Jeesus - minä en ymmärrä sanaakaan siitä, mitä sinä puhut

"Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet." (Ks. linkki)
*
Mutta oliko Jeesus todella niin hyvä ihminen kuin me haluamme ajatella? Tai ainakin toivomme ajattelevamme. Eikö hän ollut pikemmin kuin hulluksi tullut Job, jonka rakkaus kumpusi liian suuresta tuskasta - niin suuresta, että hän oli päättänyt olla kohtaamatta sitä ja mieluummin rakastaa tuskaansa kuin suhtautua siihen järkevästi..? (Kuin Nietzsche suhteessa omaan sairauteensa - niinpä! + hymiö).
*
Jeesuksen edustama lähimmäisenrakkaus tarkoitti perimmältään jotain aivan muuta kuin sukupuolirooleihin sidottua - lisääntymisen ja yhteisöllisyden heteroseksuaalisesti yhteenniputtavaa liittoa?

Toki tuo 'heteroyhteisöllisyys' oli ilman muuta Jeesuksenkin rakkauden eräs peruslähtökohta, mutta missään tapauksessa se ei merkinnyt hänelle kaikkein perimmäisintä rakkauden perustelua.

Tästä seuraa kysymyksiä: Kuka on lähimmäiseni? Ketä minun kuuluu rakastaa lähimmäisenä? Minkälaista tuo rakkaus on luonteeltaan?

Missä kulkee raja, jossa lämmin hellyydenosoitus ja/tai hellät sanat ystävää (miestä tai naista) kohtaan muuttuvat viettelevyydeksi?

Ja mikä vaikeinta: koska en voi tietää sitä välttämättä itse, eikä sitä voi tietää välttämättä lähimmäiseni, niin miten ihmeessä yhteisö voisi sen määritellä - ellei yhteisölle sitten ole legitimoitu paternaalista valtaa diskriminoida tai hyväksyä tiettyä käyttäytymistä ja tiettyjä tunteitten ilmaisuja tiettyjen ulkoisten sääntöjen puitteissa, mikä ei sekään tietysti vielä riitä, koska miten yhteisö voisi tietää sellaista, mikä on lähes mahdotonta kahden ihmisenkään ennakoida ihmissuhteittensa (omien ja toisen emootioiden) kehittymisen suhteen.

Jeesus pelasi lähimmäisenrakkautta saarnatessaan räjähdysalttiilla 'materiaalilla': ihmisten mimeettisellä halulla (kateudella, kilpailulla) rakastaa ja tulla rakastetuksi sekä yksilöinä että tasa-arvoisina muiden kanssa.

Eikä hän piitannut - Jumalan kaikkivaltiaaseen ja mystifioidun käsittämättömään rakkauteen vedoten - pätkääkään tämän julistuksensa seurauksista yksilöiden tai yhteisöjen elämässä.

Väitän, että Jeesuksen Vuorisaarnassa esittämä evankeelinen rakkaudenkäsky, jossa ei otettu huomioon rakkauden emotionaalis-egoistista ja biologis-sukupuolis-seksuaalista puolta (myös uhrautumisen kyseessä ollen) oli paitsi äärimmäisen radikaali, anarkistinen ja parhaimmillaan jopa vapauttava - myös täysin epärealistisen idealistinen - ikäänkuin kollektiivinen harha tai 'huumetrippi', joka pitemmän päälle aiheuttaa enemmän kiistoja, vihaa ja väkivaltaa kuin yhteisöllisesti säädelty ja roolitettu - lakiin perustuva - rakkauden määrittely.

Tehtäköön nyt tähän saumaan mitä pikimmin, poleemisesti ja provosoidusti, selväksi se, että 'polymorfisti perverssinä kaappiheterona' kannatan nykyään ilman muuta esimerkiksi homoliittojen siunaamista, keinohedelmöitystä lesboille, polygamiaa, 'sodomiaa' sekä päälle päätteeksi täydellistä mielikuvituksen vapautta.

