1
Jälleen retro-näyte hektiseltä heinäkuulta 2008.- Tästä tekstistä, mikä se genreltään lieneekään, olen ylpeä. Lähdin kirjoittamaan tätäkin ikäänkuin nollapisteestä, vain yhden tietyn tuntemuksen tai enintään 'tunneidean' varassa, mutta sihen intuitioon kannatti luottaa.
Fragmenttini on kuin ekspressionistinen maalaus tai stravinskiaaninen sävelten ja rytmien yhtäkkinen ryöpsähdys, joka nostaa erinomaisesti mieleeni kirjoitusaamun tunnelman.
Raivokkaasti pursuavaa automaattikirjoitusrönsyä eri perspektiiveistä tarkastelemalla taidefilosofit löytänevät tekstinkuljetuksesta ilmaisu- eli tunne-elementin ohella myös jotakuinkin koherentin (tai ainakin 'ei-hajoavan') sommittelun (muodon) sekä jopa esittävyyden eli lopulta rukoukseksi muotoutuvan eksistentiaalisen hämmennyksen huolimatta arkisessa havaintokaaoksessaan elävästä, mieleltään maanisesta ja muutenkin hieman 'tärähtäneestä' kertojaminästä.
Tämä runo? siis on kuin onkin jonkinlainen yritys rukoukseksi. Että jospa kaikki vielä käy ihan hyvin, vaikka jo heti aamu on täynnä uhkaavia ja painostavia elementtejä. - Kyse ei kuitenkaan ole mistään krapuladepiksestä vaan kuten sanottu hypomaanisesta tilasta, jonka syytä ei kerrota tai ehkei edes tiedetä, mutta jossa havaintojen ja kokemusten vyöry lähes ylittää kertojan mielen kestokyvyn. Ajoittain ehkä käydään lähellä psykoosia. Mutta vain käydään, sillä lopussa, kuten yleensä aina, elämä asettuu arkisiin rutiineihinsa: tiskataan, juodaan teetä ja rauhoitutaan kohti kuolemaa tässä elämässä. Amen.
[Yrittäkääpä lukea/lausua ko. teksti ääneen. Se nimittäin on kirjoitettu 'ääneen'. Radiokuuluttajaa imitoiden. Vasta kun sain lauserytmit rimmaamaan omaan lausuntaani, hyväksyin lopullisen version. - Tietenkään en voinut kirjoittaa tekstin sisään lausumiseen liittyviä ohjeita/seikkoja kuten intonaatiota, korkoa, aksenttia, ylipäätään prosodista struktuuria, eikä lopputuloksen toki muutenkaan, tajunnanvirrasta (olkoonkin kontrolloitua) johtuen, ole mahdollista yltää täydelliseen harmoniaan. Joten sen täytyy olla epätäydellisen harmoninen ;\].
2
Utsjoki Kevo ohutta yläpilveä hirviä havaittu lautoissa saderintama lähestyy kaakosta lujaa vauhtia tuuli puhaltaa pilviä eteenpäin aurinko on keltainen mutta huomenna ei ole pouta menenkö kalaan en mene taidan lähteä nussimaan vitut minä säästä välitän käyn ylikierroksilla aja varovasti isi täällä muumipeikko ostakaa terveysvaikutteisia HK:n makkaroita vähän kaloreita enemmän laiffii minä rupean laihduttamaan eihän tällaisen pöntön kanssa jaksa erkkikään taas pilviä tulossa tuuli on kääntymässä alaspäin itä on punainen länsikaakosta etelään Radovan Karadžić pidätetty hullu psykiatri runoilija tappaja hirttäkää se koivun oksaan kosto on suloista rakkaus on julmaa olen puhunut itseni puhki se nainen skalpeerasi minun sieluni olen niin onnellinen tärähtänyt kajahtanut pönttö maailmassa on hyvä olla jos rakastaa voi murhata siunaten koska kaikki käy jälleen on tulossa pilviä takavasemmalta väistän niitä ja moikkaan ystävällistä porukkaa naapurin elähtäneillä kaksossisaruksilla on koira jonka haukkuminen kuulostaa särkyneen pillin vihellykseltä vihaan sitä ääntä idioottimainen piski mutta minä vaan tiskaan astioita juon aamuteetä ja luon silmät ylös taivaisiin.
http://actuspurunen.blogspot.com/2008/07/m-silmt-luon-yls-taivaisiin.html
*
Joka on kiinnostunut estetiikan teoriasta eli taiteen filosofiasta, sille tämä kirja on must: http://alastonkriitikko.blogspot.com/2010/04/luettua-4-johdatus-taiteenfilosofiaan.html
http://www.ksml.fi/viihde/kirjat/richard-eldridge-johdatus-taiteenfilosofiaan/561265
http://berto-meister.blogspot.com/2009_03_01_archive.html