Mut eivät ihmiset mun pyynnöistäni huolineet, ei välittäny mun surustain, vaan sanoivat 'Hän menköön sosiaalihuoltoon ja jos ei niin kukaties vaikka kuolkoon'

[1.5.1975] - Klo 13.15 Pohjois-Esplanadi: Tapio ja Kauko saapuvat Esplanadille puoli tuntia muiden marssijoiden jälkeen. Kauppatieteen ylioppilas Stefan von Fyrkendahl on samaan aikaan tulossa Savoysta vappulounaalta. Hän huomaa banderollia kantavat yksinäiset kommunistit Runebergin patsaalla. von Fyrkendahl: 'Jävla kommunister! Saatanas kommarit!'

Tapio: 'Nyt saat riistoporvari turpaas!' Tapsa ja Kake ryntäävät Stefanin perään. Kappelin luona takaa-ajajat saavat vastaansa ylioppilas von Fyrkendahlin hankenilaiset tuttavat. Seuraa ankaraa muilutusta ja pahoinpitelyä. - - [vähän myöhemmin] Tapsa nukahtaa Mantan juurelle ja Kake elvyttää hänet cocktaililla.
*
Tämä päre on omistettu kaikille poliittisille bloggareille - [ks. linkki: Työväenliite - Sitä vappua en muista/Ylioppilaslehti - 1999]
*
http://www.youtube.com/watch?v=5ngpmNa0rO4
Pave Maijanen - Esplanadi - [erinomainen hard-rock-uusversio Hootenanny Trion 'raakisesta' balladista]
*
Hootenanny Trio - Esplanadi
[Sanat: Keijo Räikkönen]

Sinä yönä minä itkin yksin murheissain.
Kuljin Esplanaadia pitkin, vettä satoi vain.
Oi, veljet, taisin mennä
juomaan Kappeliin.
Kun whisky valui päähän
lainkaan katsomatta säähän,
niin taisi multa huolet, murheet kaikki mennä pois,
taisivat mennä pois.

Aamulla kun palasin ja kiristelin vyötä,
sanoi talonmies hyvän huomenen mut minä "Hyvää yötä".
Ja painuin pehkuihin,
vähän ohimoita koittelin.
Sillä niin olin sairas mies kuin
mies voi olla kukaties, kun
surujansa mukanansa raahaa meni minne vain,
meni minne vain.

Illalla mä sitten heräsin, kun ikävästi puhelin soi.
Kuulokkeen korvaani keräsin ja sanoin "Oi oi voi",
Sillä päätäni särki niin,
että jyske kuului Hampuriin.
Sillä niin olin sairas mies kuin
mies voi olla kukaties, kun
surujansa mukanansa raahaa meni minne vain,
meni minne vain.

Olin potkut saanut työstäni, sen sieltä kuulla sain.
Silloin jostain vintin komerosta matkalaukun hain.
Ei ollut rahaa ruokaan,
ei juomaan, asuntoon.
Niin olin köyhä kuin kirkonrotta,
tää maailma ei mua ymmärrä, ihan totta.
Sillä täytyyhän joskus munkin saada olla surullinen,
olla surullinen.

Lähdin siitä sitten matkustamaan kohti mummolaa,
mut kengät kului loppuun jo ennen Hollolaa.
Mut eivät ihmiset mun pyynnöistäni huolineet,
ei välittäny mun surustain,
vaan sanoivat "Hän menköön sosiaalihuoltoon
ja jos ei niin kukaties vaikka kuolkoon".
Mut minä kun en mistään sellaista löytänyt niin jatkoin mummolaan,
paljasjaloin vaan.

Aamulla, kun aurinko nousi ja lumi peitti maan,
poliisi joutui kuolleen miehen tieltä kantamaan,
ettei autot kolhiintuisi,
eikä ihmiset kauhistuisi.
Siis jos joku suruistansa piittaa,
niin silloin ne kaikki merkit kuolemaan jo viittaa,
kun tässä elää maailmassa niin ylen ihanassa - - hyvinvointivaltiossa
*
http://ylioppilaslehti.fi/1999/04/tyovaenliite-sita-vappua-en-muista/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pave_Maijanen
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hootenanny_Trio
http://sanoitukset.blogspot.com/2007/04/hootenanny-trio-esplanadi-sin-yn-min.html

Yksin oot sinä ihminen, perse auki ja huutaen

Kuvat ilmentävät Toni Halmeen kahta elämää: apatiaa ja raivoa.

Kirjoitettu kommentiksi Androgyynihullumiehelle päreessään 140110.

