Showing posts with label Led Zeppelin. Show all posts
Showing posts with label Led Zeppelin. Show all posts

June 25, 2014

Led Zeppelin, Celebration Day, 2007/2012


Recorded at the Ahmet Ertegun Tribute Concert on 10 December 2007, in London's O2 Arena - - [Led Zeppelin oli/on maailman paras rock-bändi (rock laajasti ymmärrettynä)].
. 
1. "Good Times Bad Times" (John Bonham, John Paul Jones, e Jimmy Page)
2. "Ramble On" (Page e Robert Plant)
3. "Black Dog" (Jones, Page, e Plant)
4. "In My Time of Dying" (Bonham, Jones, Page, e Plant)
5. "For Your Life" (Page e Plant)
6. "Trampled Under Foot" (Jones, Page, e Plant)
7. "Nobody's Fault but Mine" (Page e Plant)
8. "No Quarter" (Jones, Page, e Plant)
9. "Since I've Been Loving You" (Jones, Page, e Plant)
10. "Dazed and Confused" (Page; inspirado por Jake Holmes)
11. "Stairway to Heaven" (Page e Plant)
12. "The Song Remains the Same" (Page e Plant)
13. "Misty Mountain Hop" (Jones, Page, e Plant)
14. "Kashmir" (Bonham, Page, e Plant)

15. "Whole Lotta Love" (Bonham, Willie Dixon, Jones, Page e Plant)
16. "Rock and Roll" (Bonham, Jones, Page, e Plant)

*

February 11, 2013

Led Zeppelin - maailman paras rock-yhtye

 Led Zeppelin Honored At The 35h Annual Kennedy Center Honors [26/12-2012]

*
Entire Led Zeppelin portion of the 2012 Kennedy Center Honors Show televised on December 26, 2012 including: Introduction by Jack Black, the Foo Fighters playing "Rock and Roll", Kid Rock playing "Ramble On", Lenny Kravitz playing "Whole Lotta Love" and Jason Bonham, Ann & Nancy Wilson (Heart) and a full choir playing "Stairway To Heaven".


Since I've Been Loving You by Led Zeppelin - [Jimmy Page on Jimi Hendrixin ohella rockin innovatiivisin ja ehkä taitavin kitaristi]
*

September 24, 2012

I Can't Quit You Zep


Led Zeppelin - Live at the Royal Albert Hall 1970 (Full Concert)

00:27 We're Gonna Groove (James A. Bethea, Ben E. King)
03:40 I Can't Quit You Baby (Willie Dixon)
10:36 Dazed and Confused (Jimmy Page)
26:09 White Summer (Page)
38:32 What Is and What Should Never Be (Page, Robert Plant)
43:11 How Many More Times (John Bonham, John Paul Jones, Page)
1:03:28 Moby Dick (Bonham, Jones, Page)
1:18:49 Whole Lotta Love (Bonham, Dixon, Jones, Page, Plant)
1:25:13 Communication Breakdown (Bonham, Jones, Page)
1:29:29 C'mon Everybody (Jerry Capehart, Eddie Cochran)
1:32:00 Somethin' Else (Bob Cochran, Sharon Sheeley)
1:34:10 Bring It On Home (Bonham, Dixon, Jones, Page, Plant)

