(Viimeisin lisäys klo: 22.20)
Isän merkityksestä on hedelmöityshoitokeskustelun yhteydessä täällä Blogistaniassakin esitetty mielestäni hieman omituisia - etten sanoisi vainoharhaisia mielipiteitä.
Hedelmöityshoitolakia puolustavat naiset ovat pitäneet miehiä yleensä väkivaltaisina, juoppoina, uskottomina - ylipäätään tarpeettomina - jopa vaarallisina naisten ja lasten kannalta.
Haluan tuoda tähän keskusteluun näytteen John Fogertyn tuntemuksista ja kokemuksista omasta isästään ja omasta isyydestään vielä silloin kun hän oli niin sanotun trio-CCR:n jäsen eli 26-27-vuotias.
Tästä laulusta on sanottu, että se on "saddest song in rock". Isä kuvataan siinä tekopyhäksi selittelijäksi, joka hylkää lapsensa ja perheensä. Todella traagiseksi laulun kuitenkin tekee se, että John Fogerty havaitsi 1971-72 olevansa itse samassa tilanteessa perheensä suhteen kuin oma isänsä aikoinaan.
Maineeseen nousseen rock-bändin johtaminen oli ajanut Johnin erilleen perheestään, jonka hän tämän laulun tekovaiheessa oli jo jättänyt (palatakseen kuitenkin takaisin 1973).
En sen kummemmin ota kantaa jyrkimpien feministien kommentteihin, joissa miehet ja isät tuomitaan - ikäänkuin tuomitseminen hyödyttäisi lopulta ketään!
Haluan tämän Fogertyn laulun myötä kuitenkin painottaa, että ainakin jotkut miehet - vaikka he saavat isäsuhteestaan pahoja traumoja ja toistavat samoja virheitä kuin isänsä, voivat lopulta myös oppia niistä - olkoonkin, että sieluun kasvanut hämmennys ja tuskainen tietämättömyys ei koskaan täysin häviäisikään.
John lauloi Some day never comes silloin, kun oli jättänyt perheensä 1972 soimaten siitä itseään joka päivä, mutta olen täysin varma, että tänä päivänä - toisen ja ehkä hieman onnellisemman avioliittonsa kestettyä jo saman verran kuin ensimmäisenkin (lähes 20 vuotta), hän ei enää tekisi tuota laulua. Eikä hän sitä koskaan keikoillaan esitäkään, vaikka se on suuremmoinen biisi.
Miksi? Olkoonkin retoriikkaa, mutta minusta tuntuu vahvasti siltä, että viimeisten 20 vuoden aikana Johnille Someday has come...viimeinkin.
*
On sanottu miehiä olevan kahta tyyppiä: niitä, jotka haluavat syöstä vanhan kuninkaan (isän) vallasta, ja niitä, jotka etsivät kuningasta (isää), jota voisivat palvella.
(Kuulin tämän "määritelmän" Torsti Lehtiseltä eräässä Valamon luostarissa1996 järjestetyssä seminaarissa.)
(Lisäys)
John Fogerty edustanee ensimmäistä tyyppiä, varsinkin kun ajattelemme hänen "toista" isäsuhdettaan - oman isänsä ikäiseen, aiempaan hyvään ystäväänsä ja tulevaan Fantasy-Recordsin (CCR:n levy-yhtiö) pomoon - Saul Zaentziin, joka sittemmin huijasi Johnilta kunnon levytyssopimuksen ja oli jopa huijata "suhdetoiminnallaan" hänen (ja koko CCR:n) säästönsä - yhteensä 8,3 mijoonaa dollaria.
Johnin mukaan rahoista on vuosien mittaan saatu takaisin 80-90%.
Sittemmin Zaentz haastoi Johnin kaksi kertaa oikeuteen - plagioinnista ja herjauksesta ym. ym.
Jaa-a. Oma isä jätti, "toinen" isä huijasi ja kiristi. Kieltämättä aika paskamaisia isiä. Ei ihme, että John sai vatsahaavan 1979 ja häneltä oli mennä hermot 1986.
Onneksi syksyllä 1986 tapahtui "ihme". John tutustui kiertueeellaan Julie Krameriin, joka sitten "lepytti" loukatun ja ärisevän perfektionistin...
*
Someday Never Comes
04:01
J.C. FOGERTY/CCR,-72, LP:ltä Mardi Gras - CCR:n viimeinen albumi, jonka ainoat kunnon biisit (4kpl) ovat Johnin tekemiä tai tulkitsemia.
(Video ei suoranaisesti liity musiikkiin. Kyse ei ole levy-yhtiön produktiosta.)
*
First thing I remember was asking papa, why,
For there were many things I didn't know.
