Skeptisiä huomautuksia

Tässä kirjoituksessa on aiheainekset ainakin kolmeen päreeseen, mutta en jaksa tai viitsi ryhtyä työstämään niitä tämän enempää. Tarkennan ainakin luvun II hyve-etiikka ja asennetyyppi-/asennestrategia-aihetta joskus myöhemmin.

.

I

Valkea kirjoitti: Moraalia ei voi erottaa implisiittisistä ja eksplisiittisistä tunteista, ne ovat olennainen osa moraalin muodostamista. Sinä, Rauno, olet siitä äärimmäinen esimerkki. Sanon tämän vain toteamuksena, sinun tunteesi moraalisissa tuomioissasi tai moraalisissa puolustamisissasi ovat äärimmäisiä, ja ne tulevat ilmi monista kirjoituksistasi. - - Toivon, että jatkat asian kommentointia oman blogisi puolella (tai lopetat asian käsittelyn tähän).

.

1

On varmaankin järkevämpää, että jatkan kommentointia [entiseen tapaan] omassa blogissani, sillä ne kohdat ja asiat, joissa olen taipuvainen pitämään Valkean ajatuksia jossain määrin hyvinkin perusteltuina, menettävät kuitenkin uskottavuuttaan, kun ryhdytään käsittelemään kahta perustavanluontoista asiaa, joista toinen muka legitimoi toisen. Nämä asiat ovat usko tieteen auktoriteettiin ja endogamia. Minä en anna tieteelle sitä tiedollista auktoriteettia, jonka pohjalta Valkea puolustaa esim. endogaamista yhteisökäsitystä. Syyt ovat sekä historiallisia että filosofisia. Tiede on ensiksikin jatkuvasti kehittyvä tutkimusalue ja diskurssi, niin metodiensa, tutkimusvälineittensä että tulostensa suhteen. Toiseksi, tiede ei voi tai ainakaan sen ‘ei pitäisi voida’ [metodisten sitoumustensa vuoksi] tutkia pätevästi sellaisia ilmiöitä, jotka eivät ole redusoitavissa neutraaleiksi havainnoiksi. Vastaväitteenä sanotaan, että eihän tiede voisi tämän ehdon puitteissa tutkia juuri mitään, ainakaan psykososiaalisiin ilmiöihin liittyvää, koska ne sisältävät aina jo arvottavan havainnon lähtökohdakseen. Juuri näin. Mutta silti tiede tutkii ja ‘vaatii’ saada itselleen eksakteimman tiedonhankinnan auktoriteetin aseman. Tämän aseman minä kyseenalaistan ja voin perustella kritiikkiäni epäsuorasti esim. sillä, että psykologian kolme valtavirtasuuntausta: skinneriläinen behaviorismi, kognitiivinen tutkimus ja psykoanalyyttisesti orientoitunut ihmiskäsitys, eivät kerta kaikkiaan pysty jakamaan keskenään edes samanlaista käsitystä rationaalisista käytännöistä eli siitä, miten järkeä tulee käyttää ihmistutkimuksessa. Näiden kolmen suuntauksen ihmiskäsitykset eroavat siten myös radikaalisti toisistaan. Vaaditaanko minua nyt luottamaan vain yhteen näistä ihmiskäsityksistä ja tutkimussuuntauksista vai onko uskottava niitä kaikkia, mitä positiota voisi nimittää vaikka praktisen järjen sisäiseksi dissonanssiksi ellei vielä perustavammaksi ‘sekaannukseksi’.

.

2

Vaikka voidaankin tieteellisesti osoittaa esim. joitain endogamiaan liittyviä faktoja, ei ole tieteellisesti lainkaan yhtä selvää [hyväksyttävyydestä puhumattakaan], että näiden faktojen pohjalta voitaisiin osoittaa endogamian ‘hyödyt ja haitat’ yhteiskunnan rakenteistumisessa. Silloin kyseessä ei olisi enää mikään tieteeseen perustuva johtopäätös vaan enemmän tai vähemmän intressivetoinen arvovalinta, joka kuitenkin hakee avoimesti oikeutustaan tieteen esittämistä sinänsä neutraaleista tosiasioista. Arvoista ei voi johtaa tosiasioita, ei ainakaan tieteellisesti tai sitten tiede on eksplisiittisesti poliittinen strategia. On kuitenkin ‘muita tapoja’, joilla tosiasioista kyllä/tietenkin voidaan johtaa arvoja. Tämä on yksinkertaisimmillaan se, mitä haluan sanoa.

