Kuvassa ei-fasistinen Johtaja(Kielimafia pohtii, mahdanko olla faskisti vai kommari tehden jotain tarkennuksia + PS. - klo: 19.35.)
*
Homo Garrulus kirjoitti edellisessä päreessäni:
'Keep your friend close, but your enemy even closer'- olen tehnyt sitä elämässäni kun olen edelleen naimisissa:)
*
Hehheh! Taisit tulkita päreeni perusideaa jotakuinkin oikein.
*
Ensinnäkin pitää muistaa, että huolimatta yleismaailmallisesta pätevyydestään ja poliittisen käsitteen määrittelyn terävyydestään Schmittin ajattelu on sidottu myös aikaan ja paikkaan (1920-luvun Saksa). Se on kunnianhimoinen yritys saattaa Weimarin tasavallan epävakaat olot järjestykseen desisionistisen päätösteorian, suvereenin asemaa ja etenkin suvereenia poikkeustilan laillisena julistajana koskevan valtiosäännön avulla.
Olen silti (enkä syyttä) vähän hakusessa tuon schmittiläisen ystävä/vihollinen-jaottelun kanssa, joskin lähtökohta on selkeä: machiavellistis-hobbesilainen periaate, jonka mukaan politiikka ja valtio perustuu aina oletetun vihollisen olemassaololle, jota yleisestä järjestyksestä huolehtiva suvereeni pystyy vastustamaan, ja jonka se pitää kurissa.
Entä kuka/mikä on suvereeni, joka perustaa valtion ja ilmentää poliittista tahtoa - (myös rousseaulaista kansan yleistahtoa), sitä pitää pohtia (siitä pitää jopa keskustella ;\]) pitkään ja hartaasti.
Tässä pohdinnassa törmätään tietenkin väistämättä poliittisen representaation eli poliittisen päätöksenteon välittyneisyyden mekanismien takana sekä noissa mekanismeissa itsessään piileviin, juridisella jargonilla siloteltuihin ennakko-oletuksiin ja - jos ei suoranaisiin valheellisuuksiin niin ainakin vaiettuihin tulkinnanvaraisuuksiin, poliittisen korrektiuden lattealla kielellä ilmaistuna.
Liberaalidemokraattisille eli oikeuspositivistiselle normiuskovaisille haluan (koska he pitänevät minua kommunisti-fasistina) painokkaasti sanoa, että minä en halua vallan keskittyvän liikaa yhden ihmisen tai ryhmittymän käsiin yhtä vähän kuin pidän siitä, että politiikka laimenee pluralistis-muka-demokraattiseksi 'viihdepeliksi' ja saivarteluksi vailla mitään selkeitä, aatteellisia linjoja, mikä johtaa (on johtanut) siihen, että todelliset päätökset tehdään lopulta aina kasvottomien teknokraattien ja asiantuntijavaliokuntien valmistelevissa elimissä, jotka enemmistöhallitus sitten runnaa läpi ilman, että tässä prosessissa olisi puhuttu vakavasti sanaakaan niistä arvoista, jotka päätöksenteon taustalla vaikuttavat.
'Kone alkaa toimia itsestään', kirjoitti Schmitt weberiläisittäin (Max Weber oli Schmittin opettaja).
Toisin sanoen kaiken poliittisen 'eliminoiva' byrokraattis-teknis-organisatoris-taloudellinen mekaniikka on syrjäyttänyt poliittisen representatiivisuuden. Enää ei ole ketään eikä mitään, joka edustaisi kansaa tavalla, joka antaa sen eri äänille poliittisen tahdonilmauksen yhtenäisimmän muodon. - On vain koneisto, jota pitävät yllä nappia painavat, puoluekuriin ohjelmoidut retoriikka-automaatit, jotka ovat saaneet kansalta edustajuutensa esiintymällä 'onnistuneesti' television eri viihde- ja peliohjelmissa.
Muistutan, että Schmitt ei tarkoita poliittisella puoluepolitiikkaa vaan jotain paljon suurempaa: valtiota, suvereenia, kansaa, ystävä/vihollinen antiteesiä. Näiden käsitteellisten realiteettien perustalle rakentuu ihmisten välisiä konflikteja/antagonismeja yhdistävä poliittinen tahdonilmaus ja poliittisen päätöksen akti.
Poliittista tahdonilmausta ei siis Schmittin mukaan voi - ilman poliittisen sinänsä muuttumista joksikin muuksi kuin politiikaksi (esim. viihteeksi) - muuntaa mielipide-, normi-, ja äänestysbyrokratiaksi.
