Keskeneräisiä kommentteja teologiasta

‘We’re on fire. We may not know it but we’re on fire, and we have to put that fire out. We’re burning with desire. We’re burning with craving. Everything about us is out of control.’ [Buddha].
*

The Waste Land, III The Fire Sermon (loppusäe)

To Carthage then I came
Burning burning burning burning
O Lord Thou pluckest me out
O Lord Thou pluckest
 
burning

*

T.S. Eliot siteeraa Augustinusta Buddhan Tulisaarna otsikkonaan: 'Oi Herra, sinä tempaat tulesta.' [Autio maa].

.
I

Kommenttiluonnoksia Ironmistressin päreeseen Kalvinismin seitsemän ongelmaa:

1

Olen kirjoitellut itselleni kommenttiluonnoksia käydystä keskustelusta - en niinkään Ironmistressin käsityksestä kalvinistien Jumalasta, joka todella on sadisti ainakin/mm. predestinaatio-opin perusteella [josta emme voi tietämällä mitään tietää], jos nyt välttämättä halutaan kuvata Jumalaa inhimillisillä ominaisuuksilla [mutta mitä muuta on Jobinkaan kirjan Jumala kuin ihmisellä leikittelevä sadisti, hirveä Isä/Äiti, josta lapsi ei kuitenkaan voi luopua, koska silloin hän jäisi täysin yksin maailmassa].

*

Anonymous ja HepOnen[?] kirjoittavat mielestäni täyttä asiaa mitä esim. pelastuksen ja valinnan sekä predestinaation problematiikkaan tulee. Predestinaatio on paljon älyllistä sotkua ja turhaa väittelyä aiheuttava näennäisongelma, jolla on turha riivata itseään. Jos pelastus on ennalta määrätty joko periaatteella a] jotkut pelastuvat [myöhempi Augustinus ja kalvinismi] tai b] kaikki pelastuvat [nykyään liberalistinen teologia], niin on aivan sama, mitä teen ja sillä siisti, koska tuomio on jo julistettu [niinpä kalvinistien menestyksen teologia on (sinänsä lamaannuttavan) predestinaatio-opin kavaltamista]. 
.

Ennalta määräämisessä ihmisen moraaliselta vastuulta katoaa motiivi ja insentiivi. Asiasta ei kannata keskustella enempää, ellei sitten aleta Raamatun lauseisiin vedoten käydä retoris-hermeneuttista saivartelupeliä [joka on lopulta tarkoitus itsessään ja jonka katoaa historiallisen tulkinta-relativismin hämäryyteen], koska vapaan ratkaisuvallan ja ennaltamääräämisen ongelmat eivät ratkea loogisesti, ellei valinnanvapauden ja predestinaation käsitteellisiä kriteereitä höllennetä niin pitkälle, että melkein ‘kaikki käy’, mikä ei tietenkään ole enää teologiaa vaan lähinnä postmodernia politiikkaa.

*

Se, mitä Raamattu itsessään sanoo Jumalasta, ei sovellu suoraan suoraan tähän päivään, mutta silti tietty teologian peruslogiikka säilyy niin kauan kuin kristinuskoa voidaan vakavasti ottaen [dogmaattisesti] kristinuskoksi nimittää. Mutta jo reformaatio ajautui niin suureen hajaannukseen ja eroon vanhasta kirkosta, ettei sitä varsinkaan modernistisen maallistumisen jälkeen aina viitsisi kirkoksi tai edes kristinuskoksi nimittää. Kun instituution auktoriteetti katoaa, se menettää lopullisesti myös uskottavuutensa.

*

Pelastuksen ja valinnan ongelmaa pitää pohtia erikseen. Avainterm[e]iksi olen siihen ajatellut syyntakeettomuuteen asti luokiteltavaa intohimoista epävarmuutta, joka ajaa ihmisen joko halujensa orjaksi [esim. Augustinus ennen lopullista kääntymistään] ja/tai desperadoksi, joka maailmaan [ehkä jopa elämään] pettyneenä hylkää kaikki lopulliset ratkaisut, joita uskonnollis-metafyysiset markkinat ovat tarjoamassa olemassaolon mielekkyyden takaamiseksi.
.

