Kirjoitettu kommentiksi iineksen päreeseen "Paimentajia".*Iines kirjoitti
Johannes Knektmanille minuun viitaten:
'Sinä et ole syyllistynyt myöskään muiden (lue: naisten) tädittelyyn tai muuhun ad hominem -alatyyliseen kommentointiin. Sulka hattuusi!'Säälipisteitä 10+!
Jos minä olisin fanaattinen ateisti, niin luulenpa, että uskovaisten kanssa väitteleminen aiheuttaisi minussa samoja fiiliksiä kuin nyt tämänkin aiheen 'tunnepuolen' edustajat, joiden huoli maailman asioista on sitä luokkaa affektiivista ja 'huolestuneen humanistista' laatua, etteivät he pysty erottamaan toisistaan edes muodollisessa merkityksessä menetelmiä, tutkimuskohdetta ja tutkimusongelmaa, vaan kaikki on yhtä tunnemössöä, jota ei rationaalisen sivullisen totisesti kannata sohia edes sillä kuuluisalla viiden metrin kepillä - ellei halua välttämättä saada ikuista kirousta päälleen.
*
Lisään tämän kommentin jatkoksi provosoivasti vielä sen kuohuttavan? tunnustuksen, että 'urakoituani' muutaman vuoden ajan myös pornosivustoilla, pitää paikkansa se Johanneksenkin esittämä väite, että lapsipornoa löytyy parhaiten, jos sitä haluaa nimenomaan etsiä 'oikeista paikoista' -
ei niinkään 'sovinnaisilta' heteropornosivuilta.
Itse olen törmännyt lapsipornoon erittäin harvoin - ja varmasti juuri sen vuoksi, etten hakeudu sivuille, josta sitä luultavasti linkkimainosten mukaan löytyisi.
Vahingossa lapsipornoon voi tietysti törmätä - niinkuin inhottavan väkivaltaisiin videoihinkin, mutta kuten sanoin - tavanomaisilla pornosaiteilla surfaavalle tuon törmäämismahdollisuuden todennäköisyys ei ainakaan oman kokemukseni mukaan ole merkittävän suuri.
Toisaalta - on tietenkin erittäin vaikea arvioida, kuka 'malleista' on alle 18 vuotias ja kuka yli. Itse asiassa se on lähes mahdotonta, ellei kyseessä sitten ole ihan selvä tapaus.
Mutta kas - koko tämä jupakka näyttäisi sensuurin kannattajien puolella jämähtäneen emotionaalisesti tavallaan juuri ikärajakysymyksen määrittelyn mahdollisuuden/mahdottomuuden ympärille, vaikka pohdinnan sanotaankin kohdistuvan nimenomaan lapsipornoon, sen kontrollointiin ja sen levittäjien idenfiointiin.
Ongelma on siis perin juurin moralisoitu ja siten myös sensuurin kannattajien argumentit sortuvat moralistiseen virhepäätelmään, jossa tosiasiat eivät paljon paina, ja jolloin ei viime kädessä ole mitään väliä sillä, mitä sananvapauden puolustajat lopulta ovat sanoneet ja miten he ovat väitteensä perustelleet.
Toisin sanoen: kirouksen päällensä saavat kaikki ne, jotka eivät suostu yhteen ääneen laulamaan kuorossa samaa (kohta lähes uneen tuudittavaa) virttä lapsipornon (ja kaiken pornon) kauhistuttavuudesta vaan yrittävät nimenomaan etsiä tiukan järjellisesti ja kukin teknisen asiantuntemuksensa suomin valmiuksin toimivia ratkaisuja tuon iljettävän pornon lajin kitkemiseksi.