.

3

Lyhyesti ja kärjistetysti, kyse on siitä, ilmentävätkö tieteelliset tulokset, ja missä määrin, implisiittisten tai eksplisiittisten ~ tiedostamattomien tai tietoisten ihmiskäsitystemme mukaisia asenteita – siis tunteitamme ja odotuksiamme, joiden varaan käsityksemme hyvästä ja huonosta, oikeasta ja väärästä rakentuu. On selvää, että ne ilmentävät ja tässä olen samaa mieltä Valkean kanssa, mutta eri mieltä mahdollisuudesta käyttää näistä asennetyypeistä saatua tietoa perustelemaan, perustamaan ja rakenteistamaan jotain tiettyä yhteisötyyppiä ainakaan laajemmassa mittakaavassa. Tosin Valkea ei, järkevää kyllä, edes pyri esittämään mitään/jotain yhteisömallia, joka soveltuisi kaikille tai edes suurimmalle osalle ihmisiä, joten minun on varottava rakentamasta olkiukkoa hänen lähtökohtiinsa liittämistäni olettamuksista [ehkä en siinä varomisessa taida aina onnistua, mutta olenpahan tietoinen sen mahdollisuudesta].

.

II

.

1

Asennetyypeillä tai asennestrategioilla on nykyaikana samantyyppinen  tehtävä kuin hyveillä antiikin filosofiassa [siis rationaalisessa idealismissa, joka oli pohjimmiltaan etiikkaa käsitteen laajimmassa merkityksessä]. Tietenkään tämä rinnastus tai analogia ei ole täysin pätevä, koska tunne- ja asennetyypit ovat kognitiivisen psykologian ‘empiirisiä fiktioita’, kun taas hyveet olivat antiikin teleologisessa etiikassa [ja katolisen kirkon virallisessa filosofiassa, tomismissa, yhä nykyäänkin] luonteen ‘olemuksellisia’ ominaisuuksia tai sellaisia ‘annettuja’ valmiuksia, joista voi kehittyä valmiutta kehittämällä ‘hyve’ oikeissa olosuhteissa ja ohjauksessa.

.

2

Jos hyve-etiikkaa ei voinut erottaa hyvän elämän tavoitteesta tietyssä yhteisössä, niin mikä sitten tekee määrätyistä tunteista tai pikemminkin asennestrategioista ‘legitimoituja’ tai ainakin toivottavia modernissa maailmassa? Ei ainakaan tiede, sillä sen instanssin ja auktoriteetin, jonka pitäisi tietyt asenteet oikeuttaa, on oltava [ainakin hyve-eettisen hyvän elämän merkityksessä] samalla myös kulttuurinen ‘kasvualusta’, joka niihin kasvattaa. Juuri tämä tehtävä kaikkinensa on modernina aikana enemmän kuin vaikea, ellei mahdoton [*], koska maailma on globalisoitumassa: kulttuurit pirstoutumassa ja sulautumassa, eikä tiede voi tietenkään korvata yhteisöllisyyttä, senkään vuoksi, että tiedeyhteisö ei ole kokonainen elävä kulttuuriorganismi vaan pelkkä tutkijaryhmien kolleegio. Tiede ei ole kasvattajien ja kasvatuksen [etiikan] vaan tutkijoiden ja tutkijaryhmien ‘työmaa-alue’. Tutkijat työskentelevät tieteellisen tutkimusmetodin puitteissa kukin vain omaa ‘aluettaan’ havainnoiden, mittaillen ja testaten.

.

3

Antiikin Kreikan paidea-merkityksessä ymmärretty kasvatustehtävä oli osa kaikkea kulttuuria, myös tiedettä, mutta jos kasvatus ymmärrettiin Ateenassa n. 400 ekr. paljon kokonaisvaltaisemmin kuin nykyään, myös käsitys tieteestä oli antiikissa hyvin toisenlainen kuin modernissa maailmassa. Tässä ‘tekhne’ksi ymmärrettynä tiede [taito] oli antiikissa sekin yksi kosmoksen harmonian [tai logoksen] ilmentymä ja heijastuma. Nykyään tiede sen sijaan on ‘pelkästään’ havainnon mittaamista vailla mitään ontologista sisältöä. Mutta ilman kokonaisvaltaista ontologiaa [nyky]tiede on kasvatuksen suhteen yhtä ‘avuton’ kuin elämästä ‘rationaalista ja/tai tieteellistä’ tarkoitusta etsivä ilman Jumalaa, Platonin ‘ikuisia ideoita’ tai Aristoteleen metafyysis-biologista teleologiaa.

