Kommentti Jussin kommenttiin päreessäni "Tieteen formulakuskit".
*
Sartre oli nisti, mutta produktiivinen nisti.
Saarisen Sartre-kirja "Pelon, inhon ja valinnan filosofia" (-83) on toiminut minulle eräänä Sartren ajattelun perusesittelynä.
En mene arvioimaan sitä sen kummemmin, mutta tiedän kyllä, ettei se akateemisesti ole mikään kovin korkealle arvostettu esitys.
Annie Cohen-Solalin Sartre-elämäkerta keskittyi sen sijaan enemmän juuri yksityiselämään ja juoruihin kuin Sartren ajatteluun (sieltä löytyvät myös kuvaukset huumeiden ja alkoholin liikakäytöstä.)
Saarinen on enemmän 'aikalais-ajattelija' kuin pelkkä akateeminen 'työläinen'.
Toisaalta hyvä niin, joskaan en erityisemmin ole pitänyt hänen 'tykkitulestaan' ja naiveista tunnekuohahteluistaan, koska niiden kriittisyyden aste hipoo banaalisuutta.
"Länsimaisen filosofian historia huipulta huipulle" on innostavasti ja ammattitaidolla kirjoitettu, samoin etenkin "Nykyajan filosofian" 'Fenomenologia ja eksistentialismi' osio.
Valitettavasti vain logiikasta väitöskirjansa kirjoittaneelle Saariselle hänen arvostamansa Nietzschen filosofian tulkinta jää lähinnä murrosikäisen intomielisyyden tasolle.
Saarinen ei ymmärrä Nietzschen persoonallisuutta eikä sitä, mistä tämän filosofia kumpuaa.
Hän ei myöskään tee syvällisiä tulkintoja Nietzschen peruskäsitteistä: 1) 'perspektivismi ja 2) nihilismi' (eli Nietzschen 'tieteellinen metodi', joka johtaa lopulta hänen ontologiseen pessimismiinsä eli arvotyhjiöön, jossa 'Jumala on kuollut'), sekä samoin toisiinsa kytkeytyvästä nihilismin 'vastavoimakäsitteistöstä': '1) vallantahdon, 2) ikuisen paluun, 2a) amor fatin ja 3) yli-ihmisen' toisiinsa kytkeytyvästä 'kolminaisuudesta' nihilismin ylittämään pyrkivänä projektina (eli Nietzschen ontologinen optimismi, jonka hyve-eettisen ja arvofilosofisen kehittelyn hänen henkinen romahduksensa jätti kesken).
Nietzsche oli vakavissaan, ja vaikka vuoden 1888-teksteistä on jo havaittavissa paitsi henkisen vakauden lievää horjuntaa tyylin ja itsekritiikin suhteen, Nietzschen on täytynyt myös kokea tuo tehtävä sen hetkisessä henkisessä tilassaan ja tilanteessaan ilmeisen ylivoimaiseksi - olkoonkin, että hän saattoi ihan aidosti pelätä, että se muodostuisi jo pelkästään moraalifilosofisesti ja uskonnollisesti täysin ylivoimaiseksi.
Selkokielellä: Nietzsche ei kyennyt luomaan uutta uskontoa vallantahdon, ikuisen paluun ja yli-ihmisteeman kolminaisuudesta. Siihen hän joka tapauksessa sisimmässään halusi pyrkiä.
Muun muassa yksityisessä keskustelussaan Lou Salomen kanssa 1882 hän tunnusti nimenomaan tähän 'kutsumuksen' syvimmäksi motiivikseen.
(Pitäisköhän mun todella viimeinkin jossain vaiheessa ryhtyä kirjoittamaan pitkä esseepohdiskelu aiheesta (ideoita kyllä löytyy), varsinkin kun mulla alkaa kohtapuoliin olemaan Nietzschestä kymmenien kirjojen tutkimusmateriaali?)
Täytyy tässä yhteydessä jälleen muistaa, että Sartre, jonka lähtökohdat moraalifilosofisesti olivat myös paljolti Nietzschessä, ei koskaan julkaissut liki 600-sivuista luonnostelmaansa eksistentiaalisesta moraalista.
Situaatioetiikaksi luonnehdittava - ikäänkuin perspektivistis-solipsistinen moraali kun päätyy helposti vulgaariin egoismiin ja kommunikaation (ei logiikan) kannalta täysin ristiriitaiseen relativismiin.
