‘Heikkojen ja epäonnistuneitten tulee käydä perikatoon: meidän ihmisrakkautemme ensimmäinen käsky’

I'm Going Slightly Mad

*

Päreen luku 1 on sitaatti Ann Heberleinin kirjasta Pieni kirja pahuudesta.

.

1

[.....]

Friedrich Nietzschen mukaan ihmiskunnassa kamppailevat jatkuvasti toisaalta pimeät, kaoottiset, primitiiviset, irrationaaliset voimat, ja toisaalta pyrkimykset hallita niitä. Hän kutsuu näitä kilpailevia voimia dionyysisiksi ja apollonisiksi. Kummatkin voimat ovat läsnä ja havaittavissa ihmiselämässä, mutta dionyysiset voimat ovat voimakkaampia kuin apollonisten voimien yritykset hillitä niitä. Nietzsche liittää pimeät, primitiiviset, tuhoisat voimat luontoon ja niiden hillitsemispyrkimykset ihmiskulttuuriin ja sivilisaatioon.

.

Nietzsche ei suinkaan tuomitse dionyysisiä voimia, kuten voisi kuvitella, vaan päinvastoin. Hän nimittäin pitää niitä luovuuden alkulähteinä. Ihminen on osa luontoa, joten dionyysiset voimat hallitsevat meitäkin, Nietzsche pohtii. Terveellisintä on ymmärtää ja tunnustaa tämä seikka. Vasta silloin ihminen voi elää vapaata ja ja täysin ilon täyttämää elämää. Se tosiasia, että dionyysiset voimat torjutaan mutta apollonisia voimia ylistetään, selittää Nietzschen mukaan kulttuurimme sairastumisen ja sen, miksi järkemme ja moraalimme on pelkkä vitsi. Vain ani harvat suuret, luovat yksilöt [kuten Nietzsche itse, kuvittelisin] näkevät tämä petoksen läpi. Ratkaisu on arvioida moraaliset kannanottomme uudestaan, luopua harhaanjohtavasta rationaalisuudesta ja vapauttaa ne luovat alkukantaiset voimat, joilla on valta tehdä meidät onnellisiksi. Se ei Nietzscheä huoleta, että samalla kun pimeät, tuhoavat ja primitiiviset voimat toivotetaan tervetulleeksi, vapautuu myös julmuutta.

.

Nietzsche torjuu platonistisen ja aristoteelisen ajatuksen järjestä hyvän ihmiselämän edellytyksenä. Platonin ja Aristoteleen tavoin myös hänestä olemassaolo on kaksijakoista – luonto ja kulttuuri, pimeä ja valo – ja hän uskoo vakaasti siihen, että ihmiselämää leimaavat vastakohdat ja keskenään kamppailevat voimat, mutta siihen yhteneväisyydet jäävät. Platonin ja Aristoteleen päämäärä on kulttuurin kesyttämä luonto ja järjen voitto vieteistä, kun taas Nietzsche panee vietit järjen edelle ja torjuu valistusfilosofian pakkomielteen rationaalisuudesta.

.

Joseph Conradin romaanin [Pimeyden sydän], jossa Kurtz muuttuu sivistyneestä ja moraalisesta länsimaalaisesta julmaksi ja primitiiviseksi hirmuhallitsijaksi, voidaan ajatella kuvaavan ajoittain Nietzschen ajatusta siitä, miten ihminen käy kamppailua hänessä kilpailevien voimien, niin sisäisten kuin ulkoisten kanssa. Pimeyden sydäntä on luettu etupäässä voimakkaana kolonialismin kritiikkinä, mutta se tarjoaa myös mielenkiintoisia näkemyksiä ihmisluonnosta. Conrad kuvaa tehokkaasti, millainen valta dionyysisillä voimilla on itseään sivistyneenä pitämään mieheen. Niihin verrattuna sekä moraali, että järki jäävät kirkkaasti toiseksi. Aiempi moraalisten arvojen hylkääminen ja luovien, alkukantaisten voimien armoille heittäytyminen, kuten Nietzsche sitä nimittää, vaikuttaa tapahtuvan järkyttävän helposti. Ja niin Kurtz tosiaan tekee – hän on verrattoman luova keksimään rituaaleja, ja hänen intonsa kääntää aiemmat arvonsa päälaelleen on suorastaan ihailtavaa [jos ajattelee kuten Nietzsche].