[Kappalehaku ei näytä toimivan bloggerissa, mutta tuubissa kyllä]
*
Tällaiselta kuulosti vastikään toisen albuminsa julkaissut Led Zeppelin livenä. Bändin [etenkin Jimmy Pagen] alkuperäiset blues-vaikutteet kuuluvat tässä aina plagiointiin asti ilmiselvinä ja vahvoina. Page ja Jones olivat nuoresta iästään huolimatta soittaneet bänditoiminnan ohella ammattimaisesti studiomuusikkoina monilla pop-, rock-, folk-, ym. populaarin musiikin levytyksillä ja niinpä myös pääosin Pagen ideoima Zep-musiikki koostuu bluesin, rockin, popin, folkin [ym.] mutta myös itämaisempien melodiakulkujen ajoittain lähes surrealistisesta sekoittelusta ja improvisaatiosta [esim. Dazed and Confused, White Summer]. - - Tähän varhaiseen very-hard-blues-mutantti-Zeppeliiniin minä kuitenkin alunperin ihastuin, joskin opin sittemmin arvostamaan sen akustisempaakin tuotantoa, josta nyt kuullaan Pagen viimeistään jo The New Yardbirds aikoina hahmottelema White Summer, jota ei ymmärtääkseni ole julkaistu millään alkuperäisellä Zeppelin-levyllä. Kuunnelkaa ja katselkaa Jimmy Pagea, jota Eric Clapton kutsui rock-kitaran Stravinskyksi. Jo kahden tai viimeistään kolmen vuoden kuluttua näistä vuoden 1970-ajoista itse bändiä alettaisiin kutsua [sen ajan] maailman suurimmaksi. Eikä ilman syytä. - - Beatles, Led Zeppelin, Queen. Siinä yksi vankka ehdotus pop-rockin kärkibändi-kolmikoksi kautta aikojen [ei ainoastaan yksittäisten biisien vaan myös musiikillisen monipuolisuuden takia]. CCR ja Rolling Stones kuuluvat tietenkin jo mainittujen kanssa samaan AAA-luokitukseen joskin hieman suppeampaan genreen [CCR on monipuolista alku-roots-rockia ja Rollarit pastissoivaa joskin parhaimmillaan erinomaista rythm&bluesia]. The Who'ta tietenkään unohtamatta. Ja onhan niitä vielä muitakin, mutta tässä yhteydessä joutuu tekemään rajauksia ja valintoja. Tarkennettakoon sen verran, että muutamasta diggaamastani yksittäisestä [loistavasta] biisistä huolimatta en ole varsinainen Queen-tyylin fani, mutta se ei estä minua tunnistamasta ja tunnustamasta Queenin suurta merkitystä rockille.
*

December 14, 2011

Hubert 'Wolfin poika' Sumlin in memoriam - Killing Floor

Alakuvassa nuori Hubert Sumlin ja hänen musiikillinen 'ottoisänsä' - The Big and Great Howlin' Wolf. Yläkuvissa hieman iäkkäämpi Hubert.
*
Hubert Sumlin died on December 4, 2011, in a hospital in Wayne, New Jersey, of heart failure at the age of 80. Mick Jagger and Keith Richards paid Sumlin's funeral costs.

I
1
Hubert Sumlin (November 16, 1931 – December 4, 2011) was an American Chicago blues and electric blues guitarist and singer. He was best known for his celebrated work, from 1955, as guitarist in Howlin' Wolf's band. His singular playing was characterized by 'wrenched, shattering bursts of notes, sudden cliff-hanger silences and daring rhythmic suspensions' Sumlin was listed as number 43 in the Rolling Stone 100 Greatest Guitarists of All Time.

2
Rolling Stonesin laulaja Mick Jagger ja kitaristi Keith Richards ovat tarjoutuneet maksamaan blueskitaristi Hubert Sumlinin hautajaiset, New York Times kertoo. Vuonna 1931 syntynyt Sumlin kuoli New Jerseyssä sydänkohtaukseen 4. joulukuuta.

Sumlinia on pidetty yhtenä kaikkien aikojen parhaista blueskitaristeista. Suuri osa maineesta on peräisin hänen vuosistaan blueslegenda Howlin Wolfin yhtyeessä. Sumlinista tuli yhtyeen ykköskitaristi 1950-luvun puolivälissä, ja yhteistyö jatkui Wolfin kuolemaan saakka 1976. Myöhemmin Sumlin jatkoi soittamista soolouralla ja eri kokoonpanoissa, ja hänen viimeinen albuminsa ilmestyi 2004. Sumlin jatkoi esiintymistä lähes kuolemaansa saakka.

Sumlin soitti kitaraa muun muassa Willie Dixonin Howlin Wolfille tekemissä blueshiteissä Smokestack Lightnin', Back Door Man ja The Red Rooster, joita myöhemmin ovat tulkinneet Rolling Stonesin ohella muun muassa The Doors- ja The Cream -yhtyeet.

Sumlinin leski Toni Ann Mamary ilmoitti torstaina, että Rolling Stonesin keulakuva ja kitaristi maksavat sekä hautajaisten että siunaustilaisuuden kulut. Myös Mick Jagger julkaisi asiasta tiedotteen, jossa hän kehui Sumlinia kitaristina ja sanoi Rolling Stonesin olevan "hänelle musiikillisesti velkaa". Keith Richards soitti Sumlinin viimeisellä albumilla About Them Shoes.

