Päreentekijän puolustuspuhe

Kielimafia tarkisti ja muutti kolmen kappaleen sisäisiä rakenteita - klo: 16.35

2005 syksyllä julkaistiin Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä artikkeli blogeista ja bloggaamisesta, mikä - silloin vielä journalistien taholla jopa halveksuttu 'muoti-ilmiö' oli juuri lyömässä itseään todella voimallisesti läpi myös Suomessa - noin 3-4 vuotta myöhässä - ainakin angloamerikkalaiseen maailmaan verrattuna.

Vielä nykyäänkin - yli kolme vuotta myöhemmin, kun blogien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti vuoden 2005 vajaasta 3000:sta yli 30000:een, kuulee närkästyneitä kannanottoja bloggaamisen luonteesta ja sen kirjallisesta alempiarvoisuudesta 'viralliseen' journalismiin ja lehtikirjoitteluun verrattuna - kirjallisuudesta nyt puhumattakaan.

Minua ei tämä kritiikki huoleta pätkääkään. Eikä huolettanut oikeastaan edes syksyllä 2005. Tutkainta vastaan on turha taistella - tässäkään asiassa - olkoonkin, että koko net-verkoston mahdollistama virtuaalimaailma sisältää ennennäkemättömät sisällöt ja mahdollisuudet myös silkan roskan ja väkivallan (erotuksena pornosta seksinä) esittämiseen.

Me emme enää voi sanoa ei tekniikan kehitykselle. Emme ole koskaan voineet - ainakaan höyrykoneen keksimisen jälkeen. Onko tämä hyvä vai huono asia - sen aika näyttää. Itse suhtaudun tulevaisuuteen 'luottavaisen' pessimistisesti. Kaikki mikä on syntynyt, on omiaan häviöön - myös ihminen ja ihmiskunta, jos saan hieman laajentaa Goethen Faustissa esittämää visiota.

Mutta se, mikä minua tässä yhteydessä varsinaisesti kiinnostaa, on bloggaamisen ja etenkin blogipostausten - päreitten, joiksi niitä itse kutsun - määritteleminen. Kysyn siis: Mitä on bloggaaminen? Mitä sen pitäisi olla? Ja miksi - jos sen muka pitäisi jotain tietynlaista luonteeltaan olla?

Vastaan ykskantaan kaikkiin noihin kysymyksiin periaatteessa samalla tavalla kuin kommentissani Hesarin toimittajalle vuonna 2005.

Bloggaamiselle ei ole olemassa mitään muita kuin journalismin etiikkaan ja tuota etiikkaa kontrolloiviin juridisiin sääntöhin liittyviä rajoituksia. Ilmaisullisesti kyseessä on täysin vapaa maailma. Jokainen bloggaaja voi ja saa luoda oman blogiprofiilinsa niin itsenäisesti ja luovasti kuin vain haluaa ja pystyy.

Tämä onkin bloggaamisessa minulle kaikkein kiihottavinta: täydellinen vapaus ilmaista ja siten myös 'muunnella/manipuloida' itseään/tunteitaan blogipostauksissa eli päreissä niin sanojen, kuvien kuin äänenkin (lähinnä youtube-linkit) erilaisten kombinaatioitten muodossa.

Päre on uusi ja aivan oma 'taiteen' lajinsa, jos sitä vertaa esimerkiksi vielä 15 vuotta sitten vallinneeseen informaatioteknologiseen tilanteeseen, jolloin sana- kuva- ja äänikollaashien tekeminen kuului vielä harvojen ja valittujen - lähinnä niin sanottujen taiteilijoiden - 'etuoikeuksiin' ja työmuotoihin. Nyt sitä voi harjoittaa kuka tahansa - on voinut itse asiassa jo yli kymmenisen vuotta.

Mutta kysyn edelleen: Mitä on päre? Mikä siinä todella on niin vallankumouksellista, kuin haluan olettaa?

Ensimmäinen syy on jo mainittu. Päreen tekeminen on kaikkien ulottuvilla. Tarvitaan vain tietokone ja tietty - ei edes välttämättä kovin monipuolinen - tekninen hallintavalmius, jotta päretys mahdollistuisi.

Toiseen syyhyn, joka kytkeytyy kiinteästi ensimmäiseen, on myös jo viitattu. Kollaasiteknisten mahdollisuuksien helppo käyttö.

