaari todellisuus - elämänantajana edustaa, väittäen omaavansa totuuden, joka ilmentää ainoaa ja pysyvää hyvää - samalla mielihyvän lähdettä - tässä maailmassa.
Mustan/pahan rinnan 'vallassa elävä' siis vielä etsii kiihkeästi positiivista merkitystä koetusta ja pystyy rakastamaan vaikkakin eläen maailmassa, joka on jaettu kahteen vastapooliin, jotta uhka, jonka jokainen meistä väistämättä elämän epävarmuuden vuoksi kokee, saataisiin rajattua psyykkisesti ja mielihyvän sekä merkityksellisyyden kokemus edes siten varmistettua.
Kuollut äiti-kompleksista kärsivä sen sijaan on menettänyt lähestulkoon lopullisesti kaiken sen hyvän, minkä hän saattoi ehkä saada äidin kautta (toisin sanoen elämästä).
Tällainen ihminen on ikäänkuin luovuttanut ja elää merkityksettömyyden, apaattisuuden ja indifferenssin ikuisessa yössä, jota saattaa ehkä silloin tällöin valaista huumori ja ilon purkaukset, jotka nekin katoavat nopeasti sulautuen elämän harmaaseen mitäänsanomattomuuteen vailla elämyksellisiä kohokohtia.
Silti tällaiselle ihmiselle elämä yhä vielä on edes hitusen verran enemmän ja merkityksellisempi asia kuin kuolema, sillä vaikka hän onkin potentiaali itsemurhaaja, hän yhä edelleen ikäänkuin odottaa elämältä jotain - jotain, mistä hän ei ehkä koskaan tule ymmärtämään mitään muuta kuin tuon odotuksen ja kaipuun.
Eino Leinon Tumman loppusäkeet kuvaavat kuollut äiti-kompleksissa elävää osuvasti - olkoonkin, että runon päähenkilön elämä maanpäällisenä olentona ei todellakaan enää muistuta kovin paljon innostavammalta kuin hänen isiensä elo Manan majoilla.
Jokin häntä silti pidättelee täällä. Muisto onnen lupauksesta ehkä...
Tuska ilmoille ajoihe:
"Oi isoni, ota minutkin
kera Kalman kartanoihin,
kun olen maammon tumma lapsi,
syntymässä säikähtänyt,
näen kauhut kaikkialla,
enin ihmisten elossa."
Nousi ääni nurmen alta,
sana Tuonelta samosi:
"Säikkyivät isätkin ennen,
toki aikansa elivät.
Autio elämän aamu,
Manan ilta autiompi.
Pirtit on pienet Tuonelassa,
maan alla kaitaiset kamarit,
kuu ei loista, päiv' ei paista,
yksin istut, yksin astut,
toukka seuloo seinähirttä,
itse seulot itseäsi
ikävässä ainaisessa,
haikeassa, vaikeassa."
Poika Tuonelta palasi,
tuli miesnä hiljaisena,
istui tuttuhun tupahan;
kohenti takassa tulta,
talon töitä toimitteli,
hymysuin hyreksi joskus
sinipiioista saloilla,
vellamoista veen selillä:
meni merelle, metsähänkin,
vei verkon, asetti ansan,
niin eli ikänsä kaiken,
ei iloiten eikä surren,
pannen päivät päälletyksin
niin tulevat kuin menevät,
niin paremmat kuin pahemmat;
päällimmäiseksi paremmat.
*
http://www.sci.fi/~alboin/helkavirsia/helkavirsia1.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Manala
http://www.encyclopaedia.es/fi/wiki/Tuonela.html
Musta rinta tai paha rinta. Käsite ja siihen liitetty tulkinta on tuttu noin yleisluonteisesti.
Mutta kuollut äiti-kompleksi on eri asia kuin paha rinta.
Pahan rinnan 'vallassa elävä' splittaa todellisuuden hyvään ja pahaan, hyviin ja pahoihin, mikä tarkoittaa (kuten kuvaat), että fundamentalistisesti suuntautunut ihminen ikäänkuin kostaa pahoille kokemansa uhkan - siis mielihyvän menetyksen uhkan, jota rinta - primaari todellisuus - elämänantajana edustaa, väittäen omaavansa totuuden, joka ilmentää ainoaa ja pysyvää hyvää - samalla mielihyvän lähdettä - tässä maailmassa.
Mustan/pahan rinnan 'vallassa elävä' siis vielä etsii kiihkeästi positiivista merkitystä koetusta ja pystyy rakastamaan vaikkakin eläen maailmassa, joka on jaettu kahteen vastapooliin, jotta uhka, jonka jokainen meistä väistämättä elämän epävarmuuden vuoksi kokee, saataisiin rajattua psyykkisesti ja mielihyvän sekä merkityksellisyyden kokemus edes siten varmistettua.
Kuollut äiti-kompleksista kärsivä sen sijaan on menettänyt lähestulkoon lopullisesti kaiken sen hyvän, minkä hän saattoi ehkä saada äidin kautta (toisin sanoen elämästä).
Tällainen ihminen on ikäänkuin luovuttanut ja elää merkityksettömyyden, apaattisuuden ja indifferenssin ikuisessa yössä, jota saattaa ehkä silloin tällöin valaista huumori ja ilon purkaukset, jotka nekin katoavat nopeasti sulautuen elämän harmaaseen mitäänsanomattomuuteen vailla elämyksellisiä kohokohtia.
Silti tällaiselle ihmiselle elämä yhä vielä on edes hitusen verran enemmän ja merkityksellisempi asia kuin kuolema, sillä vaikka hän onkin potentiaali itsemurhaaja, hän yhä edelleen ikäänkuin odottaa elämältä jotain - jotain, mistä hän ei ehkä koskaan tule ymmärtämään mitään muuta kuin tuon odotuksen ja kaipuun.
Eino Leinon Tumman loppusäkeet kuvaavat kuollut äiti-kompleksissa elävää osuvasti - olkoonkin, että runon päähenkilön elämä maanpäällisenä olentona ei todellakaan enää muistuta kovin paljon innostavammalta kuin hänen isiensä elo Manan majoilla.
Jokin häntä silti pidättelee täällä. Muisto onnen lupauksesta ehkä...
Tuska ilmoille ajoihe:
"Oi isoni, ota minutkin
kera Kalman kartanoihin,
kun olen maammon tumma lapsi,
syntymässä säikähtänyt,
näen kauhut kaikkialla,
enin ihmisten elossa."
Nousi ääni nurmen alta,
sana Tuonelta samosi:
"Säikkyivät isätkin ennen,
toki aikansa elivät.
Autio elämän aamu,
Manan ilta autiompi.
Pirtit on pienet Tuonelassa,
maan alla kaitaiset kamarit,
kuu ei loista, päiv' ei paista,
yksin istut, yksin astut,
toukka seuloo seinähirttä,
itse seulot itseäsi
ikävässä ainaisessa,
haikeassa, vaikeassa."
Poika Tuonelta palasi,
tuli miesnä hiljaisena,
istui tuttuhun tupahan;
kohenti takassa tulta,
talon töitä toimitteli,
hymysuin hyreksi joskus
sinipiioista saloilla,
vellamoista veen selillä:
meni merelle, metsähänkin,
vei verkon, asetti ansan,
niin eli ikänsä kaiken,
ei iloiten eikä surren,
pannen päivät päälletyksin
niin tulevat kuin menevät,
niin paremmat kuin pahemmat;
päällimmäiseksi paremmat.
*
http://www.sci.fi/~alboin/helkavirsia/helkavirsia1.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Manala
http://www.encyclopaedia.es/fi/wiki/Tuonela.html