. 

[*] Alasdair MacIntyre saattaa avata silmiämme näkemään, miten vaikea mutta yhtä kaikki todellinen ja miltei pakottava tämä ongelma etiikan kannalta katsottuna nykyään on [esim. ‘After Virtue’, “Whose Justice? Which Rationality?”, ‘Three Rival Versions of Moral Inquiry’. – Charles Taylorin ja David Bentley Hartin käsitykset rationaliteeteista on samankaltainen kuin MacIntyrella, joka on itse asiassa molempien tunnustama vaikutteiden antaja tässä asiassa].

.

III

Edellisessä osassa kuvaillun asiaintilan tunnistamatta ja problematisoimatta jättäminen implikoi niin Valkean kuin Ironmisstressinkin ajattelun perimmäisen sisäisen ristiriidan. Valkean sen vuoksi, koska hän ei ilmeisesti halua tunnustaa, että Jumalan ja modernin tieteen välinen kytkös ei itsessään ole tieteellisesti oikeutettavissa tai että Jumalalla ei voi perustella tieteellisiä faktoja käyttämättä kahta eri rationaliteetti-perinnettä yhtäaikaisesti [= ajattelun sisäinen ristiriita, joka pitää ymmärtää ja tunnustaa ennen kuin jatkaa argumentointia]. Ironmistress taas ajattelee [Valkean tavoin], että tiede itsessään ohjaa meitä oikeaan suuntaan evoluution kehityksessä. Hehheh. Niin varmaan ohjaa. Evoluution perspektiivistä se, mikä tapahtuu, on itsestään selvää, koska se tapahtuu jne. Mutta trivia,  tieteellinenkään, ei muutu edes preferenssiksi, arvoista nyt puhumattakaan, ellei tehdä naturalistista virhepäätelmää tai ryhdytä lobbaamaan omaa valtastrategiaa parhaana evoluution ‘suuntana’. Ironmistress sortuu juuri siihen, mitä haluaa henkeen veren välttää: arvojen ja tosiasioiden sekoittamiseen keskenään tavalla, jonka hän siis itse jatkuvasti pyrkii kieltämään. Joko hän ei ymmärrä sisäistä ristiriitaansa tai sitten hän ei vain sitä halua tunnustaa. Karman lakeihin ja muihin horoskooppeihin verrattavissa oleviin huuhaa-höpötyksiin vetoaminen todistaa vain entistä vahvemmin, että hänellä on ainakin taipumuksia tiedeuskovaiseen sosiaalidarwinismiin. Eräänlaista sosiaalipornoa, sanoisin. Duunia Ironmistress kuitenkin jaksaa juttujensa eteen tehdä, siitä vilpitön hatunnosto.

.