Kolmas syy on sitten monimutkaisempi, ja vaikka siihenkin on edellä viitattu: itseilmaisun ja oman profiilin luomisen lähes rajattomat mahdollisuudet ja vapaudet, pitää vielä kysyä olennaisin: mihin päreen tekijä pyrkii?

Kysymys on itse asiassa ikivanha. Se on periaatteessa aivan sama kuin kysyä: mihin taiteentekijä pyrkii? Mihin ihminen lopulta pyrkii elämässään ja elämällään?

Huomataan, että erotan tässä päreen sekä pelkästään journalistis-esseistisen ja päiväkirjamaisen ilmaisun toisistaan. Toistan yhä uudestaan, että päreen kautta bloggaaja ensisijaisesti ilmaisee ja luo itseään. Vasta toissijaisesti hän informoi ja siirtää mielipiteitään sekä mahdollista tietoaan eteenpäin muiden saataville.

Päre on identiteetin muokkaamisväline ja -muoto. Siis esteettis-psykologinen prosessi - ikäänkuin minuutta camp-tyyppisenä taideteoksena. Tai ainakin minulle se on sitä. Niin sanottujen asiablogien pitäjät lienevät melko lailla eri mieltä, mutta en nyt puhukaan heistä vaan nimenomaan ihmisestä, joka elää päreensä kautta ja jopa 'päreessään' kuten taiteilija taiteessaan ja sen luomisessa.

Päre on sekä ilmaisun tulos että sen väline - kuin maalarin sivellin, jolla tekijä hahmottelee jotain kuvaa kankaalle. Tai kuin pianonkosketin tai kitarankieli, josta etsitään tietynlaisia ääniä ilmaisemaan omia tunnetiloja - vaikutelmia ja elämyksiä - ja saatetaan ne sitten kaikkien ulottuville virtuaalitodellisuudessa.

Päre on kuitenkin välineellisyytensä ohella perimmältään kommunikaatiota - siis nimenomaan pikemminkin kommentointia kuin informointia.

Kun nyt pohdin asiaa pitemmälle käsitteellisesti, huomaan päätyneeni äärimmäisen syvälle estetiikan, taiteen ja ylipäätään itseilmaisun ongelmien syvyyksiin, jotka ovat lopulta - niin pahalta kuin se eräitten korvaan kalskahtaakin - perin filosofisia luonteeltaan. Tai ainakin niiden ajatuksellinen selvittely sitä on, vaikka koko itseilmaisun kenttä ja ulottuvuudet kuuluvatkin - tai eivät pelkästään kuulu - ne ovat elämää eivätkä 'mitään sen kummempaa'.

Sikäli kuin elämä ei muka perimmältään olisi jotenkin kummallista - ainakin ihmisen elämä - tietoisuuksineen, teknologioineen ja ratkeamattomine eettisine ongelmineen.

Joka tapauksessa päreen tekemisestä - en siis puhu kirjoittamisesta! - on muodostunut minulle ikäänkuin pakkomielle - addiktio, johon olen jämähtänyt kuin jokainen, joka kokee tietyn itseilmaisun tavan itselleen täysin välttämättömäksi.

Minun täytyy vain hyväksyä tämä 'riippuvaisuuteni' pärettämisestä - antaa periksi sille ja väsätä näitä monien mielestä joskus täysin typeriä ja jopa itseäni häpäiseviä ja naurunalaiseksi tekeviä 'epämuodostumia' välittämättä ehkä tippaakaan kritiikistä, jonka kohteena tiedän olevani niin sanottujen oppineitten ja tietoa jakavien, vakavasti keskustelevien, kirjallisesti suuntautuneitten, moraalisesti valveutuneitten - ja ketä/mitä heitä sitten lieneekään tässä bourdieulaisen habitus-distinktio-dynamiikan ja -dialektiikan - todellisuudessa.

Viis minä heistä. Kuljen missä kuljen kirjoitti eräs toinen juoppo skribentti lähes 45 vuotta sitten. Niin teen minäkin. Ja päretän. Niin paljon kuin sielu sietää, päästä lähtee ja kiveksistä irtoaa.

Salute!