Julkinen Sumlinin siunaustilaisuus on/oli 12 joulukuuta New Jerseyssä ja seuraavana päivänä pidetään yksityinen tilaisuus Sumlinin kotikaupungissa Homewoodissa.

3
Howlin’ Wolf’s long-time guitarist Hubert Sumlin, passed away today [4.12] at the age of 80. As the Chicago Sun Times aptly put it, he “put the bite behind Howlin’ Wolf’.”

Sumlin wasn’t as flashy as some of the other Chicago blues guitarists of his generation (e.g., Buddy Guy), but he was undeniably one of the best. Muddy Waters wanted him for his band, but Hubert remained loyal to Wolf, a father figure and fellow Mississippian whom the young guitarist followed through Memphis to Chicago and, eventually, world renown – at least among blues aficionados.

Sumlin’s licks were cutting, concise and always tasteful. He was seldom the only guitarist in Wolf’s band, but he was the mainstay, while the others came and went. He was an essential part of Wolf’s gritty blues sound. “Smokestack Lightning,” “Killing Floor” “Ain’t Superstitious,” “Spoonful,” “Evil,” “Hidden Charms,” “Tail Dragger,” “Built for Comfort” and many others simply wouldn't be the classics they are without Hubert's distinct tone and precise, yet relaxed, playing.

4
'Killing Floor' is a song by American blues singer-songwriter and guitarist Howlin' Wolf. Called "one of the defining classics of Chicago electric blues", "Killing Floor" has been recorded by a variety of artists and has been acknowledged by the Blues Foundation Hall of Fame.

Howlin' Wolf recorded "Killing Floor" in 1964 and it was released as a single. The song's title refers to the active area of slaughterhouse; Wolf uses it as a metaphor for his relationship predicament. 'Killing Floor' is an upbeat twelve-bar blues with an "instantly familiar" guitar riff provided by longtime Wolf associate Hubert Sumlin. Backing Howlin' Wolf (vocals) and Sumlin (electric guitar) are Lafayette Leake (piano), Buddy Guy (acoustic guitar), Andrew McMahon (bass), Sam Lay (drums), Arnold Rogers (tenor sax), and Donald Hankins (baritone sax). The song appears on several Howlin' Wolf compilation albums, including his 1966 album The Real Folk Blues. In 1991, "Killing Floor" was inducted into the Blues Hall of Fame in the "Classics of Blues Recordings" category.

II
1
http://www.youtube.com/watch?v=Xvw7VGBWU8w
Howlin' Wolf - Killing Floor (Washington 1970)
*
I should'a quit you, long time ago
I should'a quit you, baby, long time ago
I should'a quit you, and went on to Mexico

If I ha'da followed, my first mind
If I ha'da followed, my first mind
I'd'a been gone, since my second time

I should'a went on, when my friend come from Mexico at me
I should'a went on, when my friend come from Mexico at me
I was foolin' with ya baby, I let ya put me on the killin' floor

Lord knows, I should'a been gone
Lord knows, I should'a been gone
And I wouldn't've been here, down on the killin' floor

by Chester Burnett a.k.a. Howlin' Wolf

2
http://www.youtube.com/watch?v=9tEVB-t04OU
Eric Clapton/ Robert Cray/ Hubert Sumlin/ Jimmie Vaughan - Killing Floor - [Live Crossroad Festival]

3
http://www.youtube.com/watch?v=zBrasesM-dg
Jimi Hendrix - Killing Floor - Monterey Pop Festival 1967.June.18. USA

Jimi Hendrix performed "Killing Floor" early in his career, including early vocal performances with Curtis Knight and the Squires during 1965–1966. Shortly after arriving in England in September 1966, Hendrix performed the song when he sat in with Cream. "Killing Floor" was included in the set list of the newly formed Jimi Hendrix Experience. The song was often a set opener and Hendrix played the song at a faster tempo with a different rhythm guitar and bass line. Early recordings include live versions from October 1966 in Paris (The Jimi Hendrix Experience box set), March 1967 in the BBC studios (BBC Sessions), and June 1967 at the Monterey International Pop Festival (Jimi Plays Monterey).

