Kielimafialle tarjosin myöhäiset iltakaffet. Vähän yrmistelivät, etten ollut suoraa päätä kirjoittanut pelkästään tunteistani vaan menin filosofeeraamaan - taas kerran. - - - Totta. Oikeaan osunutta kritiikkiä. - - - Nyt olen yksin (en ollut päivällä, mikä oli minulle 'epäluonollista'), - - kaikki on nyt hiljaa, mikään ei liiku - Klo: 22.00 - Lieviä tarkennuksia 13.6).Yläkuvassa Hamlet pornoilee - anteeksi muhinoi - Ofeliansa kanssa maallisten himojen valtakunnassa. - - Alakuvassa Hamlet sen sijaan on viimeinkin löytänyt ikuisen rakkautensa eli kuoleman maallisen personifikaation. - (Huom. Kyseessä ei ole kuitenkaan Ofelian pääkallo, eikä Hamlet ole nekrofili (vaikka läheltä kyllä joskus liippaa...).
Muutama rivi epäkeskoja sekasikiöitä eli venähtäneitä elliptejä (kirj. Prince Of Fallhill).
I
Ad Dicti
Vetääkö pää täyteen taas kerran ja päästä jonnekin sfääreihin? Miten tylsää. Pitäisikö pikemminkin käyttää kovia huumeita - siis heroiinia ja fundamentalistista kristinuskoa. Viina on litkua minulle niiden rinnalla. Viinasta tulee vain surulliseksi ja pahalle päälle. Skål. - - Krapulat pahenevat vuosi vuodelta. Pitäisi juoda vähemmän kerralla...
II
Fil O' Sophi
Lukeako Nietzscheä, Dostojevskia ja Shakespearea, lumoutuako jälleen Hamletista? Viimein väsyä ja turtua tähän raskaaseen nauruun - kaikkeen elämäntuskaan, kyyniseen huumoriin ja karmeaan traagisuuteen? - - Mutta en saa mistään muualta kirjallisuudesta niin kovia kicksejä kuin näiltä kolmelta. James Joycekin on heidän rinnallaan 'vain' skitsofreeni pelleilijä - 'vastuuton' mies, joka hajoitti kielen syntaksin ja semantiikan eikä jättänyt jäljelle kuin fragmentaarisia kuvia.
Finnegan's Wake ei enää puhu - se sopertelee pimeässä, piirtelee kuvia, näkee näkyjä kuten Hamlet, mutta päinvastoin kuin Tanskan hullu prinssi, Joycelle maailmasta on lopullisesti tullut kieli ja kielestä maailma. Joycella ei ole mitään syvempää sanottavaa - vain viittauksia ja alluusioita. Siksi hänen kielensä voi sanoa ihan mitä vain - kaiken. Ja sitä, joka sanoo kaiken ei voi kukaan ymmärtää. Itse asiassa hän ei silloin myöskään sano yhtään mitään. Vain 'words words words' kuten Hamlet niin ironisen ja itseironisen syvästi oivalsi.
Vain epätäydellinen voi tietää ja kommunikoida. Vain epätäydellisellä on Tahto, ja vain tahtova voi asettaa kysymyksen oikeasta ja väärästä.
Verbaalinero ja intellektuelli - samalla kuitenkin syvästi tahtova - ei ainoastaan kiimainen - Hamlet kuitenkin astui rajan yli ja esitti itselleen - sekä näytellyssä että aidossa hulluudessaan - täydellisiä kysymyksiä. Myös hänen oli siis mentävä hulluuteen asti 'läpinäkyvän olemisen muurin' nähdäkseen, sillä psyykkisesti terve välttää täydellisiä kysymyksiä, täydellisistä vastauksista puhumattakaan. Psyykkisesti täysin terve ei koskaan ole syvä. Hänellä ei ole siihen tarvetta eikä hän sitäpaitsi edes uskalla.
