Kuvassa 'kapitalisti'-Franciscus ja hänen lentävät asiakkaansa.
*
Tämä teksti on kirjoitettu kommentiksi Takkiraudan kommenttiin edellisessä päreessäni.
I
Franciscus, 'Jumalan pieni köyhä' oli voimakastahtoinen mutta äärimmäisen vaatimaton askeetti. Omistautuakseen vain Jumalalle Franciscus jätti kaikki maalliset ja yhteiskunnalliset kahleet/sitoumukset. Itsenäisen valintansa ja Jumalalle kuulumisensa merkiksi hän jopa luovutti perheen jäsenenä saamansa vaatteet takaisin isälleen.
Fransiscus siis saarnasi äärimmäistä köyhyyttä, mutta lieneekö historian ironiaa, kohtalon ivaa, näkymättömän käden vaikutusta vai järjen viekkautta, että hän tulikin tällä tavoin, kontrafaktuaalisesti, synnyttäneeksi kapitalismin hengen.
Esimerkkini paljastaa osaltaan, ettei todellisuus toteuta intentioitamme suoraan - ei käsitteellisesti eikä empiirisesti. On vain jatkettava tulkintaa ja yritettävä katsoa asioita erilaisista perspektiiveistä.
II
TAKKIRAUDALLE:
1) En minä älykkyydellä mitään kirjaimellisia älykkyysosamäärälukemia tarkoittanut. Tekstini on ironinen viittaus ja kommentti länsimaiseen ylemmyydentunteeseemme suhteessa muihin kulttuureihin (kannattaa oppia lukemaan minua). - Sitäpaitsi älykkyysosamäärään vetoaminen kulttuurieroja selittävänä perusteluna on vähintäinkin epämääräinen argumentti implikoiden rasistisen eugeniikan (palaan eugeniikkaan ja bioetiikkaan Badioun merkeissä).
2) Ordnung muss sein. Isännän oikeudella. Seli seli. Sillä noinhan minäkin tietysti ajattelen, mutta luepa se Badioun integrointi-ironia vielä uudestaan. Kunnioitan eroasi/identiteettiäsi, kunhan vain ensin assimiloidut täysin tähän kulttuuriin. Mitä muuta tämä asenne pitää sisällään kuin rasistisen intention?
No okei - kaikissa kulttuureissa on paineita vähemmistöjä kohtaan, mutta tuo yhtäläisyys ei tee niistä vähemmän rasistisia. Vastaan kysymykseesi, jonka kerran esitit (muistaakseni jotenkin seuraavasti): olemmeko minun mielestäni rasisteja kaikki?
Vastaus on (ilman selityksiä, joita toki löytyy) kyllä, vaikkei tämä teekään kulttuureista ja ihmisistä yhtään sen tasa-arvoisempia keskenään. Muistuttaapahan meitä kuitenkin siitä, miten vahva ad hominem- tai ylipäätään ideologinen paatos useimpiin läheiseksi kokemiimme päätöksiin sisältyy.
Eesimerkiksi: pelkästään eriävät argumentit eivät saa hyviä ystäviä ja luontoihmisiä, Erkki Pullianen ja Erkki Salolainen, äänestämään päinvastaisilla tavoilla atomivoimakysymyksessä. Kyllä siinä joitain pelkästään käsitteellis-argumentatiivisen tason ylittäviä vakaumuksia, intressejä, tuntemuksia ja pyrkimyksiä on perimmältään takana.
Mutta eihän kukaan haluaisi sanoa loppupeleissä massiivisen evidenssi- ja argumenttivyörytyksen jälkeen, että perkele - mä äänestän ei (tai kyllä), koska musta tuntuu siltä, että mä olen oikeassa! - Perimmäiset päätöksemme eivät kuitenkaan ole rationaalisia vaan tulevat 'aus einem Nichts' kuten Carl Schmitt sanoi.
