Tapahtuma tulee olemaan tapahtunut - [jo nyt - ei vielä] - oletko valmis?

Universalismin apostoli Paavali Tarsolainen on Alain Badioun luottomies.
*
Päreen teksti on sitaatti filosofisesta kulttuurilehdestä Paatos nro. 3/2011 - [ks. ensimmäinen linkki tekstin lopussa].
*
Olemattoman puolesta

Janne Säynäjäkangas

Alain Badiou, Apostoli Paavali (Saint Paul: La fondation de l'universalisme, 1997).

Suom. Janne Porttikivi. Gaudeamus 2011. 168 s.

Alain Badioun Apostoli Paavali on herättänyt myönteistä huomiota sekä sekulaareissa filosofisissa että teologisissa piireissä. Jo tämä tekee kirjasta mielenkiintoisen, sillä on vaikea kuvitella, miten apostolista ja kirkon perustajasta voi kirjoittaa kirjan jättämättä kylmäksi joko uskonnollisia tai ei-uskonnollisia tahoja. Teos näyttääkin suhtautuvan jotensakin nurinkurisesti niihin rajanvetoihin, joita kristittyjen ja ateistien välillä on totuttu näkemään. Siinä missä uusateistit vannovat todisteiden nimiin, Badioun ateismi vaikuttaa melkein fideistiseltä. Toisaalta sillä, minkä Badiou pyrkii kristinuskosta pelastamaan aikamme käyttöön, ei todellakaan ole mitään tekemistä niiden (kansallisten) perinteiden kunnioitusta vaativien poliittisten kristittyjen kanssa, jotka ainakin meidän maassamme pyrkivät esittäytymään tuon uskonnon puhenaisina ja -miehinä. Badioulle Paavalin merkitys on siinä tyrmistyttävässä ajatuksessa, että tämä kaukainen hahmo näyttää meille, miten totuuteen – ei vallitseviin yleisyyksiin tai suljettuihin identiteetteihin – perustuva ajattelu ja toiminta on mahdollista.

Kaikesta huolimatta Badiou ei edusta neutraaliakaan kantaa, pelkkää tekstin tulkintaa ilman kannanottoa evankeliumin sisällön todenperäisyyteen; hän tunnustaa avoimesti olevansa ateisti. Kristuksen ylösnousemus, Paavalin julistuksen lähtökohta, on hänelle silkka faabeli. Badiou ei kuitenkaan naura, kuten Apostolien tekojen mukaan filosofit Areiopagilla, kuullessaan Paavalin julistuksesta. Juuri ylösnousemuksen fiktioluonteen takia Paavalin ajattelun voi irrottaa varsinaisesta kontekstistaan ja yleistää koskemaan subjektiviteetin rakennetta. Paavali on Badioulle antifilosofinen teoreettikko, joka näyttää meille, miten aidon universaalisuuden on saatava alkunsa ainutkertaisesta tapahtumasta. Tämä ainutkertainen tapahtuma on kristinuskossa tietysti juuri ylösnousemus.

Ylösnousemuksen sanoma on ainutlaatuinen suhteessa aikaisempaan uskonnollisuuteen, koska sen piirissä kaikesta kulttuurisesta partikulaarisuudesta irrotetusta subjektiviteetista tulee mahdollinen. Paavalille on "yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi" (Gal. 3: 28). Kristuksen ylösnousemuksessa on siis kyse paradoksaalisesta universaalista singulaarisuudesta: ainutkertaisesta tapahtumasta, jonka viesti on kuitenkin osoitettu jakamattomasti kaikille. Kaikkien ylösnousemukseen uskovien asema on sama riippumatta mistään hierarkioita jäsentävästä kategoriasta. Jerusalemin seurakuntaan viitatessaan Paavali kirjoittaa: "Ne taas, joita siellä pidettiin arvossa -- mitä he itse asiassa olivat, on minusta yhdentekevää, sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välillä" (Gal. 2:6).

Omaperäisessä uppoutumisessaan Paavalin teksteihin Badiou löytää tältä hienojakoisen teorian subjektista, joka näyttää jokseenkin epäuskottavasti olevan lähempänä hänen omaansa kuin mikään myöhemmin kehitetty. Tämä anakronistisuus on kuitenkin siinä mielessä näennäistä, ettei Badioun tarkoituskaan ole harjoittaa historiallista eksegeesiä. Koko teoksen lähtökohtana on, että tietyt subjektiuden piirteet pysyvät aina samoina. Badioulais-paavalilainen subjekti on totuuden subjekti; se ei ole esimerkiksi objektin vastinpari minä-substanssin tai kokemuksen transsendentaalisen organisointimekanismin mielessä, eikä se vastaa Michel Foucaultin tai Louis Althusserin käsityksiä subjektista sosiaalisena konstruktiona. Badioulle subjektiviteetti ei ole mikään kaikissa ihmisissä valmiiksi esiintyvä kyky sen enempää kuin ideologian palvelija, vaan jotakin hyvin harvinaista. Ihmiseläimestä tulee subjekti, kun se kohtaa historian toiston rikkovan tapahtuman ja huomaa olevansa kykenemätön jättämään sitä huomiotta. Ihmiseläin Saulista tuli kristillinen subjekti Paavali Damaskoksen tiellä, kun äkillinen ilmestys teki hänestä Kristuksen ylösnousemuksen uskollisen julistajan. Subjektin rooli tapahtuman julistajana ei ole enempää tai vähempää kuin totuuden toteuttaminen, eikä tämä totuus ole jotakin, joka tiedetään, vaan prosessi. Se koostuu tapahtuman seurausten voimaan saattamisesta.

