Tunnustuksellista (taas kerran..?)

Kommentti Iinekselle juttuunsa Lastensuojelua.

*
Kirjoitin aiheesta Osmo Soininvaaralle blogissani viime heinäkuussa - Tilastotieteilijän muisti pätkii pahasti - ja lähetin hänelle jutun sähköpostilla eduskuntaan.
Sain myös vastauksen, jota kommentoin - Osmo Soininvaaran piilo-opetussuunnitelma.

Kritisoin siinä (osittain vastoin omia mielipiteitäni - tyypillistä minulle!) kaiken uskonto-opetuksen muokkaamista uskontotiedoksi, koska silloin oppilaat saavat uskonnoista kokemuksen ja tietämyksen, jossa mikään ei syvemmässä mielessä erotu omaksi alueekseen.

Uskontotieto on maallistuneen ja ateistisen yhteiskunnan tarjous uskonnonopetukseen - se ON ideologinen päätös, vaikka toisin väitetään.

Toisaalta - jos opetetaan tunnustuksellisesti, niin eihän siinäkään erotu kuin se yksi uskonto, mutta tämä on vaikea ongelma.

Uskontokasvatus on aina enemmän traditioon kuin valintaan perustuvaa. Jos haluat monipuolista tietoa, et saa tradition antamaa eetosta.
Jos sen sijaan omaksut vain yhden uskonnon tietoineen ja tapoineen, sinusta saattaa tulla jopa rasisti (tai vähintäinkin eksluvisisti kuten hieno luterilaisten teologien käyttämä termi kuuluu).

Soininvaara vastasi minulle aivan oikein, että yhteiskunnan rahat (eikä myöskään ammattitaito) eivät riitä opettamaan kaikille omaa uskontoaan - tunnustuksellisesti/julistavasti.
Sen vuoksi uskontotiedon projekti on ainut järkevästi perusteltavissa oleva.

PS.

Mitä tulee kirkon ja valtion erottamiseen toisistaan, niin eiköhän siihen pikkuhiljaa (todella hissunkissun) olla menossa Suomessakin.

Luterilainen perinne on ylläpitänyt "kahden regimentin" yhteyttä toisin ja pitempään kuin katolisissa maissa, joissa kirkko on irronnut/irrotettu valtiollisista kahinoista, ja jota (kirkkoa) Paavi ylläpitää menestyksekkäästi oman vaikutusvaltansa kautta: - "It`s a kind of great "capitalism".

www.siskotasala.net/etusivu.htm.

Mitä minulta puuttuu?

Kommentti Kemppiselle päreeseen "Keskipäivän aave".

*
Entä Mozartin Requiem? Onko se surullista Mozartia - onhan kyseessä sentään sielunmessu?

Mutta ei - ei se(kään) minun mielestäni ole surullista vaan aivan merkillisellä tavalla ylevöitynyttä paatosta, jossa ilo ja suru ovat adiafora - yhdentekeviä emootioita.

Requiem on matka kohti lopun täydellisyyttä/mitättömyyttä.

*
Kuka kirjoittikaan - Juhani Peltonen? - jotenkin tähän tapaan: "olet minun iloisin suruni", "joku päivä vielä muistelen ilolla tätä murheeni aikaa".

Henkilö (Peltonen?) oli tietenkin rakastunut.

Suru syntyy halusta, joka ilmenee puutteena. Halusta, joka ei milloinkaan tyydyty, vaikka se tyydytettäisiin jatkuvasti.

On nimittäin merkillistä, että joudumme tyydyttämään seksuaalisia halujamme loputtomiin, vaikka ne aina tyydyttyvät orgasmissa?
Halu on siten kyltymätön. Se EI koskaan tyydyty lopullisesti.

Puute synnyttää "tyhjän tilan", jonka koemme suruksi.

Tämä tulkinta surusta ei siis ole sama kuin Heideggerilla, jolle Sorge merkitsee jatkuvaa "huolestuneisuutta" - ei emotionaalista "deprivaatiota".

(Mutta ehkäpä Kemppinen on jo päässyt seestyneisyyden utumaailmaan, jossa tietokonemainen muisti dominoi ja korvaa halun..?)

*
Tietenkin seksuaalisen halun voi tukahduttaa, mutta se ei katoa vaan muuntuu. Freudin mukaan halu sublimoituu - henkistyy, mutta tämä lienee esteettistä puppua.

Minun mielestäni tukahdutettu ja vaiennettu seksuaalinen halu muuttuu vallanhaluksi - aivan kuten Nietzsche epäsuorasti vihjaa.

Mutta tässä myös Nietzschen argumentaatio joutuu koville, ja sen(kin) vuoksi hän ei pidä asiasta suurta ääntä (Kemppinen on oikeassa). Vallantahto (thymos) nimittäin on seksuaalista halua orientoiva antropologinen luonteenpiirre.
Sen ensisijaisuus seksuaalisuuteen nähden voidaan kyseenalaistaa.

Kun molemmat - seksi ja valta - toimivat yhdessä - tulos on joko ihastuttava tai kaamea - ellei sitten molempia..

Nietzschen mielestä "kesytetty, yhteiskunnallinen ihminen" (muistakaa Norbert Eliaksen "The Civilizig Process") patouttaa itseensä aktiviteetteja, jotka löytävät kanavoitumistapansa vallantahdossa, jatkuvassa pätemisenhalussa, joka kuvastaa samalla itsetunnon epävakautta, koska vaistot eivät enää ohjaa ihmistä, eikä niitä ole tuhansiin vuosiin sallittu purkaa avoimesti ja suoraan - ellei nyt sitten hallitsevan eliitin kaikkivoipaisuudessa, mikä sekin on aina johtanut paranoiaan, perversioihin ja tappamiseen.

"Ihminen on epätäydellisin eläin", kirjoitti Nietzsche.

*
Vaistojen tukahduttaminen, kesyttäminen ja uudelleen fantasiointi=rationalisointi on myös Freudin tulkinta halun ontologiasta.

Wilhelm Reich halusi ratkaista tähän tulkintaan liittyvän paradoksaalisen jännitteen orgonienergiateoriallaan, joka on kaikkien "puunhalaaja-new agelaisten" eli sisäisen energian vapauttamisen gurujen evankeliumi - ainakin, mitä hippiliikkeeseen tulee.

Freud kuitenkin potki porukoistaan sekä platonista arkkityyppiteoriaa kehittelevän Jungin että orgastista vapautumista "tutkineen" Reichin. Hän halusi säilyttää psykoanalyysin sisäisen jännitteen subliimin ja orgiastisen välillä.

Michel Foucault piruili ovallisesti Reichin teoriasta nimittämällä sen "pneumaattiseksi" (pneuma eli psyykkinen henki). Hän siis halusi väittää, että Reich henkisti puhtaasti fyysisen ilmiön - orgasmin...

Mutta Foucault ei ymmärtänyt mitään rakkauden päälle. Ei kyllä sen puoleen Reichkaan. Rakkaus on nimittäin romantiikkaa eikä tiedettä tai valta-analyysia. Rakkaus kuuluu runoilijoille...

*
Soitto on suruista (ei Sorgesta) tehty. Kaipaamme aina jotain - jotain jota/mitä rakastaa. Kaipaamme (kadotettua) yhteenkuuluvuutta.

Kaipaus on itsessään jo eräänlaista melankoliaa. Melankolia on surun perusta.

Tunnustuksia

Farewell of Napoleon I (1769-1821) and Alexander I (1777-1825) after the Peace of Tilsit by Gioacchino Giuseppe Serangeli.

Kommentti Telemakhoksen kommenttiin Kemppisen päreessä "Laitejuoruja".
(Editoitu hieman alkuperäisestä)

*
Oletko pettynyt, Rasanen, koska kirjoitat kuin turhautunut valmentaja? Ei tullut kultamitallistia.

"Oikeassaolijaa" tai siis paremmintietäjää on aina vaikea arvostella. Pistetään pöytään muutama mieleen tullut yksityiskohta, jolla luodaan illuusio kokonaisuuden hallinnasta.Tiukan paikan tullen paremmintietäjä on aina valmis myöntämään olleensa alusta asti samaa mieltä kanssasi.