Tällainen varovaisuus on tietysti positiivinen puolustusmekanismi psyykkisen eheyden säilyttämiseksi. Olkaa siis varovaisia! Ajatelkaa siivosti ja hienosti hyvä herrasväki. Välttäkää 'pimeitä paikkoja'. Käyttäkää puuteria ja muuta kosmetiikkaa. Menkää kutsuille ja keskustelkaa uusimmasta idols-tähdestä. Kas siinä teille peili, joka vääristää teidät ja koko olemisen(ne) ah niin kauniiksi. Tuoksukoon ruumisarkkunnekin vain ruusuilta.
Mutta kyetäkseen vastaamaan mielettömän täydellisiin/täydellisen mielettömiin kysymyksiin (sitäpaitsi: miksi ihmeessä ihminen elävänä organismina, tuo Hamletin Tomu, ylipäätään kysyy olemisen mieltä; eikö se ole itsestään selvä juttu: lisääntyä ja kuolla pois!?), kyetäkseen edes vähän rauhoittumaan ja rauhoittamaan itseään, Hamlet tuli takaisin hulluudestaan, jonne Joyce sen sijaan jäi.
Olkoon Joyce minun puolestani nero, mutta odotan itse yhä mieluummin Hamletia ja Godot'a kuin Bloomia ja Odysseusta takaisin kotiin matkaltaan hulluuteen, sillä tiedän, että jopa 'absurdissa' piilee vastaus, koska se implikoi itseensä (kuin rivien väliin) mielekkäitä kysymyksiä, kun taas palindromit ja muut pelkästään kieleen itseensä viittaavat sanaleikit eivät merkitse yhtään mitään!
Tyhjä nauru on aina tyhjää - autistista ja kammottavaa, 'itseään syövää' naurua. - Sen vuoksi dadaismi tyylisuuntana on - käyttääkseni itseironisesti lähes dadaistista ilmaisua - idiootiksi taantuneen nihilistin perverssiä itkua - ei suinkaan hersyvää iloa, joka tunnistaa ja tunnustaa absurdin traagisuutensa sekä siihen annetut mielettömät vastaukset, joiden on kuin onkin tarkoitus lohduttaa sielun yksinäisyyttä!
I
Ad Dicti
Vetääkö pää täyteen taas kerran ja päästä jonnekin sfääreihin? Miten tylsää. Pitäisikö pikemminkin käyttää kovia huumeita - siis heroiinia ja fundamentalistista kristinuskoa. Viina on litkua minulle niiden rinnalla. Viinasta tulee vain surulliseksi ja pahalle päälle. Skål. - - Krapulat pahenevat vuosi vuodelta. Pitäisi juoda vähemmän kerralla...
II
Fil O' Sophi
Lukeako Nietzscheä, Dostojevskia ja Shakespearea, lumoutuako jälleen Hamletista? Viimein väsyä ja turtua tähän raskaaseen nauruun - kaikkeen elämäntuskaan, kyyniseen huumoriin ja karmeaan traagisuuteen? - - Mutta en saa mistään muualta kirjallisuudesta niin kovia kicksejä kuin näiltä kolmelta. James Joycekin on heidän rinnallaan 'vain' skitsofreeni pelleilijä - 'vastuuton' mies, joka hajoitti kielen syntaksin ja semantiikan eikä jättänyt jäljelle kuin fragmentaarisia kuvia.
Finnegan's Wake ei enää puhu - se sopertelee pimeässä, piirtelee kuvia, näkee näkyjä kuten Hamlet, mutta päinvastoin kuin Tanskan hullu prinssi, Joycelle maailmasta on lopullisesti tullut kieli ja kielestä maailma. Joycella ei ole mitään syvempää sanottavaa - vain viittauksia ja alluusioita. Siksi hänen kielensä voi sanoa ihan mitä vain - kaiken. Ja sitä, joka sanoo kaiken ei voi kukaan ymmärtää. Itse asiassa hän ei silloin myöskään sano yhtään mitään. Vain 'words words words' kuten Hamlet niin ironisen ja itseironisen syvästi oivalsi.
Vain epätäydellinen voi tietää ja kommunikoida. Vain epätäydellisellä on Tahto, ja vain tahtova voi asettaa kysymyksen oikeasta ja väärästä.