Diskurssien turuilla

Keskeiseksi ongelmaksi Apostoli Paavalissa muodostuu kristillisen subjektin suhde siihen, mitä Paavali kutsuu juutalaisuudeksi ja kreikkalaisuudeksi. Badioun huomio on, että nämä kaksi nimeä eivät viittaa empiirisin kansoihin vaan "diskurssityyppeihin".

Mistä juutalainen diskurssi koostuu? Sen muodostama subjektiivinen hahmo on profeetta. Profeetta elää merkkien keskuudessa, hän vastaanottaa, tulkitsee ja antaa merkkejä ja todistaa näin transsendenssista yrittämällä valaista sen hämäryyttä. Juutalaista diskurssia pidetään siis ennen kaikkea merkkien diskurssina. Mistä sitten kreikkalainen diskurssi koostuu? Sen muodostama subjektiivinen hahmo on viisas ihminen. Viisaus koostuu maailman ikuisen järjestyksen ymmärtämisestä, se on logoksen, järjen ilmaantumista olemiseen. Kreikkalainen diskurssi on ennen kaikkea kokonaisuuden, totaliteetin diskurssia, sikäli kuin se koostuu luonnosta saatavan tiedon viisaudesta.

Badiou hyväksyy siis Emmanuel Lévinasin teesin, jonka mukaan kreikkalainen logos on totaliteetin diskurssia, mutta pitää sitä ja juutalaista "toiseuden" diskurssia riippuvaisina toisistaan. Hänen mukaansa Paavalin "nerokas ajatus on, että juutalainen diskurssi ja kreikkalainen diskurssi ovat saman hallinnan hahmon kaksi eri puolta". Molemmissa pelastus kuuluu sille, joka hallitsee kyseisen diskurssin lait. Ne "sisältävät oletuksen, että avain pelastukseen on annettu tässä maailmassa, yhdelle kokonaisuuden suorassa hallinnassa (kreikkalainen viisaus) ja toiselle kirjallisen perinteen ja merkkien lukemisen hallinnassa (juutalaisten rituaalit ja profetointi)."

Tällaiset diskurssit eivät voi olla universaaleja, sillä niin viisaudessa kuin merkkien hallinnassakin on aste-eroja, joka asettaa toiset keskustaan ja toiset periferiaan. Kreikkalaisille mestari on se, joka ymmärtää parhaiten kosmisen järjestyksen, kun taas juutalaisille se, joka osaa lukea merkkejä, on etusijalla suhteessa transsendenssiin. Kristillinen diskurssi on puolestaan hallinnan näkökulmasta pelkkää heikkoutta: se on hulluutta kreikkalaisille ja skandaali juutalaisille. Mutta ainoana näistä kolmesta se on universaalia, sillä vain pitämällä mitättöminä kaikkia hallinnan muotoja se voi puhutella yhtäläisesti jokaista ihmistä riippumatta tämän asemasta suhteessa mihinkään lakiin. Kristillisessä diskurssissa olemassa olevilla eroilla ei ole merkitystä, "sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välille” (Room. 2:11).

Kreikkalainen ja juutalainen diskurssi pyrkivät siis naturalisoimaan lain kytkemällä sen objektiivisesti olemassa olevaan. Esimerkkejä tämän kaltaisista diskursseista ei ole vaikea löytää lähempääkään. Stalinistisessa ideologiassa valtiokoneiston raa'at toimenpiteet saivat oikeutuksensa historiallisesta väistämättömyydestä, aivan kuten valtiontalouden leikkauksista on nykyään tullut poliittisten päätösten sijaan välttämättömyyksiä ilman vaihtoehtoja. Internetin keskustelupalstoilla seikkaillessa ei voi olla törmäämättä niihin kaksilahkeisiin, jotka muistavat aina pettämisestä keskusteltaessa muistuttaa, ettei mieheltä voi odottaa uskollisuutta, sillä evoluutio on istuttanut häneen tarpeen roiskia siementään mahdollisimman moneen paikkaan. Välttämättömyyksien sijaan kristillinen diskurssi asettaa ensisijaiseksi tapahtuman, jonka ilmaantuminen ei ollut sen enempää vääjäämätöntä kuin siihen uskominenkaan. Faktojen sijaan kristillinen diskurssi nojaa siihen, mikä maailman silmissä ei ole mitään: "mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin" (1 Kor. 1:28). Tämä ei-mikään on tietysti ei-mitään vain vallitsevan tilanteen ja sitä hallitsevien diskurssien näkökulmasta. Näkymättömyys seuraa sen tapahtumasta ammennettua radikaalia uutuutta, joka irrottaa diskurssin kohteen kaikista valmiista lokeroista. "On samantekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ympärileikkaamaton. Tärkeää on, että hänet on luotu uudeksi" (Gal. 6:16).

