Ihmisluonteentutkijat ja käänteinen piilorasismi

Tämä teksti on huomautus Ironmistressin päreeseen ‘Totalitarismin viehätys osa II’.
.

Wilhem Reichin ‘Fasismin massapsykologiassa’ introdusoima orgoni-energia-teoria on new age-mystiikkaan rinnastettavaa hömppää [josta on vain askel positiivisen ajattelun narsistiseen eetokseen], vaikka siitäkin voi ja pitää löytää ‘rusinat pullasta’ eli ei Reich nyt sentään ihan omia ‘katri-helenojaan’ ole keksinyt. Ihmisten luonteen ominaisuudet toki vaihtelevat, mutta se, että niistä tehdään johonkin universaaliin normaaliuskriteeriin vertaamalla yhteiskunnallisesti vaikuttavia persoonallisuus-typologioita implikoi aina piilevän rasistisen asenteen [normaaliuden nimissä, tieteen auktoriteetilla], samaan tapaan kuin älykkyyseroja saatetaan käyttää ikään kuin ‘luonnolliseen eroon tai kykyyn’ perustuvana kriteerinä meritokraattisen yhteiskuntahierarkian legitimoimiseksi poliittisena ohjelmana. Mutta mikä on luonnollista ja mitä ylipäätään on olla luonteeltaan hyvä ihminen? Tämä ei ole asia, jota ainakaan luonnontiede voisi tutkia, koska tiede ei voi perustaa omaa eettistä perustaansa tieteellisesti – sen tekee aina jo tutkimuslähtökohtiin sisältyvä ihmiskäsitys, maailmankuva ja maailmankatsomus.   
.

Edellä esitetty kritiikki pätee pääosin myös Adornon johtamaan tutkimusprojektiin autoritaarisesta persoonallisuudesta [sillä erotuksella, että Reich on ‘psyko-bio-naturalistinen mystikko’ ja Adorno mannermaisen filosofian eli Kantin, Hegelin, Kierkegaardin, Marxin, Nietzschen ja Freudin perillinen], joka mitä ilmeisimmin voidaan tulkita sodan jälkeisen poliittisen tilanteen synnyttämäksi käänteisen ‘rasismin’ tieteellisesti auktoroiduksi versioksi: ‘liberalistisen freudilaisuuden’ ja kantilais-hegeliläis[-marxilaisen] ‘emansipatorisuuden’ hengessä masinoiduksi, tarkoitushakuiseksi pyrkimykseksi määritellä fasistis-[kommunistis]-autoritaarinen luonnetyyppi.
. 

Jälleen on syytä kerätä rusinat pullasta eikä ottaa aivan tosissaan kaikkia perusteluita,  johtopäätöksiä ja lopputulkintoja tästä Adornon  valistuskriittiseen projektiinsa [Adorno/Horkheimer: ‘Valistuksen dialektiikka’] nähden omituisesta ja jopa ristiriitaisesta ‘tutkimuksesta’. Miten ihmeessä valistukseen [tekniikkaan, (välineelliseen) järkeen, demokratiaan ja liberalismiin] sisältyvän totalitarismin kriitikosta tuosta vain kumpuaakin esiin eräänlainen ‘psykorasisti’, joka luokittelee ihmisiä terveisiin [‘parempiin’] ja sairaisiin [‘huonompiin’] kuin paraskin keskitysleiriupseeri. Esitän tämän kommentin kysymyksen ominaisuudessa mm. Ironmistressille ja Valkealle.
.

Adornon johtaman tutkimuksen metodiseen luotettavuuteen en voi puuttua, koska en sitä juurikaan tunne. Validiteetti kuitenkin mättää pahasti eli se, mitä tässä lopulta tutkitaan on jo alunperin ollut pikemminkin tarkoitushakuista kuin tieteellisen puolueettomuuden kriteerit täyttävää vertailua, vaikka tieteelliseen metodiin kuitenkin vedotaan. Itse asiassa nämä ‘psykososiaalitutkijat’ ovat löytäneet paitsi sen, minkä ovat halunneetkin löytää [tai ovat löytävinään sen, minkä ensin 'piilottivat hypoteesi-pensaaseen'] myös jotain täysin triviaalia: jotain, mikä on kaikille ihmisille jossain määrin ominaista.
. 