Augustinus kääntyi/’käännettiin’ [‘ Oi Herra, Sinä tempaat tulesta’] kristinuskoon, mutta Räsänen tuskin kääntyy. Miksi? Vastaukseksi tarjoan jälleen Ivan Karamazovin logiikkaa: en halua pelastua, jos Jumala samalla sallii pienen lapsen tahallisen kidutuksen ja kuoleman. Ivan ikään kuin heittää ‘pelastuspallon’ takaisin Jumalalle, mikä merkitsee, että pelastuksen ‘ehdot’ on arvioitava moraalisesti uudelleen myös Pelastajan/Luojan näkökulmasta käsin.

Luoja ei siis ole kaikkivaltias,-tietävä tai –hyvä. Itse asiassa Hän on yhtä paljon ihmisen luomus kuin modernin fysiikan matemaattis-tutkimukselliset metodit/välineet, joilla ymmärrämme todellisuutta, ovat ihmisen innovaatioita. Tästä seuraa, että myös moraali on viime kädessä ihmisen ymmärryksen luomus samassa merkityksessä kuin Kantin kategorinen imperatiivi on analoginen luonnonlakien kanssa. On sitten toinen asia, miksi luonnonlait pätevät aina, mutta ihmisen moraaliset käytännöt vaihtelevat kulttuureittain.

*

Jumalan olisi ollut turhaa luoda itsensä kanssa identtinen olio, koska silloin hän ei oikeastaan olisi luonut ihmistä lainkaan. Piti siis luoda olio, joka voi arvioida omaa eksistentiaalista tilannettaan suhteellisen itsenäisesti ja siten myös kieltäytyä ja kääntyä pois Jumalasta. Ilman tätä mahdollisuutta teologia olisi pelkkää toistoa [mitä se liturgiana tietysti onkin varsinkin itäisessä kirkossa] ja/tai kaikki-pelastuvat-sanahelinää [moraalirelativistinen liberaaliteologia], jossa perusongelma on kuin onkin vapaaksi arvioidun tahdon olemassaolo, koska liberaali ei voi kieltää tahtoa ja silti hänen pelastus-utopiansa toteutumisen kannalta subjektiivisen tahdon merkitys on de facto tarpeeton, koska kaikki pelastuvat [yhtä tarpeeton se on kalvinismissa, jossa pelastuvat on valittu jo etukäteen eli vetoaminen menestykseen ei ole muuta kuin peräti röyhkeää hybristä – itse asiassa kuolemansynti dogmin kannalta]. 
.

Niin itäisen mystiikan kuin yltiöliberaalisen teologian ajatus kaikkien pelastumisesta [myöhempi Augustinus ja kalvinismi sijoittuvat ikään kuin näiden kahden väliin] edellyttää kärjistetysti sanottuna vapaan tahdon ja subjektin mitätöimistä/katoamista. Itäisen teologian kulttuuriantropologinen ja kielellis-ontologinen perinne juontuu Aasiasta, jossa monista kielistä puuttuu suoraan subjektia merkitsevä sana [teon subjekti ilmenee/ilmaistaan kiertoilmaisuilla ja lauseyhteyden avulla]. Läntisen liberaaliteologian soteriologinen eetos sen sijaan on a] maallistuneen protestanttisen perinteen, b] humanistisen poliittisen liberalismin ja ] romanttisen maailmankatsomuksen hybridi.
.

Kyseessä on entisten viherhippien eli nykyisen oikeistokeskiluokan tapa- ja nimikristillinen versio universaalista [seksuaalisen ym.] vapautumisen itämaisesta meditaatio-kultista, joka on vuosien mittaan sulautunut menestyksen teologiaan [eikö tämä ole jo pikemminkin silkkaa synkretismiä kuin ‘alkuperäistä’ kristinuskoa? [ks. David Bentey Hart: Religion in America: Ancient and Modern].