4
http://www.youtube.com/watch?v=5tHHRpAzGcM
Led Zeppelin - The Lemon Song [Killing Floor]

Led Zeppelin performed "Killing Floor" live in 1968 and 1969 and it became the basis for their "The Lemon Song". In some early performances Robert Plant introduced the song as "Killing Floor"; an early UK pressing of Led Zeppelin II showed the title as "Killing Floor" and was credited to Chester Burnett aka Howlin' Wolf. Led Zeppelin's version was performed at a much slower tempo (until the bridge) with some different lyrics. After legal action by Howlin' Wolf's publisher, his name was added to the credits for "The Lemon Song".

5
http://www.youtube.com/watch?v=A1FK620bS7A
Howlin' Wolf - Smokestack Lightning - - [Sumlin is not visible until the last few seconds (stage right) of this video from Wolf’s 1964 English tour, but his slinky, repetitive riffs are evident throughout - (tässä videossa Sumlin vilahtaa myös alussa)
*
Ah, oh, smokestack lightning
Shinin', just like gold
Why don't ya hear me cryin'?
Ah, whoo hoo, ooh...
Whoo...

Whoa, oh, tell me, baby
What's the, matter with you?
Why don't ya hear me cryin'?
Whoo hoo, whoo hoo
Whoo...

Whoa, oh, tell me, baby
Where did ya, stay last night?
A-why don't ya hear me cryin'?
Whoo hoo, whoo hoo
Whoo...

Whoa, oh, stop your train
Let her, go for a ride
Why don't ya hear me cryin'?
Whoo hoo, whoo hoo
Whoo...

Whoa, oh, fare ya well
Never see, ah, you no more
Ah, why don't ya hear me cryin'?
Ooh, whoo hoo, whoo hoo
Whoo...

Whoa, oh, who been here baby since
I, I been gone, a little, bitty boy?
Girl, be on
Ah, whoo hoo, whoo hoo

Chester Burnett aka Howlin' Wolf
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hubert_Sumlin
http://en.wikipedia.org/wiki/Hubert_Sumlin
http://en.wikipedia.org/wiki/Howlin'_Wolf
http://fi.wikipedia.org/wiki/Howlin'_Wolf
http://madarchivistsclub.blogspot.com/
http://www.hs.fi/kulttuuri/Rolling+Stonesin+j%C3%A4senet+maksavat+blueskitaristin+hautajaiset/a1305551038980
http://en.wikipedia.org/wiki/Killing_Floor_(Howlin%27_Wolf_song)
http://en.wikipedia.org/wiki/Smokestack_Lightning
http://www.chicagoreader.com/Bleader/archives/2011/12/05/rip-howard-tate-and-hubert-sumlin
http://1337x.org/torrent/186895/Hubert-Sumlin-About-Them-Shoes-blues-mp3-320-rogercc-h33t/
http://madarchivistsclub.blogspot.com/

August 31, 2011

Good Times Bad Times

POKS!


Legendaarisen Led Zeppelin I:n avauskappale Good times bad times on ensimmäinen koskaan äänittämäni/taltioimani biisi. Oli loppukesä 1969, istuin keittiön pöydän ääressä, ketään muita ei ollut kotona sillä hetkellä. Olin vastikään saanut kuukauden palkan kesätöistä ja ostanut sen ajan teknisen uutuuden eli radiokasettimankan, jonka kasettimekaniikka toimi ikäänkuin vaihdekeppisäädöillä. Systeemi oli melko kankea mutta yksinkertainen ja käteväkin, joskin ankarassa tehokäytössä altis kulumaan ja rikkoutumaan.

Seuraavana kesänä [ks.PS.] hankin sitten äänentoistoltaan paljon paremman ja kasetteihin verrattuna äänentaltiointi-kapasiteetiltaan huomattavasti suuremman neliraita-kelamankan. Yhteen kelaan mahtui tuntikaupalla musiikkia Sitäpaitsi äänitin tälle kelamankalle yksittäisten biisien sijasta kokonaisia LP-levyjä [sen suuremman] kyläkaupan poikien upouusista stereolaitteista. Äänitysten laatu oli mielestäni aivan huippuluokkaa verrattuna rämppään kasettiveiviini. Taisin hetkittäin tuntea itseni melkein onnelliseksi.