(Jos Zizek hegeliläisyydessään on tässä asiassa eri mieltä, sitä pahempi Zizekille, jonka rationalismi suorastaan pursuaa voluntarismia - etenkin rivien välistä. - Mutta ei hän ole, koskapa diggaa myös Schellingiä: voluntarismi (halu) on särö, murtuma (= tietoisuus, vapaus) alkuperäisessä ykseydessä eli tyhjyydessä).
3) Käytännössä asia on juuri kuten sanot. Lain mukaan pitää toimia, mutta etkö sattunut huomaamaan, että vertasin sinun lakikäsitykstäsi ja monikulturalistien toiseuden etiikkaa keskenään tarkoituksenani osoittaa lakiin ja etiikkaan vetoamisen perimmäisen motivaation kahtiajakoisuus: itsekkyys ja tekopyhyys.
Olen mamu-mummo-keskustelun yhteydessä kommentoinut, että ne, jotka jääräpäisimmin vetoavat lakiin mummojen karkottamisessa vetoavat itse asiassa omiin pelkoihinsa, inhoihinsa ja ties mihin lain taakse kätkeytyviin narsistisiin affekteihin.
Fobiat ovat varmasti myös todellisia, mutta voiko (strategisten ja/tai todellisten) fobioiden varaan rakentaa toimivaa yhteiskuntaa? Ilmeisesti voi, mutta se ei ole kovin mukava 'sosietee' (islamilainen fundamentalismi, kommunismi, natsit, George W. Bushin paranoidis-militaristis-konservatiivinen USA jne.).
Laki itsessään ei tässä asiassa ole äärimmillään muuta kuin rasististen tunteitten naamio, joka nuo ei-suoraan-ääneen-sanotut-tunteet oikeuttaa/legitimoi, vaikka laki itsessään toimii (kuten sen pitääkin toimia) tuomioissaan ja periaatteissaan koherentin ja mahdollisimman ristiriidattoman oikeuden, siten poliittisen legitimaation, turvaajana.
4) Edelliseen viitaten: - puheesi on asenteellista eivätkä faktasi näin ollen vakuuta minua siitä, että olisit näissä asioissa täysin rehellinen itsellesi saatikka muille. - (Mutta toki otan tämän väitteen myös omaan piikkiini, sillä minähän tässä kritisoin.)
5) Edelliseen viitaten: - kaikki kulttuurit ja ihmiset ovat enemmän tai vähemmän rasistisia, mikä on saatanallinen mutta täysin evoluutiota palveleva, itsekkään geenin piirre ihmislajissa. Ahneus, kateus ja ylpeys ajavat meitä toistemme kimppuun kaikkialla. Kaupankäynti eli toinen toisistaan hyötyminen on lopultakin vain konfliktin/sodankäynnin sosiaalisempi muoto, joka pääoman logiikalla muodostaa hallitsevia/alistavia hegemonioita (monopoleja).
Eikö sitäpaitsi olekin käsittämättömän traagista, että ihmisen pyrkimys universaaliin oikeudenmukaisuuteen ilmentää luonnollisten evoluutiopaineitten vastaista nihilismiä - ainakin biosfäärin tasolla?! Puhumattakaan siitä, että evoluution perimmäinen luonne on ihmisrodun hahmossa kääntynyt kaikkein massiivisimmin sitä itseään vastaan; - toisin sanoen jokainen syntynyt lapsi on nykyään yhä suurempi uhka ihmislajille itselleen ja siten koko maapallon biosfäärille.
(Evoluution, ja siten myös ihmisen olemassaolon, täytyy olla saatanasta. Tämä on ehdoton schellingiläis-tyyppinen vakaumukseni nykyään. - - Ihan hymyillyttää tällainen asiaintila - jos ei muuten niin jotenkin sardonisesti ;\)
Jotkut kulttuurit ovat omalla tavallaan sofistikoidumpia, taitavampia ja omaavat paremmat välineet ja ajatusmallit käännyttää ja valistaa (lue: alistaa ja assimiloida) muita kulttuureja.