Epäilemättä Badioun filosofoinnissa on sitä mannermaista hämäryyttä, joka on omiaan ajamaan anglosaksiseen tyyliin tottuneet tiehensä. Badiou pyrkii kuitenkin aktiivisesti välttämään lokerointia filosofisiin perinteisiin, jotka hän itse jakaa kolmeen päähaaraan: hermeneuttiseen, analyyttiseen ja postmoderniin. Badiou kyllä myöntää saaneensa selkeitä ja vahvoja vaikutteita kyseisistä suuntauksista, mutta toisaalta hän hylkää niille kaikille ominaisia piirteitä, kuten kielikeskeisyyden. Badioun voidaan kuitenkin katsoa kuuluvan mannermaisen filosofian niin sanottuun anti-postmoderniin sektioon, jonne myös esimerkiksi Slavoj Žižek ja Giorgio Agamben sijoittuvat. Žižekin tapaan Badiou ammentaa marxismista, lacanilaisesta psykoanalyysista ja yleisemmin mannermaisesta traditiosta, joskin Badiou on taipuvainen painottamaan eroavaisuuksia omien näkemystensä ja Lacanin "antifilosofian" sekä hegeliläisen dialektiikan välillä. Žižekin tavoin Badioutakin luonnehtii kannanottojen poleemisuus, mutta tinkimättömyydessään hän on omaa luokkaansa.

Jos Badioun tyyliä haluaa kutsua käsiterunoudeksi, ei voi kuitenkaan kiistää, etteikö se olisi myös matemaattisen tarkkaa, poliittisesti valveutunutta ja intohimoista. Paljon välittyy suomen kieleenkin Janne Porttikiven käännöksessä, jonka ainakin itse koin miellyttäväksi ja sujuvaksi lukea. Kaikkeen en kuitenkaan ole tyytyväinen. Esimerkiksi ainutkertaisuus, teoksen keskeinen käsite, olisi ollut perusteltua kääntää myös vähemmän kotoperäisellä ilmauksella singulaarisuus, mikä olisi alleviivannut sen suhdetta universaalisuuteen. Porttikivi itsekin käytti singulaarisuutta ainutkertaisuuden sijaan tänä syksynä järjestetyssä Lévinas-aiheisessa konferenssissa. Toisen avainkäsitteen, totuusprosessin, kohdalla puolestaan esiintyy kirjan sisäistäkin epäjohdonmukaisuutta, sillä se on useimmiten suomennettu tällä sanalla, mutta jossakin kohtaa käytetään myös sanaa ”totuusproseduuri”. Koska keskeisten käsitteiden kääntämiselle on selvästikin vaihtoehtoja, kirjassa olisi pitänyt olla suomentajana esipuhe, jossa käännösvalintoja olisi selitetty. Tämän sijaan teoksen lopusta löytyy osio, jossa kommentoidaan joitakin tekstistä löytyviä hämärämpiä viittauksia, mikä kyllä lohduttaa.

Aktuelli apostoli

Apostoli Paavalin merkitystä pitää etsiä nykyhetkessä. Miten Paavali voi auttaa ajattelua nousemaan "aikamme vaatimalle tasolle muuten kuin imartelemalla sen julmaa inertiaa"? Siinä missä Paavali oli "kaiken politiikan alleen murskaavaan monumentaalisen vallan (’Rooman valtakuntana’ tunnetun militaristisen despotismin) aikalainen", meidän aikamme julma inertia on ennen kaikkea maailmanmarkkinoiden ja pääoman logiikkaa. Badioulle on selvää, että mikään universaalin totuuden hylkäävä kulttuurirelativismi ei tarjoa vaihtoehtoa pääoman väärälle universaalisuudelle. Badioun mukaan nämä kaksi päinvastoin toimivat pohjimmiltaan täydellisessä yhteisymmärryksessä pääoman ollessa kuitenkin se, jonka ehtojen mukaisesti kaikki lopulta järjestyy. Kapitalismi ei kysy ihmisen väriä, uskontoa tai sukupuolta. Siksi sen järjestelmä ei vähääkään horju eri uskontoa tunnustavien, eri väristen tai eri sukupuolta olevien nahistellessa siitä, kuka on eniten uhri ja kenen oikeuksia on eniten loukattu. Tarvitaan konkreettista universaalisuutta, joka voi saada alkunsa vain tapahtumasta.

