'Simulacrum ei ole se, joka peittää totuuden, vaan totuus peittää sen, ettei sitä ole. Simulacrum on totta.'

Hilkka Peltonen [artikkelin kirjoittaja]

 

Jean Baudrillard eli kuka murhasi todellisuuden? 

 

”...tunnen nykyisyyden vain televisioruudun kautta,
kun taas keskiajasta minulla on suora tuntemus.”
 

Umberto Eco

 

Ranskalainen yhteiskuntatieteilijä Jean Baudrillard jakaa mielipiteitä ristiriitaisilla ja totuudenvastaisilta kuulostavilla väitteillään. Kulutusyhteiskunnan kriitikkona Baudrillard puhuu hypertodellisuudesta, josta hyvä esimerkki on Amerikan Yhdysvallat. Derridan, Foucault’n ja Deleuzen tapaan Baudrillard on ollut suositumpi Yhdysvalloissa kuin omassa kotimaassa. Siteeratuimpien yhteiskuntatieteilijöiden listalta Baudrillardin nimi löytyy sijalta 13. Kuka siis on tämän listan herra numero 13 ja miksi hänen mielestään todellisuutta ei ole olemassa?

 

Henkilökohtaisen elämänsä Jean Baudrillard (1929 – 2007) pitää mieluiten syrjässä julkisesta minästään. Aluksi hän opiskeli Sorbonnessa germaanista filologiaa, myöhemmin filosofiaa ja sosiologiaa. Hän opetti saksaa vuosina 1958–1966. Pariisin–Nanterren yliopistossa hän toimi Henri Lefèbvren assistenttina. Sosiologian alaan kuuluvan opinnäytteensä hän sai valmiiksi vuonna 1966. Ensimmäinen julkaistu teos Le système des objets (1968, Esineiden systeemi) viittaa Roland Barthesin Système de la mode (1967, Muodin systeemi) –kirjaan, jossa käsitellään arkipäivän merkkejä. Muodin semiotiikkaa tutkinut Barthes pani merkille, että pukeutumisellaan ihminen viestittää tarkkaan koodatulla tavalla miten hän määrittää itsensä muihin nähden. 

Esineiden systeemi –tutkimuksessaan Baudrillard väittää, että samalla tavoin muutkin esineet kertovat käyttäjänsä sosioekonomisesta statuksesta. Emme osta tuotteita niiden pelkän käyttötarkoituksen mukaan, vaan valitsemme määrätyn merkkituotteen erottautuaksemme muista. Merkkituotteiden käyttö korvaa muut jaottelut esimerkiksi rodun, sukupuolen tai yhteiskuntaluokan suhteen. Kuluttamisesta on tullut elämän pääsisältö. Tavaroita ei osteta siksi, että niitä välttämättä tarvittaisiin, vaan niiden itsensä vuoksi. Tavaratalo on kasvanut ostoskeskukseksi, josta on tullut todellisen elämän sublimaatio. Ostosparatiisit simuloivat katuineen ja solisevine suihkulähteineen kaupunkeja, joissa on ikuinen kevät. Ostamisesta, myymisestä, tavaroiden hankinnasta on tullut kieltämme. Ne ovat koodeja, joilla koko yhteiskunta kommunikoi, kirjoittaa Baudrillard Kulutusyhteiskunta–teoksessaan (1970, La société de la consommation, ses mythes, ses structures, Kulutusyhteiskunta, sen myytit ja rakenteet). Ihmisen arvo ei enää ole humaanisuudessa, vaan tavaroissa, joita on ympärilleen kerännyt. Myös ihmisten väliset suhteet ovat esineellistyneet.

Barthesin vaikutus ilmenee Baudrillardin kirjoitustyylissä, joka on katkelmallista, taiteellisen vapaata, pikemminkin kuin akateemista argumentointia. Alaviitteitä on niukalti, eikä lähdeluetteloita lainkaan. Barthesin tavoin Baudrillard suosii kielikuvia, joita ei tarkemmin määrittele. Avainkäsitteitä ovat simulaatio, hypertodellisuus ja imploosio. Henkiset oppi–isät, kuten Karl Marx, Friedrich Nietzsche, Ferdinand de Saussure, Marshall McLuhan, Tel Quel –poststrukturalistit ja situationistit, ovat kirjoituksista kuitenkin helposti tunnistettavissa.

Erään arvion mukaan Baudrillard vastustaa kaikkia niitä ajattelijoita, joiden ajatukset hän ottaa vakavasti (Kellner 1989, 5–6). Provokaation ystävänä Baudrillard on haastanut myös useita aikalaisia, kuten Foucault’n. Alunperin Foucault’n ja Baudrillardin piti esitellä näkemyserojaan Les Temps Modernes –lehden palstoilla, mutta mielipiteenvaihto jäikin yksipuoliseksi Baudrillardin julkaistua kirjansa Oubliez Foucault (1977, Unohtakaa Foucault). Foucault’n vallan analyysi rajoittuu vanhoihin selvästi havaittaviin vallan rakenteisiin, mutta nyky–yhteiskunnan vallan ilmenemismuotoja, kuten mediaa ja informaatioteknologiaa, Foucault ei käsittele. Hypertodellisuuden aikakaudella myös vallasta on tullut abstraktia (vrt. Kellner 1989, 140–141).

Baudrillardin tunnetuimmat teokset La société de la consommation, ses mythes, ses structures (1970, Kulutusyhteiskunta, sen myytit ja rakenteet), L’échange symbolique et la mort (1976 Symbolinen vaihto ja kuolema), Simulacres et simulation (1981, Simulakrumit ja simulaatio), Amérique (1986, suom. Amerikka) ja Le crime parfait (1994, Täydellinen rikos) eivät muodosta mitään yhtenäistä teoriaa. Ne ovat pikemminkin pamfletteja, poleemisia kannanottoja. ”Minulla ei ole ainuttakaan doktriinia, jota puolustaa. Minulla on yksi strategia, siinä kaikki” todetaan Lopun illuusion eli tapahtumien lakon (1995) suomennoksen alkusanoissa (Holvas, Määttänen & Raivio 1995).

Baudrillard purkaa aluksi semiootikkojen suosiman binaarioppositiopareilla ajattelun. Ihminen–luonto, mies–nainen, ruumis–sielu jne. eivät ole toistensa vastakohtia, kuten yleensä halutaan ymmärtää, vaan pikemminkin saman asian kääntöpuolia. Marxilaisuudestaan hän alkaa irtaantua teoksissaan Pour une critique de l’Économie politique du Signe (1972, Merkin poliittisen ekonomian kritiikki) ja Le Miroir de la Production ou l’illusion critique du matérialisme historique (1973, Tuotannon peili eli historiallisen materialismin kriittinen illuusio). Jo kritiikin käsitettä Baudrillard pitää ongelmallisena, joten hän pyrkii omissa kirjoituksissaan radikaaliin kriittisyyteen. (Baudrillard 1973/1985, 42) Ryöpytyksen kohteeksi joutuvat de Saussuren ja Marxin ohella myös muut huomattavat teoreetikot, kuten Freud ja Durkheim.

Teoksessa L’échange symbolique et la mort (1976, Symbolinen vaihto ja kuolema) Baudrillard kritisoi länsimaista suhtautumista kuolemaan, joka on tabu. Paradoksaalisesti podemme kuoleman pelkoa, mutta haaveilemme samanaikaisesti ikuisesta elämästä. Niin kutsutuissa primitiivisissä yhteiskunnissa elämän ja kuoleman välillä ei ole jyrkkää raja–aitaa. Edesmenneiden henki, muistot ja saavutukset jatkavat elämäänsä uusissa sukupolvissa. Kuolleille viedään lahjoja ja heidän kunniakseen järjestetään muistotilaisuuksia. Kuolemaa ei pelätä samalla tavoin kuin länsimaissa, sillä kuolema on elimellinen osa jokapäiväistä elämää. (Kellner 1989, 103)

Rex Butler katsoo teoksessaan Jean Baudrillard. The Defence of the Real (1999) edellämainitun kuolemaa käsittelevän kirjan olevan Baudrillardin viimeinen tieteellisyyteen vivahtava teos. Vuodesta 1976 lähtien kirjoitustapa muuttuu fiktiivisemmäksi (Butler 1999, 5). Baudrillard ei enää edes yritä olla objektiivinen, vaan metafiktion tapaan alleviivaa kirjoitustensa fiktioluonnetta. 

Tulevaisuudenkuvausta onkin kutsuttu apokalyptiseksi, tieteiskirjallisuudeksi tai ”patafysiikaksi” à la Alfred Jarry. Parhaimmillaankaan Baudrillard ei syvennä kulttuurianalyysiaan, vaan suosii nopeita heittoja, lyhyitä tuokiokuvia, jotka ovat kuin ajatuskokeita.

Teoksessaan Simulacres et simulation (1981, Simulakrumit ja simulaatio) Baudrillard väittää, muun muassa, ettei todellisuutta ole olemassa. ¹ Tähän johtopäätökseen hän tuli semiotiikan merkkiteoriaa tarkasteltuaan. Merkki ei enää viittaa mihinkään ulkopuolella olevaan, vaan vain itseensä. 

Simulakrum–käsitteen² kautta hän valaisee nyky–yhteiskuntaa, jossa pyritään tekemään mahdollisimman tarkka kopio jostakin, jonka alkuperäismallia ei ole olemassakaan, mistä esimerkiksi käy Disneyland. Tätä kuvaa amerikkalainen hyperrealistisuus, joka on todellisempaa kuin todellisuus konsanaan.

 

Disneyland peittää sen tosiasian, että koko maa, koko todellinen Amerikka on Disneyland (vähän samaan tapaan kuin vankiloiden tehtävänä on peittää se tosiseikka, että koko yhteiskunta on rangaistuslaitos). Disneyland esitetään kuvitteellisena, jotta uskoisimme, että muu on todellista, vaikka itse asiassa Los Angeles ja Amerikka, joka on sen ympärillä, eivät enää olekaan todellisia, vaan hypertodellisuuteen ja simulaatioon kuuluvia. (Baudrillard 1981, 25–26)

Baudrillardin Amerikka tuo väistämättä mieleen Umberto Econ teoksen Matka arkipäivän epätodellisuuteen (1985). Eco kirjoittaa: 

On siis olemassa hillittömän hyperreaali Amerikka, joka ei ole edes pop–taiteen, Mikkihiiren tai hollywoodilaisen elokuvan Amerikkaa. On olemassa toinen, salaisempi Amerikka (tai pikemminkin yhtä julkinen, mutta eurooppalaisen kävijän ja jopa amerikkalaisen intellektuellinkin ylenkatsoma) ja jollain tavoin se muodostaa viite– ja vaikutusverkoston, joka lopulta ulottuu myös sivistyneen kulttuurin tuotteisiin ja huviteollisuuteen. (Eco 1985, 13)

 

Myös Baudrillardin mukaan amerikkalainen todellisuus on todellisempaa kuin todellinen eli hypertodellista. Econ huvittuneiden kommenttien sijaan Baudrillard havainnoi näkemäänsä sardoniseen sävyyn:

Amerikka ei kuulu unen eikä todellisuuden vaan hyperreaaliseen alueeseen. Amerikan hyperreaalisuus tulee siitä, että se on alusta asti toteutuneena eletty utopia. Täällä kaikki on todellista, pragmaattista, ja kuitenkin unenomaista. Kenties totuus Amerikasta voikin paljastua vain eurooppalaiselle, sillä vain eurooppalainen näkee USA:n malliesimerkkinä täydellisestä simulacrumista, kaikkien arvojen immanenssista ja siirtämisestä todellisuuteen. Amerikkalaisilla itsellään ei sitä vastoin ole mitään simulaation tajua. (Baudrillard 1986/1991 ss. 57–58)

 

Matkustellessaan ympäri mannerta Baudrillard lukee Amerikkaa, kuten muitakin kulttuurin merkkejä ja huomaa eroavaisuuksia Eurooppaan nähden. Hän väittää esimerkiksi, että Amerikasta puuttuu kulttuuri, millä hän arvatenkin tarkoittaa eurooppalaista korkeakulttuuria. Elokuvateollisuutta, pop–taidetta tai jazzia hän ei nähtävästi lue taiteen piiriin. Niin yhteiskuntatieteilijä kuin onkin, hän ei kuitenkaan analysoi maata poliittiselta tai sosiaaliselta kannalta syvällisemmin, vaan tyytyy moneen kertaan toistettuihin kliseisiin.

