*
Sammalkieli kysyi päreessäni Politics of Paradox [by John Milbank]: - Vastustattekos te sedät nyt myös Raamattuun kohdistuvaa lähdekritiikkiä liberaalina tapainturmeluksena? Erityisesti sitä minunkin hellimääni ajatusta, että synoptiset evankeliumit ovat Jeesuksesta kertovana alkuperäislähteenä Uuden testamentin autenttisin osa.
1
Mitä tarkoitat, Sammalkieli?
[Käytän seuraavassa hieman epätarkasti termiä tekstikritiikki tarkoittaen jotakuinkin samaa kuin lähdekritiikki. Molemmat käsitteet sijoitetaan tässä yhteydessä eksegeettis-historiallisen hermeneutiikan puitteisiin].
Lähdekritiikki menetelmänä syntyi alun perin renessanssioppineiden toimesta. Sitä ovat kehittäneet oikeusoppineet sekä pyhimyselämäkertojen tutkijat 1600-luvulla. 1800-luvulla historiantutkijat nostivat lähdekritiikin keskeiseksi tieteelliseksi menetelmäkseen.
Moderni lähde- ja tekstikriittinen Raamatun hermeneutiikka syntyi alunperin katolista auktoriteettia vastaan lietsotun reformatorisen kumouksen eli kanonisen tradition hylkäämisen seurauksena - osittain täysin perustelluista ja oikeutetuista syistä, koska katolinen kirkko oli etenkin renessanssin aikana korruptoitunut markkinatoriksi [olkoonkin, että juuri sen ajan paaveilla oli tajua suuresta taiteesta]. Tarvittiin siis uusi [raamattukeskeinen] diskurssi 'puhdistamaan' ja selventämään kristillisen uskon totuuksia.
Protestanttinen uskonpuhdistus herätti uuden kiinnostuksen Raamatun tulkitsemiseen ja alkutekstien tutkimiseen, kun tulkinnasta tuli keskeistä protestanttiselle teologialle. Raamatuntulkinnassa palattiin keskiajalla kehittyneestä tulkintaperinteestä takaisin teksteihin itseensä.
Moderni tekstikritiikki näyttää kuitenkin tieteellisessä totuudellisuudessaan selittäneen Raamatun niin äärinaturalistisesti, ettei pyhään tekstiin ole jäänyt enää edes sitä alkuperäistä kipinää, jjosta kristillinen usko syntyi ja syntyy, koska sekin naturalisoitiin psykofysiologiaksi ja/tai antropologiaksi [joskin pätevästä antropologiasta on meille myös hyötyä kristinuskon ymmärtämisessä].
Esimerkkeinä tästä kehityksestä voi mainita vaikka eksegeetit Heikki Räisänen ja Matti Myllykoski. Heti perään pitää lisätä tämän perinteen piiriin kuuluviksi ne monet [muut] luterilaisen kirkon virkamiehet [papit], jotka ovat käytännössä ateisteja ja/tai leipäpappeja ja jotka pitävät kirkkoa jonkinlaisena valtion firmana - ikäänkuin toivotaan toivotaan-ohjelman transsendenttisena formaattina.
Tietenkin UT on kristillisyyden autenttisin lähde, mutta onko tekstikritiikki nyt sitten jotenkin olennaisesti 'parantanut' kristinuskon 'tilaa'? - Ei ole vaan päinvastoin ajanut sen nihilismiin, ateismiin ja johonkin fucking spongilaiseen sateenkaari-muutos-hihhulismiin, joka ei ole enää kristinuskoa vaan gnostilais-pakanallista synkretismiä.
Sekä ironisesti että vakavasti todettuna: - kapitalismin ja 'oikean teologisen tulkinnan' hengessä John Spongilta [jota teologien huipputasolla pidetään kehnona skolaarina] pitäisi kieltää Jeesuksen nimen käyttö kokonaan, koska hänen Nasaretilaisensa ei ole Kristus vaan Jesse - tuo kiva ja luonnollinen kaveri, joka nauttii, bailaa ja kuluttaa miedän kanssamme.