*

Abrogaatio-oppi merkitsee lopulta samaa kuin postmoderni relativismin periaate ‘anything goes’ [Feyerabend tosin tarkoitti sloganillaan tieteellisiin innovaatioihin johtavien metodien pluralismia, ei niinkään eettistä relativismia], koska siinä opin annetaan muuttua muotien, poliittisten suhdanteiden [ehkä jopa pörssikurssien] ja ties millaisten mentaalis-kulttuuristen oikkujen vaikutuksesta pragmaattisesti ‘soveliaampaan’ suuntaan. Mutta abrogaatio-periaatteen voi perustellusti sanoa myös noudattavan predestinaatio-opin sisäistä logiikkaa. Kun pelastus ja kadotus on ennalta määrätty, on ihan sama, mitä ihminen tekee – teki hän sen sitten lähimmäisilleen, itselleen tai kristinuskon dogmatiikalle. Abrogaatio-oppi on poliittista teologiaa, joka elää pelkästään teologis-kulttuurisia markkina- ja valtasuhdanteita ennakoiden ja niihin reagoiden [esim. J. S. Spong]. 
.

2

'että Jumalan empatian puute on aika ilmeistä ja toisaalta voitaisiin sanoa, että Jumala kärsii laaja-alaiseen kehityshäiriöön kuuluvasta asperger oireyhtymästä (Jumalalla on kyllä riittävästi voimaa, mutta kyky ymmärtää ja kommunikoida kypsästi puuttuu). Jumala ei siis välttämättä olisi paha ja ilkeä sinänsä, vaan sellainen kuin kaikkivaltiuden ja asperger oireyhtymän kombinaatiolla varustettu persoona voisi olla.'
.

Onko hellenistinen 'divine apatheia’-käsitys, läntisempi[?] ‘kärsivä/rakastava Jumala’-käsitys sekä myöhäisvaiheen Augustinuksen ja kalvinistien ‘sadistinen jumala’ diagnosoitu nyt uudestaan nämä kolme 'luonnehäiriötä' yhdistävällä ‘divine asperger’-diagnoosilla? Hehheh. Ihminen se osaa kehitellä Jumalasta oman [epäjumalan]kuvansa – käsitteet vain vaihtuvat. Aiheesta löytyy asiaa esimerkiksi:
.

http://www.firstthings.com/article/2007/01/does-god-suffer-6

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/33750/paavalil.pdf

***

http://actuspurunen.blogspot.fi/2008/07/oi-herra-sin-tempaat-minut-tulesta-kuin.html

http://en.wikipedia.org/wiki/Fire_Sermon

http://secularbuddhism.org/2012/02/27/whats-burning-in-the-fire-sermon/

http://www.bartleby.com/201/1.html

http://en.wikipedia.org/wiki/John_Shelby_Spong

http://davidbhart.blogspot.fi/2007/11/all-culture-arises-out-of-religion.html
.

II

Anonymous kirjoitti Ironmistressin päreessä Kalvinismin seitsemän ongelmaa: 
.

'Pelastus on Jumalan teko joka on itseasiassa jo tehty (Jeesuksen sovitustyö), sen voi joko hyväksyä tai hylätä omalta osaltaan. Siitä voiko ihminen tehdä valinnan itsenäisesti vapaasta tahdosta (katolinen, evankelikaalinen, helluntailainen jne jne versio), vai onko sekin Jumalan vaikuttama valinta (luterilainen) tai peräti ennalta määrätty (kalvinistinen, hieman hassu tulkinta) voidaan sitten käydä kokonaan oma teologinen keskustelu mutta nähdäkseni kalvinistista versiota ja sinun väittämääsi arpapelistä ei voida ainakaan Raamatun kokonaisilmoituksen mukaisesti perustella tekemättä väkivaltaa alkuperäisille teksteille.'
.

Tämä anonymous puhuu täyttä asiaa sekä tässä että muualla kommenteissaan. Minun kannaltani ongelma on siinä, voiko kysymystä valinnasta pitää aitona kysymyksenä lainkaan vai onko kyseessä ‘pelkkä’ kielen eli logiikan ja retoriikan rakentama representaatio-kulissi – eräänlainen maaginen teatteri, johon a] otan henkilökohtaisesti eli aktiivisesti osaa, b] jään passiivisemmaksi katsojaksi tai c] pysyn kokonaan poissa [ei kiinnosta?] näistä ‘bailuista’.
.

Voidaan kysyä, onko olemassa mitään uskomusjärjestelmää, joka ei olisi rakentunut kielessä? Ei ole, joten naivi empirismi [havainto itsessään paljastaa enemmän (materiasta tai Jumalasta – miten vain) kuin havainnon representaatio eli kieli] ei ole relevantti vastaväite tässä[kään] tapauksessa. 
.

