Showing posts with label työmarkkinapolitiikkaa. Show all posts
Showing posts with label työmarkkinapolitiikkaa. Show all posts

March 24, 2013

Täyttä puppua - osa n + 1

Me ei Jyrin kanssa sovittu mistään taktiikasta - ei ennen työmarkkinasopimusneuvotteluja eikä niiden aikana. Ei tietenkään. Eihän semmoinen sovi, vaikka se olisikin joissain piireissä tapana. Vaikka hyviä kavereita ollaankin ja kuulutaan samaan puolueeseen ja jopa maan hallitukseen, josta Jyri sitten lähti saatuaan hyvän homman EK:sta. Joka muuta väittää, puhuu täyttä puppua.
.

Katainen tyrmää täysin vuotoväitteet EK:hon.
 .
"Täyttä puppua", sanoo pääministeri Jyrki Katainen SAK:n väitteestä, että EK sai tietää yhteisöveron alennuksesta etukäteen.
 .
Pääministeri Jyrki Katainen (kok) kiistää SAK:n työ- ja elinkeinojohtajan Matti Tukiaisen epäilyt siitä, että hallituksen päätös yhteisöveron laskusta olisi vuotanut Elinkeinoelämän keskusliitolle EK:lle etukäteen.
Tukiaisen mukaan EK:n asenne työmarkkinasopimuksen solmimiseen muuttui keskiviikkona, kun se näytti tajuavan, että hallitus laskee veroja ilman työmarkkinaratkaisuakin.
"Täyttä puppua", Katainen sanoi Saariselän Eurooppa-vaikuttajatapaamisessa lauantaina.
Katainen kertoo HS:lle, että lopullinen päätös yhteisöveron korotuksesta tehtiin kuuden hallituspuolueen puheenjohtajien kokouksessa eli sekstetissä vasta samana keskiviikkoiltana.
"Mistä he olisivat saaneet tiedon?" Katainen kysyy. "Se vaikuttaa vähän mahdottomaltakin, koska teimme lopullisen päätöksen näistä asioista vasta sen jälkeen, kun neuvottelut olivat kariutuneet."
Tukiainen kirjoitti väitteensä Uuden Suomen blogissaan lauantaina.
Hänen mukaansa päätös yhteisöverosta olisi tehty jo keskiviikkona iltapäivällä.
Torstaisen kehysriihen jälkeen heräsi kummastus myös siitä, miten Suomen Yrittäjiltä tuli tiedote ja laskelmat hyvin nopeasti sen jälkeen, kun hallitus kertoi kehysriihessä veropäätöksistään.
"Emme missään tapauksessa saaneet tietoja etukäteen", sanoo Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus.
"Meillä oli useita hyviä ja vähän huonompia arvauksia, joiden mukaan olimme tehneet useita laskelmia valmiiksi."
"Seurasin päätteeltä tiedotustilaisuutta, ja kun tieto tuli, siinä taisi mennä 10–15 minuuttia, kun saimme tiedotteen tehtyä. Ihan sellaisenaan mikään meidän arvaus ei mennyt oikeaan."

March 23, 2013

Täyttä puppua - osa n.

Katainen veroalen vuotoväitteistä EK:hon: ‘Täyttä puppua’
.
Sari Gustafsson / Lehtikuva
Pääministeri Jyrki Katainen kiistää SAK:n työ- ja elinkeinojohtajan epäilyt tietovuodosta.
Pääministeri Jyrki Katainen kiistää SAK:n työ- ja elinkeinojohtajan epäilyt tietovuodosta.
.
Saariselkä. Pääministeri Jyrki Katainen (kok) kiistää SAK:n työ- ja elinkeinojohtaja Matti Tukiaisen epäilyt siitä, että hallituksen päätös yhteisöveron roimasta laskusta olisi vuotanut Elinkeinoelämän keskusliitto EK:lle etukäteen.
Tukiaisen mukaan EK:n asenne työmarkkinasopimuksen solmimiseen muuttui keskiviikkona, kun se näytti tajuavan, että hallitus laskee veroja vaikka työmarkkinaratkaisua ei syntyisikään.
"Sitä en tiedä mistä he olisivat saaneet siten tiedon", Katainen sanoi. "Se vaikuttaa vähän mahdottomaltakin, koska me teimme lopullisen päätöksen näistä asioista vasta sen jälkeen kun neuvottelut olivat kariutuneet."
Katainen vahvisti HS:lle, että lopullinen päätös yhteisöveron kokouksesta tehtiin kuuden hallituspuolueen puheenjohtajien kokouksessa eli sekstetissävasta samana keskiviikkoiltana.
Tukiaisen kirjoitti näkemyksensä Uuden Suomen blogiinsa. Hänen mukaansa "erinäiset selvittelyt" olivat tuoneet hänelle varmuuden sitä, että pätös yhteisöveron alentamisesta 20 prosenttiin olisi syntynyt keskiviikkona iltapäivällä
Epäilyt tietojen vuotamisesta siksi, että EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies on halituksen entinen ministeri ja Kataisen läheinen ystävä Katainen tyrmäsi Saariselän Eurooppa-vaikuttajatapaamisen lehdistötilaisuudessa lauantai-iltapäivällä "täytenä puppuna".
"Tiedän omalta osaltani EK:sta - ensinäkään he eivät kysyneet. Sitten osa ihmisistä EK:sta tai sitä lähellä olevista kysyi, mutta me ei vastattu. Siitä syystä, että me ei olla osapuoli palkkaneuvoteluissa."
"Toiseksi hallituksen piti tehdä namä ratkaisut täysn riipumatta sitä mitä työmarkkinaosapuolet tekevät", Katainen sanoi.
Kataisten avustajan käsityksen mukaan EK:n työvaliokunta oli käytännössä jo sunnuntain kokouksessaan lyönyt linjansa kiinni. Hallituksen vasemmistopuoluiden kannanotoistakin oli käynyt ilmi, etä nekin ovat valmiita reippaaseen yhteisöveron laskuun, hän sanoo

