Suoraa puhetta. Nykykulttuuri on kaupankäyntiä!

Aleksis Salusjärvi laskemassa ja arvioimassa nykykulttuurin kilohintaa sekä parasta ennen päivämäärää.
*
Suoraa puhetta-ohjelmasarjassa tutkitaan lauantaisin 20.8. - 22.10 [Radio 1] tuotteistamisen vaikutusta kulttuuriin ja taiteeseen otsikolla Nykykulttuuri on kaupankäyntiä! Juontajana on kuvataide- ja kirjallisuuskriitikko Aleksis Salusjärvi. Hän on myös Kritiikin Uutisten päätoimittaja ja kirjoittamisen tutkija.

1
Manifesti: Kirjamyynti kuristaa kirjallisuuden!

Aleksis Salusjärvi
15.9.2011

"Kirjasyksy" on muodostunut kymmenessä vuodessa tehokkaan markkinoinnin käsitteeksi. Turun kirjamessut avaa rahavirran, jonka turvin kustantamot tuottavat kaupallisen jokavuotisen evankeliuminsa. Matka jatkuu vuoden päätapahtumaan, Helsingin kirjamessuihin, jossa rummutetaan näkyvimpiä kirjapalkintoehdokkaita myynnin maksimoimiseksi.

Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinto liittää debytantit osaksi kassavirtaa ja yhä henkilöityvämpää kirjallisuutta. Marraskuussa isänpäivän myyntipiikkiä jatketaan Finlandia-palkintosirkuksella. Liekkejä valellaan joulumyynnin kaupalliseen orgiaan asti, jonka kohmelosta toipumiseen kuluu sydäntalven viikot. Kirjailijan rooli rinnastuukin autokauppiaaseen, joka maalaa asiakkaan eteen viihtyisän, tuttavallisen ja edullisen mielikuvamaailman.

Kirjailijaliitto, isot kustantamot ja päämedia muodostavat kirjallisen kulttuurin monopolin, joka tuotteistaa ja annostelee teokset ennalta sovitussa optimoidussa päiväjärjestyksessä. Lukevasta yleisöstä on tehty asiakkaita.

Kirjan elinkaari on jatkuvasti lyhentynyt. Kirjallinen keskustelu on tullut riippuvaiseksi tuotteistamisesta, jonka valokiila on huomiotaloudessamme olemassaolon mittari. Samalla erilaisten kirjapalkintojen määrä on ryöstäytynyt naurettaviin mittoihin, niitä jaetaan vuosittain 80.

Elämme tasapaksussa näköalattomassa myyntikeskeisen kirjallisuuden maailmassa. Vain muutamassa vuodessa tärkeät ja turhat kirjat on saatu samalle viivalle, sillä kirjasyksy järjestetään joka tapauksessa, oli kirjavuosi tasoltaan miten heikko hyvänsä.

Edesmenneen Sanoma-WSOY:n myyntijohtaja Jacques Eijkens sanoi ääneen totuuden, jota ei oltu vielä valmiita hyväksymään: Kirjailijabrändi on nykyään kirjallisuuden sisältöjä tärkeämpi. Kirjailijanalut ovatkin jo vuosien ajan valmistelleet julkisuuskuvaansa ennen kustannussopimuksen allekirjoitamista. "Pitää osata käyttää mediaa", he puhuvat, vailla mitään kritiikkiä kaupallisia arvoja tai yksityisyyttään kohtaan.

2000-luku on muuttanut kirjallisuuden lopullisesti. Se näkyy jopa kirjastoissa, sillä myynti määrittää lainauslukuja. Klassikoista luovutaan poistomyynneissä harrypottereiden tieltä. Kirjallinen muisti oli ennen tuhansia vuosia pitkä. Enää se ei yllä edes vuoden taakse.
*
http://yle.fi/radio1/asia/suoraa_puhetta/

2
Manifesti: Muotoilijat ovat myyntimiesten juoksupoikia!
Aleksis Salusjärvi
8.9.2011

Teollinen muotoilu otti sata vuotta sitten kulttuurin suunnannäyttäjän paikan. Kehittyneet tuotantomenetelmät mahdollistivat monipuolisen materiaalikäytön. Muotoilun nähtiin tuolloin osallistuvan aktiivisesti ihmisten elämänlaadun parantamiseen nousevan elintason keskellä.

