Helle ja ukkonen

http://en.wikipedia.org/wiki/Thunderstorm

Helle jatkuu

*

http://www.lansi-savo.fi/uutiset/l%C3%A4hell%C3%A4/hurja-ennuste-mikkelin-seudulle-helle-jatkuu-koulujen-alkuun-183341

Helle

*

http://yle.fi/uutiset/helle_voi_olla_riskiryhmille_hengenvaarallinen/5383655

Rationaalinen psykopaatti

Mainoksia pidetään informaationa, johon sisältyy suosittelu ja suostuttelu. Itse asiassa mainokset pyrkivät manipuloimaan ja tavallaan hypnotisoimaan ihmisiä ostamaan tuotteita. Itse en pidä mainoksia pelkästään suosituksina vaan röyhkeimmillään häpeämättömänä tunkeiluna ihmisten kaikille elämänalueille. 

.

Psykopaatteja on vaikea hypnotisoida ja manipuloida. Olisiko siis psykopaatti perimmäinen mutta lausumaton ja tarkoin varjeltu totuus rationaaliseksi valitsijaksi mystifioidun kuluttajan tyypistä? Kyseessä on järkeään harkitusti käyttävä ihminen, jota ei ole helppoa kusettaa ja hämätä ja joka toimii itse asiassa saman kusetuslogiikan mukaan kuin suurinta mahdollista voittoa tavoittelevaa toimijaa palveleva mainosmarkkinointi?

.

Eikö jo pelkästään tämä paradoksi tai pikemminkin kaksoisstandardi ja tekopyhä valhe kerro siitä, minkälainen motiivi ja moraali sisältyy ei ainoastaan mainosmarkkinointiin vaan ylipäätään kapitalismiin? Sen tarkoitus on aina de facto huijata eikä sitä voi vastustaa kuin tyyppi, joka itse narsistisesti [vasta]manipuloi kanssaihmisiään. 

.

Tällaisesta asenteesta ja asetelmasta löytyy hyvin vähän mitään eettisesti arvostettavaa.
.
PS. Jos ihmiset ihan oikeasti ovat kerta kaikkiaan niin tyhmiä ja halujensa vietävissä, ettei heitä voi olla kusettamatta, ei oletusta rationaalisesti valitsevasta ihmisestä voi silloinkaan tehdä kuin sellainen saalistaja, joka haluaa käyttää ihmisen hölmöyttä hyväkseen rationaalisen valinnan imartelevaan mutta valheelliseen periaatteeseen vetoamalla.

Entä jos kangastuskin katoaa?

Kun lähteet kuivuvat, ihmiset yrittävät juoda kangastuksesta. 

Charles Ryder Evelyn Waugh'n romaanissa Mennyt maailma.

*

http://ohjelmaopas.yle.fi/1-2285652

http://en.wikipedia.org/wiki/Evelyn_Waugh

http://fi.wikipedia.org/wiki/Evelyn_Waugh

Tietoisuus ja Midaksen käsi

Tietoisuus on kuin Midaksen käsi. Kaikki, mihin tietoisuus tarttuu, muuttuu välineeksi johonkin päämäärään ja näännyttää omistajansa loputtoman kysymisen nälkään.

*

http://en.wikipedia.org/wiki/Midas

http://fi.wikipedia.org/wiki/Midas

Our sacred writ is advertising, our piety is shopping, our highest devotion is private choice

‘Late modern society is principally concerned with purchasing things, in ever greater abundance and variety, and so has to strive to fabricate an ever greater number of desires to gratify, and to abolish as many limits and prohibitions upon desire as it can. Such a society is already implicitly atheist and so must slowly but relentlessly apply itself to the dissolution of transcendent values. It cannot allow ultimate goods to distract us from proximate goods. Our sacred writ is advertising, our piety is shopping, our highest devotion is private choice. God and the soul too often hinder the purely acquisitive longings upon which the market depends, and confront us with values that stand in stark rivalry to the only truly substantial value at the center of the social universe: the price tag.’