Avoin kirje Homo Garrulukselle

Kirjoitettu kommentiksi Homo Garrulukselle päreessäni Itse seulot itseäsi, ikävässä ainaisessa, haikeassa, vaikeassa.
*
HG kirjoitti mm.:
'Leuka ylös. Älä tee kärpäsistä härkäsiä hyvä Rauno. Olet jämähtänyt siihen sinun mielisairausteemaan - ehkä olit itsekin vähän sairas? Ehkä et ollutkaan ohjaaja vaan itse sairas?'
*
Minä en ole koskaan kieltänyt omaa psyykkistä epävakauttani. Sinä sen sijaan ilmennät vaikeaa persoonallisuuden patologiaasi syyttämällä jatkuvasti muita ongelmistasi ilman, että näkisit käytöksessäsi ja sanomisissasi mitään huomautettavaa tai vakavaa narsistista vinoutumaa - ehkä jopa persoonallisuuden rakenteessa piilevää perustavaa laatua olevaa 'rikkinäisyyttä'.

Mene itseesi. Ota etäisyyttä itseesi, jos pystyt. Eivät kai nyt sentään kaikki elämässäsi kokemat vastoinkäymiset ole olleet pelkästään muitten syytä ja/tai heidän pahantahtoisuutensa seurausta.

Omien sanojesi mukaan etsit minusta aiemmin (ja pitkään) jotain tiettyä 'oikeaa miestä', mutta osoittaudunkin 'vääräksi mieheksi' keskustellessamme puhelimitse ensimmäisen kerran.

Ikäänkuin olisit jumankauta kahden vuoden blogiteksteihini ja henkilöprofiiliini tutustumisen jälkeen pitänyt näin kehkeytynyttä henkilökuvaani, jopa melko intiimejä viestejä itsestäni ja henkilöhistoriastani, kirjoitustyyliäni sekä kirjoitussisältöjäni pelkkänä harkittuna roolina, jonka takana oli joku muu eli tässä tapauksessa se 'toinen mies'.

Jopa huolimatta siitä, että jo kerran aikaisemmin hääsin sinut pois kommentoimasta itseäsi - tarkoitan: kirjoittamasta provosoivaa ja joskus asiayhteyksiin nähden (päreen teema, muiden kommentit) lähes käsittämätöntä monologiasi, sillä sitähän sinä lopulta teet: kirjoitat omaa elämääsi ja sen ongelmia joka paikkaan - olipa kyseessä sitten mikä tahansa juttu - kenen tahansa blogissa.

Tällä tavoin saat nimimerkkisi näkyviin ja sanomaasikin kuuluviin, mutta jutut, joista kirjoitat kuuluvat aivan selvästi omaan blogiisi.

Kuten tiedät, koska lienet tsekannut lukijamittareitasi, sieltä näitä juttujasi ei ilmeisesti kovinkaan moni lue, ja koska sinä haluat äänesi kuuluviin, ilmestyt muutamiin blogeihin yhtä säännöllisesti kuin troijalainen virus.

Joka tapauksessa voi pitää kumoamattomana tosiasiana, että minä en ole se tyyppi, joka osaa, haluaa ja kykenee kirjoittamaan edes kahta blogia, joista ei voisi hyvin nopeasti löytää yhteisiä tekijöitä, jotka paljastavat kirjoittajan olevan yksi ja sama henkilö eli RR.

Mutta silti sinä etsit minusta sitä tiettyä miestä lähes pakonomaisen, projektiivisen - siis omassa persoonassasi vaikuttavan toivekuvitelman - vallassa. Ja kun en ollutkaan SE, petyit, vaikka muka olinkin kiva.

Kysyin - ketä oikein lopulta etsit? Kuka se ihminen on? Et halunnut vastata ja lopulta kierrellen ja kaarrellen väistit kysymyksen toteamalla, että kyseessä on jossain määrin yksityisasia.

En voi ymmärtää. Edustan nimittäin aivan toisentyyppistä ihmistä ammatillisesti ja intressieni suhteen kuin, mitä oletan sinun etsivän/-neen - olkoonkin, että olen kiinnostunut psykiatriasta ja filosofiasta ja - tosin melko harvoin - jopa talouspolitiikasta ja politiikasta yleensä - mutta siitäkin lähinnä vain filosofisena diskurssina.