Nykyään muotoilijat työskentelevät myyntimiesten juoksupoikina. Kulutustavarat ovat halvempia kuin koskaan ja niitä markkinoidaan aggressiivisesti. Jopa huonekaluja ostetaan vain vuodeksi kerrallaan ja maailma hukkuu kaatopaikoille päätyvään rojuun. Elämme tavaranhimon ja kulutushysterian illankoittoa, jossa kiertokulku on tuntematon käsite. Uusien esineiden suunnittelu on heräteostosten ja leikkikalujen keksimistä aikuisia varten. Asuntojen koot kasvavat jatkuvasti, ja kodeissa on varastotilaa yhä enemmän.

Muotoilu on voittanut, kaikki esineet ovat nykyään kauniita. Sen sijaan ne ovat menettäneet merkityksensä, niitä luonnehditaan näteiksi tai kivoiksi. Elämme keveyden kertakäyttökulttuurissa. Muotoilu on yhdenmukaistanut koko planeetan. Kahvilat ympäri maailman ovat samannäköisiä, tuotteistettuja ja standardoituja. Monikansalliset yritykset ovat hävittäneet kulttuureista paikallisuuden ja muovanneet kaupunkien yleisilmeen niin yhteneväiseksi, että niitä on hankalaa erottaa toisistaan.

Muotoilijan tärkein taito on kyky havaita, eristää, määritellä ja ratkaista ongelmia. Sen sijaan, että hän suuntaisi kykynsä elämänlaadun ja luonnonvarojen vaalimiseen, hän tähtääkin voitontavoitteluun ja tuotteistamiseen. Hänen keskeisin ongelmansa on pääoman kasvattaminen.

Ihmisten suhde fyysiseen todellisuuteen on katkennut. Esineitä arvostellaan mielikuvien eikä käyttötarkoituksen perusteella. Filosofi Susan Sontag onkin kysynyt, että muuttuuko auringonlaskukin kauniista kivaksi tai nätiksi, kun tuotteistaminen lopulta valtaa myös kokemusmaailmamme.

”Kun sisältö katoaa nousee kuori ja pakkaus arvoon arvaamattomaan”, kirjoitti Paavo Haavikko. Sisältöjen sijaan muotoilijat ovatkin keskittyneet dekoraatioon. Muotoilun viimeisin suuri uudistaja Viktor Papanek pohti 1960-luvulla keinoja, joilla muotoilija voisi materiaalivalinnoillaan ja -työstöllään ohjata maailmaa paremmaksi. Hän julisti, että tavoite saavutetaan, mikäli muotoilija ei enää alistu teollisuuden työkaluksi vaan toimii kuluttajan puolustajana.

Papanekin ajatukset eivät ole vanhentuneet, mutta ne on lähes unohdettu. Muotoilu on kadottanut ihanteensa ja idealismin. Kodit täyttyvät valetakoista, einesruuasta, tekonurmikoista, viihde-elektroniikasta ja leluista. Muotoilijan näkökulmasta ihmisen tehtävä on kuluttaa ja hukkua tavaraan.

3
Manifesti: Teatteri ei enää vaikuta yhteiskuntaan!
Aleksis Salusjärvi
1.9.2011

Teatterin rooli kansallisena taiteenlajina on muuttunut puheenaiheiden herättäjästä ajankuluksi. Vaikka sen suosio on pysynyt korkealla, näytelmät eivät enää synnytä laajempia keskusteluja. Pääkaupunkiseudulla on joka päivä 50 teatteriksi luokiteltavaa esitystä, ja niille riittää yleisöä. Tästä huolimatta teatteri ei muuta yhteiskuntaa. Se ei ole kapinallista, vaan se luo kiltisti illuusioita ja elämyksiä.

Kalle Holmbergin 1966 ohjaama Lapualaisooppera aloitti yhteiskunnallisen taiteen ajan Suomessa. Teatteri löysi itsensä yhteiskunnan keskeltä aina 80-luvulle asti. Se menetti otteensa kulttuurin murroksessa, joka usein paikallistetaan Jumalan teatterin yleisöön heittämiin ulosteisiin. Ne olivat kansanteatterin hautajaiset.