Verbaalinero ja intellektuelli - samalla kuitenkin syvästi tahtova - ei ainoastaan kiimainen - Hamlet kuitenkin astui rajan yli ja esitti itselleen - sekä näytellyssä että aidossa hulluudessaan - täydellisiä kysymyksiä. Myös hänen oli siis mentävä hulluuteen asti 'läpinäkyvän olemisen muurin' nähdäkseen, sillä psyykkisesti terve välttää täydellisiä kysymyksiä, täydellisistä vastauksista puhumattakaan. Psyykkisesti täysin terve ei koskaan ole syvä. Hänellä ei ole siihen tarvetta eikä hän sitäpaitsi edes uskalla.
Tällainen varovaisuus on tietysti positiivinen puolustusmekanismi psyykkisen eheyden säilyttämiseksi. Olkaa siis varovaisia! Ajatelkaa siivosti ja hienosti hyvä herrasväki. Välttäkää 'pimeitä paikkoja'. Käyttäkää puuteria ja muuta kosmetiikkaa. Menkää kutsuille ja keskustelkaa uusimmasta idols-tähdestä. Kas siinä teille peili, joka vääristää teidät ja koko olemisen(ne) ah niin kauniiksi. Tuoksukoon ruumisarkkunnekin vain ruusuilta.
Mutta kyetäkseen vastaamaan mielettömän täydellisiin/täydellisen mielettömiin kysymyksiin (sitäpaitsi: miksi ihmeessä ihminen elävänä organismina, tuo Hamletin Tomu, ylipäätään kysyy olemisen mieltä; eikö se ole itsestään selvä juttu: lisääntyä ja kuolla pois!?), kyetäkseen edes vähän rauhoittumaan ja rauhoittamaan itseään, Hamlet tuli takaisin hulluudestaan, jonne Joyce sen sijaan jäi.
Olkoon Joyce minun puolestani nero, mutta odotan itse yhä mieluummin Hamletia ja Godot'a kuin Bloomia ja Odysseusta takaisin kotiin matkaltaan hulluuteen, sillä tiedän, että jopa 'absurdissa' piilee vastaus, koska se implikoi itseensä (kuin rivien väliin) mielekkäitä kysymyksiä, kun taas palindromit ja muut pelkästään kieleen itseensä viittaavat sanaleikit eivät merkitse yhtään mitään!
Tyhjä nauru on aina tyhjää - autistista ja kammottavaa, 'itseään syövää' naurua. - Sen vuoksi dadaismi tyylisuuntana on - käyttääkseni itseironisesti lähes dadaistista ilmaisua - idiootiksi taantuneen nihilistin perverssiä itkua - ei suinkaan hersyvää iloa, joka tunnistaa ja tunnustaa absurdin traagisuutensa sekä siihen annetut mielettömät vastaukset, joiden on kuin onkin tarkoitus lohduttaa sielun yksinäisyyttä!
Ylevä ei vaadi mitään muuta kuin kaiken. - Onko dadaismi siis sittenkin ylevyyden eräs 'laji' (hehheh - kaiken voi kääntää perustellusti ylösalaisin).
*
Kielen ulkopuolella on jotain. On pakko olla, jotta kieli voisi merkitä yhtään mitään. Se jokin on - ei suinkaan (empiristien suureksi hämmästykseksi!;]) jokin objektiivinen havainto ulkomaailmasta vaan yksilöllinen emootio, joka muuttuu tahdoksi, siitä ajatukseksi, viimein puheeksi ja kirjoitukseksi. - Joyce yrittää päästä mielekkyyden ja merkityksen kokemuksiin väärästä päästä - ikäänkuin latvasta tyveen: kirjoituksesta kohti tunnetta, vaikka mielekkään ajattelun operaatio voi toimia vain päinvastaisessa järjestyksessä (tiedän: epistemologisesti tämä on kyseenalainen oletus kielen synnystä, mutta okei - todistakoot muut paremmin, toisin - ehkä; - mutta en usko, että pystyvät - en minäkään...).