Jesse on luterilaisille Jeesus sen vuoksi, että hän on paras bailaaja! Mitä hän nyt sponsori-sopimusta noudattaakseen käy kerran vuodessa spektaakkelin omaisesti ristillä roikkumassa [yleisönäytöksessä tietysti] ja palaa taas bailaamaan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan [tämäkö kristillisyyttä?! - voi Herra Jumala!]
Tekstikritiikki ei ole mikään 'korkean' uskon tae - päinvastoin se tuhoaa 'oikean' uskon - päätyy ateismiin/nihilismiin eikä pysty lopulta vastustamaan [koska eihän sillä enää ole, mitä se puolustaisi!] sitä kehitystä, joka esim. USA:ssa muuttaa kirkot kristillisiksi peliluoliksi.
Toisaalta USA:ssa [eli pakanallis-gnostilaisessa Rooman valtakunnassa] ja etenkin sen perinteisesti ku-klux-klan- ja woodoo-pitoisissa etelävaltioissa on syntynyt uusia - vielä paljon primitiivisempiä uskonlahkoja kuin 'pelikirkot', joiden kuvottavan banaali ostoskeskusmaisuus ei ole niinkään primitiivista kuin uusbarbaarista.
Mutta kaikkien näiden näiden [hihhulimais-fundamentalististen] lahkojen synty on mahdollista vain ultraliberaalissa, pakanallis-synkretistisessä valtiossa/maassa, josta oikea kristinusko on kadonnut tai, jota kristinusko ei koskaan ole kunnolla edes koskettanut.
2
Tieteellis-naturalistisen raamattu-kritiikin maissa kuten luterilaisessa Suomessa ei ole radikaali-ortodoksien tapaan käyty avointa ja syvällistä - nimenomaan poliittis-yhteiskunnallis-teologista väittelyä [akateemiset jupina-jargonit ovat pienen piirin kuivakasta huvia], koska tekstikriittinen luuta on lakaissut sen nurkkaan tarpeettomana.
Mutta kun pinnan alla kytenyt luterlaisuuden kuumin kiistakysmys [homoavioliitot; - tosin naispappeudenkin hyväksyminen tökkii yhä ymmärrettävistä syistä] lopulta purkautuivat valloilleen populistisen polemiikin [eikä suinkaan tasokkaan teologisen väittelyn muodossa], saatettiin havaita, että kirkon virkamiehistö suurimmaksi osaksi pelkurimaisesti vaikenee ja hissuttelee tätä asiaa - tai sitten se ei edes ajattele sitä[!]
Kaiken maailman maallikot [kuten verbaali-akrobaatti Jari Tervo] luulivat esittävänsä mediassa teologisesti syvällisiäkin kantoja esim. kritisoidessaan Päivi Räsäsen kantaa asiaan ja ilmeisesti homo-avioliittojen siunausta puolustaessaan.
Valitettavasti vain sellaiselle käytännölle ei löydy perusteita kirkon Raamattuun perustuvasta avioliitto- ja ihmiskäsityksestä, mikä kannanotto [huom!] ei ole yksipuolisesti tieteellisen tekstikritiikin validisuuden ulottuvilla eikä sen tutkimuksellisen eksaktiuden piiriin kuuluva ongelma/päätös vaan vaatii ekklesiologis-tulkinnallisia ratkaisuja, jotka kirkon opillis-intuitiivinen itseymmärrys ja praktinen traditio legitimoi.