Rajoittamaton liberaali pluralismi, jota teknoraattis-byrokraattinen yhteiskunta-automaatti organisoi versus legalistisen päätösteorian perustalle rakennettu poliittinen representaatio eli poliittisen tahdon symbolisen edustuksen korostaminen etenkin suvereenin poikkeustilavaltuuksia lisäämällä: siitä Schmittissä on kyse, kuulostipa tämä sitten miten fasistiselta tahansa.
Itse vertaan schmittiläistä konetta maallistuneseen luterilaiseen kirkkoon tai kansalaisuskontoon, jossa kukaan ei enää usko siihen, mitä se edustaa tai että se, mitä se edustaa eli Jumala, on missään muodossa lainkaan olemassa.
Eräs Zizekin vitsivaraston käytetyimmistä esimerkeistä kuvaa tätä tilannetta hyvin: 'Fyysikko Niels Bohrin asunnon ulko-oven yläpuolelle oli naulattu hevosenkenkä. Kolleega kysyi hieman ihmeissään, että et kai sinä tuohon taikakaluun usko? Bohr vastasi: En tietenkään, mutta olen kuullut, että se toimii, vaikkei uskoisikaan.'
Tällaista on ihmisten usko (ideologia) nykyään - uskoivatpa he sitten muka Jumalaan tai siihen, että kasvatus sisältää luovuttamattomia ja pysyviä arvoja, jotka pitää pystyä siirtämään jälkikasvulle niin, että se myös sisäistää ne eikä ainoastaan noudata/toista niitä pelkästä rangaistuksen pelosta ja teennäisesti, ikäänkuin protokollan muodollisesti velvoittamana ja siten lopultakin omaa yksityistä hyötyään egoistisesti tavoitellen (vaikka perusarvoihin uskomisen pitäisi ilmentää nimenomaan ei-egoistista, ihmisiä yhdistävää poliittista peruslähtökohtaa!).
Ei! Mitään tällaista Jumalaa, Arvomaailmaa tai Politiikkaa ei enää ole, koska kone alkaa toimia itsestään - ilman meitä, meidän puolestamme. Me kyllä luulemme olevamme aktiivisia vaikuttajia täällä netin anarkistisessa demokratiassa eli lähes täydellisessä sanomisen vapauden sfäärissä, mutta tämä luulo on pelkkä harha, jota mediaviihde ja viihdemedia pitää kaupallisesti yllä.
Puhumme paljon, mutta puhumme mitättömistä asioista. Ja juuri tuo keskustelun tason alamittaisuus minua pännii.
*
Jopa monet fiksuimmista ja lukeneimmista luulevat, että osoittaa syvällisyyttä osata argumentoida jonkun kaavan mukaan - malliesimerkkinä papukaijamaisesti yhtä ja samaa mantraa toistava Ironmistress, joka deterministisen newtonilaisen mekaniikkansa törmätessä paradokseihin kuitenkin yhä kieltää indeterminismin mahdollisuuden ovelasti myöntämällä Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen (jonka mukaan sattuma on kuin onkin kalkyloitavissa mutta epätarkasti; - on siis olemassa todennäköinen sattuma, josta havainnoitsijan aiheuttama vääristymä on osattu laskennallisesti poistaa /rr ;\) - varsinkin silloin, kun tulee kyse tietoisuuden ontologisesta perustasta. - Mistress ei ymmärrä dialektisesta ajattelusta ja päättelystä juuri mitään vaan pelaa kuolleilla muodoilla eli numeroilla, kaavoilla ja mallinnuksilla.
*
Ei! Todellista syvällisyyttä on pitää oma päänsä - olla itsepäinen ja etsiä omaa näkemystään vaikka iskisi päätään seinään.
(Saattaa toki olla niin, että minä ja Ironmistress olemme yhtä itsepäisiä molemmat, mutta juuri siksi ajattelutapojemme onkin mahdotonta kohdata toisiaan minkäänlaisen - ei edes Heisenbergin epätarkkuuperiaatteella lasketun - planeetan kiertoradalla.)
Miten vähän uskonkaan julkisen keskustelun vaikuttavuuteen/legitimoivuuteen edes puoluepoliittisissa kysymyksissä ja etenkin sen 'kykyyn' ilmaista kansan todellista poliittista tahtoa.