IV

Joka haluaa kritisoida minua osuvasti, kysyköön: milloin myös [humelainen] skeptisismi muuttuu akateemiseksi fundamentalismiksi, ellei peräti varsin valheelliseksi ja jopa taikauskoiseksi näkemykseksi? Pyrhhonilainen eli ‘käytännön’ skeptisismihän sen sijaan jo itsessään on silkka mahdottomuus. Ilman terveeseen järkeen perustuvaa luottamusta ennakoiviin arvostelmiin,  elämä muuttuisi kaoottiseksi. Tosiasioiden ja arvojen välistä loogista eroa painottavaan skeptisismiin ‘fundamentalismi-kritiikki’ osuu etenkin silloin, kun halutaan osoittaa moraalisten arvostelmiemme ajallis-historiallinen ja traditiosidonnainen luonne. Kyse on myös erilaisista rationaliteettia koskevista perinteistä eli siitä, miten käytännöllistä järkeä tai järkeä ylipäätään voi ja tulee käyttää. Sen laajemmin ja syvemmin rationaliteetti-aiheeseen tässä puuttumatta totean, ettei humelainenkaan skeptikko voi olla toimimatta terveeseen järkeen ja pragmaattisiin perusteisiin vedoten [vrt. G. E. Moore]. ‘Terve järki’ ei kuitenkaan todista argumentatiivisesti [tiedollisesti] välttämättä yhtään mitään, eikä sellaista kuin terve järki sellaisenaan ole olemassakaan, mutta toisin kuin systemaattinen skeptisismi, terve järki voi toimia ohjenuorana elämiselle, kun taas fundamentalistisen skeptisismi tavallaan kumoaa itsensä ajautuessaan pluralistiseen relativismiin ja solipsismiin, joka tuhoaa kaikki koherentin ajattelun mahdollisuudet ja perspektiivit. Ehdotonta skeptisismiä pidetäänkin ristiriitaisena ajattelutapana.Kukaan ei voi johdonmukaisesti epäillä kaikkea olettamatta aina jo ajattelulle tiettyä ei-skeptistä [transsendentaalista] perustaa [kuten Descartes cogiton]. Systemaattisesti ja loppuun asti ‘vakaumuksellisen’ skeptikon elämä olisi lähinnä kaoottista ja meluisaa tyhjyyttä, jos sellaista nyt ylipäätään voi edes kuvitella. Se on hinta siitä, että pyrkii systemaattisesti ja lähes pakkomielteisesti katsomaan ja analysoimaan kaikkia asioita ja ilmiöitä ikään kuin niiden yläpuolelta käsin – jopa Jumalan ‘yläpuolelta’. Tällaista ääriskeptikkoa ei reaalimaailmassa tietenkään voi olla olemassa, ellei nyt sitten Nietzscheä ja Foucault’a sellaisen karikaatyyreinä pidetä. Hume sen sijaan oli aivan ‘liian’ seurallinen ja mukava mies päätyäkseen hulluuteen tai desperadoksi. Sitäpaitsi Foucaul’kin asettui lopulta osaksi akateemisen maailman eliittiä, toisin kuin Nietzsche. Aidsiin kuoleminen ei tässä ole mikään ‘todiste’ ääriskeptisismiä vastaan; Nietzschen päätymisen hulluuteen sen sijaan jopa saattaisi niin tulkita, senkin takia, että Nietzsche sanoo olevansa henkilönä eri asia kuin tekstinsä eli irrottaa oman persoonansa siitä, mitä kirjoittaa [Ecce homo].

.

http:/en.wikipedia.org/wiki/Alasdair_MacIntyre

 http://fi.wikipedia.org/wiki/Alasdair_MacIntyre

Filosofiaa edistyville ja taantuville

Jos filosofeja pidetään vitseissä todellisuudesta vieraantuneina höperöinä mietiskelijöinä, niin miksi sitten 'edistykselliset' [luonnon]tiedemiehet on 1800-luvulta lähtien kuvattu pilapiirroksissa puolihulluiksi hirviöiksi? Eiväthän he tee muuta kuin kehittelevät mitä nerokkaassa päässään keksivät. Poliitikot ja 'filosofit' sitten päättävät, mihin näitä keksintöjä käytetään - vai?
*
Kommentti Tomin [osittain myös Takkiraudan] kommenteihin päreessäni Fossiilien rakastajat ja planeetta-hullut.

1
Olen Tomi kirjoittanut mainitsemistasi teemoista kymmeniä päreitä blogihistoriani aikana.

Et mainitse niistä ainuttakaan, etkä myöskään kommentoi niistä ainuttakaan. - Et siis osoita myöskään ymmärtäneesi niissä esitettyä problematiikkaa.

Paina nyt tämä kalloosi! Tiede on väline, joka antaa ja luo tekniset mahdollisuudet tehdä ja kokeilla sitä, mitä sen eettisesti sallitaan tehdä. Ja jos näin ei käy, eli tiede tekee jotain, mihin se ei ole saanut lupaa [niinkuin monesti käy], niin silloinkin se toimii tietyn eettisen valinnan mukaan. Ja eettiset valinnat ovat aina luonteeltaan filosofisia.

Esimerkiksi kaikki lääketieteelliset priorisoinnit ovat paitsi tieteellisiä myös eettis-poliittisia valintoja. Tiede itsessään ja yksistään ei valitse tai päätä, se vain antaa vaihtoehdot, joista valita.