― David Bentley Hart, The Experience of God: Being, Consciousness, Bliss

Usko edellyttää tietoa, tieto uskoa

Sinä päivänä, jolloin tiedämme mitä Jumala on, muutumme itse Jumalaksi [‘trad.’]

*

http://www.hakomaja.net/keskustelu/uskosta-yleisesti/8904-aforismeja-uskosta?start=30

Anteeksianto on sittenkin mahdollista

Vihollisilleen tulisi antaa anteeksi, mutta ei ennen kuin heidät on hirtetty  [Heinrich Heine]

*

http://www.hakomaja.net/keskustelu/uskosta-yleisesti/8904-aforismeja-uskosta?start=50

Joskus erimielisyydestä on hyviä seurauksia

Those people who tell me that I'm going to hell while they are going to heaven somehow make me very glad that we're going to separate destinations [Martin Terman]

*

Omistan tämän aforismin mm. Ironmistressille.

*

http://www.hakomaja.net/keskustelu/uskosta-yleisesti/8904-aforismeja-uskosta?start=40

Pidin optimismia joko typeryytenä tai fanatismina, kunnes luin tämän

Koska elämällä ei ole tarkoitusta, emme voi epäonnistua [Arno Kotro]

*

http://www.hakomaja.net/keskustelu/uskosta-yleisesti/8904-aforismeja-uskosta?start=10

Päivän aforismi

Elämä on ilon harha [Vexi Salmi]

*

http://ohjelmaopas.yle.fi/1-2288303

Sibelius, sinfonia nro. 5

.

Sibelius, sinfonia nro. 5 Es duuri opus 82, Herbert von Karajan, Berliinin filharmonikot

*

Jean Sibeliuksen sinfonia nro 5 Es-duuri op. 82 on vuonna 1919 valmistunut kolmiosainen teos sinfoniaorkesterille. Sinfonia on yleisilmeeltään valoisa ja luonnonläheinen ja siten täydellinen vastakohta Sibeliuksen neljännen sinfonian introverttisuudelle. Sibeliuksen itsekritiikki alkoi kuitenkin kasvaa, ja teoksen luomisprosessi oli tuskallinen. Säveltäjä laati teoksesta kolme eri versiota. Ensimmäinen versio valmistui vuonna 1915. Sibelius johti version kantaesityksen 50-vuotisjuhlillaan 8. elokuuta^[1]. Toinen versio valmistui vuonna 1916. Sibelius johti lopullisen version kantaesityksen 24. marraskuuta 1919. Ensimmäisen levytyksen sinfoniasta tekivät Robert Kajanus ja Lontoon sinfoniaorkesteri vuonna 1932. Helsingin kaupunginorkesteri soitti teosta Helsingissä Sibeliuksen kuollessa. Yleisradio radioi konsertin. [wikipedia]

Viidennen sinfonian näennäisestä tyylillisestä ongelmattomuudesta huolimatta säveltäjä ei tinkinyt epäsovinnaisuuden tarpeestaan. Ensimmäinen osa alkaa raukeana ja pastoraalisena, mutta keskivaiheilla päädytään lähes hätkähdyttävän modernilta kuulostavaan, jopa György Ligetin kenttätekniikan mieleen tuovaan taitteeseen. Viidettä sinfoniaa pidetään ainutlaatuisena muotorakenteellisista ratkaisuistaan: ensimmäinen ja nopea toinen osa ovat mestarillisesti yhteen sulautettuja. Finaalissa kuullaan yksinkertaisuudessaan nerokas käyrätorvien keinuva teema, joka huipentaa sinfonian suurenmoisella tavalla. Teoksen loppusivuilla Sibelius tarjoaa yllätyksen. Tavanomaisen koodan sijasta 5. sinfonia päättyy täyden sinfoniaorkesterin kuuteen painokkaaseen, tauoilla erotettuun sointuun, jotka kaikuvat kuin avaruuden keskeltä. [wikipedia]