Kirjassaan L’autre par lui–même (1987, englanniksi The Ecstacy of Communication, suom. Ekstaasi ja rivous 1991) Baudrillard toteaa mainonnan ja television hälventäneen julkisen ja yksityisen välisen rajan. Mainonta nykymuodossaan ulottuu kaikkialle ja ihmiselämän intiimeimmätkin asiat paljastetaan tiedotusvälineissä. Jo ennen tosi–TV–ohjelmien suosiota Baudrillard viittaa todellisuudella leikitteleviin, yksityisyyttä uhkaaviin ohjelmiin. Miten käy, kun meille näytetään enemmän kuin haluamme nähdä? Hyvä esimerkki on pornografia, jossa mitään ei peitellä. Kuvat täyttävät näkökentän, mutta niissä ei ole mitään nähtävää. Tästä hän käyttää käsitettä ekstaasi: todellisuudella ei enää ole väliä, sillä kuvien paljaus ylittää todellisuuden.

Tosi–TV –ohjelmien esi–isänä Baudrillard pitää ready–made -taidetta. Hän palauttaa mieleen Marcel Duchampin pullotelineen, joka käyttöyhteydestään irrotettuna muuttuu todellisemmaksi kuin todellinen (hyperreaaliseksi) ja taidettakin taiteemmaksi. Pullotelineen tavoin mikä hyvänsä esine, yksilö tai tilanne on nykyisin potentiaalinen ready–made. Samalla tavoin saatetaan yleisön joukosta kiskaista kuka hyvänsä ruudun takaa esiintymään TV–show’hun. Näin meistä kaikista tehdään ready–madeja. (Baudrillard 1994, 49–50.) 

Yhdessä dadaistien ja surrealistien kanssa Duchamp onnistui kääntämään päälaelleen koko taideinstituution. Estetisoimalla banaalin kulutushyödykkeen Duchamp asetti kyseenalaiseksi jokapäiväisen todellisuuden esittämisen taiteessa. Samoin Warholin fetissi–esineet onnistuvat säilyttämään keinotekoisuutensa ja pysymään irti kaikista merkityksistä (vrt. Baudrillard 1995, 11).

Mediakritiikissään Baudrillard myötäilee aluksi McLuhanin näkemystä, jonka mukaan ”väline on viesti”, kun taas viestin sisältö on toisarvoista. Eri mieltä hän on sen sijaan McLuhanin käsityksestä uusien informaatioteknologioiden välineistä ihmisen uusina ulottuvuuksina, raajojen, aistien ja hermoston jatkeena ja laajentumina. Ihmisestä on pikemminkin tullut koneen jatke. (Paroxysm 1997/1998, 22)

Elämme maailmassa, jossa on yhä enemmän informaatiota, mutta entistä vähemmän merkitystä. Televisio pommittaa meitä jatkuvalla kuvien tulvalla. TV–uutiset koostuvat fragmentaaristen kuvien kollaasista, jotka ovat kaikki simulacrumeita, täydellisiä kopioita, joista puuttuu originaali (Sarup 1988/1993, 165). 

Provosoivista väitteistä kuuluisimpia on se, ettei Persianlahden sotaa vuonna 1991 koskaan käytykään. Valmistauduttaessa Irakin vastaiseen sotaan vuonna 1990 oli tiedotusstrategia tarkkaan mietitty. Sota lavastettiin CNNn tarpeita varten, joka lähetti tapahtumat suorana lähetyksenä, jolloin TV–katsojista tuli sodan panttivankeja, kirjoittaa Baudrillard. Sisällöltään sota oli tyhjä kokemus, jossa sodan todellisuus korvautui teknisesti luodulla uudenlaisella todellisuudella. Essee ”Sodan illuusio” on eräänlainen jälkikirjoitus kirjalle La guerre du Golfe n’a pas eu lieu (1991, Persianlahden sotaa ei käyty). Baudrillard ehdottaa, että sitä voitaisiin lukea tieteiskertomuksena, kuten Jorge Luis Borgesin kronikkaa kulttuureista, joita ei ole ollut olemassa. 

Teoksessaan Le crime parfait (1995, Täydellinen rikos) salapoliisi–Baudrillard ryhtyy selvittämään todellisuuden murhaa, kuinkas muuten. Murha ei tietenkään voi olla aivan täydellinen, mutta silti meitä kiinnostaa suuresti miten näin on päässyt käymään. ”Täydellisen rikoksen” rikos on juuri siinä, että teknologian mahdollistama mekaaninen jäljentäminen on niin täydellistä (Baudrillard 2000/2003, 36 ja 61). 

Rikoksesta epäiltyjen syytettyjen listalta löytyy mm. eufemismeihin pyrkivä kieli. Mustan, ramman, sokean ja huoran sijaan puhumme mieluummin värillisestä (coloured), vammaisesta (disabled), näkövammaisesta ja seksityöläisestä (sexworker). Tätä kaunistelua Baudrillard kuvaa kielelliseksi varmuuskumin käytöksi (vrt. Baudrillard 1994, 191). ”Virtuaalitodellisuus” on hyvä esimerkki sanasta, joka on oxymoron, paradoksin sisältävä sanapari. Antiikin kelpo filosofinen käsite on muuttunut merkitykseltään; virtuaalinen on ottanut todellisuuden paikan (Baudrillard 2000/2003, 39–40). 

Apokalyptinen sävy toistuu useissa Baudrillardin myöhäiskauden kirjoituksissa, joissa hän Elias Canettia myötäillen puhuu historian lopusta. Muistelmateos Cool Memories on eräänlainen vastateos Canettin The Human Provence –teokselle. ”Vuosi 2000” –artikkeli alkaakin Canetti–sitaatilla:

 

Piinallinen ajatus: jostakin tietystä ajankohdasta lähtien historia ei ole enää ollut todellista. Koko ihmiskunta olisi huomaamattaan äkkiä irtautunut todellisuudesta. Kaikki sen jälkeen tapahtunut ei enää olisi lainkaan totta, mutta me emme kykenisi tajuamaan sitä. Tehtävänämme ja velvollisuutenamme olisi nyt selvittää tämä ajankohta, ja niin kauan kuin emme sitä löytäisi, meidän olisi itsepintaisesti jatkettava nykyistä tuhoamista. (Baudrillard 1992/1995, 17) 

 

Syyskuun 11. päivän terrori–iskuista vuonna 2001 Baudrillard julkaisi esseevalikoiman nimellä L’esprit du terrorisme (2002, Terrorismin henki). New Yorkin World Trade Centeriin kohdistuneita tuhoiskuja Baudrillard luonnehtii ”kaikkien tapahtumien äidiksi”, joka yhdistää kaikki tapahtumat, joita ei ole koskaan tapahtunutkaan. Baudrillardin mukaan ei käy kieltäminen, että olemmekin jo haaveilleet siitä, että näin hegemoniseksi kasvanut valta tuhottaisiin, vaikka se sotiikin länsimaista moraalikäsitystä vastaan (Baudrillard 2002/2003, 4–5). Thierry Meyssanin väite 9/11: The Big Lie (Syyskuun yhdennentoista päivän suuri valhe), että kyseessä saattaakin olla kansainvälinen salaliitto, jossa mukana ovat CIA, oikeistolaiset fundamentalistit jne. heittää epäilyksen varjon tapahtumien todellisen laidan suhteen. (Ibid. 77) 

Baudrillardin maailmankuva on lohduton dystopia, josta puuttuu usko parempaan tulevaisuuteen. Aluksi absurdeilta tuntuvat väitteet alkavat tarkemmin ajateltua mietityttää: ehkäpä hän ei olekaan kokonaan väärässä? Baudrillard on onnistunut ravistelemaan meitä katsomaan tarkemmin sovinnaiskäsitysten taakse ja saanut pohtimaan kulutusyhteiskunnan ja joukkotiedotuksen mielekkyyttä. Hän oivalsi jo television alkutaipaleella, ettemme me katso televisiota, vaan televisio katsoo meitä (Baudrillard 1981, 51).

”Simulacrum ei ole se, joka peittää totuuden, vaan totuus peittää sen, ettei sitä ole. Simulacrum on totta.” siteeraa Baudrillard Syyrakin kirjaa (Baudrillard 1994, 40).

 

Viitteet

 

¹ Baudrillardin mukaan merkit ovat nykyisessä yhteiskunnassa lakanneet viittaamasta johonkin; ne kelluvat tyhjässä simuloiden jotakin jota ei ole. Ilmiö on tuttu merkkitavaroista. Alkuaan merkki on ollut tae laadusta, johon se viittasi. Tavaramarkkinoilla merkit kuitenkin irtautuivat alkuperäisistä viittaussuhteistaan ja merkkejä ostetaan ajattelematta enää viittaussuhdetta laatuun. Baurdillard kuvaa koko nyky–yhteiskuntaa tällaiseksi viittauskohteistaan irtautuneiden merkkien peliksi, suureksi ”simulakrumiksi”, kuten hän itse sanoo.” (Pulkkinen 1991, 136)

 

² Se [termi simulacrum] esiintyy jo Platonin teoksessa ”Valtio”, jonka viimeisessä kirjassa Sokrates pohtii runoilijoiden ja taitelijoiden asemaa ihannevaltiossa. Platonin ideaopissa kullakin esineellä tai asialla on oma ideansa (Kreik. eidos), jonka konkreettisia tai materiaalisia ilmenemismuotoja (kreik. eidolon) nämä fyysiset esineet ovat. Termi ”eidolon” voidaan kääntää latinankieliseksi termiksi simulacrum, joka tarkoittaa kuvaa, idolia, ilmiötä, illuusiota tai jäljennöstä. Sokrates tahtoo sulkea taiteilijat valtion ulkopuolelle heidän moraalisesti turmelevan vaikutuksensa vuoksi. Yhtenä syynä tähän on se, että taitelijat uskovat teoksissaan kuvaavansa suoraan ideoiden (”eidos”) edustamaa objektiivista todellisuutta ja pääsevänsä siten taiteen kautta käsiksi totuuteen. Sokrateen mukaan he itse asiassa ovat vain surkeita jäljittelijöitä, jotka tietämättään kopioivat ainoastaan ideoiden materiaalisia ilmentymiä (”eidolon”), ja jäävät siten tosiolemuksesta lukien vasta kolmannelle asteelle. He valmistavat kopion kopioita, vaikka uskovatkin kuvaavansa todellisuutta. Taiteilijoilla ei siis Sokrateen mukaan ole todellista tietoa kuvaamistaan asioista. Tällaiseen tietoon, tosiolevaisen ja totuuden kontemplaatioon päästäänkin Sokrateen mielestä vain filosofian kautta.” Arppe: ”Kuinka todellisuus muuttui utopiaksi” s. 34 Taide 1988: 1.

