Älä rakasta yhtä - rakasta kaikkia

21.12
Tämä teksti hieman oudoksutti minua, kun kirjoitin sitä. Jälkeenpäin suorastaan kammoksuin vähän aikaa sen perusideaa. Ettäkö mitä tuli väitettyä nyt? Vasta äsken luin jutun uudestaan ja korjasin huolestuneen näköisten kielimafialaisten kanssa erään sijamuotovirheen. Ai miksi he ovat niin huolestuneen näköisiä - jopa päitään pyörittelevät. 'Nyt Rauno - nyt otat rauhallisesti ja yrität ajatella positiivisesti lähimmäisistäsi', sanoo naispuolinen 'sihteerini'. - - - Pikkasen alkaa jo hymyillyttää hänen vakavuutensa. Olkoon - keitän kahvit ja rauhoitutaan pikku hiljaa terveen järjen tasolle...
###
Miehet eivät rakasta naisia vaan toisiaan. Stenka Razinin tarina on tästä vakuuttava esimerkki.

Miehet voivat puolustaa naisten asemaa parhaiten liittoutumalla yhteen, mutta rakastumalla yhteen naiseen erikseen, kukin kerrallaan, tekee heistä heikkoja.

Tämän vuoksi moniavioisuudessa on järkeä - yhtä lailla kuin naisten itsensä vapaaehtoisesti organisoimassa prostituutiossa on järkeä patriarkaalisen yhteisön 'paineitten' purkautumiskanavana. Mustasukkaisuudella ja kateudella ei tässä tilanteessa saa/voi periaatteessa olla mitään tekemistä. Kaikki kuuluvat toisilleen.

Pelisäännöistä ja 'vuorottelusta' sopiminen partnerien kesken on tietysti kaikkein vaikein ongelma, mutta kun ryhmäkoheesio muodostuu tarpeeksi yhtenäiseksi yhteisen ideologian, päämäärän tai vastaavan suhteen, mitään ylipääsemätöntä ongelmaa ei synny.

Kaikki rakastavat toisiaan eikä kukaan rakastu kehenkään yksilöllisesti. Tämä oli Platonin eräs perusidea Valtio-dialogissa - yhteisön toimivan, pysyvän ja tasa-arvoisen perustan luomisessa. Rakastamme toisiamme mutta emme ketään erikseen yksilöllisesti.

Toisin sanoen - rakastan sinua mutta en henkilökohtaisesti vaan saman yhteisön ja saman ideologian jakavana olentona. Olet minulle sukupuoliobjekti, jonka kautta puran sukupuoliviettini. Muuta rakkautta ei ole. Kaikki kiintymys on perustaltaan kiintymystä Valtioon, sen ideologiaan ja hyvinvointiin.

Emme ole seksuaalisuhteissa yksilöitä vaan 'eläimiä', jotka ovat pyhittäneet elämänsä valtion hyvinvoinnin palvelukseen.

Sitten tuli Jeesus ja romutti koko tämän erinomaisen järkevän joskin totalitaristisen ajatusmallin ihmisten välisestä yhteiselämästä lähimmäisenrakkauden ja anteeksiantamuksen opeillaan.

Hyvästi rauha ja järjestys. Tervetuloa vapaus ja riita.

Jumalan armo ei nyt kuitenkaan kovin paljon tässä lohduta, koska se ei riitä rauhoittamaan yksilöllisen vapautemme provosoimaa anarkiaa.

Platon ja Mooses olivat oikeassa yhteiskuntapoliittisesti - Jeesus puolestaan yksilöllisen psykologian tasolla, mutta näitä kahta mallia ei pystytä sovittamaan yhteen lopullisesti millään tavoin.

Kyseessä on kohtalokas halkeama yhteiselämämme jokapäiväisissä käytännöissä...