*

http://en.wikipedia.org/wiki/Symphony_No._5_%28Sibelius%29

http://fi.wikipedia.org/wiki/Sinfonia_nro_5_%28Sibelius%29

Tietoisuus, totuus, vaikeneminen

Anonyymi kommentoi edellisessä päreessäni mm.:‘Mainittakoon, että tällä tietoisuustutkijalla olivat parhaat ajatukset.’

. 

Kyllä. Revonsuolla oli sentään esittää pari kolme erilaista näkemystä aiheen metafyysisestä ongelmallisuudesta, vaikkeivät biologi ja tähtitieteilijäkään turhan yksipuolisiin oletuksiin langenneet. Sen verran myönnettäköön [mutta samalla myös kritisoitakoon], että Valtaoja on useimmiten jopa yksipuolisuuteen asti täysin terveen järjen ihminen, mitä nyt ajoittain tuppaa ajautumaan sarjakuvamaiseen fantasia-metafysiikkaan [mikä on luonnontiedeihmisille varsin luonteenomaista], jonka ylivoimaisin edustaja lienee tällä hetkellä ‘tieteellisen’ paranoian kruunaamaton kuningatar Ironmistress.

. 

Eliminativismi itsessään on ihan koherentti teoria, mutta jos sitä halutaan käyttää naturalismin teoreettisena tukena tai ylipäätään kytkeä se naturalistiseen metafysiikkaan, ollaan vaikeuksissa. Eihän eliminitavismi voi sanoa edes sitä, että todellisuus ylipäätään on materialistinen. Eliminativismista nimittäin äärimmillään seuraa, ettemme voi puhua mitään edes yleiskäsitteellisistä entiteeteistä [niitä ei ole olemassa fysikaalisessa todellisuudessa], kun taas naturalismi tekee aina tämän eliminativististen lähtökohtiensa suhteen loogisesti ristiriitaisen hypoteesin - jos siis oletetaan, että eliminativismi on naturalismin perustava filosofinen lähtökohta. Jos taas naturalismi etsii tietoisuuden tutkimisessa teoreettista perustaa esim. emergentistä materialismista [joka on eräs hylomorfismin muunnelma ja siten oxymoron], se joutuu hylkäämään pelkästään fysikaalisten syy-yhteyksien kautta johdetun selityksen tietoisuudesta.

. 

Tähän dilemmaan ei ole empiirisesti mahdollista eikä loogisesti pätevää ratkaisua. Päädymme aina kehäpäättelyyn ja paradoksiin. Savoj Zizek tietysti selittäisi asian dialektisesti, mutta onko kaksiarvo-logiikkaan sitoutunut käsitteellinen dialektiikka lopulta muuta kuin käsitteisiin implikoidun semantiikan venytystä absurdeihin mittoihin eli lopultakin pelkkää sanoilla leikkimistä: eräänlaista teesi-antiteesi-peliä ad inf. Mitä nyt synteesiä yritetään joskus hahmottaa, mutta eihän dialektiikalle mitään loppua voi olla, ei ainakaan, jos oletetaan hengen kehityksen olevan analoginen biologisen evoluution kanssa[1]. Muussa tapauksessa dialektiikka pysähtyy hyvin nopeasti omien argumentatiivisten mahdollisuusehtojensa rajoihin. Jos se ne ylittää, liikutaan jossain naturalistisen holismin, panpsykismin tai platonistis-kristillisen mystiikan alueella.

. 