(Kielimafia viilailee muskelit vinossa klo: 20.55)
AH siteeraa.
Päivän mietelause:
Saavuin tähän maailmaan huutaen perse auki ja täysin yksin.
Vaelsin elämäni polut vailla kenenkään ymmärrystä
Joten poistun tästä maailmasta täysin yksin perse auki ja huutaen.
(Tony Halme)
*
Ihan koskettavaa paatosta, muttei kolahda enää täysillä meikäläiseen - eikä ainakaan Halmeen suusta. Sitäpaitsi pelasin nuorena mieluummin jalkapalloa ja/tai shakkia.

Hmm - no jaa - ei kai urheilulajia sinänsä voi pitää tässä asiassa oleellisena 'kriteerinä' vaan elämänasennetta noin ylipäätään.

Minulla onkin nyt sellainen mutu-oletus, että jos toteuttaisin kuin höyryjyrä täysillä affekteilla tuota Halmeen vetämää Kalevalan Kullervon aggressiivisen toivotonta joskin myös perustellusti kostonhimoista linjaa (perkeleen paskiaiset, leikkasivat reiän mun leipään!), ampuisin kuulan kallooni jo viiden minuutin kuluttua.

Mutta sitäpä en tee, koska liiallinen uho-tempoilu ei johda kuin ennenaikaiseen hautaan, joten yritän hillitä itseäni, vaikka/koska tunnistan luonteessani taipumusta halmemaiseen kompromissittomuuteen.

En suostu vielä lopullisesti luuseriksi, jonka ainoa voima on hänen röyhkeän narsistinen ja naivi uhonsa, vaikka rappeutunut nietzscheläinen pateetikko yhä osittain olenkin.

Ajoittain jopa kiusaannuttavan ja naivin härskisti (kuten Halme) kirjoittava Nietzsche ei kuitenkaan ollut räksyttävä musta-tuntuu-populisti vaan brilliant-minded filosofinen provokaattori.

Itsemurhan kannalta on sitten asia erikseen, jos invalidisoidun tai rappeudun tästä vielä niin paljon, että jään täysin vuoteen omaksi. Siihen lienee toivottavasti vielä matkaa.

Hazard oli kieltämättä tosi hävytön, mutta asiaa sopii katsoa myös Iltalehden näkökulmasta. Sillä todellinen sylttytehdas löytyy lehden päätoimituksesta.

Ettäkö Iltalehdessä voidaan muka julkaista mediakriittisiä kolumneja? Sallikaa mun nauraa.

Hazardin murhaavasti mustaa, farssimaiseksi kääntyvää inhosatiiria hyödyntämä juttu julkaistiin pelkän rahastuksen takia, eli joko Hazard meni ikäänkuin ansaan, tai sitten hän ei kerta kaikkiaan tajunnut, mitä tuleman pitää. - Henkilökohtainen? kauna Halmetta kohtaan saattoi sumentaa mediakriittiset näköalat.

Ja sitä minä ihmettelen, koska Hazard on kokenut media-ammattilainen ja aiheesta väitöskirjaa tekevä tutkija. - Ei mikään tyhmä akka, vaikkei varmastikaan aina kovin miellyttävä ihminen, jos hänen kanssaan ajautuu erimielisyyksiin.
*
AH kysyi:
Halme vs. Cioran?

Minun mielestäni uhoava Kullervo-Halme on pessimisti Cioranin - ei vastakohta vaan ilmeinen kääntöpuoli, kuten kruuna on klaavan kääntöpuoli. Samaa kolikkoa silti kumpikin.

Cioranin aiempi ystävä Samuel 'Huomenna hän tulee' Beckett muuten pani ystävyyden poikki, koska ei enää voinut kestää Cioranin musertavan monotonista pessimismiä, josta ei lopulta löytynyt pilkahdustakaan (itse-)ironiaa.

Olen joskus itse ihaillut Ciorania suuresti (ja kunnioitan edelleenkin), mutta kokenut hänet jo muutamien vuosien ajan jotenkin samoin kuin Beckett.

Pelkkä synkkä valitus, joka ei kykene ymmärtämään, että kuolema on lopulta ehkä suurin (ja 'absoluuttisin') huumorimme lähde (Kierkegaard), ajaa itsensä lamaannuksen yöhön, josta ei ole paluuta.

Toni Halmeelle, josta löytyi traagisen 'yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin'- (kirjoitti koskettavasti natsimielinen äärikonservatiivi Koskenniemi) eksistentialismin lisäksi myös ylitse pursuavaa lihas- että tahdonvoimaa, taisi käydä antamaasi esimerkkiaforismiin viitaten loppupeleissä juuri näin.