 

Lähteet

Arppe, Tiina 1986: ”Jean Baudrillard, esittely” ss. 179 – 186 teoksessa Moderni/Postmoderni. Lähtökohtia keskusteluun. (1986) Toim. Jussi Kotkavirta ja Esa Sironen. Helsinki: Tutkijaliitto.

----- 1988: ”Kuinka todellisuus muuttui utopiaksi – Jean Baudrillard ja simulaatio” ss. 34 – 35. Taide 1988:1.

----- 1991: ”Kun kaikki arvoitukset ratkaistaan, tähdet sammuvat... (jälkikirjoitus)” ss. 73 – 87 teoksessa Ekstaasi ja rivous. Suom. Panu Minkkinen. Helsinki: Gaudeamus.

----- 1992: Pyhän jäännökset. Ranskalaisia rajanylityksiä: Mauss, Bataille, Baudrillard. Tutkijaliiton julkaisusarja 72. Helsinki: Tutkijaliitto.

Baudrillard, Jean 1970: La société de consommation, ses mythes , ses structures. Paris: Denoël.

----- 1976/1984: ”Merkkien kapina” ss. 24 – 29. Suom. Hannu Sivenius. Taide 3: 1984.

----- 1981: Simulacres et simulation. Paris: Editions Galilée.

----- 1983: ”Beaubourg-efekti” ss. 5 – 10. Suom. Hannu Sivenius (artikkeli julkaistu alunperin nimellä L'Effet Beaubourg: Implosion et Dissuation. Paris: Ed. Galilée. 1977). Taide 3: 1983.

----- 1986/1991: Amerikka. (alkuteos Amérique, Paris: Editions Grasset et Fasquelle) suom . Tiina Arppe. Helsinki: Loki-kirjat.

----- 1987/1991: Ekstaasi ja rivous. (alkuteos L'autre par lui-même: habilitation) Suom. Panu Minkkinen. Eurooppalaisia ajattelijoita -sarja. Helsinki. Gaudeamus.

----- 1988: Selected Writings. Edited by Mark Poster. Cambridge and Oxford: Standford University Press.

----- 1991: La guerre du Golfe n'a pas eu lieu. Paris: Editions Galilée.

----- 1992/1995: Lopun illuusio eli tapahtumien lakko. (alkuteos L'illusion de la fin ou la grève des événements). Suom. Mika Määttänen. Eurooppalaisia ajattelijoita -sarja. Helsinki: Gaudeamus.

----- 1994: Le crime parfait. Collection l'Espace critique dirigée par Paul Virilio. Paris: Editions Galilée.

----- 1995: ”koneellinen snobismi” ss. 11–13, 65. Mika Määttäsen suomentama luku ”Le snobisme machinal” teoksesta Le crime parfait. Taide 1995: 5.

----- 2000/2003: Passwords. (alkuteos Mots de passe. Pauvert, département des Éditions Fayard 2000). Translated by Chris Turner. London: Verso.

----- 2002/2003: The Spirit of Terrorism and Other Essays. Translated by Chris Turner. (alkuteos l'ésprit du terrorism. Editions Galilée). London and New York: Verso.

Butler, Rex 1999: Jean Baudrillard. The Defence of the Real. London, Thousand Oaks, New Delhi: Sage Publications.

Eco, Umberto 1984/1985: Matka arkipäivän epätodellisuuteen (Semiologia quotidiana). Suom. Aira Buffa. Juva: WSOY.

Genosko, Gary 1994: Baudrillard and Signs. Signification Ablaze. London and New York: Routledge.

Holvas, Jakke, Määttänen, Mika & Raivio, Herman 1995: ”Viva las vegas”. Teoksessa Jean Baudrillard, Lopun illuusio eli tapahtumien lakko. Suom. Mika Määttänen. Eurooppalaisia ajattelijoita -sarja. Helsinki: Gaudeamus.

Kellner, Douglas 1989: Jean Baudrillard. From Marxism to Postmodernism and Beyond. Stanford, California: Stanford University Press.

McLuhan, Marshall 1984: Ihmisen uudet ulottuvuudet (alkuteos Understanding Media: The Extensions of Man, 1964). Suom. Antero Tiusanen. Kolmas painos. WSOY.

Moderni/Postmoderni. Lähtökohtia keskusteluun. 1986: Toim. Jussi Kotkavirta ja Esa Sironen. Helsinki: Tutkijaliitto.

Paroxysm: Interviews with Philippe Petit 1997/1998: (alkuteos Le Paroxyste indifférent: Entretiens avec Philippe Petit. Paris: Editions Grasset & Fasquelle 1997). Translated by Chris Turner. London and New York: Verso.

Pulkkinen, Tuija 1991: ”Jälkistrukturalismi ja subjektius” ss. 124 – 140 teoksessa Taide modernissa maailmassa. Taiteensosiologiset teoriat Georg Lukácsista Fredric Jamesoniin. Toim. Erkki Sevänen, Liisa Saariluoma ja Risto Turunen. Helsinki: Gaudeamus.

Sarup, Madan 1988/1993: An Introductory Guide to Post-Structuralism and Postmodernism. Second edition. New York, London, Toronto, Syndey, Tokyo, Singapore: Harvester Wheatsheaf. 

*

http://www.arthis.jyu.fi/julkaisut/tarkkojasiirtoja/peltonenh.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/Jean_Baudrillard

http://en.wikipedia.org/wiki/Jean_Baudrillard

http://en.wikipedia.org/wiki/Simulacrum

http://actuspurunen.blogspot.fi/2006/06/jean-baudrillard-ranskan-viimeinen.html

http://actuspurunen.blogspot.fi/2007/06/ongelman-ydin-ennen-ja-jlkeen-richard.html

Young Man Blues - testosteronia turhautumiseen perkele!

The Who Live at Isle of Wight plays Young Man Blues

*

Oh well a young man ain't got nothin' in the world these days
I said a young man ain't got nothin' in the world these days

You know in the old days
When a young man was a strong man
All the people they'd step back
When a young man walked by

But you know nowadays
It's the old man,
He's got all the money
And a young man ain't got nothin' in the world these days
I said nothing

Everybody knows that a young man ain't got nothin'.
Everybody!
Everybody knows that a young man ain't got nothin'
He got nothin'
Nothin'

Take it easy on the young man
They ain't got nothin' in the world these days
I said they ain't got nothin'!
They got sweet fuck-all!

*

http://en.wikipedia.org/wiki/Young_Man_Blues

http://fi.wikipedia.org/wiki/The_Who

http://en.wikipedia.org/wiki/The_Who

http://en.wikipedia.org/wiki/Live_at_the_Isle_of_Wight_Festival_1970

http://en.wikipedia.org/wiki/Isle_of_Wight_Festival_1970

Funktionalistinen ‘sammakko'

Kuvassa Cassandra - ennustajasammakko, jolta pääsee 'sammakoita'.

 *

Tämä päre on kirjoitettu kommentiksi Ironmistressin kommentiin hänen päreessään INTJ-nainen – luonnonoikkuko?

I

Ironmistress kirjoitti: 'Ja kyllä, jotkut seksuaaliset poikkeamat ja vaihtoehtoiset elämäntyylit todella ovat kokonaisuuden kannalta vahingollisia. Jos ne eivät olisi, ne eivät olisi karsiutuneet pois kulttuurievoluution olemassaolotaistelussa.'

*

Todista tämä väite. Evidenssiä please. Esimerkki kehiin.

*

Väitätkö tosiaan, että on olemassa myös seksuaalisen tai ylipäätään minkäänlaisen nautinnon muotoja, jotka olisivat evolutiivisesti [lajinsäilyttämisen suhteen] ei-toivottavia ja jotka vain siitä syystä ovat joutuneet tai joutuvat väistymään evoluutiossa? Pahempaa rasistista evo.lut.-shittiä en ole kuullut pitkiin aikoihin. 

*

Karsiutuminen ei ole evoluutiossa [‘kokonaisuuden kannalta’] mikään normatiivis-moraalinen [‘vahingollinen’] tapahtuma. Se vain tapahtuu ja sillä siisti. Asiat menevät niin kuin ne menevät. Mitään ei voi toivoa tapahtuvaksi vain sen vuoksi, että se tuntuu moraalisesti paremmalta [ei edes jälkiviisaasti]. ‘There is no ought from is’ ainakaan luonnontieteessä.

*

Ihmisen nautinto ei ole mikään biologiseen lisääntymiseen kytkeytyvän evoluution deterministinen tuote vaan puhtaasti halun purkautumiseen liittyvien tapojen moninaisuutta lajin fysiologian ja anatomian toki asettaessa rajat nautinnon ulkoisille muodoille. 

*

Mutta fantasioita, jotka toimivat halun kiihokkeina eli sen välttämättöminä' ‘insentiiveinä’, ei minkäänlainen determinismi pysty määräämään - paitsi tietysti maagisessa evoluutioajattelussa, jossa biologisella hyödyllä pystytään selittämään jokaisen pieraisunkin perimmäinen syy - [on paradoksaalista, että juuri kaikkein abstraktein teoria voi muka selittää kaikkein yksityiskohtaisimmankin tapahtuman vähän samaan tapaan kuin kaikkivaltias Jumala toimii selityksenä kaikkeen]. 

*

Fantasia-nautinto-kytkös ei ole ehdollistettu biologiseen kopioitumispakkoon. Joka näin väittää, tekee päättelyssään kategorisen virheen samaistaessaan halun/nautinnon ja hedelmöittymisen/lisääntymisen. Fantasioille ei voi laskea evolutiivista hyötyarvoa [ellei ole stand up-koomikko, idiootti tai rasisti].

*

Väitteesi implikoi [myös] sukupuolirasistisen lähtökohdan, joka johtaa uuskonsiksien sylttytehtaalle. Ylipäätään siteeraamani kohta paljastaa rasismisi perimmäisen ytimen. Sotket evoluutio-biologiseen asenteeseen paitsi antropomorfistisen semantiikan myös normatiivis-moraalisen tulkinnan evoluutiosta. 

*

Haloo. Herää jo! Eikö mikään kello kilahda päässäsi? Niin sanottu evoluutiobiologinen tieteellisyytesi näyttääkin jälleen kerran olevan rasististyyppisen ihmiskäsityksen kulissi. Mutta et sinä mikään evoluutiobiologisesti parempi ihminen ole vaan pelkkä ‘deterministinen sattuma’ kuten me kaikki muutkin.

*

Fundamentalistisen evoluutioteorian kannattajat ja [muinaiset] fundamentalisti-kommunistit kuuluvat näköjään psykologisesti samaan persoonallisuustyyppiin. He ottavat kaikkitietävän eli maagisen jumalan roolin selittäessään historiaa muuttuen [sitä itse tietenkään huomaamatta] yhtä aikaa sekä naurettaviksi että kammottaviksi [kuten kaikki tyrannit ja rasistit].

*

Nautinto-fantasia-kytkös ei ole myöskään rinnastettavissa perinnölliseen sairauteen tai resessiiviseen geeniin [ellemme sitten harrasta jälleen ‘maagista tiedettä’]. Fantasia-nautinto-kytkös ei ole myöskään perversio, koska perversio itsessään koostuu perimmältään fantasioista, joista vain osa toteutuu/toteutetaan. 