Lopuksi on vielä tarkennettava: Jos kristuksen ylösnousemuksesta ei ole subjektivoimaan meitä, niin mikä tapahtuma vaatii uskollisuuttamme tässä ja nyt? Jos kaikki riippuu tapahtumasta, niin täytyykö meidän vain odottaa? Badiou itse esittää kysymyksistä jälkimmäisen Apostoli Paavalin lopussa ja vastaa:

Ei tietenkään. Monet tapahtumat, jopa hyvin kaukaiset, vaativat edelleen meiltä uskollisuutta. Ajattelu ei odota, eivätkä sen voimavarat koskaan tyhjene kuin ainoastaan sellaiselta, jonka suurin halu on vain mukautua tähän maailmaan, ja juuri tämä on todellinen kuoleman tie. Sitä paitsi odottaminen olisi täysin hyödytöntä, sillä tapahtuman olemukseen kuuluu, ettei sitä edellä mikään merkki ja että se aina yllättää meidät armollaan, miten valppaina me sitä sitten odotammekin.

Badioun katsannossa ei ole vain yhtä tapahtumaa. Hän puhuu neljästä totuusprosessista, tieteestä, politiikasta, taiteesta ja rakkaudesta, joilla jokaisella on omat tapahtumansa. Tieteessä tällainen tapahtuma oli esimerkiksi Galileon oivallus, että luonnonlait ovat matemaattisia, taiteessa abstraktin kuvataiteen synty ja politiikassa erityisesti vallankumoukset kuten Ranskassa 1789 ja Venäjällä 1917. Viimeaikaisten mullistusten myötä Badiou on itse ehdottanut, että myös Arabikevät voisi kuulua tähän listaan.
*
http://www.uta.fi/jarjestot/aatos/paatos/arkisto/311/paatos31108.html
*
http://www.gaudeamus.fi/verkkokirjakauppa/filosofia/badiou-apostoli-paavali/
http://en.wikipedia.org/wiki/Paul_the_Apostle
http://fi.wikipedia.org/wiki/Alain_Badiou
http://en.wikipedia.org/wiki/Alain_Badiou
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Oikea+Paavali+yll%C3%A4tt%C3%A4%C3%A4/HS20010901SI1KU02xbu
http://fi.wikipedia.org/wiki/Futuurin_perfekti
http://www.cardozo.yu.edu/MemberContentDisplay.aspx?ccmd=ContentDisplay&ucmd=UserDisplay&userid=10410&contentid=8536&folderid=372

Adele's Heartbroken Soul

Someone Like You

[K-mafia editoi - viimeksi 23.2]

1
En ole koskaan pitänyt tämän tyyppisestä musiikista. Kyseinen genre on ollut minulle pelkkää ällöttävän imelää siirappia. Enimmäkseen vihaan ihmissuhdelauluja [etenkin kotimaista teollisuustuotantoa] niiden banaalin ja klisheemäisen naiviuden vuoksi [en siksi, että ne saattavat muistuttaa minua nykyisestä (sekä itse valitusta että väistämättömästä) yksinäisyydestäni, kuten joku liika viisas kyökki-psykologi ehkä veistelisi].

Mutta joskus se vain tapahtuu - tosin kerta toisensa jälkeen - ei usein mutta varmasti - - se sama, joka tapahtui minulle viimeksi Amy Winehousen kohdalla.

Pidän huumeitten/päihteitten kaappaamaa Amya edelleenkin ainutlaatuisimpana tapahtumana populaarimusiikissa 2000-luvun alussa, mutta Adele näyttää tekevän - ainakin tällä esityksellään - meikäläiseen lähes yhtä järisyttävän vaikutuksen kuin Amy biisillään 'You Know I'm No Good' tai 'Will You Still Love Me Tomorrow' [vain pari mainitakseni].

Adelea onkin joskus kutsuttu uudeksi Amy Winehouse'ksi, joskin [osuvasti] Adelen omien sanojen mukaan Amy on enemmän hardcorea, kun taas hänen omaa musiikkityyliään voi kutsua 'heartbroken soul'iksi'.

Häkellyttävintä Adelen [jonka biisit eivät esim. tätä lukuunottamatta yllä aivan Amyn tasolle] esityksessä on hänen äänenkäyttönsä emotionaalinen vakuuttavuus - sen vahva, kestävä ja puhdas mutta samalla sensuaalinen ja uskottavan persoonallinen voima. Adele todella osaa laulaa - ihan oikeasti, mikä on harvinaista näinä uho-rapin ['luetteloinnin', joskin rappiä löytyy toki hyvääkin], muuten vaan jollottavan puhelaulun [esim. Samuli Putro] ja kapean äänialan aikoina.
*
Kaikista huonoista laulajista ei tule bobdylaneita, neilyoungeja tai mickjaggereita eli hyvin menestyneitä huonoja laulajia, joilla on ollut tarpeeksi lahjakkuutta hyvien biisien tekemiseen ja kyky sisäistää niissä persoonallisesti oma genrensä ja sanottavansa. - Suomalaisella puolella kapeahkon [tai ainakin 'merkillisen' ;\] äänialan omaava singer/songwriter-mestari - ellei suorastaan nero - on tietysti Tuomari Nurmio.