Esimerkiksi länsimaisen kulttuurin dynamiikka, joka pohjaa kreikkalaiseen rationalismiin, juutalais-kristillisyyteen, valistukseen, luonnontieteen mahdollistamaan teknologiaan, demokraattiseen liberalismiin ja kapitalismiin (modernisaatio), on osoittautunut ylivertaiseksi makrosysteemiksi valtaamalla näköjään etenkin uuden teknologian ja kapitalismin muodossa koko maailman.
Samalla tuo ekspansiivinen ja subjektikeskeinen dynaamisuus väistämättä jatkaa kolonialismin perinnettä, joka sisältyy ikäänkuin lähetyskäskynä länsimaiseen aatteellis-kulttuuriseen eetokseen kristinuskon ja kapitalismin keskinäisenä, epäpyhänä, liittona.
Tämä epäpyhyys ei kuitenkaan ole itsestään selvää. Jeesuksen elämä ja opetus on kyllä hengeltään täydellisesti kapitalismin vastaista kuten Franciscus Assilaisenkin kristillinen köyhyyden vakaumus 1200-vuotta myöhemmin. Mutta itse tekona sekä Jeesuksen että Franciscuksen eetokset olivat individualismin ja henkilökohtaisen valinnan vaatimuksen purkauksia, jotka valmistivat voluntarismillaan mentaalista muutosta sekä kulttuurisesti että ehkä jopa psykologisen antropologian tasolla (oma tahto rationaalis-holhoavan tradition sijaan).
Kuten Franciscuksenkin esimerkki osoittaa, asiat, ilmiöt ja niiden selitykset eivät ole sitä, miltä ne välittömästi näyttävät, sillä jokaiseen tapahtumaan/ilmiöön sisältyy (ainakin mahdollisuutena) sen käsitteellis-looginen ja jopa empiirinen vastakohta, koska empiirinen selitetään (ja voidaan ymmärtää vain) käsitteellis-symbolisen kautta. Mitään välitöntä kokemusta ei ole - ei ainakaan sellaista, minkä voisi kommunikoida.
Ontologiamme ja/eli yrityksemme reduktioon jää näin ollen aina keskeneräiseksi. Se on samalla kuin Möbiuksen nauha, joka kiertyy auki paljastaen kääntöpuolensa yhä uudestaan ad infinitum. Meidän tehtävänämme on yrittää nähdä, ettei (haluamisen) todellisuus ole yhteen tasoon palautuva emanaatio vaan tietoisuuden vapautena alkuperänsä perimmäisen tyhjyyden inkorporoiva 'ääni ja katse' (ks. Lacan; - palaan myös tähän asiaan lähiaikoina).
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2010/06/tule-sellaiseksi-kuin-mina-niin-mina.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/M%C3%B6biuksen_nauha
http://www.valt.helsinki.fi/kfil/termit/kontrafx.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kontrafaktuaali
http://fi.wikipedia.org/wiki/Franciscus_Assisilainen
http://takkirauta.blogspot.com/
http://nosubject.com/Introjection
http://www.myartprints.com/a/giotto-di-bondone/st-francis-of-assisi-prea.html
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
Showing posts with label Franciscus Assisilainen. Show all posts
Showing posts with label Franciscus Assisilainen. Show all posts
July 1, 2010
December 17, 2008
Aurinkolaulu
Franciscus Assisilainen saarnaa linnuille. Giotton maalaama fresko.*
Franciscuksen Aurinkolaulu
Korkein, kaikkivaltias, laupias Herra
sinun on ylistys ja kirkkaus ja kunnia
ja kaikki siunaus.
Sinulle yksin, Korkein, se kuuluu,
kukaan ei kelpaa nimeäsi lausumaan.
Ole ylistetty, Herrani,
kaikkien luotujesi kanssa,
varsinkin herramme veli auringon;
hän on päivä, jolla meidät valaiset.
Ja hän on kaunis ja säihkyvä suuressa loistossaan.
Sinun kuvaasi hän kantaa, oi Korkein.