Poliittisesti ja metafyysisestikin hyvin erilaisia lähtökohtia edustavat Zizek ja Pauli Pylkkö väittäisivät yllättäen molemmat vastaan heittämällä Schellingin kehiin, mutta siinä vaiheessa minä nostan kädet ylös ja sanon: kiitti vaan, mutta nyt minä en enää ymmärrä. Kieltäydyn jatkamasta tätä verbaalisirkukseksi muuttunutta käsiteilotulitusta ja ‘valitsen’ mieluummin vaikka zeniläisyyden ja sen koanit, sillä siihen myös Schellingin täytyy lopulta semanttisesti päätyä: joko tautologiseen nonsenseen tai vaikenemiseen. Esikäsitteellinen dialektiikka on minulle tie tyhjyyteen. Ja jos tyhjyys on ‘totuus’ niin siinähän on, aina vain parempi, koska kysyminen loppuu ja alkaa lopullinen mielenrauha.

. 

Jälleen kerran Wittgensteinin askeettista mystiikkaa henkivä: siitä, mistä ei voi puhua [eli semantiikka ylipäätään] on vaiettava, pätee. Se, joka vaikenee lopullisesti, on saavuttanut ‘totuuden’ [joko palannut tai edennyt totuuteen, miten vain], ei ainoastaan luonnosta vaan myös ja etenkin tietoisuudesta. Ja, kuten sanottu, hän on saavuttanut silloin myös mielenrauhan. Tämän verran annan suosiolla periksi idän suurille ajatteluperinteille, buddhalaisuus mukaan lukien.

*

[1] Myös meemit on mahdollista tulkita käsitteellisiksi analogioiksi, jotka eivät siis ole todellisia samassa mielessä kuin geenit. Mikäli tällainen samaistus kuitenkin tehdään [esim. Ironmistress], on ajauduttu hylomorfistiseen metafysiikkaan niin että paukahti. Meemiä, toisin kuin geeniä, ei voi havaita. Meemi on pelkästään kätevä fiktio ja siten käsitteellinen väline jossain diskurssissa [kielipelissä].

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2014/07/oikeudenmukaisuus-ansiona-aristoteles.html 

http://en.wikipedia.org/wiki/Friedrich_Wilhelm_Joseph_Schelling

http://fi.wikipedia.org/wiki/Friedrich_von_Schelling

http://fi.wikipedia.org/wiki/Eliminativismi

http://fi.wikipedia.org/wiki/Panpsykismi

Oikeudenmukaisuus ansiona: Aristoteles ja 'luonnollinen rasismi’

Jos Platonia voi pitää sekä proto-natsina että proto-kommunistina, ei Aristoteles ollut kuin enintään rasisti. Parlamentaarisen demokratian [erotuksena antiikin Kreikan suoraan demokratiaan, jossa suurin osa ihmisistä jätettiin kaiken poliittisen vaikuttamisen ulkopuolelle] perimmäinen lähtökohta sen sijaan juontuu stoalaisuudesta ja Paavalin stoalaisvaikutteisesta kristinuskosta, joka teki Jumalasta universaalin ja siten myös jokaisesta ihmisestä perimmältään tasavertaisen Jumalan edessä. Toki tämä periaate löytyy [joskin hieman ehdollisena johtuen Jumalan tekemästä liitosta nimenomaan Israelin kansa kanssa] myös Raamatun deuteronomisista teksteistä.

*

Demokratian ikuinen ongelma on siinä, miten oikeudenmukaisuus [mikä on oikein, mikä väärin] ja ansio [meriittinä ja aatteellisena arvona] voidaan sovittaa yhteen. Aristoteles ratkaisee tämän ongelman ehkä kaikkein käytännöllisimmin, mutta hänelle kyseessä on aina tietyn poliksen eli yhteisön sisäisistä, siis paikallissidonnaisista, ratkaisuista, joita ei voi soveltaa universaalisti.

