Actus Purusella on asiaa

Kuvassa kaksi valmista ruumista Totuuden Tapahtumisen Tilassa.
*
Kommentti Mikiksen kommenttiin päreessäni Rintojen välistä ja maailman keskeltä.

1
Liioittelu ja härskiys ovat satiirikon 'kaksiteräisiä' miekkoja, jotka uhkaavat aina viiltää myös häntä itseään, sillä todellinen humoristi ei ole mikään Takkiraudan kaltainen, yhden perspektiivin ja yhden aina jo 'valmiin' totuuden ihminen - niin sinnikkäästi kuin satiirikko saattaakin riepotella jotain asiaa, jonka on valinnut [tai pikemminkin kokee] kritiikkinsä kohteeksi.

Itse asiassa juuri satiiri riisuu meidät kaikki alastomiksi eli kertoo totuuden siinä määrin kuin mitään totuutta ylipäätään voidaan ilmaista - sikäli kuin puhe totuudesta ei ole pelkkä puolueellinen fiktio.

Satiiri on eräänlaista armotonta armoa. Se tekee meistä kaikista tasavertaisia - päinvastoin kuin joidenkin penseiden populistien omahyväiset totuuspuheet.

Mutta ilman hyberbolaa satiiria ei edes voi olla olemassa. Itse asiassa suurin osa huumorista näivettyisi täysin liioittelun ja härskiyden kieltämisen myötä.

Tämän vuoksi kaikki takkirautamainen, muka triviaaleihin tosiasioihin retorisesti vetoava monotoninen totuuspuhe on aina myös puhetta sensuurin äänellä, sillä sensurointi on suora seuraus totuudesta, joka tahtoo vallita ja hallita.

2
Tässä kohtaa pitäisi pistää poikki. Aloin nimittäin pohtia Platonin vihamielistä asennetta nauruun ja [skeptisismiin asti] ehdotonta käsitystä totuudesta [ikuiset ideat].

Silti [tai juuri tämän vuoksi] Platon on filosofian historian suurin ironikko. Totuus on pysyvästi ikäänkuin ironian päässä meistä.

On kuitenkin kaksi ihan eri asiaa keskustella sensuurista [ja siten totuudesta] Platonin tai Timo Soinin kanssa.

Platon tietää varsin tarkkaan, mitä hän Valtiolta haluaa. Soini tietää vain, miten pitää puhua, jotta saisi pelkkää valtaa.

Platonille sen sijaan valta on aina Valtion järjestyksen, toimivuuden ja turvallisuuden ylläpitämistä - siis Valtiota varten - ei jotain itsessään 'käyttökelpoista' tai ihmistä 'käyttävää', kuten valta-esteetikko Nietzsche ja myöhemmin mielestäni varsin taantumuksellis-kapitalistiseen ratkaisuun [valta esim. identiteettejä tuottavana ja normalisoivana diskurssina] päätynyt Foucault ajattelevat.

Soinin kaltaisille nykypolitiikan pintavaahdossa kroolaaville sofisti-pelureille valta itsessään korvaa valtion. Ja tätä minä vastustan, vaikka ajaudun samalla vastustamaan myös nomadi-Nietzscheä ja asetan jopa oman satiirikon vapauteni vaakalaudalle Valtion edun takia.

Mutta tällainen on satiirikon luonne: se kumoaa jopa itsensä Totuuden takia ;\?.

PS.
Mikä meitä eurooppalaisia vasemmisto-intellektuelleja [oikeita vasemmistolaisia eikä mitään demareita] oikein riivaa, kun niin herkästi haikailemme vahvan valtion perään? - Vastausta voi etsiä jo Platonilta.

Joka tapauksessa siinä vastauksessa on kysymys Totuuden Tapahtumasta tapahtumisessaan [actus purus] - kuten juuri nyt esim. Englannin opiskelijamellakoissa. Yliopistoista ei koskaan pidä antaa tulla [oikeistolaisten] humpuuki-lääkemarkkinoitten lobbauskeskuksia!

[Kumartaa hän ja poistuu hetkeksi näyttämöltä].
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Actus_purus
http://actuspurunen.blogspot.com/2010/11/rintojen-valista-ja-maailman-keskelta.html#comments
http://takkirauta.blogspot.com/
http://danielmaidman.blogspot.com/2010/07/nerdrum-affair.html

PPS. - Päättävä(?) poliittinen jälkikirjoitus

Voiko tämä slummien asukkaan näköinen mies olla “the most dangerous political philosopher in the West' (National Review)? - Kyllä, kyllä voi...
*
(Kielimafian lisäyksiä klo: 16.00)
*

Kommentoin seuraavassa edellisen päreeni Miten ideologia toimii? jälkikirjoitusta ja muokkaan siitä erillisen päreen, koska asian painoarvo ei ole vähäinen.