Katainen-Häkämies-akseli toimii: Kokoomus lopetti työmarkkinajärjestöjen neuvottelut keskitetystä palkkaratkaisusta.

SAK:n Tukiainen: Palkkaneuvottelut kaatuivat tietovuotoon EK:lle.
.
Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
SAK:n työmarkkina- ja elinkeinojohtaja Matti Tukiainen sanoo, että palkkaratkaisu tyssäsi EK:lle vuodetun tiedon takia.
SAK:n työmarkkina- ja elinkeinojohtaja Matti Tukiainen sanoo, että palkkaratkaisu tyssäsi EK:lle vuodetun tiedon takia.
.
Työmarkkinajärjestöjen yritys saada aikaan keskitetty palkkaratkaisu katkesi tietovuotoon Elinkeinoelämän keskusliitolle EK:lle, kirjoittaa SAK:n työ- ja elinkeinojohtaja Matti Tukiainen Länsi-Uusimaa lehdessä. Kirjoitus julkaistiin myös Uudessa Suomessa.
Tukiainen kertoi Helsingin Sanomille, ettei hänellä ole suoria todisteita, vaan kanta perustuu päättelyyn. "Olen vahvasti tällä kannalla", hän sanoi.
EK menetti kiinnostuksensa neuvotella keskitetystä palkkaratkaisusta, kun se sai tiedon, että hallitus keventää yhteisöveroa, Tukiainen sanoi. SAK:lla on suhteellisen varma tieto siitä, minä ajankohtana tehtiin päätös yhteisöveron keventämisestä. Tukiaisen mukaan samaan aikaan keskiviikkona iltapäivän ja illan vaihteessa EK menetti kiinnostuksensa neuvotella.
"Ennen illansuuta työnantajan asenne selvästi muuttui. Iltapäivällä asenne vielä oli sellainen, että he olivat valmiita yrittämään sopimusta", Tukiainen sanoo.
Tukiainen ei halua spekuloida, kuka tai mistä tieto yhteisöveron laskusta kulkeutui EK:lle.
*
http://www.hs.fi/politiikka/SAKn+Tukiainen+Palkkaneuvottelut+kaatuivat+tietovuotoon+EKlle/a1364005608055

November 21, 2007

Uusinta työmarkkinapolitiikkaa: pakkolait yleissopimusten 'korvaajina'

Kommentti Iineksen päreeseen "Sisar hellä valkoinen" ja etenkin Järveläisen kommenttiin.
*
jarvelainen sanoi...
Minunkin mielestäni tämä on kusetusta. Tehyä vietiin kuin pässiä narusta. Tottakai siinä tanner tömäjää ja rytinä on suuri, niin että kaikkien huomio kiinnittyy pässin rimpuiluun. Mutta oleellista on katsoa, missä päin on narunpää ja mikä voima sitä liekaa heiluttaa. Rumasti sanoen ahneella on paskanen loppu, ja on uskomaton suoritus, kun allekirjoittaa sopimuksen, jonka sisältö on se, että tämä pätee allekirjoittajaan itseensä
.

RR

Sama on käynyt minunkin mielessäni. Kertaan saman kuin sinäkin joskin hieman eri lauserakentein ja lisään loppuun synkän ennusteen.

Selkokielellä sanottuna tässä ei kusetettu ainoastaan tehyläisiä vaan lopulta ennenkaikkea potilaita, joiden olettaisi saavan jopa parempaa hoitoa kuin ennen, mikäli tehyläisten motivaatio muka nousee varsin kyseenalaisista palkankorotuksista (huom! sopimus on 4-vuotinen, eikä 2:n viimeisen vuoden yleiskorotuksista ole edes neuvoteltu vielä) ja tuleviin yleiskorotuksiin kytketyistä tehokkuudenlisäysehdoista johtuen: saneeraus + tehokkuuden lisääminen, minkä toteutuminen revitään väkisin työssä olevan - vähennetyn! henkilökunnan selkänahasta.

Hallintoa voidaan vähentää yhä suurempien terveydenhoitokombinaattien avulla (jotka sijaitsevat silloin tietysti yhä kauempana potilaista), samoin ehkä henkilökuntaa, mutta tekniikan kehitys tuskin enää vähentää työvoiman tarvetta: päinvastoin - tarvitaan enemmän erikoisosaajia, mutta toisaalta on edelleen paljon sellaisia töitä, joita koneet eivät koskaan korvaa.