*
Saarisesta löytyy siis sekä hyvää että opportunistisella tavalla banaalia asennetta maailmaan, ihmisiin ja filosofiaan. (Leevi Lehdon banaalisuus puree mutta Saarisen ei).
Jos joku 'tunnepuhkuilee', niin Saarinen. En kyllä tunnista hänessä kovinkaan suurta sukulaisuutta omiin 'tunnepuhkuihini'.
Saarisen kannattama Feyerabendin metodinen pluralismi sekä fenomenologisen eksistentialismin (erotuksena Heideggeriin ja hermeneutiikkaan) ihmis- ja maailmakäsitys on kyllä koherentti yhdistelmä.
Saarinen on kuitenkin business-mies ja kuuluu nimenomaan sarjaan 'party people'. Minulle se merkitsee samaa kuin olla niin sanottu 'pintaliitäjä'...
Markku Eskelisen ja Jyrki Lehtolan julkaisema hillitön "Sianhoito-opas" (1987) teki sarkastis-poleemisen ruumiinavauksen suomalaiselle filosofialle, ja he taisivat määritellä minunkin puolestani kantansa Saariseen.
Parempi sentään murrosikäinen kouhottaja kuin akateemisen, analyyttisen filosofian argumentteja pakkoneuroottisesti toistava 'puupökkelö'.
(Käytän siteerauksessa omia sanojani, mutta itse ajatus on sama kuin alkuperäisessä tekstissä).
Showing posts with label Esa Saarinen. Show all posts
Showing posts with label Esa Saarinen. Show all posts
April 13, 2007
February 23, 2005
Eräs vastaus Esa Saariselle
HEI
Olen kyllä lukenut kirjasi "Erektio Albertinkadulla" - tosin kauan kauan sitten. Ja Sartre-kirjasi jopa löytyy vaatimattomasta kirjahyllystäni. Vuonna - 83 en tosin ymmärtänyt filosofiasta paljonkaan. Olin silloin lukenut Nietzschen lisäksi "vain" eksistentialismia ja marxismia sekä psykoanalyysin teorioita - siis Frankfurtin koulukunnan Kriittistä teoriaa (lähinnä Dan Steinbockin kirjojen - Sisäistetty herruus, Narsismin fasismi - kautta).
Pari Nietzscheen liittyvää suomenkielistä arviointia - Aarne Kinnunen ja Tarmo Kunnas - olin myös lukenut vuoteen -83 mennessä, mutta vasta alettuani vuonna - 94 (40:enä) lukea filosofiaa - Helsingin vaatimuksilla - systemaattisemmin, opin ymmärtämään Nietzscheä paremmin. Tämä saattaa kuulostaa hieman paradoksaaliselta, koska Hesassa vallitsee edelleenkin analyyttisen filosofian monopoli - ei tosin tietenkään enää samassa määrin kuin yli 20 vuotta sitten.
Heikki Kanniston mukaan Nietzschen tutkiminen ja Nietzschestä luennoiminen olisi kuitenkin vielä 25 - 30 vuotta sitten ollut täysin mahdotonta Hesan filosofian laitoksilla.
Joka tapauksessa Heikki Kanniston Nietzsche-luentokurssi (Lappeenrannassa - 99) oli minulle mainio synteesi aiheesta, ja nivoi Nietzsche-ymmärrystäni koherentimmaksi "paketiksi", josta oli hyvä jatkaa ja kehitellä omaa näkemystään/tulkintaansa. Myös Kanniston Heidegger/Wittgenstein - luennot (-98) ja etiikan cumu (-97) - samoin Lappeenrannassa - sekä Hesan Schopenhauer-luennot (-2003) ovat olleet minulle hyvin tärkeitä ja antoisia.
Niin - filosofian historian approssa taisin lopulta tentata sinun oppikirjasi. Sanoin kerran Kannistolle, että olinpa sitten (luvalla sanoen - varsin ambivalentisti) mitä mieltä tahansa Esa Saarisesta, niin tämä kyseinen kirja on mielestäni innostavasti ja muutenkin hyvin kirjoitettu - siis erittäin miellyttävä lukea ja tenttiä.
Toinen vaihtoehto yli 10 vuotta sitten olisi vielä ollut Gunnar Aspelinin Ajatuksen tiet (jonka ilmeisesti sinä itse olet tenttinyt?). Kuten tiedät, se on tietosanakirjamainen ja käsikirjamainen opus, joka käyttökelpoisuudestaan huolimatta on valitettavasti sekä turhan yksityiskohtainen että turhan laaja nimenomaan perusopintojen tenttikirjaksi. Sitäpaitsi mm. Schopenhauer, Kierkegaard ja Nietzsche saavat siinä täysin mitättömän ja nuivan käsittelyn.