Okei - myönnän siis, että kiinnostuksemme kohde oli ja on - joskin yleensä toistemme ohi puhuen - filosofia.

Silti sinä oletit koko ajan löytäväsi tämän em. 'idealisoidun' ihmisen minun - Rauno Räsäsen - jota nimeä pidit pseudonyyminä! - takaa.

Minäpä kerron sinulle, mistä tässä kaikessa on sinun kohdallasi ollut kysymys.

Sellaista 'oikeaa miestä', josta puhut, ei ole olemassa muualla kuin sinun mielikuvituksessasi - omissa fantasioissasi ja fiktiivisissä, psykologisesti projisoituneissa toiveissasi.

Sellaista miestä ei ole olemassa kuin sinun luomanasi HARHANA, joka kompensoi, puolustaa ja pelastaa sinut umpikujaan ajautuneesta tilanteestasi, jossa koet tulleesi kaltoin kohdelluksi ja sorretuksi.

On ymmärrettävää, että etsit tukea ja ikäänkuin ongelmiesi suhteen 'kollegiaalisesti' asennoituvaa ystävyyssuhdetta, joka voisi jopa taata asiantuntijan pätevydellä legitimoiden sinun ideoittesi, mielipiteittesi, asenteittesi ja innovaatiottesi oikeutuksen - jopa nerokkuuden.

Mutta ei - minä en ole sellainen ihminen. En ole koskaan ollut enkä tule koskaan olemaan. Olen sinun harhasi, joka myös osoittautui harhaksi.

Et saa minusta irti enempää kuin tuon harhan - ja totta puhuen - itse asiassa - et edes sitä!, koska - vielä kerran - minä en ole edes tämä fantasioittesi luoma 'TODELLINEN HARHA' - mies, jota ei ole olemassa kuin toiveajatteluna. Minä olen oikeasti ihan joku muu ihminen, jonka kommenttilaatikko jostain syystä näyttää kuitenkin yhä vielä kelpaavan loputtomien kommenttiryppäittesi 'kasvualustaksi'.

Ergo: Sinä se näin ollen vinksahtanut olet - ainakin jossain määrin enemmän kuin minä (mikäli pannaan skaba pystyyn siitä, kumpi on hullumpi ;]): etsit olematonta miestä, joskin - sen myönnän kyllä avoimesti - olematonta, joka voisi tarjota sinulle pääsyn pois siitä ahdingosta, boikotista ja epäluottamuksen kierteestä, johon olet ajautunut suhteessa niihin, jotka elämästäsi viime kädessä ovat jossain määrin paternalistisesti päättäneet ja päättävät.

Joka tapauksessa - vielä kerran ja yhä uudestaan - sanoudun jyrkästi irti projektistasi minun suhteeni.

Kirjoittele mitä kirjoittelet, mutta kuten jälleen olen jo monesti todennut - keskustelumme luonnetta voinee kuvata pikemminkin monologiseksi kuin dialogiseksi.

No - onhan tällaisessakin kommunikaatio-performaatiossa tietysti jotain kiinnostavaa, vaikken itse siitä likikään aina ole niin kovin otettu, imponoitu ja vakuuttunut.

Silti saatan aina silloin tällöin saada 'keskinäisestä monologistamme' impulsseja omaan ajatteluuni.

Vaikka siis olenkin 'väärä mies' - olen aina ollut ja tulen aina sellaisena pysymään, en kiellä sinua kommentoimasta (siis kirjoittamasta monologeja) blogiini. Mutta en voi edelleenkään luvata, että suhtaudun niihin sillä vakavuudella, kuin sinä ehkä haluaisit.

Minä todellakin olen VÄÄRÄ MIES myös siihen hommaan, ja kuten sinulle sanoin ja kirjoitin: sinä olet jo alunperinkin ollut minulle VÄÄRÄ NAINEN.

Ystävällisesti RR
*
www.cartoonstock.com/directory/d/dislikes.asp.

Bloggaamisen vapaudesta ja Blogilistan top-100:n sisällöllisestä epäedustavuudesta

Kirjoitettu kommentiksi iineksen päreeseen Ajattele, kun kerran voit.
Katso myös vaikka Saaran päre Kansalainen osaa viihdyttää tai etenkin Sedikseltä Blogeista taas kerran sekä Plussaa ja miinusta.
*
A) Blogin tekemiseen ei ole olemassa mitään rajoituksia eli esimerkiksi journalistisia ja/tai kulttuurisia velvoitteita - kaikki käy.