Jos tällaista henkilökuntaa kannattavuustehokkuuden nimissä vähennetään, ollaan täysin hakoteillä hoidon laadun säilyttämisen - lisäämisestä nyt puhumattakaan - ja jopa sairaanhoidon etiikan suhteen.
*
Vanhanen toteaa merkillisen kieroutunutta logiikkaa käyttäen, että pakkolakimenettelyyn joudutaan Tehyn uhittelun vuoksi palaamaan myöhemminkin, koska irtisanoutumisista näyttää tulevan käytäntö (viitaten aiemman punamultahallituksen lailla kontrolloimaan palomiesten työtaistelu-uhkaan).

Itse asiassa hallitus on osoittanut alkeellista poliittista taitamattomuutta täysin uudenlaisessa tilanteessa, jossa tupo on Jorma Ollilaa mukaillaksemme jo 'antiikkia', mutta jossa paikallistason sopimuksia ei kyetä sopimaan asiallisesti nimenomaan siksi, koska mikään kolmikantainen yleissopimus ei enää sido julkisenkaan sektorin neuvotteluja.

Tästä seuraa väistämättä, että myös kunta-alan paikallistason neuvotteluissa aletaan käyttää niitä keinoja, joilla on työnantajaa on ylipäätään jotenkin mahdollista painostaa tehokkaasti - edes niin kauan kuin hallitus estää tai vesittää työtaistelun pakkolaieilla.

Näin valtio turvaa yhteiskuntarauhan, näin pidetään kuntasektori 'alamaisena', näin tehdään 'reilua' työsopimuspolitiikkaa tulevaisuudessa.

Umpikuja piilee ja on syntynyt siitä (kuten toivotaan toivotaan-Katainenkin jaksoi kerrata), että aiemmin tupon määrittelivät ne työtekijäpuolen ammattiliitot, joilla oli todellista valtaa ja merkitystä yhteiskunnan talouden tuottavuuden kannalta (metalli, auto- ja kuljetusalan liitto, paperiliitto ym.).
Muut saivat sen, mikä näiltä yli jäi, ja sen vuoksi myös esimerkiksi opettajien palkat eivät mitenkään vastaa nykyään heidän koulutustaan ja yhteiskunnallista merkitystään.

Vielä kerran sanottuna: tilanne on nyt muuttumassa, ja se johtuu yksinomaan markkinatalouden tunkeutumisesta julkiselle sektorille sopimuskäytäntöjen samalla muuttuessa.

Tehyn äärimmäisen radikaali työtaistelu-uhkaus osoitti, mihin tilanteeseen ajaudutaan, kun markkinatalous mielettömine kasvu- ja tehokkuusvaatimuksineen (sellaisenaan palvelualoille siirrettynä) ja uusine sopimuskäytätöineen johtaa.

Tietyssä mielessä Vanhanen ennustaa oikein, mutta onko se työntekijöiden vika, jos he käyttävät juuri niitä keinoja, joilla on todellista vaikutusvaltaa työnantajaan, vai onko lopulta niin, että markkinatalouden ja liitto- sekä paikallistason sopimuskäytännöt riistäytyvät väistämättä käsistä, kun julkisilta palveluilta aletaan vaatia kustannustehokkuutta samalla, kun tupo-raamit on kaadettu, jotta kyseinen tehokkuusvaatimus voisi toteutua kilpailuperiaatteella?

Sama vielä kerran: Onko nyt käymässä niin, että kun tupo ei enää - kustannustehokkuuden lisäysvaatimusten nimissä - sido ketään, niin samalla työtaistelukäytännöt 'villiintyvät', koska julkinen sektori ei voi antaa tulosvaroituksia, siirtää palvelujaan Kiinaan tai erottaa vaikka 500 työntekijää, jotta 'yritys' saataisiin kannattavaksi - siis toimia kuten Nokian kaltaiset suurfirmat.

Kyseenalaisia työtaistelu-uhkia kontrolloimaan (ja siten myös palkkavaatimuksia vesittämään) on kuitenkin tulossa demokratian perinteen kannalta kyseenalainen tai ainakin perin omituinen käytäntö näin rauhan ajan työehtosopimuksia neuvoteltaessa: pakkolait!

(Kemppinen väittänee käsitystäni vastaan luetellen liudan kaikkia koskevia pakkolakeja, mutta tämä pakkolakikäytäntö on yhteiskunnallisesti ihan omaa lajiaan.)

Syntyneessä asetelmassa on jotain hyvin hyvin omituista, ristiriitaista, jopa hieman - sanoisinko 'perverssiä', mitä tulee politiikan (valtion eli hallituksen), markkinatalouden ja kuntasektorin välisiin suhteisiin.

Vanhasen hallitus näyttää kuitenkin asettuneen Jorma Ollilan 'rekeen' ja syyllistää nyt Tehyä minkä ehtii.
Todelliset syyt ja syylliset ovat joka tapauksessa aivan muualla.