*

Perversion ajatellaan olevan evoluution kannalta paitsi tarpeetonta myös hyödytöntä [siis jotain ‘pahaa’/Ironmistress], mutta fantasian logiikkaa ei voi sitoa ‘hyötyyn’, koska nautinto itsessään ei ole ‘hyödyllistä’. Se, mitä nautinnon ‘sivutuotteena’ mahdollisesti syntyy, on sitten asia erikseen, mutta arviointiperuste ei enää voi olla sama kuin fantasian suhteen, koska nautinnon itsensä tarkoitus on tuottaa vain nautintoa eikä mitään muuta.

II

Ironmistressin kommentteja luettuani en voi taaskaan todeta muuta kuin, että ainakaan evoluutiobiologista maailmankuvaa maailmankatsomuksenaan kannattavien on näköjään mahdoton käyttää biologiassa välttämättä tarvittavaa funktionalistista selittämistä ilman teleologista semantiikkaa, jolloin selittäminen muuttuu metafyysiseksi samaan tapaan kuin Aristoteleen biologinen metafysiikka, joka on kaiken rasististyyppisen [ei siis rasistisen] tiede-filosofoinnin arkkityyppi. 

*

Aristoteles soveltaa teleologista biologiaansa [hiukan epäselvästi] myös ihmiseen, mikä merkitsee, että ihminen voi kehittyä ja kehittää itseään [hyveitään] hankittujen ‘hyve-biologisten’ ominaisuuksien periytyessä kulttuurievoluution myötä yhteisön tuleville jäsenille näiden jatkaessa kehitystä eteenpäin edeltäjiensä saavutuksiin tukeutuen.

*

Meidän on [liian] helppo syyttää Aristotelesta lamarckismista, koska vasta moderni tiede on osoittanut, etteivät hankitut ominaisuudet periydy biologisesti vaan kulttuurisesti oppimalla, mutta vaikuttaa siltä, ettei lamarckismia yksinkertaisesti voi välttää funktionalistisissa selityksissä. On niin perin helppoa ja ‘luonnollista’ sanoa Ironmistressin tapaan, että ‘kokonaisuuden kannalta’ jotkin ominaisuudet ovat olleet ‘vahingollisia’, sillä muuten ne eivät olisi karsiutuneet evoluution kuluessa.

*

Mutta juuri tätä me emme [ollaksemme loogisesti ja argumentatiivisesti loppuun asti johdonmukaisia] voi sanoa, koska emmehän me tiedä, miten meidän käy nykyisillä ominaisuuksilla varustettuina. Lajeja on kuollut ja kuolee jatkuvasti sukupuuttoon. Voimmeko olla varmoja, ettemme myös ja juuri me kuole sukupuuttoon joskus tulevaisuudessa, vaikka miten kehittyisimme [mikä merkitsee Ironmistressin logiikalla, että ominaisuutemme olivat vahingollisia kokonaisuuden kannalta]? 

*

Emme voi. Niinpä kaikki evoluution kehitystä funktionalistisella hyödyllä [tai ei-hyödyllä eli vahingollisuudella] selittävä puhe jää väistämättä kiinni anakronismiin, antropomorfismiin ja ylipäätään lamarckistiseen edistysajatukseen, jossa oletetaan ihmisen etenevän biologisesti aina vain parempaan suuntaan.

*

Kärjistäen voisi sanoa, että biologiassa funktionalistisia selityksiä on joko liikaa [loputtomasti, jolloin niiden selitysarvo romahtaa], b] niitä ei ole lainkaan [funktio on pelkkä matemaattinen malli, joka ei kerro mitään itse asiasta eli biologiseen historiaan sisältyvästä kehityksestä, joka tullakseen ymmärretyksi kehityksenä eikä vain triviaalina muutoksena Asta Bhen vaatii aina oletuksen päämäärästä/teleologisuus] tai c] ne eivät ole [luonnon]tieteellisiä loogisen argumentaation kriteereillä [luonnontiede ei tutki (normatiivisia) päämääriä, koska sellaisia ei luonnossa luonnontieteen mukaan ole].

III

‘Kokonaisuuden kannalta - - vahingollisia'

* 

Ironmistress käyttää tässä ilmaisua ‘vahingollisia’ semanttisesti väärin, koska hän implikoi termin ‘vahingollisia’ olevan kokonaisuuteen eli koko evolutiiviseen systeemiin [?!] sisältyvä normatiivinen eikä pelkkä kausaalinen/triviaali tapahtuma. 

*

Toistan – Ironmistress ei ilman kategorista virhepäätelmää voi loogisesti arvioida biologista kehitystapahtumaa normatiivisesti [koska Humen laki] puhumattakaan siitä, että hän näyttää siirtyneen - - O My God! - - hegeliläiseen darwinismiin antaessaan vaikutelman, että juuri hän tietää, mitä Kokonaisuus vaatii ja mikä on vahingollista sen kannalta?

*

Onko IRMSTRS siis kaikkitietävä ja kaikkivaltias Jumala, joka on joka hetki tietoinen siitä, mikä on Kokonaisuuden kannalta vahingollista ja mikä ei? Sillä se, joka sanoo jotain ominaisuutta biologisesti vahingolliseksi, sen täytyy tietää, että tuo ominaisuus on vahingollista aina eikä ainoastaan nyt.

*

Ironmistress ei kuitenkaan voi perustella väitettään niillä ominaisuuksilla, jotka ovat jo karsiutuneet, sillä hän ei tiedä niiden karsiutumiseen muuta syytä kuin, että ne ovat karsiutuneet, koska ne mahdollisesti heikensivät optimaalisen lisääntymisen prosessia. Tämä ei kuitenkaan tee niistä vahingollisia missään muussa mielessä, ja koska lisääntyminen ei ole normatiivinen päämäärä eikä mikään päämäärä lainkaan, näiden ominaisuuksien vahingollisuus on pelkästään triviaalia eli ‘tiettyjen ominaisuuksien karsiutumista tapahtui, jotta lisääntyminen helpottuisi’ [ja sama uudestaan ad inf]. 

*

Tällainen toteamus kuvaa pelkän kausaalisen ketjun vailla perustetta ja päämäärää. Näin ollen siitä ei myöskään voi vetää minkäänlaisia normatiivisia johtopäätöksiä sortumatta kategoriseen virheeseen. Mutta Ironmisstresspä vetää ennustajaeukon lailla normatiivisia johtopäätöksiä biologisista prosesseista, vaikka hän nimenomaan on jankannut, ettei tosiasioista voi johtaa arvoja.

*

O Fuck mitä älyllisen omantunnon valheellisuutta ja tekopyhyyttä vai onko kyseessä peräti tyhmyys! Tämä ennustajaeukko väittää tietävänsä, mikä on biologisesti vahingollista ihmiselle seksitapojen suhteen. Onko pahempaa shittiä kuultu aikoihin? Juuri tällaisesta ajattelusta nousee rasismi – tietäkää se ja sanokaa minun sanoneen. Olen siitä täysin varma ja jos minulla jotain tehtävää tässä maailmassa on, niin osoittaa, että tällä tavoin ajattelevat ihmiset valehtelevat, vaikkeivät tiedä valehtelevansa. - He ovat siis yksinkertaisesti sekä tyhmiä että pahoja. Evoluution kannalta on tietenkin ihan sama, minkälaisia olentoja tänne jää elämään kaukaisessa tulevaisuudessa, mutta tosiaan – ainakin tämä yksi on varmaa: he ovat yhtä vahingollisia kuin ovat hyödyllisiäkin, koska tällaisilla määrityksillä ei Kokonaisuuden kannalta ole mitään merkitystä. Evoluutio on sokea biokone vailla muuta normia tai arvoa kuin, minkä ihminen sille antaa.

IV

???!!

........

Ooooo – Minä kumarran sinua oi Cassandra, sillä sinä olet Suuri Tietäjä. Mykäksi menen. Pelosta ja kunnioituksesta jäykistyvät paikkani. Maan jalkojesi alla nuolen [ja vähän muutakin]. Ooooo - - Cassandra on ratkaissut evoluutiobiologian arvoituksen ymmärtämällä KOKONAISUUDEN aina ajasta ikuisuuteen asti. - - Ooooo - - - . POK! - - Päänsä kumautti Ranehe pyramidiin. Pyörtyi tärähdyksestä ja onnesta hän. Sillä maailmankaikkeuden arvoituksen ratkaisi tuo jumalatar Lähi-Idästä.

........

Olkaa onnelliset, sillä biologinen Hyöty on nyt ymmärretty lopullisesti oikein. Seuratkaa jumalattaren ohjeita. Kääntykää uuskonservatismiin. Olkaa kunniallisia ja pidättäytykää liiallisesta seksistä ja etenkin perversiivisistä nautintatavoista, sillä ne ovat biologisen kokonais-evoluutionne kannalta vahingollisia ja suorastaan turmiollisia.

........

Mies ja vaimo. Kumartakaa toisillenne. Asettukaa sänkyyn. Päällekkäin. Kasvot vastakkain. Laske nyt mies siemenesi hedelmälliseen maahan siveästi ja puhtaasti. Ota nainen kohtuusi vahva semen ilolla ja riemulla. Kumartakaa toisillenne. Menkää vessaan ja peskää kädet huolellisesti. Pyyhkikää sormien välit kuivaksi kaikesta inhasta. Sitten takaisin makuuhuoneeseen. Kumartakaa toisillenne. Asettukaa sänkyyn. Menkää peiton alle. Älkää hipelöikö toisianne. Nukkukaa. Älkää nähkö vahingollisia unia. 

* 

[Otteita kirjasta: Profeetta Ranehen evoluutio-biologinen herääminen sekä johdanto hänen ei-vahingolliseen siveysoppiinsa].

*

http://takkirauta.blogspot.fi/2012/08/intj-nainen-luonnonoikkuko.html

http://en.wikipedia.org/wiki/Cassandra

http://www.abirdyphotos.com/Amphibians_Frogs_GreenFrog_Page2.htm

Kommentti 3

Päre on kirjoitettu Ironmistressin kommenttiin päreessäni Kommentti 2.

 

I

1

IM kirjoitti: ‘Pikemminkin ihqutat islamia ihan kybällä - ja mitä brutaalimmasta variantista kyse, sen parempi.'

*

Ei pidä paikkaansa. Mistä noin päättelet? Osoita ne tekstieni kohdat, joihin tuo väite perustuu, niin voin osoittaa väitteesi fantasiaksi muutenkin kuin haistattamalla pitkät haamuillesi. 

 

Jos olenkin ilmaissut syvän pessimismini finanssi-kapitaliseen plutokratiaan vaikuttamiseksi radikaalilla tavalla muutoin kuin terrorismin keinoin [joka on aina hallitsemattomasti kaksiteräinen miekka], niin ei se merkitse mitään ääri-islamin kannattamista. Ääri-islamin porukka on niin sovinistista ja autoritaarista, ettei minun kaltaisellani satiirikolla ole sellaisessa yhteiskunnassa montaa kuukautta elinaikaa. Saatan olla hiukan hullu, mutta en sentään ihan niin itsetuhoinen, että haikailisin talebanien perään.

 

2

IM kirjoitti: ‘Ja sinä olet alistumassa defaitistisesti vieraan valloittajan edessä ja omaksumassa sen lait, arvot ja uskonnon. Et myöskään piittaa, mitä omalle kansallesi ja ja kanssakansalaisillesi käy. Miten voit kutsua itseäsi enää tämän jälkeen mieheksi?’