Yhtenäiskulttuurin mureneminen on löydettävissä teatterin kaventuneista mahdollisuuksista vaikuttaa kansaan. Se tuntuu olevan nykyään mahdotonta. Kun Kansallisteatterin suurella näyttämöllä ammuttiin presidenttiä päähän, ei käyty keskustelua kulttuurista, vaan poliitikkojen koskemattomuudesta. Teatterin viimeisenä keinona herättää huomiota onkin enää Mannerheimin ja Väinö Linnan ikoniaseman ravistelu.

Samalla katseet ovat siirtyneet jo muualle: Pienet teatterit työskentelevät minimaalisilla resursseilla ja suurimmalla mahdollisella sitoutumisella. Niiden esityksiä ei tehdä kasvotonta yleisöä varten, vaan ne kasvavat yksilöllisiksi yleisönsä kokoisiksi tapahtumiksi. Laitosteattereiden viereen on syntynyt itsenäinen esitystaiteen muoto, joka ei tavoittelekaan massojen hyväksyntää. Yhden teatteriestetiikan sijaan on tullut monet estetiikat.

Suomi on Färsaarten kanssa maailman teatteripitoisin maa. Harrastajateatterit ja kesäteatterit ovat löytäneet pysyvän sijan joka pitäjässä, kaupunginteattereillakin on yhä vankka asemansa. Teatterin merkitykset ovat kuitenkin muuttuneet, luultavasti lopullisesti. Teatteri ei enää puhuttele meitä suomalaisina, vaan yksittäisinä ja yksityisinä katsojina.

Samalla suurtuotantoja markkinoidaan yhä voimakkaammin viihteenä, ne ovat turvallista ja eheyttävää oopiumia kansalle. Siksi näkyvin teatteri ei kaipaakaan ympärilleen pohdintaa yhteiskunnan tilasta. Se synnyttää elämyksensä yhä selvemmin viihdetuotantoina ja laadukkaana ajankuluna.

4
Manifesti: Runous on tärkein kirjallisuudenlaji!
Aleksis Salusjärvi
18.8.2011

Suomen kieli on iso kieli. Kansa on lukevaa. Sanomalehdet ovat suhteessa väestöön suurimpia maailmassa. Kielemme onkin käytössä monipuolisesti ja laaja-alaisesti. Jokaisen kirjoitetun kielen elinvoimaisuuden merkittävin edellytys on kuitenkin monimuotoinen kirjallisuus.

Tällä hetkellä vähälevikkinen runous on vahvin alue, jossa kirjallisuus kokeilee, on vitaalia, tuottaa uusia merkityksiä ja löytää uusia keinoja lähestyä kieltä. Runoutta luetaan vain vähän ja sitä pidetään kryptisenä. Näin on ajateltu jo 120 vuotta symbolismin synnystä lähtien – silti runous on noussut tuon tuostakin esiin kielellisen ilmaisun perustasona. Runouden nykyiset saavutukset ovat jäämässä pimentoon, sillä niitä on vaikeaa tuotteistaa.

Kirjan rooli myyntiartikkelina on ylikorostunut. Tuotteistetut kirjailijapersoonat ovat paketoitu kustantamoiden kansikuvatytöiksi ja -pojiksi. Kirjamessuproosaa kääritään lahjapaperiin ja palkitaan myyntipotentiaalinsa perusteella. Kustantamot ja kirjatukut haluavat pitää yllä kapea-alaista kirjallisuutta maksimoidakseen voittonsa.

Kustantamot ovatkin vähentäneet runouden julkaisemista, ja moni on jopa lopettanut sen kokonaan. Jo vuonna 1998 Kirjailijaliiton puheenjohtaja Jarkko Laine sanoi, että kustantamot ovat menettäneet pelin runouden suhteen. Kirjallisuusinstituutiot syrjivät runoutta sen epäkaupallisuuden takia.

Samalla runoutta kirjoitetaan todennäköisesti enemmän kuin koskaan aiemmin. Se on vallannut alaa niin yliopistoista kuin kapakoistakin. Painotuotteiden lisäksi se on löytänyt paikkansa internetistä ja runoesityksistä, runous on myös kasvanut osaksi musiikkia ja kuvataidetta.