Paradoksaalisinta tässä kuitenkin lienee se, että mikäli poliitikot - kuten aivan liian usein tässä mediapelleyhteiskunnassa käy - noudattavat yleisen mielipiteen linjaa, sitä varmemmin he näyttäisivät kadottavan otteensa poliittiseen aatteellisuuteen - lukuunottamatta tietysti kokoomuslaisia, joiden (ainakin valtiovarainministeri Kataisen) ainoa aate tai peräti hyve on raha voittona/lisäarvona, poliisi rahan vartijana sekä lähimmäisenrakkaus rahan oikeudenmukaisen distribuution motiivina(?!).
Ja juuri sen vuoksi, että löytäisimme uudelleen poliittisen eli identiteettimme kansalaisina (eikä ainoastaan yksityisinä mielipiteenilmaisijoina) me tarvitsemme sitä instanssia, joka pystyy paitsi representoimaan meidän tahtomme (koska me itse emme siihen tässä medialässytyksessä kykene) myös toteuttamaan sen (tosin tässä asiassa pitää toimia parlamentaarisen demokratian pelisäännöillä).
Olen kyllä erittäin hyvin tietoinen siitä, että Schmittin ajattelun perusdilemma: poliittisen representaation ja demokratian suhde voidaan kyseenalaistaa hänen ystävä/vihollinen antiteesinsa pohjalta, koska se sisältää ajatuksen, jonka mukaan kansan on poliittista tahtoa ja siten kansan/valtion järjestystä ja yhtenäisyyttä toteuttaakseen oltava valmis kuolemaan tuon järjestyksen puolesta.
Vaikka isänmaan puolustaminen vihollista vastaan (lukuunottamatta kapitalismia, jota on lähes mahdoton vastustaa) on 'varsin hyveellistä toimintaa' ellei sitten peräti pakollinen velvollisuus jokaisessa valtiomuodossa, niin tässä kohdassa Schmittiä voidaan joka tapauksessa syyttää fasistis-tyyppisestä, totalitaarisesta ajattelusta, vaikkei hän missään vaiheessa demokratian käsitettä hylkääkään.
Mutta jos schmittiläisen desisionistisen päätösteorian perusongelma piilee jo alunperin siinä, ettei sen lähtökohdista voi päätyä muuhun kuin jonkinlaiseen fasismiin, niin silloin en ainoastaan minä ole pahassa pulassa (mikäli haluan 'jatkaa' schmittiläisenä) vaan vielä enemmän: silloin myös Schmittin perusajatus poliittisesta esim. friend/enemy-antiteesinä on periaatteellisesti kyseenalainen.
Vielä en kuitenkaan heitä desisionismia kaivoon. Ehei. Taidan jopa perustaa (perussuomalaisten kanssa kilpailevan) oman puolueen ja panna sille nimeksi KANSAN TAHDON JA PÄÄTÖKSEN LIITTO - KTPL
Ennenkuin KTPL:n liittyy muita jäseniä, valitsen itse itseni puolueen johtoon ja luovutan itse itselleni suvereenin valtuudet. Perustuslaillisesti. Kautta Carl Schmittin haamun, joka liikkuu täällä Fallkullassa nykyään päivittäin.
PS.
Carl Schmitt, political existentialism, and the total state
Se, mitä Carl Schmitt tässä Richard Wolin'in kirjan aloittavassa ensimmäisessä sitaatissa sanoo, ei jätä epäselväksi (olipa sitten kyseessä pikemminkin omaa uraa edistävä ja omaa teoriaa myötäilevä opportunistinen kannanotto kuin vakaumuksellisen rasistin tunnustus), että hän halusi tehdä julkista yhteistyötä natsihallinnon kanssa. - Tämä Schmitt ei minua miellytä - olkoonkin, että natsit epäilivät hänen vilpittömyyttään heidän suhteensa.
Joka tapauksessa Hannah Arendt (ks. toinen sitaatti Wolinin kirjasta) piti Schmittiä vakaumuksellisena natsina etenkin tämän 1933-36 kirjoittamien natsimyönteisten julkaisujen takia (5 kirjaa, 35 traktaattia kirjaa ylös Wolin). Arendtin mielestä Schmitt on silti lukemisen arvoinen natsivallan romahtamisenkin jälkeen.
*
The Concept of the Political as Paradox: Schmitt, Kierkegaard, and Enemy-Love
*
http://mschaut.wordpress.com/2008/03/12/fascism-3-5-in-motown-coming-to-a-town-near-you/fascism-not-if-we-do-it/
