Veriset vallankumoukset ovat pääosiltaan seurausta konservatiivis-rasististen hallitsijoitten talous- ja sosiaali-poliittisista virheistä sekä henkilökohtaisesta röyhkeydestä tai välinpitämättömyydestä ja vasta toissijaisesti alistetun, syrjityn ja kaunaisen kansalaismassan kostonhimoisesta vapaudenkaipuusta

Causes of the French Revolution
*
Every new society is soon in need of a graveyard and a prison [Nathaniel Hawthorne]
*
Revolution in France

The road to revolution in France was not nearly as (relatively) peaceful as in the US. It was long, bloody, and did not result in anything quite so concrete or positive being decided. There were three main causes of the revolution:

- The successors of Louis XIV (who reigned for 70 years)
   were not his equals
- France was deeply in debt
- France was suffering from inflation

During the reign of Louis XV (Louis XIV’s great-grandson), most of Frances’ wealth came from trade. This caused the port cities to get all the money, and so the non-coastal cities were back in the dark ages and never saw any reward for their labour. Louis XV reigned for 60 years. He was seen as weak and easily manipulated. (For example, he had a mistress who exerted power publicly and made him lose face.) His poor personality and public image caused a decline in the idealism that characterised the Age of Absolutism. He died in 1774. His most famous quote was, “After me, the deluge.” (He was right about that.)

Louis XVI was Louis XV’s grandson. He was the one who helped the nascent America during their revolution – which had seemed like a good investment at the time, but it put a real strain on the French economy, which was already performing badly. On top of this, France was squabbling with Russia, and Louis' wife, Marie-Antoinette, was from Austria, a supporter of Russia.

Deteriorating economic conditions caused things to come to a head, finally leading to the French Revolution. Since the country was broke, Louis had decided to raise taxes. Of the Three Estates, he exempted the First Estate (the Clergy) and the Second Estate (the Nobility) from taxation. Only the Third Estate (the peasants and the bourgeoisie or merchant class) was left to shoulder the increasingly heavy tax burden. Since the Third Estate comprised 80 - 90% of the population, the time was ripe for revolution. Versailles went from being a source of pride to being seen as a symbol of decadence. There were outbreaks of violence, and many places refused to pay the taxes which had been imposed. The Absolute Monarchy was no longer holding together. Louis responded by reinstating an old idea, namely the Estates General, an organisation of elected representatives designed to reduce royal power. It had not met in 175 years when it was called on to meet once more at Versailles. All Estates had their representatives; however, as so much time had passed, there was quarreling over the exact etiquette that should be followed. If each Estate got one vote, the Third Estate would always be overruled, even though they represented the vast majority of the people. So the Third Estate recommended one person, one vote. This reform was blocked, however, so the Third Estate broke off and changed its name to the National Assembly. Three days later, officials at Versailles locked them out of their meeting place. In defiance, the National Assembly met in a nearby indoor tennis court and produced the Tennis Court Oath. This oath stated that members needed to stick together, to continue meeting until they got their way. They felt that the sovereignty of the people resided in the people themselves and in their elected representatives. A resolution was issued which stated that sovereignty had been moved from the king to the people.

One week later, Louis XVI stated that he would allow the Assembly to meet together to hammer out a constitution. This was seen as an initial victory for the peasants and this encouraged the people. The masses in Paris felt that since they had won a concession, they needed to take action to ensure future victories. Apparently, they decided one such action was to storm The Bastille, an armory, presumably to seize the arms so that they couldn’t be used against the people. This act turned out to be mainly symbolic because there were no arms to speak of in the Bastille to seize and there were only about 6 prisoners at that time. The action was bloody, but the peasants won. Oddly, they felt they had somehow finally been freed (but the worst was yet to come). Immediately, some of the onerous taxes were repealed.