*
Sen verran kuitenkin kritiikkiä Nietzsche-tulkintaasi kohtaan, että minun mielestäni olet painottanut joskus aivan liikaa Nietzschen dionyysista voluntarismia/optimismia. Nietzsche itse sen sijaan on todennut pitävänsä Ikuisen paluun ajatusta ehkäpä kaikkein syvällisimpänä oivalluksenaan (mm. Ecce Homo), ja sitä se - suhteutettuna Nietzschen individualistiseen perspektivismiin - minunkin mielestäni on.
Kuten Bernd Magnus on kirjoittanut, ikuinen paluu voidaan ymmärtää ikäänkuin Nietzschen eksistentiaaliseksi imperatiiviksi eli vastavedoksi Kantin kategoriselle imperatiiville.
Nietzscheä ei siis voi pitää pelkästään suuntaa vailla olevan ("suunnattoman") individualismin profeettana, kuten jopa Charles Taylor väittäisi.
Ikuisen paluun ajatus katkaisee moisilta väitteiltä siivet (perusteet) yhtä nopeasti ja radikaalisti kuin se pysäyttää rajattoman voluntarismin; - ei tietenkään lopullisesti mutta silti jokaisena hetkenä, jolloin yritämme mahdollisimman spontaanisti suunnata tahtomme, minne sitten ikinä haluammekin!
Nietzsche itse kirjoittaa Zarathustrassa, ettei tahtoa ja vapautta voi ymmärtää pelkästään vapautena jostakin vaan samanaikaisesti ja ehdottomasti myös vapautena johonkin.
Isaiah Berlinin esitys aiheesta ei siis olisi ollut mitään uutta tälle filosofian historian ehkä nerokkaimmalla ekspressionistille.
Yli-ihminen ja Ikuinen paluu ovat Nietzschen "soteriologian" vastapoolit. Ja kuten minusta yhä enenevässä määrin on alkanut näyttää, näin syntyvä "ambivalenssi" tai osuvammin: kaksoissidos, on kuin onkin aidosti sukua teologiselle ajattelulle ja ylipäätään hyve-etiikalle, mutta nyt tietenkin ilman kristinuskon Jumalaa ja sen eksplisiittistä mytologiaa, - sekä myös ilman Aristoteleen loogista apparaatistoa, jossa hyveen psykologinen ja eksistentiaalinen ymmärtäminen supistetaan neutraaliksi rationaaliseksi toiminnaksi - ikäänkuin sellaista olisi olemassakaan muuten kuin täysin loogisfiktiivisenä operaationa!
Olen sivunnut (mutta vain sivunnut) tätä problematiikka mm. blogini RAUNO RÄSÄNEN: Pragmaattista solipismia luvussa "Kirje Matti Myllykoskelle." Kts.myös tämän mailin otsikko/aihe.
T. Rauno Räsänen
Olen kyllä lukenut kirjasi "Erektio Albertinkadulla" - tosin kauan kauan sitten. Ja Sartre-kirjasi jopa löytyy vaatimattomasta kirjahyllystäni. Vuonna - 83 en tosin ymmärtänyt filosofiasta paljonkaan. Olin silloin lukenut Nietzschen lisäksi "vain" eksistentialismia ja marxismia sekä psykoanalyysin teorioita - siis Frankfurtin koulukunnan Kriittistä teoriaa (lähinnä Dan Steinbockin kirjojen - Sisäistetty herruus, Narsismin fasismi - kautta).
Pari Nietzscheen liittyvää suomenkielistä arviointia - Aarne Kinnunen ja Tarmo Kunnas - olin myös lukenut vuoteen -83 mennessä, mutta vasta alettuani vuonna - 94 (40:enä) lukea filosofiaa - Helsingin vaatimuksilla - systemaattisemmin, opin ymmärtämään Nietzscheä paremmin. Tämä saattaa kuulostaa hieman paradoksaaliselta, koska Hesassa vallitsee edelleenkin analyyttisen filosofian monopoli - ei tosin tietenkään enää samassa määrin kuin yli 20 vuotta sitten.
Heikki Kanniston mukaan Nietzschen tutkiminen ja Nietzschestä luennoiminen olisi kuitenkin vielä 25 - 30 vuotta sitten ollut täysin mahdotonta Hesan filosofian laitoksilla.
