Hullunkurista

Cernin Cyborg

*

Kommentti Kemppisen päreeseen Viisaat puut.

*

Kemppinen kirjoitti: '”Miten on mahdollista, että tiede ei ole selvillä siitä, mikä on oikein ja mikä väärin!” - Olin kuvitellut, että kaikki lukutaitoiset oppivat käsittämään tuollaisen lauseen hullunkurisuuden viimeistään kymmenvuotiaina. Korostan nyt varmuuden vuoksi, että kirjoittajat tarkoittavat kysymystä, onko jokin hiukkanen olemassa vai ei. [.....] ”Ongelma on, että tiedämme niin vähän. Ja vielä suurempi ongelma on, että olemme niin tyhmiä"' [Richard Feynman].

Kirjoittaja osaa totisesti olla sanomatta sitä, mitä hän tuossa tarkoittaa. Perimmäinen ongelma on kuitenkin siinä, että me emme tiedä edes sitä, mitä tietäminen merkitsee. Tietääkö piin 100 desimaalia ulkoa osaava jotain, vai toistaako hän vain robottimaisesti ulkoa oppimansa ja osaamansa? Tietääkö 20 vuotta intensiivisesti meditoinut ihminen jotain, vai onko kyseessä vain jatkuva kurinalainen itsesuggestio, jota ei voi kommunikoida muille ihmisille, koska jokainen käy solipsistisesti läpi vain omaa kokemustaan? - [En usko tässä mihinkään super-empatioihin, valaistumisiin, kuudensiin aisteihin tai muihin ajatuksensiirto-hömppiin]. 

Ilmeisesti Richard Feynman kuitenkin tiesi, kun kerran väitti, mitä väitti. Väite kuitenkin osoittaa hänen olleen sidoksissa matemaattis-metafyysiseen realismiin [maagiseen maailmankuvaan] ja skientistiseen oletukseen, jonka mukaan ihmisen tiedollinen kompetenssi kykenee paitsi jatkuvasti lisääntyvän informaation loputtomaan tallentamiseen [matemaattisesti operoimalla] myös omaksumaan, ymmärtämään ja koodaamaan kokonaisvaltaisesti kaiken sen, mitä on löytänyt. 

Toisin sanoen - tällainen tekno-futurismi jos mikä on skientismiä – siis uskoa tieteen kaikkivaltiuteen ja ihmiseen täydellisenä koneena, koska vain täydellinen kone pystyy loputtomaan informaation tallentamiseen ja vain täydellinen ihminen [Kone-Jumala] kykenee sen käsitteellis-rationaaliseen hallintaan, ellei sitten matematiikka korvaa käsitteellistä kieltä viimeistään siinä vaiheessa, kun ihminen muuttuu koneeksi [ilmeisesti koneeksi muuttumisen tärkeä edellytys on juuri kielen transformoituminen matematiikaksi].

Kuitenkin ja samanaikaisesti tähän asenteeseen [joka on puhtaasti fysikaalinen eikä lainkaan eettinen] sisältyy myös väistämättä [ainakin implisiittisesti] ajatus siitä, että tiede pystyy lopulta ratkaisemaan sen, mikä on oikein ja mikä väärin - ikään kuin tuo jako sisältyisi itse maailmankaikkeuden matemaattiseen rakenteeseen ja koodistoon. Tosiasioiden ja arvojen välillä ei ole enää ristiriitaa, kun niitä koodaa täydellisesti ohjelmoitu Super-Cyborg.

Mutta juuri tämä jos mikä on minun [joka en ole matemaatikko vaan pahainen kyynikko-filosofi] mielestäni vähintäinkin ‘hullunkurista’ – ellei peräti kauheaa. 

*

http://kemppinen.blogspot.fi/2012/07/viisaat-puut.html

http://www.vocalo.org/explore/content/72312

http://fi.wikipedia.org/wiki/Richard_Feynman

http://en.wikipedia.org/wiki/Richard_Feynman

Filosofiaa 1

Puhun jälleen ontologisesta erosta. Joka ei siis kuitenkaan ole sama asia kuin kartesiolainen, ontologinen dualismi, jossa tietoisuus on täysin itsenäinen ontologinen substanssi.