Toki pitää välttää pahantahtoista ja tieten tahtoen herjaavaa kielenkäyttöä, mutta esim. Takkiraudan minua kohtaan esittämät ad hominem-syytökset ovat paljon asioita tietävän ja hallitsevankin mutta minun kannaltani silti ei-uskottavan monotonisen rationalistin (apua: ad hominem!) yritys saada keskusteluproseduuri muokattua mieleisekseen, jotta välttyisi liian syvälle menevistä kommenteista itse tieteellis-teknologisen rationaliteetin olemuksen suhteen, minkä hän kokee loukkaukseksi itseään eli koko omaa fundamentalistis-rationalistis-tieteellis-teknokraattista maailmakatsomustaan kohtaan.

(Lukekoot takkirauta Tuomas Nevanlinnan loistavasta kirjasta 'Kuninkaista ja narreista' vaikkapa artikkelin 'Ei uskolle, ateismille ja agnostismille', niin hän mahdollisesti (mutta VAIN mahdollisesti) saattaa oivaltaa edes hiukan siitä, mitä minä kritiikilläni ajan takaa.)

B) Mutta Blogilistan top-100:aa edustavana otoksena tuhansien blogien viidakossa pitävä (Esa Mäkinen) on ilman muuta omaksunut täysin yksipuolisen ja siten väärän perspektiivin seurata ja arvioida muka nimenomaan 'parhaita' blogeja.

Top-100 on omanlaisensa tilastoharha. Se antaa vääristyneen kuvan siitä, mitä 14000 ja vielä huomattavasti suurempi blogilistaan kuulumaton blogimassa edustaa.

Hieman ilkeästi voisi sanoa, että iltalehdistäkin (tarkoin varauksin tämä pätee myös Hesariin) löytyy asiallisia sekä harkitun asiallisesti ja intressittömästi kriittisiä juttuja, jos osaa ja jaksaa etsiä, mutta ne on hämmentävästi ympätty kaiken sensaatiopaskan tai mielipidemonopolin (Hesari) sekaan, joka muodostaa näiden lehtien myynnin kannalta tärkeimmän sisällön.

En sano, etteikö blogeistakin löytyisi ihan silkkaa P:tä ja paljon, joskin jokaisella on omat makutottumuksensa, mutta tärkeintä on siis oivaltaa, että bloggaaminen, joka on täysin vapaata ja avointa kansalaiskeskustelua, omien intressien mukaista kommunikaatiota ja informaatiota sekä silkkaa egotrippailua, ei velvoita mihinkään, kuten iltalehtiä sentään voisi velvoittaa hyvän journalistisen tason ja etiikan nimissä asiallisempien juttujen julkaisuun.

Sellaiset jutut eivät kuitenkaan myy tarpeeksi, ja niinpä tämä mediagenre suoltaa päälööppeinään silkkaa roskaa.

Blogit ovat viimeinen sananvapauden linnake tässä maailmassa, ja siksi niiden ilmaisun rajoittamisen ainoana perusteena voi toimia - ei makuarvostelma vaan selkeä näyttö, jossa voidaan osoittaa lakia selkeästi rikotun.

Viimeisin lapsipornokeskustelu tosin osoitti, ettei tämäkään rajoite toimi, mikäli ei tunneta tosi tarkkaan netin ääretöntä informaatiokaaosta - ja kuten jo sana kaaos paljastaa, tällainen tuntemus on erittäin hankalasti ellei sitten peräti mahdotonta saavuttaa.

Mutta kuka ryhtyisi kokoamaan ei vain yhden vaan ehkä 3-4 tai useamman kategorian top-20, 50 tai 100-listoja, joista voisi sitten helpommin löytää mieleisiään 'aate- ja keskustelutovereita', ja jotka listat myös paremmin avaisivat sekä lukijoille että 'virallisille ja kanonisoiduille' printtijournalisteille sitä sisällöllistä moninaisuutta, jota bloggaajat kaiken kaikkiaan ovat ja edustavat.

Vai onko sellaisia jo olemassa?