Joka tapauksessa Heikki Kanniston Nietzsche-luentokurssi (Lappeenrannassa - 99) oli minulle mainio synteesi aiheesta, ja nivoi Nietzsche-ymmärrystäni koherentimmaksi "paketiksi", josta oli hyvä jatkaa ja kehitellä omaa näkemystään/tulkintaansa. Myös Kanniston Heidegger/Wittgenstein - luennot (-98) ja etiikan cumu (-97) - samoin Lappeenrannassa - sekä Hesan Schopenhauer-luennot (-2003) ovat olleet minulle hyvin tärkeitä ja antoisia.
Niin - filosofian historian approssa taisin lopulta tentata sinun oppikirjasi. Sanoin kerran Kannistolle, että olinpa sitten (luvalla sanoen - varsin ambivalentisti) mitä mieltä tahansa Esa Saarisesta, niin tämä kyseinen kirja on mielestäni innostavasti ja muutenkin hyvin kirjoitettu - siis erittäin miellyttävä lukea ja tenttiä.
Toinen vaihtoehto yli 10 vuotta sitten olisi vielä ollut Gunnar Aspelinin Ajatuksen tiet (jonka ilmeisesti sinä itse olet tenttinyt?). Kuten tiedät, se on tietosanakirjamainen ja käsikirjamainen opus, joka käyttökelpoisuudestaan huolimatta on valitettavasti sekä turhan yksityiskohtainen että turhan laaja nimenomaan perusopintojen tenttikirjaksi. Sitäpaitsi mm. Schopenhauer, Kierkegaard ja Nietzsche saavat siinä täysin mitättömän ja nuivan käsittelyn.
*
Sen verran kuitenkin kritiikkiä Nietzsche-tulkintaasi kohtaan, että minun mielestäni olet painottanut joskus aivan liikaa Nietzschen dionyysista voluntarismia/optimismia. Nietzsche itse sen sijaan on todennut pitävänsä Ikuisen paluun ajatusta ehkäpä kaikkein syvällisimpänä oivalluksenaan (mm. Ecce Homo), ja sitä se - suhteutettuna Nietzschen individualistiseen perspektivismiin - minunkin mielestäni on.
Kuten Bernd Magnus on kirjoittanut, ikuinen paluu voidaan ymmärtää ikäänkuin Nietzschen eksistentiaaliseksi imperatiiviksi eli vastavedoksi Kantin kategoriselle imperatiiville.
Nietzscheä ei siis voi pitää pelkästään suuntaa vailla olevan ("suunnattoman") individualismin profeettana, kuten jopa Charles Taylor väittäisi.
Ikuisen paluun ajatus katkaisee moisilta väitteiltä siivet (perusteet) yhtä nopeasti ja radikaalisti kuin se pysäyttää rajattoman voluntarismin; - ei tietenkään lopullisesti mutta silti jokaisena hetkenä, jolloin yritämme mahdollisimman spontaanisti suunnata tahtomme, minne sitten ikinä haluammekin!
Nietzsche itse kirjoittaa Zarathustrassa, ettei tahtoa ja vapautta voi ymmärtää pelkästään vapautena jostakin vaan samanaikaisesti ja ehdottomasti myös vapautena johonkin.
Isaiah Berlinin esitys aiheesta ei siis olisi ollut mitään uutta tälle filosofian historian ehkä nerokkaimmalla ekspressionistille.
Yli-ihminen ja Ikuinen paluu ovat Nietzschen "soteriologian" vastapoolit. Ja kuten minusta yhä enenevässä määrin on alkanut näyttää, näin syntyvä "ambivalenssi" tai osuvammin: kaksoissidos, on kuin onkin aidosti sukua teologiselle ajattelulle ja ylipäätään hyve-etiikalle, mutta nyt tietenkin ilman kristinuskon Jumalaa ja sen eksplisiittistä mytologiaa, - sekä myös ilman Aristoteleen loogista apparaatistoa, jossa hyveen psykologinen ja eksistentiaalinen ymmärtäminen supistetaan neutraaliksi rationaaliseksi toiminnaksi - ikäänkuin sellaista olisi olemassakaan muuten kuin täysin loogisfiktiivisenä operaationa!
Olen sivunnut (mutta vain sivunnut) tätä problematiikka mm. blogini RAUNO RÄSÄNEN: Pragmaattista solipismia luvussa "Kirje Matti Myllykoskelle." Kts.myös tämän mailin otsikko/aihe.
T. Rauno Räsänen
Subscribe to:
Posts (Atom)