Runouden monipuolisuus estää näkemästä metsää puilta. Yhden runouden sijaan tulisi puhua useista runouksista. Samalla kirjallisuuden etujärjestöjen tulisi hylätä lyhyen aikavälin voitontavoittelu ja laajentaa käsityksiään kirjallisuudesta. Runous ei ole vain painotuotteita, vaan se edustaa kokonaista kielellistä todellisuutta.
*
http://yle.fi/radio1/asia/suoraa_puhetta/

II
http://www.youtube.com/watch?v=_hQh2yyzOFw
Hassisen Koneen sovitus Irwin Goodmanin klassikkoveisusta Raha ratkaisee.
*
http://yle.fi/radio1/asia/suoraa_puhetta/
http://poistyopoydalta.blogspot.com/2011/08/vaarallinen-runous.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kritiikin_Uutiset
http://www.sarv.fi/kritiikinuutiset.html
http://www.kultti.net/lehti/53/

Kirjamessujen satoa

27.10 Kone toimii ja kielimafia on siltä osin tyytyväinen. Lähetän terveisiä niille, jotka ovat sosiaalisempia kuin minä ja todella kävivät kirjamessuilla. Toivottavasti löysitte monta tutt - öö - kirjaa. Ja tehän löysitte. Sosiaaliset suhteenne ja habituksenne ovat 'kunnossa'. Kiitos kirjojen (hymiö).
I
Kävin tänään kirjamessuilla. Näin iineksen, garruluksen, merin, kalevin, leonooran, ripsan, petrin, mattitanelin ja monta muuta suurta kirjojen ystävää, jotka olivat tulleet näyttämään itseään vuoden ehkä merkittävimmässä sivistyneinä itseään pitämien ihmisten gaalassa.

Kirjailijat puheineen ja kirjoineen olivat näille ihmisille kuitenkin toissijainen - pekkä tekosyy, jos saan kärjistää - tulla paikan päälle. Seurapiiriikoketeria, tuttujen ja hieman tuntemattomienkin tapaaminen sen sijaan olennaisinta.

Sivistyneen societeen kissanristiäiset - sitä ovat kirjamessut. Ja olkoon - täytyyhän niin sanotuilla paremmila piireillä olla oma 'Derbynsä', jossa henkilökohtaisen, persoonallisen habituksen puitteissa, karismalla ja uskotellulla arvovalla luodaan distinktioita - siis rankijärjestystä (hierarkiaa ja erottautumista) suhteessa muihin - suhteessa samalla sosiaalisella kentällä vaikuttaviin ja toimiviin kilpailijohin käyttääkseni taas noita aina niin yleispäteviä bourdieulaisia termejä, joissa ehkä jossain määrin vastoin Bourdieun omia intentioita voi havaita mitä ilmeisimmin Nietzschen distanssin paatoksen vaikutusta.

Kirjamessut voidaan rinnastaa vuotuiseen muotiskaalaan ja ylipäätään muodin filosofis-psykososiaaliseen funktioon. Halutaan tutustua, tulla lähelle eli kokea samanarvoisuutta muiden kanssa, ja kuitenkin samalla perimmäisenä pyrkimyksenä on tarve osoittaa muille oma persoonallinen erinomaisuutensa - oma erottautuvuutensa joidenkin tuttujen lukutottumuksista ja kirjallisista intresseistä - tai mikä vielä tehokkaampaa - omahyväiseen ylemmyyteen perustuva, kateudesta kumpuava intohimo viestiä toiselle: niin - minä olen jo tutustunut ja/tai jo lukenut nuo mainitsemasi kirjat ja minulla on sen ja sen mainitsemasi kirjailijan kaikki teokset kirjahyllyssäni.

Tälla tavoin osoitetaan toiselle, että minun ja hänen välillä vallitsee aito sivistyksellinen ja jopa tietoisuudellinen ero - siis distinktio habituksen ja yleisesti ottaen kirjalliselitistisen elämänmudon tasolla. Minä hallitsen kirjallisen jargonin, kirjalliset sutkautukset ja sloganit sekä myös omaan laajemmat kirjalliset faktatiedot paremmin kuin sinä - and you better believe it! Olen arvostettavampi ihminen kuin sinä.

II
Tärkeintä siis ovat tapaamiset tuttujen kanssa ja vasta sen jälkeen itse kirjailijat puhumassa ja esittelemässä kirjojaan, vastaamassa kysymyksiin ja jopa keskustelemassa innokkaan fanin kanssa.