*

Herra Jumala! Olemmeko me sodassa? Miksi minä sain tiedon vasta näin myöhään? Vai olenko pelkkää humanistista hyväuskoisuuttani antanut kusettaa itseäni näin pahasti? Fuck me! 

 

Tuokaa minulle konepistooli. Ai niin – en osaa käyttää sitä. No joku granaatti sitten - ei mikään omena vaan räjähde. Ai niin – saatan tappaa sillä vahingossa itseni. Mitä minä nyt teen, kun maahanmuuttajat tulevat kohta koputtamaan oveeni ja haluavat, että kirjoitan nimeni heidän ihmisoikeus-adressiinsa? 

 

Voi hyvänen aika! Ensin ne pakottavat minut positiiviseen syrjintään ja sen jälkeen ties mihin perversioon! Lopulta ne tekevät minusta orjan ja katkaisevat kaulani, jos/kun en muistanut kumartaa Allahia tarpeeksi monta kertaa.

 

Miksi en uskonut Deborahia ja ostanut jo hyvissä ajoin Islam-karkote-pakkausta [2 pistoolia, 1 konepistooli, 1 konekivääri (parvekkeelle, 3 krs.), räjähteitä, ammuksia, Vanha testamentti, militaristisen buddhalaisuuden opaskirja ennalta ehkäisevää itsepuolustusta varten, Suomen laki (konservatiivisesti editoitu versio)]. 

 

Olen tuhon oma. Deborah-gootti puhui kuin puhuikin totista totta eikä mitään ylireagoivan larppaaja-addiktin fantastista mielikuvitustarinaa ylihuomenna alkavasta sodasta Muhammed-metsän Silpoja-hirviöitä vastaan Kaanaan maan rajalla.

 

Minä olen kusessa. Ne tulevat ja murhaavat minut kuin saastaisen rotan, vaikka olen elänyt siivosti puksuttaen kuin entisen neidin peräreikä. Tein historiallisen virheen, kun kannatin humanistihörhöpuolueitten päätöstä olla hyväksymättä maahanmuuttajien pakollista ilmoittautumisvelvollisuutta poliisille 2krt/kk ja saan maksaa siitä nyt hengelläni monen muun aatetoverini kanssa. 

 

Toivottavasti sinä Deborah kuitenkin pelastut, ja jos et, niin toivon, että ainakin onnistut tappamaan tuhansia ählämeitä tykistölläsi ja konekivääreilläsi. Onhan sitäpaitsi kaikki Rannikkomaan alueet myös miinoitettu, joten jalkapuolia niistä sunni-siioista kyllä tulee – ennen tuskallista kuolemaansa.

.......

Mutta nyt hyvästi. Oveeni kolkutetaan jo. Inha islamin haju tunkee postiluukustani eteiseen kuin lamauttava myrkkykaasu. Olen pakotettu kuolemaan raukkamaisesti ilman vastarintaa, vaikka olisin voinut taistella Deborahin joukoissa Vapaan Suomen puolesta ja olla tosi mies enkä mikään yksipallinen vasemmistohörhö - - .

 

3

IM kirjoitti: ‘Se, että tunnustaa että ihmisten välillä on ÄÖ-eroja ja että ne johtuvat suurelta osalta genetiikasta, ei ole rasismia. Se on tosiasioiden tunnustamista, joka puolestaan on kaiken viisauden alku.’

*

Tietenkin ÄO-erot ovat todellisia eivätkä sellaisenaan rasismia, mutta kun tämän tosiasian toteaa sinun kaltaisesi oligarkisen sosiaali-apartheidin kannattaja, ne muuttuvat rasismiksi lähes välittömästi. Tosiasioiden tunnustamisen voit taas tunkea sinne vanhaan paikkaan. Juuri sellainen ihminen, joka toitottaa tosiasioiden tunnustamista totuutena ja viisautena, edustaa ideologiaa räikeimmillään [vapaasti Zizekiltä].

 

II

Periaatteessa [jos pystyy unohtamaan mitä ja keitä kommentaattori edustaa] Ironmistress kirjoittaa kommentissaan ajoittain ihan järkevän oloista tekstiä. Lakeja pitää noudattaa, mutta entä sitten? Jokaisen pitäisi ymmärtää, ettei oikeuslaitos ole mikään loogis-matemaattinen kone, jonka antaman päätöksen perään voidaan kirjoittaa niinkuin todistetun teoreeman loppuun MOT. Joka niin ajattelee, on aikamoinen typerys ja mahdollisesti fanaatikko.

*

Maahanmuuttajien erivapaudet ovat ongelmallinen asia, joskin mielipiteeni riippuu tässäkin paljolti tapauksista sekä asiayhteyksistä ja se onkin sitten aika iso juttu se.

*

Poliittisesti en halua enkä aio sitoutua mihinkään puolueeseen [olen ja pysyn yleisvasemmistolaisena stand up-koomikkona], koska silloin olisin pakotettu kannattamaan ja noudattamaan myös puolueen ulkomaalaisohjelmaa. Ei kiitos. Sanon mielipiteeni vain omilla ehdoillani.

*

Kyse ei ole periaatteettomuudesta, koska minulle nimenomaan ristiriita ja paradoksi argumentatiivisessa päättelyssä saattaa hyvinkin paljastaa asioitten todellisen tilan – niiden aidon sekavuuden ja/eli ennakkoluulojen sekä väärinkäsitysten sotkuisen verkoston, josta ei välttämättä Erkkikään ota täyttä tolkkua. - - Kuten juristi-historioitsija Kemppinen niin kärsivällisesti jaksaa muistuttaa [tai näin minä hänet kliseemäisesti tulkitsen], totuus on yksityiskohdissaan aina paljon komplisoidumpi kuin teoriamme ja vakaumuksemme siitä.

*

Argumentaatioksi käännettyinä ristiriitaiset vaihtoehdot rajautuvat logiikan päättelysääntöjen mahdollistamalla tavalla [logiikan ilmaisu- ja pätevyysalueella] joko tämän ennalta sovitun koodi-järjestyksen osiksi [aivan kuin peliä pelaisi] tai ne kasautuvat toistuvien ristiriitojen kehäksi, jossa ratkaisuja tehdään lopulta logiikan ulkopuolisen [‘irrationaalisen’] perusteen voimalla [esim. uskonto tai poliittinen ideologia poliittisen liikehdinnän motiiveina/insentiiveinä ]. Silti kummassakin tapauksessa varjonyrkkeillään loogisesti konstruoituja ‘olkiukkoja’ vastaan tai niiden puolesta.

*

Olkiukko merkitsee tässä jotakuinkin samaa kuin syyttäjän tai puolustuksen oikeudessa esittämä argumentti, jonka ei tarvitse olla empiirisesti tosi eikä se sitä loogis-normatiivisena väittämänä voisi ollakaan muualla kuin lakikontekstin ja oikeusproseduurin sisällä. Empiirinen totuudenkaltaisuus sen sijaan merkitsee samaa kuin todennäköisyys, jota käytetään argumentin eli ‘totuuden’ tukena.

*

Ensin mainitussa ideaalimallissa [Habermasin diskurssi-eettinen keskustelu/neuvottelu] peli voidaan pelata argumentatiivisesti loppuun asti sääntöjen puitteissa lopputuloksen ollessa oikeudenmukainen, jos/koska säännöt ovat päteviä ja oikeudenmukaisia. Jälkimmäisessä [eli reaalisessa mallissa] peli ratkeaa vasta, kun jompi kumpi pelaaja ‘rikkoo’ kehän, johon peli väistämättä on jumiutunut ja muuttaa sääntöjä [normia tvs.] itselleen edullisemmaksi [Foucault’n strateginen kommunikaatiomalli].

*

Itse en pelaa ensin mainittua peliä kuin ‘tarvittaessa’, koska ajattelen/ymmärrän, ettei argumentti ole yksi yhteen sama asia kuin asiaintila/ristiriita todellisuudessa. Jos olisi, voisimme syöttää esitetyt argumentit päätöspelikoneistoon ja bingo – ratkaisu tulee 100%n valmiina näytölle ja sitä eikun sitten toteuttamaan toimeenpanovallalle annetun mandaatin puitteissa [mikä ei ole muka lainkaan ongelmallista?].

*

Ironmistress kuitenkin ajattelee peli- ja koneihmisen tavoin, joskin myös hänen todellisuutensa on nimenomaan tarkoituksettomassa determinismissään [kausaalisuus vailla ‘riittävää perustetta’] ytimeltään irrationaalinen. Minulle ihmisen todellisuus sen sijaan ei ole mekaaninen kone tai etukäteen ohjelmoitu informaatioverkosto vaan pakottava mutta perimmältään indeterministinen eli irrationaali ‘tahto’ [äärimmillään tuo fyysikkojen käsittämätön gravitaatio], joka keksii ja rakentaa koneen, saa sen toimimaan muttei koskaan täysin haluamallaan tavalla, koska indeterministis-irrationaalinen tahto ei ole ohjelmoitavissa ja jos olisi, kone muuttuisi lopulta itseään kopioivaksi automaatiksi, joka ei enää kysy miksi vaan tekee vain ja yksinomaan sen, mikä siihen on koodattu eli siirtää informaatiota eteenpäin sokeasti ja pakonomaisesti. Kone on keinotekoisesti uuteen toimintamuotoon ja –rakenteeseen transformoitu biologinen jakautumis-ja kehitys-organismi.

*

Itseni sijoitan yhteiskuntafilosofisesti ja poliittisesti pitkin hampain em. Foucault’n positioon, koska en ole vakaumuksellinen marxisti, mutten myöskään poliittinen nihilisti.

Mielestäni ei kuitenkaan ole häpeäksi olla yhtä aikaa harkitseva poliittinen opportunisti sekä satiirinen stand up-koomikko silloin, kun voi poliittisesti valita vain kahden linjan välillä: joko konservatiivinen autoritarismi tai puna-viher-kapitalistinen hörhö-liberalismi. Joku tarjoaa nyt kolmanneksi vaihtoehdoksi Marxia, mutta ehkei hän ole huomannut, etten suinkaan ole täysin hylännyt Marxia vaan häpeämättömän kriittisessä stand up-verbaliikassani tehnyt hänestäkin hieman huvittavan näköisen ja oloisen.

*

Näinä kestämättömän kehityksen, jatkumattoman kasvun ja luonnossa tapahtuvien palautumattomien muutosten aikoina on tuskin mahdollista olla aito optimisti olematta samalla mieleltään joko dementoitunut tai imaginaarisen maailmankansalaisuus-ideologian päihdyttämä. En ole ihan vielä aivan dementti, minulle riittää päihteeksi nykyään vain yksi tuplapaukku kevytviinaa/vrk ja luokittelen itseni kuuluvaksi jonnekin Pentti Linkolan, Erno Paasilinnan ja Pentti Haanpään porukoihin. 

*

He ovat synkkiä ja satiirisia kavereita, jotka eivät optimismilla ylpeile, vaikka paremmasta maailmasta haaveilevatkin. Ehkä he ovat olleet yhtä aikaa sekä epärealistisia utopisteja että hulluja dystopisteja, mutta [inho]realistisempia ‘humanisteja’ en osaa tällä hetkellä muualtakaan löytää. Kemppistä toki arvostan, joskin hän tuo mieleeni sivilisaatio-historioitsija-sosiologi Norbert Eliakseen, joka jäi tavallaan ‘figuratiivisuutensa’ eli loputtomien yksityiskohtien ja tapaverkostojen ‘vangiksi’ olkoonkin, että Eliaksen teoreettinen lähtökohta löytyy alunperin Freudin kulttuurikritiikistä ja Nietzscheltä [ihminen kesytettynä eli neuroottisena eläimenä]. 