*

Platonin ongelmana oli se, miten oikeudenmukaisuus voidaan määritellä ja oikeuttaa argumentatiivisesti pätevällä tavalla [varmana tietona], ja siten universaalisti. Kysymys on siitä, palautuuko oikeudenmukaisuus aina tehokkuuteen [hyöty, intressi, voima] vai voidaanko sille osoittaa jokin perustavaa laatua oleva Hyvän idea, jota tietyt perusarvot edustavat ja joita oikeudenmukaisuus yhteiskunnallisena organisaationa ilmentää.

*

Platon ei anna tähän kysymykseen lopullista ratkaisua, vaikka kehitteleekin Valtio-dialogissaan yhteiskunnan, jossa oikeudenmukaisuus muka toteutuu universaalisti ansioiden, kykyjen ja tasa-arvon periaatteen ‘sopusointuna’. Mutta Platonin valtiomalli muistuttaa pikemminkin jonkinlaista kastijärjestelmää [‘natsitettua’ kommunismia] kuin yhteisöorganismia, joka pystyy säätelemään itseään joustavasti. Tässä yhteiskuntamallissa ihmisten ansiot [siten myös oikeudet ja tarpeet] on arvioitu lopullisesti määriteltyjen kykyjen mukaan ammattien ja meriittien perusteella [vrt. systemaattinen älykkyysosamäärä-eugeniikka, johon eräät piilorasistit ovat hurahtaneet].

*

Aristoteleen vaihtoehto on yhteisöllisesti joustavampi ja siten käytännöllisempi, mutta voidaanko oikeudenmukaiseksi kutsua mitä tahansa yhteisöä, joka organisoituu paikallisesti tulkitun ansioperiaatteen ja arvoperustan mukaan? Aristoteleen malli on jos ei sentään yhtä idealistinen kuin Platonin, niin ainakin siinä vähät välitetään ihmisten välille syntyvän eriarvoisuuden oikeudenmukaisuusperustasta, mikäli se täyttää ne paikallisesti hyväksytyt hyvekriteerit, joilla ko. yhteisön ansioperiaate legitimoituu. Aristoteleelle mikä tahansa yhteisö, jossa toteutuu hyveellisen käytännön mukainen ansioperiaate, on myös oikeudenmukainen yhteisö, eikä hän problematisoi erikseen itse legitimaatio- ja päätösprosessia, jossa tietyt arvot ja ansiot arvioidaan jonkin erillisen oikeudenmukaisuusperiaatteen tai normatiivisen hyötykriteerin mukaan [vrt. Habermasin ‘tarkennettu’ desisionismi, jossa päätöksenteon ideaalinormisto takaa oikeudenmukaisuuden toteutumisen tai Rawlsin reflektiivisen tasapainon periaate].

*

Mitähän empiristi mutta ‘umpirationalistinen’ hyveteoreetikko Aristoteles sanoisi meidän arvoliberaalista demokratiastamme? Entä islamilaisten valtioiden  teokraattistyyppisestä järjestelmästä? Luultavasti pitäisi niiden käsitystä hyveellisistä käytännöistä enemmän tai vähemmän väärinä. Demokratiaa hän kritisoisi, koska siinä arvot ja siten myös päämäärät on korvattu keinoilla [menetelmäoikeus ~ proseduuri, enemmistöpäätös], jolloin demokratia on kykenemätön ansioihin perustuvan hyveen oikeaan soveltamiseen politiikassa. Islamia hän luultavasti pitäisi demokratiaa parempana vaihtoehtona, mutta kritisoisi sen liian dogmaattista arvoperustaa, joka estää ansioitten joustavan poliittisen arvioinnin kulloisestakin tilanteesta käsin sovellettuna käytäntönä. Aristoteles ei ollut fundamentalisti jos kohta ei myöskään demokraatti, pikemminkin jonkinlainen valistunutta itsevaltiutta kannattava konservatiivi.