After some debate, the National Assembly came up with the Declaration of the Rights of Man (Thomas Paine contributed to this). Some of the key features were that "Men are born and remain free and equal in rights," "Mankind's natural rights, are Liberty, Property, Security, and Resistance to Oppression" and "Every man is assumed innocent until proven guilty." There were also some freedom of expression clauses and assurances of representative forms of government. There was pressure during the writing of the declaration for the rights to apply to women as well (they were intended only for men). So women were given the right to divorce and to hold property - but not to vote nor to hold office.

Eventually, Louis realised that he would be in grave danger if he did not acquiesce, and so he agreed to a constitutional monarchy. However, he took several months to decide this, and that was a little too long - mobs were taking matters into their own hands, palace guards were killed, and finally Louis and his family were temporarily taken to Paris for their safety, where they were held virtually as prisoners. Due to the anarchy breaking out, mobs were common, and a war with Britain somehow started. Things were spiraling out of control. At this point came the ascendancy of Napoléon Bonaparte.

The French Revolution was a bit more desperate than the American one. The Americans weren’t trying to overthrow the British style of government – they just wanted to return to the laissez faire policy they thought had existed in the past. Plus, America was wealthy – they were not starving. They were less heavy-handed in their reforms. They did not really have to overthrow a preexisting government, and the Enlightenment figures in America were a lot more passive. In France, the peasants and the philosophes did not always agree, though they thought they did at first. France was plagued by misunderstandings, incompetence, impatience, and greed.

France looked to America for guidance.
*
http://flatrock.org.nz/topics/history/humans_can_be_so_revolting.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ranskan_suuri_vallankumous

Vallankumous syö lapsensa [retropoliittista jälkiviisastelua totuutta hipoen]

Vallankumous on pätevää psykoterapiaa niin kauan, kun se ei toteudu/rr.
*
[Kielimafia korjaa, viilaa ja rauhoittaa - klo: 12.35]

Ranskan poliittis-historiallinen matka ja tie oli toinen kuin Englannin/USA:n, eikä mannermaisen ja angloamerikkalaisen [edustuksellisen] demokratian kehitystä ylipäätään voi pitää täysin yhteismitallisena ja siten suoraan vertailukelpoisena keskenään. 'Ne syntyivät eri aikoihin ja vastauksina hieman erilaisiin kysymyksiin.'

Mitä ranskalaisten kansalliseen mentaliteettiin tulee, niin ehkä he eivät koskaan ole olleet hengeltään kovin yhteistyökykyisiä liberaaleja vaan pikemminkin räikeä ja kovääninen tilkkutäkki [pitää tietysti kysyä, mitä poliittisella yhteistyöllä kulloinkin tarkoitetaan: mitä se on virallisesti ja mitä se julkisena toimintana kätkee]. - Olennaista vallankumouksen syntymisessä on kuitenkin muistaa Ranskan poliittinen tilanne 1600- ja 1700-luvuilla.

Englannissa edettiin vähitellen ja maltillisesti kuninkaan [hallitsijan/suvereenin] ja alamaisten välisten suhteitten kehityksessä. Hallitsijan asemaa ei siellä [eikä USA:ssa] koskaan kyseenalaistettu kuten Ranskassa vaan se pyrittiin ja onnistuttiin ajan mittaan saamaan siedettävästi parlamentaarisen kontrollin piiriin [alkaen Magna Cartasta ja habeas corpuksesta].

Ranskassa alamaisten oli 1600- ja vielä 1700-luvullakin lähes mahdotonta neuvotella ja sovitella brittiläiseen tyyliin poliittisesti yksinvaltaisen kuninkaan päätösvallasta.

 [Vallankumous vapautti keskustelun politiikasta mutta ei oikeuttanut sananvapuden arvoa demokraattisen kontrollin lähtökohtana vaan legitimoi sen kulloinkin valtaa pitävän eli päättävän ja toimeenpanevan poliittisen elimen (etenkin jakobiinit) ehdoilla, mikä merkitsi tiettyjen piirien sananvapauden mitätöimistä ja lopulta diktatoorista kumoamista].