Tulkintani ontologisesta erosta on sukua Kantille ja emergentille materialismille, joissa subjekti saa tietonsa kokemuksen kautta (Kant), ja jossa fysikaalinen (materiaalinen) toimii tietoisuuden edellytyksenä ja 'alustana', mutta jonne se ei kuitenkaan koskaan enää voi täydellisesti palautua kadottamatta samalla itseään tietoisuutena.

Tietoisuuden 'tragedia' on siinä, että materiasta emergoituessaan se samalla jää ikuisesti ikäänkuin fysikaalisen/materiaalisen ulkopuolelle, vaikka pystyykin sitä lähestymään entistä tarkemmin.

(Reduktionismi, jonka mukaan tietoisuus voidaan periaateessa ja lähes ongelmattomasti palauttaa fysikaaliseen on järkevä metodi mutta paitsi fundamentalistinen maailmankatsomus myös dialektinen virhepäätelmä argumentatiivisesti. Induktiivisen yleistyksen eli empiirisen tiedon 'logiikka' ei pääse pakoon dialektisen varmuuden vaatimusta - jota se ei koskaan tule täyttämään.)

Jos tämä tietoisuuden dialektiikkaan sisältyvä ontologinen ero kuroutuisi umpeen - kuten tietoisesti tai tiedostamattaan mystiikkaan taipuvaiset tiedemiehet ehkä toivovat - mitään tietoisuutta ei enää olisi. Sitä ei yksinkertaisesti tarvittaisi.

Mutta ei hätää - kuolema poistaa nämäkin ongelmamme. Kuolemassa ontologinen ero katoaa, ja olemme yhtä aineen (todellisuuden?) kanssa. Kuolema on siis täydellisyyden eli tässä: kauneuden - huipentuma, esteettinen unio mystica, josta emme tietoisina olioina saavuta äärimmillään kuin sen vaiston- tai pikemminkin nyt vietinvaraisen, biologisen ilmentymän - orgasmin, jota pieneksi kuolemaksikin kutsutaan.

Platon ja Plotinos sen sijaan väittävät, että voimme saavuttaa unio mystican, joka on Platonille korkeimpien ideoiden katselua (theoria tai skolastisemmin visio beata) anamnesiksen (alkuperämme eli ideoitten, muistelemisen) ja ylipäätään kontemplaation ('sisäinen katselemisen', jossa skolastisemmin ilmaistuna tapahtuu valaistuminen, mikä sitten johtaa lopulliseen 'ykseyteen/yhteyteen') kautta - eikä suinkaan materiaalis-biologisessa kokemisessa, joka pikemminkin juuri vieraannuttaa meitä totuudesta, ykseydestä.

Mutta nämä molemmat tiet samaan tavoitteeseen (yhtyä todellisuuteen, universumiin, luonnon kiertokulkuun) ovat meille avoinna - tosin vain niin kovin vastakkaisilta tuntuntuvilla tavoilla, koska olemme sekä tietoisia että biologisia olentoja.

Loppukevennykseksi pohdin: millaista on saada orgasmi lukemalla fysiikkaa tai ajattelemalla Jumalaa, siis kontemploimalla teoreettisesti tai keskittymällä intensiivisesti ei-mihinkään? No - kai nuo tantra-jooga-seksin kuningattaret sen minua paremmin tietävät. Olen kateellinen heille...He ratkaisivat ontologisen eron arvoituksen jo eläessään (hymiö x n).

PS.
Jos joku nyt sanoo minulle, että Cernin hiukkaskiihdytin (tuo fyysikkojen suuri 'Äiti') osoitti meille, että todellisuus on 0,1 nanomillimetrin tarkkuudella tällainen ja tällainen, niin kysyn, mitä he silloin tulevat sanoneeksi? Mitä he silloin tietävät? Ovatko he saavuttaneet unio mystican? Saivatko he orkun tai ainakin kicksejä tuosta tiedosta?

Jos vastaus on myönteinen, voin vain pudistella päätäni. Pahastipa on skientistinen fundamentalismi sekoittanut tiukan johdonmukaisten yhtälöidensä metodiikkaan sitoutuneen luonnontieteilijän pään.

Hän näkee havainnon, joka sopii hänen teoriaansa ja kokee mystisen elämyksen. Taaskaan en voi sanoa muuta kuin, että olen kateellinen. Mutta ymmärrettäneen, että kateuteni on ironiaa. Kyynikko Diogeneen ja skeptikko Pyrrhoksen ironiaa.