Jäin silti miettimään, tuleeko besserwisserin arvostelijasta itsestään vielä pahempi oikeassaolija, ellei hänellä ole näyttää parempaa jälkeä. Toki hyvän suorituksen voi tunnistaa, vaikka ei pystyisikään sitä itse toistamaan.

Mutta mitä on kirjoittaa yksi blogijuttu joka päivä? Se ei ole inspiraation etsimistä pitkillä kävelyretkillä, pitkään nukkumista ja odottelua. Se ei ole timantin loputonta hiomista. Olisi mukava lukea blogijuttu pikaesseiden kirjoittamisesta ja jatkuvasti päivittyvän blogin pitämisestä. Onko siitä tullut jo elämäntapa?

Kemppisen blogin lukeminen kuuluu aamuun siinä missä Hesari ja kahvi. Se on saavutus.

RR

Telemakhos.

Henkilökohtainen tunnustus. Näissä yliampuvimmissa teksteissäni minä taistelen vähintäinkin yhtä paljon oman "hulluuteni" kuin muiden oletetun "tietämyksen" kanssa.

Kemppisestä on kauhukseni ja ilokseni (voin kyllä perustella molemmat mielipiteet) tulossa instituutio Blogistaniaan.

Kuten olen todennut - hän on mies tiedon, tosiasioiden, perusteltujen mielipiteitten, nippelitiedon ja (useinkin positiivisen) snobismin.

Intohimoa en sen sijaan ole löytänyt häneltä muusta kuin suhteestaan Aku Ankkaan, Tinttiin sekä pohjalaisiin "uho-ja puukkolauluihin..."

(Sanottakoon nyt selvennykseksi, että oma suhteeni sarjakuviin muuttui radikaalisti -80-luvulla. Aloin arvostaa niitä - jos en taiteena niin ainakin tärkeinä kulttuurituotteina.)

Mitä minä siis kritisoin Kemppisessä?

Olen jo kerran viitannut aiheeseen siteeraamalla Napoleonin kommenttia Aleksanteri I:stä Tilsitin tapaamisen jälkeen.

"Tyypillinen venäläinen, puhuu jatkuvasti ja epämääräisesti; - kuitenkin hänestä puuttuu jotain, en tiedä, mitä se on" (muistinvarainen sitaatti).

Kaiken tämän tietotulvan keskellä koen todellakin, että Kemppinen puhuu/kirjoittaa aivan liikaa siihen nähden, miten vähän/paljon koherenssia ja "varmuutta" hänen ajattelustaan ja argumenteistaan löytyy.

Mutta kyseessähän on lopultakin minun ongelmani - ei Kemppisen.

Tietysti jossain menee hyvän maun raja kritikoimisessakin, ja siinä minun on useinkin oltava tarkkana itseni kanssa.
Aina ei kontrolli välttämättä pelaa tarpeeksi hyvin...

Mutta loukata en halua, koska se, joka haluaa VAIN loukata, tekee tämän pelkästään ilkeyksissään eli pahantahtoisesti.
Minä en kuitenkaan koe kirjoittavani sellaisen motiivin pohjalta. Olen nimittäin ihan vakavissani.
Edellisen Napoleon-sitaatin heuristisuus suhteessa tapaukseen Kemppinen käyköön tästä esimerkkinä.

*
Ja hyvänen aika! Mitä muuta tämä lopulta on kuin ilmaista mainosta "joka alan ja asian asiantuntijalle" - enkä nyt tarkoita itseäni.

*
http://www.allposters.com/-st/Gioacchino-Giuseppe-Serangeli-Posters_c27954_s65827_.htm.

Valssi yhdelle a là Panu Höglund

Kommentti Anita Konkalle aiheesta Mitä järkeä?
(Postaus numero 666)

*
Että ilkesinkin sanoa...mutta otetaan tämä nyt niinkuin Ruotsi-Suomi maaottelussa.

Kiitos etenkin a-k.h:n realismille mutta myös muille - Dahlille, Anitalle, Ripsalle jne.

Taide on menneen talven lumia. Miksi siitä kirjoittaisin mitään? Kirjoitan siis jostain "muusta" aiheseen liityvästä.

*
Feminismi on elävää ja "käsin" kosketeltavaa. Se myös ottaa taiteen paikan jopa ideologisena katalysaattorina.
Feminismistä on tullut naisten viimeinen pakopaikka - ikäänkuin heillä olisi jotain pelättävää enää.

Mutta he pelkäävät - ja he pelkäävät miehen sukupuolisuutta: siksi? miehet ovat sikoja.

Tuossa pelossa on hieman perääkin, mutta kun se on saanut TarjaHalosmaisen instituution taakseen, niin se on muuttunut suorastaan massiiviseksi.

Lesbo-Halonen on valenaimisissa tohtori Arajärven kanssa - tämän me kaikki tiedämme (terv. Conan O`Brianille).

Mutta pitäisikö meidän uskoa tämän "maitorauhasmafian" (kiitän Harri Holkeria termistä "maitorauhanen") alaisuudessa, että mikä tahansa "hellan silittely" - kuten niin monet? naiset? ovat antaneet ymmärtää - on taidetta.

Jumala - varjele meitä näiltä puunhalaajilta, jotka vihaavat halata todellisuutta - eli Miehiä!

*
Ja nyt - tappakaa minut.

Kuristaja kirjoittaa esseen

Taas kerran kommentti ("Etkö sä muuta osaa kuin kommentoida? En!").

Kohteena jälleen Blogistanian hirmutietäjä, varsinainen älykköhiiri, ellei peräti "esse(e) pour soi" (lausutaan "essee pursuaa") Kemppinen ja hänen "blogiaattinsa" Akseli.

Eikun "Nöf" ranskaksi... ja lukemaan.

*
Aiheesta puheenollen.

Teollisuus, siis modernin, teknisesti luonnonvaroja hyväksikäyttävän ja niitä uusintavan (jalostavan) yhteiskunnan synty oli varmaankin merkittävin "alarakenteellinen" (marxilais-bourdeulaisittain)perusta romaanin synnylle.

Mutta samalla kun teollistuminen kehittyi, samalla urbanisoituminen alkoi räjähdysmäisesti kasvaa, ja juuri urbanisaatio luo uuden ihmistyypin, jota voidaan taiteellisten luomuksiensa perusteella kutsua yhä enemmän ja enemmän vieraantuneeksi.

Vieraantuneeksi mistä? Gemeinshaftista eli vanhan maatalousvaltaisen, hajakeskittyneen mutta yhtenäisen moraalikoodiston kontrollista, mitä tilaa esim. Baudelaire niin hienosti runoilijana, ensimmäisten havainnoijien joukossa kuvaa.

Samaa "kadotetun ja perspektiivittömän sukupolven" (monesti toistuva (v) aihe taiteen historiassa) outouden tunnetta uudessa vieraassa maailmassa kuvaa myös 1800-luvun romaani, joka toimii yhtä aikaa sekä muutoksen moraalikriittisenä ("Madame Bovary") ja lähes yksinomaan naturalistisen kuvailevana ("Oliver Twist", "Kurjat") mediana että sitä kohtaan syntyneen maailmankatsomuksellisen ja moraalisen epäilyn sekä inhon sodanjulistuksena ("Notes from Undergound").

Kemppisen teesi lienee oikea, mutta sen seurauksia pitää myös korostaa, koska ne ovat linkittyneet "alarakenteeseen" ilman, että kykenisimme tekemään tyydyttävää syysuhde-analyysia muuten kuin teoreettisella tasolla.

Seurauksista merkittävimpiä ovat Marxin painottama vieraantumisprosessi johtuen työn ja sen tuloksen yhteyden täydellisestä katkeamisesta sekä Durkheimin analysoima syvä anomisuuden tunne, joka on seurausta luonnontieteen ja uskonnon/metafysiikan irtautumisesta toisistaan.

Nämä sosiaalipsykologisesti merkittävät "ajan hengen ilmaukset" ovat helposti tunnistettavissa lähes 200 viime vuoden ajan länsimaisen sivilisaation historiassa (1960-70 luvuille saakka).
Industrialismi (uusintamisen teknologia) todellakin loi uudenlaisen eetoksen ihmisen suhteessa maailmaan ja itseensä.

*
Entä vuonna 2006?

Ehkäpä jo Andy Warhol 1960-luvulla vei ensimmäisenä ja parhaiten nykyaikaisen - benjaminilaisen eetoksen päätepisteeseensä.

