Informaatioteknologian heinäsirkkaparvet

Facebookin ‘kaverit’ ja Twitterin ‘twiitit’ ovat lähteneet oikein porukalla liikkeelle.

 

1

On ihmisiä, jotka keskittyvät mahdollisimman täysillä elämiseen ja elämästä nauttimiseen ja ihmisiä, jotka sisimmässään valmistautuvat koko ajan vain ja ainoastaan edessä olevan kuoleman väistämättömyyteen. 
.
Ensin mainittuja pidän hyvän- tai pahanlaatuisina idiootteina riippuen siitä, mihin he elämällään pyrkivät. Elämä on nimittäin tarpeeton kärsimys, joka ei muuksi muutu kilpailemalla menestyksestä ja/tai omaisuudesta kuin peluri – pikemminkin päinvastoin. Sitäpaitsi omaisuus on suurimmaksi osaksi paitsi kahle myös rikos ja menestys [nautinto ylipäätään] pelkkä narsistinen ja maailmallinen harha. Epikurolaisuus on paradoksaalisesti hengetön aate. Kun keskityt vain elämisen nautintoon, sinusta tulee hengetön idiootti – eläin - biokone.

.

Kuoleman odottelijat sen sijaan kuuluvat joko Molieren komediaan, Kafkan romaaniin tai muuten vain mielisairaalaan. Usein he edustavat kuitenkin stoalaisen järjen tekopyhää tyyneyttä, joka säikähtää ensimmäistä salamaniskua. Meillä on syytä ja lupa nauraa näiden ylirationalistien argumentatiiviselle mentaliteetille. Kun jokin psykologis-eettinen heikkous tai pahe todistetaan mahdolliseksi hallita teoreettisella asenteella, on heti syytä intuitiivisesti epäillä moista dogmia, sillä dogmi se perimmältään on kuten velvollisuusetiikan imperatiiviset maksiimit. Paheiden ja heikkouksien hallinta on praktisen järjen tasolla usein hyvin vaikeaa affektien jatkuvasta vastavoimasta nyt puhumattakaan.

.

Traagisia nämä kummatkaan tyypit – omahyväinen menestyjä/nautiskelija sekä taikauskonsa logiikan argumentatiiviselle kielelle ‘kääntänyt’ askeettinen moralisti - eivät kuitenkaan ole, sillä traagisuus kuoli ja haudattiin valistuksen ja modernismin myötä viimeistään II maailmansodan keskitysleireillä. Kun jopa etnisestä murhaamisesta tuli valistuneessa maailmassa teollisuutta ja spektaakkelia, ei traagisella tunteella ja ajattelulla ollut enää ‘esteettistä lokeroa’ missä oleilla. Se kuoli melkein sukupuuttoon.

.

Itse asiassa traagisuus on muuttunut informaatio-teknologisessa ja liberaali-demokraattisessa kapitalismissa koomisen lajiksi. Connecting people-asenteelle mikään ei voi olla niin vierasta kuin traagisuus. Traagisen ajattelun viimeisin [viimeinen?] perillinen eli eksistentialismi näyttäytyy nykyään pelkästään pateettis-retorisena poseerauksena, joka huvittaa meitä [poikkeuksena Camus’n absurdi päättely]. Sitä paitsi omatunto on julistettu evoluutiobiologiassa kestämättömäksi ‘ominaisuudeksi’ [Darwin, Hardin], joka toimii peliteoreettisesti vangin dilemman logiikalla [lopputulos on pelaajien kannalta aina huono ja omantunnon noudattaminen huonontaa sitä vain entisestään].

-

2

Traagisuudesta jäi jäljelle tai pikemminkin kehkeytyi viimeistään internetin myötä outo tragikoomisuus, joka tunkee nykyään tajuntaamme kaikkialta. 

.

Jokainen varmaan tietää ja tuntee tilanteen, kun se pervo-tyrkky Facebookista alkaa lupaa kysymättä lähennellä meitä ja käskee vielä kaiken lisäksi olemaan ensimmäinen, joka kertoo kaverillekin tästä ‘meidän välillämme’ tapahtuneesta täysin ainutlaatuisesta kohtaamisesta, joka on mullistanut henkilökohtaisen elämämme lopullisesti. Pyhä liitto [jonka Mooses Zuckerberg solmi Raha-Jumalan kanssa] Facebookin ja yksittäisen facebookkaajan välillä vaatii kuitenkin henkilötietojen luovuttamista mainos-markkinavoimille [Raha-Jumalalle], jotka alkavat kartoittaa makutottumuksiamme ja sen jälkeen pommittaa meitä markkina-infolla kuin stalinistit pakkokatsomus-iskulauseillaan 1970-luvulla [kapitalisti on lobbaajana kuitenkin huomattavasti fiksumpi ja ovelampi kuin stalinisti]. 

.