Minun mielestäni ‘Autoritaarinen persoonallisuus’ on lähinnä pseudotiedettä ja ilmeinen häpeätahra Adornon ajoittain nerokkaan oivaltavan ajattelun uralla. Itse tunnistan itsessäni kaikkia autoritaariseen luonnetyyppiin luokiteltuja piirteitä. Siis - - ?
.

http://takkirauta.blogspot.fi/2014/04/totalitarismin-viehatys-osa-ii.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Autoritaarisuus

Vaalea, viileä, etäinen - kuuma, eroottinen, uhkaava

Kuvassa Tippi Hedren (YouTube) ja Rod Taylor Hitchcockin Linnuissa (YouTube).

(Pikku pikku lisäyksiä tulee yön mittaan kielimafialta - klo: sometimes after midnight. - - But now - klo: 19.40 - let's do it!)
*

Kirjoitettu kommentiksi Mummolle hänen päreeseensä Kristityn vaellus.
*
mummo kirjoitti:
Tippi oli se ärsyttävä naikkonen Linnuissa?...Pönttö mikä pönttö.'

*
Heheh. Eikös Tippi ole aavistuksen verran X:n näköinen. Hiukan pitempi vain. Älä siis valita.

Pönttö tai ei niin Tippi Hedren'iä voi minun mielestäni pitää yhtenä Hollywoodin historian kaikkein tyylikkäimmistä naisista - ainakin Linnuissa.

Hitchockilla oli erityisen intuitiivista silmää myös naisen eroottisuudelle: esim. Tippi, Ingrid Bergman ja Grace Kelly - nuo vaalean viileät vampit (okei - Ingrid oli ristiverinen), joiden vetovoima piilee osaltaan ehkä siinä, että he ovat aina hieman etäisiä, ja kuten sanoin viileitä ('eleettömiä' - heidän hysteriansa on rajua mutta 'kätkeytynyttä').

Samalla he kuitenkin tihkuvat jollain vastustamattomalla, ikäänkuin viattoman ja naivin ruumiillisella tavalla erotiikkaa, joka on pakottoman (ei-pornoisen) viettevää omassa itsessään.
Seksuaalisuutta ei korosteta avoimesti mutta se on aina läsnä erittäin vahvasti, joten tämänkin vuoksi Hitchockin naisista tulee miehen fantasioissa (jotka 'yliaktivoituvat' naisen etäisyydestä) entistä kiihottavampia.

Nimenomaan fantasia lataa kohteeseensa (katektoi) jatkuvasti lisää 'dynamiittia' (haluttavuutta ja/tai uhkaa) - olipa sitten kyseessä mielihyvä (itsetunto), nautinto (seksuaalisuus), aggressio (uhka), pelko ja/tai kauna (rasismin muodot). - - Tämän(kin) vuoksi fantasia (imaginaarinen) on kaikenlaisen ideologisuuden ensisijainen perusta - interpellaatio: kutsu, jonka koemme kohdistuvan juuri meihin itseemme ja meitä varten, ja johon täten samaistumme (joko myöntäen tai kieltäen sen).
*
Adornoa muistellen tekisi mieleni (kuitenkin ;\] sanoa, että nainen on kuin taide: lupaus onnesta - lupaus, jonka se aina pettää/rikkoo. Tässä mielessä taide (nainen) on lumetta. Se lupaa liikaa. Mutta, Adornoa myötäillen (tämä ei ole sitaatti), samalla taide on ehkä ainoa mahdollisuutemme 'olemisen totuuteen': ei-identtiseen eli luonnon muistamiseen subjektissa.
*
Kai muistat muuten, että Melanie Griffith on Tippi Hedrenin tytär.
*
http://www.legendsofhorror.org/images/birds/bimg6.jpg (Tippi Linnuissa 1)
birdwatchersdigest.com/blog/uploaded_images/TippiHedron-746412.jpg (Tippi Linnuissa 2)
*
http://images.starpulse.com/pictures/2007/03/19/previews/Tippi%20Hedren-SGG-059630.jpg
http://exurbanpedestrian.files.wordpress.com/2009/08/tippi3.jpg
(Tippi vanhana, edelleen tyylikäs)
*
http://www.julieandjack.com/images/tippi_&_hitchcock.jpg (Tippi ja Hitch)
*
movies.yahoo.com/movie/contributor/1800025232/photo/547462
http://images.google.fi/images?hl=fi&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&resnum=0&q=tippi%20hedren&um=1&ie=UTF-8&sa=N&tab=wi

Adorno, Zizek ja Minotauroksen labyrintin arvoitus

Etsi kuvista a) Minotauros, b) Adorno, c) Zizek

Kirjoitettu kommentiksi Timo:lle edellisessä päreessäni Opi elämään huuliherpeksesi kanssa.

