EU vai Nato? Viron ja Venäjän konfliktin herättämiä ajatuksia

Nämä kommentit on kirjoitettu J. J. KASVIN päreeseen Ulkoisia ja sisäisiä uhkakuvia (3.5).

*
RR

Onko yhdelläkään eurooppalaisella hallituksella 'uskallusta' loukkaantua, kun Venäjän johto valehtelee silmät päästään?!
Ei ole - tai virolaisilla oli, ja siitä heitä nyt haukutaan.

Mutta myös tämän takiahan meillä on EU.

Ongelmalliseksi asian vain tekee, että koska Saksa, joka on nyt EU:n puheenjohtajamaa, kokee olevansa riippuvainen venäläisestä kaasusta, eikä halua ärsyttää Venäjää vaatimalla rehellisyyttä, näyttää EU:nkin 'ulko-ja turvallisuupoliittinen' päätöskoneisto (mikä se lopulta sitten lienee) yskivän tosi pahasti.

Tuntuu siltä kuin lasten hiekkalaatikkoleikkejä seuraamalla pystyisi oppimaan ulkopolitiikankin peruskuviot hyvin nopeasti, sillä mitä muuta Venäjä tässä on ollut kuin se 'iso paha poika', joka tulee vaatimaan hiekkalaatikolta lisää tilaa, koska se on niin vahva...ja sen kanssa on pakko leikkiä, koska muuten se saattaa jopa viedä muiden lelut...

***
Mikko Saarinen

Suomen tulee liittyä Natoon ensi tilassa. me tarvitsemme tehokasta suojaa mahdollista Venäjän aggressiota vastaan. Suomen valtionjohdon tehtävä on turvata maan ja kansan itsenäisyys kaikissa tilanteissa.
Nykytilanteessa Nato on Suomellekin paras itsenäisyyden tae fasistisoituvaa, menetettyä imperiumiaan (ja ekä enempääkin) takaisin haluavaa Venäjää vastaan. Venäjä on Venäjä, eikä muuksi muutu. Tämä on nähty vuosisatojen ajan. Vihollinen mikä vihollinen.

RR
Mutta mihin me lopulta sitoudumme Natoon liittyessämme?

USA:n 'silmänkääntötemmpu' on siinä, että se levittää 'ikiomaa' poliittista käsitystään demokratiasta ja uusliberalismista kutsuen sitä kuitenkin globaaliksi!

Jotenkin tästä 'vapauden sanoman' levittämisestä tulee kuitenkin mieleen pelkästään raaka-aineitten hankintaan ja alunperin orjakauppaan tähdännyt riisto, joka naamioitiin lähetystyön ideologiseen savuverhoon, jolloin myös lähetystyöntekijöitä käytettiin kulisseina amerikkalaisen hegemoniapyrkimyksen 'siveelliselle' edistämiselle.

Jos Suomen pitää liittyä sellaiseen Natoon, jonka sotapolitiikasta joudumme ehkä sietämättömällä ja jopa kohtalokkaalla tavalla riippuvaisiksi, niin miten voimme toisaalta olla varmoja, että Nato todella tiukan paikan tullen takaisi USA:n kannalta vähäpätöisen, aivan Venäjän kupeessa sijaitsevan pikku maan turvallisuuden?

Mitä esimerkiksi Natoon kuuluva Viro lopultakaan merkitsee/merkitsi USA:lle tässä konfliktissa, mikäli niin vahvaa termiä voi käyttää?

Tuskin enempää kuin Suomi ja Baltian maat Saksalle ja Neuvostoliitolle Molotov-Ribbentrop-sopimuksessa 23.8 1939 tai Suomi Venäjälle ja Ranskalle Tilsitin sopimuksessa 9.7.1807.

Sitäpaitsi 'turvallisuustakuumme' Ruotsi käytännöllisesti katsoen luovutti meidät Venäjälle ilman taistelu-apua 1808, joten se siitä 'liitosta'.