Enää emme taistele epätasa-arvoa, vieraantumista ja normittomuutta vastaan ideologisesti - kunhan nyt vähän organisoimme ja toivomme YK:lta (muodollista) siunausta tavoitteillemme.

Emme oikeastaan pysty edes kysymään noita 1800-lukulaisille äärimmäisen tärkeitä kysymyksiä. (Toki myöskään demokratia ja liberalismi eivät enää ole ongelmia länsimaissa - vai?)

Nyt olennaista on "suora emootio tai äärimmäiset elämykset", joista lienee vain parin kolmen "hinkkauksen" matka orgasmiin…

Ja "tätä" tarjotaan (toki "epävirallisesti" mutta avoimesti) myös Saharan eteläpuolisten kansojen ongelmien "ratkaisuksi".

Äärimmäisiä kokemuksia - ikäänkuin ne siellä Saharan eteläpuolella eivät muka tietäisi, mitä sellaiset ovat?

*
Mutta fiktiivinen, psykologinen ja naturalistinen romaani on kuollut. "Faktiiviset" dokumentit, dekkarit ja pornografia sen sijaan elävät - edelleen.

LADY FUCK

Viimeinkin tämä "bluffineitsyt" alkaa saada tosi kovaa kritiikkiä yleisölle valehtelustaan, persoonattomuudestaan - oletetusta gameablekyvystään - mikä vitun gameable:huijausta! - haarojensa provosoivasta levittämisistään, tuottajien ehdoilla (kun ei löydy kykyä muuhun!) tehdyistä levysaasteistaan jne.

*
Madonna sai murska-arviot Tanskassa
25.8.2006

Popin supertähti Madonna on saanut murska-arviot konsertistaan Tanskassa. Solistin show nähtiin eilen ulkoilmakonsertissa Horsensissa.

Juuttien median mukaan esitys ei ollut muuta kuin musiikkivideo. Lisäksi lehdet pitivät skandaalina sitä, että suuri osa 85 000 hengen yleisöstä ei pystynyt näkemään idoliaan.

- Oli liki helpotus, kun Madonna kompastui viimeisen kappaleen aikana ja pudotti mikrofonin jättimäiselle lavalle. Se oli ainut hetki jolloin saattoi päätellä, että estradilla on oikea ihminen eikä ainoastaan ulkoilmaan tuotu musiikkivideo, ryttäsi Berlingske Tidende -lehti.

Ekstra Bladet puolestaan kuvasi Madonnan kautta aikain ensimmäistä Tanskan-konserttia skandaaliksi.

- Tällä maailmankuulun tähden niin sanotulla konsertilla ei ollut mitään tekemistä musiikin kanssa, lehti syytti.

Ekstra Bladetin mukaan vain 10-20 prosenttia katsojista pystyi näkemään jotain siitä, mitä esiintymislavalla tapahtui.

Madonnan Tanskan-konsertin pääsyliput maksoivat yli 700 kruunua eli liki 100 euroa.

STT

*
maniera.wbp.zabrze.pl/.../karykatury/page_01.htm.

Meemi

APUA!

Mä fiilaan ja höylään, kunnes...

Kirjailija Jarkko Laine on kuollut

19.8.2006, 17.04 (päivitetty 17.05) Plaza.fi

Kirjailija, kääntäjä ja sanoittaja Jarkko Laine on kuollut vaikean sairauden jälkeen. Laine oli Kirjailijaliiton puheenjohtaja ja kirjallisuuslehti Parnasson päätoimittaja 1987-2002.

REST IN SPEECH/rr

*
www.hs.fi/.../1135219884716.

Onko vapaus suuri vankila?

Kommentti A-K.H:n kommentiin edellisessä päreessäni.
(Viimeisin lisäys klo: 21.45)

*
Kristinusko pelaa dualismin ja monismin jännitteellä. Ehkä juuri tämän joustavuutensa takia se on ollut niin perin menestyksekäs, mitä tulee moderniin länsimaiseen maailmankuvaan.

Ja ehkä myös tämän joustavuutensa takia se on maallistunut nimikristillisyydeksi ja uskontotieteeksi, joka merkitsee kaiken hengellisyyden tuhoa.

Kristinusko venyy purukumin tavoin joskus dualistisen vapaan tahdon, joskus monistisen determinismin (kohtalouskon) suuntaan. ("Siitä mistä ei voi puhua, on vaiettava", on monistisen determinismin vihonviimeinen lause).

Päreeni rakkauskäsitys on monistinen, eli siinä rakkaus ymmärretään kaiken absoluuttiseksi aluksi ja kaikkea ylläpitäväksi tilaksi/voimaksi.Vapaalla tahdolla (muuta tahtoa ei ole ihmiselle olemassakaan) siinä ei ole sijaa.

Toki päädyn Wittgensteinin tavoin itse absurdismeihin, joista alunperin kristinuskoa syytän, mutta ei voi mitään.

Todellisuutta ei voi hallita, ymmärtää tai määrittää yhdestä perspektiivistä käsin, yhden ontologisen tason kautta, mutta kysyä ihmiseltä, tahtooko hän rakastaa jotakuta henkilöä (olettaen, että näin on), on samaa kuin olettaisi tämän saaneen jostain kirjeen, jossa kerrotaan hänen voittaneen arpajaisissa rakkauden - tätä tiettyä henkilöä kohtaan.

Ei hassumpi voitto, mutta sen "varmistaminen" kysymällä "tahdotko sinä rakastaa", kuuluu pikemminkin komediaan, kuin on mitenkään vakavasti otettava "perlokuutio" eli toiminnallisia seuraamuksia sisältämä kielellinen akti J. L. Austinin tapaan (mikäli nyt vakavasti otettavia perlokuutioita on ylipäätään olemassakaan - esim. "Täten julistan sinut Pölvästiksi..?").

Jos minä rakastan, niin se on varmaa kysymättäkin. Vihkirituaali on sitten asia erikseen. Siinä me vastaamme Yhteisölle, joka papin hamossa kysyy halumme todenperäisyyttä, - JUU!

Mutta itse rakastamisen kanssa tällä rituaalilla ei ole mitään tekemistä. Kysehän on oikeudellisesta toimenpiteestä, jolla taataan vihittävän parin juridinen status, minkä jälkeen varsinkin naiset ennen vanhaan kokivat saaneensa ns. "naimarauhan", eli yhteisö ei heitä enää "sillä silmällä" katsonut, vaan hyväksyi, että "tuon ukon kanssahan se yöt ja päivät vehtaa..."

***

PS. Mitä tulee Descartes`n Jumala-todistukseen, niin ohhoh. Epätoivoinen yritys. Ei D:llä ole Jumalalle enää mitään virkaa. Samaan ongelmaan törmäsi hieman eri lähtökohdista Kant, joka ei koskaan kirjoittanut suuresti odotettua uskonnon filosofiaa käsittelevää teostaan.

Kant muuten hylkäsi Descartes`n ontologisen varmuuden eli cogiton tiedon perustana. Hän ei kuitenkaan tehnyt niin korostaakseen havaintoa kuten empiristit (vaikka tunsikin aikansa luonnontieteen erinomaisesti) vaan tajunnassa itsessään olevia, ymmärrystä mahdollistavia edellytyksiä (mitä ne sitten ovatkaan) painottaakseen.

Jonkun ihme inspiraation Kantilta saaneena nuori Johann Gottlieb Fichte kirjoitti esikoisteoksensa Attempt at a Critique of All Revelation (1792) , ja kuinka ollakaan, suuri Immanuel hyväksyi Fichten teologisesti kyseenalaisen ja filosofisesti triviaalin teesin, jonka mukaan moraali on ensijaista, mutta vaatii Jumalan ikäänkuin sinetikseen ollakseen uskottavaa ja pätevää.
Tämä oli myös alunperin Kantin oma kanta, jota hän ei lisääntyviä ateismisyytöksiä pelätessään halunnut esittää.

Tässäkin voimme kysyä - ainakin analogisesti - saman kysymyksen kuin Descartes´n kohdalla: mihin Jumalaa enää tarvitaan? Eikö hän ole jotain täysin ylimääräistä tiedon varmuuden (Descartes`n cogito) tai moraalisen imperatiivin (Kant) kannalta, - eli kuten kirjoitit (a. k-h) - "...kun uskosta riisutaan usko, niin mitä jää" ?

