Paratiisi [Jan Brueghel]
I
Evojeesus
kirjoitti Sammalkielen blogissa: ‘[...] Marxilainen yhteiskunta ei mitä
ilmeisimmin ole edes sen verran elinvoimainen ja attraktiivinen että se pärjäisi
kulttuurievoluutiossa. Jos se olisi "attraktiivinen" (kaaosteorian mielessä),
sellaisia syntyisi spontaanisti monessa paikassa. Jos se taas olisi
elinvoimainen, syntyneet Marxilaiset yhteiskunnat pärjäisivät
kulttuurievoluutiossa suorastaan loistavasti. Jostakin syystä näin ei kuitenkaan
ikinä tapahdu - miksi ei?’
*
Ihmisen kulttuurievoluutio [muutama
tuhat vuotta] ei takaa yhtään mitään sub specie aeternitatis [‘ikuisuutta
silmällä pitäen’], joten sen käyttöä ei-triviaalisesti objektiivisena kriteerinä
kulttuurien paremmuuden ja huonommuuden vertailulle voi pitää päättelyvirheenä
[vrt. induktioharha; tilastollinen ja ekspressiivinen kausaalisuus sekoitetaan
toisiinsa], josta haiskahtaa vahvasti oman navan [‘oman’ ajattelujärjestelmän]
ympärillä pyörivä ideologisoitu darwinismi.
Esittämäni argumentaatio-kritiikki sen sijaan on
looginen fakta. Pysyköön siis darwinismikin lestissään, niin sitä voi sietää
kohtuullisen hyvin. Ei muuten.
*
Evoluutioteoreettista selitysmallia voi verrata
Jumalalla selittämiseen. Kaikki palautuu Lisääntymiseen ja kaikki myös
selitetään Lisääntymisellä – jokainen pieraisukin. Tällainen on tuttua jo
teologiasta. Jumala kyllä näkee kaiken, koska hän on luonut kaiken jopa
etukäteen [lisääntymään]. Uskovainen eli/tai evoluutio-darwinisti siinä sitten
todistaa, että pieraisit, koska Jumala/Evoluutio on määrännyt sinut etukäteen
pieraisemaan Lisääntymistä silmällä pitäen. Vapautesi on vain harhaa.
Tuollaista väitettä ei kuitenkaan tarvitse eikä pidä
uskoa henkilökohtaisesti, vaikka se muuten todelta näyttäisikin. Kenenkään
vapaus tai ainakaan mahdollisuus vapauteen [autonominen järki] ei katoa sinä
hetkenä, kun joku valopää-deterministi ‘todistaa’ maailman olevan ennalta
määrätty. Itse asiassa se vain lisääntyy, koska onhan loogisesti ajatellen
suoranainen ihme, että ‘joku’ pystyy ennalta määrätyssä maailmassa tajuamaan,
että ‘kaikki’ on ennalta määrättyä ja tällä tavoin ilmentämään perusteellista
säröä kausaalisessa determinismissä [suljetussa kokonaisuudessa] tiedostamalla/representoimalla sen.
Representoiminen ei perspektiivis-antirealistisesta
näkökulmasta ole spinozalaista vapautta, jossa substanssin tiedostava subjekti
mystis-imaginaarisesti sulautuu [takaisin] substanssiin [alkuperäänsä] vaan
kantilaisittain subjektin irtautumista substanssista oman rajatun symbolisen
vapautensa ‘transsendentaaliseen’ sfääriin.
Determinismin representoiminen siis loogisesti kumoaa ja
avaa suljetun totaliteetin. Siirtyessään [miksi – sitä emme tiedä]
representaation tasolle totaliteetti ‘kahdentuu’ subjektiksi ja substanssiksi,
sillä representaatio kuten mikään mentaalinen sisältö ei kuulu suljettuun
kausaaliseen järjestykseen [eikä se myöskään voi sinne enää palata kuin
kuolemassa contra Spinoza].
Descartes ‘ratkaisi’ representaation eli mentaalisuuden
ongelman substanssi-dualismilla [mentaalinen – fysikaalinen], Kant empiirisellä
konstruktivismilla [ajattelun mahdollisuuden ehdot ~ ymmärryksen muodot], Hegel
‘hengen ja aineen’ dialektiikalla [Aufhebung; vrt.
prosessiteologia].
II
Mikä/millainen on tietoisuuden ensimmäisen
liikkeen/valinnan väistämättä oltava, jotta sitä ylipäätään olisi olemassa -
jotta se voisi edes etsiä niin kutsuttua totuutta [eli palata ‘representoituen’
alkuperäänsä, mikä on tietysti mahdotonta]?
Ensimmäisen liikkeen ja valinnan on oltava aina väärä.
Tieto ei ilmesty maailmaan ilman ensimmäistä erehdystä, joka merkitsee säröä tai
halkeamaa siihen kausaalisen tyhjään determinismiin, mikä maailmankaikkeus on.
Jos nimittäin valinta olisi oikea, tietoisuus pysyisi identtisenä itsensä eli
maailman kanssa. Sitä ei voisi syntyä.