Minulle jää henkilökohtaisesti jäljelle ensin toinen ja lopulta kolmas positio, jossa jätän valinnan yksinkertaisesti tekemättä, koska en osaa päättää kumman vaihtoehdon valitsen. En silti Buridanin aasin tavoin kuole nälkään, koska yritän elää ‘autenttista’ elämää sitoutumatta Kristukseen silti kieltämättä häntä älyllisesti yksisilmäisten ateisti-naturalistien tavoin. 
.

Hyväksyn epävarmuuteni. Muuta minulla ei ole. En ymmärrä, mitä usko merkitsee, en sitä, mitä tarkoitetaan Jumalalla, enkä myöskään elä siinä odotuksessa, että jonain päivänä tulisin ymmärtämään [mikä ei ole ihan sama asia kuin tietäminen; en ole agnostikko]. Ehkä olen syyntakeeton, eivätkä syyntakeettomat ole vastuussa uskostaan tai epäuskostaan. 
'

Jos nyt joku vaatimalla vaatii minua uskomaan, väitän, ettei hän itse sisimmässään usko, koska pelkää omaa epävarmuuttaan, mutta minusta hän ei tule saamaan ideologiseksi vallanhaluksi muuttuneen epävarmuutensa lakeijaa. Syyntakeetonta ei voi käännyttää, mutta hän saattaa kyllä ‘käännyttää’ uskossaan liian varmoja.
.

III

Anonymous kirjoitti Ironmistressin päreessä Kalvinismin seitsemän ongelmaa:
.

'Pelastus on Jumalan teko joka on itseasiassa jo tehty (Jeesuksen sovitustyö), sen voi joko hyväksyä tai hylätä omalta osaltaan. Siitä voiko ihminen tehdä valinnan itsenäisesti vapaasta tahdosta (katolinen, evankelikaalinen, helluntailainen jne jne versio), vai onko sekin Jumalan vaikuttama valinta (luterilainen) tai peräti ennalta määrätty (kalvinistinen, hieman hassu tulkinta) voidaan sitten käydä kokonaan oma teologinen keskustelu mutta nähdäkseni kalvinistista versiota ja sinun väittämääsi arpapelistä ei voida ainakaan Raamatun kokonaisilmoituksen mukaisesti perustella tekemättä väkivaltaa alkuperäisille teksteille.'

*

Kiitos anonymous. Kirjoitat tässä kuten jokaisessa kommentissasi täyttä asiaa – loogisesti pätevää ja raamatullisesti perusteltua [en sano tätä asiantuntijana vaan 'amatöörinä']. Itse yritän kiemurrella valinnan ongelmasta vetoamalla eräänlaiseen täydellisestä epävarmuudesta johtuvaan syyntakeettomuuteen, mutta tavallaan juuri sellainen ‘olotilahan’ on otollinen ‘ottaa Kristus vastaan'. Vertaan sitä murrosikäiseen, jonka maailmankuva ja –katsomus hapuilee ties missä, ottaa ja saa vaikutteita monelta suunnalta, kunnes ehkä löytää tukevan tuntuisen perustan. Tai ihminen, joka ei ihan vielä ole rakastunut, mutta joka on valmis rakastumaan. Hän on epävarma eikä ehkä vielä edes tiedä, kuka on hänen rakastettunsa, mutta hän odottaa ja mahdollisesti etsiikin. Silti hän on kuin sumussa eikä näe tulevaisuuteen, ei tiedä kehen voisi luottaa niin paljon kuin rakkaus edellyttää [eli määrättömästi] eikä toisaalta uskalla rakastua täysillä ja luottaa juuri siksi, että rakastaa eikä päinvastoin [pelkkä luottamus ei ole rakkautta].

*

Käsittämättömän ja kauhistuttavan hämmennyksen vallassa [maailman indifferenssin uhatessa murtaa ’ymmärrykseni muodot’ eli identiteettini/minuuteni] huudan apua, jonka luonnetta en myöskään/tietenkään voi kerta kaikkiaan ymmärtää, koska saavuttaakseen minut ja vakuuttaakseen minut sen täytyy ylittää omat voimani ja älyni, joka uhkaa murtua sisäisessä ja ulkoisessa kaaoksessa. Eiköhän kääntymystä voisi tässä kohtaa kuvata eroottisia konnotaatioita sisältävällä määrityksellä – Jumala ‘ottaa minut’, jos on ottaakseen. 
.

