Erään rakkausrunon ei-kvantitatiivinen selitys

Kirjoitettu kommentiksi Eufemian päreeseen "Verrattu rakas".
*
You are too beautiful, my dear, to be true
And I am a fool for beauty
Fooled by a feeling that because I have found you
I could have bound you too
You are too beautiful for one man alone
For one lucky fool to be with
When there are other men
With eyes of their own to see with

Love does not stand sharing
Not if one cares
Have you been comparing
My every kiss with theirs
If, on the other hand, I’m faithful to you
It’s not through a sense of duty
You are too beautiful
And I am a fool for beauty

You are too beautiful
And I am a fool for beauty
*
Mitä ihmettä te oppineet naiset taas höpäjätte?!

Tässä laulutekstissä mies kiemurtelee oman hullaantumisensa aiheuttaman mustasukkaisuuden melankolisessa epätoivossa, koska tietää, että rakastettu on kauneudessaan ja viehättävyydessään monen muunkin haluama.

Rakastuminen on aina enemmän tai vähemmän 1) omistushaluinen 2) sadomasokistinen ja jopa lähes 3) psykoottinen tila, jossa luonnollisen narsismimme ylläpitämiä minuudentunteen rajoja koetellaan ja vahvasti.

(Kyllä - juuri sitä se on, eikä tässä ole kyse nyt vain minun 'mielenterveyspisteistäni' ja niiden määrästä tai laadusta. Jos arvon ladyt (eufemia', 'tulilintu') kokevat toisin, he eivät liene 'oikeaa' rakkautta vielä kokeneetkaan.)

Tuon sadomaskismin vallassa oleva mies kyselee, onko rakastettu jo ehtinyt verrata hänen suudelmiaan muiden vastaaviin ja vaipuu mustasukkaisuuksissaan eräänlaiseen platonisen toivon ja epätoivon 'askeesiin', jossa voi säilyttää paitsi rakkauden myös uskollisuuden.

Se on fantisoitu tila/maailma, jossa saavuttamattomaksi koettu rakkaus kyetään ikäänkuin säilyttämään kuvitteellisesti oman uskollisuuden kautta.

Sillä tavoin myös pyritään äärimmäisellä tavalla vetoamaan rakastettuun osoittamalla, miten 'pyhä' ja korvaamaton tästä on rakastavalle tullut.

Myös edellä sanottu lienee tuttua rakastavaisille kaikkein hullaantuneimmilla hetkillä: 'ma iäti sua raaakastan, vaik hylkäisitkin mut noitten toisten takia.'

Tässä mitään arbitraarisia kvantiteetteja tai määrällisiä erotteluja tarvita runon selitykseksi.
Silloin mennään pseudointellektuelismin suohon niin syvälle, että sukat kastuu, vaikkois saappaat jalassa tai jotain siihen suuntaan (oli ehkä hieman ontuva vertaus...).
*
Tai okei - olkoon sitten. Minä olen mies ja teen väistämättä miehen tulkintoja rakkaudesta, mutta luulenpa, ettei moni mies tekisi tuosta runosta tulkintoja lainkaan.

Ei se välttämättä osaa, eikä se monestikaan kykene kohtaamaan omia tunteitaan verbaalilla tasolla.
Minun ajatusmaailmani on toisenlainen.

Kuten William Blake kirjoitti (tämä voisi olla suoraan Nietzschen kynästä): 'He who desires but acts not breeds pestilence.'

'Act' on tässä ymmärrettävä myös verbaalin ilmaisun 'aktiksi' - 'sanan ja sanojen teoksi'.