Pitäisikö tätä itkeä vai nauraa? En tiedä. Minua se ainakin raivostuttaa. Eikö nyt missään saa enää olla rauhassa!? Juuri mainokset [asian ja viihteen manipulatiivisesti sekoittava media ylipäätään] nykyajan heinäsirkkaparvina ilmentää kapitalistis-teknologisen moderniteetin syvää kulttuurista ambivalenssia, jossa esim. hyvä ei ole hyvää ellei se ole tehokasta, hyödyllistä ja voittoa tuottavaa. Tämän logiikan mukaan hyvää ei itse asiassa ole olemassakaan. On aina vain ‘parempaa ja edullisempaa.’ Tämä logiikka tekee myös taiteesta pelkän välineen johonkin hyödylliseen ja tehokkaampaan, mikä merkitsee autonomisen ja autenttisen taiteen muuttumista urheiluksi [jossa keho on dopattu väline] ja/tai ideologiseksi fetissiksi [joka myy estetiikalla poliittisia ennakkoluuloja].

.

Informaatio- ja mainosheinäsirkkaparvien tragedia on [yllättävää tai ei] kuitenkin syvempää kuin pelkän roskapostitulvan saaste – se on pahempaa kuin saatoimme kuvitellakaan. IT ja sosiaalinen media paljastaa reaaliaikaisella kommunikaatio-pluralismillaan entistä selvemmin kaksi ikivanhaa totuutta, jotka se luulee lopullisesti voittaneensa. 

.

Ensinnäkin ihminen kohtaa nyt yksinäisyytensä maailmankaikkeudessa suoremmin ja avoimemmin kuin koskaan, sillä ylikierroksilla käyvän nettikommunikointimme substanssina on lopulta toisto ja/eli semanttinen tyhjyys, mikä herättää aavistuksenomaista kauhua [dread is a fear of nothing/Heidegger], joka pitää torjua entistä massiivisemmalla media-informaatiolla ja uusilla imaginaaris-uusmytologisilla scifi-kertomuksilla. Psykoanalyysissa tätä kai kutsuttaisiin hysteeris-pakkoneuroottiseksi oireeksi ahdistusta vastaan.

.

Toisekseen ihminen on yhä yksinäisempi myös maailmassa, toisten kanssa, sillä aito ja kestävä kommunikaatio ja sosiaalinen sidos rakentuu aina vain ja enintään muutamien toisensa hyvin tuntevien ihmisten välille, kun taas satojen ja tuhansien ihmisten välinen ‘kaveruus’ on eräänlaista porukka-autismia eli nopeasti tyhjenevää massahenkeä. 

 .

Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. Näennäisen avoin ja näennäisen sisältörikas, inflatorisen vilkas kommunikaatio kumisee hetkellisesti hurmioitunutta intoaan, josta kuitenkin hyvin nopeasti pihisee ilmat pihalle kuin vappupallosta, joka puhkeaa liiallisesta paineesta. Kommunikaatiosisältöjen arvo osoittautuu keinotekoisesti manipuloiduksi kuin ylikuumentunut finanssitalous. Seurauksena on kommentointi-pulputuksen deflaatio: small talk, juoruilu ja panettelu, joka ilmenee turhana puhumisen pulputuksena sen itsensä takia ja tyylittömänä loanheittona, jossa ei ole ymmärretty, että ad hominem-argumenttia pitää käyttää kyseenalaistamaan kritisoidun henkilön valitseman argumentaation intuitiivinen pätevyys [erotuksena sen muodolliseen luotettavuuteen] ja kontekstuaalinen relevanssi eikä pelkästään pahantahtoisena provokaationa.

 .

3

Sosiaalinen media, kuten Facebook ja Twitter, tekevät ihmisestä yksinäisen. Sosiaaliseen mediaan uppoutuva ihminen vieraantuu todellisista kasvokkain tapahtuvista sosiaalisista suhteista ja hän eristyy. Vai käykö pikemminkin niin, että yksin jää se, joka ei internetin erilaisia sosiaalisen median palveluita käytä? 

.

Joudumme kysymään, mitä yksinäisyydellä tässä lopulta tarkoitetaan. Itse väitän, että teknologiaan koukuttuneella ei välttämättä ole edes mahdollisuutta tajuta perimmäistä yksinäisyyttään, koska hän on on niin totaalisesti uppoutunut leikkimään pad ja pod-leluillaan kommunikaatioksi nimitettyä kulutuspeliä. Facebook- ja Twitter-keskustelu on siis kaupallisia intressejä palveleva tosi-media, johon ihmiset pakotetaan informaatio-teknologialla. IT ei lopultakaan vapauta vaan kahlitsee ihmisen tiettyyn viestintäjärjestelmään, jonka verkostossa kukaan ei ole enää pelkkä potentiaalinen vaan alusta lähtien myös aktuaalinen kuluttaja. Kun Facebook kutsuu sinua ‘kaveriksi’, hän tarkoittaa nimenomaan shoppailu-kaveria.

.