(Kielimafia tarkisteli - klo: 23.05)

*
Kiitos Timo linkistä. Olen odottanut tuon Adornon kirjan käännöstä, mutta ei kuulu ei näy - - joten tilasin sen nyt viimeinkin amazon uk:lta. - - £3,17 ei ole kallis hinta, vaikka postikulut tekevät saman verran tai enemmänkin.

By the way - tsekkasin myös kirjan The Culture Industry (Routledge Classics) by Theodor W Adorno and J. M. Bernstein (Paperback - 17 May 2001) sisällysluetteloa ja ellen olisi etukäteen tiennyt, olisin saattanut pitää ko. kirjaa koosteena Zizekin teksteistä ;].

http://www.amazon.co.uk/gp/reader/0415253802/ref=sib_rdr_toc?ie=UTF8&p=S006&j=0#reader-page

Zizek tosin pystyy 'lacanisoidusta' Freudista käsin analysoimaan Adornoa - jos ei syvemmin niin sanokaamme johdonmukaisemmin (ellemme sitten hyväksy täysin Adornon pessimismiä) sitä, miksi pop ja rock edustavat nykyään myös 'kapitalistisen työväenluokan' (fantasioitua) vapauden ääntä.

Marxilaisittain oletettua 'väärää tietoisuutta' ei nimittäin ole/ollut olemassa kuin protokolla-propagandana.

On 'vain' fantasioita, joissa erilaiset - usein vastakkaiset ja itsensä sisäisesti kumoavat uskomukset kietoutuvat yhteen tieteellis-poliittis-kulttuurisiksi 'faktoiksi' ja tällaisina fantasioituina 'faktoina' loputtomaksi solmuksi jopa niin tiukasti, että tuon solmun avaava koodi on hävinnyt jonnekin solmun sisään (vrt. antiikin myytti Minotauroksesta, Ariadnen langasta ja Theseuksesta).

http://fi.wikipedia.org/wiki/Minotauros

Onko Zizek meidän aikamme Theseus? Hitto - tätä pitäisi jonkun häneltä kysyä - yhtä aikaa sekä huumorin pilke silmäkulmassa että vakavasti.

Monitulkintaisuudestaan huolimatta tai ehkä juuri sen takia esim. Nietzsche piti Minotauroksesta, Ariadnesta ja Theseuksesta kertovaa labyrintti-myyttiä yhtenä kaikkein syvällisimmistä tarinoista, joissa 'luonnollinen' yhtyy metaforiseen (kuten kaikki inhimillisessä tietoisuudessa), ja joka siten voi auttaa meitä inhimillisen ja kulttuurisen tietoisuuden kehityksemme oivaltamisessa ja 'purkamisessa'.
*
Ensin pitäisi luultavasti hahmottaa, mikä on se meidän aikamme Minotauros, jonka kynsistä Totuus (Ariadne?) halutaan pelastaa? - - Ja mitä totuus meille 'enää' merkitsee tai ylipäätään voi merkitä - - tilanteessa, jossa saamme äärimmäiset vastaukset joko manipuloitavissa olevilta geeneiltä sekä uskomuksenvaraisista allegorioista ja metaforista (molemmat selitysmallit - kuten manipuloida-verbistä jo voimme päätellä - ovat kietoutuneet toisiinsa)?

Jos kerran geenejä voidaan poistaa, lisätä tai jalostaa, niin kuka päättää sen, kenen preferointeja eli fantasioita ja siten metaforia meidän tulee uskoa? Keiden geenimanipulaattoreitten (suurkarjankasvattajien) talliin me lopulta hakeudumme tai ajaudumme?

Geenit eivät nimittäin ole tippaakaan helpottaneet eettisiä valintojamme - päinvastoin, koska yhä tieteellisemmiksi ja siten auktoriteettia omaavammiksi naamioituneilla tutkimuksilla kyetään manipuloimaan yhä suurempaa joukkoa ihmisiä - ilman, että he pystyvät ymmärtämään, kenen etua preferoinnit/fantasiat kulloinkin palvelevat.