.

Toinen kuuluisa romaanihenkilö, joka estoitta seuraa vaistojaan ja käyttää muita ihmisiä häikäilemättä hyväkseen halujaan tyydyttäessään, on Juliette, markiisi de Saden romaanin Histoire de Juliette, ou les Prosperites du vice kuvankaunis sankaritar. Mikään ei estä Juliettea ja hänen kumppaneitaan heidän yksilöhedonistisella matkallaan kohti seksuaalisia nautintoja. Lukuisat naiset ja miehet heittävät henkensä tässä lähes viisisataasivuisessa romaanissa, joka pursuaa seksuaalisia julmuuksia ja makaabereja orgioita. Viekas Juliette luo itselleen nimeä ja kokoaa omaisuuden järjestämällä tilaisuuksia, joissa kaikki on sallittua. Maurice Blanchot kirjoittaa teoksessaan Lautreamont et Sade ihailevasti, ettei kukaan voita Sadea vapaudessa ja hillittömyydessä. De Saden kuvaus ihmisistä, jotka asettuvat vallitsevan moraalikäsityksen ulkopuolelle – esimerkiksi sen, että murhaaminen on väärin – nähdään toisin sanoen ylistävänä mestariteoksena ja eräänlaisena libertaristisena manifestina. Romaanin ruotsinnoksen jälkisanoissa Edenborg ja Johansson painottavat Julietten feministisiä piirteitä, kuten monet muutkin heitä ennen: ‘[de Sade] antaa romaanihahmojensa kääntyä usein naisten puoleen ja houkutella näitä antautumaan himolle seksuaaliselle nautinnolle’. Vallitsevista sukupuolirooleista irrottautuminen ja naisten oikeuksien puolustaminen ovat tässä yhteydessä siis elähtäneen, sadistisen ja äärimmäisen seksuaalisuuden synonyymeja.

.

Julmuuden ja seksuaalisen nautinnon suhde on toistuva teema kaunokirjallisuudessa. Juliette on tärkeimpiä teoksia siinä kulttuurisesti hyväksytyssä väkivaltapornossa, joka tunnetaan nimellä posh porn. Käsitettä ei tietenkään käytetty de Saden aikaan. Ilmaisu viittaa sivistyneenä pidettyyn pornografisen kirjallisuuden genreen, jonka tekijät ovat usein naisia. Väkivalta ja julmuudet eivät ole kovinkaan harvinaisia aineksia posh porn-genressä. Toinen esimerkki on Helen Walshin romaani Lutka. Millie O’Reilly on Julietten tavoin kaunis, seksikäs, älykäs ja rakastettu. Millien seksuaalinen nautinto kytkeytyy tiiviisti kipuun – hänen omaansa ja muiden – ja romaanissa hänet sekä raiskataan että hän raiskaa itse. ‘Julmuus on ihmisen suurin ja raskain pahe’, kirjoitti Judith N. Shaklar, ja se vaikuttaa olevan peruslähtökohta muun muassa de Sadella ja Walshilla. Selvästikin julmuus ja piittaamattomuus kutkuttavat mieliä.

.

Moraalin alkuperästä –teoksen alkusanoissa Nietzsche kyseenalaistaa hyvän moraalin paremmuuden pahaan verrattuna. Olemme pitäneet itsestäänselvyytenä sitä, että hyvä on parempi kuin paha, Nietzsche kirjoittaa, – ajatelkaa, jos asia olisikin päinvastoin ja paha pitäisi arvottaa korkeammalle kuin kuin hyvä. Hän ei selosta asiaa kovin tarkkaan, joten jäämme edelleen epätietoisiksi sen suhteen, miten hän arvioi pahaa ja hyvä. Se toki käy selväksi, että Nietzsche suhtautuu ilmeisen epäluuloisesti ‘orjamoraaliin’, kuten hän asian ilmaisee. Orjamoraalin alkuperä on selvästi kristillisessä etiikassa, joka arvostaa kuuliaisuutta ja lojaaliutta [samoja ominaisuuksia, joista Milgramin tutkimuksen koehenkilöt antoivat näytteen...] ja jossa ihmisiä ja heidän tekojaan arvioidaan keskeisesti hyvän ja pahan käsitteillä. Juuri tällaisen moraalin – orjamoraalin – Kurtz vei mukanaan Afrikkaan, mutta hylkäsi myöhemmin. 