Luterilaisuus ja luterilaisen teologian hengellinen uskottavuus Suomessa on ajautunut kriisiin sen vuoksi, että se on yrittänyt jäljitellä saksalaista analyyttis-reformatorista eksegetiikkaa anglosaksisen liberaaliteologian hengessä. Lopputuloksena on ollut erinomaista tieteellistä tutkimusta mutta ytimestään eli radikaalista kristillisen rakkauden hengestä [joka ei ole mitään halpaa armoa tai halpaa empatiaa/vrt. Bonhoeffer] vieraantunutta teologiaa, joka voi enää Heikki Räisäsen tavoin sytyttää kynttilän naturalistis-lähdekriittisen eksegetiikan hävittämälle uskolleen ja muistella niitä aikoja, jolloin vielä oltiin nuoria ja hulluja - jolloin vielä rakastettiin, toivottiin ja uskottiin - jopa Jumalaan.
Säälittävää - liian säälittävää - ellei peräti jo hieman halveksittavaa. Tällainen teologi/a pitää potkaista mieluummin vaikka ennenaikaiselle eläkkeelle kuin antaa sen jatkaa degeneroitunutta myyräntyötään fyysisesti ehkä pirteänkin tutkijan aivoissa, jotka eivät ehkä välttämättä ole dementoituneet mutta jotka silti valitettavasti ovat kivettyneet lähdekritiikin ontologisten sitoumusten eli [nominalistis-]metodi-tulkinnallisen dogmin jähmettämään 'stuporiin'.
3
Viime syksyn hysteerisessä homo-media-hässäkässä ei ollut kyseessä mikään perimmäinen ja syvältä luotaava teologian ja yhteiskunnallisen järjestyksen välinen ongelma vaan pienen vähemmistön nuoremmissa aikuis-kansalaisissa [suurin osa arvatenkin villejä sekä vapaita, perse paljaana juoksentelevia neitoja fanaattisen ihanteellisine tasa-arvokäsityksineen] aiheuttama massasuggestio [plus tietysti niissä, jotka aivan oikeutetusti haluavat kirkon ja valtion eroa].
Mutta tästä lisää myöhemmin. Alustavasti todeten: homosuhteita tulee suvaita avoimesti ja ilman mitään rasismia, mutta kristillisten homoavioliittojen siunaaminen ei ole kristinuskon perinteeseen kuuluvan avioliittokäsityksen mukaista.
Ja toistan - tekstikritiikistä on meille - kuten tieteestä aina - vain rajatussa määrin hyötyä tämän[kin] asian pohdinnassa. Kuten sanottu siitä päättää kirkon traditionaalinen itseymmärrys, joka ei voi [jonka ei missään tapauksessa edes pidä] kääntyä poliittisen tuuliviirin lailla trendikkäimpään suuntaan.
Kristinusko itsessään on trendi ja brändi, joka ei tarvitse minkäänlaisia markkinointia edistäviä innovaatioita. Päinvastoin - juuri kristinuskon tulee toimia [contra libertaristit, monetaristit, John Spong ja Foucault] häilyvien kaupallis-individualististen imagotekniikoiden perimmäisenä yhdistäjänä ja eettisenä ideaalina, jonka ikuisena mallina on teloitettu mutta kuoleman voittanut ja ylösnoussut Jeesus Kristus.
Dixi
PS.
Äänenpainoni alkavat koveta. Katsotaanpa kuinka pitkälle tohdin mennä 'proto-fasistisessa' mentaliteetissani. Siirrynkö kohta perussuomalaisten leiriin [hehheh - no en varmaan, mutta kieltämättä ajoittain liippaa läheltä, mitä tietyn moraalisen asenteen tai asenteellisuuden korostamiseen noin ylipäätään tulee].
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2011/02/politics-of-paradox-by-john-milbank.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/L%C3%A4hdekritiikki
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tekstikritiikki
http://fi.wikipedia.org/wiki/Eksegetiikka
http://fi.wikipedia.org/wiki/Heikki_R%C3%A4is%C3%A4nen
http://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_Myllykoski
http://fi.wikipedia.org/wiki/John_Shelby_Spong
http://www.taivaannaula.org/blogi/?cat=30