Sikainfluessa-rokote-kampanja on tästä hyvä esimerkkki, koska rokotteiden terveydelliset vaikutukset ovat epäselviä. Toisin sanoen rokotteiden lääketieteellisten haittojen ja hyötyjen puolueeton arviointimahdollisuus on häivytetty terveyspoliittisella propagandalla, joka paljastuu jääviksi jouduttuaan jo aikaa sitten turvautumaan suurbisneksen eli lääketehtaitten rahalliseen tukeen. - - Seurauksena on väistämätön lojaliteettikriisi, koska kahta herraa (kansaa ja suurbisnestä) ei voi palvella eettisesti samalta pohjalta - ei ellei laki anna myöten. (Ja sehän antaa...)

Mutta onko itse lainkäyttökin viime kädessä jääviä, koska se kulkee suuren rahan perässä kuin pässi narussa. Tuo naru on toki joustava, jotta oikeuslaitokset säilyttäisivät itsenäisyyden, vapauden ja puolueettomuuden illuusion, mutta se joustaa vain tiettyyn rajaan asti - rajaan, jonka viivan piirtää aina raha. - - Tapaus Mauno Saari ja Paavo Haavikko viestii meille osaltaan myös jotain tällaisen lainkäytön korruptoituneisuudesta.

Voidaan jopa väittää, että itäblokin murtuminen johtui rahasta. Tosin tässä tapauksessa oletettiin, että raha takaisi juuri sen vapauden ja hyvinvoinnin toteutumisen, minkä kommunistisen tehottomuuden, sensuurin ja kulissitehtailun jähmettämä kulttuuri oli estänyt. - - Kyseinen projekti on sittemmin toteutunutkin - tietysti kapitalismin ehdoilla.

Herää kysymys, kenen etua tässä viime kädessä ajetaan. Vastaus: kaikkien, vaikka kukaan ei koskaan kerro mitä 'kaikilla' tarkoitetaan, koska olemme koko ajan ovelasti indoktrinoitujen uskomusten varassa - jopa niin ovelien, että niihin uskoo myös Suomen tyylikkäin ja fiksuin nainen: optimisti-Anne (Brunila).

Mitä eivät suurbisnes ja poliitikot valehtelisikaan saadakseen miljardikaupat pyörimään? - - Eihän sotakaan yhtä miestä kaipaa - ei edes uhrina.

Mutta miksi valittaisin, koska syy palautuu aina itseeni: minultahan puuttuu yksi ja sen mukana kaikki, mitä kapitalismiin tarvitaan: uskallus (tosin myös mahdollisuus - lukuunottamatta lottoamista, jota en sitäkään harrasta, laiskuri kun olen!) ottaa taloudellisia riskejä - loputtomiin!
*
Palatakseni alkuun: Adornoa ja kriittistä teoriaa (taustalla Hegel, Marx, Freud ja Nietzsche) voinee perustellusti pitää eräänä Zizekin ajattelun filosofisena alku- ja peruslähtökohtana.

'Vanhassa' Jugoslaviassa - maltillisemman poliittisen sensuurin ('suojasää') aikana - vaikutti aikoinaan filosofiryhmä Praxis (n. 1964-74), joka käsitteli juuri kriittisen teorian lähtökohdista muun muassa vallitsevaa kommunistista marxismia ja Heideggeria.

Silti kyseessä ei ollut varsinaisesti ideologia-kriittinen oppositioliike (sellaista ei olisi sallittu), mutta yllättävän vapaa (ja 'liiankin' suosittu) joka tapauksessa.

Zizekin ajattelu on suurelta osin lähtenyt etenemään sekä käytännössä että henkisesti tästä liikkeestä laajentuen sitten ehkä merkittävimmäksi ideologia- ja kulttuurikritiikiksi, mitä viimeisten 20:n vuoden aikana on maailmassa esitetty.
*

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kriittinen_teoria

http://en.wikipedia.org/wiki/Critical_theory

http://en.wikipedia.org/wiki/Frankfurt_School
http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&aq=0h&oq=pra&ie=UTF-8&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=praxis+ryhm%c3%a4

http://blog.hire-car-rental-crete.com/?attachment_id=24
www.phillwebb.net/.../Zizek/Zizek.htm
www.myspace.com/fishermanneil

Kommentti nykytaiteesta 2

Kommentti solille ja Anita Konkalle päreessäni "Kommentti nykytaiteesta".
*
Minä olen sekä periaatteesta että piruuttani äärikonservatiivi, mitä taiteeseen tulee.