Led Zeppelinin esikois-LP:n single-biisit Good times bad times ja Communication breakdown ovat kumpikin vahvasti The Who-vaikutteisia. Itse asiassa juuri Whon loistava mutta mieleltään hiukan sekopäinen [luova?] rumpali Keith Moon tavallaan ja tahtomattaan 'melkein' keksi bändin nimen. Tosin Lead Zeppelin tarkoitti hänellä huonoa keikkaa, joka lopulta romahti alas kuin lyijy-zeppeliini. Idea oli kuitenkin valmis ja vain yksi kirjain muutettiin. Tällä tavoin The New Yardbirds oli muuttunut Led Zeppeliniksi eikä edes Zeppelinin perikunta saanut nimen käyttöä kielletyksi.

Jo esikois-LP kokonaisuudessaan sisältää kuitenkin yhtyeen tulevien levyjen teemallisen repertuaarin. Löytyy kerrassaan mahtavaa [ajoittain myös herkkää] hard rock- tai heavy-bluesia, folk-balladinomaisia aineksia - jopa flamenco- ja itämais-tyyppisiä kokeiluja sekä tietysti Jimmy Pagen 'stravinskimaisen' psykedeelisiä kitaravalleja equalisaattorilla, kaiuilla, tremololla ynnä muilla ääniefekteillä saundattuna - [Dazed and confused'n live-versio olisi paras esimerkki Pagen musiikillisesti vaikuttavasta (eikä pelkästään itsetarkoituksellisesta) efekti-äänimaalailusta].

Paitsi mainitut single-biisit myös koko Zeppelin-ykkönen on erittäin merkittävä rock-musiikillisen makuni alkukehityksen kannalta - tutustuinhan Zeppeliiniin aivan samoihin aikoihin kuin Creedenceenkin. Olen toki viimeistään Green riveristä lähtien ollut vannoutunut John Fogerty/CCR- ja ylipäätään rock- sekä rythm&blues-mies, mutta Zeppelin, Cream, Deep Purple, Rolling Stones, Jimi Hendrix, Johnny Winter, Beatles  Jethro Tull jne. nousivat tiukasti CCR:n peesiin. Itse asiassa melko suuri osa -60-luvun loppupuolen ja -70-luvun alun todella merkittävistä bändeistä ja kitaristeista on tullut vuosien mittaan käytyä kohtuullisen hyvin läpi - eräät useaan kertaan.

Myös progempi rock - etenkin Procol Harum, Nice, Emerson, Lake&Palmer ja Blood, Sweat&Tears ovat nousseet 'pistepörssissäni' aiempaa korkeammalle - olkoonkin, että kuuntelin niitä[kin] aika paljon jo -70-luvun alussa - [mainittakoon myös Pink Floyd, vaikken siitä pidäkään yhtä paljon kuin edellä mainituista].

Alkuperäistä mustaa bluesia aloin arvostaa ja ymmärtää [Creamistä, Zeppelinistä, Hendrixistä ja Winteristä huolimatta] tosissani vasta joskus -70-luvun puolivälissä [en tosin ole mikään blues-friikki levyjenkeräilijä; ylipäätään en ole ikinä keräillyt säilyttämistarkoituksessa yhtään mitään - en oikeastaan edes kirjoja]. Steve Ray Vaughanin kitara-virtuositeetti nosti sittemmin bluesia kohtaan tuntemani arvostuksen entistä korkeammalle.

Vaikka olenkin populaarimusiikissa pitänyt eniten vanhasta rock&rythm&bluesista, niin [Spinozaa mukaillakseni] ilman muuta kaikki erinomainen tässä maailmassa [genrestä riippumatta] on aina yhtä vaikeaa kuin harvinaistakin. Ei siis pidä hirttää omia makutottumuksiaan vain yhteen tai edes kahteen genreen, sillä kaikista tyylilajeista löytyy omat neronsa, jotka tekevät aivan varmasti positiivisen vaikutuksen kehen tahansa [tai sitten kyseessä täytyy olla asenteiltaan täysin muumioitunut fundamentalisti ellei peräti imbesilli].
*
Mutta tosiaan - minulla on erittäin elävä ja selkeä muistikuva Good times bad times'in kasettiäänityksestä elokuussa -69. Niinkuin myös kuukautta myöhemmin tapahtuneesta CCR:n Green river-LP:n äänityksestä 'vaihdekeppimankalleni'. Seuraavana kesänä alkanut kelanauhurikausi kesti reilut kaksi vuotta, minkä jälkeen sekin mankka [Uher] oli tiensä päässä. En vienyt Uheria korjattavaksi vaan ostin uuden ja parempilaatuisen kasettivermeen, sillä kasetti-aikakausihan oli vasta alkanut.