Ylistäkööt Sinua, Herrani,
sisar kuu ja tähdet,
taivaalle luomasi kirkkaat
ja kalliit ja kauniit.
Ylistäkööt sinua, Herrani, veli tuuli
ja ilma ja pilvi ja sees ja säät kaikki,
joilla luotujasi pidät yllä.
Ylistäköön sinua, Herrani, veli tuli,
jolla yötä valaiset; hän on ihana ja iloinen
ja väkevä ja voimallinen.
Ylistäköön sinua, Herrani, sisar äitimme
maa, joka meitä ravitsee ja hallitsee
ja kantaa kaiket hedelmät
ja kirjavat kukat ja yrtit.
Ylistäkööt sinua, Herrani,
ne jotka antavat anteeksi
rakkaudesta sinuun ja kestävät kipua
ja koettelemusta.
Autuaat ne, jotka kestävät rauhassa
sillä sinulta, Korkein he saavat kruununsa.
Ylistäköön sinua, Herrani,
sisaremme ruumiillinen kuolema,
jota yksikään elävä ei voi välttää.
Voi niitä, jotka kuolevat kuolemansynnissä.
Autuaat ne, jotka kuolema kohtaa
pyhään tahtoosi taipuneina,
sillä toinen kuolema ei heitä vahingoita.
Ylistäkää ja siunatkaa Herraani
ja kiittäkää ja palvelkaa häntä
suuressa nöyryydessä.
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Francis_of_Assisi
uskontonettiet/yrauskohtml/kirkot/katk/assisil.htm
Korkein, kaikkivaltias, laupias Herra
sinun on ylistys ja kirkkaus ja kunnia
ja kaikki siunaus.
Sinulle yksin, Korkein, se kuuluu,
kukaan ei kelpaa nimeäsi lausumaan.
Ole ylistetty, Herrani,
kaikkien luotujesi kanssa,
varsinkin herramme veli auringon;
hän on päivä, jolla meidät valaiset.
Ja hän on kaunis ja säihkyvä suuressa loistossaan.
Sinun kuvaasi hän kantaa, oi Korkein.
Ylistäkööt Sinua, Herrani,
sisar kuu ja tähdet,
taivaalle luomasi kirkkaat
ja kalliit ja kauniit.
Ylistäkööt sinua, Herrani, veli tuuli
ja ilma ja pilvi ja sees ja säät kaikki,
joilla luotujasi pidät yllä.
Ylistäköön sinua, Herrani, veli tuli,
jolla yötä valaiset; hän on ihana ja iloinen
ja väkevä ja voimallinen.
Ylistäköön sinua, Herrani, sisar äitimme
maa, joka meitä ravitsee ja hallitsee
ja kantaa kaiket hedelmät
ja kirjavat kukat ja yrtit.
Ylistäkööt sinua, Herrani,
ne jotka antavat anteeksi
rakkaudesta sinuun ja kestävät kipua
ja koettelemusta.
Autuaat ne, jotka kestävät rauhassa
sillä sinulta, Korkein he saavat kruununsa.
Ylistäköön sinua, Herrani,
sisaremme ruumiillinen kuolema,
jota yksikään elävä ei voi välttää.
Voi niitä, jotka kuolevat kuolemansynnissä.
Autuaat ne, jotka kuolema kohtaa
pyhään tahtoosi taipuneina,
sillä toinen kuolema ei heitä vahingoita.
Ylistäkää ja siunatkaa Herraani
ja kiittäkää ja palvelkaa häntä
suuressa nöyryydessä.
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Francis_of_Assisi
uskontonettiet/yrauskohtml/kirkot/katk/assisil.htm
March 24, 2007
Maailman mahtavimman ja vähäpätöisimmän kohtaaminen
Kirjoitettu kommentiksi PJ:n päreeseen Teologi kuukävelijänä 2.*
Minun mielessäni ja mielikuvituksessani eräs myöhäiskeskiajan kaikkein vaikuttavimpia tapauksia on Franciscus Assisilaisen ja ehkä kaikkien aikojen - ainakin maallisen vallan kannalta katsoen - suurimman paavin: Innocentius III tapaaminen vuonna 1209.