*

Mutta jos historiasta ylipäätään haluaa saada maailmankatsomuksellisesti jotain tolkkua, silloin pitää välttämättä käyttää leveää pensseliä, vakaata kättä ja maalata laajoja kaaria. Tällainen pensselinkäyttäjä ei kuitenkaan ole enää historioitsija, koska hän [mikä on yhtä aikaa luovaa, rohkeaa, naurettavaa että valitettavaa] ajautuu samalla [tahtoen tai tahtomattaan] tekemään historiaa itse. En suosittele. En varsinkaan Ironmistressille.

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2012/08/kommentti-2.html

http://en.wikipedia.org/wiki/Deborah

http://en.wikipedia.org/wiki/Norbert_Elias

http://www.uta.fi/avoinyliopisto/arkisto/sosiaalipsykologia/elias.html

Kaksi animaatio-arvoitusta

Miksi tuo nainen tekee niinkuin tekee? Peilin edessä. Onko tämä jokin autoeroottinen akti? Vai naarassukupuolen seksuaalista halua ilmaisevan houkutushemputusjäänteen harjoittelutreeni? Peräisin niiltä ajoilta, kun olimme vielä bonoboja. Varmaan joku antropsybiologi tietää vastauksen. - Mutta kyllähän tuollaisella pemputuksella saa antiikki-moottoripyörällään tai hybridi-autollaan ylpistelevän typerän uhomiehen aggressiot muuttumaan panofiilisyydeksi jo viimeistään 20:n keikutuksen paikkeilla. Entä miten sen panofilian saa sitten loppumaan? Kas sitä ei ainakaan tottumaton pemputtaja taida tietää kuin ehkä liian myöhään. Mies itsehän ei ymmärrä asiaa ollenkaan. Kunhan vain kuolaa ja hirnuu. Barbaari.
*

Like a Virgin laulaa tässä nuori ja teennäisen viehkeä Madonna, joskin minä epäilen, onko Madonna edes 'syntyessään' ollut neitsyt tai edes nainen vaan pikemminkin levy-yhtiön tuotekehittelemä biokone eli cyborg, joka teki alunperin, mitä tuottajat sekä kustantaja halusivat ja hyväksyivät. Sittemmin Madonna on saanut julkaista 'omia' tekeleitäänkin, mutta myös levyt ovat vain sivutuote sen spektaakkeli-softpornon ohessa, joka on Madonnan päämyyntiartikkeli ja jolla siis myydään softpornotähteyden kylkiäisiä [jopa lastenkirjoja]. Sama arvio pätee 'softan' osalta ehkä vielä selvemmin lady Gagaan. - Homma kuitenkin toimii. Naiset ihailevat ja samaistuvat, miehet kuolaavat ja hirnuvat, kun Madonna paljastaa stagella vesirajansa laulaen olevansa Material Girl. Ja juuri sitä hän todella onkin. Eräs taiteellisesti typerän ja sisäisesti tyhjän viihdekapitalismin tehokkaimpia ja tuottavimpia myyntikoneita.

*

http://fi.wikipedia.org/wiki/Bonobo

http://fi.wikipedia.org/wiki/Madonna

http://randomramblingsthoughtsandfiction.blogspot.fi/2012/05/happy-bumday_21.html

To be funny is a painful art

The actor and comedian Robin Williams talks about playing a tiger in his first Broadway role, the war in Iraq and why being funny isn't always a good thing.

*

http://fi.wikipedia.org/wiki/Robin_Williams

http://en.wikipedia.org/wiki/Robin_Williams

http://en.wikipedia.org/wiki/Belinda_Luscombe
http://www.time.com/time/video/player/0,32068,904668886001_2065366,00.html

http://actuspurunen.blogspot.fi/2012/08/james-bond-gay-penguins-and-other.html

Kommentti 2

Kirjoitettu kommentiksi Ironmistressin kommenttiin päreessäni Älä ole rasisti – opi vihaamaan oikein.

 

1

Ironmistress kirjoitti: Todettakoon vielä, että kaikki ihmistenvälinen kanssakäyminen perustuu ekskluusioon eli ulossulkemiseen. Yhteistyö voi olla mahdollista vain niiden ihmisten kesken, jotka noudattavat yhteisiä sääntöjä.

*

No hyvä. Tuo on noin kirjoitettuna järkipuhetta, kuten ajattelin päreestäsi vahvoin varauksin jo aiemmin. Mutta en tee tästä asiasta yhtä tylyjä johtopäätöksiä kuin sinä, joka halunnet perustaa islaminuskoisille eräänlaisen Gazan alueen jonnekin itärajan tuntumaan – pois yhteisiä sääntöjä 'oikealla' tavalla noudattavien 'oikeitten' ihmisten ilmoilta. Sillä sitähän sinä oikeasti haluat. Siirtää kaikki epämiellyttävät ihmiset oman reviirisi ulkopuolelle. - - Sinusta, IM, ei kuule tykätä, sillä juuri sinä tässä olet vittumainen ihminen.

.....

Kirjoitin tietty satiiria, mutta toistan, etten todellakaan ole mikään punaviherhumanistisen hörhö-anarko-suvaitsevaiston facebook-edustaja vaan pikemminkin kallistun tiukasti kurinalaisen ja vasemmisto-individualistisen [sic] demokratia-perinteen kannalle, jossa tietysti sielläkin ajaudutaan samojen kulttuuristen ja kansallisten ristiriitojen taistelukentille kuin oikeistonkin puolella, mutta jossa perimmäisenä ratkaisuna ei pidetä rahan ja ‘objektiivisten’ arvojen [paikallisten ja universaalien] liittoa vaan tuon autoritaarisen liiton vastustamista, mikä merkitsee tietyn aristoteelis-marxilaisen perusvastakohta-asetelman tiedostamista: - ulkoisesti hyvät eli välineelliset ja pelkästään individualistiset arvot, ulkoiseen identiteettiin perustuvat käytännöt [valta, varallisuus, kuuluisuus, rahalla ostettu kompromissi] versus sisäisesti hyvät eli itseisarvoiset, kommunikatiivisesti yhdistävät käytännöt [yhteistyö/talkoohenki, yhteiset päämäärät, sopimuksellinen konsensus].

.......

Rikollisuuden suhteen pitää tietenkin noudattaa periaatteessa nollatoleranssia. Erilaiset tavat sen sijaan eivät ole rikollisuutta, joten niihin sovelletaan ei niinkään suvaitsemista [jota pidän tekopyhänä ja valheellisena terminä] kuin ‘pollatoleranssia’ eli sietämistä. Tämä on toki vaikea ja suhteellinen asia. Joku sietää outoja tapoja paljon enemmän kuin joku toinen. Sietäminen on silti järkevämpää kuin kyttääminen ja vainoaminen. Suvaitsemisella puolestaan voidaan oikeuttaa orwellilainen kielenkäyttö ja/eli piilottaa oma narsismi suvaitsevuus-ideologian antaman legitimaation taakse. Tässä mielessä nurkkapatrioottiset ja vainoharhaiset konservatiivit ovat psykologisesti jopa rehellisempiä itselleen kuin suvaitsevaisuus-hörhöt.

 

2

Se, joka kiivaasti kieltää rituaalisilpomisen, perustaa väitteensä ja vakaumuksensa väistämättä oman kulttuurinsa itseymmärrykseen, historiaan ja arvoihin. 

 

Tai - sitten hän tekee sen jonkun universaalin moraalin nimissä ajautuen kuitenkin ristiriitaan suvaitsevan arvopluralisminsa kanssa, mikäli ei hyväksy jonkun kulttuurin tapoja. Näin ollen myös universaali etiikka [ja juuri se] eikä pelkästään konservatiivisia arvoja edustavien polemiikki voi olla erittäin diskriminoivaa länsimaisesta liberalismista eroavien kulttuurien suhteen kuten esim. englantilaisen siirtomaavallan aika ja USA:n terrorismin vastainen sota ja kampanjointi osoittavat [ks. mm. dokumentti Talouden madonluvut].

 

3

Kärjistän jälleen, jotta saisin pessimistisen muttei sentään ihan toivottoman ajatukseni toisten kulttuurien ymmärtämisen mahdollisuudesta/mahdottomuudesta edes jotenkin ilmaistua. Ongelmaa on pohdittu filosofisesti etenkin hermeneuttisessa traditiossa.

 

Mielestäni mm. uskonnollispohjaisiin rituaalisilpomistapoihin puuttuminen islamin ulkopuolelta käsin katsottuna [ja muualtahan me emme niitä ei-islamilaisina pysty katsomaan ja arvioimaan] on lähes yhtä mahdotonta ja toivotonta kuin, jos yrittäisi mennä ratkomaan minkä tahansa avioparin perheriitaa, koska sen sisäisestä logiikasta ei ota Erkkikään selvää johtuen siitä, että kyseessä on niin syvästi ja täysin avioparin omien affektien, traumojen ja kokemushistorian synnyttämä sekasotku, jota ulkopuolisen [ja tässä asiassa kaikki muut ovat ulkopuolisia] 0n mahdoton ymmärtää.

 

Haluan tällä [hiukan ontuvalla] vertailulla kuvata sitä, miten vaikea ellei mahdoton meidän on ulkopuolisina ymmärtää toisen kulttuurin itseymmärrystä tuon kulttuurin sisältä käsin, jotta edes teoreettisesti kykenisimme puuttumaan ‘tuomareina’ sen symbolisia identiteettejä ‘tuottaviin’ käytäntöihin. 

 

Ongelma on analoginen myös kääntämisen ja historian kirjoittamisen kanssa. Mitään teosta ei voi kääntää semanttisesti yksi yhteen toiselle kielelle. Kääntäjän oma kokemushistoria liittyy toisenlaiseen aikaan, kieleen ja kulttuuriin ja tietysti hänen on jo yksilönä mahdoton ymmärtää absoluuttisesti kirjoittajan intentioita [joskin myös/vain yksilönä se saattaa onnistua jos onnistuu]. 

 

Absoluuttisen kääntämisen mahdollisuus kaatuu käytännössä viimeistään siihen, että kirjoittaja pääosin ilmaisee itseään itse keksimillään idiomeilla ja neologismeilla [esim. niinkin erilaisten genre’jen edustajat kuin Gogol ja myöhempi Joyce].

 

4

Jos nyt joku sanoo, että on olemassa absoluuttista etiikkaa, esitän vankasti eriävän mielipiteen. On toki olemassa muodollisesti ehdottoman kaltaisia oikeuksia ja velvollisuuksia, mutta mitään velvollisuutta ei voi yleistää universaaliksi siinä mielessä kuin Kant ajatteli [tai siten kuin positivistisessa oikeus-proseduralismissa ajatellaan] menettämättä samalla moraalin oleellista substanssia eli arvojen ja normien praktista sisältöä, joka on väistämättä kulttuurisidonnainen. 

 

Silti meidän pitäisi yrittää löytää sellainen eettinen koodisto, jossa/jolla voidaan sopia etiikan pienimmästä yhteisestä nimittäjästä [vrt. Habermasin Kommunikatiivisen toiminnan teoria], joka yhdistäisi esim. islamia ja kristinuskoa. Sellainen nimittäjä [näin haluan uskoa] on mahdollista löytää, kunhan ei kummallakaan puolella ryhdytä vaatimaan toiselta liikoja.