Ranska oli käytännössä feodaalinen valtio [säätyjen ja ammattikuntien oikeudet oli määritelty äärimmäisen jäykästi ja epäoikeudenmukaisesti ylhäältä alas}vallankumoukseen saakka, kun taas Englannissa etenkin maalaisaatelisto (gentry) muodosti olennaisesti tärkeän välittäjäluokan, jonka poliittisen tahdon tinkimättömyys mahdollisti edustuksellisen demokratian syntymisen instituutiona.

[Toisaalta juuri Englannissa aatelisarvo ja omaisuuden määrä säännöstelivät pitkään 1900-luvulle asti eri sosiaaliryhmien demokraattisten oikeuksien määrää, mikä ominaispiirre on rasistinen jäänne anglosaksisessa kulttuurissa. Samanlainen jäänne säilyi vielä pitempään USA:ssa mustiin kohdistuvana rotusortona, jota mitkään lakimuutoksetkaan eivät kyenneet estämään ja muuttamaan ennnenkuin musta väestö itse [Ranskan vallankumouksellisten tapaan - sic] alkoi jopa väkivaltaisesti korostaa ja puolustaa omaa identiteettiään.

Niinpä sitten Ranskassa päädyttiin poliittiseen räjähdykseen ja kaaokseen, jossa eri intressiryhmät eivät kyenneet toimimaan poliittisesti kestävällä tavalla minkään tietyn hallintoauktoriteetin alaisuudessa vaan päitä alkoi pudota. Lopulta jakobiinien kanssa veljeillyt organisaationero Napoleon kaappasi vallan sekavassa eli otollisessa tilanteessa ajaen nationalistisessa ja narsistisessa suuruudenhulluudessaan vallankumoukseen väsyneen Ranskan vielä suurempaan katastrofiin kuin, minkä jakobiini-terrorin vuodet olivat aikaansaaneet..

Voidaankin sanoa, että vasta Wienin kongressin jälkeen Ranskan kivulias kehitys kohti edustuksellista demokratiaa pääsi käytännössä alkamaan - tosin kompastellen edelleen.

[Historioitsijat usein esittävät restauraation [Ranska 1815-1830] Englannin ja USA:n tapahtumien toisintona, joskin esim. Frank Ankersmithin mielestä nämä kertomukset kätkevät manner-Euroopan poliittiset uudistukset - niiden poliittis-historiallisten lähtökohtien ongelmallisuuden ja monimutkaisuuden.]

Vallankumous ja Napoleon olivat ikäänkuin lakaisseet pöydän puhtaaksi väistämättömälle muutokselle. Puhdistustyö oli ollut varsin tehokasta: jakobiinien giljotiini louskutti päivittäin omaa irvokasta spektaakkeliaan ja Napoleonin sotilaita kuoli Venäjällä kuin kärpäsiä luoteihin, räjähdyksiin ja tauteihin.

Näitä hirveyksiä voi toki valittaa, mutta laajemmassa mittakaavassa tarkastelultuna ne näyttäytyvät ajoittain jopa ymmärrettävinä [en sanonut hyväksyttävinä] eikä moralisoinnilla ole tässä asiassa enää mitään virkaa. Eri juttu jos eläisimme juuri nyt Pariisissa vuonna 1793-1794 välisenä aikana [jos siis enää eläisimme]. Silloin moralisointi olisi politiikkaa par excellence - nyt se on pelkkää nurkkakuntaista kitinää ja tyhjää jälkiviisastelua.

Ranskan vallankumouksen valtiokeskeisyys [negatiivisessa tai positiivisessa mielessä] on minulle kuitenkin hyvin ongelmallinen väite. Esimerkiksi - en hyväksy tai en ainakaan täysin ymmärrä Slavoj Zizkin positiivista kantaa jakobiinien suhteen, mikäli se ei sitten perimmältään ole harkittua provokaatiota, kuten Zizekiltä voisi tietysti odottaa(*).