Mutta jos ensimmäisen valinnan on väistämättä oltava
väärä, niin mitä tästä seuraa ‘jatkossa’? Miten on mahdollista tehdä oikea
valinta ja palata takaisin alkuperäiseen ‘täydellisyyteen’, josta
lähdimme?
Ei se olekaan mahdollista vaan pelkkä dialektinen
utopia, jonka toteutumisen tosin jo ensimmäisen valinnan ‘pakollinen virhe’ teki
mahdottomaksi.
Tietoisuuden olemassaolo mahdollistuu ontologisena
vieraantumisena, eikä näin ollen mikään looginen tai loogis-empiirisen palapelin
pala – miten täydellinen tahansa - voi palauttaa tietoisuutta lähtökohtaansa eli
aineen perimmäiseen tyhjyyteen, joka on samalla myös rikkumaton kausaalinen
täyteys.
Tätä ‘kohtalokasta kaavaa’ kun sovelletaan kaikkeen
tietämiseen, niin lopputulema on yleisesti ottaen joskin yksilöllisin varauksin
contra Spinoza, contra Hegel ja contra Marx. Ei ole olemassa mitään oikean
tiedon avulla saavutettavaa imaginaarista identiteettiä [‘unio mystica’], ei
historian päätepistettä eli loppua [‘vapaus’] eikä täydellistä kommunismia ilman
valtiota [paratiisimainen luonto]. Nämä kaikki kolme ovat juutalaiskristilliseen
mytologiaan perustuvan paratiisi-allegorian muunnelmia.
III
Jos kaikki skeptikot [niin typerykset kuin fiksutkin]
ovat pikkuporvareita, niin kommunismiin ei taida olla kovin paljon porukkaa
tulossa. Kommarit tulevat siis pärjäämään siellä paratiisissaan aika pienellä
infrastruktuurilla. Riittää kaljaa kaikille, kun ei tarvitse törsätä julkiseen
sektoriin älyttömiä summia kaljarahaa. Eikä tarvitse varastaa ainakaan
kapitalistilta, vaikkei se kuulemma mitään varkautta ole, jos riistäjältä
varastaa.
Mutta varas on aina varas, olipa järjestelmä mikä
tahansa [joskin varastaa voi monella tavalla]. Tämän tosiasian
poisselittämiseksi eivät auta lukemattomat sivut paikalleen pysähtynyttä ja
itseään toistavaa argumentaatiota, joka tekee kategorisen virheen jo
alkulähtökohdassaan väittäessään ihmisen vapauden [tietoisuuden] olevan
historiallisen determinismin [tai biologisen evoluution] mahdollisesti jopa
ennalta määrätty seuraus/päämäärä [PS.].
Tällainen vapaus ei kuitenkaan ole muuta kuin orjan
illuusio maailmasta, jossa jokainen on vapaa valitsemaan ‘vapauden’, jossa ei
tarvita vapautta. Taustalla on vahva mytologinen toive siitä, että kyseinen
‘vapaus’ voisi opastaa ja kohottaa [Aufhebung] meidät puhtaasti vaistonvaraiseen
mutta samalla moraalisesti oikeamieliseen paratiisiin [kommunismi tai ihminen
koneena], josta olemme nimenomaan tietoisuutemme kehittymisen vuoksi
irtirevityt.
Vaistonvaraisessa maailmassa ei tarvittu moraalia, koska
kristinuskoa, kapitalismia ja sosialismia ei vielä ollut ‘keksitty’
[kommunismissa sen sijaan ei tarvita moraalia]. Mutta tietoisesta vapauden
[deterministisestä tai ei] maailmasta ei voi enää päästä paratiisiin ilman
oletusta oikeudenmukaisuudesta ja oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta. Kuitenkin
juuri tuo oletus moraalisesta täydellisyydestä [sekä yhteiskunnallisesta että
yksilöllisestä] on suurin este paratiisimaisen maailman toteutumiselle [elleivät
sitten tyrannia ja anarkia ole paratiiseja].
Eläimet ovat tässä suhteessa paljon täydellisempiä kuin
yksikään kapitalisti tai kommunisti. Eläimet eivät osaa toivoa parempaa, joten
ne eivät osaa myöskään puhua totta eli valehdella.
Ehkä minun pitäisikin äänestää seuraavissa vaaleissa Eläintä.
PS.
1] Seuraus on [triviaali] kausaalinen tapahtuma [esim.
funktio, joka ‘toteutuu’; historia ilman intentioita], 2] päämäärä on
[intentoitu] teleologinen pyrkimys [(epä)funktio, joka ‘pyrkii’; historialliset
tapahtumat intentioiden rypäsketjuna]. Nämä kaksi kausaaliselitystä sekoitetaan
paitsi varomattomasti myös sumeilematta sekä evoluutioteoriassa että
marxilaisessa teoriassa tavalla, joka on toiminut natsismin ja kommunismin
loogisena perustana evoluution ja historian merkitystä/tarkoitusta tulkitessa.
En suosittele.
*