Toisen maailmasodan aikaan Skandinaviasta/Ruotsista luvattua taisteluapua puolestaan saatiin suorastaan naurettavan vähän.
Sillanpäälle kyllä luovutettiin Tukholmasta Nobelin palkinto, mutta tuskin olisi auttanut, vaikka 'Bättre folk' olisi antanut vaikka peräti 'Kymmenen käskyn' lain taulut venäläisiä jarruttamaan...

Jäimme yksin - jälleen kerran.

Ja jos nyt eräät ovat Viron tapahtumista saaneet mielestään tosi pätevän perustelun Suomen Natoon liittymiseksi, niin miettikööt ensin USA:n sotimisiin kytkeytyneitä/kytkeytyviä valtiollisia intressejä sekä noita paria Suomen historiaan erittäin syvästi vaikuttaneita sopimuksia, joissa asoista päätettiin meidän mielipidettämme kysymymättä ja jolloin 'paras' liittolainen petti kuin Juudas.

Toki jatkosodan tilannne oli jo paljon komplisoidumpi, mutta tulevaisuutemme olisi ollut satakertaisesti huonompi, jos Saksa - ja me sen liittolaisina - olisi voittanut sodan, kun nyt saimme sentään kaikesta huolimatta siedettävän rauhan eikä maatamme koskaan miehitetty.

Nämä ovat äärimmäisiä mutta tosia esimerkkejä siitä, miten Suomen maantieteellinen asema on määrännyt sen kohtalon - eikä vain yksi tai kaksi kertaa.
*
Toisaalta - avoin Venäjä-kielteisyys ja hyväuskoisuus Naton suhteen minua kuitenkin suuresti epäillyttää.

Suomen ainut reaalipoliittinen vaihtoehto hoitaa tämäntyyppisiä kiistakysymyksiä tapahtuu tällä hetkellä ilman muuta EU:n kautta.

Mutta EU:n on välttääkseen Venäjän pahemmat 'pompottelut' kyettävä organisoimaan jäsenmaittensa turvajärjestelyt niin toimivalla tavalla, ettei se ole koskaan riippuvaista pelkästään kulloisenkin puheenjohtajamaan omista edunvalvontaprojekteista - kuten esimerkiksi Saksan kaasukauppa Venäjän kanssa tällä kertaa.

Muistaakseni Jörn Donner sanoi aikoinaan pitävänsä EU:ta ilman muuta myös ja etenkin puolustusliittona, mutta sellaisen organisoiminen on toistaiseksi retuperällä kuten niin moni muukin asia EU:n päätöksentekoproseduureissa.

Tällaista EU:ta Venäjä pystyy koska tahansa pitämään pilkkanaan kuten taas kerran havaitsimme.

Mutta että Natoko takaisi turvallisuutemme? Epäilen, koska USA:n sotapolitiikka näyttää pikemminkin luovan enemmän ongelmia kuin, mitä kykenee ratkomaan, vietiin sitä sitten minne tahansa - ellei entisen Jugoslavian sodan 'rauhoitusoperaatiota' voi ehkä pitää kohtuullisena poikkeuksena.

Tosin Venäjä oli tällöin romahduksensa jälkeen myös sotilaallisesti lamassa eikä kyennyt puolustamaan Serbiaa, vaikka sitä halusikin.
*
Valitettavasti tilanne on muuttumassa koko ajan Venäjän militarisoituessa KGB-nationalistien totalitaristisella johdolla.

Vielä kerran: jos EU ei pysty kehittämään omaa puolustusjärjestelmäänsä ja nopeasti, on vaarana, että Eurooppa joutuu kolmannen kerran ehkä vain reilun sadan vuoden aikana turvautumaan amerikkalaisten massiiviseen ja ylivoimaiseen sotateknologiseen apuun - ja tällä kertaa Venäjää vastaan.

Mutta tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että Suomen tulisi päätä pahkaa liittyä Natoon heti kun se vain on mahdollista.

Pidän täysin luonnollisena, että Venäjä haluaa sopia sekä kaupallisesta yhteistyöstä että poliittisiin ja sotilaallisiin asioihin liittyvistä erimielisyyksistä Euroopassa nimenomaan EU:n jäsenvaltioiden ja EU-organisaation - ei USA:n ja/tai Naton kanssa.