Hyvät stereolaitteet olivat minulle siihen aikaan liian kalliita eikä niitä sitäpaitsi voinut kuljettaa kätevästi mukana kuten ei isoa kelanauhuriakaan.Tosi laadukkaat ja arvokkaat stereot [Pioneer] ostin vasta 1987 [about 7700 mummon markkaa]. Kaksi vuotta myöhemmin [jälleen kerran Hesaan päin lähtiessäni] annoin ne veljelleni Jarille käytettäväksi ja säilytettäväksi, mutten ole sen koommin pois hakenut. En pidä teknisten vempeleitten paljoudesta. Minun puolestani lähes kaiken informaatio-tekniikan saisi fokusoida tietokoneeseen - ja niin tuleekin käymään, joskaan minä itse en ole sitä enää näkemässä.

PS.
Kesän aikana 1970 rakennuksella urakkaporukan apumiehenä [ja myös urakkakorvaukseen oikeutettuna] sain yhtäkkiä mielestäni uskomattoman hyvää palkkaa [iso ja vahva nuori sälli otettiin kai mieluusti puolijuoppojen kirvesmiesten, raudoittajien ja muurarien juoksutettavaksi], joten ostin kelanauhurin lisäksi kesän aikana myös japanilaisen [hyvin toimivan] kitarakopion puoliakustisesta Rickenbackerista - aivan samanlaisen, jota John Fogerty käytti CCR:ssä [Rickenbacker 325, lyhytkaulainen malli]. Tätä seikkaa en tosin tajunnut kuin vasta myöhemmin.

Joku ketale varasti tuon skitan kolme vuotta myöhemmin alivuokralaiskämpästäni 1973 Kotkan Korkeavuorenkadulla ollessani päävuokralaisen eli S.O:n kanssa viettämässä juhannussekoilua Kotkan Kaunissaaressa [varas oli siististi rikkonut ulko-oven lasi-ikkunan].

Huom! Rotta! Palauta minulle jo viimeinkin se skitta!

Tämän ensimmäisen oman sähkökitaran 'väkivaltainen' menettäminen aiheutti minulle ilmeisesti niin kovan trauman, että sain pakkomielteen ostaa vuosien varrella tilalle uusia kitaroita [joita niitäkin olen sittemmin lahjoitellut veljelleni, joka on sentään ihan oikea muusikko toisin kuin minä, joka soittelen vain omaksi ilokseni].

II
http://www.youtube.com/watch?v=A25HC-INCaY
Led Zeppelin - Led Zeppelin [Full Album] - - Huomatkaa siis, että kyseessä on koko albumi. Saas nähdä, koska Zeppelinin tunnetusti niuho copyright-koneisto poistaa tämän uploadin tuubista? Puolisen vuotta se on jo saanut olla näytillä ja kuulolla.

3
The most revolutionary album in hard rock history. And boy, it's awesome!

1. Good Times Bad Times - 0:00
2. Babe I'm Gonna Leave You - 2:46
3. You Shook Me - 9:27
4. Dazed and Confused - 15:56
5. Your Time Is Gonna Come - 22:21
6. Black Mountain Side - 26:36
7. Communication Breakdown - 28:42
8. I Can't Quit You Baby - 31:11
9. How Many More Times - 35:54

Led Zeppelin is the debut album of the English rock band Led Zeppelin. It was recorded in October 1968 at Olympic Studios in London and released on Atlantic Records on 12 January 1969 in the US and 31 March 1969 in the UK. The album featured integral contributions from each of the group's four musicians and established Led Zeppelin's fusion of blues and rock. Led Zeppelin also created a large and devoted following for the band, with their take on the emerging heavy metal sound endearing them to a section of the counterculture on both sides of the Atlantic.