Sanoipa Adono mitä tahansa filosofisesti ihan hyväksyttävää ja perusteltua mimesikseen perustuvan taiteen totalitaarisesta luonteesta (= taide - jopa tonaalinen musiikki - rituaalin: siis indoktrinoivan politiikan välineenä), väitän, että me emme voi olla luontaisesti (ja se on ihan oikein! contra Adorno) havittelematta jokaisesta taideteoksesta jotain syvästi emotionaalista elämystä, joka tavalla tai toisella 'silloittaa' ymmärrystämme ja kokemustamme maailmaan/todellisuuteen välittömästi annetulla tavalla.

Ei taide voi olla vain käsittämätön elämys, joka pitää ensin jopa etäännyttää konventionaalisesta ja selittää sitten kriittisesti ja rationaalisesti, yrittäen sisäisen ristiriidan uhalla välttää pyrkimystä ymmärtää se jäljittelevyyden eli identtisyyden periaatteen sapluunassa.

Adornon vaatimus sisältää mahdottoman kaksoissidoksen (= tee jotain, mitä et voi tehdä, jos teet sen) kuten luterilainen vanhurskauttamisoppikin.

Tosin oma kritiikkini ei tässä (niinkuin aiemmassa päreessäni) kohdistunut nimenomaan Adornoa vaan modernin taiteen kontekstittomuutta, absurdismia ja jopa 'intentoitua irrationalismia' vastaan.

En kuitenkaan pidä dadaismia 'menetettynä' taiteen suuntauksena, jos se nyt ylipäätään voi olla mikään suuntaus. Kokeilut ovat aina tarpeen - itse asiassa täysin välttämättömiä.

Mutta taiteen banalisoituminen kuten yleensä kaiken merkityksiä sisältävän tai jopa ne rationaalisesti kieltävän - siis nihilismin! - banalisoituminen minua kuvottaa. Edes sitä, ettei mitään voi ottaa vakavasti, ei siis oteta enää vakavasti.

Vihaan sanontaa kauneus on katsojan silmässä (= banalisoitumisen lähtökohta) yhtä paljon kuin sitä, että se olisi taidekriitikon/-filosofin päässä.

Toki mä tiedän olevani liian yksipuolinen nyt, vaikka - jos ei vakaumukseni niin ainakin ymmärrykseni mukaan - taide on pluralisoinut ja monimutkaistanut todellisuuskäsitystämme (korrelaatio nykyfysiikkaan ilmeinen) jo aivan tarpeeksi - olkoonkin, että todellisuus tai pikemminkin selityksemme todellisuudesta ovat tietyssä mielessä ihan oikeasti pirstoutuneet siitä, mitä ne olivat vaikkapa vielä 1600-luvulla.

Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että todellisuus itsessään - heideggerilaisen ontologiaproblematiikan mielessä ja hengessä - olisi yhtään sen monimutkaisempi kuin vuonna 0. Selityksemme vain ovat päätyneet inflaatioon sekä filosofiassa, taiteessa että fysiikassa.

Ja koska sekä taiteilijat (esim. Dali, Pollock tai Rothko) että filosofit (skitsoanalyytikko Deleuze, dekonstruktionisti Derrida sekä analyyttiset tieteenfilosofit) yrittävät 'matkia' (mimesis - kyllä) fysiikan uusia todellisuusmalleja, he kehittelivät mitä käsittämättömimpiä tapoja kuvata 'uusi kaaos' (joka on itse asiassa vallinnut aina - alkuräjähdyksestä alkaen).

Heidegger sen sijaan sanoo, että tämän hänen 'uuden' ontologisen lähestymistapansa (joka kadotettiin jo Aristoteleen filosofiassa), jonka mukaan oleminen ei ole ominaisuus vaan jotain siitä riippumatta, suurin ihmeellisyys on lopulta siinä, että se on niin perin juurin yksinkertainen (toteamus, joka on hämmästyttänyt monia Heideggerin omaperäisen kielen kanssa 'kamppailevia'.).
*
Mielestäni nyt on kuitenkin jo aika vetää minimalistiset johtopäätökset, kysyä 'oikeat' kysmykset ja palata yksinkertaisiin, selkeisiin ongelmanasetteluihin ja ilmaisuihin. Tai ainakin jonkun pitäisi se tehdä (on tietysti jo tehnytkin kuten Heidegger).