.

Nietzsche ei ensisijaisesti pyri kyseenalaistamaan pahaa moraalisena käsitteenä. Kuten kirjan nimikin vihjaa, hän suhtautuu skeptisesti koko moraalin käsitteeseen ylipäätään. Nietzsche torjuu termin paha, koska se on hänen mielestään ‘huono’ käsite; se demonisoi ‘vihollisen’ ja johtaa siten vain vihaan. Hänen mielestään viha ja kostonhimo ovat heikkouden merkkejä. Vahva ihminen ei anna muiden tekojen vaikuttaa itseensä eikä tuhlaa aikaansa vihaamiseen ja koston hautomiseen. Vihantäyteinen ja kostonhimoinen ihminen paljastaa vain oman heikkoutensa ja alemmuutensa. Viha on nimittäin Nietzschen mielestä vain ilmaisu omasta voimattomuudesta ja kyvyttömyyden pelosta, ja sillä on taipumus ottaa ihminen kokonaan valtaansa.

.

‘Pysy kovana!’ Nietzsche kehottaa lukijaa kirjassa Näin puhui Zarathustra ja tarkoittaa kovuudella, ettei muiden ihmisten pahojen tekojen sen enempää kuin heidän kärsimystenkään pitäisi antaa vaikuttaa itseensä. Luovan ihmisen täytyy olla kova, ja vain ihmisistä jaloimmat kykenevät täydelliseen kovuuteen. Muiden surkuttelu ja heikkojen sääliminen on epäinhimillistä. Nietzscheläinen miehekäs kovuus hylkää myötätunnon ja kannattaa sortoa sekä muiden ihmisten hallintaa. Hän ylistää niitä, jotka kestävät muiden kärsimystä, ja pitää heikkoutta ja heikkoja kohtaan tunnettua myötätuntoa kontraproduktiivisena. ‘Heikkojen ja epäonnistuneitten tulee käydä perikatoon: meidän ihmisrakkautemme ensimmäinen käsky’, Nietzsche kirjoittaa Antikristuksessa.

.

Kurtzista tulee kova mies, jota muiden kärsimys ja tuska eivät liikuta ja joka keskittyy luomaan oman maailman itsensä ympärille. Kurtzin hahmo on kuin nietzscheläisen ihanneihmisen ruumiillistuma, yli-ihminen, jolla on oikeus elää omien sääntöjensä mukaisesti – aivan kuten Raskolnikov ja Juliette tekevät [vrt. myös Don Juan/rr]. Raskolnikov ei tosin ole viehtynyt julmuudesta kuten Kurtz, mutta hänkin pitää itseään ‘poikkeuksellisena’ ihmisenä, jolla on erityislaatuisia näkemyksiä. Sen vuoksi hänellä on mielestään sekä kykyä että oikeus luoda omat sääntönsä. Oman, itseä varten luodun moraalin mukaan eläminen ei kuitenkaan tuo onnea. Raskolnikov murtuu hitaasti mutta varmasti, ja tunnontuskat musertavat hänen ennen niin järkkymättömän itseluottamuksensa. Kurtzkaan ei ole onnellinen, vaikka hän toteuttaa vallanhaluaan kaikin keinoin, sallii dionyysisten voimien pulputa sisältään ja antautuu niiden valtaan. ‘Kauhu! Kauhu! Kauhu!’ hän pihisee viimeisiksi sanoikseen kuolinvuoteellaan.

[.....]

.

Ann Heberlein: Pieni kirja pahuudesta [s. 60-66]

.