Minun kaltaisellani ‘syyntakeettomalla ja täysin epävarmalla [en usko loogisiin (Pascalin fideismi) tai tilastollisiin todennäköisyyksiin (Dawkinsin ateismi)] joskin ehkä intohimoisella nihilistillä’, joka ei siis kiellä Jumalaa vaan Ivan Karamazovin tavoin palauttaa tälle pääsylippunsa, koska uskon/pelastuksen hinta on hänen mielestään liian kova [yhdellekin pienelle lapselle aiheutettu tahallinen kärsimys], ei liene muuta vaihtoehtoa kuin tuo tulesta tempaaminen, sillä omaehtoisesti hänen tahtonsa ei kiinnity mihinkään lopullisesti ilman, että jokin ‘korkeampi voima’ asettaa hänelle jumalallisen ‘viitepisteen’ eli uskonnollis-ideologisen alkuehdon tai peruskoordinaatin, josta käsin hän voi ajatella/ymmärtää pelastusta, hyväksyä sen ja sitoutua siihen. 
.

Mitä edellä määritellyssä tapahtuu todella – fenomenologisesti, sitä en osaa enkä edes uskalla relevantimmin kuvailla. Olen kielen varassa ja kieli on representaatiota – siis platonilaisittain eräänlaista todellisuuden epätäydellisempää toistoa ellei jo peräti vääristynyttä kopiota. Ehkä asian/muutoksen voi kuvata eksakteimmin matematiikalla ja biteillä, mutta silloin on jo väistämättä menetetty autenttisen/alkuperäisen ajan presentistinen hetki, ja kun menetetään presentistinen aika [jota ei siis voi korvata merkeillä, numeroilla ja fysiikan laeilla; ‘aika on entropian gradientti’, ei ole kuvaus koetusta, presentistisestä ajasta vaan ajan kaavamainen määritys, toisin sanoen eri ontologis-kategorisen tason kuvaus kuin presentistinen aika], menetetään historia sellaisena kuin se tapahtui ja kun menetetään alkuperäinen ajallinen historia, menetetään ihmisen kokemuksellinen ja intentionaalinen ulottuvuus, joten se siitä matemaattisen mallinnuksen ja tekoälyn ‘hyödystä’ esim. uskonnon ja Jumalan ‘havainnoinnissa’. 
.

Lukekaa Platonia. Aristoteleen oivallukset on jo puristettu tyhjiin [paitsi ehkä Metafysiikan suhteen].

*

'Oi Herra, sinä tempaat tulesta!'
.

Augustinus on täynnä intohimon kaaosta ja hämmennystä, eikä hänen elämässään ole mitään suuntaa, koska halut vievät häntä yhä syvemmälle lihan oikuttelevaan hulluuteen [hän palaa himosta]. Viimein hänet temmataan [Jumala tempaa] pois – palavana – toisin sanoen hän saa mahdollisuuden ja pelastuu sisäiseltä tuhoutumiselta ja näivettymiseltä.
.

Luultavasti on niin, että ihminen voi omalta osaltaan hyväksyä pelastuksen eli Jeesuksen sovitustyön [Kristuksen sovitusuhrin takia enää ei tarvitse uhrata ketään eikä mitään; laki ei enää ole pelkkä ulkoinen pakko absurdeine detaljeineen vaan siitä on tullut sisäinen, universaali normi (omatunto)] täydellisen epävarmuuden ja miltei syyntakeettomuuden tilassa, mutta ei koskaan ilman intohimojen turbulenssia. 

.....

IV

http://www.hermitary.com/solitude/eckhart.html [lopullinen ratkaisu Jumalan ja ‘vastaavien’ mysteerien ongelmaan]
*

http://takkirauta.blogspot.fi/2013/02/kalvinismin-seitseman-ongelmaa.html

http://takkirauta.blogspot.fi/2013/02/lilja-ruusu-ja-tulppaani-eli-kuinka.html

http://takkirauta.blogspot.fi/2013/02/paivan-mietelma_21.html