Descartes "ontologisessa" tietoteoriassa ja Kant "metodologisessa" tietoteoriassa sekä moraalifilosofiassa tekivät Jumalasta tarpeettoman. Kaikki muu selittely on turhaa. Joudumme etsimään rakkauden ja Jumalan perusteita ihan muualta kuin näiden kahden mestarin filosofiasta tai filosofiasta ylipäätään...vai?

Yksi vaihtoehto on Søren Kierkegaard , mutta kuka haluaa uskoa "sokeasti" (Kierkegaardin uskon hyppy)?

Toinen - perinteisempi - ja filosofisempi - vaihtoehto on aristoteelinen tomismi, jonka "järkälemäinen" edustaja on tunnetusti Tuomas Akvinolainen. Tuomas on luonnollisen, positiivisen teologian tärkein lähtökohta.
Tuomaan mukaan kausaliteetti (syy-seuraussuhteen olemassaolo) jaukautuu kahteen osaan. Ensimmäinen on Jumalasta, toisen Jumala on antanut ihmisen hallittavaksi mutta Jumalan ("Luonnon") määräämillä ehdoilla.

Kierkegaard ja Akvinolainen ovat valovuosien päässä toisistaan, mitä uskon perustaan tulee. Kierkegaard on apofaattinen mystikko kuten Cappadocian Isät (varsinkin Gregorios Nyssalainen) ja 1600-luvun matemaatikko, jansenisti Blaise Pascal.
Tertullianuksen "credo quia absurdum est" lukeminen tähän ryhmään on lähteitä tutkineen (Alister McGrath) perusteella väärinkäsitys.

Nykyajan tomisteista mainitsen Pierre Teilhard de Chardinin, Richard Swinburnen ja Thomas Torrancen - myös Alister McGrath kuuluu tähän ryhmään.

Kiekergaardin ja negatiivisen teologian perillisiä ovat Ludwig Wittgensteinin vaikutusta omaksuneet - etenkin "kieliopillisen teologian" edustajat kuten wittgensteinin kielipeli-ideaa soveltava D.C Phillips ja "nihilisti" - (ei-teistinen krititty) Don Cupitt.

Uskonnonfilosofia
Ludwig Wittgenstein

Phillips Scylla, Charybdis, and Social Epistemology: A Response to ...
PES Yearbook: 1999: DC Phillips

Newsgroups - Index

Tahdotko rakastaa? Mieletön kysymys.

Kommentti Karri Kokon 16.8 "päreeseen".
(Kommenttiin tehty lisäys)

*
Onko rakkaus tahdon asia? Eikö pikemminkin päinvastoin...Siten myös vihkikaava on pielessä.

Enhän voi tahtoa jotain sellaista, joka jo itsessään - alkuperäisenä - saa minut toivomaan "hyvää" lähimmäisi(e)lleni.

Rakkaus on siis eräänlainen liikkumaton liikuttaja - kaiken alkulähtökohta ja primus motor. Kutsuvat sitä myös Jumalaksi.

Jos voisin tahtoa rakkautta eli/tai Jumalaa, niin silloin olisin itse jotain perustavampaa kuin se. Mikä silloin takaisi, että haluaisin juuri rakkautta enkä ihan jotain muuta?

Voin kyllä kaivata rakkautta/Jumalaa/"Toista", mutta kaipuu ei ole aktiivista tahtoa vaan passiivista ja melankolista - ikäänkuin muisteloa tai haaveilua. Toki kaipuu voi muuttua tahdoksi, mutta ei omasta voimastaan.

Ja tämä lieneekin asian pointti. Ihminen ei kykene rakastamaan omasta voimastaan/tahdostaan (ellei sitten äidinrakkaus ole sellaista?) vaan "toisen" olemassaolon kaipauksesta.
"Toinen" (Jumala) saa meidät rakastamaan, koska itse olemme tuomittuja solipsismiin.

Itse voimme tahtoa vain itseämme, ellei meihin ole "asetettu armoa eli rakkautta", joka alkaa tehdä meissä työtään, ja joka siis ei ole alunperin meistä itsestämme vaan Jumalasta, "Toisesta".

*

Siirryin kätevästi? ensin kosmologistyyppisestä (aristoteelisesta) jumalatodistuksesta ontologistyyppiseen (platoniseen) jumalatodistukseen ja sitten augustinolaiseen armo-oppiin.

Lisäys

Näin ollen rakkaus on myös causa sui eli itse itsensä syy. Rakkaus ei nimittäin ole mikään Aristoteleen neljästä syystä - muodollinen, materiaalinen, vaikuttava tai finaalinen.

Gregorios Palamaksen tavoin rakkaus/Jumala tulee ymmärtää vaikutuksiensa kautta, sillä Jumalan olemusta me emme pysty havitsemaan tai määrittämään.

Tämän vuoksi vihkikaavassa ei pitäisi puhua mitään rakkauden tahtomisesta, koska se merkitsee absurdia tautologiaa - vai voiko tahto tahtoa omaa tahtoaan toisen tahdosta puhumattakaan?

FORTUNATE SON and DEJA VU (All over again)

Fortunate Son (1969)

Some folks are born made to wave the flag,
ooh, they're red, white and blue.
And when the band plays "Hail To The Chief",
oh, they point the cannon at you, Lord,

It ain't me, it ain't me,
I ain't no senator's son,
It ain't me, it ain't me,
I ain't no fortunate one, no,

Some folks are born silver spoon in hand,
Lord, don't they help themselves?
But when the taxman comes to the door,
Lord, the house look a like a rummage sale, yes,

It ain't me, it ain't me,
I ain't no millionaire's son, no, no.
It ain't me, it ain't me,
I ain't no fortunate one, no.

Some folks inherit star spangled eyes,
ooh, they send you down to war, Lord,
And when you ask them, how much should we give,
oh, they only answer, more, more, more

It ain't me, it ain't me,
I ain't no military son, son no
It ain't me, it ain't me,
I ain't no fortunate one, no no

It ain't me, it ain't me,
I ain't no fortunate one, no no no,
It ain't me, it ain't me,
I ain't no fortunate son, no no no


***
Deja Vu (All over again) (2004)

Did you hear 'em talkin' 'bout it on the radio
Did you try to read the writing on the wall
Did that voice inside you say I've heard it all before
It's like Deja Vu all over again

Day by day I hear the voices rising
Started with a whisper like it did before
Day by day we count the dead and dying
Ship the bodies back home while the networks all keep score

Did you hear 'em talkin' 'bout it on the radio
Could you're eyes belive the writing on the wall
Did that voice inside you say I've heard it all before
It's like Deja Vu all over again

One by one I see the old ghosts rising
Stumblin' 'cross Big Muddy
Where the light gets dim
Day after day another Mamma's crying
She's lost her precious Child
To a war that has no end

Did you hear 'em talkin' 'bout it on the radio
Did you stop to read the writing at the wall
Did that voice inside you sayI've seen this all before
It's like Deja Vu all over again
It's like Deja Vu all over again

*
Videoita John Fogertylta

John Fogerty - "In Concert" - DVD

Filmed in 2005 at Los Angeles' legendary Wiltern Theater, Fogerty performs solo career highlights "Centerfield," "The Old Man Down the Road" and "Hot Rod Heart," along with his Creedence Clearwater Revival hits "Proud Mary," "Fortunate Son," "Bad Moon Rising," "Down on the Corner," "Travelin' Band," "Have You Ever Seen the Rain?" and more. Marty Atkins (Cream Live at the Royal Albert Hall 2005) directs.

Total running time 98:57.

Track Listing

1. Intro
2. Travelin' Band
3. Green River
4. Who'll Stop The Rain
5. Blue Moon Nights
6. Lodi
7. Lookin' Out My Backdoor
8. Hot Rod Heart
9. Rambunctious Boy
10. She's Got Baggage
11. Born On The Bayou
12. Bootleg
13. Run Through The Jungle
14. Deja Vu (All Over Again)
15. Have You Ever Seen The Rain?
16. Tombstone Shadow
17. Keep On Chooglin'
18. Sweet Hitch Hiker
19. Hey Tonight
20. Down On The Corner
21. Centerfield
22. Up Around The Bend
23. The Old Man Down The Road
24. Fortunate Son

25. Bad Moon Rising
26. Rockin' All Over The World
27. Proud Mary

28. Bonus Track: Deja Vu (All Over Again)

"Jää punajuova; kauneuden voimaton kaipuu..."

