Goodbye Mister Godot. Farewell!*
Kirjoitettu kommentiksi Iineksen päreeseen Tässäkö se on?, jossa kuullaan ja nähdään Vesa-Matti Loirin viimeisin, maallisen ja 'puolihengellisen' farssinomaiseen rajamaastoon sijoittuva haikean mutta lähes vahingoniloisen sarkastinen hautajaislaulu Hyvää puuta.
I
Nää nyt on näitä jollotuksia, joita kirjoitellaan ja lauletaan vähän ennen kuolemaa varmaan, kun toinen ehti mennä ensin - ellei sitten ajatella Loirin laulavan siinä sivussa hieman myös itselleen - ikäänkuin kaksoisolennolleen.
Tässä tapauksessa toinen ei tosin ollut mikään rakastettu tai pitkäaikainen ystävä vaan ihminen, jota ehdittiin kadehtia ties kuinka kauan - joskus ehkä hampaita kiristellen.
Syntyjään saakka muita parempi vainaja taisi kuitenkin olla varsin vittumainen etuilija, mutta nyt on aika ja mahdollisuus maksaa kalavelat vihonviimeisen kerran takaisin.
'Hän on mennyt. Mutta hyvää puuta on arkkunsa. Niinkuin oli elämänsäkin. Hehheh. Siinähän lepäät. Et enää uhoile ja leveile mulle. Ei tarvi enää mun nöyrtyä, että on se perkele parempi kuin mä. Vaikka kyllä se jaksoi mua siitä paremmuudestaan muistuttaakin. - - Sillä oli kaikki niin hyvin. Mutta niinpä vaan kuoli - - ja onneksi kuoli. Lopullisesti. - - Nyt saan itse vielä vähän aikaa hehkuttaa elävien kirjoissa täällä maan päällä ja sylkäistä haudallensa päin - myötuuleen.'
*
Väsynyt Loiri laulaa väsyneesti ja saa minutkin miltei nukahtamaan. Mutta jotenkin (itse-)tyytyväiseltä hän vaikuttaa. Ei kuitenkaan liian vahingoniloiselta.
Arkkuhan häntäkin kohta odottaa ja varmasti hänenkin hautajaisissaan joku laulaa mielessään tätä samaa biisiä.
Kadehdinko Loiria? No jaa - pikemminkin olen ihaillut.
Miten voi ihminen olla huippulahjakkuus niin näyttelemisessä, 'laulumusiikissa' kuin urheilijana - sekä biljardissa (ja missä vielä).
(Biljardihan ei ole urheilua vaan taiteen ja dokaamisen kohtaamisesta syntynyt hallittu tapa iskeä kepillä pikku pikku palloa, joka on asetettu aidatulle verkapöydälle muiden eriväristen pikku pikku pallojen kiusaksi).
Biisi on oivan sarkastinen samalla kun siitä huokuu stoalaista - on kai kyynisen stoalaisuuden yhteydessä väärin sanoa nöyryyttä mutta mielen jämptiyttä ainakin - olkoonkin siis aika väsynyttä, vaikka emmehän me kukaan? enää Loirin iässä jaksa - eikä ole syytäkään? - ihmeemmin uhoilla.
Loirin väsymys on kuitenkin syvää, seestynyttä ja itseironista myös vainajaan kohdistuvassa sarkastisuudessaan.
Sen vuoksi sitä ei voi pitää pelkästään itsetyytyväistä laulajaa pitkään kalvaneen kateuden, kaunan ja kostonhimon perverssisti helpottuneena lamenttina.
Eikä hautajaislaulua sovi muutenkaan laulaa liian häjysti. Onhan kyseessä jo nytkin sanoiltaan tarpeeksi 'vino virsi' ( mutta ei siis huono).
Eihän jaksa tuo hyväpuisessa tammiarkussa luonnon kiertokulkuun palautuvakaan enää uhota - ellei se sitten satu syntymään uudestaan. Siaksi. Tai öljysheikiksi. - - Ei se kuitenkaan niin hyvin - turhan pollea pelle - elänyt, että olis päässyt ihan Nirvanaan asti ja/tai lokosasti tsiigaileen ikuista jumalallista autuutta (Akvinon Tuomaan beata visio).
II
'Tietoisku' teologiasta
Pelastusta ei anneta ilmaiseksi itse asiassa muualla kuin Lutherin kristinuskon tulkinnassa. Forenssisen vanhurskauttamisen /armon hinta on kuitenkin kova: ihmisen oman tahdon täydellinen menetys Jumalan suhteen.
Näin siis Jumalan 'armolahja' muuttuu kuin mielivaltaisen kosmisen sadistin julistamaksi tuomioksi - olkoonkin, että kyseessä on 'vapauttava' tuomio eli armahdus.
Vai onko kyseessä armahdus? Sitäkään emme voi tietää. Emmekä edes kysyä onko. Emme käyttää omaa tahtoa ja omia tekoja Jumalaa lähestyäksemme. - - Me vain odotamme ja odotamme - kuolemaa. - - We are waiting for Godot - forever and endlessly like tortured little animals.
Mutta eikö meidän pikemminkin pitäisi ahdistavan odottamisen sijaan valita: joko elämä tai kuolema, mutta ei enää tätä ikuista, kalvavaa odotuksen epävarmuutta, joka lamauttaa sekä ajattelun että toiminnan. Siis - haudatkaamme Mr. Godot. Emme odota häntä enää - turhaan.
Kuinka kukaan voi hyväksyä näin nöyryyttävän ja pysyvästi traumatisoivan vanhurskauttamiskäsityksen - alistua siihen tuhkaa päälleen ripotellen ja maassa kieriskellen? Odottaen armahdusta kuin tikariniskua rintaan? - - Eikö tällainen asenne vaadi aivan erityistä kykyä itsensä (ja siinä sivussa lähimmäistensä) henkiseen ja hengelliseen raatelemiseen.
Kyseessä on psyykkinen häiriötila, jossa itsensä satuttaminenkin tuntuu helpottavammalta kuin vaienneen Jumalan kuunteleminen. - - Ja yhä silti tätä painajaista kutsutaan rakkauden uskonnoksi! - - Rakkauden?
*
http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&ie=UTF-8&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=hyv%c3%a4%c3%a4+puuta
*
http://www.forget-me-not-florists.com/zen/index.php?main_page=product_info&cPath=84&products_id=298