Ortodoksisuuden, luterilaisuuden ja nihilismin Bermuda-kolmiossa

Kirjoitettu kommentiksi Piian Lokiin Pitääkö luterilaista taustaa hävetä?
(Joitain tekstitarkennuksia ja linkkilisäyksiä tehty klo: 19.15)
*
Rauno Räsänen Kirjoittaa: Lauantai, Tammikuu 5, 2008 klo 0:06

Olen itse ensin eronnut luterilaisesta kirkosta ja vasta sitten - uskonnottomuudesta käsin (ja jaloin) - ‘kääntynyt’ ortodoksisuuteen.

Mutta ei mua ‘hävetä’ se, että olen tullut ‘pystymetsästä oikeauskoisten leiriin’ (jossa en tosin koskaan oleile) vaan se, etten ole mikään uskovainen ihminen.
Minä olen reilusti ‘epäileväinen’.

Rehellistä - eikö vaan…mutta kun minut kerran on vihitty ortodoksiksi (Valamossa -95) erittäin vahvasti intellektuaalisen ja maallisen (muttei ehkä spirituaalisen; - no jaa - kyllä minä juuri ‘henkeä’ kaipaan…) rakkauden voimasta, niin olkoon - kerrankin koen kuuluvani johonkin itseäni suurempaan ‘olotilaan’. Kerrankin.

Toisaalta - ajateltakoon tosiasioita mainoslauseen tapaan: Nihilisti ja’Nietzsche-ortopedi’ ortodoksina - mikä mielettömän rankka kombinaatio!

Minä kiitän tästä edellä mainitusta asiaintilasta sitä ihmistä, jota rakastin 1995 niin suuresti ja rakastan yhä edelleen…
*
Mutta on suorastaan pakko näillä sivuilla sanoa - ihan sen omahyväisen ja elitistisen kunnian teologian vastaisesti, jota ortodoksinen traditonalismi pinnallisuutta hipoen nykyään edustaa (kärjistys!), että Tuomas Nevanlinna (omaa sukua Suopirtti, Rämeliiteri tai Lettomaja ;) on Suomen melkein paras teologi tällä hetekellä!

Lukekaa hänen mittava johdantonsa äsken julkaistuun Ensimmäiseen Mooseksen kirjaan.