Kommentti A-K H:n päreeseen "Hurmioituneitten runot".
(Tekstiä on hieman editoitu alkuperäiseen verrattuna. Viimeisin muutos 15.8)

*
Harmillista kun en pääse kehumaan kuuluisilla tuttavilla kuten Kemppinen ja sinä. Ihan olen kateellinen..(?)

Mutta mitä tulenkantajiin tulee, niin aikansa kutakin pölhöilyä. Tulenkantajista voidaankin sanoa, että se oli juuri itsenäistyneen valtion nuoren sukupolven Sturm und Drang-liike (*).

Nuoruus on yleensä lähes anteeksiantamattoman sekopäisyyden - lähinnä rajattomasta vapauden tunteesta syntyvän kyltymättömän uteliaisuuden, mielipuolisten kokeilujen - siis myrskyn ja kiihkon (*) aikaa.

Sitten tulee keski-ikä, jolloin pitää kilpailla viroista sun muista meriiteistä, ikäänkuin ne takaisivat varmuuden kuolemattomuudesta. Varsinkin sosiaalisessa elämässä pyrimme pitämään yllä ikuisen elämän illuusiota - turhamaisia ja ylpeitä kun olemme.

Viimein seuraa kyyninen mutta toivon mukaan selväjärkinen vanhuus, joka todistaa lähes kaikki nuoruutemme - jopa keski-ikämme ideaalit vääriksi.

On kuitenkin merkillistä, etteivät kaikki välttämättä muutu vanhoilla päivillään elämää kiroaviksi ihmisvihaajiksi (kuten Schopenhauer jo alle 20 vuotiaana!).

Ehkä sieltä nuoruudesta säilyy elävänä sentään yksi ideaali - "kaipuun sininen kukka" - vai mikä se nyt oli...

*
Eino Leinosta tuli vanha mies jo noin 30 vuotiaana, jolloin hän kirjoitti tämän runon.

Kummallista, ettei edes Vesa-Matti Loiri ole pystynyt pilaamaan sitä hyvätasoisesta yrityksestä huolimatta. Tämä kai todistaa jotain kyseisen elegian emotionaalisesta ja kielellisestä voimasta.

Elegia

Haihtuvi nuoruus niinkuin vierivä virta.
Langat jo harmaat lyö elon kultainen pirta.
Turhaan, oi turhaan tartun ma hetkehen kiini;
riemua ei suo rattoisa seura, ei viini.

Häipyvät taakse tahtoni ylpeät päivät.
Henkeni hurmat ammoin jo jälkehen jäivät.
Notkosta nousin. Taasko on painua tieni?
Toivoni ainoo: tuskaton tuokio pieni.

Tiedän ma: rauha mulle on mullassa suotu.
Etsijän tielle ei lepo lempeä luotu,
pohjoinen puhuu, myrskyhyn aurinko vaipuu,
jää punajuova; kauneuden voimaton kaipuu.

Upposi mereen unteni kukkivat kunnaat.
Mies olen köyhä: kalliit on laulujen lunnaat.
Kaikkeni annoin, hetken ma heilua jaksoin,
haavehen kullat mieleni murheella maksoin.

Uupunut olen, ah, sydänjuurihin saakka!
Liikako lienee pantukin paatinen taakka?
Tai olen niitä, joilla on tahto, ei voima?
Voittoni tyhjä, työn tulos tuntoni soima.

Siis oli suotta kestetyt, vaikeat vaivat,
katkotut kahleet, poltetut, rakkahat laivat?
Nytkö ma kaaduin, kun oli kaikkeni tarpeen?
Jähmetyn jääksi, kun meni haavani arpeen?

Toivoton taisto taivaan valtoja vastaan.
Kaikuvi kannel; lohduta laulu ei lastaan.
Hallatar haastaa, soi sävel sortuvin siivin.
Rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin.

(*)
Saksa
Euroopan kirjallisuushistoria

Kiiltomato.net - Kesäklassikko: Kauhean rakkauden kauneudesta
Johann Wolfgang von Goethe

Videoita John Fogertylta

Fortunate Son music video by John Fogerty
Live in Los Angeles, California on September 15th, 2005.

Deja Vu (All over again) - By John Fogerty (2004)
A thought provoking comparison of the Vietnam and Iraq Wars.

Bad Moon Rising (John Fogerty Live 1997)

John Fogerty - Susie Q (Live 1997)

Gangs of New York - uncensored

Tämän pätkän idea lähti Sediksen jutuista Lukeneita ihmisiä sekä Tsekit ja talvisota.

*
En ole kirjaasi lukenut, mutta Waaralan juttu vaikutti oikein hyvältä - siis hyvin tehdyltä ja aiheensa tuntevalta eli mitään hatusta vedettyjä päätelmiä ei esitetty.

Neloselta eilen tullut Scorsesen "Gangs of New York" oli ilmeisesti sensuroimaton versio, vaikka väkivalta näyttelikin pääosaa - uskollisuuden ja koston välineenä.

Miten vain - hieno elokuva, kuten kaikki Scorsesen inhorealismit. Hän on tehnyt myös parhaan mafiaelokuvan - Goodfellas - Mafiaveljet.

Varmaankin Coppolan "Kummisedät" 1 ja 2 sekä Leonen "Once upon time in America" ovat ihan yhtä hienoja mafiateemaa käsitteleviä elokuvia, mutta a) Coppola romantisoi, b) Leone käyttää surrealistisia siirtymiä, c) Scorsese sen sijaan pitäytyy tiukasti naturalismissa - veren, raudan ja pelon kolmiyhteydessä.

Eilinen - USA:n varhaisten mafioiden kuvaus osoitti - ehkei aivan dokumentaarisella uskottavuudella ja väkivaltaa ylitehostaen (olen kyllä lukenut elokuvasta esitetyn kritiikin pääkohdat), miten kaoottinen paikka New York sisällissodan aikana vielä oli - pahimmillaan suoranainen helvetti.

Eipä USA sen helpommalla ole päässyt itsenäistyessään kuin Venäjäkään. Jonkinlainen mafia on aina pitänyt valtaa kummassakin maassa ja taistellut tuon vallan säilyttääkseen.

Puolueet ovat aina olleet ideologisia savuverhoja - toki demokratiassa hieman uskottavampia kuin totalitarismissa.

Mutta sisällissodan alun Manhattan - etenkin sen The Five Points kaupunginosa - oli kuin Hobbesin luonnontila, jossa yhteiskuntaa ei vielä ollut edes olemassa. Siellä vahvimman laki merkitsi "demokratiaa".

Ovatko ajat muuttuneet noista päivistä niin paljon kuin yleensä annamme ymmärtää?

Venäjällähän tilanne on "taas ratkaistu", eli valta on keskitetty Putinille, mutta kenellä se on esim. Suomessa ja puheena olevaan elokuvaan liittyen - kenellä se on USA:ssa?

Kuka on USA:n Daniel Day-Lewis eli Scorsesen elokuvan "Bill the Butcher"?

Israelista ja arabimaista tuon tyypin löytää heti, mutta USA:ssa ja Suomessa sitä on enää miltei mahdoton tunnistaa mediajulkisuuden eri henkilöistä.

Valta naamioituu demokraattisessa liberalismissa - jos ei näkymättömäksi, niin tavoittamattomaksi...Teurastajan kirves on muuttunut hälytysnapiksi.

Näin ollen sensuurikin tulee tarpeettomaksi, koska emme enää ymmärrä, mitä pitäisi sensuroida ja miksi.
Emmehän osaa tehdä enää eroa skandaalin ja sensaationkaan välillä. Ehkä sitä ei ole olemassakaan.
Eihän ihmisen hakkaaminenkaan ole väkivaltaa, jos vain säännöistä sovitaan. Heh. Niin helppoa on muuttaa musta valkoiseksi...

Anything goes. Sensuuria ei siis tarvita. Autonominen ja harkintakykyinen ihminen kestää ja sietää mitä vain. Ja jos tiukkaa alkaa tehdä, niin hän menee laulamaan parit karaoket stressin helpottamiseksi.
Jo vain sitten sietää taas mitä tahansa kusipäitä ja kauheuksia....

