Kielimafia korjaili tekstiä klo: 14.30.
*
Avasin äsken oveni kahdelle noidalle. Odotin heitä.
Kahtena aiempana vuotena en ollut päästänyt heitä ronkkimaan yksityisyyttäni, mutta nyt muistin nähdessäni parvekkeelta, kun kolme heistä hiippaili puolen päivän aikaan talojen väliä pukuineen, virpavitsoineen ja koreineen.
Ajattelin: Hitto - nyt mä olen ystävllinen ja annan viiden euron setelin niille pöhköpäille.
Ja kas - ei mennyt kuin vajaa kymmenen minuuttia, niin kaksi noitaa olikin jo ovellani. Noin kymmenvuotiaita tai vähän alle kai molemmat. Toinen oli ruskeatukkainen, aran tuntuinen, pulleahko mutta nätti - Justine-tyyppi - mikäli on hyvän maun mukaista käyttää markiisi de Sadelta kupattua hahmo-analogiaa tässä.
Toinen sen sijaan oli laiha ja ilkeän oloinen pikku blondi - ei ruma mutta luonnettansa kuvaava ilme käyköön tässä todisteesta myös hänen persoonallisuutensa rumuudesta.
Kuuntelin lyhyet rituaalit: hmmm sulle hmmmm mulle ja annoin viiden euron setelin ilkiölle. Läksiäiksiksi sanoin, että älkää ryypätkö niitä (yhteisiä) rahoja.
Hyveellinen ja arka Justine, jonka virpavitsa oli paljon hienompi kuin ilkiön, vilkaisi minuun hämmentyneenä, kun ilkiö puolestaan siirsi häneen pirullisen ja voitonriemuisen katseensa.
Suljin oven. - - Mutta jo parin kolmen sekunnin jälkeen muistin ja oivalsin: tämä Palmusunnuntain perinne on ikäänkuin kaikkien huorien yhteinen kilpailuprojketi, jossa lähdetään liikkeelle porukalla mutta otetaan voitot yksityisesti, yksilöllisen attraktiivisuuden toimiessa viime kädessä maksukriteerinä.
Julmaa.
Omassa päivitystä tarvitsevassa ymmärryksessäni ajattelin että pikku noidat toimivat kollektiivina ja jakavat saadut rahat keskenään tasan. Väärin. Kyse on kapitalistisesta yritteliäisyydesta - ja SATTUMASTA, joka määrää ihmisten rahanluovutuksen motiivit. Irrationaalista puuhaa siis kuluttajan sekä myyjän intressien kannalta.
Miksi hitossa ne sitten lähtevät kahteen, kolmeen pekkaan liikkeelle? Traditioko määrää? Mutta traditio, joka toimii kapitalistisen logiikan puitteissa, tuhoaa koko tradition alkuperäisen idean. Vai?
*
Näen elävästi taas kerran edessäni sen toisen tytön, jolle en antanut mitään, ilmeen, ja tuskainen ahdistus nousee mieleeni. Hämmennys. Sen toisen tytön katsahtaessa ivallisen ilkeästi häneen. Hänen virpovitsansa oli joka tapauksessa surkeampi kuin tällä 'Justinella'.
Nyt häpeän itsekin aina välillä. Toisaalta syytän tietämättömyyttäni, toisaalta sitä, että olisin voinut vielä korjata tilanteen, mutta se viiden euron seteli on viimeinen kukkarossani sillä hetkellä ollut raha.
Aiheutinko nyt tasa-arvoon liittyvän oikeudellisen kiistan vai toiminko täysin oikein (joskin väärin motiivein, koska raha olisi ilman muuta pitänyt anta 'Justinelle' - - - pidin hänestä enemmän ja hänen virpovitsansa oli hienompi - sen tekemiseen oli nähty vaivaa. Ilkimyksen vitsa taas on puolet siitä, minka Justine oli aikaan saanut tai ainakin minulle antanut.
*
Siis. Justine. Pyydän anteeksi. Olet minun suosikkini - ei se ilkeästi katseva blondi vieressäsi, vaikka hänelle tuon viiden euron stetelin annoinkin.
Tämän halusin sanoa ja pyytää anteeksi tyhmyyttäni, vaikka kapitalismissa ei saakaan anteeksi tehtyjä mokiaan. Paras huora voittaa - ei kuitenkaan - taas kerran - tässä tapauksessa. Sinun olisi pitänyt saada se viisi euroa, vaikka ilman muuta intentioni oli, että te jaatte tuon vaatimattoman summan puoliksi keskenänne. Ilmeisesti erehdyin.
Noidat toimivat ryhmissä, mutta jakavat persettään yksilöllisesti, ja siksi heille pitää myös maksaa VAIN yksilöllisen mieltymyksen mukaan.
Kauhea mutta realistinen traditio jos ajatellaan kysynnän ja tarjonnan lakeja.
*
Tämän kokemuksen jälkeen teen näitten pikku noitien suhteen kahdella tavalla: 1) en avaa heille oveani tai 2) annan heille kullekin euron ja käsken painua hornan tuuttiin kauppaamaan itseään!
