Tää korutont' on kertomaa - ja kuvaa. Amy ja Blake (ei Janis Joplin) tappeluksen jälkeen. Blake on saanut tuta Amyn 'kynsitekniikan' tehon.
Rakkaus raatelee...lauloi jo Ismo Alanko aikoinaan...Klikkaa kuvaa suuremmaksi ja laske Blaken naarmut ja arvet. Oikein laskenut saa palkinnoxi 'opetuxen' rakkauren kaikkivoipaisuudesta.*
Lacrimosa said...
Amy vetää kokkelia lavalla:http://www.liveleak.com/view?i=123_1195337267
Ehkä tapojensa puolesta häntä voisi verrata Janis Jopliniin, mutta samanlaista brillianssia häneltä ei mielestäni löydy, vaikka oikein oivallinen ilmestys onkin nykymusiikkimaailmassa. Janiksen rinnalla kalpenevat yhä kaikki naislaulajat(ja varmaan mieslaulajatkin).
*
Hohhoijaa! Toi Amyn julkinen kokaiininveto alkaa jo olla liikaa Porno-Huume-Ranellekin. Jättäis vähän mullekin sitä kokkelia...
*
Niin. Kyllä Jänis Joplin oli aika ylivertainen laulaja/tulkitsija.
Jostain dokumentista näin, kun Janis lauloi bluesia 18-19-vuotiaana. Aivan uskomaton ääni ja tulkinta - jo silloin.
Olen aina arvostanut Joplinia mutta kokenut, että hän tulkitsee liikaa volyymin ja raspin kautta; - mutta niinhän teki aikoinaan raspikurkkuinen John Fogertykin (raspi tosin lähti sitten veks röökinpolton lopettamisen ja iän myötä, vaikka ääni on edelleenkin loistava - 62 vuotiaana!).
Pakko sanoa, että lievästi epäröivä asenteeni Joplinin laulutapaa kohtaan muuttui kuultuani edellä mainitun esityksen. Uskoin silloin lopullisesti, että tällä donnalla oli ihan oikeesti ihan helevetin hieno ääni.
Janis oli aika miesmäinen tyyppi. 'Kova kundi, itse asiassa kaikkein kovin kundi' todistivat po. dokumentissa mm. Procol Harumin Gary Brooker ja The Allman Brothersien Greg.
Amyn ronskiudessa on jotain samaa (157,5 cm:nen tappi ryyppää äijiä pöydän alle), joskin ehkä myös muusikkojen ja studioväen - jotka melkein kaikki ovat miehiä - kanssa työskenteleminen vaikuttaa asiaan(?)
*
Mitä Amyyn muuten tulee, niin vertailu Jopliniin ei oikein osu, koska Amyn musiikilliset vaikutteet tulevat muualta kuin rythm&bluesista.
Jazz, soul, reggae, pop - ja sitten vasta rythm&blues. Siinä merkillinen ja mielenkiintoinen keitos aineksia, joista syntyy 'uutta' retromusiikkia.
Janis puolestaan oli aivan selkeästi blues-rock-laulaja, vaikka osasikin heittää komeesti Summertimen (old jazz) tai Me and Bobby McQeen (kantri).
Englantilainen Joss Stone (yli 3 vuotta Amya nuorempi) omaa hyvin samankaltaisen äänen kuin Janis, ja hän on myös laulanut samankaltaisia (ja samoja) lauluja kuin tämä.
Mutta Joss Stonen laulu on Amyyn verrattuna virtuoosisen teknistä ('cold virtuosity'), kun taas Amy pyrkii laulussaan inspiroituneeseen ilmaisuun ja äänen herkempään variointiin.
Ja kun Amy persoonallisen ja sielukkaan äänen ohella omaa myös jazz-laulussa kouliintuneen tekniikan, niin tulos ei voi olla kuin priimaa - ellei joskus vielä vähän parempaakin.
Pahimmillaan hän tietysti unohtaa sanat ja menettää äänensä hallinnan ollessaan liian kännissä ja 'kamoissaan' - asia, joka saattaa vielä vahingoittaa paitsi hänen uraansa myös häntä itseään fataalisti.
Toivokaamme parasta, pelätkäämme pahinta, mutta on jo nyt hieman surullista seurata tämän hetken populaarimusiikin ehkä kaikkein suurimman lahjakkuuden itsetuhoisuutta.
Ja kaikkein pahinta lienee se, että hän on näköjään ihan tosissaan rakastunut (tosin 'tuhoisalla' tavalla) Blake Fielder-Civiliin, joka on täysi narkkari (pari meni pitkän eron jälkeen avioon viime toukokuussa).
'Rehab'in mahdollisuudet pienenevät tällaisen suhteen vallitessa minimiin - elleivät sitten molemmat lähde yhtä aikaa jonnekin Betty Ford-klinikalle.
Siellähän se meidän oma Ville Valommekin kävi 'pitämässä elämänsä ensimmäistä lomaa' ihan äskettäin.
*
Tuo sinä pukkijumala minulle lahjaksi Mercedes Benz. En pärjää enää ilman sitä. En saa iskettyä naisia ilman mersua. Eiks se riitä perusteluksi? Seuraavassa Janis Joplin laulaa tämän meidän kummankin toiveen kuuluvalla äänellään ilmoille joskus 1969-70.