 

Mikäli islam osoittautuu tässä keskustelussa tai pikemminkin neuvottelussa ylivoimaisen hankalaksi [kuten Ironmistress ‘tietää’], tilanne saattaa kärjistyä pahasti [tai on usein jo kärjistynytkin], mutta keskustelun/neuvottelun pitää jatkua, sillä jos se lopetetaan, ei ainakaan positiivista lopputulosta ole koskaan mahdollista saavuttaa [PS.].

 

5

Päättelyni luvussa 3 johtaa loogisesti moraali-relativismiin, joskaan asia ei tietysti ole näin yksinkertainen muualla kuin käsitteellisessä argumentaatiossa, koska eri kulttuureja edustavien ihmisten on kommunikoitava keskenään ja näin myös tapahtuu. Juuri tämä sosiaalisen interaktion tosiasia kuitenkin väistämättä merkitsee, että ihmisillä ja kulttuureilla on kuin onkin jotain yhteistä, joka mahdollistaa toisten ymmärtämisen ja jopa osittaisen hyväksymisen.

 

Olisi ehkä hedelmällisempää keskittyä näiden yhteisten tekijöiden etsimiseen ja löytämiseen kuin pelkästään erojen kautta tapahtuvaan relativoimiseen ja kriisiyttämiseen asettumalla jyrkästi defensiiviselle kannalle absolutisoimalla oman kulttuurin arvot, koska se ei johda ainakaan sellaiseen keskusteluun, johon sisältyisi mahdollisuuksia edetä jankkaamista pitemmälle.

 

PS.

Tätäkö nämä uuskonservatiiviset nationalistit haluavat? Kriisiyttää äärimmilleen paitsi suhde islamiin yleensä myös maahanmuuttajiin erityisesti, jotta nämä voitaisiin heittää ulos maasta? Olen sanonut tämän aiemmin ja sanon sen myös nyt. Uuskonservatiivien logiikalla Suomesta ajettaisiin ajan mittaan ulos kaikki ne, jotka eivät sopeudu nationalisti-fasistien pikkumaisen tiukkapipoiseen sekä johdonmukaisesti fasismiin ja rasismiin johtavaan politiikkaan.

 

Silti Lapuan liikkeen uhka ei tule eskaloitumaan tässä maassa nytkään - ei niin kauan kuin Teuvo Hakkaraisen tapaisille kansa-tietää-idiooteille ja Jussi Halla-ahon kaltaisille intellektuaalisille protorasisteille löytyy poliittinen vastavoima. - - Jos tiukka paikka tulee, niin minunkin on pakko valita poliittisesti joku vasemmistohörhöjen ryhmittymä, mutta se on varmaa, etten valitse Perussuomalaisia [enkä muutakaan oikeistoa].

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2012/08/ala-ole-rasisti-opi-vihaamaan-oikein.html

http://areena.yle.fi/tv/1594821

Älä ole rasisti – opi vihaamaan oikein

Kommentti Ironmistressin päreeseen Koulutuksellako antirasismiin?

1

Ironmistress kirjoitti: Jos suvaitsevaisto todella haluaisi tehdä lopun konfliktista, se harjoittaisi ehdotonta nollatoleranssia sekä vihan että erivapauksien suhteen eikä osoittaisi mitään ymmärtämystä vähemmistöjen antisosiaalisiksi tulkittavia tapoja tai kulttuuripiirteitä kohtaan. Vähemmistöille ei myönnettäisi mitään erivapauksia - nuo erivapaudet tosiasiallisesti vain haittaavat integroitumista yhteiskuntaan - eikä myöskään mitään vihaa hyväksyttäisi.

*

Tänään maahanmuuttajat, huomenna joku muu ryhmä. Kyllä rasisti kohteensa etsii ja löytää. Tarkemmin sanottuna: tarvitsee. Rasismi on tarve, joka etsii tyydytystä sitä koskaan saamatta. Rasismia voisi verrata frigidin naisen tai impotentin miehen kyltymättömään himoon, joka ei milloinkaan päädy laukeamiseen. 

Rasismi on olennainen osa eräitten ihmisten psykopatologiaa ja/eli persoonallisuutta. Kokemuksista ja ennakkoluuloista riippumatta. Kroonisista rasisteista melkein kaikki ovat nimittäin jo syntyjään rasisteja. Rasismi siis johtuu geeneistä. Esimerkiksi monet [myös ei-rasistisia mutaatioita kumma kyllä löytyy] juutalaiset ovat rasisteja, koska heillä on seemiläinen rasismi-geeni veressä.

Kyllähän minäkin vihaan ja halveksin tietynlaisia mutakuonoja [kuten valkoperseitäkin], mutta en ole rasisti, koska geeneissäni ei ole ainetta, joka altistaisi minut rasistiselle asenteelle. Olen vapaa kroonisesta inhoreaktiosta mutiaisten suhteen, joskin voin silti ad hoc vihata heitä tapauskohtaisesti [muttei sen enempää].

Tässä yhteydessä pitää muistuttaa, että Ironmistressin nollatoleranssilla oikeutetaan [tahattomasti ja tahallisesti] poliittinen vaino. Se on siis demokraattisen järjestelmän [tietoinen ja tiedostamaton] keino rasistinen kontrollin ja vihan legitimoimiseksi.

2

Järkevän[?] yhteiskuntarauhan säilyttämisen [mikä ei ole yksi yhteen sama asia kuin oma vakaumukseni] nimissä kannatan demokratiaa, tasa-arvoa, maltillista liberalismia, kohtuullista konservatismia ja etenkin koulutusmahdollisuuksien lisäämistä, vaikkeivät ne juurikaan auta rasismin kitkemisessä, koska meidän pitäisi kehittää geenipuukko, jolla voimme poistaa rasismi-geenin rasistista saattaaksemme hänet demokraattis-humanistisen ihmis-ideaalin piiriin – toisin sanoen: Helsingin seudun suvaitsevaisten ekoilijoitten hypettämän punaviher-narsishisen puolueen jäseneksi. Muussa tapauksessa rasistista voi kehittyä enintään hyvin kasvatettu ja asiallisesti käyttäytyvä psykopaatti.

3

Itse en kuitenkaan kuulu tuohon Hesan ekonarsissien hörhö-kerhoon, koska siinä ei muka vihata ketään [eikö?!]. Toisin sanoen eletään ilmiselvässä valheessa. Viha kun on täysin ohittamaton osa ihmisten yhteiselämää missä tahansa yhteiskunnassa. Niinpä spektaakkelinomaiseen [erotuksena subjektiivisesti koettuun] lähimmäisenrakkauteen näyttäisivät kykenevän vain kaikkein kaikkein narsistisimmat ihmiset, jotka ekshibitionistisen pakkomielteen vallassa etsivät hyväksyntää ja julkisuutta facebookin paritussivuilta.

4

Take my vice – opetelkaa vihaamaan johdonmukaisesti ja systemaattisesti olematta rasisteja. Tätä jaloa ihmissuhdetaitoa pitäisi opettaa tietenkin ja varsinkin myös muhametin uskoisille. Vihaamisen he jo osaavatkin, mutta miten poistaa heistä rasismi ilman geenipuukko-manipulaatiota? Ehkä se on mahdotonta aivan samassa mielessä kuin kroonista rasismia geeneissään kantavien uuskonservatiivisten valkolutkujenkin tapauksessa?

Tässä asiassa minä kuitenkin suhtaudun optimistisesti tekniikan kehittymiseen. Jään toivorikkaana odottamaan sekä rasismigeenin lopullista löytämistä että geenipuukkoa sen poistamiseksi. - - Niks naks ja ihmisen on enää mahdotonta olla rasisti sen jälkeen, kun hänet on steriloitu globaaliksi maailmankansalaiseksi, joka ei usko muuhun kuin kestävään kehitykseen, universaaliin ihmisyyteen ja nano-kosmisiin hiukkasiin. - - Viimeistään tässä vaiheessa pitäisi tietysti myös joiltain äärimuhametin-uskoisilta poistaa se tietty geeni. Demokratian, uskonnonvapauden ja antirasismin nimissä. Vaikka pakkokeinoja käyttämällä eli nollatoleranssia soveltamalla.

*

http://takkirauta.blogspot.fi/2012/08/koulutuksellako-antirasismiin.html

Kommentti

Kommentti Ironmistressin kommenttiin edellisessä päreessäni.

*

Elämänkatsomustieto perustuu agnostis-ateistiseen tiedehypetykseen ja siinä moraali ymmärretään yleensä joko emotivismin tai utilitarismin lähtökohdista. On kuitenkin mahdollista oppia ajattelemaan itsenäisesti jopa vahvan tradition [olipa se uskonnollinen tai tieteellinen] vaikutuksen alaisena, mikä jo itsessään paljastaa, mistä moraalissa on kyse.

 

Minulle on täysin selvää, että jos etiikkaa ylipäätään on aidosti olemassa, se on velvollisuusetiikkaa. Utilitarismi kun ei käsittele moraalia lainkaan. Se on fysiikkaa ja matematiikkaa. Moraali ei kuitenkaan viime kädessä ole mikään laskuoppi, peli tai arpa/kolikko vaan ‘päätöksessä olemisen ja pysymisen tila.’ Entä mistä lopullinen päätös tulee? Vastaus: Jumalalta ja minulta itseltäni yhtä aikaa.

......

Etkö huomaa, miten ajaudut ristiriitaan utilitarismisi suhteen. Väität, että se on ainoa kelvollinen moraalioppi, mutta seuraavissa kappaleissa myönnät ainakin epäsuorasti, ettei ole mitään keinoa määritellä moraalia. No hemmetti. Sitten mitään moraalia ei ole - kuin relativistisesti [nihilismi] – tai velvollisuusetiikkana eli jonkinlaisena uskontona, jota ei kuitenkaan/tietenkään voi perustaa luonnontieteeseen, kuten jopa Kemppinen ja Antti Tuuri näyttävät skientistisesti kuvittelevan. Fiksut miehet harhailemassa teo- ja antroposofian ikuisessa imaginaarisessa hämäryydessä – ja vielä matematiikkaa palvoen. Ei voi kuin nauraa ja/tai pudistella päätä.
......

Jos moraalille ei löydy universaalia perustaa, niin minkäs teet. Mutta toisin kuin sinä päättelet, nihilismin ei tarvitse välttämättä ja ikäänkuin väistämättä johtaa joukkotuhoon. Velvollisuutemme on vastustaa tarpeetonta väkivaltaa ja tässä päätöksessä on pysyttävä [olenko pasifisti, sitä en kuitenkaan tiedä, kuin vasta tosi paikan tullen].

.......

Karma- ja inkarnaatiohöpinöihin en usko edes sitä vähää, kuin mitä arvostan kristinuskon allegorioita ja symboliikkaa, joissa ymmärretään ihmistä tahdon näkökulmasta huomattavasti realistisemmin, kuin mitä buddhalaisessa metafysiikassa tapahtuu. ‘Ihminen tahtoo mieluummin ei-mitään kuin on tahtomatta’ [Nietzsche Schopenhaueria omiin tarkoituksiinsa soveltaen].