Fallkullassa, Palmusunnuntaina, 5.4. 2009
Kahtena aiempana vuotena en ollut päästänyt heitä ronkkimaan yksityisyyttäni, mutta nyt muistin nähdessäni parvekkeelta, kun kolme heistä hiippaili puolen päivän aikaan talojen väliä pukuineen, virpavitsoineen ja koreineen.
Ajattelin: Hitto - nyt mä olen ystävllinen ja annan viiden euron setelin niille pöhköpäille.
Ja kas - ei mennyt kuin vajaa kymmenen minuuttia, niin kaksi noitaa olikin jo ovellani. Noin kymmenvuotiaita tai vähän alle kai molemmat. Toinen oli ruskeatukkainen, aran tuntuinen, pulleahko mutta nätti - Justine-tyyppi - mikäli on hyvän maun mukaista käyttää markiisi de Sadelta kupattua hahmo-analogiaa tässä.
Toinen sen sijaan oli laiha ja ilkeän oloinen pikku blondi - ei ruma mutta luonnettansa kuvaava ilme käyköön tässä todisteesta myös hänen persoonallisuutensa rumuudesta.
Kuuntelin lyhyet rituaalit: hmmm sulle hmmmm mulle ja annoin viiden euron setelin ilkiölle. Läksiäiksiksi sanoin, että älkää ryypätkö niitä (yhteisiä) rahoja.
Hyveellinen ja arka Justine, jonka virpavitsa oli paljon hienompi kuin ilkiön, vilkaisi minuun hämmentyneenä, kun ilkiö puolestaan siirsi häneen pirullisen ja voitonriemuisen katseensa.
Suljin oven. - - Mutta jo parin kolmen sekunnin jälkeen muistin ja oivalsin: tämä Palmusunnuntain perinne on ikäänkuin kaikkien huorien yhteinen kilpailuprojketi, jossa lähdetään liikkeelle porukalla mutta otetaan voitot yksityisesti, yksilöllisen attraktiivisuuden toimiessa viime kädessä maksukriteerinä.
Julmaa.
Omassa päivitystä tarvitsevassa ymmärryksessäni ajattelin että pikku noidat toimivat kollektiivina ja jakavat saadut rahat keskenään tasan. Väärin. Kyse on kapitalistisesta yritteliäisyydesta - ja SATTUMASTA, joka määrää ihmisten rahanluovutuksen motiivit. Irrationaalista puuhaa siis kuluttajan sekä myyjän intressien kannalta.
Miksi hitossa ne sitten lähtevät kahteen, kolmeen pekkaan liikkeelle? Traditioko määrää? Mutta traditio, joka toimii kapitalistisen logiikan puitteissa, tuhoaa koko tradition alkuperäisen idean. Vai?
*
Näen elävästi taas kerran edessäni sen toisen tytön, jolle en antanut mitään, ilmeen, ja tuskainen ahdistus nousee mieleeni. Hämmennys. Sen toisen tytön katsahtaessa ivallisen ilkeästi häneen. Hänen virpovitsansa oli joka tapauksessa surkeampi kuin tällä 'Justinella'.
Nyt häpeän itsekin aina välillä. Toisaalta syytän tietämättömyyttäni, toisaalta sitä, että olisin voinut vielä korjata tilanteen, mutta se viiden euron seteli on viimeinen kukkarossani sillä hetkellä ollut raha.
Aiheutinko nyt tasa-arvoon liittyvän oikeudellisen kiistan vai toiminko täysin oikein (joskin väärin motiivein, koska raha olisi ilman muuta pitänyt anta 'Justinelle' - - - pidin hänestä enemmän ja hänen virpovitsansa oli hienompi - sen tekemiseen oli nähty vaivaa. Ilkimyksen vitsa taas on puolet siitä, minka Justine oli aikaan saanut tai ainakin minulle antanut.
*
Siis. Justine. Pyydän anteeksi. Olet minun suosikkini - ei se ilkeästi katseva blondi vieressäsi, vaikka hänelle tuon viiden euron stetelin annoinkin.
Tämän halusin sanoa ja pyytää anteeksi tyhmyyttäni, vaikka kapitalismissa ei saakaan anteeksi tehtyjä mokiaan. Paras huora voittaa - ei kuitenkaan - taas kerran - tässä tapauksessa. Sinun olisi pitänyt saada se viisi euroa, vaikka ilman muuta intentioni oli, että te jaatte tuon vaatimattoman summan puoliksi keskenänne. Ilmeisesti erehdyin.
Noidat toimivat ryhmissä, mutta jakavat persettään yksilöllisesti, ja siksi heille pitää myös maksaa VAIN yksilöllisen mieltymyksen mukaan.
Kauhea mutta realistinen traditio jos ajatellaan kysynnän ja tarjonnan lakeja.
*
Tämän kokemuksen jälkeen teen näitten pikku noitien suhteen kahdella tavalla: 1) en avaa heille oveani tai 2) annan heille kullekin euron ja käsken painua hornan tuuttiin kauppaamaan itseään!
Fallkullassa, Palmusunnuntaina, 5.4. 2009