Minun mielestäni on ainakin väliaikaisesti ihan ok, että mannermainen filosofia ottaa etäisyyttä luonnontieteeseen ja päinvastoin, jos avoin kommunikaatio luonnontieteen ja eettis-polittisen filosofian välillä ei näytä millään toimivan, mikäli osapuolet eivät puhu samoista asioista vaan väistämättä toistensa ohi.

Kaiken lisäksi näyttää siltä, että toisen maailmansodan jälkeinen lähentyminen luonnontieteitä perinteisesti lähempänä olevan analyyttisen filosofian [jota ainakaan fysiikka toimiakseen ei tarvitse lainkaan, joskin teorianmuodostuksen [ei siis teorian sisällön] ongelmia ei ilman tiettyjä loogisia ehtoja/oletuksia ratkota; muistakaamme vaikka EPR-paradoksi] ja mannermaisten [jälki]strukturalismin, hermeneutiikan, fenomenologian ja poliittisen filosofian välillä loppui [sanokaamme] 1966 [strukturalismin lopullinen läpimurtovuosi Ranskassa mutta myös USA:ssa] niin sanotun kielellisen käänteen myötä, joka alkoi oikeastaan jo Wittgensteinin kuoleman jälkeen -50-luvun alussa hänen postuumisti julkaistustaan 'Filosofisista tutkimuksista', jota 'Tractatuksen' ohella - Heideggerin 'Oleminen ja aika' [sekä hänen eräät lyhyemmät tekstinsä/kirjansa] mukaan lukien - pidetään 1900-luvun merkittävimpänä filosofisena teoksena.

Ranskalaiset postmodernistit ovat kyllä perehtyneet analyyttiseen filosofiaan ja luonnontieteesen enemmän kuin moni luulee. Toisaalta valtavan laajasti oppineen Habermasin yhteiskuntafilosofia ei olisi redusoitavissa metatason systematiikkansa tasolta pelkästään sosiologiaan tieteenä. Se on nimenomaan tiedonsosiologisen ja - historiallisen diskurssin filosofiaa kuten myös Foucault'n tekstit.

Ja kappas vain - Slavoj Zizekin intresseihin kuuluvat myös mm. mielen- ja tieteenfilosofi Daniel Dennet, loogikkonero Saul Kripke sekä kognitiotiede.

Eivät nämä ainakaan kaikkein fakki-idioottimaisimmalle luonnontieteilijälle hämärältä vaikuttavat mannermaisen filosofian tyypit siis ihan pelkkää runoutta kirjoita [vaikkei runoudessa sinänsä mitään vikaa olekaan].

2
Eräs perusväite [toistaakseni alun teemaa] on se, että Dawkinsin tapaisten biologien hybrikseen implikoituu filosofisia pyrkimyksiä, joita he eivät sellaisiksi tunnista eivätkä halua tunnustaa.

Zizek, joka on melko systemaattisesti perehtynyt kognitiotieteeseen, on sitä mieltä, että kognitiivis-neurologinen tutkimus ei tule löytämään varsinkaan [sic] kaikkein tarkimmilla tutkimuksilla lopulta yhtään mitään sellaista, joka määrittelisi tietoisuuden korrelaatit tai koordinaatit primaaristi - ilman jotain teoreettis-filosofista postulointia [hän sanoo että reduktionistien tapa ymmärtää subjekti on huonosti peiteltyä idealismia ja/eli kategorinen virhe].

Jäljelle jää, kuten fysikaalisestakin tukimuksesta saatamme päätellä 'tyhjä'! Mitään perimmäistä alkuperää empiirisellä tutkimuksella tai ihmistieteiden historiallis-genealogisella tutkimuksella ei löydetä. Alkuperää ei ole - ei edes geenitasolla. Tietoisuus ei ole mikään positiivinen empiirinen ominaisuus, jonka voi havaita.

On pakko tehdä konstruktiivis-strukturalistisia hahmotuksia, joilla konstituoidaan esimerkiksi tietoisuuden mahdollisuuden ehtoja sekä sen sisäistä rakenneta.