Minun mielessäni ja mielikuvituksessani eräs myöhäiskeskiajan kaikkein vaikuttavimpia tapauksia on Franciscus Assisilaisen ja ehkä kaikkien aikojen - ainakin maallisen vallan kannalta katsoen - suurimman paavin: Innocentius III tapaaminen vuonna 1209.
(Kuva tosin kertoo Franciscuksen ja suden tapaamisesta, jossa susi tekee Franciscuksen "aloitteesta" sovinnon ihmisten kanssa eikä enää vainoa heitä.)
Sen ajan maailman (ainakin Euroopan) rikkain ja mahtavin valtias kohtaa ehdotonta köyhyyttä ja karua - vain Jumalalle pyhitettyä elämää saarnaavan miehen.
Molemmilla herroilla on siis sama "toimeksiantaja" - Jumala, mutta miten erilaisia ovatkaan "toimeksiannot" näiden kahden "tahtoihmisen ja hengellisen (että maallisen) voimamiehen" suhteen.
Kaikkein merkillisintä ja vaikuttavinta on kuitenkin se, että tuo maailman mahtavin hyväksyy eteensä matelevan maailman "mitättömimmän".
On tietysti turha romantisoida tämän enempää kyseistä kohtaamista, sillä ilmeisesti Innocentius III toimi Franciscuksen toiminnan ja periaatteet hyväksyessään kirkkopoliittista realismia noudattaen.
Olihan hänellä ihan tarpeeksi hankaluuksia muidenkin kerettiläisiksi luokiteltujen suuntausten kanssa (esim. albigenssit).
Kirkkoa koossa pitävästä köyhästä miehestä nähty uni, jonka Innocentiuksen kerrotaan nähneen seuraavana yönä hänen ensin kieltäydyttyään edellisenä päivänä ottamasta vastaan Franciscusta ja tämän delegaatiota, saattaa olla pelkästään hyvin laskelmoitua politiikkaa.
Joka tapauksessa unen sanoma ennusti kristillisen kirkon tulevaa historiaa täysin pieleen, mitä tulee Franciscuksen alulle paneman liikkeen vaikutuksiin (lähinnä nominalismi ja reformaatio).
*
Innocentiukselle on silti syytä antaa tunnustusta hänen suhtautumisestaan Franciscukseen.
Toisaalta - mikäli Innocentiuksen jyrkkä tuomio neljännen ristiretken aikana tehdystä Konstantinopolin ryöstöstä (1204) oli todella myös hänen oma kantansa eikä pelkkä kirkkopoliittinen ärähdys, se herättää ainakin minun sympatiani, koska kyseinen tapaus on eräs kuvottavimpia kristinuskon lähetystyön "nimissä" tehtyjä väkivaltaisuuksia.
Mutta sen taustaltahan löytyy pikemminkin venetsialainen kauppiasmoraali(ttomuus) kuin kristillinen käännytysmotiivi.
Alla oleva wikipedia-sitaatti näyttäisi puhuvan Innocentiuksen puolesta.
*
'"Prior to the launching of the Crusade he had insisted that no Christian cities be attacked. He sharply denounced Boniface of Montferrat, commander of the so-called "Fourth Crusade" (1202–04) for his actions:
"You rashly violated the purity of your vows; and turning your arms not against Saracens but against Christians, you applied yourselves not to the recovery of Jerusalem, but to seize Constantinople, preferring earthly to heavenly riches . . .
These 'soldiers of Christ' who should have turned their swords against the infidel have steeped them in Christian blood, sparing neither religion, nor age, nor sex . . .. They stripped the altars of silver, violated the sanctuaries, robbed icons and crosses and relics . . .. The Latins have given example only of perversity and works of darkness. No wonder the Greeks call them dogs!"'
(quoted by Warren Carroll in The Glory of Christendom)
Subscribe to:
Posts (Atom)