Arvaan, että laulunopettaja/tohtori Aija Puurtinen Hunajaluista varmaankin kritisoi nihkeää ilmaisuani 'kapea ääniala', mutta ei voi mitään: mä synnyin rokkaamaan kuultuani John Fogertya Bayou Countryssa ja Green River'issä 1969 ja sen jälkeen rimani on pysynyt korkealla rock-äänen arvottamisen suhteen, vaikka totta kai myönnän, että etenkin popissa ja rockissa laulu on pikemminkin esittäjän persoonan kylkiäinen kuin jotain itseisarvoista kuten klassisessa musiikissa [pahimmillaan tästä kuitenkin seuraa laulamisen totaali inflaatio ja degeneraatio ääntelyksi].
*
Yksinäinen piano Adelen taustalla korostaa erinomaisesti ja lauluun sopivalla kohtalokkuudella sitä, miten laulajatar hallitsee surullisen kauniin laulunsa, valkyriaanisen äänensä - ja pakahtumaisillaan olevan itsensä. Ei liikaa forcea, ei liikaa imelää hunajaa. Oleellinen eli pettymyksen, kaipuun ja rakkauden tumman kirkkaat sävyt nousevat kohti taivaita kadotakseen etäisyyteen kolme kertaa toistetun pitkän kertosäe-version aikana - [saavutetusta rakkaudesta tulee ajan myötä iloisin suru; menetetetystä rakkaudesta surullisin ilo/rr].

Joskus tuntuu ihan oikeasti siltä, etteivät sanat pysty kuvaamaan vastaanottajan/kuulijan kokemaa [ikäänkuin vastustamattoman taikamaailman sisäänsä kietomaa] - antautuvaa hämmennystä ihmisen yhtäkkiä kohdatessa jotain positiivisella tavalla täysin ylivoimaista, jonka/minkä edessä on vain pakko nousta seisomaan ja kumartaa - - ja olla lopulta aivan hiljaa - nöyränä ja kiitollisena siitä, että joku vielä jossakin pystyy välittömästi ja aidosti omassa artistisessa ilmaisussaan saavuttamaan sellaisen tunteen syvyyden, josta ihmiskunta yhä kiihtyvän kapitalistisen teknokratisoitumisen [tuotteistetun yhdenmukaistamisen] myötä ei ehkä jo hyvikin läheisessä tulevaisuudessa pysty enää edes uneksimaan.

Mutta Adele ei uneksi - hän kokee ja mikä loistavinta hänellä on suuremmoinen lahja ilmasta tuo kokemus äänensä kautta, äänellään ja äänenään.

2
Me emme tiedä, mistä taide alkaa ja mihin se loppuu, mutta mielestäni yksi [niin paradoksaaliselta kuin tämä kuulostaakin] on varmaa: kaikkein suurin taide on samalla kaikkein todellisinta elämää [vähäisempi taide on siten vähemmän todellista elämää].

Näin sanoessani en halua puhua ainoastaan taiteen vaan kokonaisen elämänkatsomuksen puolesta. Haluan korvata tieteelliseen naturalismiin niin erottamattomasti sisältyvän tylsän ja tyhjän maailmankuvan fenomenologisesti [kokemuksellisesti] totuudellisemmalla, sisällökkäämmällä, elävämmällä ja optimistisemmalla suhtautumisella maailmaan ja itse elämiseen.

Todellisin ja totuudellisin ihminen ei ole kaava eikä fysikaalinen entiteetti vaan taideteos - ainutlaatuinen ja ikuinen omassa persoonassaan.

Tietenkin jotkut taideteokset säteilevät voimakkaammin ja pitempään kuin toiset - jotkut jopa ikuisesti. Silti kaikki ihmiset ovat tasavertaisesti osallisia siihen Totuuteen, joka taiteessa ja nimenomaan taideteoksessa Totuuden Tapahtumana aina ilmenee.

[Totuuden ja Tapahtuman analogisesta suhteesta [joka mahdollistaa ei-identtisen eli maailman ymmärtämisen - toisin kuin fysikaaliseen reduktioon ja/tai Absoluuttiin katoava identtinen) puheen ollen: - vertaa, mitä Paavali sanoo Kristuksesta (kosmoksen/maailman valtojen/kuoleman vastustajana ja voittajana, jolloin Kristus on Tapahtuman paradigmaattinen hetki: ikuisuus tunkeutumassa aikaan) ja Heidegger aletheiasta (totuudesta kätkeytymättömyytenä Tapahtumassa). - Ks. myös, mitä Badiou, Zizek, Agamben, Milbank ja D. B. Hart Paavalia ja Heideggeria seuraten lisäävät tähän aiheeseen].

3
Artistry

She has described her musical style as "heartbroken soul."Adele agrees with critics that have suggested that her vocals are more developed and intriguing than her songwriting.She also received praises from Paul Rees, editor of Q magazine, who said it was "refreshing to hear something different" after a thousand years of "identikit bands who want to sound like The Libertines." Her music was described by the Richmond Times-Dispatch music critic as "a perfect backdrop to a lazy afternoon in the coffee shop."