*

Oletan, että Aristoteles olisi suhtautunut melko myötämielisesti älykkyysosamäärä-eugeenikkojen endogamia-projektiin eikä olisi pitänyt sitä ainakaan ‘väärällä tavalla’ rasistisena: perustaahan se lähtökohtansa määriteltävissä ja jopa laskettavissa[?] oleviin kykyihin, taipumuksiin ja tietynlaisiin tunteisiin, jotka tulkitaan hyveiksi ja joiden edistäminen tuottaa ansioita. Näin ajatellen Aristoteles hyväksyisi sellaisen politiikan, jota nykyään pidetään ainakin liberaalissa ja demokraattisessa järjestelmässä rasistisena.

*

Platonin hahmottelema universaalisti oikeudenmukainen ideaaliyhteiskunta ei siis ole Aristoteleelle toteutettavissa oleva malli, koska politiikka tapahtuu aina kaupunkivaltion [poliksen] sisäisinä käytäntöinä, ei alunperin utooppisessa teoreettisessa kuvitelmassa, joka väen väkisin yritetään saada toimimaan kaikkialla riippumatta siitä, miten se lopulta soveltuu erityyppisten ihmisryhmien käytännöksi. Yhteisöjä on monenlaisia ja Aristoteles pitää niitä suhteellisen itsenäisinä ja siten toisistaan poliittisesti riippumattomina yksikköinä. Aristoteleen yhteiskunnallinen perusyksikkö ei ole yksilö, kansa tai peräti utopia vaan kotitalous ja polis.

*

Demokratiassa taitava retorikko voi Aristoteleen [myös Platonin] mukaan manipuloida äänestäjänsä katteettomilla lupauksilla jopa siinä määrin ja sillä seurauksella, että poliittinen valta saattaa keskittyä harvojen käsiin tai nostaa valtaan tyrannin [vrt. pankkien valta liberaalissa demokratiassa, jota Alain Badiou kutsuu pääomaparlamentarismiksi].

***

Mutta miten ansio ja oikeudenmukaisuus lopultakin kytkeytyvät periaatteellisesti toisiinsa? Sitä minä en vieläkään ymmärrä. Aristoteles nimittäin esittää pelkästään hyper-rationaalisen mallin, jonka mukaan poliittisten käytäntöjen tulee kussakin yhteisössä rakentua, käytäntöjen sisällöistä riippumatta. Minun mielestäni myös tällainen etiikka ja politiikka, olipa se sitten miten joustavaa tahansa, mitä se ei loputtomiin tietenkään voi olla, koska ratkaisut eivät synny itsestään eli suoraan hyveellisistä käytännöistä [*], on lopulta vain pelkkä malli ja proseduuri myös sen vuoksi, että se jättää arvo- ja normikysymykset kunkin yhteisön erikseen ratkaistavaksi. Ikään kuin juuri ne eivät aiheuttaisi suurimpia kiistoja ihmisten välillä.

.

Itse olen sitä mieltä, että jos aristoteelinen malli toimii, se ei johdu itse mallista vaan jostain muusta, mutta siihen muuhun ei  Aristoteles juurikaan ota kantaa, vaikka tiedämme, että hän oli jonkinlaisen valistuneen itsevaltiuden kannalla, joskin perimmältään kai jonkinlainen eklektikko, mitä poliittiseen järjestelmään tulee.

* 

[* ] Aristoteles-spesialisti Alasdair MacIntyre kuitenkin olettaa, että juuri tämä on yksi Aristoteleen käytännöllisen järjen peruslähtökohtia. Tiedollisesti pätevä praktinen syllogismi, joka Aristoteleella väistämättä implikoi perustakseen ja päämääräkseen hyveellisen käytännön, ei toteutuakseen tarvitse erillistä päätösaktia [ja siten erillistä legitimaatiota] vaan toteuttaa itse itsensä. Tiedollinen, hyveellinen ja käytännöllinen ovat Aristoteleella yksi ja sama asia [vrt. muodon, aineen ja liikkeen ykseys Aristoteleen biologis-metafyysisessä teleologiassa]. Legitimaatio sisältyy jo tähän prosessiin itsessään.