Kahvi- ja muu tarjoilu, tyhjänpäiväisen joskin ajoittain jopa hauskan small talkin loputon porina sekoittuneena yleiseen hälinään ja touhuun viehättää tyypillistä kirjamessun kävijää ylivoimaisesti kaikkein eniten.

Luokaamme nyt hieman tarkempi katse alussa esittämiemme blogikolleegoitteni kirjaintresseihin. Aion itse yrittää pysytellä ikäänkuin anonyymina, objektiivisena kertojana, joskaan en voi välttää ajoittaista pistokommentointia, joka saattaa tosin ärsyttää eräitä: - taas tuo Räsänen yrittää nostaa arrogantisti profiiliaan ja ivata sarkastisesti muita ihmisiä.

Tällaisten lausumien esittäjille voin vain todeta - sitä saatte, mitä olette tilanneet. Siis kriitikkohoukan, joka uskaltaa sanoa ääneen, että teidän uudet 'vaatteenne' ovat mauttomia ja lähinnä muodin orjuuden kahlitsemia trendibrändejä, joihin ei perimmältään sisälly, ja jotka eivät ilmaise, mitään omaa tyyliä. Te pelaatte pelkkää imitaatiopeliä, jolla tässä yhteiskunnassa on totuttu saamaan itsensä esiin arvostettavalla tavalla esimerkiksi osallistumalla kirjallisiin 'missikisoihin'.

Minä - kyynikko Diogenes tynnyrissäni voin pilkata teitä täysin avoimesti, koska minulle nuo arvostukset ovat yhdentekeviä, enkä näin ollen ole sitonut omaa sosiaalista, esteettistä tai moraalista habitustani mihinkään niistä kuin siinä välttämättömimmässä määrin, että pysyn edes siedettävällä tavalla hengissä, jotta pystyisin iskemään kritiikin piikkejä älyllisesti laiskaan ja teennäisesti tekopyhään lihaanne.

Lopuksi myönnän kyllä olevani epäoikeudenmukainen, koska seuraavassa kappaleessa kuvattujen bloggareitten kirjavalinnat ilmentävät mielestäni ajoittain varsin hyvin heidän omia persoonallisia kiinnostuksen kohteitaan ja siten jopa heidän tyyliään!

III
1) Huomaan, että Iines etsi käsiinsä hiukan harvinaisemman? Hertta-sarja-klassikon: Rakas - tule jo. Se on hellyttävän romanttinen kertomus nuoren tytön seksuaalisesta heräämisestä ja kasvamisesta itsenäiseksi naiseksi miesten sovinistisessa maailmassa.

2) Garrulus tutkii intensiivisesti pedagogis-loogis-filosofis-psykologis-semanttis-poliittis-semioottista tutkimusta Miten opettaa mies ymmärtämään, tottelemaan ja kävelemään oikeassa olevan naisen talutusnuorassa? On ilmeistä, että vain garrulla itsellään on kompetenssia tämän poikkitieteellisen 'tehosekoituksen' de- ja rekoodaukseen.

3) Meri sen sijaan ei ole valinnut vain yhtä kirjaa vaan 387 teosta, jotka käsittelevät kaikkea mahdollista rakkauden filosofiasta, estetiikasta, feminismistä, taidehistoriasta, kulttuurintutkimuksesta, muotoilusta, kuolemakulteista, kosmologiasta, evoluutiobiologiasta, geenitutkimuksesta, tietoteoriasta aina moderneimpaan kirjallisuuteen asti.

Joycen 'humoristista' Finnegans Wakea Meri lukee jo seitsemättä kertaa! Ja jokaisella uudella lukemalla häntä naurattaa enemmän ja enemmän; - katsokaas, kun joku osaa englantia kuin aboriginaali skotti, niin hän ymmärtää nauraa jo pelkästään itsestäänselvyyksillekin - refleksinomaisesti.

Merin suurin ihastus ja fanitus messuilla on kuitenkin ollut Stephen Fryn uusi äänikirja: Not Quite Interesting. Tässä äänikirjassa Fry yksinkertaisesti vain nauraa kolme tuntia yhtä soittoa(!?)