III
Lord Mas Tur-Bation (suom. R. Inssi Unkku; - Caavo Pajanderin käännös)
Runkatako itsensä kuiviin? Pannako jalatonta hiirtä joka päivä perseeseen? Lilluako irstaudessa kuin kuoriainen sontaläjässä - nautiskellen ja sorminystyröitään nuoleskellen? Olla ihan tosissaan - mutta vain yksilönä, itsekseen, omassa kopissaan kuin Raskolnikov - sitä Saarikosken kaipaamaa 'yhtä eläintä'? Nam. Eikä häpeän häivääkään. - Mutta Saarikoski toivoi hiukan pieleen:- yhteiskunnasta ei tällaiseen, täydelliseen, eläimellisyyteen ole. Ja jos on - se romahtaa omaan sikailuunsa kuten aikoinaan Rooma.- - Se on jo romahtamassa.
Yksilö sen sijaan voi jatkaa, ja hänen täytyykin jatkaa sinuiksi tulemista oman kiimansa kanssa. - - En usko askeesiin, sillä kenenkään fantasiat eivät voi 'pidättäytyä' himosta väkisin. Ja varsinkaan kirkkoisien fantasiat eivät voineet pidättäytyä himosta, niin paljon kuin he askeesia julistivatkin - tai sitten juuri ja nimenomaan tuon pidättäytymisen takia! - Koen olevani Pyhän Augustinuksen rinnalla varsin vähäinen olento - myös perversiivisten mielikuvien 'alalla'. - - Jos/kun himo - Eros - kielletään, se myrkyttää sielun ja muuttuu kalvinistiksi. - - - Mutta minä panen kuin panenkin sinua jalaton hiiri. Vingu siinä sitten. Sekä nautinnosta että tuskasta. Sinä vielä sinä rakastat minua...sano minun sanoneen...
IV
The Hole's Spirit
Mä suuren ilon ilmoitan, maan kansoille nyt tulevan. On Herramme Kristus meille nyt tänään tänne syntynyt.
Jos tämä julistus ei ole hulluuden ja absurdiuden huipentuma, niin ei sitten mikään. - Mutta pitää ehdottomasti huomata, että se on vastaus tarkoin ja harkitusti asetettuun kysymykseen. Kyse ei siis ole mistään palindromista tai muustakaan dadaismista. Hulluudessa on järkeä, mikäli se paremmin mahdollistaa pohdinnat perimmältään tunteen ja tahdon asettamiin ongelmiin eikä lankea leikkimään yksinomaan kokemusta hahmottavan kielellisen logiikan sisäisillä ristiriidoilla ja tautologioilla. - Siten absurdi (kuten uskonnollinen usko) ei ole väärä ja valheellinen ratkaisu olemisen ongelmaan tai pakotie siitä vaan täysin pätevä vastaus, joka sellaisen mielettömyyden kysymiseen ylipäätään voidaan antaa.
Tai - mikäli kokee uskonnon itselleen vieraaksi, on vastattava kuten Hamlet Wittenbergin opiskelutoverilleen ja ainoalle todelliselle ystävälleen Horatiolle juuri ennen kuolleen Ofelian veljen, Laerteen, kanssa käytävää kohtalokasta miekkailumatsia. Tässä lausumassa Hamlet tavallaan yhdistää 'käytännöllisesti' toisiinsa stoalaisen apatian (Seneca) ja 'silleen jättämisen' mystiikan (Mestari Eckhard):
'Valmiina oleminen on pääasia. Koska ei kenellekään jää hyötyä siitä, mitä hän jälkeensä jättää, niin mitäpä siitä, vaikka hän sen ennen aikojaankin jättää: Antaa olla. Tulkoon mitä tulee.'
*
http://eng251.blogspot.com/2007/04/bardcore.html
http://ladderonwheels.blogspot.com/2008_04_01_archive.html
Kielen ulkopuolella on jotain. On pakko olla, jotta kieli voisi merkitä yhtään mitään. Se jokin on - ei suinkaan (empiristien suureksi hämmästykseksi!;]) jokin objektiivinen havainto ulkomaailmasta vaan yksilöllinen emootio, joka muuttuu tahdoksi, siitä ajatukseksi, viimein puheeksi ja kirjoitukseksi. - Joyce yrittää päästä mielekkyyden ja merkityksen kokemuksiin väärästä päästä - ikäänkuin latvasta tyveen: kirjoituksesta kohti tunnetta, vaikka mielekkään ajattelun operaatio voi toimia vain päinvastaisessa järjestyksessä (tiedän: epistemologisesti tämä on kyseenalainen oletus kielen synnystä, mutta okei - todistakoot muut paremmin, toisin - ehkä; - mutta en usko, että pystyvät - en minäkään...).