Saksalaista ehdottomuutta - absurdiuteen asti

Kuvassa taideteos Jumalan kutsumasta saksalaisesta (oma tulkintani).
(Lisäys 20.3)
*

Luterilais-melanchtonisen eli forenssis-äärimonergistisen vanhurskauttamisopin paradoksi, kaksoissidos tai koan: Olet kutsuttu, mutta et saa lähestyä!

Theodor Adornon taidefilosofian dilemma: Saat ihailla taideteosta kriittisesti mutta et nauttia siitä!

*

Jos Luther tekee Jumalasta eräänlaisen 'rakastavan mutta oikukkaan ja ehdottoman Führerin', niin Adornolle taide on ei-identtisyyden vaatimuksessaan/pyrkimyksessään kuin skitsofreniaa aiheuttava kaaos, johon tulee kuitenkin suhtautua mitä kunnioittavimmin.

Mikä ihme näitä kahta muka 'ei-kurinalaista', muka ei-porvarillista ja muka ei-totalitaristista saksalaista oikein riivaa? Molemmat maksiimithan nimittäin esittävät kuulijalleen mahdottoman viestin.

Paradoksaalisesti ja oudolla tavalla 'pahaenteisesti' ne kumoavat oman emansipatorisen projektinsa ja ovat siten ikäänkuin saksalaiseen kuripolitiikkaan (Luther ja munkkilaitos sekä Adornon porvarillinen elitismi) sisältyvän sadomasokistisen itsensäkiduttamistaipumuksen käänteisiä perversioita.

*

Lisäys

Löysin kuin löysinkin lähes suoran vastauksen edellä esitettyyn ihmettelyyni Adornon merkillisestä 'puritaanisuudesta' taidenautinnon suhteen Irmeli Hautamäen artikkelista Kulttuuriteollisuus ja sen kritiikki Adornon mukaan.

Se valottaa Adornon (sekä Horkheimerin) taidekäsitystä sekä kulttuuriteollisuuden kritiikkiä laajasti ja asiaa tuntevasti.

*

'Adornon tiliin kuuluva teoria modernistisesta taiteesta, erityisesti sen etäännyttävästä estetiikasta, ei ole ongelmaton. Adornon korostamat etäännyttävät piirteet tekevät modernistisen taiteen välittömän nauttimisen mahdottomaksi.

Nautinto täytyy siirtää tuonnemmas, se on palkinto teoksen analyysista. Esteettinen arvo yhdistetään vaivannäköön. (Shusterman, 110-111)

Tämä merkitsee, että välittömästi ja spontaanisti koettu on esteettisesti arvotonta. Ajatuksessa, että kaikki arvokas liittyy vaivannäköön ja että kaikki huvittava ja hauska on arvotonta, on vahva protestanttinen pohjaviritys.

On sanottu, etteivät tunteet, ruumiillisuus ja arkielämän eettiset ongelmat mahdu lainkaan Adornon arvostaman modernistiseen taiteeseen. Niiden käsittely onkin jäänyt lähes kokonaan massakulttuurille.

On paradoksaalista, että kaikkein korkeimmalle arvostettu modernistinen taide on todella vaisua aikamme eettisten ongelmien edessä, ja että se näyttää tarjoavan pelkän pakopaikan mietiskelyyn ja älylliseen abstrahointiin.'

caravia.stumbleupon.com/tag/blog/.

Lisäys

Walter Benjaminin käsitys taiteen kokemisen mahdollisuuksista oli hieman erilainen kuin Adornolla, joka vastusti Benjaminin ajatusta, jonka mukaan taideteoksen teknisen uusinnettavuuden räjähdysmäinen kasvu - vaikka se merkitsikin taiteen auraattisuuden (kts. myös alemmat linkit) heikentymistä - kuitenkin lähensi massoja taiteeseen.

The Work of Art in the Age of Mechanical Reproduction

http://www.mustekala.info/node/97

http://users.jyu.fi/~lkakkori/benjamin.html