Lacan kiteyttää asian hienosti kirjoittaessaan, että 'tiedostamaton on käsite, joka taotaan subjektin konstituoimiseksi operatiivisen [käytännöllisen] järjen perusteella'.

Tietoisuuden ongelma on periaatteessa mutatis mutandis aivan sama kuin jo Platonilla ja Aristoteleella: loogis-empiirisesti ratkaisematon, mikä juuri on aidon filosofisen ongelman ehkä vastaansanomattomin tunnusmerkki.

Ratkaisu filosofisiin ongelmiin kun ei löydy samalla tavalla kuin esimerkiksi löydetään antibiootti johonkin tulehdustautiin. - - Mutta tätä väitettä ja sen implikaatioitahan te ette ymmärrä ettekä sen puoleen edes halua ymmärtää tai tunnustaa, minkä vuoksi päreeni kuva saattaa hyvinkin sopia kuvaamaan asennettanne ihmisen tutkimiseen.

3
Kuka siis tarvitsee filosofiaa? Hehheh. Jos te ette tarvitse, niin pysykää siis ihan sovinnolla pois tästä blogista, sillä minä olen muutaman viime vuoden aikana peruslinjani löytänyt tai vahvasti löytämässä - etenkin Slavoj Zizekin kautta.

Zizek ei kilpaile tieteen kanssa [se olisi täysin järjetön ajatus], mutta hän on ehdottomasti sitä mieltä, että filosofialla on oma vaatimaton joskin välttämätön tehtävänsä omalta osaltaan osoittaa, mitä meidän ylipäätään on teoreettisesti mahdollista tietää siinä tieteellis-käsitteellisessä horisontissa, jonka tunnustamme ja tunnistamme olevan mahdollisimman laajasti hyväksytyn ihmiskäsityksemme kannalta mielekästä.

Jos joku nyt sanoo, että ei mitään rajoituksia tutkimuksille ja tieteenteolle, ei mitään eettisiä sopimuksia - kaikkea tullaan kuitenkin kokeilemaan rajoituksista huolimatta [esim. kloonaukset], niin hän tekee silloin oman filosofisen valintansa tällä - tosin ehkä kyseenalaistettavissa olevalla tavalla.

Mutta filosofialta me emme kuitenkaan välty edes kieltäessämme filosofian. Pikemminkin päinvastoin.

4
Haluan kuitenkin vielä jossain vaiheessa palata Wittgensteinin myöhäisfilofiaan taas kerran, sillä Wittgenstein jos kuka halusi Nietzschen tapaan tehdä lopun vanhasta metafysiikasta ja kääntää filosofian ongelmat arkikielen puitteisiin.

Vanha substanssi-metafysiikka onkin vihon viimein 1900-luvulla likimain kuollut ja kuopattu, mutta kumma kyllä - muun muassa identiteetin ja tietoisuuden ongelmia [jotka ovat analogisia substanssi-oletuksille] puhumattakaan moraalifilosofian kiistoista ei ole vieläkään selvitetty - niin kovin kuin jotkut niihin väittävätkin esim. ÄO:n vedoten ratkaisun löytäneensä ;\]

No - kallonkutistajiin verrattavia tiedemiehiä on toki aina ollut ja tulee aina olemaan. Mutta heitäkin on innostanut ja yhä innostaa tietty ihanne, hyve ja eettinen asenne. Valitettavasti se vain on osoittautunut liian usein joko huijaukseksi tai silkaksi tietämättömyydeksi ja välinpitämättömyydeksi kokeilujen seurauksista.

Tämän vuoksi onkin oma filosofinen ongelmansa, pitäisikö tuollaista asennetta [jota päreen kuva kai ilmentää] nimittää pahuudeksi vai typeryydeksi. - Ehkä kyseinen jako on jälleen ratkaisematon [ovatko pahuus ja typeryys ehkä  'parantumattomia' luonteenpiirteitä], mutta juuri siksi sen suhteen pitää asettua filosofisen ironian päähän ;\].
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2010/11/fossiilien-rakastajat-ja-planeetta.html#comments
http://fi.wikipedia.org/wiki/Daniel_Dennett
http://fi.wikipedia.org/wiki/Saul_Kripke
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kognitiotiede
http://en.wikipedia.org/wiki/Slavoj_%C5%BDi%C5%BEek
http://www.giantbomb.com/mad-scientist/92-2438/