Jos kirkko hyväksyttyään nämä periaatteet pysyy vielä pystyssä ('uskottavana'), niin se on läpäissyt ehkä vaativimman kokeen, minkä se historiansa aikana on kohdannut.

Edellistä täydentäen sanon heti perään, että yhtä asiaa en kuitenkaan pidä realistisena ja mahdollisena: Jeesuksen Vuorisaarnan lähimmäisenrakkaudenoppien toteutumista ilman yhteisöllistä legitimointi- ja säätelyjärjestelmää - minkä muodon se sitten kussakin kulttuurissa/sivilisaatiossa saa ja tulee saamaan.

Ilman uskonnollis-eettiseen instituutioon rinnastettavaa 'initiaatio- ja performaatioproseduuria' mikään yhteiskunta ei kauaa pysy kasassa vaan hajoaa omaan mahdottomuuteensa organisoitua eettis-funktionaalisena systeeminä.

Esimerkkeinä kreikkalaisen, roomalaisen tai jopa kommunistisen kulttuurimuodostelman hajoaminen näiden yhteiskuntien eettis-ideologis-uskonnollisten perustusten uskottavuuden romahdettua ihmisten mielissä.

Tässä mielessä Jeesus ei todellakaan tullut tuomaan rauhaa vaan miekan, jolla voi lyödä päähän jokaista lähimmäistä/vihollista - ei pelkästään sitä ryhmää, jota yhteiskunnallinen laki diskriminoi.

Summa: Jeesus ei pysty erottelemaan lähimmäistä vihollisesta. Yhtä lailla kuin vihollisesta voi ja pitää tulla lähimmäinen, niin Jeesuksella kenestä tahansa lähimmäisestä voi tulla myös vihollinen milloin tahansa.

Jeesukselta yksinkertaisesti puuttuu se näkemys, minkä esimerkiksi katolinen kirkko on vienyt lähes perverssiin ja naurettavan tekopyhään äärimmäisyyteensä: dogmaattinen erottelu- ja säätelyjärjestelmä sen suhteen, mikä ihmisten välisissä suhteissa on oikein, mikä väärin, mikä esteettisesti hyvää ja mikä vähemmän hyvää/arvostettavaa.

Niin paradoksaaliselta kuin tämä kuulostaakin, juuri Jeesuksen rakkauden oppi on hyvän ja pahan tuolla puolen, ja sen seuraukset myös tästä johtuen pikemminkin nihilistisiä kuin arvoja ja yhteisöä koossapitäviä.

Juuri Jeesus on Nietzschen yli-ihminen - sekä passiivisen (negatiivisen) että aktiivisenkin (positiivisen) nihilismin suhteen. Ensin mainittu on naivin alistuvaa, jälkimmäinen
arrogantin riippumatonta suhtautumista elämään ja muihin ihmisiin.

Jeesus ei kuitenkaan anna ohjeistusta siihen, kumpi asenne on moraalisesti suositeltavampi maksiimi. Hän siis jättää viimekätisen ratkaisun tässäkin asiassa tilannekohtaisesti ihmiselle itselleen.

Mutta eikö tällainen situationalismi ja egoismi ole ihan jotain muuta kuin se rakkaus, jota meille yhteisön taholta lähimmäisenrakkaudeksi julistetaan - empatia, yhteisöllisyys, vastuullisuus, sosiaalinen omatunto, välittäminen jne.

Eikö siis hän - Jeesus - tuonut tähän maailmaan pikemminkin loputtoman emotionaalisen sekaannuksen ja epävarmuuden kuin tasapainon, rauhan ja varmuuden tunteen rakkaudessa?

Eikö hän - kipujen mies - ollut siten ikäänkuin paholaisen agentti Jumalan pojan valepuvussa?

Hulluksi tullut Job?

Ja hänet me olemme korottaneet ikoniksemme - ellei peräti idoliksemme. Peruuttamaton väärinkäsitys, joka menee hyvin kaupaksi Pokrovan torilla.
*
http://www.kirjasilta.net/santala/jesaja53/kristus.html