Adele's success occurred simultaneously with several other British female soul singers. The British press has dubbed her a new Amy Winehouse.Adele has also been linked to a third British Musical Invasion of the US. Adele commented that while this phenomenon was unexpected she was "proud to be a part of it. I'm very pleased to be riding the wave." In December she said that Duffy was The Sound of 2008 and called the comparisons with other females lazy noting "we're a gender, not a genre".Adele, comparing herself to Amy Winehouse and Duffy, said "I think Amy is hardcore," "I think Duffy is really soft – she's got the pin-up look going on. She's a proper lady. I think I'm really contemporary. And I'm just really mouthy!" By the beginning of 2009 listeners and critics started to describe Adele as unique. AllMusic wrote that "Adele is simply too magical to compare her to anyone." Venus Zine recognized Adele on its 25 under 25 list of women for her “distinctive, unusual voice” that “blends the bubbly clarity of pop with the sophisticated phrasings of jazz and blues [WIKI].

4
http://www.youtube.com/watch?v=qemWRToNYJY
The BRIT Awards 2011 - Adele sings Someone Like You

5
Pari satunnaista kommentaattoria kiteyttää tämän esityksen ja kappaleen kaksi ehkä olennaisinta seikkaa - laulajan äänen ja sanoituksen satuttavuuden.

See theres someone who can actually sing these days.
...
I have was passing through divorce and didnt think about relationships because I just could not and in this very hard time for me I met a man whom I didnt appreciate at all that time. After his few attempts I just lost him and only now I understand that I love him with all my heart but it is too late and it hurts so much that I can not turn back the time, it hurts so much...

6
Adele – Someone Like You

I heard, that your settled down.
That you, found a girl and your married now.
I heard that your dreams came true.
Guess she gave you things, I didn’t give to you.

Old friend, why are you so shy?
It ain’t like you to hold back or hide from the lie.
I hate to turn up out of the blue uninvited.
But I couldn’t stay away, I couldn’t fight it.
I’d hoped you’d see my face & that you’d be reminded,
That for me, it isn’t over.

Nevermind, I’ll find someone like you.
I wish nothing but the best, for you too.
Don’t forget me, I beg, I remember you said:-
“Sometimes it lasts in love but sometimes it hurts instead”
Sometimes it lasts in love but sometimes it hurts instead, yeah.

You’d know, how the time flies.
Only yesterday, was the time of our lives.
We were born and raised in a summery haze.
Bound by the surprise of our glory days.

I hate to turn up out of the blue uninvited,
But I couldn’t stay away, I couldn’t fight it.
I’d hoped you’d see my face & that you’d be reminded,
That for me, it isn’t over yet.

Nevermind, I’ll find someone like you.
I wish nothing but the best for you too.
Don’t forget me, I beg, I remember you said:-
“Sometimes it lasts in love but sometimes it hurts instead”, yay.

Nothing compares, no worries or cares.
Regret’s and mistakes they’re memories made.
Who would have known how bittersweet this would taste?

Nevermind, I’ll find someone like you.
I wish nothing but the best for you too.
Don’t forget me, I beg, I remembered you said:-
“Sometimes it lasts in love but sometimes it hurts instead”

Nevermind, I’ll find someone like you.
I wish nothing but the best for you too.
Don’t forget me, I beg, I remembered you said:-
“Sometimes it lasts in love but sometimes it hurts instead”
Sometimes it lasts in love but sometimes it hurts instead, yay yeh yeah
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Adele_(singer)
http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&ie=UTF-8&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=adele+
http://en.wikipedia.org/wiki/Amy_Winehouse
http://www.hardcandymusic.com/2011/02/adele-exclusive-lyrics-from-21-signed-booklet-giveaway.html
http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&aq=1&oq=analogia&ie=UTF-8&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=analogia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aletheia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Valkyria

Tapahtuma ja singulaarisuus Totuutena

Jos vuonna 1937 syntynyt Alain Badiou olisi nuorempi, kutsuisin häntä nuoreksi vihaiseksi mieheksi. Ei ole kuitenkaan hänen vikansa, ettei näin ole, joten kutsun häntä kaikesta huolimatta nuoreksi vihaiseksi mieheksi. Tämä siksi, että tarkoittamani nuoruus ja viha pursuavat jostain, mikä Badioun itsensä mukaan ei vanhene, nimittäin totuudesta. - Siten uskon, etten tee vääryyttä hänelle enkä totuudelle kutsuessani häntä paitsi nuoreksi vihaiseksi mieheksi myös totuuden militantiksi. Itse asiassa hänen tapauksessaan näitä kahta voi pitää jopa synonyymeina (Janne Kurki; Alain Badioun esittely).

(K-mafia polttaa päreitään typojen vuoksi - klo 23.25)
*
Sitaatti Janne Kurjen Alain Badioun kirjaan 'Etiikka - Essee pahan tiedostamisesta' kirjoittamasta esittelystä: Alain Badiou - totuuden militantti.