Martin Scorsese
Gangs of New York

www.spartacus.schoolnet.co.uk/USAmccarthy.htm.

Ennustuksia naisten alushousuista

Kyseinen kuva on kuulemma (tieteellinen?) todiste globaalista ilmaston lämpenemisestä 150 viime vuoden ajalta.
(Via Pekka Nykänen Nettipäiväkirja 3 - 27.7)


Päätelmä, jonka teen tästä kuvasta täysin omissa nimissäni, liittyy sen sijaan naisten ihmis-, vapaus-, omistus- jne. oikeuksien kasvuun länsimaissa. Väitän nimittäin, että naisten alushousut pienenevät jatkuvasti heidän oikeuksiensa kasvaessa.
Kuvaa tarkastellessa vaikuttaisi siltä, että naisilla on kohta niin paljon oikeuksia, etteivät he tarvitse alushousuja lainkaan.

(Tämä ei ole tiedettä vaan silkkaa intuitioita...)

Kirjameemi

Meemit ovat kaikki tykkänään laihaa ajanvietettä - varsinkin tämä meemi, jossa pitää nimetä vain yksi kirja per kysymys.
Moisen suppea-alaisuuden takia olenkin yrittänyt muistella lukemiani kirjoja myös sieltä yllättävimmästä päästä.
Otan ko. meemihaasteen vastaan Karri Kokon kautta, koska hän ei nimennyt ketään erityisesti.

*
1. Yksi kirja, joka muutti elämääsi: Aku Ankan vuosikirjat/-kerrat. Niiden avulla opin lukemaan (mutten tavaamaan) 5 vuotiaana.

2. Yksi kirja, jonka olet lukenut useammin kuin kerran: Niitä on monia, mutta mainittakoon yllättävyyskerrointa ylläpitäen sellainen kuin Setä Jumala, täällä Anna. Kirjoittaja on Fynn, enkä hänestä muuta tiedä kuin tuon nimen tai nimimerkin. Tietääköhän joku muu.
Kirjassa irlantilainen työläishamppari ystävystyy orvon pikkutytön kanssa ja tavallaan adoptoi hänet, ja kirja kertookin tunteita liikuttavalla tavalla tämän oudon parin välisistä merkillisen syvällisistä keskusteluista. Muistutan, että kyse ei ole lastenkirjasta.

Lisätään nyt vielä "varalle" aivan toisenlainen teos: Saattue Muurmanskiin (Alistair MacLean).
H.M.S. Ulysses (alkuperäinen nimi) saa kirjan lopussa suorastaan myyttiset mittasuhteet upotessaan hyiseen Barentsinmereen.
Täysin tohjoksi ammuttuna, moottorien kuitenkin vielä toimiessa, keula vajoaa lopulta ja potkurit työntävät aluksen syvyyksiin ikääkuin se ei edes siinäkään vaiheessa suostuisi antautumaan viholliselle.

3. Yksi kirja, jonka tahtoisit mukaasi autiolle saarelle: Kaikkien mahdollisten ja mahdottomien asioitten ensyklopedia.

4. Yksi kirja, joka teki sinusta hupakon: Justine eli hyveellisen neidon kovat kokemukset (Markiisi de Sade ). Hehheh - ai miksikö? Sitä pohtikaa tykönänne...

5. Yksi kirja, joka sai sinut puhkeamaan kyyneliin: Karamazovin veljekset (Tekijä on kaatumatautia sairastanut venäläinen panslavisti, uskonnollinen ja taantumuksellinen puolimystikko, joka kärsi lähes sairaalloisesta pelinhimosta).

Lukekaa vaikka se kohta, jossa Dmitri pakenee hevosvaljakolla Grusjenkan kanssa "kauas pois". Puhumattakaan monista muista tämän kirjan henkeäsalpaavan vaikuttavista kohtauksista.

6. Yksi kirja, jonka toivoisit tulleen kirjoitetuksi: Lainausmerkit ja metafora eli todellisuudenkuvauksen lauseoppi. Haluaisin välttää fiktion ja faktan sekoittumisen, mutta tavallista lauseoppia noudattaen se ei onnistu.

7. Yksi kirja, josta toivot, ettei sitä olisi koskaan kirjoitettu: Verokirja (köyhille).

8. Yksi kirja, jota luet paraikaa: Ympäristöfilosofian historia - maaäitimyytistä Marxiin (Kari Väyrynen)

9. Yksi kirja, jonka olet aikonut lukea: Näkyvä pimeys (Teemu Mäen laaja esseekokoelma, joka sisältää myös hänen väitöskirjansa tekstiosan.)

10. Nyt haasta viisi bloggaajaa: Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi.

Karaoken sosiologiaa

Kommentti Kemppisen päreeseen Julkilaulu, ja etenkin Sediksen siellä esittämään mielipiteeseen.

*
Sori nyt vaan Sedis, mutta jos minun täytyisi osoittaa ihmisten sietokykyni laulamalla karaokea, niin mieluummin olisin sietämättä ketään - edes sinua.

Kuten sanottu laulaminen on ihan OK ja se yhdistää monella tapaa, mutta mennä johonkin savuiseen ja meluiseen kapakkaan, jossa tuskin kuulee omaa ääntään, kailottamaan liian yhteensulloutumisen aiheuttaman hämmennyksen lieventämiseksi ja/tai oman esiintymistarpeensa tyydyttämiseksi jotain päivän hittiä - se ei minusta yhdistä mitään eikä ketään vaan vaatii todellakin "sietokykyä".

En ole varmaankaan niin avoin ja ulospäin suuntautuva luonne kuin sinä, mutta miksi minun pitäisi - ei ainakaan sen takia, että voisin osoittaa "ryhmäytymiseni" ja sietokykyni muita kohtaan juuri karaoken avulla.

Karaoke on urbanisoitumisen - siis erittäin suuren väestötiheyden aiheuttama ilmiö, joka on selitettävissä sosiologisesti ja antropologisesti.

Joudumme varsinkin kaupunkikulttuurissa tuijottamaan toisiamme esim. julkisissa kulkuneuvoissa kuin kalat tyhjin silmin.
Mutta on outoa ja ahdistavaakin katsoa metrin päässä olevaa ihmistä robottimaisesti ja persoonattomasti.

Laulamalla karaokea täyteen sullotussa diskossa pystymme kuitenkin osoittamaan, että yhä vielä kommunikoimme - ja jotakuinkin samantyyppisillä koodeilla. Emme ole muuttuneet "kaloiksi" tai koneiksi. Olemme edelleenkin yhteisöön kuuluvia yksilöitä, joskin läpikäymällä/suorittamalla saman rituaalin kuin muutkin - "karaoke-initiaation."

Mitään syvempää ja todella yhdistävämpää kommunikaatiota karaoke ei kuitenkaan vielä ole, eikä siitä välttämättä edes sellaista kehkeydy, ellei sitten siirrytä hiljaisempiin kabinetteihin, joissa dialogin katarttinen vaikutus menee satakertaisesti syvemmälle kuin karaoken luoma pinnallinen yhteiselo -"chattailu" - tuo Blogistaniankin suosituin yhdessäolotapa.

www.wizz.ch/.

Alussa oli androgyyni

Kommentti A-K.H :lle hänen päreensä "Ihana Kuuban yö" johdosta.
(Tekstiin on tehty lisäyksiä ja muutoksia alkuperäiseen kommenttiin verrattuna. Viimeisin lisäys klo: 10.00)

*
Minkälainen täytyy olla ihmisen, joka ryhtyy kirjoittamaan runoa - siis tekstiä, joka on yhtä aikaa kaikkein vieraantuneinta ja kaikkein omintakeisinta?

Jotenkin vinksahtanut - se on varmaa.

Luulisin, että runoilija on vinksahtanut samalla tavalla kuin rakastunut on sekaisin oman identiteettinsä kanssa - ja runoilijahan ymmärtääkseni rakastaa kieltä - tai vihaa sitä tyhjinä hetkinään, jolloin luovuus tuntuu kadonneen.

Rakastuneen ongelma on siinä, että rakastettu samanaikaisesti uhkaa rakastuneen identiteettiä että täydentää hänessä olevan tyhjän tilan eli puutteen/halun.