4) Kalevin kirjavalinta löytyi nopeasti. Miten uskoa valtioon, jota ei koskaan ollut olemassa-teoksessa yhdistyy sekä utooppinen, marxilainen, körttiläinen että perustuslaillis-parlamentaaris-tasavaltalainen monarkismi, jossa yrittämisen vapautta kannustetaan maltillisesti, asiallisesti, vakaasti, vakavasti ja pitkällä tähtäimellä. Myös asiallisesti ja korrektisti.
Hieman mystisenä lisukkeena tätä asiallista mutta kuivaa aihetta ryydittämään Kalevi on valinnut Simone Veilin postuumin - vastikään löydetyn teoksen: Elektronit, usko ja vastuullinen demokratia mystiikan aikana. Sitä hän opiskelee Merin kanssa, joka joskus hieman haukottelee kesken lukupiirin - mutta ei toki niissä kohdissa, jossa puhutaan mystiikasta.

5) Leonoora ihastui Kaari Utrion historialliseen tarinaan Lapaset ja sovinismi , joka kertoo, miten Katarina Jagellonica opetteli kutomaan lapasia (myöhään Suomeen tulleen) myöhäisrenessanssin tyylistä ja tavoista höynähtäneelle puolisolleen, Suomen suuriruhtinaalle, Ruotsin kruununprinssi herttua Juhanalle. Utrio painottaa jälleen topakasti ja opettavaisesti feministisessä tutkimuksessaan, että 'olisi vain Katarina pannut puolisonsa kutomaan omat lapasensa, eikä alistunut moiseen, ala-arvoiseen nyhjäykseen, jolle Juhana ei osannut lainkaan antaa sille kuuluvaa arvoa'. Nih!

6) Ripsan valinta oli arvattavissa: Kissojen sielunelämä uusimman kognitiivisen tutkimuksen valossa. Hän kertoi ryhtyvänsä heti opettamaan kirjan oppeja sekä Leolle (joka on leijona ja hänen miehensä) että lukuisille kissoilleen, joilla on tunnistettavissa oleva oma persoona, ja jotka osaavat puhua suomea. Hämmästyttävää! Kirjasta tulee taatusti olemaan hyötyä kunnon empiristi-uusbehavioristille.

7) Petri löysi aarteen: Augustinuksen hepreaksi käännettyjen koottujen käsikirjoitusten alkuperäisversiot XXXXX, joiden hinta tosin hipoo taivaita, mutta niin hipoo niiden tekstikin. Saadakseen himoitsemansa teologis-filologisen aarteen itselleen, Petri panttasi koko Lapinlahden kristillisen opiston tiluksineen takuiksi ja on nyt tuon ekstreme-harvinaisuuden onnellinen omistaja - kunnes ulosottomies kolkuttaa ovea - mitä toki emme toivo tapahtuvaksi vaan, että Petri voittaisi Wiking-lotossa päävoiton ja pystyisi maksamaan käteisellä kirjavelkansa.

8) Mattitaneli etsi pitkään, mutta sitten kolahti: Immanuel Kantin ainoa, julkaisematon romaani: Äitini ymmärryksen muodot ja hänen ehdottoman rakkautensa käskyt. Romaani antaa mainion näkökulman nuoren Immanuelin myöhemmän filosofian psykohistorialliseen taustaan - jos ja vain jos se on totta. Siinä asiassa riittänee MT:llä pohtimista vielä moneksi illaksi. Miten todistaa biografisen ja tekstuaalisen välinen kytkös ja sidos lankeamatta kuitenkaan uuskriitikkojen (etenkin Beardsley) kritisoimaan intentioharhaan fiktiivisiä tekstejä tulkitessa.

IV
Kas näin olen kuvaillut lyhykäisesti Helsingin kirjamessujen luonnetta kirjasivistyneistön societee-kissanristiäisinä ja eräitten merkittävien bloggareitten siellä tekemiä kirjavalintoja perusteluineen.

Itselläni olisi vielä paljonkin sanottavaa kyseisestä teemasta, mutta olkoon tämä kirjoitus jälleen ikään kuin ensimmäinen osa kertomusta, johon palaan myöhemmin.

Ja kuten jokainen lukija lienee vakuuttunut - kaikki tässä kirjoitettu on totta ja itse koettua - jokaikinen sana!

Linkkejä:

Iines: http://i-iines.blogspot.com/

Homo Garrulus: http://www.blogger.com/profile/03239267005383788511

Petri: http://petjar.blogspot.com/

PS. Saatan kehittää tälle Kirjamessu-päreelle jatkoa. Aihe vaikuttaa niin kovin inspiroivalta.