*

Eräät modernin poliittisen teorian suuntaukset [arvoliberalismi, sosialismi] eivät kuitenkaan ole tästä asiasta Aristoteleen kanssa samaa mieltä vaan pitävät sitä kehäisenä ja metafyysisenä verbaliikkana, joka ei pysty tekemään ja jossa ei kai edes haluta tehdä eroa esim. rasististen ja ei-rasististen käytäntöjen välillä, mikä tietenkin vaatisi rasismin kieltäviä lakeja. Aristoteleen oma, positiivinen, näkemys sellaisesta eriarvoisuudesta, jota me kutsumme rasismiksi, mutta jota ei hänen aikanaan pidetty lainkaan samassa mielessä tuomittavana kuin nykyään, ei Aristoteleen teorian kannalta ole kuitenkaan olennaista, koska sen lähtökohta ei ole yksittäisissä arvoissa tai oikeuksissa vaan kunkin yhteisön hyveellisissä käytännöissä, jotka vaihtelevat.

*

Mutta onko rasismi lopulta vain määritelmäkysymys eikä kuvaa todellisia ihmisten välisiä suhteita ja hierarkioita, mikä merkitsee, että ainakin liberaalidemokraattiset lait ovat tässäkin asiassa enemmän tai vähemmän ‘luonnottomia’? Ehkä meidän pitäisi tosiaan unohtaa koko rasismin ajatus, kuten nimimerkki Valkea [Hiljaista pohdintaa] toteaa, ja ryhtyä kaikin voimin toteuttamaan yhteiskuntaa, jossa eriarvoisuus toteutuu luonnonmukaisesti ja toimivasti, siten myös hyveellisesti, kuten hyveellinen hylomorfisti Aristoteles asian ymmärsi. Vai mitä? Eikö tämä ole vakavan pohtimisen arvoinen asia? Hm. Joku pyörittelee päätään...ei, se ei ole vain minun peilikuvani vaan myös joku muu. Itse asiassa moni muu.

*

http://en.wikipedia.org/wiki/Alasdair_MacIntyre#Whose_Justice.3F_Which_Rationality.3F_.281988.29

http://fi.wikipedia.org/wiki/K%C3%A4yt%C3%A4nn%C3%B6llinen_syllogismi

Sallivat ja kieltäjät

Ote Ykkösaamun kolumnista 'Eksynyt lipilaari', 8.7 [Alf Rehn]
.
[...]
‘Tämä, koulutusjärjestelmämme, onkin erinomainen esimerkki siitä mitä tarvitsemme lisää. Ei lisää kieltoja, tai säännöksiä, tai lakeja, vaan tapoja joilla voimme vapauttaa ihmisten potentiaalia. Tapoja joilla voimme sallia lisää tekemistä, ja yrittämistä, ja toimintaa. Tapoja jotka vähentäisi jo etabloituneen pääoman voimaa, ja joka antaisi kaikille mahdollisuuksia – ihonväriin, sukupuoleen, luokkataustaan tai seksuaalisuuteen katsomatta.
.
Hyvä testi taas siitä josko puolue on oikeasti salliva tai kieltävä on luonnollisesti  josko se haluaa sekaantua siihen kuka saa mennä naimisiin kenen kanssa. Itse en voi ottaa vakavasti ketään joka haluaa kieltää rakkauden julistuksen kahden aikuisen välillä. Jos haluaa kieltää joltakulta jotain niin luonnollista kuin rakkauden tunnusmerkit, silloin on valinnut kieltämisen tien, ja tämä on suurempi asia kuin kuvitellaan. Tässä ei nimittäin ole kyse vain marginaaliryhmän marginaalitoiveesta, vaan siitä josko yhteiskuntaamme ajavat sallivat vai kieltäjät.
.
Koska nämä kieltäjät eivät koskaan saa tarpeekseen. Kun he ovat saaneet yhden asian kiellettyä, he etsivät jo seuraavaa asiaa – oli se sitten pelottava teknologia, outo kulttuurin muoto tai miksei koulutusjärjestelmämme tapaa toimia. He eivät halua kehitystä, eikä he oikeasti halua kasvuakaan. He eivät etsi mahdollisuuksia, vaan maatumista. Ennemmin tai myöhemmin he haluavat kieltää myös sinulta jotain.
.
Siinä vaiheessa minä olen jo alkanut etsiytyä muualle. Porvarillinen vasemmisto-älykkö kun olen.’
*
http://ohjelmaopas.yle.fi/1-2325926
http://fi.wikipedia.org/wiki/Alf_Rehn