Mutta jos minä nyt tässä kävisin siunailemaan maailman kauhistuttavuutta, ihmisten itsekkyyttä (kuten kyllä usein teen) tai joidenkin ihmisten (varsinkin miesten) epäempaattisuutta ja tunneköyhyyttä sekä irstailevaa luonnetta, saisin varmaankin kovasti sympatiaa blogin emännältä riippumatta siitä, miten järkeviä tai järjettömiä mielipiteitä itse ongelmaan nähden olen esittänyt.
Tämäkin keskustelu - nyt lapsipornosta (ja piilevästi pornosta yleensä ainakin sensuurin kannattajien mielessä) on kuin uskon sota, jossa ne jotka haluavat väen väkisin, että maailman pitää muuttua heidän ruusunpunaisten kuvitelmiensa ja illuusioittensa mukaiseksi, tuomitsevat lopulta lähes kritiikittömästi ne, jotka eivät ryhdy kampanjoimaan pelkillä emootioilla ja affekteilla vaan etsivät tosissaan toimivia ratkaisuja.
On surullista havaita, miten valtavan suuri ero vallitseekaan pelkkien emootioidensa ja affektiensa vallassa elävien ihmisten ja niiden välillä, jotka yrittävät saada ajattelunsa toimimaan järkevästi eli analyyttisesti ja tosiasioitten moninaisuuden tunnustamalla ja tunnistamalla.
Sitäpaitsi mikään synteesi, positiivinen vapaus ja perusarvo ei voi toteutua pelkkiin emootioihin vetoamalla.
Emootiot meillä kaikilla on aina jo valmiina ja annettuina, mutta järjen käyttöä meidän on opeteltava koko elämämme, koska sitä me emme syntymälahjaksi saa - ainoastaan valmiudet oppia.
*
Muistutan vielä ehkä mieliä kuohuttavasti, että juuri pedofiilit ovat (kyseenalaisten) affektiensa ja emootioittensa orjia. He saattavat toimia hyvin systemaattisesti ja järkevästi toteuttaessaan perversioitaan, mutta yhtä asiaa he eivät oivalla: he eivät pysty kontrolloimaan viettielämäänsä ja affektejaan eli toimivat siis - kuten sanottu - syvimpiä 'tuntojaan' toteuttaen.
Tällainen ei kuitenkaan ole perimmältään rationaalista ja itsehallintaa osoittavaa toimintaa puhumattakaan siitä, että se on sekä rikollista että moraalisesti erittäin paheksuttavaa.
Siis: jos me vetoamme tunteisiimme ja provosoimme fanaattisesti sananvapauden kannattajia vastaan sensuurin puolesta, me toimimme proseduraalisesti - käyttämämme argumentointimenetelmän suhteen - täysin saman kaavan mukaan kuin pedofiili.
Erona on 'vain' se, että meidän tunteemme, arvomme ja päämäärämme ovat 'oikeita', pedofiin 'vääriä'.
Nyt pitää tosin huomata (mikä saattaa olla vaikeaa), että toimiessaan viime kädessä vain pelkkien tunteitten pohjalta (mikä tietysti on absoluuttisesti mahdotonta, koska olemme aikuisina jo oppineet kielen ja tavat) ihmiset saattavat päätyä paitsi täysin päinvastaisiin myös täysin
ennalta arvaamattomiin päämääriin.
Tämänkin vuoksi järjen ja sen käytön tulee aina olla muodollisesti autonomista (sitä myös sananvapauden kannattajat haluavat ja edustavat), jolloin se voi luoda etäisyyttä tunteittemme häilyvyyteen, epämääräisyyteen mutta samalla myös tunteittemme usein persoonallisuuttamme dominoivaan voimaan, jonka edessä koemme (yleensä sitä tiedostamatta) olevamme voimattomia.
Tällaiseen järjenkäyttöön eivät yksinomaan tunteisiinsa vetoavat ihmiset pysty eivätkä halua pystyä. Valitettavaa vain on, että näillä kriteereillä heidän joukkoonsa mahtuvat niin rakastavat äidit kuin psykopaattiset murhaajat ja pedofiilitkin...