Seuraavassa kuvailen runoilijan kahta äärimmäistä dilemmaa ikäänkuin vuorosanojen muodossa. Huomaamme, että runoilijan ja kielen suhde vaikuttaa pahimmillaan eräänlaiselta pakkoavioliitolta.

1) (Kieli) "...Tanan akka"- ole nyt edes muutama hetki nalkuttamatta!

2) (Kieli) - "Pupumussukkani" (huomaa lämminhenkinen metafora) - älä toki enää pidä sitä mykkäkoulua!

Kyseinen runoilija on hetero, muttei sillä niin väliä ole. Runoilijat (kuten kirjailijat yleensä) ovat joka tapauksessa eräänlaisia "androgyynikkoja", joille sukupuoli on joskus varsin kiusallinen luovuuden rajoite.

Esimerkki. Tolstoi (Anna Karenina) ja Flaubert (Rouva Bovary) lienevät kirjoittaneet maailman parhaat naiskuvaukset. Tosiasiallisesti ja sen tunnustaen kumpikin kirjoitti näihin naisiin kuitenkin juuri oman kuvansa. Ja silti kyseiset naishahmot ovat hämmästyttävän uskottavia ja vaikuttavia.
Runoilija-kirjailija on siis parhaimmillaan androgyyni ja kameleontti, eli tosi tiukan paikan tullen koiraskin poikii...

Kolmanneksi on syytä kuvailla - joskin hieman paradoksaalisella tavalla - runoilijan ja kielen välisen parisuhteen kukoistusta.

3) (Kieli) - Sinä Saaronin lilja - Sinä elämäni ilo, suru ja suurin rakkaus. Kunpa vain vielä saisin tolkkua sanoista(si), niin voisimme elää elämämme onnellisina ja tulisimme uudelleen yhdeksi niinkuin Platonin androgyynit ennenkuin Zeus ne halkaisi niitten typerän ylpeilyn ja uhmakkuuden vuoksi kahtia.
Näin palaisimme siihen, mikä oli alkuperäinen olomuotomme.

Ongelmana viimeisessä "vuorosanassa" on kuitenkin se, että kielen ja ihmisen kahtiajaon poistuessa kumpikin katoaa maailmasta.
Mutta ehkä runoilija nimenomaan pyrkii juuri tähän lopputulemaan, sillä se ei varmaankaan olisi huonoin ratkaisu ihmisen ja kielen (myös sukupuolten) välillä vallitsevaan riitaan ja väärinymmärrykseen.

*
Mitä Sinuille kuuluu?
Androgyyni
Pidot (Platon) - etenkin Aristofaneen puhe

uniorb.com/RCHECK/RAndrogyny.htm.
http://en.wikipedia.org/wiki/Androgeny

YPÖ-VIIS JA AVO HEYSKANEN

Täytyypä mainostaa nuorempaa veljeä. Nämä näytteet ovat tosin jo yli 15 vuoden takaa - lukuunottamatta Sadan metrin aitojen kahta biisiä, jotka ovat vuodelta 2000.

Uteliaimmille voin paljastaa, että Jari Räsänen soitti bassoa ja lauloi alunperin kotkalaisessa, vuosina -78-81 aikamoista kulttimainetta saavuttaneessa punkbändissä Ypö-Viis, joka tosin vielä nykyäänkin tekee ns. kutsukeikkoja - viimeksi Juvan Puustock-festareilla tänä vuonna.

Ypöjen Miika ja Mikko muuttivat - 80-luvun alkaessa opiskelujen vuoksi Tampereelle ja perustivat -80-luvun kuluessa yhtyeen nimeltä POJAT.

Jari ja Ypö-Viidessä aivan bändin loppuaikoina soittanut kitaristi Pekka Stirkkinen sen sijaan perustivat Ypöjen hajottua Kotkassa yhtyeen Avo Heyskanen, joka tosin Jarin opiskelujen takia aloitti aktiivisemman toimintansa vasta 1987 (kts. Pekka Stirkkinen-linkki, jossa puhutaan myös Avo-Heyskasesta).

Avo Heyskanen, jossa Jari toimi bändin singer/songwriterina ja rytmikitaristina, julkaisi kaksi pitkäsoittolevyä ja lopetti aktiivisemman toimintansa joskus ennen -90-luvun puolta väliä, joskin myös tämä - Ypö-Viiden tavoin kulttimainetta nauttiva - yhtye tekee edelleen ajoittain keikkoja nimenomaan Kotkan seudulla.

Alla näytteitä kahdelta Avo Heyskasen LP:ltä ja sen eräänlaiselta sivuprojektilta - 100m.aidat, jonka nimissä Avo Heyskanen on tehnyt alusta loppuun täysin itsenäisesti yhden toistaiseksi julkaisemattoman CD:n.

###

AVO HEYSKANEN (-89)

1.
ANTAKAA AVUTTOMIEN NAURAA kuuntele mp3(3.8Mt)
4.06
2.
ITSEVARMUUS kuuntele mp3(2.8Mt)
3.03
3.
KÖYHÄÄ kuuntele mp3(4.2Mt)
4.36
4.
SEKOPÄÄ
2.26
5.
KAPINAA
4.35
6.
VETTÄ JA LEIPÄÄ kuuntele mp3(4.0Mt)
4.20
7.
VÄÄRÄ DIAGNOOSI * kuuntele mp3(3.3Mt)
3.37
8.
KYBIINI
1.58
9.
AIKAMERKISTÄ KUOLEMAAN kuuntele mp3(3.3Mt)
3.38
10.
UNI JOKA RAUHOITTAA
7.55

Säv/san Räsänen, *säv Stirkkinen, sov AvoHeyskanen

Äänitys ja mixaus: Risto Hemmi/Finnvox-studiot, maaliskuu 1989, Oy EMI Finland Ab

Tuottaja: Pedro Hietanen

Valokuva: HP Tepponen, logo: Harri Myllynen

Kiitokset: Pedro urut 5, Kalle Kainulainen, Merja, Sari, Rauni, Johanna, Pahko ja Haminan Vihannestukku Oy

###

TEKOKUUN TOINEN (-90)
1.
HAUSKAA MUTTA HALPAA kuuntele mp3(2.7Mt)
2.57
2.
VOI KUN SATAIS VERBEJÄ kuuntele mp3(3.1Mt)
3.19
3.
MAANTIEJYRÄ
4.23
4.
SEURAA JOHTAJAA
3.59
5.
HEI KELLO MÄ OON AIKAPOMMI* kuuntele mp3(3.4Mt)
3.40
6.
PERKELE kuuntele mp3(2.7Mt)
2.59
7.
MUU MAA kuuntele mp3(1.7Mt)
1.53
8.
PIKKASEN PIELEEN kuuntele mp3(5.8Mt)
6.20
9.
RAAKAA PILAA kuuntele mp3(3.0Mt)
3.18
10.
POIKAMME kuuntele mp3(4.8Mt)
5.13
11.
PIENI JA KAUNIS LAULU** kuuntele mp3(2.4Mt)
2.35

Säv/san Räsänen, sov AvoHeyskanen, *säv Stirkkinen, **sov Räsänen/Lampikari

Äänitys ja mixaus Seppo Myllyrinne/Soundtrack, huhti-touko-kesäkuissa 1990, Oy EMI Finland Ab

Tuottaja: Time Viitanen

Kansi/kuvat: Juha Metso, logo: Harri Myllynen

Kiitokset: Kristiina Rautiainen laulu A1, Sami Virtanen ja Time Viitanen majoitus, Kalle Kainulainen, Haminan Vihannestukku Oy ja Soundtrack Recording Studios

***
100m.aidat

Juuri korpeen jäit
mp3 - 3,91Mt
Lyriikat

Tekniikkaa
mp3 - 2,10Mt
Lyriikat

###

Ypö-Viis
Ypö-Viis Hilse-konsertissa 25.5.1979 ja äänittämässä osuuttaan Hilse-LP:stä 26.5.1979, ... Ypö-Viis haastattelu 24 vuoden takaa Soundista 12/1979 ...koti.mbnet.fi/gabbahey/ypoviis/ypoviis.htm - 13k - Välimuistissa - Samankaltaisia sivuja