And daddy always smiled and took me by the hand,
Saying, someday you'll understand.
Well, I'm here to tell you now,
each and every mother's son,
That you better learn it fast,
you better learn it young,
'Cause someday never comes.
Well, time and tears went by and I collected dust.
For there were many things I didn't know.
When daddy went away, he said, try to be a man,
And someday you'll understand.
Well, I'm here to tell you now,
each and every mother's son,
That you better learn it fast,
you better learn it young,
'Cause someday never comes.
And then one day in April, I wasn't even there,
For there were many things I didn't know.
A son was born to me. Mama held his hand,
Sayin' someday you'll understand.
Well, I'm here to tell you now,
each and every mother's son,
That you better learn it fast,
you better learn it young,
'Cause someday never comes.
Think it was September, the year I went away,
For there were many things I didn't know.
And still I see him standing tryin' to be a man,
I said, someday you'll understand.
Well, I'm here to tell you now,
each and every mother's son,
That you better learn it fast,
you better learn it young,
'Cause someday never comes.
*
Jos joku haluaa henkilökohtaisemman kuvauksen laulun taustoista lukekoon tämän sitaatin Hank Bordowitzin CCR-historiikista (p. 136).
*
"...; the other (song) was "Some Day Never Comes". Sung in his most harrowing tenor, John pulled the song from his guts as a writer and a performer.
"My parents divorced when I was young" John said. "My wife and I separated around that time. We got back together for a long time and eventually did divorce, which is a very sad thing. The song was basically me talking about how it happened to me when I was young, and here I go, doing the same damn thing."
"That song was for Josh (Johnin pieni poika) "Rohrer (ystävä) explains. "John and Martha were estranged and living apart when John and Lucy (Kööpenhaminalainen dick-jockey, johon John ihastui CCR:n ensimmäisellä Euroopan kiertueella 1970) were happening. John was struggling.
"John had left home", Doug (CCR:n rumpali) expanded. "He left his family and his little boy. His father left him when he was a child and had a divorce. John felt very guilty about it, and very bad. It was a deep, deep, deep song. It was the most personal song John ever did. I think it`s a beautiful song. It`s a song that really didn`t get it`s just reward, since the album was so strange."
"I`ve always felt 'Someday Never Comes' was John`s finest song" Stu (CCR:n basisti) says. "It brought tears to my eyes, as well."
7 comments:
Ei tuo väittämä ehkä läpeensä torsti ole, mutta ei uppoa meikämanneen. Tarkoitan sitä Lehtistä, joka on ansiokkaasti kääntänyt kirkekaartia.
eikö torsti meinannut isänmurhansa tehdä alan puheenjohtajuusasiassa, ja sitten jäi tekemättä, jätti kuitenkin draamaa katselleet ulkopuoliset ihastellen seuraamaan kirja-alan työntekijöiden ääntä ja vimmaa, puheenjohtaja haastajineen lavalla reuhaa ja keikkuua aikansa, lööppiä vailla.
a-k.h
Sama Torsti Lehtinen. Väitän olevani yksi niistä harvoista, jotka ovat lukeneet Lehtisen kääntämän Sören Kierkegaardin magnum opuksen "Päättävä epätieteellinen jälkikirjoitus".
Yli 600 sivua dialektisia paradokseja eli vittuilua Hegelille - ellei sitten ihan suoranaista naurua.
Sanoin Torsti Lehtiselle siellä seminaarissa, että kirjan intensiivinen lukeminen ei ollut helppoa, koska pelkäsin koko ajan menettäväni järkeni.
Että me naurettiin. Olin kuulemma ilmeisesti ymmärtänyt jotain? siitä kirjasta...
En voi muuta kuin itkeä!
Kuulun samoihin harvoihin, mutta en jäänyt sen nalkkiin. En dyykannut kirjaan, en lukenut sitä intensiivisesti. Tutustuin hamassa nuoruudessani Kierkegaardin Viettelijän päiväkirjan kautta. En edes ajatellut häntä filosofina. Sittemmin olen opponoinut parin teologin seminariesitelmät kyseisestä herrasta.
Täytyy pyytää anteeksi sanojen kemppisiä.
Valitsemallani nimimerkillä ei ehkä kannattaisi osallistua keskusteluun isien merkityksestä, mutta esitänpä silti yhden pointin. Nuo kaksi tyyppiä: murhaaja ja palvelija voivat kai liittyä myös miehen elämän erilaisiin elämänvaiheisiin. Joidenkin täytyy katkaista välit pystyäkseen myöhemmin rakentamaan uuden ja erilaisen isäsuhteen. Toiset jäävät paikoilleen, jotkut lapset joutuvat aikuisen rooliin isän ollessa se suhteen lapsi.
Post a Comment