Kun huumeetkaan eivät enää auttaneet, edessä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kuula kalloon. Eikä siinä mitään. En vain pysty näkemään/kokemaan tämän poliittisen Ikaroksen kuolemassa mitään ylevää.
*
http://passages.blog.com/2008/03/

http://www.terraspirit.com/archives/2006/02/14/index.html

Rakkaudesta ja uhrautumisesta

Kirjoitettu kommentiksi Mummolle päreeseensä Kun puhumme rakkaudesta.
I
Teillä naisilla on aina ikäänkuin 'etulyöntiasema' näissä rakastamis- ja 'liittoasioissa' jo pelkästään fysiologianne takia.

Ei sille mitään mahda. Se on totuus jos mikä näistä asioista.

Miehet ovat pelkkiä pellejä, joille on annettu vain tämä roolitus: machoilet sopivasti, siität, huolehdit, olet kunnolla ja yrität pitää naisesi ja lapsesi hyvällä tuulella lauluin, leikein ja vitsein (hymiö), ettei varsinkaan vaimo rupea kyllästymään miehisiin = putkiaivoisiin rutiineihisi kuten jääkiekon seuraamiseen, dokaamiseen ja itsekehuusi.

II
Kerron juttuusi liittyen karmean tositarinan.

Kotkassa - joskus 10-11 vuotta sitten tähän aikaan talvesta, jolloin oli juuri pakastanut, ja meren rannan jää alkoi jo hieman kestää - eräs isä oli lähtenyt iltalenkille rasavillin 5 vuotiaan poikansa kanssa, joka oli niin sanottu iltatähti, eli häntä oli 'tehty' ja odotettu vuosia kuin ihmettä syntyväksi ja viimein onnistuttu.

Poika ei kai totellut isänsä kieltoja - kukaan ei nähnyt tapahtunutta - vaan oli juossut jäälle. Isä juoksi perään.

Poika eteni kuitenkin niin pitkälle kielloista huolimatta, että jää petti, ja hän vajosi hyiseen veteen.

Isä yritti viimeiseen asti pelastaa poikaa, mutta ei onnistunut. Molemmat hukkuivat.

Oli jo hyvin myöhäinen ilta - melkein puoliyö. Satu oli mennyt yläkertaan nukkumaan. Itse luin vielä alakerrassa jotain tenttikirjaa ja kuulin, kuinka helikopteri pyöri läheisen rannan tuntumassa puolisen tuntia.

Ihmettelin kovin, mistä oli kysymys.

Aamukahvilla mainitsin S:lle asiasta. Kun hän tuli iltapäivällä koulusta, kauhea asia oli jo paljastunut, ja helikopterin kiertelyn, jota S. ei sikeästi nukkuessaan ollut kuullut kuin aivan hetkellisesti muttei ollut kuitenkaan herännyt siihen, tarkoitus oli samalla selvinnyt.

Kumpaakaan - poikaa eikä isää ei löydetty kuin muistaakseni joskus kesällä. Kahdet jäljet - pienemmät ja isommat - kohti sulaa Kymijoen suistoa kyllä havaittiin, ja se riitti todisteeksi.

Vaimo oli tietysti hädissään soittanut hätäkeskukseen, kun näitä kahta ei kuulunut kotiin, mutta pahin oli tapahtunut liian nopeasti.

Lellitty iltatähti (näin kertoi S:lle koulun puskaradio) oli ilmeisesti tottelemattomuuksissaan juossut kuolemaan ja vienyt uhrautuneen isänsä mukanaan.

Kyseessä oli kaiken lisäksi virtapaikka, joten se, joka tippuu jäiseen, virtaavaan veteen, ei sieltä ylös enää pääse vaan hukkuu varmasti.

Kauhea muisto, jota en unohda koskaan. Kuulen vieläkin sen kiertelevän helikopterin etäisen hurinan korvissani.
*
Ajatelkaamme nyt, että isä ei olisi ottanut riskiä yrittää pelastaa poikaa ja näin ollen itse asiassa antanut tämän kuolla. En voi kuvitella sellaista vaihtoehtoa todeksi. Isä ei olisi ikinä toipunut niistä syyllisyydentunteista, joita sellainen omissio (tekemättä jättäminen) olisi hänessä aiheuttanut.

Tällaista on rakkaus ja uhrautuminen. Ne kuuluvat yhteen - vai uhrasiko isä itsensä turhaan? Onko tällaiseen kysymykseen olemassa mitään järkevää vastausta? Minun mielestäni ei ole. Koko kysymystä ei pidä edes esittää, vaan se on jätettävä ikäänkuin mysteeriksi.

Meillä ihmisillä ei ole siihen pätevää vastausta. Jumalalla luultavasti on, mutta hänen aivoituksiaan ei kukaan tunne.