Badioun filosofiakäsityksestä

Badiou uskoo maailman, toisin sanoen maailmassa elävien ja ajattelevien ihmisten, pyytävän filosofialta jotain neljästä syytä.

1) Nykyään tiedämme, etteivät ihmistieteet tule korvaamaan filosofiaa. Tämä tulee selväksi jo siitä, että ihmistieteistä on tullut tilastotieteiden koti. Näin ihmistieteet ovat jääneet kiinni merkitysten vaihdantaan ja polyvalenssiin.

Ihmistieteiden tehtäväksi on tullut palvella eri tahoja mitä erilaisimpien statististen mittareitten avulla. Statistisella ja numeerisella informaatiolla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen kanssa, mistä ihmisenä olemisessa ja ennen kaikkea singulaarisessa olennossa on kyse.

Kuitenkin juuri singulaarisuus on aina jokaisen todellisen päätöksen todellinen keskusta. Samoin kaikki totuus esitetään aina ensin absoluuttisen singulaarisuuden muodossa, kuten voidaan todeta tieteellisissä keksinnöissä, taiteellisissa luomuksissa, poliittisissa uudistuksissa ja rakastavaisten kohtaamisissa.

Kaikkialla, missä lausutaan totuus olemassaolosta, totuus perustuu singulaarisuudelle. Keskiarvot, tilastot, sosiologia, historia ja äänestykset eivät voi kertoa mitään siitä, mikä totuuden historia on. Maailma vaatiikin filosofiaa olemaan singulaarisuuden filosofiaa: filosofian pitäisi kyetä ajattelemaan singulaarista, sillä siihen ihmistieteilijällä ei ole kutsumusta.

 2) Toinen syy on se, että olemme todistamassa niiden suurten kollektiivisten hankkeiden tuhoa, joiden uskottiin kantavan muassaan emansipaation ja vapauden siemeniä. Nyt tiedämme, ettei sellaisia suuria emansipatorisia voimia ole olemassa, niinkuin ei edistystä eikä proletariaattia tai mitään muutakaan vastaavaa.

Meillä ei siis ole toivoa siitä, että voisimme pitää yllä haluamme vain yksinkertaisesti yhdistämällä itsemme sellaisiin voimiin tai olemalla osana sellaista voimaa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jokaisen, olipa hän filosofi tai ei, täytyy kohdatessaan epäinhimillisyyttä tehdä omat päätöksensä ja puhua vain omissa nimissään. Emme voi piiloutua suuren kollektiivisen ryhmittymän tai minkään oletetun voiman tai metafyysisen totaliteetin taakse.

Jotta kuitenkin voisimme ottaa oman asemamme kohdatessamme epäinhimillisyyttä, tarvitsemme fiksoidun pisteen päätöstä varten. Toisin sanoen tarvitsemme ehdottoman periaatteen. Tämä tarve on synnyttänyt niin sanotun paluun etiikkaan. Filosofisesti paluu etiikkaan edellyttää kuitenkin ehdottoman periaatteen, jonka perustalta voidaan sanoa jonkin olevan oikein ja jonkin väärin.

Emme voi kuitenkaan edellyttää, että jokainen meistä ottaa oman asemansa omiin nimiinsä suhteessa epäinhimilliseen - ilman, että filosofia sidotaan uudelleen totuuden ulottuvuuteen. Maailma vaatii tätä ja se vaatii sitä filosofialta.

3) Kolmas syy liittyy viime aikoina esiin tulleisiin arkaistisiin intohimoihin, toisin sanoen kulttuurisiin, uskonnollisiin, kansallisiin tai rodullisiin intohimoihin. Nämä ovat nykyaikaisia irrationaalisen arkaismin muotoja, jotka vaativat filosofian väliintuloa.

Filosofin olisi kyettävä sanomaan jotain siitä, mikä on järkevää tänään. Nykyinen rationaalisuus ei voi kuitenkaan olla klassisen rationalismin toisintoa. Rationaalisuutta ei voi kuitenkaan heittää menemään, ellemme halua antaa jalansijaa intellektuaaliselle heikkoudelle reaktiivisten intohimojen edessä.

4) Neljäs syy on, että maailma, jossa elämme on hauras ja haavoittuvainen. Maailmamme on historiansa establisoima. 20. vuosisata on synnyttänyt väkivaltaisen ja helposti hajoavan maailman, jossa dramaattiset kriisit ovat tavallisia. Emme niinkään tarvitse filosofiaa, joka kertoisi asioiden rakenteesta, vaan filosofiaa, joka olisi avointa tapahtumien singulaarisuudelle. Sellaista olisi tapahtuman filosofia.
[...]; s. 110-111
*
Badiou, Alain (Janne Kurki)

Alain Badiou (1937–) on École Normale Supérieuren filosofian emeritusprofessori ja opettaa tätä nykyä Collège International de Philosophiessa. Hän syntyi Rabatissa, Marokossa ja opiskeli École Normale Supérieuressa vuosina 1956–1961. Vuonna 1959 hän auttoi ”Yhdistyneen Sosialistisen Puolueen” (PSU), joka oli Algerian sotaa vastustanut Ranskalaisen Sosialistisen Puolueen uusi haara, perustamisessa.