2

Nietzschen kaksi luontoa: pehmeä ja kova, joista pehmeys oli todellinen ja kovuus vähitellen omaksuttu kirjallinen ‘kulissi’, joka toimi historian ja ihmisen julmuuden peilinä. Lopulta nerokas peili-kulissi murtui ja vei koko ihmisen mukanaan.

.

Kurtziin ja Raskolnikoviin verrattuna Nietzschen ‘oma psyykkinen romahdus’ [joka oli vain ajan kysymys] oli jos ei dramaattisempi niin ainakin konkreettisempi ja todellisempi. Se tapahtui Torinon kadulla Nietzschen nähtyä tammikuun alussa 1889 majatalonsa lähellä ajomiehen alkavan säälimättömästi ruoskia itsepäistä hevostaan, joka ei totellut isäntänsä käskyä vetää kuormaa. Nietzsche oli yhtäkkiä heittäytynyt hevosen kaulaan ja yrittänyt siten estää ruoskimisen.Tämän kohtauksen jälkeen Nietzsche vaipui ensin syvään apatiaan tai depressioon, mutta toivuttuaan hiukan hän alkoi lähetellä asuinpaikastaan osittain mielipuolisia kirjeitä ystävilleen [myös Italian kuninkaalle]. 

.

Nietzschen paras ystävä, Baselin yliopiston kirkkohistorian ja teologian professori Frans Overbeck haki hänet Torinosta Baseliin saatuaan ensin kirjeen, jota luuli aluksi Fritzin pilailuksi, mutta kun Nietzschen etäisempi professori-tuttava Baselista, tunnettu historioitsija Jacob Burkhardt, tuli näyttämään Overbeckille Nietzscheltä itse saamiaan merkillisiä kirjelappuja, tilanteen vakavuus lopulta selveni hänelle. Burckhardt kehotti Overbeckia hakemaan talvet Pohjois-Italiassa viettävän ystävänsä heti takaisin Sveitsiin tai Saksaan, koska tämä vaikutti olevan mieleltään aivan sekaisin ja hänen joutumisensa Italian silloisen mielisairaalajärjestelmän ‘hoidettavaksi’ olisi ollut paitsi kammottava vaihtoehto myös melkein peruuttamaton tilanne edistyneempään saksalaiseen psykiatriaan verrattuna. 

.

Overbeck ehti perille hieman ennen kuin Nietzschen majatalon isäntä [joka oli vienyt oudon kohtauksen saaneen ja täysin murtuneen filosofin kadulta takaisin kotiin] oli ilmoittamassa paikallisille viranomaisille lähes puhumattomasta, omituisesti käyttäytyvästä, huoneeseensa sulkeutuneesta ja kirjeitä lähettelevästä asukistaan. Overbeck löysi hyvin sekavassa mielentilassa olleen Nietzschen istumassa sohvalla ja selailemassa Wagnerista kirjoittamiaan tekstiluonnoksia Nietzsche contra Wagner'iin. Nietzsche tunnisti Overbeckin ja ilmeisesti jotenkin tajusi, mistä on kysymys. Molemmat itkivät. Vanha mutta vaiettu kauhukuva oli sittenkin toteutunut. 

*

http://sv.wikipedia.org/wiki/Ann_Heberlein

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ann_Heberlein

http://en.wikipedia.org/wiki/Friedrich_Nietzsche

http://fi.wikipedia.org/wiki/Friedrich_Nietzsche

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pimeyden_syd%C3%A4n

http://en.wikipedia.org/wiki/Heart_of_Darkness

http://en.wikipedia.org/wiki/Juliette_%28novel%29

http://fi.wikipedia.org/wiki/Markiisi_de_Sade

http://en.wikipedia.org/wiki/Marquis_de_Sade

http://en.wikipedia.org/wiki/Milgram_experiment

http://fi.wikipedia.org/wiki/Milgramin_tottelevaisuuskoe

http://en.wikipedia.org/wiki/Apollonian_and_Dionysian

http://www.dartmouth.edu/~fnchron/1889.html

http://en.wikipedia.org/wiki/The_Turin_Horse

http://briansibleysblog.blogspot.fi/2008/10/have-i-god-news-for-you.html