Ahneus

Kirjoitettu kommentiksi A-K.H:n kommenttiin päreessäni "Sokrateen ironia ja 'selkään puukottajat'".

***
a-k.h

Moro
Oletko ajatellut, että mainitsemasi ahneus saattaa kuulua perimmältään ihmisen atavistisiin ominaisuuksiin?

RR

Jotta tuohon pystyisi vastaamaan, täytyisi tietää missä vaiheessa ihmiseläimen vaistot muuttuivat siinä määrin järjen kontrolloimiksi, että hän ymmärsi tietynlaisen 'ylettömyyden' nimenomaan ahneudeksi eikä toiminut pelkästään itsesäilytysvaiston/-vietin pohjalta.

Samalla täytyy tietysti muistaa, että ahneutta voi esiintyä vain olosuhteissa, joissa riittää 'kähmittävää'.

Mutta tällaisissa olosuhteissa yhteisö on yleensä aina jo selkeästi hierarkisoitunut, mikä prosessi alkoi neoliiittisella aikakaudella.
Ihmiset alkoivat viljellä maata asettuen asumaan pysyvästi tietyille alueille, jolloin tuotannosta alkoi kertyä ylijäämää, joka saattoi toimia ahneuden kohteena ja välineenä.

Yleensä ahneuden kohde on aina myös väline jonkin sekä yksilöllisesti (1: turhamaisuus, saituus) että yhteisöllisesti (2: valta, kunnia) vahvemman päämäärän saavuttamiseksi tai syvemmän motiivin tyydyttämiseksi (siis 1 ja/tai 2), vaikka se onkin myös täysin itsenäinen pahe.

Papeilla ja heimojen päälliköillä sukulaisineen oli valta. Alamaiset tekivät työt ja maksoivat vieläpä 'suojelurahaa'/veroa hallitsijalle.
Näin ollen 'eräät' ovat aina voineet olla ahneempia kuin toiset, koska heillä on valta 'verottaa' heikompiaan.

Ahneus ymmärrettäköön noin yleisesti ottaen ylettömyydeksi - kerskakulutukseksi tai vastaavaksi: ihminen hankkii itselleen mammonaa, jota hän ei millään muotoa tarvitse muuten kuin siis vallanhimonsa ja turhamaisuutensa tyydyttämiseksi.

Muistanetko sosiologi-ekonomisti Thorstein Veblenin kirjan The Theory of the Leisure Class ja hänen luomansa nykyään hyvin tunnetut määritelmät/käsitteet conspicuous consumption and leisure (kerskakulutus ja vapaa-aika - nimenomaan conspicuous leisure).

*
Petoeläimethän tappavat vain sen, minkä tarvitsevat. Tosin esimerkiksi oravat jemmaavat käpyjä ym. niin ylettömästi, etteivät aina edes muista kaikkia kätköpaikkojaan, joskin sekään ei ole ahneutta vaan äärimmäistä itsesäilytysvaiston ehdollistamaa käyttäytymistä.

Mutta ahneus ei selvästikään ole mikään tahdosta riippumaton halu, vaikka sitä onkin usein vaikea hillitä - olipa se sitten vaikka minun kirjojen ostoon kohdistuvaa himoani (kts. PS).

Eläimillä tuskin on minkäänlaista tahtoa ja niiden halukin lienee lähinnä vaistoa ja enintään viettiä, mutta ainakaan niillä ei ole kykyä reflektoituun eli kielellisen ajattelun kautta ilmaistuun tahtoon/haluun.
Varoitus- uhka- kiima- ynnä muut signaalit eivät ole kielellistä (semanttista) reflektiota.

Ahneus on siis tietoista turhamaisuuden ja 'lisää saamisen'-halun tyydyttämistä jonkin tavaran tai pelkän rahan keräämistä varten.

Tietysti myös yletön kuluttaminen siinä merkityksessä, että ostetaan joka vuosi vaikka uusi kännykkä tai jopa uusi auto, on oire ahneudesta, koska ahneudesta hankittu ei ole tarpeesta tai tarpeeseen hankittu.

Ahneus tulisi kuitenkin kyetä erottamaan addiktiosta, jolloin ihminen on tullut riippuvaiseksi kuluttamastaan tai keräämästään tavarasta.

'Puhdas' ahneus on häikäilemätöntä ja laskemoivaa. Sen vuoksi se on pikemminkin vallankäyttöä kuin addiktiota.

Korostan kuitenkin uudestaan, että erottelu vallan, ahneuden ja addiktion välillä ei ole helppo. Nämä ovat vain yleisiä linjauksia.

*
Vastaan kysymykseesi näin. Ahneus on jotain nimenomaan ihmiselle ominaista. Karhu tai susikin tappaa ylettömästi/tarpeettomasti yksilöitä esimerkiksi lammaslaumassa, kun se menee 'sekaisin' veren hajusta ja helposta saaliista.

Voit aina kysyä, etteikö sitten ahne tai saituri ole mennyt jotenkin sekaisin etenkin rahasta ja ylipäätään mammonasta ja siihen liittyvästä vallasta, mutta tähän minä en osaa vastata.

Tuntuisi kuitenkin luonnolliselta ajatella, että mitä vahvempi on affektiivinen sukulaisuus 'veren hajusta' sekaisin menneen petoeläinen ja 'rahasta huumaantuneen' ihmisen välillä, sitä suuremmalla syyllä voisimme pitää ahneutta atavistisena taipumuksena.

Mutta kyseessä on - vielä kerran sanottuna - ylen komplisoitu erottelu. Kysykäämme neuvoa Petri Järveläiseltä - tunneteorioitten spesialistilta.

*
PS. Tässä yhteydessä on relevanttia puhua tahdon vapaudesta, vaikkei tiukasti ottaen vapaaseen tahtoon uskoisikaan, sillä tässä tahdonvapaus ymmärretään emotionaalis-sosiaalis-käytännölliseksi luonnehdinnaksi kyvystä harkita tekojensa seurauksia, ei metafyysis-teoreettiseksi määritelmäksi mentaalisen ja fysiologisen välisestä suhteesta.