Aave kummittelee tieteessä – memetiikan aave [sitä vastaan on asetuttava, sillä se on vallanhimoinen aave]

Ironmistress kirjoitti päreessään ‘Antipakana’: ‘Mutta memeettinen tyhjiö oli syntynyt. Se odotti täyttymistään, ja lopulta se sitten täyttyi katolisuudella.’

. 

Saa nähdä täyttääkö konservatismi liberalismin jälkeensä jättämän ‘memeettisen tyhjiön’. Voisin toki keskustella aiheesta paljonkin, koska se on eettisesti ja poliittisesti relevantti aihe, mutta en tieteen nimissä. Ironmistress sen sijaan mainostaa itseään [luonnon]tiedeihmisenä. Sitä hän ei kuitenkaan ole. Pikemminkin eräänlainen uusmytologi.

.

Mitään memeettisiä tyhjiöitä ei ole olemassa kuin Ironmistressin arvot ja tosiasiat jatkuvasti sekoittavassa mielikuvituksessa. Mutta mitä muuta näiltä ‘uushylomorfisteilta’ voisi odottaa kuin uusmytologiaa ja uuseugeniikkaa. Itse asiassa memeettinen tyhjiö on vain terminologisesti ‘päivitetty’ ja [pseudo]tieteellisyyteen kätketty, jonkin poliittisen strategian mahdollistava kulttuurinen ‘tila/tilanne’. Sinänsä se on triviaali väite, joka ei selitä vielä yhtään mitään. Mutta. Ensiksi: luonnossa ei ole meemejä, luonnossa on vain geenejä. Toiseksi: meemit ovat sekä metodologisesti että sisällöllisesti aina ihmisen tulkintaa: ‘jälkeenpäin ennustettuja’ eli evoluutioselitysten funktionalistisuuteen väistämättä sisältyviä piiloteleologisia konstruktioita ja siten ennustajansa omia arvointentioita sekä ennakkoluuloja - eivät empiirisesti todennettavia kausaalisia tosiasioita.

. 

Tieteestä on kuitenkin uusmytologin käsittelyssä tehty uskontoon verrattava eettinen auktoriteetti, joka ohjaa meitä ‘etukäteen’ muka oikeaan suuntaan. Jo tai viimeistään 1930-luku kuitenkin opetti meille, mitä uusmytologisoivasta ‘tiede’-asenteesta, jos sen ‘ennustuksia’ langetaan systemaattisesti uskomaan, voi pahimmillaan seurata. Tällaisen asenteen vastamyrkyksi, totuuden puolesta, tarvitaan järkeä eli filosofiaa nimenomaan sen sokraattisessa merkityksessä, olipa tuo totuus sitten sisällöllisesti miten ‘tyhjä’ tahansa – pääasia, että se on ‘lahjomaton, ennakkoluuloton ja itsenäinen’.

.

Liite: ‘Aave kummittelee Euroopassa – kommunismin aave. Kaikki vanhan Euroopan mahdit ovat liittoutuneet pyhään ajojahtiin tätä aavetta vastaan: paavi ja tsaari, Metternich ja Guizot, Ranskan radikaalit ja Saksan poliisit.’ [Kommunistinen manifesti]

*

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kommunistinen_manifesti

http://fi.wikipedia.org/wiki/Mytologia

http://takkirauta.blogspot.fi/2014/06/antipakana.html

http://en.wikipedia.org/wiki/Hylomorphism

http://fi.wikipedia.org/wiki/Hylemorfismi

http://en.wikipedia.org/wiki/Memetics

http://fi.wikipedia.org/wiki/Meemi

Kausaliteetti järkenä ja syy-yhteys luontona eli millä tavoin matematiikka on todellisuuden 'oma' kieli?

Järki ja luonto ovat saman asian eri puolia, jotka yhdistyvät ja realisoituvat Hengessä [ks. Hegelin Hengen fenomenologia].
*
Kirjoitettu kommentiksi Tapanin kommenttiin edellisessä päreessäni.

Tapsa, lue tarkemmin.

'Ymmärrän syy-yhteyden ontologisesti [ei-representoitavissa olevana liikkeenä, jossa todellisuus konstituoituu] - en niinkään teknisenä käsitteenä tai lakina [konstruoituna/representoituna sääntönä, jolla todellisuus konstituoidaan].'

Toisin sanoen pitää erottaa toisistaan a) kausaliteetti, JOLLA todellisuus konstituoidaan ja b) syy-yhteydet, JOISSA/JOINA todellisuus ilmenee.

Kun käytän/-tin kausaliteettia 'ei-murtuneena', tarkoitan ensin mainittua. Jälkimmäinen taas kuvaa tilaa, jossa jotain tapahtuu syy-seuraussuhteina, mutta josta ei voida puhua kuin ensin mainitussa merkityksessä - teoreettisesti.