PS.
'Kontraarinen vastakohta tarkoittaa että molemmat vaihtoehdot ("mies on ruma ja kaunis") eivät voi samanaikaisesti olla tosia, vaikka kumpikin voi olla epätosi ("mies ei ole ruma eikä kaunis, vaan esimerkiksi komea"). Kontradiktio tarkoittaa että molemmat eivät voi olla tosia tai epätosia yhtä aikaa ("mies on kaunis eikä mies ole kaunis").

Suomessa oli 1930-luvulla oikeistolaisen sotilasvallankaappaiksen vaara. Oli Mäntsälän kapinaa ja muuta liikehdintää. Vähän aikaisemmin oli ollut vasemmistovallankaappaus.

Yksi yleisimpiä ajatteluvirheitä on ns. mustavalkoharha eli kontraarisen ja kontradiktorisen sekoittaminen. Ikäänkuin olisi vain kaksi vaihtoehtoa. Jollet ole meidän puolellamme olet meitä vastaan!'

PPS.
Toki on niin, että valintatilanteet ovat käytännössä ainakin psykologisella tasolla kontradiktorisia: joko tämä tai tuo - jompikumpi on suljettava pois ikäänkuin vain toinen olisi tosi. - Myöskään Zizek ei voi välttää tällaista asetelmaa, eikä hän sitä haluakaan - päinvastoin. Mutta hän tietää, että luokkien ja arvojen välisiä antagonismeja (luokat eivät ole kuolleet! - ks. esim. Bourdieun kenttä-habitus-distinktio-analyysi) ei ole syytä peitellä, mikäli haluamme tehokkaasti pystyä kontrolloimaan suurliikeyritysten rajatonta valtaa ja riistoa (struktuuriin, ei ainoastaan yksittäisiin oikeuksiin, puuttuen)

Zizek kritisoi nykyään melko poleemisesti mutta perustellen post-poliitikkoja/post-ideologeja, joiden mielestä poliittis-ideologinen vastarinta on aikansa elänyttä ja tehotonta. - Siten jopa 'arkkivasemmistolaiset' Antonio Negri ja Michael Hardt, joiden mielestä pääoma on globalisoitunut imperiumiksi, jota ei pysty enää vastustamaan perinteisen, kansallisen valtiopolitiikan keinoin vaan pikemminkin yksittäisten aktivisti-anarkisti-iskujen (esim. tarkoin organisoidut mielenosoitukset) kautta (zapatistinen paluu Che Guevaran nomadiseen ammattivallankumouksellisuuteen siis), ajatuu Zizekin mielestä yksittäisesti hyvin organisoiduista protesteistaan huolimatta (tai juuri sen takia) yhteiskuntakriittisesti tehottomaan konformismiin.

Kärjistetysti - (Zizek uskaltaa sanoa mielipiteensä perustellun poleemisesti, vaikka on toisaalta melko lähellä Negrin ja Deleuzen tiettyjä ajatuskulkuja) Deleuzen nietzscheläistä nomadismia voisi em. kritiikkiä vasten pitää yhteiskunnallisilta vaikutuksiltaan kuin aggresiivisen mutta hampaattoman rakkikoiran räksytyksenä/rr.

Zizekin mielestä Negrin metaforat ovat 'paskoja' - liian helppoja, eivätkä ne toimi käytännössä kuin lopulta itseään vastaan, koska yksittäinen aktivismi ei pysty välttämään pääoman kanssa liittoutuneen poliittisen vallan repressiotoimia. - On siis tartuttava todelliseen valtaan, jota yhä edelleen pitävät valtioiden poliittiset hallitukset. Tuo valta on viime kädessä otettava vaikka vallankumouksen (kollektiivisen teon/Tapahtuman) kautta, koska/mikäli sitä ei yksittäisten protestien tai edes parlamentaarisen äänestyksen tuloksena saavuteta.

Eräs Zizekin perustava pointti vallan ottamiselle on siinä, että vaikka liberaalidemokratia takaa kansalaisten yksittäiset oikeudet, se samalla estää heidän pääsynsä todellisten päätösten kontrolliin, jotka indoktrinoituvat tai lopulta pakotetaan toteutumaan suurpääoman taloudellisten intressien/arvojen auktoriteetilla.

Negrin ja Hardtin nomadismi on tätä näkökulmaa vasten pelkkää pyristelyä tai jopa 'rauhanneuvottelua' kapitalistin kanssa.

Zizekin ja Negrin välinen ero voidaan nähdä myös leninismin ja trotskilaisuuden välisenä erona. Trotski haaveili utooppisesta universaalista sosialismista jossain tulevaisuudessa, Lenin sen sijaan korosti sosialismia yhdessä maassa - nyt. Kyse on poliittisesta realismista - juuri tietyn hetken/Tapahtuman realismista.