Ypö-Viis - Karhulan poikia ei unohdeta
Tasan 25 vuotta sitten Ypö-Viis teki kotkalaisessa diskossa suomalaisen punkrockin ... Alun perin viisijäseninen Ypö-Viis ei ensin soittanut punkrockia, ...koti.mbnet.fi/gabbahey/ypoviis/artik/vihrlan.htm - 17k - Välimuistissa - Samankaltaisia sivuja[ Lisää tuloksia kohteesta koti.mbnet.fi ]

Ypö-Viis -Lyhyt oppimäärä-
Ypö-Viis on se punkbändi, joka yleensä muistetaan ensimmäisten suomalaisten ... Ypö-Viis ehti kuitenkin jättää lähtemättömän jäljen suomipunkin historiaan, ...www.marcodamus.com/pojat/ypot.htm - 4k - Välimuistissa - Samankaltaisia sivuja

Poko Rekords - Artistit - Ypö-Viis
Ypö-Viis. Linkit. Julkaisut. Karhulan poikii, koko stoori CD 1979-81. Keikat. Jäsenet. Lähetä vinkki. Lähetä kaverille vinkki tästä sivusta. ...www.poko.fi/cgi-bin/show.pl?action=show&page=artists_db&num=60 - 20k - Välimuistissa - Samankaltaisia sivuja

Ypö-Viis - Meteli.net
Suomalaisen punkhistorian vilpittömin ja hyväntuulisin edustaja oli Karhulan omakustannepioneeri Ypö-Viis. "Energia on A ja O", "Mari pogoaa" ja ...meteli.net/artist.php?id=3597 - 36k - Välimuistissa - Samankaltaisia sivuja

***
Avo Heyskanen
Avo Heyskanen Story - Pekka Stirkkinen, Jari Räsänen, Juha Lampikari, Ismo Forss.kotisivu.mtv3.fi/oma/avoheyskanen/ - 2k - Välimuistissa - Samankaltaisia sivuja

ahstory
Kesällä 1987 Avo Heyskanen oli päässyt vahvaan treeniputkeen eli kolme kertaa ... Tammikuussa 1988 Avo Heyskanen teki ensimmäisen keikkansa Inkeroisissa ...kotisivu.mtv3.fi/avoheyskanen/ahstory.htm - 19k - Välimuistissa - Samankaltaisia sivuja[ Lisää tuloksia kohteesta kotisivu.mtv3.fi]

musakuvat . com - Avo Heyskanen
Kuvapankki > Bändit > Kotimaiset > Avo Heyskanen ... Hauskaa mutta halpaa . . . – Katsottu 8 kertaa Avo Heyskanen 2005 Juha ...www.musakuvat.com/stock/thumbnails.php?album=94&page=1&sort=na - 14k - Lisätulos - Välimuistissa - Samankaltaisia sivuja [ Lisää tuloksia kohteesta www.musakuvat.com ]

Miksi kamppailu tuottaa nautintoa?

Hanhensulka kirjoittaa päreessään Keskustella vai eikö keskustella, kas siinä pulma muun muassa seuraavaa:

"...tulee joskus mieleen Michel Foucault'in näkemys, että valtaa harjoitetaan enemmän kuin sitä pidetään hallussa."

*
Valtaa todellakin harjoitetaan pikemminkin kuin pidetään hallussa. Yhtä lailla väkivaltaa harjoitetaan kuin pidetään hallussa.

Juridinen käsitys vallasta ja väkivallasta on yksipuolinen - ikäänkuin se, joka noudattaa vallan/väkivallan "protokollaa" ei samanaikaisesti itse koko ajan harjoittaisi valtaa/väkivaltaa.

Keskustelussa kamppailulajien väkivaltaisesta luonteesta olen yrittänyt painottaa nimenomaan tätä Foucault`n strukturalistista tapaa ymmärtää valta systeemin (urheilulajin) sisäisenä ominaisuutena, kuvata sitä fenomenologisella kielellä ja pohtia sen genealogiaa.

Vastaväittäjäni ovat pitäytyneet juridisessa mallissa ja korostavat yksilön autonomiaa sekä systeemin (pelin, urheilulajin) sääntöjä ja niiden puolueetonta kontrollia, joiden pitäisi kyetä kategorisesti/ontologisesti (ei ainoastaan metodologisesti) erottamaan toisistaan väkivalta ja sääntöjen puitteissa aiheutettu fyysinen tuska.

Juridisen mallin kannattajille väkivalta/valta on yksilön hallittavissa, valittavissa tai vältettävissä oleva "objekti", strukturalistisempi (sekä myös fenomenologisempi ja genealogisempi) näkemys sen sijaan esittää, että väkivalta/valta on ihmisluonteen ja yhteiskunnallisten systeemien sisäinen ominaisuus, jota ei voi poissulkea kuin keinotekoisesti (ei siis todellisesti) lainsäädännöllä, joka jo itsessään on vallan - joskus jopa väkivallan käyttöä.

Toisin sanoen juridinen käsitys perustuu jonkinlaiseen (itse-) petokseen, koska se olettaa, että ihmisyhteisö/yhteiskunnallinen systeemi on ikäänkuin tyhjä taulu, jonne voi kirjoittaa ja piirtää vain sen, mitä vapaus- ja omistusoikeus sallivat. Jos joku toimii vastoin lakia, hänet tuomitaan eikä "yhteiskuntataulu tahraannu".
Yksilöllisillä kyvyillä on merkitystä, mutta ne ovat (muka) yhteiskuntasopimuksen (pelin sääntöjen) kontrollissa.

Näin asia ei kuitenkaan ole. Ihmisyksilö eikä myöskään ihmisyhteisö eivät ole mikään tabula rasa kuten John Locke empiristinä ajatteli, eikä yhteisö toimi ikäänkuin se olisi vain yksi valtava ihmisyksilö kuten Thomas Hobbes oletti.
Näin ollen yhteisöä (peliä, systeemiä) ei myöskään voi hallita pelkästään yksilöitä koskevia oikeuksia ja velvollisuuksia säätämällä.

*
Kamppailulajit heijastelevat ihmisen ja ihmisyhteisöjen synnynnäistä agonia ja aggressiivisuutta.
Lajin osanottajat "menevät itse asiaan" eli sääntöjen puitteissa käytävään armottomaan taisteluun. Lajin seuraajat puolestaan kokevat enemmän tai vähemmän simuloitua tyydytystä nähdessään suosikkinsa tai suosikkijoukkueensa voittavan vastustajansa.

Jos esimerkiksi jääkiekko tai nyrkkeily ei ole väkivaltaista sen vuoksi, että niissä kilpaillaan vapaaehtoisesti sääntöjen puitteissa, niin se nautinto, jonka sekä kilpailijat että katselijat kamppailusta saavat, perustuu aivan varmasti sekä leikinomaisten taidonnäytteiden aiheuttamaan ihastukseen että väkivaltaisten fyysisten otteiden nostattamaan kiihkoon ja hurmokseen!

Ihmiset ovat enemmän tai vähemmän sadomasokisteja sekä vallan/väkivallan, kilpailemisen että seksuaalisuuden suhteen...Me OLEMME elämiä, emme jumalia.

Katselkaa vaikka hevosia ja niiden lauma- sekä kosiorituaaleja. Vanha sanonta - "siinä aitaa kaatuu ja tanner tömisee, kun hevoset nai (tai jolloin uroslaumassa otellaan johtajan paikasta)" perustelkoon lopuksi, miksi väitän, että valta, väkivalta, kilpailu - jopa seksuaalisuus - juontuvat kaikki myös ihmisellä samasta alkuperästä, jossa tuskan ja nautinnon, vallan ja väkivallan, sodan ja kilpailun välille ei vielä ollut tehty käsitteellistä ja määritelmällistä eroa.

Arkaaisessa esihistoriassamme tuska ja nautinto, valta, väkivalta ja kilpailu olivat vielä yhtä ja samaa dionyysistä hurmosta eli yksilöitymätöntä voiman ja purkautumisen tunnetta.
Ja kun hieman raaputamme vuosituhansien aikana syntynyttä kulttuurista (apollonista) pintakerrosta, havaitsemme, että sieltä se löytyy sivilisaation kosmeettisen kuoren alta aivan sama dionyysinen "hirviö" kuin miljoona vuotta sitten. Ihminen.