Tahtova yksittäinen tahto on subjektiivinen minuus, joka itsessään ei ole mitään, mutta silti se on ainoa subjekti, joka todella on [hetken aikaa] olemassa. Buddhalaisuuden ikuisena ja totena itseään [ja maailmaa] aiemmin pitänyt, mutta sittemmin väärän tietoisuutensa voittanut suhteellinen subjekti on nimenomaan dualistista metafysiikkaa - imaginaaris-metafyysista harhailua par excellence, jonka oppi karmisista inkarnaatioista vielä vahvistaa potenssiin n. 

Ei ole olemassa kuin yksi ainutkertainen tietoisuus ja kun se katoaa [ainutkertaisen yksilöllisen tietoisuuden rakenteet hajoavat], mitään ei jää eikä palaa - ei ainakaan siinä subjektiivisessa muodossa ja tietoisuudessa kuin aiemmin oli ollut. Myös koettu maailma/todellisuus on yksi, mikä ei tarkoita, etteikö aine jakautuisi pienempiin osiin. Me vain emme voi sellaista ymmärtää kuin loogisten ja etenkin matemaattisten symbolien avulla [jos matematiikka nyt ylipäätään on ymmärtämistä – pikemminkin selitystä kuolleilla symboleilla]. Jopa mikroskoopissa näkyvä solun osa [hiukkasista nyt puhumattakaan] on meille kokemuksellisesti ufon kaltainen imaginaarinen kohde, josta kuitenkin pystymme tekemään bio-kemiallisen arvion matemaattisesti.

......

Minä myönnän evoluution saatanallisuuden eikä se ole minulle sellainen ongelma tai jopa helvetti, joka pitäisi jollain uskonnolla lunastaa, kuten sinä näytät buddhalaisuudessasi ajattelevan.

........

Ai että minunko pitäisi ymmärtää sinun kuilusi. Vaadit liikaa. Enhän minä voi ymmärtää muuta kuin sen, minkä sinä olet kirjoittanut siitä asiasta. Henkilökohtaiset kokemuksemme sen sijaan jäävät aina omiksi salaisuuksiksemme, vaikkemme sitä mahdollisesti haluaisikaan. Tätä on väistämätön solipsistinen kohtalomme subjekteina. Jos voisimme kommunikoida kokemuksemme toisille sataprosenttisesti, emme olisi subjekteja lainkaan vaan joko jumalia, koneita tai vaistojen varassa toimivia eläimiä [bio-koneita, joilla ei tosin paljon ‘puhuttavaa’ olisikaan].

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2012/08/pitaako-ihmista-saalia.html

Pitääkö ihmistä sääliä?

Päre on kommentti Ironmistressin päreeseen Kun kuilu katsoo takaisin.

1

Ironmistress kirjoitti: ‘Rauno peräänkuulutti säälimoraalia,’
*

Viittaako nimi minuun? Jos viittaa, pyytäisin saada tietää, mitä peräänkuuluttamisella tässä tapauksessa mahdollisesti tarkoitetaan. Tietääkseni olen esittänyt kritiikkiä enkä mitään ‘peräänkuulutusta’ säälimoraalin suhteen.

Eikö peräänkuuluttaminen merkitse mm. vaatimista? Olen siis kritikoinut enkä peräänkuuluttanut moraalitunneteoriaa ja sääliä moraalin perustana, koska tunteet ovat ailahtelevia, pettäviä, sattumanvaraisia ja lyhytkestoisia. Vakavasti otettava etiikka eli moraaliteoria, joka ei rakennu pelkkien tunteiden [eikä myöskään suurten auktoriteettien; big Other] varaan sen sijaan on järjen ja johdonmukaisen ajattelun asia, joka pyrkii mahdollisimman suureen universaalisuuteen [siihen tietenkään täysin pääsemättä]. 

Sattumanvaraisten ja ei-välttämättömien tunteitten perustalle ei voi rakentaa loogisesti pakottavaa velvollisuusetiikkaa vaan pelkästään imaginaaristen kuvien ja samaistumiskohteiden sensitiivisen elokuvateatterin, jossa nauretaan ja kyynelehditään yhdessä ja erikseen - kuitenkin sillä erotuksella, että elämän moraalitunne-teatterista ei koskaan voi kirjaimellisesti astua ulos kadulle reaaliseen maailmaan [joka sekin mahdollistuu ihmiselle vain symbolisaationa] vaan siellä eletään kuvitteellisten bio-psyykkisten affektien [fantasioiden] draamaa kohdusta hautaan.

Edes äidinrakkaus ei kuitenkaan ole mikään moraalinen affekti/tunne [‘moraalisia affekteja/tunteita’ kun ei ole kuin mielikuvituksessa ja kategorisissa virhepäätelmissä] vaan biologinen vaisto, josta tulee moraalinen velvollisuus vasta rationaalisessa ja kulttuurisessa kontekstissa. Muussa tapauksessa eläimetkin käyttäytyvät moraalisesti oikein tai väärin - [joka näin ajattelee, on itse asiassa vienyt juuri antroposentrismin, josta halusi irtisanoutua, aina absurdiuteen asti].

2

Mitä sitten tulee myötätuntoon ja sääliin [jotka tässä samaistan, mutta joiden merkitykset voidaan kyllä analyyttisesti joskaan ei psykologisesti eriyttää] ihmiskuntaa ja ihmisiä kohtaan, pidän tällaista ‘ylevyyttä’ imaginaarisen samaistumisen muotona par excellence [ks. Lacanin peilivaihe ja Althusserin interpellaatio]. 

Ylipäätään me emme voi rakastaa mitään yleiskäsitteitä [ideologioita, jumalia, aatteita] teknisiä termejä [solut ja hiukkaset] kuin imaginaarisesti. Looginen järki ei kuitenkaan perustu psykologiaan, biologiaan eikä fysiikkaan. Moraalinen velvollisuus ei kantilaisittain ole rakastamista ja/eli ideologista imaginaatiota vaan lacanilaisittain symbolisessa rekisterissä vaikuttava universaali imperatiivi, jolla on rationaalinen oikeutus. Kantin etiikka vaatiikin mahdollistuakseen rationaalisen Jumalan ja sielun olemassaoloa.

Toisin sanoen kantilainen järki vaatii toteutuakseen rationaalisen uskon [kategoriseen imperatiiviin], kun taas empiirisissä moraalitunneteorioissa [sekä uskonnollisessa uskossa että ideologisessa interpellaatiossa] tunne ei vaadi oikeutuksekseen muuta kuin imaginaarisen samaistumisen [kutsuna uskoon], jota pyritään jälkeenpäin vahvistamaan sosiologis-empiirisellä evidenssillä.

Järjellä on kuitenkin omat loogiset ehtonsa/lakinsa, jotka voidaan tietää. Tunne sen sijaan on biologinen halu ja vaisto eikä se tyydyty järjen sanasta vaan esimerkiksi ruuasta ja seksistä, mikä tyydytys on tavallaan järjen tuolla puolen, vaikka välineellisen järjen käytöstä toki on hyötyä ainakin ruuan hankkimisessa [seksin suhteen järjestä saattaa kuitenkin olla pikemminkin haittaa].

3

Itse asiassa ei ole ihan kohdallista sanoa, että kokee sääliä ihmisiä kohtaan elämän epäoikeudenmukaisuuden vuoksi. Pikemminkin kyseessä on jokin pettymykseen ja suruun viittaava tunne. Heti perään on samalla kysyttävä, mistä tuo ‘sääli’, suru ja pettymys lopulta nousevat. Sillä onko mitään mieltä kokea elämä ja olemassaolo epäoikeudenmukaiseksi? 

Eikö tällainen reaktio ole täysin absurdi jo alunperinkin indifferentissä maailmassa? 

Kokea surua ihmiskunnan vuoksi voidaan ymmärtää mielekkäästi vain siten, että ajatellaan jonkin menneen ihmisen kohdalla pieleen evoluutiossa – että evoluutio sisälsi alunperin jonkin ideaalin [Jumala, idea, substanssi], jota kohti olimme rationaalisina olentoina kulkemassa [Platonin rationaalis-mystinen anamnesis (paluu alkuun eli ikuisen idean katselemiseen/theoria) tai Aristoteleen teleologis-biologinen metafysiikka (kehittyminen kohti täydellisyyttä)], mutta jota emme näytä koskaan tulevan saavuttamaan - että ihmisen kehittyminen rationaaliseksi olennoksi oli näin ollen joko demiurgin (luojajumalan, joka ei ole sama kuin monoteistien pelastava Jumala/Luoja] tai evoluution itsensä erehdys.

Kaikkein pahin visio olisi väittää, että evoluutio itsessään on saatanasta, joka pyrkii vain ja ainoastaan kaikkien elollisten eliöiden [informaation] lisäämiseen/lisääntymiseen vailla muuta ‘järkeä’ kuin sopeutuminen ja adaptaatio maksimaalista lisääntymistä silmälläpitäen, kunnes etenkin kehittynein ja erikoistunein laji/populaatio lisääntyy olosuhteisiin ja niiden muutoksiin nähden liiallisesti ajautuen nopeasti tuhoon elinmahdollisuuksien kadotessa.

Platon, Aristoteles ja kristinusko ovat ihmisen kulttuurisen ymmärtämisen kannalta välttämättömiä [ihmistä rationaalisena olentona ei voi ymmärtää ilman metafysiikkaa yhtä vähän kuin apinoiden elämää voi selittää Platonilla], mutta pysyäkseni tietoisesti vain empiirisen todellisuuden piirissä [vaikkei se olekaan täysin mahdollista kenellekään], saatan jopa hyväksyä pahimman vision peruslogiikan, mutta en mitään karmisia tarinoita inkarnaatioista. Nihilismini ei ylipäätään tarvitse pelastusta eikä pelastajaa, koska mitään pelastettavaa ei ole.

4

Jos evoluutio ei pysty luomaan ihmisestä jumalaa eli ikuisesti elävää täydellistä ja kaikkivaltiasta olentoa [olipa tuo jumala sitten pelkästään cyborg eli zombie vailla itsetajuista persoonallista identiteettiä], hänellä ei ole mitään merkitystä itsessään. Hän on kuin Pascalin ‘ajatteleva ruoko’, jonka pieni tuulenvirekin taivuttaa ja kaataa maahan.

Nietzscheläisittäin ilmaistuna ihminen on koe, joka saattaa päätyä epäonnistumiseen nimenomaan hänen suurimpina pitämiensä saavutusten ja tavoitteitten vuoksi. Ehkä juuri hyöty on nimi sille erehdykselle, joka viimein tuhoaa meidät.

*

http://takkirauta.blogspot.fi/2012/07/kun-kuilu-katsoo-takaisin.html

Stoned, shaked and flowed by Viagra

Robin Williams about Viagra - ['her turn' added below].

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2012/08/james-bond-gay-penguins-and-other.html

James Bond, gay penguins and other supercalifragilisticexpialidocious creatures

Robin Williams interviewed on Parkinson, in 2007. 

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2012/08/aseita-itsetuhoa-varten-for-educational.html

http://en.wikipedia.org/wiki/Parkinson_%28TV_series%29

Itsetuhoaseet - for educational purposes only

Robin Williams - Weapons Of Self Destruction [2009] - - FAIR USE NOTICE: This video may contain copyrighted material. Such material is made available for educational purposes only. This constitutes a 'fair use' of any such copyrighted material as provided for in Title 17 U.S.C. section 106A-117 of the U.S. Copyright Law.

*

http://fi.wikipedia.org/wiki/Robin_Williams

http://en.wikipedia.org/wiki/Robin_Williams