Sosiaalidemokraattien eli Blairin ja Schröderin masinoima giddensiläinen 'kolmaslinjalaisuus' on sen sijaan jo myynyt itsensä kapitalismille, joka puolestaan on ottanut vaalikampanjoissaan käyttöönsä merkittävän osan perinteistä vasemmistolaista vokabulaaria ja tematiikkaa (tietenkin vesitettynä), kun taas demarit ovat tehneet myönnytyksiä pääomalle sosialistisen ideologian sijaan.

Näin ollen Zizekiä jos ketä voi nykyään pitää aidosti radikaalina vasemmistolaisena ('maailman vaarallisin filosofi'), kun taas Negrin sinänsä osuvat ja erinomaiset arvioinnit eivät käytännössä johda kuin enintään yksittäiseen kaaokseen, jonka hallituksen/pääoman tukema armeija väistämättä kukistaa (pääoma hallitsee, kuten kaikki valta, viime kädessä armeijan avulla).

Entä jos valta onkin niillä, jotka eivät tee kapitalistin kanssa kompromisseja perustavissa asioissa? - - Mutta vielä kerran - sitä valtaa ei anneta - se on otettava...
*

http://cruciality.wordpress.com/2009/12/04/slavoj-zizek-on-the-death-of-god-aar-annual-meeting-2009/
http://217.30.184.9/epaijanne/discussion.php?id=1&disc=2&thread=487

Älä rakasta yhtä - rakasta kaikkia

21.12
Tämä teksti hieman oudoksutti minua, kun kirjoitin sitä. Jälkeenpäin suorastaan kammoksuin vähän aikaa sen perusideaa. Ettäkö mitä tuli väitettyä nyt? Vasta äsken luin jutun uudestaan ja korjasin huolestuneen näköisten kielimafialaisten kanssa erään sijamuotovirheen. Ai miksi he ovat niin huolestuneen näköisiä - jopa päitään pyörittelevät. 'Nyt Rauno - nyt otat rauhallisesti ja yrität ajatella positiivisesti lähimmäisistäsi', sanoo naispuolinen 'sihteerini'. - - - Pikkasen alkaa jo hymyillyttää hänen vakavuutensa. Olkoon - keitän kahvit ja rauhoitutaan pikku hiljaa terveen järjen tasolle...
###
Miehet eivät rakasta naisia vaan toisiaan. Stenka Razinin tarina on tästä vakuuttava esimerkki.

Miehet voivat puolustaa naisten asemaa parhaiten liittoutumalla yhteen, mutta rakastumalla yhteen naiseen erikseen, kukin kerrallaan, tekee heistä heikkoja.

Tämän vuoksi moniavioisuudessa on järkeä - yhtä lailla kuin naisten itsensä vapaaehtoisesti organisoimassa prostituutiossa on järkeä patriarkaalisen yhteisön 'paineitten' purkautumiskanavana. Mustasukkaisuudella ja kateudella ei tässä tilanteessa saa/voi periaatteessa olla mitään tekemistä. Kaikki kuuluvat toisilleen.

Pelisäännöistä ja 'vuorottelusta' sopiminen partnerien kesken on tietysti kaikkein vaikein ongelma, mutta kun ryhmäkoheesio muodostuu tarpeeksi yhtenäiseksi yhteisen ideologian, päämäärän tai vastaavan suhteen, mitään ylipääsemätöntä ongelmaa ei synny.

Kaikki rakastavat toisiaan eikä kukaan rakastu kehenkään yksilöllisesti. Tämä oli Platonin eräs perusidea Valtio-dialogissa - yhteisön toimivan, pysyvän ja tasa-arvoisen perustan luomisessa. Rakastamme toisiamme mutta emme ketään erikseen yksilöllisesti.

Toisin sanoen - rakastan sinua mutta en henkilökohtaisesti vaan saman yhteisön ja saman ideologian jakavana olentona. Olet minulle sukupuoliobjekti, jonka kautta puran sukupuoliviettini. Muuta rakkautta ei ole. Kaikki kiintymys on perustaltaan kiintymystä Valtioon, sen ideologiaan ja hyvinvointiin.

Emme ole seksuaalisuhteissa yksilöitä vaan 'eläimiä', jotka ovat pyhittäneet elämänsä valtion hyvinvoinnin palvelukseen.

Sitten tuli Jeesus ja romutti koko tämän erinomaisen järkevän joskin totalitaristisen ajatusmallin ihmisten välisestä yhteiselämästä lähimmäisenrakkauden ja anteeksiantamuksen opeillaan.

Hyvästi rauha ja järjestys. Tervetuloa vapaus ja riita.

Jumalan armo ei nyt kuitenkaan kovin paljon tässä lohduta, koska se ei riitä rauhoittamaan yksilöllisen vapautemme provosoimaa anarkiaa.

Platon ja Mooses olivat oikeassa yhteiskuntapoliittisesti - Jeesus puolestaan yksilöllisen psykologian tasolla, mutta näitä kahta mallia ei pystytä sovittamaan yhteen lopullisesti millään tavoin.

Kyseessä on kohtalokas halkeama yhteiselämämme jokapäiväisissä käytännöissä...