Although the album initially received negative reviews, it was commercially very successful and has now come to be regarded in a much more positive light by critics. In 2003, the album was ranked number 29 on Rolling Stone magazine's list of the 500 greatest albums of all time.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Led_Zeppelin
http://en.wikipedia.org/wiki/Led_Zeppelin
http://en.wikipedia.org/wiki/Led_Zeppelin_(album)
http://fi.wikipedia.org/wiki/The_Yardbirds

September 1, 2008

Kashmir - kaukana petollinen maailma ja petolliset ihmiset

Jylhää, ylevää, karua ja yksinäistä. Kerta kaikkiaan upea biisi ja upea esitys. Kuunnelkaa ja katselkaa viimeiseen tahtiin saakka, koska lopetus on mahtavuudessaan henkeä salpaava.
*

http://www.youtube.com/watch?v=JsBymBhWFt4&feature=related
Kashmir is a song by the English rock band Led Zeppelin from their 1975 album Physical Graffiti. It was ranked 140 in Rolling Stone's 500 Greatest Songs of All Time.

May 2, 2007

Kun pato murtuu

(Lisäyksiä klo: 18.45)
Kuten uploadaaja kertoo, tämän videon kuvitus sopii todellakin erinomaisesti juuri tähän biisiin. Led Zeppelinin 'junttablues' etenee monotonisesti 'muristen' ja äärimmäisellä voimalla eteenpäin ilman että mikään sitä voisi estää - aivan kuten hurrikaani Katrina.
Kappaleen nimi - Kun pato murtuu - sen musiikki - Led Zeppelin neloselta (1971) - ja videon kuvat New Orleansista elo-syyskuun vaihteesta 2005 ovat siis kuin yksi yhteen.
Ne jotka jaksavat kuunnella ja katsella videon loppuun, saavat kokea yllätyksen lopussa.
Kitaristi Jimmy Page näyttää, miten biisi lopetetaan, vaikka sen luonnollisin tapa olisikin tässä tapauksessa feidautua pikku hiljaa pois - aivan kuten myrskykin laantuu. Mutta levyillä ei ole loputtomasti aikaa joten...
Älkää antako monotonisuuden 'häiritä' vaan kuunnelkaa, millaisella jytkeellä rumpali-vainaa John Bonham mätkii basareita. Turhaan ei sitä miestä kehuttu.
Jimmy Page sanoi, ettei olisi voinut edes kuvitella ketään toista Zepin rumpuihin.
Mutta turha kehua vain Bonhamia, sillä Robert Plantin hurja huuliharppu ja laulu riipii sielua, Pagen slidekitaran - nimenomaan biisin loppupuolella takaperin äänitettyjen slideteemojen virittäessä tunnelman lopullisesti maagiseksi 'heavy-blues-swampiksi', johon John Paul Jonesin jyräbasso rumpujen ohella rakentaa lähes infernaalisen vaikutelman rajuilmasta.
Tämä on Zeppeliniä parhaimmillaan.
Samalta - nimettömältä (untitled) albumilta löytyy myös bändin ja koko rockin eräs kaikkein kuuluisimmista (ellei kuuluisin) kappaleista, jonka eteerisen kaunista tunnelmaa tässä kuultava biisi hienosti täydentää: Stairway to Heaven, jossa etenkin J. P Jones osoittaa erilaisten -akustisten ja elektronisten kosketinsoittimien taitonsa, ja jonka lopussa Page soittaa ehkä hienoimman ja rajuimman kitarasoolonsa ever.
Myös Black Dog ja Rock`n Roll ovat huippusuosittuja. Albumia pidetään Zeppelinin parhaana myös sen monipuolisuuden ja kokeilevuuden (akustiset folkteemat) takia.
***
(Kun pato murtuu, 'pahan(t) voimat' purkautuvat lopullisesti. Ettei tämä vain olisi jonkinlainen - sanoisinko geopoliittinen - ennusmerkki - 'until there`s a Bad Moon Rising...').
***
When the Levee Breaks (Led Zeppelin 1971)
07:10
I found hundreds of pictures online that I streamed in sequence to Led Zeppelin's "When the Levee Breaks". The song is extraordinarily appropriate to the catastrophe that was and continues to be New Orleans.
*
www.patrickchalfant.com/leveeindex.html. (Aihetta sivuten löytyy myös kohtalaisen tunnettu samanniminen kirja.)