Minun katsannossani jakobiinit loivat 'dogmaattisen' terrorin vailla yleistä ja tarpeeksi yhtenäistä tahtoa [vrt. Rousseaun yleistahto] eivätkä valtiota [ellei sitten vahvaa valtiota ja pyrkimystä siihen ymmärretä automaattisesti terrorismiksi] - ks. PS.

[(*)Provokaatio ei Zizekillä kuitenkaan merkitse pelkkää ärsyttämistä ja shokeeraamista, sillä (tässä tapauksessa) hän ei todellakaan usko kapitalistisen systeemin periaatteelliseen muuttumiseen ilman jonkinlaista (ainakin väliaikaista) vallankeskitystä ja vahvaa auktoriteettia , koska mikään todella perustava yhteiskunnallinen muutos ei koskaan ole tapahtunut täysin ilman niitä. On sitten toinen asia, pidämmekö hänen tavoitteitaan realistisina nykyaikana (vrt. esim. Linkolan ekofasismi)].

Napoleon oli ikäänkuin symmetrinen siirtymä kollektiivisesta jakobiini-horrorista vastakkaiseen suuntaan eli kaikkein ehdottomimpaan yksinvaltiuteen, mutta mikä systeemissä lopulta muuttui? Napoleonin kansansuosio oli valtava ja yleinen järjestys kohentui huomattavasti, vaikka demokratiasta ei ollut tietoakaan, mutta silti voisi sanoa, että sisäisesti valtio oli edelleen potentiaalisen kaaoksen tilassa [fanaattinen nationalismi korvasi sekavasti vellovan vallankumouksellisen paranoian, johon ihmiset olivat jo ehtineet väsyä].

Tekisi mieleni rääkätä sekä faktoja että kausaliteettia ja väittää Napoleonin olleen jakobiinisen vallankumoushenkisyyden seuraus niin poliittista epävakautta hyväkseen käyttävänä vallananastajana kuin verisen ja hallitsemattoman vallansiirtoyrityksen loogisena loppuhuipentumana eli katastrofaalisena umpikujana [yritettiin saavuttaa liian paljon, liian nopeasti, liian väkivaltaisesti].

Napoleon halusi personoida itseensä koko Ranskan valtion tai pikemminkin [jos asiat olisivat edenneet kuten piti] koko maailman. Seuraukset olivat sen mukaisia. Robespierre sen sijaan ei personoinut henkilöönsä muuta kuin giljotiinin ja vallankumouksen synnyttämän patologisen vainoharhaisuuden.

Robespierren vainoharhainen perintö elää yhä - joka päivä, mutta Napoleonin suuruusluokkaa olevia hirviöitä syntyy paljon harvemmin - enkä tarkoita nyt Hitleria ja Stalinia, jotka olivat [lainatakseni Trotskin ehkä hieman liioiteltua ironiaa Stalinista] 'puolueen huomattavimpia keskinkertaisuuksia'.

Hitler ja Stalin tekivät useita virheitä, mutta Napoleon ei tehnyt kuin yhden. Hän sattui syntymään 'oikeaan' aikaan.

PS.
Jos siis valtiota vallankumouksen jälkeisessä pesänselvittelyssä ylipäätään vahvistettiin, niin eikö se tapahtunut juuri Wienin kongressin jälkeen, kun konservatiivi-Bourbonit palautettiin valtaan [näin siis päädyn jälleen kerran flirttalemaan konservatiivien kanssa]?

Loppukysymys, jonka vain tyhmyytensä tunnustava filosofi saattaa esittää, kuuluu seuraavasti: mitä on valtio kansalle ja kansa valtiolle?
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Bourbon_Restoration
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ranskan_suuri_vallankumous
http://www.ts.fi/online/kulttuuri/arviot/kirjat/75544.html
http://www.lassemiettinen.net/politiikka/yhteiskunnallista/quo_vadis.shtml
http://fi.wikipedia.org/wiki/Napoleon_I
http://fi.wikipedia.org/wiki/Valtio