Hän kirjoitti Almagestes-teoksen, ensimmäisen useista kaunokirjallisista teksteistään, vuonna 1964 (Badiou 1964). Kolme vuotta myöhemmin hän alkoi osallistua Louis Althusserin – huomattavan ranskalaisen marxilaisfilosofin – perustaman Spinoza-tutkimusryhmän toimintaan, jolloin Althusser kutsui hänet myös filosofian kurssilleen.

Kevään 1968 innoittamana Badiou suuntasi poliittista toimintaansa UCFML:n, erään maolaisen organisaation, perustamiseen. Hän opetti Pariisin VIII yliopistossa, jossa toisaalta äärivasemmiston ja toisaalta Jacques Lacanin vaikutus oli huomattava, vuodesta 1969 vuoteen 1999, jolloin hän sai filosofian professorin viran École Normale Supérieuresta. 1970-luvun jälkipuoliskolla hän kirjoitti monta poliittista esseetä maolaisuudesta.

Vuonna 1982 Badiou julkaisi kirjan Théorie du Sujet, jossa Lacanin vaikutus näkyy hyvin voimakkaana. Vuonna 1985 julkaistu Peut-on penser la politique? ottaa puolestaan välimatkaa marxismiin, mutta tekee selväksi, että marxismin kriisi vaatii kriisin subjektia ajattelemaan sitä. Vuonna 1988 julkaistua teosta L'Être et l'événement voitaneen pitää Badioun tähänastisten teoreettisten kehittelyjen pääteoksena, jonka pohjalta hän on myöhemmin muokannut ja kehittänyt teoriaansa. Muista Badioun teoksista mainitsen tekstin Manifeste pour la philosophie (1989) ja suomeksikin julkaistun Etiikan (1993) sekä kirjan Petit manuel d'inesthétique. Vuonna 2005 julkaistiin Le Siècle ja vuonna 2006 L'Être et l'événement -teoksen toinen osa Logiques des mondes (Badiou 2005; Badiou 2006).

Badiou oli 1970-luvulla maoisti ja hän osallistuu edelleenkin hanakasti päivänpolitiikkaan. Keskeisiä arkipolitiikan kysymyksiä hänelle ovat olleet muun muassa maahanmuuttajien tilanne ja poliittinen oikeudenmukaisuus. Lukuisten filosofiaa käsitelleiden kirjojen lisäksi hän on siis kirjoittanut kaunokirjallisia teoksia ja näytelmiä. Politiikan ja taiteiden ohella hänen erikoisaloihinsa kuuluu myös matematiikka – itse asiassa hän on peruskoulutukseltaan matemaatikko. Näin ollen hänen käsittelemiään aiheita ovat muun muassa niinkin erilaiset ajattelun alat kuin joukko-oppi, psykoanalyysi, moderni runous, teatteri ja politiikka. Erityisesti häntä lähellä ovat olleet, tavalla tai toisella, esimerkiksi sellaiset nimet kuin Cantor, Cohen, Mallarmé ja Lenin. Filosofian puolella hän tuntee hyvin niinkin erilaisia kirjoittajia kuin toisaalta Frege, Wittgenstein ja Gödel, toisaalta Hegel, Nietzsche ja Deleuze. Kaikkein tärkeimpinä taustahahmoina hänen ajattelulleen voidaan kuitenkin pitää Lacania, Foucault'ta ja Althusseria. Lacanin käsitteet ja käsitykset ovatkin läsnä kaikkialla Badioun ajattelussa, joskin erojakin on.

Suhteessa aikalaisiinsa Badiou on enemmän kuin kriittinen ja ennen kaikkea poleeminen. Hänen kritiikkinsä kohteeksi joutuvat paitsi angloamerikkalaiset kulttuuriteoriat ja niin sanottu analyyttinen filosofia Wittgenstein mukaan luettuna, myös hermeneutikot, feministit, Frankfurtin koulukunta ja sen työn jatkajat, kommunikaatioteoreetikot, Heidegger ja Heideggerista orientoitumisensa saavat ajattelijat sekä Levinas, Derrida, Deleuze ja Lyotard. Sen sijaan hänen ajattelussaan on kuultavissa selkeä Platonin ajattelun uudelleen muotoilu, jota ei kuitenkaan voida pitää suoranaisesti platonismina. Edellä sanotusta on varmasti tullut selväksi, että hänen käsissään ovat viipyneet myös niin Marx kuin marxilaiset Leninistä Althusseriin.
*
http://filosofia.fi/node/2427
http://fi.wikipedia.org/wiki/Alain_Badiou
http://en.wikipedia.org/wiki/Alain_Badiou
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Maailma+on+totuudessa+uusi/HS20050504SI1KU02gvi
http://filosofia.fi/node/2354
http://www.apeironkirjat.com/
http://megafoni.kulma.net/index.php?art=216
http://www.ucsdguardian.org/focus/alain-badiou/