III
Lord Mas Tur-Bation (suom. R. Inssi Unkku; - Caavo Pajanderin käännös)
Runkatako itsensä kuiviin? Pannako jalatonta hiirtä joka päivä perseeseen? Lilluako irstaudessa kuin kuoriainen sontaläjässä - nautiskellen ja sorminystyröitään nuoleskellen? Olla ihan tosissaan - mutta vain yksilönä, itsekseen, omassa kopissaan kuin Raskolnikov - sitä Saarikosken kaipaamaa 'yhtä eläintä'? Nam. Eikä häpeän häivääkään. - Mutta Saarikoski toivoi hiukan pieleen:- yhteiskunnasta ei tällaiseen, täydelliseen, eläimellisyyteen ole. Ja jos on - se romahtaa omaan sikailuunsa kuten aikoinaan Rooma.- - Se on jo romahtamassa.
Yksilö sen sijaan voi jatkaa, ja hänen täytyykin jatkaa sinuiksi tulemista oman kiimansa kanssa. - - En usko askeesiin, sillä kenenkään fantasiat eivät voi 'pidättäytyä' himosta väkisin. Ja varsinkaan kirkkoisien fantasiat eivät voineet pidättäytyä himosta, niin paljon kuin he askeesia julistivatkin - tai sitten juuri ja nimenomaan tuon pidättäytymisen takia! - Koen olevani Pyhän Augustinuksen rinnalla varsin vähäinen olento - myös perversiivisten mielikuvien 'alalla'. - - Jos/kun himo - Eros - kielletään, se myrkyttää sielun ja muuttuu kalvinistiksi. - - - Mutta minä panen kuin panenkin sinua jalaton hiiri. Vingu siinä sitten. Sekä nautinnosta että tuskasta. Sinä vielä sinä rakastat minua...sano minun sanoneen...
IV
The Hole's Spirit
Mä suuren ilon ilmoitan, maan kansoille nyt tulevan. On Herramme Kristus meille nyt tänään tänne syntynyt.
Jos tämä julistus ei ole hulluuden ja absurdiuden huipentuma, niin ei sitten mikään. - Mutta pitää ehdottomasti huomata, että se on vastaus tarkoin ja harkitusti asetettuun kysymykseen. Kyse ei siis ole mistään palindromista tai muustakaan dadaismista. Hulluudessa on järkeä, mikäli se paremmin mahdollistaa pohdinnat perimmältään tunteen ja tahdon asettamiin ongelmiin eikä lankea leikkimään yksinomaan kokemusta hahmottavan kielellisen logiikan sisäisillä ristiriidoilla ja tautologioilla. - Siten absurdi (kuten uskonnollinen usko) ei ole väärä ja valheellinen ratkaisu olemisen ongelmaan tai pakotie siitä vaan täysin pätevä vastaus, joka sellaisen mielettömyyden kysymiseen ylipäätään voidaan antaa.
Tai - mikäli kokee uskonnon itselleen vieraaksi, on vastattava kuten Hamlet Wittenbergin opiskelutoverilleen ja ainoalle todelliselle ystävälleen Horatiolle juuri ennen kuolleen Ofelian veljen, Laerteen, kanssa käytävää kohtalokasta miekkailumatsia. Tässä lausumassa Hamlet tavallaan yhdistää 'käytännöllisesti' toisiinsa stoalaisen apatian (Seneca) ja 'silleen jättämisen' mystiikan (Mestari Eckhard):
'Valmiina oleminen on pääasia. Koska ei kenellekään jää hyötyä siitä, mitä hän jälkeensä jättää, niin mitäpä siitä, vaikka hän sen ennen aikojaankin jättää: Antaa olla. Tulkoon mitä tulee.'
*
http://eng251.blogspot.com/2007/04/bardcore.html
http://ladderonwheels.blogspot.com/2008_04_01_archive.html