Se, joka ei addiktiivisesti osallistu tällaiseen kommentti-pelimaailmaan, jää tietenkin yksinäisemmäksi, mitä ‘kavereitten’ lukumäärään tulee, kuin ne, jotka ahdistuneella innolla etsivät elämäänsä sisältöä ja itselleen symbolista identiteettiä sosiaalisesta mediasta. Samanaikaisesti hänellä on kuitenkin ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä ikään kuin ulkoapäin paremmin ja pitemmälle pakkoteknologisen ajan koordinaattien läpi, vaikka hän siis ajautuisikin niin sanotun urbaani-kelpoisuuden marginaaliin. So what? Itsenäinen on se, joka määrää viime kädessä autonomisesti omasta ajattelustaan jopa yksinäisyyden hinnalla.

.

4

Informaatio-teknologinen kommunikaatio yleensä ja etenkin facebook on paradoksaalisesti kuin futuristis-surrealistinen visio, joka kyseenalaistaa jatkuvasti käyttäjänsä esiin houkutellun autenttisuuden ja autonomian omalla pakottavuudellaan. Vapauttaessaan i-teknologia samalla kolonisoi toimintamahdollisuuksiamme ja ajattelutapojamme, mikä ilmenee konkreettisimmillaan facebookin sietämättömän lapsellisena ja kapitalismille suoraan alisteisena ‘parituskampanjana’ - - [Mark Zuckerberg ja Pekka Himanen haluavat tehdä maailmasta globaalin höpötys- ja bailu-bordellin. Tukea tavoitteilleen he ovat saaneet liberaalilta oikeistolta ja joiltain idealistisessa unessa eläviltä ihmisyys- ja kosmisuus-hörhöiltä]. 

.

Twiitti ja Naamakirja ovat paras ja raivostuttavin esimerkki i-teknologian avulla ihmisten välille masinoidusta näennäis-attraktiosta, joka kätkee nettivapauteensa totalisoivan, yhdenmukaistavan ja viime kädessä kaupallisia tarkoituksia palvelevan järjestelmän, jonka ytimessä vaikuttaa kapitalismin rakenteellinen ja eettinen noidankehä: pääoman ja vallan kasautuminen plutokraateille. Toisin sanoen syvä yhteiskunnallinen eriarvoisuus.

.

5

Seuratkaapa huviksenne arabimaitten tilanteen kehitystä. Siellä on kolme vaihtoehtoa. Ensimmäinen on arvoliberaali-demokraattinen tekno-kapitalismi, joka talous- ja yhteiskuntarakenteisiin juurruttuaan hajottaa islamin äärikonservatiivisen aineksen ja lopulta koko lakiuskonnon, kuten se on tuhonnut jo oman [kristin]uskontonsa uskottavuuden kalvinismissa. Toinen vaihtoehto on liberaali mutta ‘hyveellinen’ [haha] sosialismi. Kolmas on islam. 

.

Esimerkiksi Facebook perimmältään kaupallisena mega-tiedonvälitys-järjestelmänä lobbaa kuitenkin tahtomattaan kapitalismia ja kammoksuu sosialismia kuin ruttoa. Niinpä tulemme näkemään, miten kapitalismi ja islam tekevät keskenään vastentahtoisen liiton, kun taas arabimaiden edistykselliset vasemmistovoimat jäävät jälleen oppositioon. Kapitalismi sopeutuu mihin vain ja sopeuttaa itseensä mitä vain. Facebook ei ole poikkeus säännöstä.

.

6

Voisin toki ajatella tästä IT-asiasta hiukan myönteisemminkin. Esimerkiksi Ulysses-kääntäjämme ja 1970-luvun SKDL-ideologi Leevi Lehdon viime vuosien osallistuva aktiivisuus mm. Facebook-näyttämöllä on ehkä lupa tulkita positiivisesti juuri dadaistisena kannanottona sekä taiteeseen, teknologiaan että yhteiskuntaan yleensä. Muussa tapauksessa minun on hyvin vaikea ymmärtää, mikä on Leevin urbaania narsismia jäljittelevän nyky-semiosiksen perimmäinen raison d'être. Mutta mikäli kyseessä on dadaistinen projekti, sen mieli ja mielekkyys ei välttämättä ole jotain hen–kilökohtaista [vai pitäisikö sanoa hän- ?] vaan pikemminkin yhtä epä- tai ylipersoonallista peliä kuin mikä tahansa välineeksi ymmärretty teknologia. Kieli mukaan lukien. Sikäli kuin kieli on pelkästään funktionaalista. Vai väittääkö joku, että juuri dada on intuitiivista kieltä? Ei mikään huono väite sekään. Varsinkin jos ymmärtää, mitä intuitiivinen tarkoittaa. Mikä on tietysti mahdotonta.

*

http://fi.wikipedia.org/wiki/Leevi_Lehto

http://en.wikipedia.org/wiki/Semiosis

http://yle.fi/uutiset/uusi_tutkimus_osoittaa_raamatun_vitsaukset_todellisiksi/5538004