Ateismia[kin] on monenlaista, fiksua ja typerää

 “I can honestly say that there are many forms of atheism that I find far more admirable than many forms of Christianity or of religion in general. But atheism that consists entirely in vacuous arguments afloat on oceans of historical ignorance, made turbulent by storms of strident self-righteousness, is as contemptible as any other form of dreary fundamentalism. And it is sometimes difficult, frankly, to be perfectly generous in one’s response to the sort of invective currently fashionable among the devoutly undevout, or to the sort of historical misrepresentations it typically involves.”

.
― David Bentley Hart, Atheist Delusions: The Christian Revolution and Its Fashionable Enemies

http://en.wikipedia.org/wiki/David_Bentley_Hart

Ajatus, joka pätee kaikkeen luovuuteen

Kaikkein herkullisin tulkinta on vain hiuskarvan päässä katastrofista [Nikolaus Harnoncourt]

* 

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/04/14/laulaja-maestro-harnoncourtin-opissa

One O' Clock Jump

Lester Young – Harry Edison Sextet [1955] - One O' Clock Jump 

*

Recorded: Radio Recorders, Hollywood, CA, November 1, 1955
.
Personnel:
Harry Edison - Trumpet
Lester Young - Tenor Sax
Oscar Peterson - Piano
Herb Ellis - Guitar
Ray Brown - Bass
Buddy Rich - Drums

.

Vai ei jatsi svengaa? Ainakin nyt svengaa, mutta tällä superkokoonpanolla luultavasti svengaisi ihan mikä tahansa kappale.

*

http://en.wikipedia.org/wiki/One_O%27Clock_Jump

Tiede tutkii, laki säätää

Endogamian suosimisen laajentaminen yhteiskuntaa yleisemmin rakenteistavaksi perusperiaatteeksi älykkyysosamääräerojen periytyvyyteen vetoamalla ei ole mitään muuta kuin systemaattista eugeniikkaa, siis rodunjalostusta. Tällainen periaate tunnetaan laeissa, joita suurin osa liberaaleista ja demokraattisista yhteiskunnista noudattaa, rotusyrjinnän eli rasismin nimellä, käytettiinpä siitä sitten mitä tahansa muita nimityksiä tai vedottiinpa sen suosimisen preferoimiseen mitä tahansa tieteellisinä pidettyjä todisteita geneettisesti toisistaan eroavien ihmisryhmien eroista myös älykkyyden suhteen. On kategorisesti kaksi eri asiaa a] esittää tällaisia todisteita ja b] vaatia, että niiden perusteella pitäisi organisoida yhteiskunnallisia rakenteita. Tiede ei ole lain perimmäinen lähtökohta vaan enintään asiantuntevana pidetty taho, jolta tarvittaessa pyydetään tutkittua informaatiota erilaisista ilmiöistä. Tiede tutkii, laki säätää. Tiede on lain palvelija, ei sen herra ja lähtökohta. Joka muuta väittää, ei, ilman argumentaatioonsa sisältyvää sisäistä ristiriitaa, pysty enää uskottavasti puolustamaan tieteellisen tutkimuksen luotettavuutta.