Jäkimmäisen kaaosta pystytään kyllä kuvailemaan ja kokoamaan matemaattisesti, mutta lopputuloksena näkyy olevan pirstoutunut moniulotteinen multiversumi - eli matemaattisesti kerrottu tieteisfantasia.

Kausaliteetti on ikäänkuin yleiskäsite yksilökäsitteelle syy-yhteys.

Mutta kvanttifysiikka on siis kyseenalaistanut tuon vihonviimeisenkin yleiskäsitteen [jäljellä tosin ovat nominalistien metodiset pelastusrenkaat eli samankaltaisuus, yleistettävyys ja ristiriidattomuus (joskin myös ne kyseenalaistettu matemaattisessa kvanttifysiikassa)].

Silti emme tule toimeen ilman kausalitettia arkisessa elämässämme. Pelkkä syy-yhteys ei nimittäin riitä, koska päivittäisissä toimissamme meillä täytyy olla luottamus siihen, että tietyt asiat tapahtuvat varmasti tietyllä tavalla, eli että kausaalisuus yleisenä periaatteena pätee.

Jos joutuisimme arvioimaan jokaisen yksittäisen syy-yhteyden etukäteen ja erikseen [kuten pyrrhonilainen skeptikko loogisesti aivan oikein tekee], meidän olisi mahdotonta liikkua tai ylipäätään elää kovin pitkään.

Kvanttifyysikko kuitenkin elää juuri pyrrhonilaisessa maailmassa, mutta hänellä onkin käytössään tuo pettämätön pelastusrenkaansa - matematiikka, joka todistaa vaikka A:n Ö:ksi jos vain on tarpeen [mitä nyt vähän alkuehdoista sovitaan, jottei matematiikan perusaksioomiin sisältyvä ristiriita ajaisi laskelmiamme päättymättömiin kehiin jo alkumetreillä].

Tällaiselle ihmiselle kun suodaan hyvien geenien kautta vilkas mutta luova mielikuvitus niin a vot - siinä meillä liki täydellinen tiedemies ;\.

PS 1
Matmatiikan perusristiriita sisältyy luottamukseen todellisuuden ja lukujen välisestä [deskriptiivisestä] rakenneyhtäläisyydestä. Missä määrin matematiikka on väline todellisuuden ymmärtämiseen, kun sen samalla oletetaan olevan todellisuus itsessään toisin sanottuna?

Filosofisesti ajatellen tästä kysymyksestä seuraa psykologismin ongelma jonka ääriratkaisuina voitaneen pitää 'kyklooppi' Hegelin Logiikkaa [syyte: deterministinen pan(psyko)logismi] ja 'medusa' Meinongin 'viidakkoa' [syyte: jos kaikki mahdolliset (mielikuvituksellisetkin) oliot ovat todellisia, maailmasta tulee unen kaltainen hallusinaatio].

Hegelin ratkaisu siirtäisi matematiikan [näin Hegel ei matematiikasta tietenkään eksplisiittisesti väitä; minä teen niin] ja logiikan osaksi Hengen evoluutiota [mikä yksinkertaistaen tarkoittaa historiassa (ajassa) yhteisonä (filosofisesti käsitteenä) inkarnoituvaa energeettistä (jopa vastakohtiensa kautta muuttuvaa) Logos-kyklooppia], kun taas Meinongin mallissa matematiikasta tulee itsenäinen todellisuutta hahmottava, monipäinen medusa tai mustekala lonkeroineen - unenomainen, toisiinsa limittyneitten, useiden maailmojen synkronismi.

Kummassakin mallissa matematiikka ilmentää todellisuutta itsessään: Hegelillä se on kuin syy-yhteyden liikkuva isomorfinen kuva, Meinongilla kuin itsenäinen, villiintymään päässyt virtuaalipeli. - Kummassakaan mallissa ei oleteta, että matematiikalla voitaisiin kuvata todellisuutta siitä erillisenä ja silti objektiivisesti kuten matemaatikot kai yleensä ajattelevat tai ainakin toivovat.

PS 2
Ei ole olemassa joitain omia ajatuksia ikäänkuin ex nihilo - tyhjästä. Kaikki ideat ja teoriat ovat kompilaatioita eli rakentuvat ja/tai ovat muiden ideoiden hybridejä.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Alexius_Meinong
http://fi.wikipedia.org/wiki/Georg_Wilhelm_Friedrich_Hegel
http://en.wikipedia.org/wiki/Hegelianism
http://filosofia.fi/node/2416
http://filosofia.fi/node/2400
http://filosofia.fi/node/2399
http://filosofia.fi/node/3538
http://en.wikipedia.org/wiki/Cyclops
http://en.wikipedia.org/wiki/Medusa
http://philosophy.blogs.com/mc_philosophy/2006/02/hegel_and_god_r.html